Tietoa meistä
Ajankohtaista hyvinvointialueen päätöksenteossa
Seuraava aluevaltuuston kokous pidetään maanantaina 9.10.2023 klo 10, Lapin yliopistolla Rovaniemellä.
Seuraa kokousta suorana Youtube-kanavallamme.Tuoreimmat esityslistat
Viimeisimmät pöytäkirjat
-
Täydennyshaku toiminta-avustuksiin syksylläLapin hyvinvointialue järjestää 21.9.–4.10.2023 toiminta-avustusten täydennyshaun säätiöille ja...
Kuva: Lapin materiaalipankki, Kirsi Ukkonen
Täydennyshaku toiminta-avustuksiin syksyllä
8.9.2023
Lapin hyvinvointialue järjestää 21.9.–4.10.2023 toiminta-avustusten täydennyshaun säätiöille ja julkisoikeudellisille yhdistyksille.
Täydennyshaku on tarkoitettu ainoastaan säätiöille ja julkisoikeudellisille yhdistyksille, jotka eivät olleet mukana kevään 2023 haussa. Kevään haussa avustuksia saattoivat hakea vain rekisteröidyt yhdistykset.
Avustuksen saamisen ehtoina on, että järjestön toiminta edistää hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta, tukee sote-palveluja ja tapahtuu useamman kuin yhden kunnan alueella Lapissa. Täydennyshaussa jaettavien avustusten yhteissumma on 30 000 euroa.
Vuoden 2024 toiminta-avustusten haku avataan loppuvuodesta 2023. Toiminta-avustuksia voivat tällöin hakea kaikki järjestöt, yhdistykset ja säätiöt, joiden toiminta täyttää avustusten myöntämisen ehdot.
Tutustu tarkemmin avustusperiaatteisiin ja hakuohjeisiin:
Täydennyshaku toiminta-avustuksiin syksyllä
8.9.2023Lapin hyvinvointialue järjestää 21.9.–4.10.2023 toiminta-avustusten täydennyshaun säätiöille ja...Täydennyshaku toiminta-avustuksiin syksyllä
Lapin hyvinvointialue järjestää 21.9.–4.10.2023 toiminta-avustusten täydennyshaun säätiöille ja julkisoikeudellisille yhdistyksille.
-
Mietityttääkö digiturva? Nappaa tästä vinkit käyttöösiTällä viikolla koko Suomi viettää digiturvaviikkoa. Digiturvaviikko tarjoaa konkreettisia keinoja...
Kuva: STM
Mietityttääkö digiturva? Nappaa tästä vinkit käyttöösi
27.9.2023
Tällä viikolla koko Suomi viettää digiturvaviikkoa. Digiturvaviikko tarjoaa konkreettisia keinoja digiturvallisuuden parantamiseen meille aivan jokaiselle.
Nappaa tästä itsellesi vinkkejä digiturvallisuuden parantamiseen:
– Tutustu Digi- ja väestötietoviraston videosarjaan, jossa esitellään keinoja parantaa arjen digiturvaa. Katso videot Youtubesta
– Jos tarvitset tukea palveluiden käyttöön tai ja apua tietokoneen, matkapuhelimen, tabletin tai muun mobiililaitteen kanssa, niin Kansalaisneuvonta-palvelu auttaa puhelimitse, chatissa, tekstiviestillä tai viestilomakkeen kautta. Kansalaisneuvonta
– Digiturvaviikko 25.-29.9.2023 on virtuaalinen teemaviikko, joka tarjoaa käytännön keinoja digiturvallisuuden parantamiseen aivan kaikille, jotka ovat kiinnostuneita arjen ja kodin digiturvasta. Lisätietoja ja ohjelma
Tutustu myös Lapin hyvinvointialueen tarjoamiin digipalveluihin
Mietityttääkö digiturva? Nappaa tästä vinkit käyttöösi
27.9.2023Tällä viikolla koko Suomi viettää digiturvaviikkoa. Digiturvaviikko tarjoaa konkreettisia keinoja...Mietityttääkö digiturva? Nappaa tästä vinkit käyttöösi
Tällä viikolla koko Suomi viettää digiturvaviikkoa. Digiturvaviikko tarjoaa konkreettisia keinoja digiturvallisuuden parantamiseen meille aivan jokaiselle.
-
Aluevaltuuston kokouskutsu 9.10.2023Čoahkkinbovdehus, guovlostivrra čoahkkin 9.10.2023. Čuákkimpovdiittâs, kuávlustiivrâ čuákkim 9.10.2023....
Aluevaltuuston kokouskutsu 9.10.2023
11.9.2023
Čoahkkinbovdehus, guovlostivrra čoahkkin 9.10.2023. Čuákkimpovdiittâs, kuávlustiivrâ čuákkim 9.10.2023. Sååbbarkåčč, vuʹvddvälddõõzz sååbbar 9.10.2023.
Kokouskutsu, aluevaltuuston kokous 9.10.2023
Lapin hyvinvointialueen aluevaltuuston kokous pidetään 9.10.2023 klo 10 alkaen.
Kokouspaikka on Lapin yliopisto, Luentosali 3, Yliopistonkatu 8, 96300 Rovaniemi.
Kokouksen esityslista tulee nähtäville hyvinvointialueen verkkosivuille viimeistään neljä päivää ennen kokousta: Esityslistat ja pöytäkirjat
Kokous striimataan, striimauslinkki ilmoitetaan lähempänä ajankohtaa aluevaltuuston sivuilla.Rovaniemellä 11.9.2023
Johanna Ojala-Niemelä, aluevaltuuston puheenjohtaja******************
Čoahkkinbovdehus, guovlostivrra čoahkkin 9.10.2023
Lappi buresveadjinguovllu guovllustivrra čoahkkin dollojuvvo 9.10.2023 dii. 10 rájes.
Čoahkkinbáiki lea Lappi universitehta, Logaldallansále 3, Yliopistonkatu 8, 96300. Roavenjárga.Čoahkkima áššelistu boahtá oaidninláhkái buresveadjinguovllu neahttasiidduide maŋimustá njeallje beaivvi ovdal čoahkkima: Áššelisttut
Čoahkkin streamejuvvo, streamenliŋka almmustahttojuvvo ovdal čoahkkima siiddus Guovllustivra.Roavvenjárggas 11.9.2023
Johanna Ojala-Niemelä, guovlostivrra ságadoalli
******************Čuákkimpovdiittâs, kuávlustiivrâ čuákkim 9.10.2023
Laapi pyereestvaijeemkuávlu kuávlustiivrâ čuákkim tuálloo 9.10.2023 tme 10 rääjist.
Čuákkimsaje lii Lappi ollâopâttâh, Luvâldâhsali 3, Yliopistonkatu 8, 96300 Ruávinjargâ.
Čuákkim äššilisto puátá uáinimnáál pyereestvaijeemkuávlu nettisijđoid majemustáá nelji peeivi ovdil čuákkim: Äššilistoh
Čuákkim puáhtá čuávvuđ Stream-vuolgâttâs peht, Stream-liŋkkâalmostittoo ovdil čuákkim siijđost Kuávlustivrâ.
Ruávinjaargâst 11.9.2023
Johanna Ojala-Niemelä, kuávlustiivrâ saavâjođetteijee
******************
Sååbbarkåčč, vuʹvddvälddõõzz sååbbar 9.10.2023
Lappi pueʹrrvââjjamvuuʹd vuʹvddvälddõõzz såbbar ââʹnet 9.10.2023 č. 10 ääʹljeeʹl.
Sååbbarpäiʹǩǩ lij Lappi universiteʹtt, Looǥǥâlmkueʹrnec 3, Yliopistonkatu 8, 96300 Ruäʹvnjargg.
Såbbar äʹššlistt puätt vueiʹnnemnalla pueʹrrvââjjamvuuʹd neʹttseeidaid mââimõõzzâst nellj peeiʹv ouddâl såbbar: Äʹššliist
Såbbar striiʹmjet, striiʹmjemliŋkk iʹlmmtet ouddâl såbbar seeidast Vuʹvddvälddõs.Ruäʹvnjaarǥâst 11.9.2023
Johanna Ojala-Niemelä, vuʹvddvälddõõzz saaǥǥjååʹđteei
Aluevaltuuston kokouskutsu 9.10.2023
11.9.2023Čoahkkinbovdehus, guovlostivrra čoahkkin 9.10.2023. Čuákkimpovdiittâs, kuávlustiivrâ čuákkim 9.10.2023....11.9.2023
Aluevaltuuston kokouskutsu 9.10.2023Aluevaltuuston kokouskutsu 9.10.2023
Čoahkkinbovdehus, guovlostivrra čoahkkin 9.10.2023. Čuákkimpovdiittâs, kuávlustiivrâ čuákkim 9.10.2023. Sååbbarkåčč, vuʹvddvälddõõzz sååbbar 9.10.2023.
-
Turvallinen ikääntyminen kotona kiinnosti – ensimmäiseen asukaskeskusteluun ilmoittautuneita yli odotustenLapin uudenlainen osallisuuskokeilu kiinnosti lappilaisia. Asukaspaneeliin halukkaita ilmoittautui 149,...
Turvallinen ikääntyminen kotona kiinnosti – ensimmäiseen asukaskeskusteluun ilmoittautuneita yli odotusten
29.9.2023
Turvallinen ikääntyminen kotona kiinnosti – ensimmäiseen asukaskeskusteluun ilmoittautuneita yli odotusten
29.9.2023
Lapin uudenlainen osallisuuskokeilu kiinnosti lappilaisia. Asukaspaneeliin halukkaita ilmoittautui 149, lähes kaikista Lapin kunnista.
Lapin hyvinvointialue aloittaa tänä syksynä uudenlaisen keinon osallistaa ihmisiä päätöksentekoon. Hyvinvointialue lähetti satunnaisotannalla valituille yli 65-vuotiaille osallistumiskutsun. Kutsun saaneita oli 3000 ja heillä on ollut mahdollisuus ilmoittautua mukaan puntaroivaan asukaskeskusteluun. Ensimmäisessä asukaspaneelissa keskustellaan hyvästä ja turvallisesta ikääntymisestä kotona.
Ilmoittautuminen päättyi 22.9. mennessä. Asukaspaneeliin halukkaita ilmoittautui 149, lähes kaikista Lapin kunnista. Mukana oli sekä miehiä että naisia koko ikäluokasta. Vanhin ilmoittautuneista oli yli 90-vuotias.
Asukaspaneelikeskusteluun valitaan 50 osallistujaa. Osallistujat valitaan siten, että paneelissa on edustettuna mahdollisimman hyvin koko Lapin alue.
Kaikille ilmoittautuneille soitetaan henkilökohtaisesti ja kerrotaan, onko hän mukana vai ei.
Yhteydenotot tehdään lokakuun alussa.
Asukaspaneeliin osallistuvat tapaavat ja keskustelevat valitusta aiheesta. Heidän tehtävänään on vaikuttaa hyvinvointialueen päätöksentekoon. Keskustelujen pohjalta laadittujen suositusten avulla luottamushenkilöt saavat tärkeää tietoa suoraan lappilaisilta. Keskustelupaikkakunnat ovat Tornio, Rovaniemi, Kemijärvi ja Ivalo. Toinen paneeli järjestetään keväällä.
Lisätietoja:
Heljä Rahikkala, erityisasiantuntija, osallisuus ja vaikuttaminen, helja.rahikkala@lapha.fi, p. 040 670 4054
Pia Yliräisänen-Seppänen, projektiasiantuntija, asukaspaneelikokeilu, pia.yliraisanen-seppanen@lapha.fi, p. 040 147 3371
Turvallinen ikääntyminen kotona kiinnosti – ensimmäiseen asukaskeskusteluun ilmoittautuneita yli odotusten
29.9.2023Lapin uudenlainen osallisuuskokeilu kiinnosti lappilaisia. Asukaspaneeliin halukkaita ilmoittautui 149,...Turvallinen ikääntyminen kotona kiinnosti – ensimmäiseen asukaskeskusteluun ilmoittautuneita yli odotusten
Lapin uudenlainen osallisuuskokeilu kiinnosti lappilaisia. Asukaspaneeliin halukkaita ilmoittautui 149, lähes kaikista Lapin kunnista.
-
Lapin kansanedustajat hyvinvointialueen vierainaLapin hyvinvointialue kutsui alueensa kansanedustajat kylään maanantaina 25.9.2023.
Aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Melaluoto (kesk.), Katri Kulmuni (kesk.), Johanna Ojala-Niemelä (sdp), Sara Seppänen (ps.), Markus Lohi (kesk.) ja hyvinvointialuejohtaja Jari Jokela.
Lapin kansanedustajat hyvinvointialueen vieraina
27.9.2023
Lapin hyvinvointialue kutsui alueensa kansanedustajat kylään maanantaina 25.9.2023.
Paikalle pääsivät Katri Kulmuni (kesk.), Johanna Ojala-Niemelä (sdp), Sara Seppänen (ps.) ja Markus Lohi (kesk.).
Lapin hyvinvointialueen alkutaivalta, tilannetta ja lähiaikoina päätöksentekoon tulevia asioita vieraille esittelivät hyvinvointialuejohtaja Jari Jokela ja aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Melaluoto (kesk.).
Tapaamisessa sovittiin aktiivisesta yhteydenpidosta ajankohtaisissa asioissa, puolin ja toisin.
Lapin kansanedustajiin kuuluvat myös Heikki Autto (kok.) ja Kaisa Juuso (ps.).
Lapin kansanedustajat hyvinvointialueen vieraina
27.9.2023Lapin hyvinvointialue kutsui alueensa kansanedustajat kylään maanantaina 25.9.2023.Lapin kansanedustajat hyvinvointialueen vieraina
Lapin hyvinvointialue kutsui alueensa kansanedustajat kylään maanantaina 25.9.2023.
-
Mietityttääkö digiturva? Nappaa tästä vinkit käyttöösiTällä viikolla koko Suomi viettää digiturvaviikkoa. Digiturvaviikko tarjoaa konkreettisia keinoja...
Kuva: STM
Mietityttääkö digiturva? Nappaa tästä vinkit käyttöösi
27.9.2023
Tällä viikolla koko Suomi viettää digiturvaviikkoa. Digiturvaviikko tarjoaa konkreettisia keinoja digiturvallisuuden parantamiseen meille aivan jokaiselle.
Nappaa tästä itsellesi vinkkejä digiturvallisuuden parantamiseen:
– Tutustu Digi- ja väestötietoviraston videosarjaan, jossa esitellään keinoja parantaa arjen digiturvaa. Katso videot Youtubesta
– Jos tarvitset tukea palveluiden käyttöön tai ja apua tietokoneen, matkapuhelimen, tabletin tai muun mobiililaitteen kanssa, niin Kansalaisneuvonta-palvelu auttaa puhelimitse, chatissa, tekstiviestillä tai viestilomakkeen kautta. Kansalaisneuvonta
– Digiturvaviikko 25.-29.9.2023 on virtuaalinen teemaviikko, joka tarjoaa käytännön keinoja digiturvallisuuden parantamiseen aivan kaikille, jotka ovat kiinnostuneita arjen ja kodin digiturvasta. Lisätietoja ja ohjelma
Tutustu myös Lapin hyvinvointialueen tarjoamiin digipalveluihin
Mietityttääkö digiturva? Nappaa tästä vinkit käyttöösi
27.9.2023Tällä viikolla koko Suomi viettää digiturvaviikkoa. Digiturvaviikko tarjoaa konkreettisia keinoja...Mietityttääkö digiturva? Nappaa tästä vinkit käyttöösi
Tällä viikolla koko Suomi viettää digiturvaviikkoa. Digiturvaviikko tarjoaa konkreettisia keinoja digiturvallisuuden parantamiseen meille aivan jokaiselle.
-
Lappilaiset pelasivat Hyvinvointia! -virtuaalipeliä, 14-vuotias Lauri Saniola: "Pelaisin uudestaan"Nuoret saivat osallistua kertomalla ajatuksiaan Lapin hyvinvointialueen palveluista. Osallistuminen...
Lappilaiset pelasivat Hyvinvointia! -virtuaalipeliä, 14-vuotias Lauri Saniola: "Pelaisin uudestaan"
22.9.2023
Rovaniemen Ounasvaaran peruskoulun ATK-tunnilla Hyvinvointia! -peli sai kiinnostuneen vastaanoton.
Lappilaiset pelasivat Hyvinvointia! -virtuaalipeliä, 14-vuotias Lauri Saniola: "Pelaisin uudestaan"
22.9.2023
Nuoret saivat osallistua kertomalla ajatuksiaan Lapin hyvinvointialueen palveluista. Osallistuminen tapahtui virtuaalisen pelin kautta elokuussa.
Virtuaalisen Hyvinvointia! -peliä pelattiin elokuussa Lapin hyvinvointialueella. Lapin hyvinvointialueen Hyvinvointia! -peli toteutettiin yhteistyössä Kohti nuorten hyvinvointialueita -hankkeen kanssa.
Pelin tavoitteena oli kerätä nuorilta mielipiteitä hyvinvointialueen palvelujen järjestämisestä. Peliin ilmoittautui ennakkoon reilut 2000 nuorta ja lopullisia pelaajia oli satoja.
Julkaisemme pelistä esiin nousseita ajatuksia ja ehdotuksia lokakuun aikana. Tiedotamme niistä Lapha.fi -verkkosivuilla.
Peli saa pelaajilta kiitettävän arvosanan
Rovaniemen Ounasvaaran peruskoulun ATK-tunnilla Hyvinvointia! -peli sai kiinnostuneen vastaanoton. Pelissä voi hyödyntää myös omaa luovuuttaan.
Pelissä voi olla myös luova. 13-vuotias Miro Veikkolainen antoi pelille arvosanaksi -8 ja toteaa, että jatkossa nuorilta olisi hyvä kysyä tärkeistä asioista, esimerkiksi mielenterveyteen liittyen.
14-vuotias Lauri Saniola toivoo, että jatkossa tämän tyyppisissä kyselyissä olisi myös valmiita vastauksia avointen vastausten lisäksi. Arvosanaksi hän antaa 8–9.
– Mielenkiintoinen uusi kokemus. Pelaisin uudestaan, Saniola toteaa.
Nuorten hyvinvointipalvelut ovat Saniolan mukaan Lapissa hyvällä tolalla. Avun hakeutumisen kynnystä hän madaltaisi mahdollisimman alas, myös nuorten omassa mielessä.
– Avun tarvitsijan pitää itse osata hakeutua palvelujen pariin. Avun hakeminen voidaan kokea jopa heikkouden merkiksi, Saniola pohtii.
Nuorten vastauksia hyödynnetään palvelustrategiassa
Pelin tavoitteena oli kerätä nuorilta mielipiteitä hyvinvointialueen palvelujen järjestämisestä.
Hyvinvointia! -peliä pelattiin Lapin toisen asteen kouluissa 14.–25.8.2023. Kohderyhmänä ovat 13–19-vuotiaat nuoret.
Lapin hyvinvointialue hyödyntää pelin kautta nousevia nuorten mielipiteitä muun muassa valmisteilla olevan hyvinvointialueen palvelustrategian valmistelussa.
Lisätietoja pelistä ja tulosten käsittelystä:
Heljä Rahikkala, erityisasiantuntija, Lapin hyvinvointialue, p. 040 670 4054, helja.rahikkala@lapha.fi
Laura Saartoala, osallisuuden asiantuntija, Nuorten Suomi ry, p. 044 012 4609, laura.saartoala@nuortensuomi.fi Lappilaiset pelasivat Hyvinvointia! -virtuaalipeliä, 14-vuotias Lauri Saniola: "Pelaisin uudestaan"
22.9.2023Nuoret saivat osallistua kertomalla ajatuksiaan Lapin hyvinvointialueen palveluista. Osallistuminen...22.9.2023
Lappilaiset pelasivat Hyvinvointia! -virtuaalipeliä, 14-vuotias Lauri Saniola: "Pelaisin uudestaan"Lappilaiset pelasivat Hyvinvointia! -virtuaalipeliä, 14-vuotias Lauri Saniola: "Pelaisin uudestaan"
Nuoret saivat osallistua kertomalla ajatuksiaan Lapin hyvinvointialueen palveluista. Osallistuminen tapahtui virtuaalisen pelin kautta elokuussa.
-
Johdon blogi: Puoli vuotta takana ja palvelujen järjestämisohjelma työn allaHyvinvointialueen aluevaltuutetut kokoontuvat kesän ja syksyn aikana useita kertoja työstämään palvelujen...
Aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Melaluoto.
Johdon blogi: Puoli vuotta takana ja palvelujen järjestämisohjelma työn alla
30.6.2023
Hyvinvointialueen aluevaltuutetut kokoontuvat kesän ja syksyn aikana useita kertoja työstämään palvelujen järjestämisohjelmaa. Aluehallituksen puheenjohtajan toive on, että palvelujen kannalta tärkeässä työssä onnistutaan hyvin ja valtakunnan linjaukset tukevat toimintaa.
Aluevaltuusto päätti helmikuun alussa pitämässään kokouksessa hyvinvointialuestrategian Lapin hyvinvointialueelle. Strategia valmistui pitkän ja perusteellisen valmistelun ja vuoropuhelun jälkeen. Eri tahot antoivat laajasti panoksensa valmisteluun. Olemme saaneet myönteistä palautetta hyvinvointialuestrategiastamme muun muassa kumppanuuksiin liittyen.
Nyt on käynnistynyt palvelujen järjestämisohjelman ja muun ohjelmatyön valmistelu.
Aluevaltuuston hyväksymä hyvinvointialuestrategia on kivijalka muulle ohjelmatyölle.
Kesän ja syksyn aikana työstetään palvelujen järjestämisohjelmaa
Palvelujen järjestämisohjelmalla pyritään varmistamaan, että hyvinvointialueen palvelujen käyttäjät saavat hyvät ja yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastuspalvelut. Muita valmisteluun tulevia ohjelmia ovat henkilöstöohjelma, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisohjelma, osallisuusohjelma sekä pelastustoimen palvelutasopäätös.
Ohjelmatyön valmistelua ohjaa aluehallituksen nimeämä ohjausryhmä. Työskentelyyn kytketään myös seurantaryhmä, johon on kutsuttu laaja joukko eri tahoja muun muassa elinkeinoelämän, oppilaitosten ja järjestöjen edustus. Eri tahoja ja asukkaita haastetaan työhön esimerkiksi verkkoaivoriihen kautta.
Hyvinvointialueen aluevaltuutetut kokoontuvat kesän ja syksyn aikana useita kertoja työstämään palvelujen järjestämisohjelmaa.
Hyvinvointialueen resursseilla, erityisesti rahoituksella on merkittävä osuus ohjelmatyössä. Aluevaltuusto on päättänyt, että talouden sopeuttamisohjelmaa valmistellaan käsi kädessä palvelujen järjestämisohjelman kanssa. Näinhän asian täytyy ollakin. Palvelut on sovitettava talouden realiteetteihin.
Lyhyt aika takana, katse tulevaisuudessa
Uusi eduskunta on aloittanut neljän vuoden työrupeaman tänä keväänä. Maassa on uusi hallitus ja hallitusohjelma. Hallitusohjelman sisältö ja viesti hyvinvointialueille on selvä. Kustannusten kasvua pitää hillitä. Uudistamista tarvitaan. Valtion ohjaus vahvistuu
Toivon, että onnistumme palvelujen kannalta tärkeässä työssä ja valtakunnan linjaukset tukevat toimintaamme. Sillä luodaan lähtökohdat Lapin ihmisten palveluille ja hyvinvoinnille pitkälle tulevaisuuteen.
Olemme eläneet puoli vuotta aikaa, jolloin hyvinvointialue on vastannut palvelujen järjestämisestä. Se on lyhyt aika eikä kaikki ole vielä valmista. Tarvitaan malttia ja hyvää yhteistyötä. Sillä tavalla me onnistumme parhaiten.
Kiitän hyvinvointialueen henkilöstöä ja luottamushenkilöitä tähän asti tehdystä hyvästä työstä. Tästä on hyvä jatkaa.
Suomen kesä on nyt parhaimmillaan. On aika hengähtää, kerätä voimia ja ladata akkuja syksyyn.
Hyvää ja rentouttavaa kesäaikaa kaikille!
Tapani Melaluoto
Lapin aluehallituksen puheenjohtaja
Johdon blogi: Puoli vuotta takana ja palvelujen järjestämisohjelma työn alla
30.6.2023Hyvinvointialueen aluevaltuutetut kokoontuvat kesän ja syksyn aikana useita kertoja työstämään palvelujen...Johdon blogi: Puoli vuotta takana ja palvelujen järjestämisohjelma työn alla
Hyvinvointialueen aluevaltuutetut kokoontuvat kesän ja syksyn aikana useita kertoja työstämään palvelujen järjestämisohjelmaa. Aluehallituksen puheenjohtajan toive on, että palvelujen kannalta tärkeässä työssä onnistutaan hyvin ja valtakunnan linjaukset tukevat toimintaa.
-
Johdon blogi: Hyvinvointialueet toimivat mainettaan paremminHyvinvointialueiden aluehallitusten puheenjohtajat ovat kokoontuneet viimeisen vuoden aikana useita kertoja...
Aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Melaluoto.
Johdon blogi: Hyvinvointialueet toimivat mainettaan paremmin
5.6.2023
Hyvinvointialueiden aluehallitusten puheenjohtajat ovat kokoontuneet viimeisen vuoden aikana useita kertoja yhteispalaveriin eri puolille Suomea. Puheenjohtajat kokoontuivat 31.5.-1.6.2023 Turussa Varsinais-Suomen hyvinvointialueen isännöidessä tapahtumaa. Tässä alla on tiedote, jonka yhdessä teimme Turun tapaamisen yhteydessä.
Suomen hyvinvointialueiden hallitusten puheenjohtajat toivovat suomalaisilta malttia ja rakentavaa keskustelua julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden ja pelastustoimen kehittämisestä.
Hyvinvointialueiden toiminta on vasta alussa, mutta puheenjohtajat vakuuttavat, että julkiset sote- ja pela-palvelut toimivat tulevaisuudessakin luotettavasti. Sen takeina ovat yli 200 000 ammattilaisen osaaminen ja demokraattinen päätöksenteko.
– Valtava hallinnollinen fuusio ei ole sujunut kaikkialla ongelmitta. Viiden ensimmäisen kuukauden jälkeen uskallamme kuitenkin sanoa, että tilanne on parempi kuin yleinen keskustelu antaa ymmärtää.
– Julkisuuskuvassa yksittäiset kielteiset ilmiöt painottuvat. Maksamme edelleen koronavuosien tuottamaa hoitovelkaa, joka on jonouttanut palvelut ja uuvuttanut henkilöstöä.
– Muutos kohti parempaa on silti alkanut, puheenjohtajat toteavat.
Muutos on välttämätöntä, eikä sille ole vaihtoehtoja. Uudistumisen täytyy kohdistua sekä rakenteisiin että toimintatapoihin.
– Sosiaali- terveydenhuollon kehittäminen juuttui välillä yli vuosikymmeneksi, kun kaikki tahot odottivat sote-uudistuksen valmistumista. Sinä aikana monet ongelmat kärjistyivät, ja viime vuodenvaihteessa ne siirtyivät ratkaisemattomina uusille hyvinvointialueille.
– Lähtökohta ei ole helppo, sillä edessämme on samaan aikaan sekä kiristyvä talous että pula ammattitaitoisesta henkilöstöstä.
– Olosuhteet ja alkuasetelmat ovat eri hyvinvointialueilla hyvin erilaisia. Kaikkia yhdistää kuitenkin sama tavoite, vaikuttavuuden lisääminen. Tulevaisuudessa meidän on saatava samalla rahalla enemmän ja parempia tuloksia. Vain siten voimme turvata palveluiden kehittymisen ja hyvät työolot eri puolilla maata.
Tapani Melaluoto
Lapin aluehallituksen puheenjohtaja
Johdon blogi: Hyvinvointialueet toimivat mainettaan paremmin
5.6.2023Hyvinvointialueiden aluehallitusten puheenjohtajat ovat kokoontuneet viimeisen vuoden aikana useita kertoja...Johdon blogi: Hyvinvointialueet toimivat mainettaan paremmin
Hyvinvointialueiden aluehallitusten puheenjohtajat ovat kokoontuneet viimeisen vuoden aikana useita kertoja yhteispalaveriin eri puolille Suomea. Puheenjohtajat kokoontuivat 31.5.-1.6.2023 Turussa Varsinais-Suomen hyvinvointialueen isännöidessä tapahtumaa. Tässä alla on tiedote, jonka yhdessä teimme Turun tapaamisen yhteydessä.
-
Johdon blogi: Hyvinvointialueen strategia on päätettyAluehallituksen puheenjohtaja Tapani Melaluoto jatkaa johdon blogisarjaa.
Aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Melaluoto
Johdon blogi: Hyvinvointialueen strategia on päätetty
17.2.2023
Aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Melaluoto jatkaa johdon blogisarjaa.
Aluevaltuusto on päättänyt Lapin hyvinvointialueen strategian kokouksessa 6.2.2023. Strategian valmistelu ja päättäminen toteutui hyvässä yhteistyössä ja yksimielisesti.
Strategiaa on valmisteltu viime keväästä lähtien. Osallistimme työhön suuren joukon eri tahoja: aluevaltuutettuja, alueen asukkaita, henkilöstöä ym. Luonnoksesta pyydettiin lausuntoja monilta kumppaneiltamme ja niitä myös annettiin kiitettävästi. Työskentelystä saatiin erinomaisia eväitä hyvinvointialueen toimintaan.
Visiosta ja missiosta ja arvoista lähdimme liikkeelle. ”Lapissa elämme hyvää ja turvallista elämää. Meillä ihmiset ja palvelut kohtaavat oikeissa paikoissa ja oikeaan aikaan.” Tämä on visio, johon tähtäämme.
”Olemme turvallinen kumppani läpi elämän.” Missiomme kuvaa hyvin sitä, että olemme mukana lappilaisten elämässä kehdosta hautaan. Arvomme ovat yhdenvertainen, vastuullinen, luotettava ja inhimillinen.
Hyvinvointialuestrategian painopisteiksi määrittelimme asiakaskokemuksen, henkilöstökokemuksen, vaikuttavuuden, talouden tasapainon ja hyvän johtamisen. Strategiassa on linjattu, mitä esimerkiksi painopisteisiin liittyen tavoittelemme.
Edellä mainittuihin asioihin liittyy paljon lupausta ja lupausten pitäminen ei tapahdu sormia napsauttamalla. Onnistuminen vaatii pitkäjännitteistä ja päämäärätietoista työtä.
Hyvinvointialuestrategian hyväksymisen jälkeen tulee työn alle paljon erilaisia asioita, joilla strategiaa toteutetaan. Palvelustrategian, palvelutasopäätösten, osallisuusohjelman ja henkilöstöohjelman valmistelu käynnistyvät pikimmiten. Aluevaltuuston päätöksentekoon nämä tulevat myöhemmin tämän vuoden aikana.
Hyvinvointialueen talous on yksi painopisteistämme. Hyvinvointialueen tulot muodostuvat valtion rahoituksesta ja toiminnan tuotoista. Valtion rahoitus kuluvalle vuodelle on vielä monilta osin auki. Lapin hyvinvointialueen budjetti on yhteensä noin miljardi euroa. Viime vuonna saatu päätös hyvinvointialueellemme tulevasta valtion rahoituksesta on noin 858 miljoonaa euroa. Eduskunnan käsittelyssä on parhaillaan hyvinvointialueille tulevan rahoituksen kertakorvauksen aikaistaminen, 350 miljoonan euron lisärahoitus hyvinvointialueille sekä Kemin ja Savonlinnan sairaaloiden erillisrahoitus. Näillä päätöksillä on iso merkitys myös Lapin hyvinvointialueen talouteen.
Tavoitteemme on kestävä talous. Aluevaltuusto on talousarviota hyväksyessään päättänyt, että talouden tasapinottamiseen liittyviä toimenpiteitä käsitellään aluevaltuustossa viimeistään kesäkuun kokouksessa. Talouden sopeuttamiseen liittyvien toimenpiteitten valmistelu käynnistetään siten, että maalis-huhtikuussa on aluehallituksen käsittelyssä ensimmäinen esitys talouden tasapainottamisesta. Palvelustrategian ja talouden tasapainottamisen valmistelu tulee tapahtua käsi kädessä, ei toisistaan irrallisina asioina.
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen uudistukselle on asetettu isoja tavoitteita. Tavoitteemme on onnistua työssä.
Hyvää talven jatkoa kaikille!
Tapani Melaluoto
aluehallituksen puheenjohtaja Johdon blogi: Hyvinvointialueen strategia on päätetty
17.2.2023Aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Melaluoto jatkaa johdon blogisarjaa.Johdon blogi: Hyvinvointialueen strategia on päätetty
Aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Melaluoto jatkaa johdon blogisarjaa.
Palvelut hyvinvointialueella
Lapin hyvinvointialue järjestää Lapin julkiset sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut.
Pelastuspalvelut löydät Lapin pelastuslaitoksen sivuilta.
Työpaikat hyvinvointialueella
Tervetuloa tutustumaan Lapin suurimman työnantajan työpaikkoihin! Lapin hyvinvointialue on hyvä työnantaja, koska meillä kaikki tehtävät ovat ihmisen kokoisia. Meillä olet sopivasti mukavuusalueellasi, mutta opit samalla uutta.