Intran nimeksi Kaltio

Heinä-elokuun vaihteessa käynnissä olleeseen intran nimikilpailuun tuli yhteensä 225 vastausta. Kaikkien loistavien ehdotusten joukosta intran nimeksi valikoitui Kaltio.

Valitsijaryhmään kuuluivat hyvinvointialuejohtaja Jari Jokela, henkilöstöjohtaja Marjo Kuittinen, viestintäpäällikkö Riitta Muhonen, viestintäkoordinaattori Reetta Ranta ja ICT-suunnittelija Pia Yliräisänen-Seppänen.

– Kaltio-nimeen päädyttiin, koska se on mukavan lyhyt sekä helposti muistettava ja taivutettava lappilainen nimi. Kaltio sopii intran nimeksi hyvin, sillä sen voi ajatella kuvaavan ehtymätöntä tiedon lähdettä. Toivomme, että intrasta tulee meille kaikkien tietämä lähde, joka pulppuaa uutta tietoa, viestintäpäällikkö Muhonen kommentoi.

Valittua nimeä oli ehdottanut kaksi henkilöä, joista arvottiin pääpalkinnon, Marttiinin puukkotehtaan valmistaman Lapinleuku 230 -puukon, saaja. Arvonnassa onni suosi Aino Riihimäkeä, Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksesta Rovaniemeltä. Toinen nimeä ehdottanut, Juha Myllyneva Posiolta, saa pienen lohdutuspalkinnon. Kaikkien nimeä ehdottaneiden kesken arvotun Marttiinin Ilves 129 -puukon voitti Pirjo Seipäjärvi Sodankylästä. Onnittelut voittajille!

Kaikkien työntekijöiden yhteinen intra on tarkoitus julkaista joulukuussa.

Muita uutisia