Omaishoito
Omaishoito
Omaishoito on ikääntyneen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon järjestämistä kotona siten, että hoitajana toimii omainen tai muu hoidettavan läheinen.
Omaishoitoon liittyy sairauden tai vamman mukanaan tuoma elämänmuutos. Hoitosuhde voi kehittyä hitaasti hoidettavan läheisen avuntarpeen lisääntymisen seurauksena tai äkillisesti sairauskohtauksen, onnettomuuden tai erityistä hoivaa tarvitsevan lapsen syntymän myötä.
Omaishoitoon voi saada taloudellista ja toiminnallista tukea. Omaishoidon tuki on kokonaisuus, joka muodostuu hoidettavalle annettavista tarvittavista palveluista sekä hoitajalle annettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta ja omaishoitoa tukevista palveluista.
Lapin hyvinvointialue tekee päätöksen omaishoidon tuesta ja siihen sisältyvistä palveluista. Hyvinvointialue ja omaishoitaja tekevät omaishoidon tuesta omaishoitosopimuksen. Sopimuksen liitteeksi hyvinvointialue, hoidettava ja omaishoitaja laativat yhdessä hoito- ja palvelusuunnitelman hoidettavalle.
Ajankohtaista aiheesta
-
Anna läheisellesi lupa hoitaa asioitasi – puolesta asiointi laajenee LapissaJos sinulla ei ole verkkopankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta, voit valtuuttaa läheisesi asioimaan...
Anna läheisellesi lupa hoitaa asioitasi – puolesta asiointi laajenee Lapissa

Kuva: Digi- ja väestötietovirasto
17.3.2025
Jos sinulla ei ole verkkopankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta, voit valtuuttaa läheisesi asioimaan puolestasi muun muassa sosiaali- ja terveyshuollon digipalveluissa, kuten OmaKannassa, OmaKelassa sekä apteekeissa (myös käyntiasiointi).
Valtuuttaminen tehdään avustetusti Lapin hyvinvointialueen rekisteröintipisteessä.
Puolesta asioinnin valtuutus avustetusti
Puolesta asioinnin valtuutus avustetusti otetaan käyttöön vaiheittain 3.3.2025 alkaen. Ensimmäiset rekisteröintipisteet ovat avoinna Sallassa, Kemijärvellä, Sodankylässä, Inarissa, Kolarissa, Simossa, Kemin Länsi-Pohjan keskussairaalassa ja Posiolla. Kevään ja kesän aikana palvelu laajenee koko hyvinvointialueella.
Miten avustettu valtuuttaminen toimii?
-
Rekisteröintipiste sijaitsee omalla terveysasemallasi.
-
Varaa aika rekisteröintipisteelle sähköisesti ajanvarauskalenterista tai soittamalla.
-
Rekisteröintikäynnillä valtuutus tehdään avustettuna, ja voit itse päättää, mitä asioita läheisesi saa puolestasi hoitaa.
Valtuudet, joita Lapin hyvinvointialueen rekisteröintipisteillä myönnetään:
- Sosiaalihuollon asioiden hoito
- Sosiaaliturvan etuusasioiden hoitaminen
- Terveydenhuollon asioiden hoito
- Apteekkiasiointi
- Suomi.fi-viestit
Valtuutuksen avulla läheisesi voi hoitaa asioitasi etänä myös toisella paikkakunnalla.
Lapin hyvinvointialue on kuudes hyvinvointialue, joka tarjoaa Suomi.fi-valtuuksien rekisteröintiä avustetusti. Valtuuttamisen tavoitteena on edistää yhdenvertaisia mahdollisuuksia toimia digitaalisessa ympäristössä.
Lue lisää, miten asioit Lapin hyvinvointialueen rekisteröintipisteessä: Valtuuta läheisesi rekisteröintipisteellä - Lapha
Atte iežat lagaš olbmui lobi dikšut du áššiid – nuppi beales áššiiddikšun viidána Lappis
Jos dus eai leat neahttabáŋkodovddaldagat dahje mobiilanannehus, sáhtát fápmudit iežat lagaš olbmo dikšut áššiid du beales earret eará sosiála- ja dearvvašvuođafuolahusa digibálvalusain, dego IežanKantas, IežanKelas ja apteaikkas (maiddái apteaikkas fitnan).
Fápmudeapmi dahkko vehkiin Lappi buresveadjinguovllu fápmudusbáikkis.
Nuppi beales áššiiddikšuma fápmudus, mii dahkko vehkiin
Nuppi beales áššiiddikšuma fápmudus, mii dahkko vehkiin, váldo atnui vehážiid mielde 3.3.2025 rájes. Vuosttaš fápmudusbáikkit leat rabas Sallas, Giemajávrris, Soađegilis, Anáris, Kolaris, Simos, Giema Länsi-Pohja guovddášbuohcceviesus ja Posios. Giđa ja geasi áigge bálvalus viidána olles buresveadjinguovllus.
Mo doaibmá fápmudeapmi, mii dahkko vehkiin?
-
Fápmudusbáiki lea iežat dearvvašvuođadálus dahje -guovddážis.
-
Várre áiggi fápmudusbáikái elektrovnnalaččat áigevárrenkaleandaris dahje telefovnnain.
-
Go finat fápmudusbáikkis, fápmudus dahkko vehkiin, ja sáhtát ieš mearridit, guđe áššiid iežat lagaš olmmoš oažžu du beales dikšut.
Fápmudusat, mat Lappi buresveadjinguovllufápmudusbáikkiin mieđihuvvojit:
- Sosiálafuolahusa áššiiddikšun
- Sosiáladorvvu ovdoáššiid dikšun
- Dearvvašvuođafuolahusa áššiiddikšun
- Apteaikaáššiiddikšun
- Suomi.fi -dieđut
Fápmudusa veahkil iežat lagaš olmmoš sáhttá dikšut du áššiid gáiddusin maiddái nuppi báikegottis.
Lappi buresveadjinguovlu lea guđát buresveadjinguovlu, mii fállá Suomi.fi-fápmudusaid registrerema vehkiin. Fápmudeami ulbmil lea ovddidit ovttaveardásaš vejolašvuođaid doaibmat digitála birrasis.
Loga eambbo, mo divššut áššiid Lappi buresveadjinguovllu fápmudusbáikkiin: Fápmut iežat lagaš olbmo fápmudusbáikkis - Lapha
Anna läheisellesi lupa hoitaa asioitasi – puolesta asiointi laajenee Lapissa
17.3.2025Jos sinulla ei ole verkkopankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta, voit valtuuttaa läheisesi asioimaan...
Anna läheisellesi lupa hoitaa asioitasi – puolesta asiointi laajenee Lapissa
Jos sinulla ei ole verkkopankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta, voit valtuuttaa läheisesi asioimaan puolestasi muun muassa sosiaali- ja terveyshuollon digipalveluissa, kuten OmaKannassa, OmaKelassa sekä apteekeissa (myös käyntiasiointi).
-
-
Oletko yli 65-vuotias omaishoitaja? Osallistu tutkimukseen!Tampereen ja Itä-Suomen yliopistojen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksessa halutaan...
Oletko yli 65-vuotias omaishoitaja? Osallistu tutkimukseen!
6.3.2025
Tampereen ja Itä-Suomen yliopistojen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksessa halutaan selvittää, miten yli 65-vuotiaat omaishoitajat voivat.
Oletko yli 65-vuotias omaishoitaja? Sinulla voi olla joko virallinen sopimus hyvinvointialueen kanssa tai voit toimia läheisesi hoitajana ilman virallista sopimusta. Oletko kiinnostunut osallistumaan tutkimukseen, jossa selvitetään omaishoitajien terveyttä, elintapoja, hyvinvointia ja jaksamista?
Tampereen ja Itä-Suomen yliopistojen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksessa halutaan selvittää, miten yli 65-vuotiaat omaishoitajat voivat, jotta heidän terveyttään ja hyvinvointiaan on mahdollista jatkossa tukea entistä paremmin.
Tutkimus toteutetaan sähköisenä kyselynä, johon vastaaminen vie noin 30 minuuttia. Tutkimukseen on mahdollista vastata 31.3.2025 asti.
Lue lisää ja osallistu tutkimukseen alla olevan linkin kautta:
Oletko yli 65-vuotias omaishoitaja? Osallistu tutkimukseen!
6.3.2025Tampereen ja Itä-Suomen yliopistojen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksessa halutaan...Oletko yli 65-vuotias omaishoitaja? Osallistu tutkimukseen!
Tampereen ja Itä-Suomen yliopistojen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksessa halutaan selvittää, miten yli 65-vuotiaat omaishoitajat voivat.
-
Lapin hyvinvointialue etsii hankekumppaneita omaishoidon toimintamallien kehittämiseenAiheesta kiinnostuneita sekä omaishoitajia kutsutaan nyt kahteen työpajaan suunnittelemaan...
Lapin hyvinvointialue etsii hankekumppaneita omaishoidon toimintamallien kehittämiseen
Lue lisää15.5.2024
Lapin hyvinvointialue etsii hankekumppaneita omaishoidon toimintamallien kehittämiseen

Vuosille 2025–2027 valmisteltavassa hankkeessa kehitetään toimintamalleja, joilla edistetään omaishoitajien terveyttä sekä vahvistetaan omaishoitajien voimavaroja ja jaksamista. Kuva: STM
15.5.2024
Aiheesta kiinnostuneita sekä omaishoitajia kutsutaan nyt kahteen työpajaan suunnittelemaan kehittämishankkeen sisältöjä.
Lapin hyvinvointialueen Ikääntyneiden palvelujen yksikössä valmistellaan terveyden edistämisen määrärahasta haettavaa hanketta vuosille 2025–2027. Hankkeessa kehitetään toimintamalleja, joilla edistetään omaishoitajien terveyttä sekä vahvistetaan omaishoitajien voimavaroja ja jaksamista.
Omaishoidon toimintamallien kehittämisestä kiinnostuneita, hankekumppanuudesta tai hankkeen osatoteutuksesta kiinnostuneita sekä omaishoitajia kutsutaan nyt kahteen työpajaan suunnittelemaan kehittämishankkeen sisältöjä. Ensimmäisessä työpajassa 22.5.2024 määritetään kehittämishaaste ja toisessa työpajassa 27.5.2024 käsitellään hankkeen tavoitteita. Etäyhteydellä järjestettäviin työpajoihin ei edellytetä ennakkoilmoittautumista.
Lisätietoja työpajoista tapahtumakalenterissa
Omaishoidon kehittämishankkeen suunnittelu, työpaja 1 (22.5.2024 klo 12–14)
Omaishoidon kehittämishankkeen suunnittelu, työpaja 2 (27.5.2024 klo 9–11)Rita Oinas
rita.oinas@lapha.fi
vastuuyksikköjohtaja
Ikääntyneiden palvelutRea Karanta
rea.karanta@lapha.fi
kehittämispäällikkö
Kehittämis- ja innovaatiopalvelutLisätietoja terveyden edistämisen määrärahasta (linkki avautuu THL:n sivuille).
Lapin hyvinvointialue etsii hankekumppaneita omaishoidon toimintamallien kehittämiseen
15.5.2024Aiheesta kiinnostuneita sekä omaishoitajia kutsutaan nyt kahteen työpajaan suunnittelemaan...
Lapin hyvinvointialue etsii hankekumppaneita omaishoidon toimintamallien kehittämiseen
Aiheesta kiinnostuneita sekä omaishoitajia kutsutaan nyt kahteen työpajaan suunnittelemaan kehittämishankkeen sisältöjä.
