Osaajat esillä: hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen asiantuntija Verena Kortelainen

 

Olen Verena Kortelainen. Aloitin Lapin hyvinvointialueen valmistelussa hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen asiantuntijana viime huhtikuussa.

Tehtäväkenttääni kuuluvat muun muassa hyvinvoinnin, terveyden ja arjen turvallisuuden edistämisen rakenteiden ja erilaisten toimintamallien valmistelu. Lisäksi vastaan järjestöyhteistyöhön liittyvien asioiden valmistelusta. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kenttä on hurjan laaja, mikä tekee myös työstäni hyvin monipuolista. Työssäni teen tiivistä yhteistyötä paitsi muiden valmistelijoiden, myös järjestöjen, kuntien ja muiden hyvinvointialueen kumppaneiden kanssa. Lapissa onkin ollut jo pitkään vahva yhdessä tekemisen kulttuuri.

Koulutukseltani olen valtiotieteiden maisteri ja sosiaalipsykologi. Olen kotoisin Helsingistä, mutta työmahdollisuudet hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen parissa ja Lapin luonto toivat minut Inariin muutama vuosi sitten. Päätös lähteä pohjoiseen syntyi nopeasti, mutta en ole katunut muuttoa hetkeäkään.

Minulle on tärkeää päästä vaikuttamaan itselleni merkityksellisiin asioihin, ja ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on intohimoni. Jo opiskeluaikana puhuin siitä, että toivoisin tulevaisuudessa tekeväni töitä ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen parissa, vaikken silloin vielä tiennyt, että hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on oma genrensä julkisella sektorilla.

Olen innoissani siitä, että saan olla mukana Lapin hyvinvointialueen valmistelussa juuri tässä vaiheessa, kun luomme uutta organisaatiota ja uudenlaisia tapoja toimia. Tässä vaiheessa meillä on mahdollisuus luoda aidosti uudenlaista toimintakulttuuria, jossa ihminen ja ihmisten hyvinvointi ovat keskiössä.

Ollaan yhteyksissä!

 

 

Verena Kortelainen

hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen asiantuntija

verena.kortelainen@lapha.fi

040 626 1018

 

Osaajat esillä: hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen asiantuntija Verena Kortelainen

Kuva: Vesa Toppari, YLE

Muita uutisia