Tyytymättömyys palveluun tai hoitoon
Tyytymättömyys palveluun tai hoitoon
Muistutus
Jos olet tyytymätön saamaasi hoitoon, palveluun tai siihen liittyvään kohteluun, voit tehdä asiasta kirjallisen muistutuksen. Suosittelemme ensin keskustelemaan hoito-/palveluyksikön kanssa ongelmasta sen ratkaisemiseksi.
Muistutusasiaasi käsittelevät niiden toimintayksiköiden vastuuhenkilöt, joita asia koskee. Vastaamme muistutukseesi kirjallisesti selvitystemme jälkeen kuukauden kuluttua muistutuksen saapumisesta. Mikäli kyseessä on laajaa selvittelyjä vaativa muistutus, vastaamme kahdessa kuukaudessa.
Muistutuksen tekeminen ei poista oikeuttasi kannella hoidosta, palvelusta tai kohtelusta sosiaali- ja terveyspalveluja valvoville viranomaisille, kuten esimerkiksi Valviralle, Aluehallintovirastolle tai Eduskunnan oikeusasiamiehelle. Muistutuksen tekeminen ei myöskään rajoita potilaan oikeutta potilasvahinkoilmoituksen tekemiseen.
Voit täyttää ja lähettää lomakkeet sähköisesti tai postitse. Palautusosoitteen löydät lomakkeelta.
Sähköistä pyyntöä varten tulee ensin rekisteröityä Suomi.fi-viestit -palvelun käyttäjäksi verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai sähköisellä henkilökortilla osoitteessa: https://suomi.fi/viestit/viestiketjut/.
Rekisteröitymisen jälkeen täytetään sähköinen lomake. Lomakkeen täyttämisen jälkeen suoritetaan vahvasti tunnistautuminen Suomi.fi-viestit -palveluun. Lähetetty lomake löytyy palvelun lähetetyt viestit osiosta
Sosiaalihuollon asiakkaan muistutus sähköisesti
Sosiaalihuollon asiakkaan muistutus (tulostettava lomake)
Potilaan hoitoon ja kohteluun liittyvä muistutus sähköisesti
Potilaan hoitoon ja kohteluun liittyvä muistutus (tulostettava lomake)
Toisen puolesta muistutuksen tekeminen
Toisen puolesta muistutuksen teko vaatii asiakkaalta tai potilaalta valtakirjan asian käsittelemiseksi. Valtakirja tulee liittää muistutukseen. Suosittelemme, että valtakirjalla asioidessasi keskustelet mahdollisuuksien mukaan asiasta asiakkaan/potilaan kanssa ja kuvaat muistutuksessa hänen näkemyksensä.
Jos asioit huoltajana lapsen puolesta, 12 vuotta täyttäneeltä lapselta tulee saada suostumus. 12 vuotta täyttänyt lapsi allekirjoittaa muistutuksen suostumuksen merkkinä.
Jos asiakas tai potilas ei kykene, esimerkiksi terveydentilansa vuoksi, itse tekemään muistutusta tai hän on kuollut, muistutuksen voi tehdä hänen puolestaan omainen tai läheinen ilman erillistä valtakirjaa. Pyydämme näissä tilanteissa kuvailemaan lisätietokentässä syyn, jonka vuoksi potilas tai asiakas ei itse pysty laatimaan muistutusta tai valtakirjaa. Sukulaisuussuhde tulee osoittaa virkatodistuksella, mikä liitetään muistutukseen.
Vahingonkorvaus
Vahingonkorvausta voi hakea, jos hyvinvointialueen palvelujen käytön yhteydessä on kadonnut tai rikkoutunut omaisuutta tai aiheutunut muuta vahinkoa, josta on syntynyt kuluja.
Vahingonkorvauslomakkeen voi täyttää ja lähettää kahdella tavalla.
Tulostettava PDF-lomake verkkosivuilla
Voit ladata ja tulostaa lomakkeen, täyttää sen ja toimittaa ohjeiden mukaisesti postitse tai turvasähköpostilla. Linkki lomakkeeseen: Vahingonkorvauslomake kadonneesta tai rikkoutuneesta omaisuudesta (tulostettava lomake)
Digitaalinen lomake DigiLaphassa
8.10.2025 alkaen vahingonkorvauslomake löytyy myös DigiLapha-palvelusta kohdasta Lomakkeet. Lomakkeen voi täyttää ja lähettää sähköisesti suoraan palvelussa.
Tietoa ja tukea muualla verkossa
Kantelu aluehallintovirastolle ja Valviralle