Tutkimus ja kehittämishankkeet
Kehittäminen ja hankkeet
Lapin hyvinvointialueella panostamme alueemme sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastuslaitoksen kehitystä tukevaan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan (TKI). Hyvinvointialueella tehtäväalansa TKI-toiminta on lakisääteistä, ja toimintamme perustuu valtakunnallisiin tavoitteisiin sekä laaja-alaiseen yhteistyöhön eri sidosryhmien kanssa.
Toteutamme monipuolisia kehittämishankkeita, ja teemme tiivistä yhteistyötä yritysten, kuntien, yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja muiden koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden sekä julkisten toimijoiden kanssa. Vastaamme kehittämisen ja hankehallinnan toimintamalleista, hallinnoimme hankesalkkua ja koordinoimme ulkoisen hankerahoituksen hakemista ja käyttöä.
Jaana Leinonen
tutkimusjohtaja
Järjestämisen tuki, tutkimus- ja kehittämispalvelut
Yhteystiedot
Jaana Leinonen
tutkimusjohtaja
Järjestämisen tuki, tutkimus- ja kehittämispalvelut
Yhteystiedot


Rea Karanta
kehittämispäällikkö
Kehittämis- ja innovaatiopalvelut
Yhteystiedot

Rea Karanta
kehittämispäällikkö
Kehittämis- ja innovaatiopalvelut
Yhteystiedot
Riikka Poikela
erityisasiantuntija
Kehittämis- ja innovaatiopalvelut
Yhteystiedot
Riikka Poikela
erityisasiantuntija
Kehittämis- ja innovaatiopalvelut
Yhteystiedot
Ajankohtaiset uutiset
-
Ensimmäinen hyvinvoinnin, terveyden, turvallisuuden ja osallisuuden foorumi kokosi laajan osallistujajoukon – tiedolla johtaminen keskiössäLapin hyvinvointialueen historian ensimmäinen hyvinvoinnin, terveyden, turvallisuuden ja osallisuuden...
Ensimmäinen hyvinvoinnin, terveyden, turvallisuuden ja osallisuuden foorumi kokosi laajan osallistujajoukon – tiedolla johtaminen keskiössä
25.2.2025
Ensimmäinen hyvinvoinnin, terveyden, turvallisuuden ja osallisuuden foorumi kokosi laajan osallistujajoukon – tiedolla johtaminen keskiössä
Kuvassa Asukaspanelistit tuomassa ikääntyneiden näkökulmaa Lapin hyvinvointialueen päätöksentekoon vuonna 2023.
25.2.2025
Lapin hyvinvointialueen historian ensimmäinen hyvinvoinnin, terveyden, turvallisuuden ja osallisuuden foorumi järjestettiin helmikuussa 2025 etätilaisuutena. Tapahtuman teemana oli tiedolla johtaminen, ja se keräsi laajan osanoton: lähes 140 osallistujaa eri sektoreilta, kuten oppilaitoksista, kunnista, järjestöistä, seurakunnista ja Lapin aluehallinnon eri organisaatioista.
Hyvinvoinnin, terveyden, turvallisuuden ja osallisuuden foorumi järjestettiin helmikuussa 2025 etätilaisuutena. Lähes 140 osallistujaa eri sektoreilta, kuten oppilaitoksista, kunnista, järjestöistä, seurakunnista ja Lapin aluehallinnon eri organisaatioista kokoontuivat tiedolla johtamisen teeman äärelle.
Foorumin aikana kuultiin asiantuntijapuheenvuoroja, käytiin paneelikeskustelu ja työskenneltiin pienryhmissä. Osallistujien palautteen perusteella tapahtuma oli ajankohtainen ja tärkeä eri toimijoiden yhteistyön kehittämiseksi.Tiedolla johtaminen koskettaa kaikkia
Foorumin avasi Lapin hyvinvointialueen tutkimusjohtaja Jaana Leinonen, joka johdatteli osallistujat tiedolla johtamisen äärelle. Leinonen käsitteli muun muassa tiedon määrittämistä, sen sijaintia organisaatioissa sekä tietoympäristön eri ulottuvuuksia.
Leinonen korosti, että kaikki ovat tiedolla johtajia, ja tiedolla johtamisen tulee olla kiinteä osa organisaation toimintaa, ei erillinen osa-alue.
Hyvinvointi-, terveys-, turvallisuus- ja osallisuustiedon merkitystä avasivat erityisasiantuntijat Miia Länsitie ja Heljä Rahikkala. Puheenvuorossa käytiin läpi sitä, mtien tietoa kerätään ja hyödynnetään Lapin hyvinvointialueella.
Esimerkkeinä tuotiin esiin Lapin hyvinvointikertomus ja -suunnitelma sekä osallisuusohjelma, joiden perustana on osallisuus- ja hytetu-tieto. Lisäksi hyvinvointialueella on kokeiltu uudenlaisia tapoja tiedonkeruuseen, kuten asukaspaneeleja, Hyvinvointia!-peliä ja osallisuusalustoja.
Paneelikeskustelu ja pienryhmätyöskentely toivat esiin yhteisiä kehitystarpeita
Foorumin paneelikeskusteluun osallistui monipuolinen joukko asiantuntijoita elinkeinoelämästä, kunnista, yhdistyksistä, hankkeista sekä Lapin liitosta ja hyvinvointialueelta.
Keskustelu nosti esiin, että Lapissa on kova tarve yhteiselle keskustelulle tiedolla johtamisesta. Erityisesti tekoälyn mahdollisuudet ja käytännön hyödyntämiskeinot kiinnostivat osallistujia.
Pienryhmäkeskusteluissa korostui tarve verkostoitua ja jakaa hyviä käytäntöjä. Osallistujat muistuttivat, että "pyörää ei tarvitse aina keksiä uudelleen", vaan jo hyväksi havaittuja toimintatapoja voidaan hyödyntää laajemmin.Lisäksi esitettiin toiveita siitä, että seuraavissa foorumeissa keskityttäisiin entistä enemmän konkreettisiin toimenpiteisiin eri toimijoiden yhteistyön vahvistamiseksi ja tuotaisiin esille toimivan yhteistyön vaikutuksia.
Foorumi vakiintuu osaksi hyvinvointialueen toimintaa
Lapin hyvinvointialue aikoo järjestää foorumin kaksi kertaa vuodessa, ja seuraava tapahtuma on syksyllä 2025.
Osallisuuden ja vaikuttamisen erityisasiantuntija Heljä Rahikkala iloitsi tapahtuman onnistumisesta ja osallistujilta saadusta myönteisestä palautteesta:
– Foorumi on nyt koeponnistettu onnistuneesti, ja tästä on hyvä jatkaa. Oli erityisen mukava saada positiivista palautetta tapahtuman tärkeydestä ja vuorovaikutteisuudesta. Saimme myös hyviä aihe- ja kehitysehdotuksia tulevia foorumeita varten, Rahikkala toteaa.Lapin hyvinvointialue kutsuu kaikki hyvinvoinnin ja osallisuuden yhdyspinnoilla toimivat tahot sekä hyvinvointialueen henkilöstöä mukaan seuraavaan foorumiin jatkamaan tärkeää keskustelua ja kehitystyötä.
Lisätietoja
Heljä Rahikkala, erityisasiantuntija, osallisuus ja vaikuttaminen
helja.rahikkala@lapha.fi, p. 040 670 4054
Marika Mathlein, asiantuntija, järjestöyhteistyö Ensimmäinen hyvinvoinnin, terveyden, turvallisuuden ja osallisuuden foorumi kokosi laajan osallistujajoukon – tiedolla johtaminen keskiössä
25.2.2025Lapin hyvinvointialueen historian ensimmäinen hyvinvoinnin, terveyden, turvallisuuden ja osallisuuden...Ensimmäinen hyvinvoinnin, terveyden, turvallisuuden ja osallisuuden foorumi kokosi laajan osallistujajoukon – tiedolla johtaminen keskiössä
Lapin hyvinvointialueen historian ensimmäinen hyvinvoinnin, terveyden, turvallisuuden ja osallisuuden foorumi järjestettiin helmikuussa 2025 etätilaisuutena. Tapahtuman teemana oli tiedolla johtaminen, ja se keräsi laajan osanoton: lähes 140 osallistujaa eri sektoreilta, kuten oppilaitoksista, kunnista, järjestöistä, seurakunnista ja Lapin aluehallinnon eri organisaatioista.
-
Kehitämme lastenvalvojan palvelujaIlmoittaudu asiakasraatiin 17.3.2025 mennessä!
Kehitämme lastenvalvojan palveluja
17.2.2025
Ilmoittaudu asiakasraatiin 17.3.2025 mennessä!
Ovatko perheoikeudelliset palvelumme tulleet tutuiksi? Mielipiteesi on tärkeä! Ovatko verkkosivumme toimivat, sisältö riittävää ja linkit helppokäyttöisiä? Entä onko ohjeistus ja neuvonta riittävää ennen vanhempien välistä neuvottelua elatus-, huolto- ja tapaamissopimuksista? Miten tämän pitäisi mielestäsi mennä?
Kehitämme lastenvalvojan palveluja koko Lapin alueella ja kutsumme nyt asiakasraatiin palvelujen käyttäjiä. Tule mukaan tai vinkkaa eteenpäin!
Pidämme Teamsin välityksellä asiakasraadin tapaamisia, joissa käydään läpi käytännönläheisiä, mutta palvelujen kehittämiselle olennaisia aiheita. Asiakasraadin ensimmäiset kaksi tapaamista ovat samansisältöisiä. Voit osallistua sinulle sopivaan aikaan joko 28.3. klo 13–15 tai 8.4. klo 16–18.
Jos kiinnostuit tai haluat kuulla lisää, laita rohkeasti sähköpostia Jari Savikujalle, jari.savikuja@lapha.fi. Ilmoittauduthan viimeistään 17.3.2025.
17.2.2025
Kehitämme lastenvalvojan palveluja -
Lapin hyvinvointialue kehittää sosiaalihuollon ensiarviointia työikäisten ja perheiden palveluissa – asiakkaat mukaan vaikuttamaanLapin hyvinvointialueen tavoitteena on parantaa ja yhtenäistää sosiaalihuollon ensiarvioinnin...
Lapin hyvinvointialue kehittää sosiaalihuollon ensiarviointia työikäisten ja perheiden palveluissa – asiakkaat mukaan vaikuttamaan
3.2.2025
Lapin hyvinvointialue kehittää sosiaalihuollon ensiarviointia työikäisten ja perheiden palveluissa – asiakkaat mukaan vaikuttamaan
Kuva: Lapin materiaalipankki, Terhi Tuovinen
3.2.2025
Lapin hyvinvointialueen tavoitteena on parantaa ja yhtenäistää sosiaalihuollon ensiarvioinnin palveluprosessia, nostaa asiakaspalvelun laatua ja kohdentaa palvelut niitä tarvitseville.
Kehitämme kevään aikana sosiaalihuollon ensiarviointia työikäisten ja perheiden palveluissa. Asiakkaamme voivat osallistua kehitystyöhön antamalla palautetta asioidessaan ensiarvioinnissa. Palautteen kerääminen on aloitettu tammikuussa ja jatkuu kevään ajan. Aikuissosiaalityön asiakkaat voivat lisäksi osallistua tutkimukseen, jossa tutkitaan aikuissosiaalityön menetelmien vaikutuksia ensiarvioinnissa.
Kehitystyön tavoitteet on kiteytetty ensiarvioinnin palvelulupaukseen:
- Asiakas tulee kuulluksi ilman aiheetonta viivästystä 7 arkipäivän kuluessa.
- Arvostava ja kiireetön kohtaaminen, asiakkaalle jää tunne kuulluksi tulemisesta.
- Asiakkaalle kerrotaan soveltuvista peruspalveluista sekä mahdollisuudesta tapaamiseen ja palvelutarpeenarviointiin.
- Ensiarviointi on asiakaslähtöistä.
- Toimenpiteitä ohjaa aina tilannekohtaisuus ja kontekstisidonnaisuus.
Kehittämisestä vastaa VASA 2 -hanke yhteistyössä Aikuissosiaalityön menetelmien vaikutukset -tutkimushankkeen kanssa. Hankkeissa kerätään tietoa ensiarvioinnin tavoitteiden toteutumisesta, ja näitä tietoja hyödynnetään Lapin hyvinvointialueen sosiaalipalvelujen kehittämisessä. EU-rahoitteiset hankkeet kestävät vuoden 2025 loppuun.
Lisätietoja:
Anni Partanen
projektipäällikkö, sosiaalipalvelut
Puh. 040 751 1121
anni.partanen@poske.fi
VASA 2 – Vahva sote Lapin hyvinvointialueelle -hankeLiisa Häkkinen
tutkijasosiaalityöntekijä
Puh. 040 592 6053
liisa.hakkinen@poske.fi
RRP3 – aikuissosiaalityön arviointitutkimushanke
Lapin hyvinvointialue kehittää sosiaalihuollon ensiarviointia työikäisten ja perheiden palveluissa – asiakkaat mukaan vaikuttamaan
3.2.2025Lapin hyvinvointialueen tavoitteena on parantaa ja yhtenäistää sosiaalihuollon ensiarvioinnin...Lapin hyvinvointialue kehittää sosiaalihuollon ensiarviointia työikäisten ja perheiden palveluissa – asiakkaat mukaan vaikuttamaan
Lapin hyvinvointialueen tavoitteena on parantaa ja yhtenäistää sosiaalihuollon ensiarvioinnin palveluprosessia, nostaa asiakaspalvelun laatua ja kohdentaa palvelut niitä tarvitseville.