Rovaniemen terveysasemien keskitetty puhelinpalvelu
Saat yhteyden omalle terveysasemallesi soittamalla keskitettyyn puhelinpalveluun arkipäivisin. Ohjaudut omaan tiimiisi sen numeron mukaan, josta soitat.
Puhelinpalvelun kautta voit varata ajan hoitajan tai lääkärin vastaanotolle sekä saada ohjausta ja neuvontaa. Voit varata ajan myös jalkojenhoitajalle ja röntgeniin. Laboratoriopalveluilla on erillinen ajanvaraus.
Jos puhelinpalvelussa on ruuhkaa, voit jäädä jonoon odottamaan puhelun yhdistymistä hoitajalle tai valita takaisinsoittopalvelun. Sinulle soitetaan takaisin saman päivän aikana.
Terveysasemien aukioloaikojen ulkopuolella ota kiireellisissä tilanteissa yhteys 116117-päivystysapuun. Päivystysavun kautta saat yhteyden terveydenhuollon ammattilaiseen, joka arvioi hoidon tarpeesi.
Palvelut
Tarkastukseen kuuluvat yleensä mittaukset, joilla todetaan muun muassa painoindeksi ja verenpaine. Tarkastukseen kuuluu myös laboratoriokokeita. Tärkeä osa tarkastusta on vastaanotolla käytävä keskustelu, jossa käydään läpi terveyteen, toimintakykyyn, elintapoihin ja mahdollisiin oireisiin liittyviä asioita.
Terveysaseman avovastaanotolla voit tavata hoitajaa, lääkäriä tai muita avoterveydenhuollon ammattilaisia. Kiireetön hoito on tarkoitettu oireisiin, jotka eivät tarvitse välitöntä apua.
Terveysaseman vastaanotolla hoidamme ja tutkimme esimerkiksi pitkäaikaissairauksia, annamme terveydentilaan liittyviä todistuksia ja lausuntoja sekä tuemme terveyden edistämisessä ja sairauksien ennaltaehkäisyssä.
Hoitotarvikejakelu on palvelu, jossa pitkäaikaissairaat henkilöt voivat saada maksutta tarvitsemiaan hoitotarvikkeita. Hoitotarvikkeita ovat esimerkiksi avanteen tai haavan hoitoon liittyvät tarvikkeet, diabeetikon hoitotarvikkeet, vaipat, katetrit ja virtsankeräystarvikkeet sekä happihoitoon liittyvät välineet.
Kiireellistä hoitoa vaativissa sairauksissa ota ensisijaisesti yhteyttä omalle terveysasemalle. Kiirevastaanotto terveysasemilla toimii terveysaseman aukioloaikoina.
Kiireellistä terveysaseman hoitoa vaativia vaivoja ovat esimerkiksi:
- pitkittynyt flunssa
- kurkkukipu
- poskiontelovaivat
- silmäoireet
- korvakipu
- allergiaoireet
- tuki- ja liikuntaelinvammat
- virtsavaivat ja vatsavaivat
Henkeä uhkaavissa tilanteissa soita aina hätänumeroon 112.
Maahanmuuttajille järjestetään terveydenhuoltopalveluita, joissa kotoutumisen ja maahanmuuton asiantuntijat tekevät moniammatillista yhteistyötä.
Muistihoitajalta saat neuvontaa muistihäiriöön ja -sairauteen liittyvissä asioissa. Tarvittaessa hoitaja voi tehdä myös muistitestauksen.
Ota yhteys muistihoitajaan, jos olet huolissasi omasta tai läheisen arkielämää haittaavasta muistin heikentymisestä. On tärkeää, että kaikki muistihäiriöt tutkitaan mahdollisimman pian, sillä osa häiriöistä voidaan hoitaa. Ajoissa havaitun muistisairauden etenemistä voidaan hidastaa.
Omaishoitajan terveystarkastuksen tekee hoitaja. Tarkastuksen yhteydessä arvioidaan lääkärillä käynnin tarpeellisuus.
Voit pyytää reseptin uusimista Kelan sähköisessä Omakanta-palvelussa, lääkärin tai hoitajan vastaanottokäynnin yhteydessä, apteekissa tai ottamalla yhteyttä omaan terveysasemaan.
Perusterveydenhuollossa röntgenissä tehdään keuhkojen ja luuston kuvauksia sekä ultraäänitutkimuksia. Tutkimuksen jälkeen hoitava lääkärisi kertoo sinulle tutkimustulokset.
Onko sinulla seksitaudin oireita tai mietitkö seksitaudin mahdollisuutta? Ole yhteydessä omalle terveysasemallesi, kerro huolesi ja voit päästä testeihin. Opiskelijat voivat olla yhteydessä myös opiskeluterveydenhuoltoon.
Seksitaudit voivat olla myös oireettomia tai vähäoireisia. Tyypillisiä eri seksitautien oireita ovat:
- Kirvely ja kipu virtsatessa
- Tihentynyt virtsaamisen tarve
- Vuoto ja pahanhajuinen erite virtsaputkesta, emättimestä, peräsuolen alueelta
- Verinen välivuoto emättimestä
- Alavatsakipu
- Ihomuutokset tai haavaumat sukuelinten pinnalla
- Yleisoireina voi olla kuumetta, päänsärkyä, imusolmukkeiden suurenemista sekä huonovointisuutta (herpestartunta)
- Nielun alueen tartunnoissa voi olla kurkkukipua tai kirvelyä suussa
Seksitauteja ovat bakteerien ja virusten aiheuttamat taudit, jotka tarttuvat suojaamattomassa seksissä. Niitä ovat esimerkiksi hiv, klamydia, kuppa ja tippuri.
Testeissä kannattaa käydä, jos on ollut riski saada seksitautitartunta.
Työttömällä on oikeus terveystarkastukseen. Terveystarkastusta haluavan tulee ottaa yhteys terveyskeskukseen.