Navigointivalikko

Navigointivalikko

Navigointivalikko

Tartuntataudit ja rokotukset

Murupolku

Navigointivalikko

Tartuntataudit ja rokotukset

Tartuntataudit ja rokotukset

Tartuntataudit eli infektiotaudit ovat sairauksia, jonka aiheuttaa elimistöön päässyt mikrobi, kuten esimerkiksi bakteeri tai virus. Tartuntataudit voivat taudista riippuen levitä ilman, kosketuksen, ruuan tai juoman, veren tai sukupuoliyhteyden välityksellä.

Jos epäilet, että sinulla on yleisvaarallinen tartuntatauti, sukupuolitauti ja tarvitset niihin liittyvää neuvontaa, saat apua hygieniahoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolta sekä puhelimitse. Vastaanotolla pääset keskustelemaan asiantuntijahoitajan kanssa.

tartuntataudit ja rokotukset toissijainen banneri

Kausirokotukset


Rokote on paras keino suojautua influenssalta ja sen jälkitaudeilta, esimerkiksi keuhkokuumeelta. Influenssarokotteen saavat maksutta riskiryhmiin kuuluvat henkilöt. Samalla voi saada koronarokotteen syystalven tehosteannoksen, jos kuuluu koronan riskiryhmään.

Kuvassa pistetään rokotetta käsivarteen.

alasivut-tartuntataudit-ja-rokotukset

Tietoa koronaviruksesta

alasivut-tartuntataudit-ja-rokotukset-tietoa-tartuntataudeista

h2-Ajankohtaista aiheesta-otsikko

Ajankohtaista aiheesta

Sisältöjulkaisija

  1. Rokotusaikoja avautuu Rovaniemellä joka arkiaamu samalle päivälle sähköiseen ajanvaraukseen
    Rovaniemen sähköisessä ajanvarauksessa vapautuu arkiaamuisin influenssa- ja koronarokotusaikoja...

    Rokotusaikoja avautuu Rovaniemellä joka arkiaamu samalle päivälle sähköiseen ajanvaraukseen

    29.11.2023

    Lue lisää

    Rokotusaikoja avautuu Rovaniemellä joka arkiaamu samalle päivälle sähköiseen ajanvaraukseen

    29.11.2023

    Rovaniemen sähköisessä ajanvarauksessa vapautuu arkiaamuisin influenssa- ja koronarokotusaikoja varattavaksi myös samalle päivälle. Voit tarkistaa rokotusaikojen saatavuuden heti aamuisin klo 8, niin pääset joutuisasti rokotukseen.

    Rovaniemen sähköinen ajanvaraus rokotuksiin

    Rokotusaikoja avautuu Rovaniemellä joka arkiaamu samalle päivälle sähköiseen ajanvaraukseen
    29.11.2023
    Rovaniemen sähköisessä ajanvarauksessa vapautuu arkiaamuisin influenssa- ja koronarokotusaikoja...

    Rokotusaikoja avautuu Rovaniemellä joka arkiaamu samalle päivälle sähköiseen ajanvaraukseen


    Rovaniemen sähköisessä ajanvarauksessa vapautuu arkiaamuisin influenssa- ja koronarokotusaikoja varattavaksi myös samalle päivälle. Voit tarkistaa rokotusaikojen saatavuuden heti aamuisin klo 8, niin pääset joutuisasti rokotukseen. Rovaniemen sähköinen ajanvaraus rokotuksiin

  2. Rovaniemellä rokotuksia 25.–26.11. ilman ajanvarausta (walk-in) – avaamme lisäksi aikoja viikonlopulle sähköiseen ajanvarukseen
    Korona- ja influenssarokotuksia saa ilman ajanvarausta su 26.11. Rinteenkulman terveysasemalla   HUOM!...

    Rovaniemellä rokotuksia 25.–26.11. ilman ajanvarausta (walk-in) – avaamme lisäksi aikoja viikonlopulle sähköiseen ajanvarukseen

    25.11.2023

    Lue lisää

    Rovaniemellä rokotuksia 25.–26.11. ilman ajanvarausta (walk-in) – avaamme lisäksi aikoja viikonlopulle sähköiseen ajanvarukseen

    25.11.2023

    Korona- ja influenssarokotuksia saa ilman ajanvarausta su 26.11. Rinteenkulman terveysasemalla

     

    HUOM! HUOM! Jonotustilanne päivitetty sunnuntaina kello 11.15: odotusaika on 0 minuuttia. Rokotukselle voi tulla, vaikka olisi varannut ajan ensi viikolle tai myöhemmälle ajankohdalle. Varatun ajan voi perua samalla kun saa rokotteen.

    • su klo 10.30–17 rokotukset kaikille 65 vuotta täyttäneille ja 18 vuotta täyttäneille riskiryhmiin kuuluville 

    Jonotilannetta ja odotusaikoja päivitetään sunnuntain aikana tälle nettisivulle. Rokotteita on hyvin saatavilla.

    Rokotukset ajanvarauksella Rinteenkulman rokotuspisteellä 

    Avaamme rokotusaikoja viikonlopulle la-su 25.–26.11. Nämä ajat tulevat varattavaksi keskiviikkona 22.11. klo 12. 
    Varaa aika sähköisessä ajanvarausjärjestelmässä osoitteessa rovaniemi.terveytesi.fi
    Saavuthan rokotukseen lähellä omaa rokotusaikaasi.

    Jatkossakin lisää aikoja avautuu varattavaksi jokaisena arkipäivänä niin kauan, että kaikki on rokotettu. Lapin hyvinvointialue arvioi viikonlopun jälkeen tarvetta vastaavien walk-in rokotustapahtumien järjestämiselle loppuvuoden aikana.
     

    Rovaniemellä rokotuksia 25.–26.11. ilman ajanvarausta (walk-in) – avaamme lisäksi aikoja viikonlopulle sähköiseen ajanvarukseen
    25.11.2023
    Korona- ja influenssarokotuksia saa ilman ajanvarausta su 26.11. Rinteenkulman terveysasemalla   HUOM!...

    Rovaniemellä rokotuksia 25.–26.11. ilman ajanvarausta (walk-in) – avaamme lisäksi aikoja viikonlopulle sähköiseen ajanvarukseen


    Korona- ja influenssarokotuksia saa ilman ajanvarausta su 26.11. Rinteenkulman terveysasemalla   HUOM! HUOM! Jonotustilanne päivitetty sunnuntaina kello 11.15: odotusaika on 0 minuuttia. Rokotukselle voi tulla, vaikka olisi varannut ajan ensi viikolle tai myöhemmälle ajankohdalle. Varatun ajan voi perua samalla kun saa rokotteen. su klo 10.30–17 rokotukset kaikille 65 vuotta täyttäneille ja 18 vuotta täyttäneille riskiryhmiin kuuluville  Jonotilannetta ja odotusaikoja päivitetään...

  3. Koronavirustaudin oirearvio poistuu Omaolosta 21.11.
    Mikäli sinulla on koronan oireita tai epäilet sairastavasi koronaa, voit jatkossa pääasiallisesta...

    Koronavirustaudin oirearvio poistuu Omaolosta 21.11.

    20.11.2023

    Lue lisää

    Koronavirustaudin oirearvio poistuu Omaolosta 21.11.

    20.11.2023

    Mikäli sinulla on koronan oireita tai epäilet sairastavasi koronaa, voit jatkossa pääasiallisesta oireestasi riippuen täyttää Omoalossa hengitystietulehduksen, yskän tai kurkkukivun oirearvion.

    Oirearvioiden täyttäminen on mahdollista asuinkunnastasi riippumatta. Saat aina kansallisen toimintaohjeistuksen.  

    Mikäli oirearvio on asuinkunnassasi käytössä, voit saada paikallisen ohjeistuksen hoitoon hakeutumiseksi kuntavalinnan pohjalta. 

    Oirearvioita on tarvittaessa mahdollista lähettää ammattilaiselle tai saada paikalliset ohjeistukset seuraavien kuntien alueilla: 

    Hengitystietulehduksen oirearvio: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Ranua, Sodankylä 

    Kurkkukipu tai nieluoire: Enontekiö, Inari, Kemi, Kittilä, Muonio, Ranua, Sodankylä, Ylitornio 

    Yskän oirearvio: Enontekiö, Inari, Kittilä, Muonio, Sodankylä 

    Koronavirustaudin oirearvio poistuu Omaolosta 21.11.
    20.11.2023
    Mikäli sinulla on koronan oireita tai epäilet sairastavasi koronaa, voit jatkossa pääasiallisesta...

    Koronavirustaudin oirearvio poistuu Omaolosta 21.11.


    Mikäli sinulla on koronan oireita tai epäilet sairastavasi koronaa, voit jatkossa pääasiallisesta oireestasi riippuen täyttää Omoalossa hengitystietulehduksen, yskän tai kurkkukivun oirearvion.

  4. Koronavirusta paljon liikkeellä - muista huolehtia hyvästä käsihygieniasta ja suojata läheiset
    Koronavirusta on paljon liikkeellä nyt erityisesti Meri-Lapissa.

    Koronavirusta paljon liikkeellä - muista huolehtia hyvästä käsihygieniasta ja suojata läheiset

    2.11.2023

    Lue lisää

    Koronavirusta paljon liikkeellä - muista huolehtia hyvästä käsihygieniasta ja suojata läheiset

    2.11.2023

    Koronavirusta on paljon liikkeellä nyt erityisesti Meri-Lapissa.

    Koronavirus leviää nyt ympäri Lappia ja erityisesti Meri-Lapissa on paljon tartuntoja tällä hetkellä.

    Länsi-Pohjan keskussairaalassa noin viidennes erikoissairaanhoidon vuodepaikoista on koronapotilaita. Koronavirus on edelleen vaarallinen tauti riskiryhmille.

    Lapin keskussairaalassa tilanne on rauhallinen ja Lapin hyvinvointialueen infektioiden torjuntayksikkö seuraa tilannetta.

    Muista siis suojata läheisesi:

    Koronavirusta paljon liikkeellä - muista huolehtia hyvästä käsihygieniasta ja suojata läheiset
    2.11.2023
    Koronavirusta on paljon liikkeellä nyt erityisesti Meri-Lapissa.

    Koronavirusta paljon liikkeellä - muista huolehtia hyvästä käsihygieniasta ja suojata läheiset


    Koronavirusta on paljon liikkeellä nyt erityisesti Meri-Lapissa.

  5. Kausi-influenssarokotukset alkavat - tarkista tästä oman paikkakuntasi rokotusajat
    Rokote on paras keino suojautua influenssalta ja sen jälkitaudeilta, esimerkiksi keuhkokuumeelta. Rokote on...

    Kausi-influenssarokotukset alkavat - tarkista tästä oman paikkakuntasi rokotusajat

    25.10.2023

    Lue lisää
    Käsi, jossa laastari rokotuksen jäljiltä.

    Kausi-influenssarokotukset alkavat - tarkista tästä oman paikkakuntasi rokotusajat

    25.10.2023

    Rokote on paras keino suojautua influenssalta ja sen jälkitaudeilta, esimerkiksi keuhkokuumeelta. Rokote on hyvä ottaa joka syksy, sillä sen teho kestää noin vuoden ja influenssavirus muuntuu jatkuvasti. Ottamalla influenssarokotteen suojaat myös läheisiäsi. Samalla on mahdollisuus ottaa koronarokotuksen syystalven tehosteannos.

    Alla olevasta listasta voit tarkistaa oman kuntasi influenssa- ja koronarokotusaikataulut.

    Uutista päivitetään, päivitetty 30.11. klo 12

    Lue lisää kausirokotuksista sivulta lapha.fi/influenssa

    Rokotusajankohdat 

    Alla olevasta listasta voit tarkistaa oman kuntasi influenssa- ja koronarokotusaikataulut. 

    Enontekiö 

    Voit saada influenssarokotuksen ja koronarokotuksen tehosterokotuksen ilman ajanvarausta. 

    Karesuvannon terveysasema, Syväjärventie 3 

    • to 23.11. klo 8–16 
    • pe 24.11. klo 8–14 

    Kilpisjärven terveysasema, Tsahkalluoktantie 1 

    • ti 21.11. klo 8–16

    Hetan terveysasema, Kuntokatu 4, ti 21.11. Rokotuksia vain ajanvarauksella. Voit varata ajan rokotukseen sähköisessä ajanvarausjärjestelmässä ajanvaraus.muonio-enontekio.mediatri.fi. Voit myös varata ajan puhelimitse p. 040 714 2851. 

    Inari 

    Voit saada influenssarokotuksen ja koronarokotuksen tehosterokotuksen ilman ajanvarausta. 

    Ivalon terveyskeskus, neuvola 

    • to 30.11. klo 13–16 

    Inarin terveysasema, Satamatie 4 

    •  
    • to 30.11. klo 13–16 

    Sevettijärven terveysasema 

    • ke 22.11. klo 11–14

    Rokotuksen voi saada myös ajanvarauksella. Voit varata ajan sähköisessä ajanvarausjärjestelmässä sote.easiointi.fi/fi/web/inari-te

    Voit varata ajan myös puhelimitse terveydenhoitajalta:
    Ivalo: terveydenhoitaja Outi Nykänen p. 040 849 6392 arkisin ma-pe klo 8–9
    Inari/Sevettijärvi: terveydenhoitaja Anne Kinnunen p. 040 846 3078 arkisin ma-pe klo 8–9 

    Kemi 

    Voit saada influenssarokotuksen ja koronarokotuksen tehosterokotuksen Kemin neuvolassa, Valtakatu 6 (käynti Citymarketin puoleisesta päädystä). Voit varata ajan sähköisessä ajanvarausjärjestelmässä osoitteessa influenssarokotuskemi.kehollesi.fi

    Voit varata ajan myös soittamalla arkisin p. 016 860 4123. Käytössä on takaisinsoittojärjestelmä. 

    Rokotuspäivät ovat 

    • ti 7.11. 
    • to 16.11. 
    • ke 22.11. 
    • ti 28.11. 
    • ti 12.12. 
    • ke 20.12. 

    Kemijärvi 

    Voit saada influenssarokotuksen ja koronarokotteen tehosterokotuksen ajanvaruksella hyvinvointikeskus Lapponiassa, Sairaalakatu 9.

    • la 11.11 klo 9-16
    • to 16.11. klo 8–18
    • pe 17.11 klo 8-14
    • ke 22.11. klo 8–16 
    • to 23.11. klo 14–18 
    • pe 24.11. klo 8–14
    • ke 29.11 klo 8-16
    • to 30.11 klo 8-16
    • pe 1.12 klo 8-14
    • pe 8.12. klo 8–14

    Varaa aika sähköisessä ajanvarausjärjestelmässä osoitteessa kemijarvi.eaika.fi/koronarokote 

    Rokotuspuhelin p. 040 546 5738, soittoaika ma–pe klo 12–14.

    Keminmaa 

    Voit varata ajan influenssarokotukseen ja koronarokotteen tehosterokotukseen sähköisessä ajanvarausjärjestelmässä keminmaa.kehollesi.fi 

    Rokotuksen saa Keminmaan terveysaseman vastaanotolla, Väylätie 2. 

    • la 18.11. klo 8.30–16 
    • la 25.11. klo 8.30–16 

    Terveysasemalla, Laurilan neuvolassa, Väylätie 2. 

    • ti 12.12. klo 12–16 
    • ke 20.12. klo 12–16 

    Kittilä 

    Voit saada influenssarokotuksen ja koronarokotuksen tehosterokotuksen ilman ajanvarausta Kittilän terveyskeskuksessa, neuvolassa, 2. kerros. 

    • ma 13.11. klo 9–15  
    • ti 14.11. klo 9–15  
    • ke 15.11. klo 9–15  
    • to 16.11. klo 9–15  
    • pe 17.11. klo 9–12

    Samalla sinulla on mahdollisuus saada pneumokokkirokotus, jos kuulut riskiryhmään.

    Kolari 

    Voit saada influenssarokotuksen ja koronarokotuksen tehosterokotuksen ilman ajanvarausta Kolarin terveyskeskuksessa, Sairaalantie 4b. 

    • to 16.11. klo 10–18 
    • to 23.11. klo 10–18 
    • to 30.11. klo 10–18

    Sieppijärvin neuvola

    • ma 20.11. klo 9–13

    Ylläsjärven koulu, neuvola

    • ma 20.11. klo 13.30–18.30 

    Äkäslompolon neuvola

    • to 30.11. klo 9.30–14.30

    Muonio 

    Voit saada influenssarokotuksen ja koronarokotuksen tehosterokotuksen Muonion terveyskeskuksessa, neuvolassa, Pirkantie 11. 

    • ma 20.11. klo 8–16 ajanvarauksella ja ilman ajanvarausta 
    • ti 21.11. klo 8–16 ajanvarauksella ja ilman ajanvarausta 
    • ke 22.11. klo 8–16 ajanvarauksella 
    • to 23.11. klo 12–18 ajanvarauksella 

    Joukkorokotuspäivien jälkeen voit varata ajan rokotukselle. 

    Varaa aika sähköisessa ajanvarausjärjestelmässä osoitteessa ajanvaraus.muonio-enontekio.mediatri.fi

    Voit asioida myös puhelimessa. Soita p. 040 684 5934. Käytössämme on takaisinsoittojärjestelmä. Valitse puhelimessa valikosta "rokotusasiat". 

    Samalla käynnillä voit saada myös muita rokotteita, esimerkiksi jäykkäkouristus-, pneumokokki-, vyöruusu-, RSV- tai matkailurokotteita. Otathan näissä asioissa yhteyttä soittamalla.

    Pelkosenniemi ja Savukoski 

    Pelkosenniemellä ja Savukoskella influenssarokotuksia annetaan ilman ajanvarausta rokotuspäivinä. Rokotuspäivät on jaettu asukkaiden sukunimen alkukirjaimen mukaan. Tarkista alta oma rokotusajankohtasi. 

    • Maanantaina 13.11. kello 8.30–15.30 (ruokatauko 11.30–12) Pelkosenniemellä ja Savukoskella, sukunimen ensimmäisen kirjaimen perusteella A-K. 
    • Tiistaina 14.11. kello 8.30–15.30 (ruokatauko 11.30–12) Savukoskella, sukunimet L-O. 
    • Maanantaina 20.11. kello 8.30–15.30 (ruokatauko 11.30–12) Pelkosenniemellä, sukunimet L-O. 
    • Tiistaina 21.11. kello 8.30–15.30 (ruokatauko 11.30–12) Pelkosenniemellä, sukunimet P-Ö. 
    • Torstaina 23.11. kello 8.30–15.30 (ruokatauko 11.30–12) Savukoskella, sukunimet P-Ö. 

    Muina aikoina voit varata ajan rokotukseen oman kunnan neuvolasta.

    Pelkosenniemen neuvola, Sodankyläntie 202, p. 040 749 7446 
    Savukosken neuvola, Uittotie 2 L 5, p. 040 027 1508  

    Pello 

    Voit saada influenssarokotuksen ilman ajanvarausta Pellon terveyskeskuksen neuvolassa, Ahjotie 4–6. 

    • ti 14.11. klo 9–15 
    • ti 21.11. klo 9–15 
    • to 23.11. klo 9–15 

    Voit saada influenssarokotuksen ja koronarokotuksen tehosterokotuksen ajanvarauksella neuvolassa. 

    • pe 17.11. klo 9–15 
    • la 2.12. klo 9–15 
    • ti 12.12. klo 9–15 

    Voit varata ajan verkossa osoitteessa ajanvaraus.pello.mediatri.fi

    Voit kysyä lisätietoja rokotuksista neuvolan terveydenhoitajilta 

    Pirjo Mantere p. 040 767 3482
    Emilia Karjalainen p. 040 649 5928
    Maarit Kivilompolo p. 040 767 3563

    Posio 

    Voit saada influenssa- ja koronarokotuksen yhtä aikaa ilman ajanvarausta Posion terveyskeskuksessa, neuvolassa, Sairaalantie 2. Sinun ei tarvitse ilmoittautua vastaanotolle. 

    Rokotuspäivät: 

    • Ke 15.11. Klo 9–15, yli 75-vuotiaat 
    • To 16.11. Klo 9–15, 65–75-vuotiaat 
    • Pe 17.11. Klo 9–15, alle 65-vuotiaat riskiryhmiin kuuluvat 

    Lasten ja nuorten rokotukset annetaan ajanvarauksella. Voit varata ajan rokotukseen kouluterveydenhoitajalta p. 040 8012 307. 

    Ranua

    Voit saada influenssarokotuksen ja koronarokotuksen tehosterokotuksen Ranuan terveyskeskuksen poliklinikalla, Sairaalatie 4. 

    Aikuisten rokotukset ilman ajanvarausta terveyskeskuksen poliklinikka 1. krs. Saavu rokotukseen laboratorion päädyn ovesta. 

    ma-pe 13.11.-17.11. 
    klo 8.15-15.30 

    Rokotusviikon jälkeen varaa aikuisten rokotusaika puhelimitse p. 040 017 9154, ma-pe klo 8–9. 

    Lastenneuvolan asiakkaiden rokotusajat varataan lastenneuvolan terveydenhoitajalta p. 040 867 0267.

    Koululaiset ja opiskelijat voivat myös käydä rokotuksella yllä mainitulla rokotusviikolla. Tarvittaessa rokotusajan voi varata omalta terveydenhoitajalta. 

    Rokotukselle tulevan suositellaan käyttävän kasvomaskia ja pitämään turvaväliä odotustilassa. 

    Rovaniemi 

    Aikuisten influenssa- ja koronarokotukseen voi varata ajan Rinteenkulman rokotuspisteelle sähköisessä ajanvarausjärjestelmässä rovaniemi.terveytesi.fi/. Toivomme ensisijaisesti ajanvarausta sähköisen järjestelmän kautta. 

    Jos varata ajan aikuisten rokotukseen puhelimessa voit soittaa rokotuspisteen ajanvaraukseen p. 016 860 2011, ma-to 9-14, pe 9-12:30. Käytössä on takaisinsoittojärjestelmä. 

    Neuvolaikäiset lapset sekä raskaana olevat voivat hakea influenssarokotuksen ajanvarauksella neuvolasta. Varaa aika sähköisessä ajanvarausjärjestelmässä rovaniemi.terveytesi.fi/. Toivomme ensisijaisesti ajanvarausta sähköisen järjestelmän kautta. 

    Jos varata ajan lasten tai raskaana olevien rokotukseen puhelimitse, voit varata ajan neuvoloiden keskitetystä puhelinpalvelusta

    Neuvoloiden rokotuspäivät ajanvarauksella: 

    • 16.11. 
    • 14.12. 

    Riskiryhmiin kuuluvat toisen asteen opiskelijat saavat rokotteen opiskeluterveydenhuollosta. Opiskelijoiden rokotuspäivät ovat 13.–14.11. 

    Ajan näille päiville voi varata opiskelijoiden sähköisen ajanvarauksen lappi.ajanvaraus.fi, chatin tai opiskeluterveydenhuollon keskitetyn puhelinpalvelun kautta.

    Opiskeluterveydenhuollon keskitetty puhelinpalvelu p. 016 860 2042
    ma-to klo 8–15.30, pe klo 8–13.30. 
    Jos yllä mainitut päivät eivät sovi, ajan voi varata muulle päivälle.   

    Opiskelijoiden rokotuspaikkana on Opiskeluterveydenhuollon toimipiste, Rinteenkulman kauppakeskus, Koskikatu 25, 1. kerros.

    Koulujen terveydenhoitajat tiedottavat influenssarokotuksien koulukohtaisista ajankohdista Wilma-viestillä.

    Korona- ja influenssarokotuksia saa ilman ajanvarausta su 26.11. Rinteenkulman terveysasemalla

    • su 26.11. klo 10.30–17 rokotukset kaikille 65 vuotta täyttäneille sekä 18 vuotta täyttäneille riskiryhmiin kuuluville. Voit tulla rokotteelle, vaikka sinulla olisi ajanvaraus ensi viikolle tai myöhemmälle ajankohdalle.

    Jos tulet walk-in rokotukseen ja olet jo varannut ajan rokotukseen, peruutathan oman rokotusaikasi. Peruuttaminen onnistuu sähköisessä ajanvarausjärjestelmässä tai ilmoittamalla rokotuspisteellä rokottajalle peruutuksesi. Näin saamme vapautettua rokotusaikoja niitä tarvitseville. 

    Salla

    Voit saada influenssarokotuksen ja koronarokotuksen tehosterokotuksen Sallan sosiaali- ja terveyskeskuksen neuvolassa, Jungintie 3.  

    Rokotamme vain ajanvarauksella. 

    Varaa aika sähköisessä ajanvarausjärjestelmässä osoitteessa salla.terveytesi.fi 

    Voit myös asioida puhelimessa tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 9–11 p. 040 182 3086 

    Rokotuspäivät: 

    • ke 15.11. klo 9–16 
    • to 16.11. klo 9–16  
    • ke 22.11 klo 9–16  
    • to 23.11. klo 9–18  
    • ke 29.11. klo 9–16  
    • to 30.11. klo 9–16 

    Simo 

    Voit saada influenssarokotuksen ja koronarokotuksen tehosterokotuksen ilman ajanvarausta.  

    • ti 7.11. klo 8.30–15.30 Simon neuvola, Simon terveysasema, Varkkermontie 1 
    • ke 8.11. klo 8.30–15.30 Maksniemen koulu, Siikatie 5 
    • ma 13.11. klo 8.30–15.30 Simon neuvola 
    • ma 20.11. klo 8.30–16.00 Simon neuvola 
    • ma 4.12. klo 8.30–15.30 Simon neuvola

    Sodankylä                                      

    Rokotuksia annetaan vain ajanvarauksella hyvinvointikeskus Sopukassa, 2. kerros, Karistamontie 4. 

    Varaa oma rokotusaikasi sähköisessä ajanvarausjärjestelmässä sote.easiointi.fi/fi/web/sodankyla-te 

    Voit varata ajan myös soittamalla neuvolan toimistoon p. 040 583 5744 ma-to klo 8–14 ja pe 8–12. Käytössä on takaisinsoittojärjestelmä. Valitse valikosta numero 2: rokotusajanvaraus. Varaamanne aika on viitteellinen, joten varaudu hieman odottamaan.

    Rokotuspäivät ovat 20.11–1.12.

    Seniorivastaanoton rokotuspäivät:

    Vuojärvi 7.11.2023 klo.10–13
    Torvinen 2.11.2023 14–15.30
    Vuotso 

    • 14.11.2023 klo 10–12 
    • 28.11.2023 klo 10–12 
    • 12.12.2023 klo 10–12 

    Voit varata ajan seniorivastaanotolle rokotukseen numerosta 040 120 7712 ma-to klo 10–12. 

    Tervola 

    Rokotuksia annetaan vain ajanvarauksella. Varaa oma rokotusaikasi osoitteesta rokotustervola.kehollesi.fi Voit saada yhtä aikaa influenssa-, korona- ja pneumokokkirokotteet.

    Voit varata ajan myös soittamalla terveyskeskuksen ajanvarauksesta p. 016 860 4210.

    Paikka: Terveyskeskus, fysioterapian pääty, Keskustie 78. 

    Voit varata ajan myös toisen puolesta. Neuvolaikäiset lapset ja heidän perheensä voivat varata ajan rokotukselle neuvolaan terveydenhoitajalta.

    Rokotuspäivät: 

    • to 9.11. klo 8.30–15.30 
    • ma 13.11. klo 8.30–15.30 
    • to 16.11. klo 12–15.30 
    • pe 17.11. klo 8.30–13.00 
    • ke 22.11. klo 12–15.30 
    • to 23.11. klo 12–15.30 

    Tornio 

    Voit saada influenssarokotteen sekä koronarokotteen tehosteannoksen varaamalla ajan rokotukseen Tornion terveyskeskukseen, Suensaaren neuvolaan, Sairaalakatu 1. 

    Varaa aika verkossa osoitteessa tornio.kehollesi.fi Toivomme ajanvarauksia ensisijaisesti verkkoasioinnin kautta. 

    Jos haluat asioida puhelimessa, soita p. 040 487 6323 tai p. 050 597 1260 arkisin klo 8–11. 

    Lisäksi rokotamme Arpelan, Kaakamon ja Karungin neuvoloissa 15.11. Näihin voit varata ajan soittamalla: 

    • Arpelan neuvola p. 040 069 6524 
    • Kaakamon neuvola p. 040 069 6523 
    • Karungin neuvola p. 040 069 6522 tai p. 040 487 6323 tai p. 050 597 1260 

    Puhelimessa voit varata ajan myös pneumokokkirokotukseen. Jos olet ottanut pneumokokkirokotteen aikaisemmin, ei toista rokotetta enää tarvita.

    Utsjoki 

    Voit saada influenssarokotuksen ja koronarokotuksen tehosterokotuksen ajanvarauksella 30.11. alkaen. 

    Ajanvaraus soittamalla 

    Utsjoki/ Nuorgam: 

    poliklinikan hoitaja p. 040 181 0285   
    terveydenhoitaja p. 040 682 2348   

    Karigasniemi: 

    Terveydenhoitaja p. 040 758 2076   

    Ylitornio 

    Voit saada influenssarokotuksen ja koronarokotuksen tehosterokotuksen ajanvarauksella Ylitornion terveyskeskuksessa, Mellantie 5. 

    Rokotustiedustelut terveydenhoitaja p. 040 487 4284. Arkisin ma-pe klo 10–11. Älä jätä viestiä vastaajaan.

    Tarpeen mukaan järjestämme joulukuulle lisää ilman ajanvarausta tapahtuvia rokotuspäiviä. Niistä tiedotetaan myöhemmin. 

     

    Käsi, jossa laastari rokotuksen jäljiltä. Kausi-influenssarokotukset alkavat - tarkista tästä oman paikkakuntasi rokotusajat
    25.10.2023
    Rokote on paras keino suojautua influenssalta ja sen jälkitaudeilta, esimerkiksi keuhkokuumeelta. Rokote on...
    Käsi, jossa laastari rokotuksen jäljiltä.

    Kausi-influenssarokotukset alkavat - tarkista tästä oman paikkakuntasi rokotusajat


    Rokote on paras keino suojautua influenssalta ja sen jälkitaudeilta, esimerkiksi keuhkokuumeelta. Rokote on hyvä ottaa joka syksy, sillä sen teho kestää noin vuoden ja influenssavirus muuntuu jatkuvasti. Ottamalla influenssarokotteen suojaat myös läheisiäsi. Samalla on mahdollisuus ottaa koronarokotuksen syystalven tehosteannos.

  6. Paxlovid-koronaviruslääkkeen määräämisperusteet muuttuvat Lapin hyvinvointialueella
    Paxlovidia suositellaan lääkärin harkinnan mukaisesti sairaalahoitoa vaativille koronapotilaille ja...

    Paxlovid-koronaviruslääkkeen määräämisperusteet muuttuvat Lapin hyvinvointialueella

    11.10.2023

    Lue lisää

    Paxlovid-koronaviruslääkkeen määräämisperusteet muuttuvat Lapin hyvinvointialueella

    11.10.2023

    Paxlovidia suositellaan lääkärin harkinnan mukaisesti sairaalahoitoa vaativille koronapotilaille ja covid-19 riskiryhmään kuuluville potilaille.

    Muutoksena aikaisempaan, saatujen rokotusten määrällä ei ole vaikutusta lääkityksen aloitukselle.

    Paxlovid on suun kautta otettava koronaviruslääke 18 vuotta täyttäneille, joilla on riski saada vakava koronavirustauti sairauden, puolustuskykyä heikentävän lääkehoidon tai iän takia.

    Lääke tulee aloittaa mahdollisimman pian koronavirusoireiden alusta. Paxlovid estää koronaviruksen lisääntymistä tartunnan saaneen elimistössä. Lääkitys on erityisen tehokas ikääntyneillä, immuunipuutteisilla ja muilla riskiryhmiin kuuluvilla. Paxlovid-hoito on potilaalle maksuton. Hoidon kesto on 5 vuorokautta.

    THL: Vakavan koronavirustaudin riskiryhmät

    Pitkäaikaishoidossa Paxlovid-lääkehoidolla vähennetään epidemioiden riskiä.

    Lapin hyvinvointialue: Kuulunko Paxlovid-lääkehoidon piiriin?

    Paxlovid-koronaviruslääkkeen määräämisperusteet muuttuvat Lapin hyvinvointialueella
    11.10.2023
    Paxlovidia suositellaan lääkärin harkinnan mukaisesti sairaalahoitoa vaativille koronapotilaille ja...

    Paxlovid-koronaviruslääkkeen määräämisperusteet muuttuvat Lapin hyvinvointialueella


    Paxlovidia suositellaan lääkärin harkinnan mukaisesti sairaalahoitoa vaativille koronapotilaille ja covid-19 riskiryhmään kuuluville potilaille.

  7. Koronarokotusten syystalven tehosterokotuksia annetaan ensimmäisenä suurimmassa vakavan koronataudin riskissä oleville
    Voimakkaasti immuunipuutteiset voivat saada koronarokotuksen tehosteannoksen ensimmäisenä.

    Koronarokotusten syystalven tehosterokotuksia annetaan ensimmäisenä suurimmassa vakavan koronataudin riskissä oleville

    5.10.2023

    Lue lisää
    Koronaviruskuvitus.

    Koronarokotusten syystalven tehosterokotuksia annetaan ensimmäisenä suurimmassa vakavan koronataudin riskissä oleville

    5.10.2023

    Voimakkaasti immuunipuutteiset voivat saada koronarokotuksen tehosteannoksen ensimmäisenä.

    Tämä on päivittyvä uutinen, johon lisätää tietoa sitä mukaa, kun tiedot tarkentuvat.

    Lapissa on tällä hetkellä paljon koronavirusta liikkeellä, joten syystalven 2023 tehosterokotetta tarjotaan jo voimakkaasti immuunipuutteisille sekä tehostetussa palveluasumisessa asuville. Esimerkiksi pitkäaikaisessa hoivassa asuville tarjotaan tehosterokotetta ensi viikosta alkaen.

    THL: Voimakkaasti immuunipuutteisten ryhmä

    Muut ryhmät voivat saada koronarokotteen syystehosteen influenssarokotuksen yhteydessä marraskuusta alkaen. Tästä tiedotetaan tarkemmin lokakuun loppupuolella.

    Jos et kuulu voimakkaasti immuunipuutteisten, ethän yritä vielä varata aikaa koronarokotteelle.

    Rokotusaikojen varaaminen

    Voit tarkistaa oman paikkakuntasi rokotusajanvarauksen tiedot sivulta Kausirokotukset

    Koronaviruskuvitus. Koronarokotusten syystalven tehosterokotuksia annetaan ensimmäisenä suurimmassa vakavan koronataudin riskissä oleville
    5.10.2023
    Voimakkaasti immuunipuutteiset voivat saada koronarokotuksen tehosteannoksen ensimmäisenä.
    Koronaviruskuvitus.

    Koronarokotusten syystalven tehosterokotuksia annetaan ensimmäisenä suurimmassa vakavan koronataudin riskissä oleville


    Voimakkaasti immuunipuutteiset voivat saada koronarokotuksen tehosteannoksen ensimmäisenä.

  8. Kausi-influenssarokotteet saapuvat tänä vuonna hieman normaalia myöhemmin Lappiin
    Kausi-influenssarokotukset alkavat viimeistään marraskuun puolenvälin tienoilla koko Lapin alueella. ...

    Kausi-influenssarokotteet saapuvat tänä vuonna hieman normaalia myöhemmin Lappiin

    29.9.2023

    Lue lisää

    Kausi-influenssarokotteet saapuvat tänä vuonna hieman normaalia myöhemmin Lappiin

    29.9.2023

    Kausi-influenssarokotukset alkavat viimeistään marraskuun puolenvälin tienoilla koko Lapin alueella.

    Rokotusaikoja ei ole vielä varattavissa.

    Tiedotamme heti, kun kausi-influenssarokotusten antamisen aikataulu tarkentuu. Samalla kerralla on mahdollisuus saada myös koronarokotteen syystalven 2023 tehosteannos. 

    THL: Lisätietoja kausi-influenssarokotuksesta 

    THL: Lisätietoja koronarokotteen syystalven 2023 tehosteannoksesta

    Kausi-influenssarokotteet saapuvat tänä vuonna hieman normaalia myöhemmin Lappiin
    29.9.2023
    Kausi-influenssarokotukset alkavat viimeistään marraskuun puolenvälin tienoilla koko Lapin alueella. ...

    Kausi-influenssarokotteet saapuvat tänä vuonna hieman normaalia myöhemmin Lappiin


    Kausi-influenssarokotukset alkavat viimeistään marraskuun puolenvälin tienoilla koko Lapin alueella. Rokotusaikoja ei ole vielä varattavissa. Tiedotamme heti, kun kausi-influenssarokotusten antamisen aikataulu tarkentuu. Samalla kerralla on mahdollisuus saada myös koronarokotteen syystalven 2023 tehosteannos.  THL: Lisätietoja kausi-influenssarokotuksesta  THL: Lisätietoja koronarokotteen syystalven 2023 tehosteannoksesta

  9. Rovaniemellä Mustikkaharjun päiväkodissa on todettu streptokokki A -tartuntoja
    Rovaniemellä Mustikkaharjun päiväkodissa on todettu useita A-streptokokkitartuntoja.

    Rovaniemellä Mustikkaharjun päiväkodissa on todettu streptokokki A -tartuntoja

    28.9.2023

    Lue lisää

    Rovaniemellä Mustikkaharjun päiväkodissa on todettu streptokokki A -tartuntoja

    28.9.2023

    Rovaniemellä Mustikkaharjun päiväkodissa on todettu useita A-streptokokkitartuntoja.

    Lapin hyvinvointialueen infektioiden torjuntayksikkö ja Rovaniemen kaupunki ovat tiedottaneet ja ohjeistaneet lasten vanhempia ja päiväkodin työntekijöitä. Niissä ryhmissä, joissa on todettu tartuntatapauksia, kaikki lapset ja oireiset perheenjäsenet sekä työntekijät seulotaan. Muissa ryhmissä vain oireilevat lapset ja aikuiset ohjataan ottamaan yhteyttä omaan terveyskeskukseen tutkimusten järjestämistä varten.  
      
    A-streptokokki aiheuttaa yleensä kuumeisen nieluinfektion. Streptokokki A -infektio tarttuu pisaratartuntana tai kosketustartuntana. Tartuntoja voi ehkäistä hyvällä käsihygienialla. 

    Lisätietoja 

    infektioylilääkäri 
    Markku Broas 
    markku.broas@lapha.fi 
    p. 040 847 3772

    Rovaniemellä Mustikkaharjun päiväkodissa on todettu streptokokki A -tartuntoja
    28.9.2023
    Rovaniemellä Mustikkaharjun päiväkodissa on todettu useita A-streptokokkitartuntoja.

    Rovaniemellä Mustikkaharjun päiväkodissa on todettu streptokokki A -tartuntoja


    Rovaniemellä Mustikkaharjun päiväkodissa on todettu useita A-streptokokkitartuntoja.

  10. Rovaniemen Rinteenkulman kauppakeskuksessa on avattu nuorten ehkäisy- ja seksuaalineuvontapiste
    Alle 25-vuotiaille suunnattu matalan kynnyksen palvelu on avoinna maanantaisin kello 14.30–15.30. Nuorten...

    Rovaniemen Rinteenkulman kauppakeskuksessa on avattu nuorten ehkäisy- ja seksuaalineuvontapiste

    22.8.2023

    Lue lisää
    Pöydällä ehkäisypilleriliuska.

    Rovaniemen Rinteenkulman kauppakeskuksessa on avattu nuorten ehkäisy- ja seksuaalineuvontapiste

    22.8.2023

    Alle 25-vuotiaille suunnattu matalan kynnyksen palvelu on avoinna maanantaisin kello 14.30–15.30. Nuorten ehkäisy- ja seksuaalineuvontapisteelle ei ole ajanvarausta, vaan vastaanotolle pääsee vuoronumerolla. Vastaanotto on tarkoitettu kaikille sukupuolille.

    Nuorten ehkäisy- ja seksuaalineuvontapisteellä voi keskustella terveydenhoitajan kanssa luottamuksellisesti esimerkiksi seksuaalisuudesta, seurustelusta, häirinnästä, kuukautisista, ehkäisystä ja seksitaudeista. Tarjolla on tietoa maksuttomasta ehkäisystä, maksuttomia kondomeja sekä kondomin ja suuseksisuojan käytön opastusta. Halutessaan nuori saa lähetteet seksitautitesteihin ja tukea raskaustestin tekemiseen. Neuvontapiste on Lapin hyvinvointialueen palvelu ja osa Tulevaisuuden sote-keskus -hanketta sekä maksuttoman ehkäisyn kokeilua.

    Neuvontapisteen terveydenhoitaja on myös seksuaalineuvoja

    Nuorten ehkäisy- ja seksuaalineuvontapisteen terveydenhoitajat ovat maksuttoman ehkäisyn kokeilun yhteydessä koulutettuja seksuaalineuvojia.

    ”Seksuaalineuvojakoulutus on antanut työkaluja käytännön työhön nuorten kanssa. Puheeksi ottaminen on helpompaa ja näkökulmat ovat laajentuneet”, Sari Pohjanen ja Salla Mikkola, Rovaniemen nuorten ehkäisy- ja seksuaalineuvontapisteen terveydenhoitajat kertovat. Neuvontapisteen kehittäminen on osa molempien seksuaalineuvojakoulutuksen lopputyötä.

    ”Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeesta on tuettu ammattilaisten kouluttautumista seksuaalineuvojaksi. Neuvontapistetoiminnan kehittäminen tukee hankkeen toimenpiteitä saavutettavuuden ja nuorten osallistamisen kautta,” kuvaa Mervi Pirkola, Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen terveyden edistämisen erityisasiantuntija.

    Maksuttoman ehkäisyn kokeilu laajenee koko hyvinvointialueelle

    Maksuttoman ehkäisyn kokeilu 2020–2023 on THL:n koordinoima valtakunnallinen ohjelma, jota on Lapissa toteutettu Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeessa. Helmikuussa 2023 Lapin hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyi esityksen alle 25-vuotiaiden maksuttomasta ehkäisystä Lapin hyvinvointialueella. Maksuttoman ehkäisyn kokeilussa onkin julkaistu nuorten ehkäisypalveluiden toimintamalli koko hyvinvointialueen käyttöön. Uutena palveluna maksuton ehkäisy on alkanut Ranualla ja Posiolla.

    Tulevaisuuden sote-keskus -hanke

    Rovaniemen nuorten ehkäisy- ja seksuaalineuvontapisteen lisäksi Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeessa on kehitetty Kemijärvellä ja Torniossa seksuaalineuvontaa osana kutsuntatarkastuksia sekä 8.-luokkalaisten tutustumiskäyntejä ehkäisyneuvolaan. Torniossa on otettu käyttöön sähköinen ajanvaraus, chat-palvelu sekä Virtu.fi-verkkoneuvonta ja -asiointi, Enontekiöllä Omaolo.fi:n seksitautien oirekysely ja Kemissä ehkäisyvalmisteiden noutoautomaatti. Noutoautomaatteja on käytössä myös Kemijärvellä, Simossa ja Torniossa.

    Lisätietoja

    Mervi Pirkola
    Terveyden edistämisen erityisasiantuntija
    Tulevaisuuden sote-keskus -hanke
    Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Poske
    Lapin hyvinvointialue
    040 8358230
    mervi.pirkola@poske.fi

    Henna Kauranen
    Vastuuyksikköjohtaja
    Kaakkoinen palvelualue  
    Sairauksien ehkäisy ja hoito  
    Lapin hyvinvointialue   
    040 4895350
    henna.kauranen@lapha.fi

    Pöydällä ehkäisypilleriliuska. Rovaniemen Rinteenkulman kauppakeskuksessa on avattu nuorten ehkäisy- ja seksuaalineuvontapiste
    22.8.2023
    Alle 25-vuotiaille suunnattu matalan kynnyksen palvelu on avoinna maanantaisin kello 14.30–15.30. Nuorten...
    Pöydällä ehkäisypilleriliuska.

    Rovaniemen Rinteenkulman kauppakeskuksessa on avattu nuorten ehkäisy- ja seksuaalineuvontapiste


    Alle 25-vuotiaille suunnattu matalan kynnyksen palvelu on avoinna maanantaisin kello 14.30–15.30. Nuorten ehkäisy- ja seksuaalineuvontapisteelle ei ole ajanvarausta, vaan vastaanotolle pääsee vuoronumerolla. Vastaanotto on tarkoitettu kaikille sukupuolille.

Sisältöjulkaisija