Jos sinä tai perheesi tarvitsee erityistä tukea arjessa, voit hakea tukihenkilöä tai tukiperhettä. Tukihenkilöiden ja -perheiden tarkoitus on vähentää kuormitusta ja helpottaa arjen sujumista. Tukihenkilöitä ja -perheitä voi tarvita monenlaisissa elämäntilanteissa.
Tukihenkilö on vapaaehtoinen tai ammattilainen, jonka kanssa voit käydä esimerkiksi harrastuksissa ja ulkoilemassa. Tukihenkilö voi myös esimerkiksi auttaa koulutehtävissä, opastaa arjessa ja toimia keskustelukumppanina. Tukihenkilö tulee sinun luoksesi. Yhteydenpidon säännöllisyys ja kesto määrittyvät tarpeidesi mukaan.
Tukiperhe on lapselle nimetty perhe, jossa lapsi käy yökylässä esimeriksi viikonloppuisin tai lomilla. Vierailun aikana lapsi osallistuu tukiperheen normaaliin arkeen. Tukiperheen tarkoitus on antaa vanhemmille hengähdyshetki ja tukea lapsen kasvua ja kehitystä.
Paikkakuntavalinta
Valitse paikkakunta ja saat näkyviin yhteystiedot, sähköiset palvelut ja muut palveluun liittyvät tiedot.
Valitse paikkakunta
Kaikki
Enontekiö
Inari
Kemi
Kemijärvi
Keminmaa
Kittilä
Kolari
Muonio
Pelkosenniemi
Pello
Posio
Ranua
Rovaniemi
Salla
Savukoski
Simo
Sodankylä
Tervola
Tornio
Utsjoki
Ylitornio
Valittuna: Kaikki
Minun Oima -verkkopalvelu henkilökohtaiseen apuun sekä omais- ja perhehoitoon
Minun Oima on verkkopalvelu, jossa voit hoitaa henkilökohtaisten avustajien työsuhteeseen sekä omais- ja perhehoitajien hoitosuhteeseen liittyvät asiat. Palvelun kautta voit lähettää henkilökohtaisten avustajien tuntilistat sekä tehdä omais- ja perhehoitajien kirjaukset hoitojaksoille. Oiman kautta voit myös hallinnoida sopimuksia, vakuutuksia ja verokortteja.
Jotta voit rekisteröityä Minun Oima -palveluun, tarvitset internet-yhteyden, sähköpostiosoitteen sekä verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenteen.
Perhepalvelujen sosiaaliohjaaja ja perheohjaaja neuvovat sinua perheiden sosiaalipalveluihin liittyvissä asioissa. Saat yhteyden sosiaaliohjaajaan ja perheohjaajaan puhelimitse arkipäivisin.
Lastensuojelun sosiaalityön, lastenvalvojan, perhetyön ja jälkihuollon palvelut saat sosiaalitoimistosta.
Perhepalveluiden tarkoitus on etsiä yhdessä asiakkaiden ja heidän verkostojensa kanssa keinoja, jotka edistävät asiakkaiden ja heidän perheidensä hyvinvointia ja itsenäistä selviytymistä sekä osallisuutta.
Saat yhteyden lastensuojelun palvelupäällikköön puhelimitse arkipäivisin. Palvelupäällikkö toimii Kemijärven, Pelkosenniemen, Sallan, Savukosken ja Sodankylän alueilla.
Saat yhteyden lapsiperheiden perhetyöntekijä-sosiaaliohjaajaan puhelimitse arkipäivisin. Voit ottaa yhteyttä lasten, nuoren ja palveluihin liittyen. Työntekijä toteuttaa muun muassa perhetyötä ja lastensuojelun perhetyötä. Voit myös varata tapaamisajan.
Lastensuojelun sosiaalityöntekijät auttavat lasta ja perhettä, kun lapsen asiat eivät ole hyvin. Tavoitat sosiaalityöntekijät puhelimitse arkipäivisin.
Lastensuojelun sosiaalityöntekijä auttaa silloin, kun tarvitset ohjausta ja neuvontaa lasta ja/tai perhettä koskevissa asioissa. Voit kysyä lisätietoa puhelimitse lastensuojelun palveluista.
Puhelin
Päivystävä sosiaalityöntekijä, kiireelliset lastensuojelun tehtävät (kello 8-16)
Saat yhteyden sosiaaliohjaajaan puhelimitse arkipäivisin. Sosiaaliohjaaja neuvoo lapsiperheiden ja aikuisten palveluihin sekä toimeentulotukeen liittyvissä asioissa.
Sosiaalitoimisto sijaitsee Inarin kunnanviraston 1. kerroksessa.
Inarin sosiaalipalvelujen työntekijät ovat tavattavissa vain ajanvarauksella.
Osoite
Piiskuntie
2
99800
IVALO
Normaalit aukioloajat
Maanantai - Torstai09:00 - 15:00
Perjantai09:00 - 11:00
Kemijärven hyvinvointikeskus Lapponia
Hyvinvointikeskus Lapponia tarjoaa seuraavat perusterveydenhuollon palvelut:
hoitotarvikejakelu, kuntoutus, laboratorio, neuvola, perhe- ja mielenterveysklinikka, potilasasiavastaava, röntgen, suun terveydenhuolto, työterveyshuolto, vuodeosasto, kotihoito sekä kotisairaala
Lapponiassa käy säännöllisin väliajoin erikoislääkäreistä kardiologi, psykiatri ja psykologi.
Lisäksi perheiden ja työikäisten sosiaalipalvelut sijaitsevat hyvinvointikeskuksen 3. kerroksessa. Sisäänkäynti tapahtuu takapihan kautta.
Osoite
Sairaalakatu
9
98100
KEMIJÄRVI
Normaalit aukioloajat
Normaalit aukioloajat
Maanantai - Torstai08:00 - 16:00
Perjantai08:00 - 15:00
Potilastoimiston palveluajat
Maanantai - Perjantai09:00 - 11:00
Kittilän sosiaalitoimisto
Kittilän sosiaalitoimisto sijaitsee Kittilän kunnantalon yhteydessä.
Osoite
Valtatie
15
99100
KITTILÄ
Ranuan sosiaalitoimisto
Sosiaalitoimiston palvelupisteessä sinua palvelevat toimistosihteerit, sosiaaliohjaaja ja sosiaalityöntekijät. Saat ohjausta ja neuvontaa sosiaalipalveluista sosiaalitoimiston työntekijöiltä.
Osoite
Sairaalatie
4 B
97700
RANUA
Normaalit aukioloajat
Sosiaalitoimiston aukioloajat
Maanantai - Perjantai09:00 - 15:00
Toimistosihteerien palveluajat
Maanantai - Perjantai09:00 - 11:00, 12:00 - 15:00
Sallan sosiaali- ja terveyskeskus
Sallan sosiaali- ja terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palvelut.
Osoite
Jungintie
3
98900
SALLA
Normaalit aukioloajat
Maanantai - Torstai08:00 - 16:00
Perjantai08:00 - 15:00
Savukosken sosiaalitoimisto
Sosiaalipalvelujen toimipiste sijaitsee Savukosken kunnanvirastolla. Sosiaalipalvelujen työntekijät ovat tavoitettavissa puhelimitse ja ajanvarauksella myös paikan päällä.
Vammaispalveluihin liittyvissä asioissa ota yhteys Sodankylän hyvinvointikeskus Sopukkaan: Karistamontie 4 Sodankylä.
Osoite
Savukosken kunnanvirasto
Kauppakuja
2 A 1
98800
SAVUKOSKI
Normaalit aukioloajat
Maanantai - Perjantai09:00 - 15:00
Sodankylän hyvinvointikeskus Sopukka, Perhekeskus
Saat meiltä apua erilaisissa elämäntilanteissa – olet sitten perheellinen tai yksin asuva, lapsi, nuori, työikäinen tai ikäihminen.
Perhekeskuksen sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöinä toimimme tiiviissä yhteistyössä kanssasi ja keskenämme. Tavoitteenamme on, että saat apua ja tukea nopeasti ja joustavasti. Teemme yhteistyötä järjestöjen ja seurakuntien, kunnan hyvinvointia ja terveyttä edistävän työn, kunnan eri toimialojen ja erikoissairaanhoidon kanssa.
Tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta räätälöidään lapsen ja perheen yksilöllisten tarpeiden mukaan. Tukihenkilö tapaa lasta yhteisen tekemisen tai harrastusten merkeissä parin tunnin ajan viikon tai kahden viikon välein. Tukiperhetoiminnassa lapsi viettää tukiperheen luona esimerkiksi yhden viikonlopun kuukaudessa.
Tukihenkilölle tai -perheelle maksetaan työstä kulukorvaus ja palkkio. Työhön saa koulutusta. Tukihenkilöiden ja -perheiden vaitiolovelvollisuus jatkuu myös työn päättymisen jälkeen.
Vanhemmuuden tukeminen sijaishuollossa -hankkeessa toteutettiin kevään 2026 aikana laaja nykytilan selvitys, jossa kartoitettiin lastensuojeluyksikköihin sijoitettujen nuorten ja heidän perheidensä tuen ja palveluiden tarpeita. Lisäksi selvityksessä tarkasteltiin muun muassa palvelujärjestelmän kykyä vastata tunnistettuihin tarpeisiin, eri toimijoiden välistä yhteistyötä sekä valmiuksia hyödyntää kokemusasiantuntijatoimintaa ja digitaalisia palveluita lastensuojelussa.
Selvitys perustuu asiakkaille ja ammattilaisille suunnattuihin kyselyihin ja haastatteluihin, jotka toteutettiin helmi-huhtikuun 2026 aikana. Tulokset tarkentavat hankkeen kehittämistoimenpiteitä seuraavan kahden vuoden ajaksi
Perhekeskeisyyttä ja yhteistyötä vahvistettava
Selvityksen perusteella sijaishuollossa tulee vahvistaa perhekeskeistä työskentelyä. Kehittämistarve liittyy olemassa olevien prosessien ja palvelujärjestelmän rakenteiden vahvistamiseen siten, että lapsen ja vanhemman tilanne nähdään yhtenä kokonaisuutena.
Vanhemmuuden tukemisen integroiminen osaksi sijaishuollon ydintoimintaa, yhteistyörakenteiden vahvistaminen sekä kokemustoimijuuden ja digitaalisten palvelujen hyödyntäminen luovat edellytykset yhdenvertaisemmalle ja vaikuttavammalle sijaishuollolle Lapin hyvinvointialueella
Kehittämistyö jatkuu syksyllä
Selvityksen pohjalta hankkeessa käynnistetään syksyn aikana useita konkreettisia toimenpiteitä:
perustetaan lastensuojelun asiakastyön ammattilaisista koostuvat projektiryhmät kehittämään vanhemmuuden tukea sekä digitaalisia palveluja sijoitettujen lasten vanhemmille
kootaan kokemusasiantuntijatoiminnasta kiinnostuneet asiakkaat yhteen yhteiskehittämisen aloittamiseksi
käynnistetään vertaisryhmätoiminnan kehittämisen kouluttamalla ammattilaisia ryhmien ohjaajiksi
Hankkeen tavoitteena on vahvistaa sijoitettujen lasten vanhempien saamaa tukea sekä rakentaa entistä toimivampia ja saavutettavampia palveluita yhteistyössä ammattilaisten, asiakkaiden ja kokemusasiantuntijoiden kanssa.
Vanhemmuuden tukeminen sijaishuollossa -hankkeessa toteutettiin kevään 2026 aikana laaja nykytilan selvitys, jossa kartoitettiin lastensuojeluyksikköihin sijoitettujen nuorten ja heidän perheidensä tuen ja palveluiden tarpeita. Lisäksi selvityksessä tarkasteltiin muun muassa palvelujärjestelmän kykyä vastata tunnistettuihin tarpeisiin, eri toimijoiden välistä yhteistyötä sekä valmiuksia hyödyntää kokemusasiantuntijatoimintaa ja digitaalisia palveluita lastensuojelussa.
Selvitys perustuu...
Perhehoitajuus tarjoaa mahdollisuuden merkitykselliseen arkeen – PRIDE-ennakkovalmennukset alkavat syksyllä Lapissa
9.6.2026
Lapin hyvinvointialue etsii uusia perhehoitajia ja järjestää syksyllä 2026 alkavat PRIDE-ennakkovalmennukset henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita tarjoamaan turvallisen kodin ja arjen lapselle tai nuorelle.
Perhehoitaja Jenni-Maaret kertoo Lapin hyvinvointialueen verkkosivuilla julkaistussa tarinassaan, kuinka perhehoitajuudesta on tullut hänelle elämäntapa. Perhehoidossa keskeistä ovat tavallinen arki, läsnäolo ja sitoutuminen lapsen hyvinvoinnin tukemiseen.
– Lapsen halaus, syliin tuleminen tai yhteiset leikit kertovat, että lapsella on turvallinen olo. Se on kaikkein tärkeintä.
Jenni-Maaret aloitti tukiperheenä noin 15 vuotta sitten Etelä-Suomessa. Sijaisperheenä hän on toiminut vuodesta 2020 lähtien.
Perhehoitajien ja tukiperheiden työ on merkityksellistä ja vaikuttavaa. Jokainen lapsi tarvitsee turvallisia aikuisia rinnalleen.
Tule perhehoitajaksi Lapin hyvinvointialueelle – PRIDE-ennakkovalmennukset käynnistyvät syyskuussa
Perhehoitajaksi ryhtymisestä kiinnostuneille järjestetään PRIDE-ennakkovalmennus ajalla syyskuu 2026 – tammikuu 2027.
Valmennusryhmät toteutetaan Kemissä ja Rovaniemellä. Asuinpaikka ei ole este osallistumiselle – valmennuksiin ovat tervetulleita perhehoitajuudesta kiinnostuneet kaikkialta Lapista.
Valmennus antaa osallistujille tietoa perhehoidosta, sijaisvanhemmuudesta sekä valmiuksia arvioida omaa soveltuvuuttaan ja mahdollisuuksiaan toimia perhehoitajana.
Yhteydenotot kesän aikana
Perhehoitajuudesta ja tulevista valmennuksista kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä kesän 2026 aikana perhehoidon palvelupäällikkö Paula Viisaiseen (26.6.2026 asti ja 24.7. jälkeen), paula.viisainen@lapha.fi, 040 823 1051, tai perhehoidon sosiaalityöntekijä Riitta Kojoon (29.6–24.7.), riitta.kojo@lapha.fi, 050 598 4688.
Perhehoitajuus tarjoaa mahdollisuuden merkitykselliseen arkeen – PRIDE-ennakkovalmennukset alkavat syksyllä Lapissa
Lapin hyvinvointialue etsii uusia perhehoitajia ja järjestää syksyllä 2026 alkavat PRIDE-ennakkovalmennukset henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita tarjoamaan turvallisen kodin ja arjen lapselle tai nuorelle.