ICT-hanke
ICT-hanke
Tietohallinnon erillisrahoitteisessa ICT-hankkeessa edistetään tietojärjestelmien, palveluiden ja ICT-infrastruktuurin yhteensovittamista ja yhdenmukaistamista sekä välttämättömien TORI eli toimialariippumattomien järjestelmien käyttöönottoja. Hankkeessa työskentelee tällä hetkellä noin 20 henkilöä. Hanke kestää vuoden 2025 loppuun saakka.
ICT-muutosvalmistelun eteneminen
Hyvinvointialueen toiminta käynnistyi 1.1.2023, mutta työ ICT-muutosvalmistelussa jatkuu. Lapin hyvinvointialue on yhä merkittävien ICT-haasteiden edessä.
Alueemme on erittäin sirpaleinen kunnilta siirtyneiden kymmenien tietojärjestelmien, ICT-ratkaisuiden sekä ICT-palvelutuotannon suhteen. Lisäksi kaksi Lapin hyvinvointialueen aluejaon mukaista erikoissairaanhoitopiiriä (Lapin sairaanhoitopiiri ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri) ovat olleet ICT-ratkaisuiltaan itsenäisiä. Erillisratkaisut ovat osoittautuneet tehdyissä selvityksissä haasteellisiksi integroida yhteen mm. järjestelmien sisäisten integraatioiden ja niiden lukumäärän takia. Lisäksi hyvinvointialueelle jouduttiin 2022 hankkimaan väliaikaisia tietojärjestelmäratkaisuja esimerkiksi talous- ja henkilöstöhallintoon, jotka tullaan kilpailuttamaan vuosien 2023-2025 aikana.
Lisätietoja hankkeesta
Kari Haapakoski
ICT-hankejohtaja
ICT-hanke
Yhteystiedot
Kari Haapakoski
ICT-hankejohtaja
ICT-hanke
Yhteystiedot
Salla Hautajärvi
IT-projektipäällikkö, perusterveydenhuolto
ICT-muutosvalmistelu
Yhteystiedot
Salla Hautajärvi
IT-projektipäällikkö, perusterveydenhuolto
ICT-muutosvalmistelu
Yhteystiedot
Jetta Koski
IT-projektipäällikkö, erikoissairaanhoito
ICT muutosvalmistelu
Yhteystiedot
Jetta Koski
IT-projektipäällikkö, erikoissairaanhoito
ICT muutosvalmistelu
Yhteystiedot
Tuomas Laajanen
ICT-suunnittelija, verkkosivut, intra
ICT-muutosvalmistelu
Yhteystiedot
Tuomas Laajanen
ICT-suunnittelija, verkkosivut, intra
ICT-muutosvalmistelu
Yhteystiedot
Maija Lehtopää
IT-projektipäällikkö, sähköinen arkistointi
ICT-muutosvalmistelu
Yhteystiedot
Maija Lehtopää
IT-projektipäällikkö, sähköinen arkistointi
ICT-muutosvalmistelu
Yhteystiedot
Tuomas Mathlein
IT-projektipäällikkö, talous- ja asiahallinta
ICT muutosvalmistelu
Yhteystiedot
Sähköposti
Tuomas Mathlein
IT-projektipäällikkö, talous- ja asiahallinta
ICT muutosvalmistelu
Yhteystiedot
Sähköposti
Anne Sarajärvi
ICT-suunnittelija, tukijärjestelmät ja arkistointi
ICT-muutosvalmistelu
Yhteystiedot
Anne Sarajärvi
ICT-suunnittelija, tukijärjestelmät ja arkistointi
ICT-muutosvalmistelu
Yhteystiedot
Hanna Saramaa
ICT-asiantuntija, Suomi.fi palvelutietovaranto
ICT-muutosvalmistelu
Yhteystiedot
Hanna Saramaa
ICT-asiantuntija, Suomi.fi palvelutietovaranto
ICT-muutosvalmistelu
Yhteystiedot
Artturi Simukka
Projektikoordinaattori
ICT-muutosvalmistelu
Yhteystiedot
Artturi Simukka
Projektikoordinaattori
ICT-muutosvalmistelu
Yhteystiedot
Anna-Kaisa Tikkala
ICT-suunnittelija, WinHIT
ICT-muutosvalmistelu
Yhteystiedot
Anna-Kaisa Tikkala
ICT-suunnittelija, WinHIT
ICT-muutosvalmistelu
Yhteystiedot
Emilia Vesikukka
IT-projektipäällikkö, tukijärjestelmät
ICT-muutosvalmistelu
Yhteystiedot
Emilia Vesikukka
IT-projektipäällikkö, tukijärjestelmät
ICT-muutosvalmistelu
Yhteystiedot
Nina Viiri
IT-projektipäällikkö, kotiin vietävät IT-ratkaisut
ICT-muutosvalmistelu
Yhteystiedot
Nina Viiri
IT-projektipäällikkö, kotiin vietävät IT-ratkaisut
ICT-muutosvalmistelu
Yhteystiedot
Sara Ylitörmänen
ICT-suunnittelija
ICT-muutosvalmistelu
Yhteystiedot
Sara Ylitörmänen
ICT-suunnittelija
ICT-muutosvalmistelu
Yhteystiedot