Navigointivalikko

Navigointivalikko

Sappileikkaus, ennen leikkausta

Sappileikkaus, ennen leikkausta

Ennen sappileikkausta

Sappivaivasi on osoittautunut sellaiseksi, että se vaatii sappirakon poistoa. Tämän potilasohjeen tarkoitus on antaa tietoa leikkauksesta ja siihen liittyvistä asioista. Tavoitteemme on, että toivut leikkauksestasi mahdollisimman hyvin ja nopeasti.

Sappikivitauti

Sappineste muodostuu maksassa ja kulkeutuu paaston aikana sappirakkoon, joka väkevöittää eritteen ja toimii sen tilapäisenä säiliönä. Syönnin jälkeen sappirakon supistuessa sappineste virtaa ohutsuoleen. Siellä sappinestettä tarvitaan erityisesti rasvaisen ruoan sulatukseen. Sappikivitaudissa väkevöityneeseen sappinesteeseen alkaa eri syistä johtuen muodostua kiteitä, jotka kasautuvat edelleen kiviksi. Tällainen kivi voi sulkea sappirakosta lähtevän sappitiehyen, jolloin tulee tyypilliset ruokailun jälkeiset sappikivikohtauskivut. Eräät ruoka-aineet (rasvainen ruoka, omena, kananmunan keltuainen, lanttu, kurkku, paprika, kaali) saavat sappirakon supistumaan voimakkaammin ja voivat aiheuttaa siksi kovempia oireita.

Sappileikkaus

Sappileikkauksessa poistetaan sappirakko kivineen. Tarvittaessa leikkauksen aikana sappitiet kuvataan varjoaineella jäännöskivien toteamiseksi. Sappileikkaus tehdään nukutuksessa ja lähes aina tähystysmenetelmällä. Runsas ylipaino voi olla este leikkaukselle. Toisinaan tähystäen aloitettu leikkaus joudutaan muuttamaan perinteiseksi avoleikkaukseksi aiempien leikkausten aiheuttamien kiinnikkeiden, rakenteellisten poikkeavuuksien, vaikean sappirakon tulehduksen tai verenvuodon vuoksi. Tähystysleikkauksessa vatsanpeitteisiin tulee 4–5 kappaletta 1½–2 cm:n pituista haavaa ja avoimessa leikkauksessa yksi 15–20 cm:n mittainen haava. Leikkauksen jälkeen tarkkailu tapahtuu ensin heräämössä. Kun vointisi on hyvä ja kivut hallinnassa, siirryt jatkohoitoon osastolle (tai Lyhki-yksikköön). Tähystysleikkauksesta toipuminen on usein nopeaa ja toisinaan kotiutuminen voi tapahtua jo leikkauspäivänä. Yleensä sairaalasta kotiudutaan leikkauksen jälkeisenä päivänä. Avoleikkauksen jälkeen kotiutuminen on 2–5 vuorokauden kuluttua. Mikäli sappirakko joudutaan poistamaan tulehtuneena, riippuu kotiutumisen ajankohta tulehduksen parantumisesta. Sairausloma on työstäsi riippuen tähystysleikkauksen jälkeen 10–14 vrk ja avoleikkauksen jälkeen noin kuukausi.

Leikkausriskit

Sappileikkaukseen liittyy harvinainen sappitievaurion riski. Sappiteihin saattaa myös ajan myötä muodostua uusia kiviä, vaikka sappirakko olisikin poistettu. Iän, painon, elintapojen, fyysisen suorituskyvyn ja perussairauksien leikkaukselle aiheuttamat riskit arvioidaan jokaisen potilaan kohdalla erikseen. Leikkauksessa on lisäksi vuoto-, laskimotukos- ja infektiovaara.

Peseytyminen

Ihon bakteeripitoisuuden pienentämiseksi ennen leikkausta peseydytään edeltävänä iltana ja leikkauspäivän aamuna. Kaikki korut on hyvä ottaa pois jo peseytymisvaiheessa ja jättää kotiin. Myös lävistykset on poistettava ennen leikkausta. Napa on pestävä huolellisesti, mutta ihorikkoja aiheuttamatta. Ihokarvoja ei tarvitse ajella. Leikkauksen jälkeen voit käydä suihkussa, kun leikkauksesta on kulunut vuorokausi. Haavataitokset poistetaan ennen suihkua. Huolellinen käsihygienia on tärkeää erityisesti sairaalassaoloaikana. Pese ja kuivaa kätesi aina wc-käynnin jälkeen ja sekä ennen ja jälkeen haavan hoidon. Haavan koskettelua on pyrittävä välttämään. Osastojen seinillä olevat käsidesinfektioaineet ovat myös potilaiden ja osastolla vierailevien käytettävissä.

Suolen toiminta ja virtsaus

Vatsan alueen leikkaus, saamasi lääkkeet ja muutos ruokailutavoissa aiheuttavat herkästi ummetusta. Suolta ei tarvitse toimittaa ennen leikkausta, mutta leikkauksen jälkeen Sinun kannattaa olla liikkeellä, juoda vettä ja syödä kuitupitoista ruokaa suolen toiminnan edistämiseksi. Ulostetta pehmentävä lääke auttaa tarvittaessa vaivaan. Leikkauksen jälkeen seurataan saatko virtsattua. Jos tunnet virtsahätää heti leikkauksesta tultuasi ennen anestesia-aineiden kunnollista häviämistä, autetaan Sinut alusastialle vuoteessa (naiset) tai Sinulle tuodaan kuikka (miesten virtsa-astia). Monesti ensimmäinen vuoteesta nousu liittyy virtsaamiseen. Toisinaan virtsaus ei onnistu annetuista lääkkeistä tai virtsarakon ylitäyttymisestä johtuen. Silloin rakko tyhjennetään virtsaputken kautta rakkoon asetettavalla pienellä letkulla, katetrilla. Kun on varmistettu, että liikkumisesi on turvallista, voit hoitaa wc-rutiinisi omatoimisesti. Kotiutuminen on mahdollista, kun virtsaus onnistuu normaalisti.

Kivunhoito

Avoimen sappileikkauksen jälkeinen kipu on pääasiassa haavakipua. Tähystysleikkauksen jälkeen haavakivut ovat lievempiä kuin avoimen leikkauksen yhteydessä. Tähystysleikkauksen aikainen vatsaontelon kaasutäyttö voi aiheuttaa palleaärsytyksestä johtuvaa hartiassa tuntuvaa säteilykipua. Tämä kipu on vaaratonta, mutta se voi olla hankalasti hoidettavaa. Yleensä se loppuu viimeistään 2–3 päivän kuluttua leikkauksesta. Leikkaukseen tullessasi Sinulle kerrotaan miten voit arvioida kipua. Myös hoitajat arvioivat kipua, ja hoitavat sitä anestesialääkärin antamien ohjeiden mukaan. Tavoitteena on, ettet joutuisi kokemaan kovaa kipua ja pystyisit hengittämään ja liikkumaan kunnolla. On tärkeää, että pyydät itse lääkettä kivun muuttuessa lievästä kohtalaisen kovaksi. Lievään kipuun voi auttaa asennon vaihtaminen, rentoutuminen, ajatuksen suuntaaminen pois kivusta (lukeminen, television katselu, musiikin kuuntelu), käveleminen, kylmä tai lämmin. Saat tarvittaessa kipulääkereseptin mukaasi kotiutuessasi.

Liikkuminen

Leikkauspäivän aamuna Sinua ohjataan pukemaan tukisukat, jotka edistävät verenkiertoa leikkauksen aikana. Esilääkityksen jälkeen odotat leikkaukseen menoa vuoteessa. Yli 40-vuotialle leikkauspotilaille annetaan osastolla laskimotukoksia ehkäisevä lääke. Leikkauksen jälkeen asennon vaihtaminen sängyssä on sallittua ja suotavaa. Vuoteessa kannattaa tehdä verenkiertoa vilkastuttavia liikkeitä ja hengitysharjoituksia, joita kuntohoitaja, fysioterapeutti tai hoitohenkilökunta ohjaa Sinulle ennen leikkausta tai sen jälkeen. Ensimmäistä kertaa sängystä noustessasi apunasi on hoitaja. Liikkuminen edistää leikkauksesta toipumista, sillä kävellessä hengitys syvenee, verenkierto vilkastuu, ilmavaivat vähenevät ja suolen toiminta normalisoituu. Kun vointisi sallii omatoimisen liikkeellä olon, kannattaa jalkeilla olla paljon. Kovempaa ponnistelua, nostamista ja äkkinäisiä liikkeitä on syytä välttää tähystysleikkauksen jälkeen kahden viikon ajan ja avoimen leikkauksen jälkeen kuukauden ajan.

Ravitsemus

Ennen toimenpidettä Sinun on oltava syömättä ja juomatta erikseen saamiesi ohjeiden mukaisesti. Heräämössä ja osastolle (tai Lyhki-yksikköön) tultuasi saat tarvittaessa vettä suun kostuttelua varten. Voit syödä, kun anestesia-aineiden vaikutus on poistunut riittävästi. Hoitajat arvioivat ruokailun ajankohdan ja antavat ohjausta asiassa. Heti leikkauksen jälkeen kannattaa vielä vältellä niitä ruoka-aineita, joiden syöminen on aiheuttanut kovia sappikipuja.

Potilasohjaus

Tapaat leikkaavaan lääkärin sairaalassa ennen leikkaustasi. Osastolla lääkäri käy luonasi aamuisin lääkärinkierrolla. Kuntohoitaja tai fysioterapeutti ohjaa Sinulle vuoteesta ylös nousemisen ja leikkauksen jälkeiset harjoitteet. Leikkauksen jälkeen Sinua ohjataan suullisesti hoitoon liittyvissä asioissa ja kotiutuessasi saat myös kirjalliset hoito-ohjeet. Lisäksi vastaamme mielellämme kaikkiin hoitoasi koskeviin kysymyksiin. Toivomme Sinun ymmärtävän antamamme ohjauksen merkityksen ja osallistuvan aktiivisesti hoitoosi.