Tuoreimmat ajankohtaiset H2

Tuoreimmat ajankohtaiset

Sisältöjulkaisija

  1. Toiminnan tukea aluevaltuustoryhmille
    Aluehallitus myöntää valtuustoryhmille toiminnan tukea. Valtuustoryhmien toiminnan tukea saa käyttää...

    Toiminnan tukea aluevaltuustoryhmille

    4.5.2023

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Toiminnan tukea aluevaltuustoryhmille

    4.5.2023

    Aluehallitus myöntää valtuustoryhmille toiminnan tukea. Valtuustoryhmien toiminnan tukea saa käyttää valtuustoryhmien sisäisen toiminnan kuluihin ja asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien edistämiseen. Tuen käytöstä raportoidaan tarkastuslautakuntaa.

    Toiminnan tuki on vuodelle 2022 enintään 4 166,67 euroa jokaista valtuutettua kohden. Tukea myönnettiin seuraavasti: Keskustan valtuustoryhmä 26 823,79 euroa, SDP:n valtuustoryhmä 12 500 euroa, Kokoomuksen ja KD:n valtuustoryhmä 20 000 sekä Sitoutumattomien valtuustoryhmä 5 600 euroa. Muut valtuustoryhmät eivät hakeneet tukea. Valtuustoryhmien tulee tehdä välittömästi kirjallinen raportti tuen käytöstä tarkastuslautakunnalle.

    Vuodelle 2023 tuki on 5 000 euroa ja sitä haetaan verkkolomakkeella. Vuoden 2023 tukihakemukset tulee tehdä toukokuun aikana.

    Toiminnan tukea aluevaltuustoryhmille
    4.5.2023
    Aluehallitus myöntää valtuustoryhmille toiminnan tukea. Valtuustoryhmien toiminnan tukea saa käyttää...

    Toiminnan tukea aluevaltuustoryhmille


    Aluehallitus myöntää valtuustoryhmille toiminnan tukea. Valtuustoryhmien toiminnan tukea saa käyttää valtuustoryhmien sisäisen toiminnan kuluihin ja asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien edistämiseen. Tuen käytöstä raportoidaan tarkastuslautakuntaa. Toiminnan tuki on vuodelle 2022 enintään 4 166,67 euroa jokaista valtuutettua kohden. Tukea myönnettiin seuraavasti: Keskustan valtuustoryhmä 26 823,79 euroa, SDP:n valtuustoryhmä 12 500 euroa, Kokoomuksen ja KD:n valtuustoryhmä 20...

  2. Johdon blogi: H-hetki on käsillä
    Aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Melaluoto jatkaa johdon blogisarjaa.

    Johdon blogi: H-hetki on käsillä

    29.12.2022

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Johdon blogi: H-hetki on käsillä

    29.12.2022

    Aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Melaluoto jatkaa johdon blogisarjaa.

    Kirjoitin pari kuukautta sitten johdon blogissa, että ”Uudistus tulee, olemmeko valmiina”. Valmistelua on tehty puolitoista vuotta, ensi vaiheessa väliaikaisen toimielimen ja viimeiset kymmenen kuukautta valittujen päättäjien ja valmistelijoiden toimesta. Uudistus on mittava. Lapin maakunnassa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluja on järjestänyt 27 organisaatiota, kuntia ja kuntayhtymiä. Nyt järjestäjiä on yksi, Lapin hyvinvointialue.

    Turvallisen siirtymän varmistamiseksi olemme tehneet kovasti töitä. Yllätyksiäkin varmasti tulee, mutta siihenkin on varauduttu. Olemme valmiina.

    Tutut palvelut jatkuvat

    Muutoksesta huolimatta palvelut jatkuvat ennallaan. Kaikki on tähdännyt ensivaiheessa siihen, että palveluja saa entiseen malliin tutuissa paikoissa ja asiakas kohtaa tutut työntekijät. Palvelupisteet kuten terveyskeskus, sosiaalitoimisto ja paloasema löytyvät tutuista paikoista. Muun muassa Lapin hyvinvointialueen kotisivuilla lapha.fi on kattavasti tietoa palveluista ja yhteystietoja. Maakunnan alueen paikallislehdissä on ollut ohjeita mm. joissain paikoissa muuttuneista puhelinnumeroista.

    Historiallinen uudistus varmistaa palvelujen kehittymisen

    Meillä on iso tavoite: se että uudistukselle asetetut tavoitteet toteutuvat. Myös valtiolla on paljon pelissä. Valtiovarainministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön sekä sisäministeriön kansliapäälliköt kirjoittivat 27.12.2022 Lapin kansan Lappi puhuu -palstalla, että historiallinen uudistus varmistaa palveluiden kehittymisen. He kirjoittivat muun muassa, että uudistuksen tavoitteiden toteutuminen on tärkeää, jotta voidaan turvata kaikille yhdenvertaiset palvelut, kaventaa hyvinvointieroja ja hillitä kovassa nousussa olevia kustannuksia.

    Rohkeutta uudistamiseen

    Uudistukselle asetettujen tavoitteiden toteuttamien ei onnistu vain sillä, että jatkamme kaikissa asioissa entiseen malliin. Turvallisen siirtymän jälkeen meiltä vaaditaan rohkeutta uudistua ja uudistaa. Kuten kansliapäällikötkin kirjoittivat, on löydettävä uusia toimintatapoja, joilla voidaan ennaltaehkäistä sairauksia, sosiaalisia ongelmia, osattomuutta ja onnettomuuksia.

    Tehemä yhessä

    Lapin hyvinvointialueella on lähes 8000 sosiaali-, terveys- ja pelastusalan ammattilaista huolehtimassa, että palvelut pelaavat. Esimerkiksi kunnilla on iso tehtävä huolehtia monella tavalla hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöstä. Hyvinvointialueella on myös muita tärkeitä sidosryhmiä ja kumppaneita, joiden kanssa teemme yhteistyötä.

    Olemme samassa veneessä ja yhdessä tekemällä ja hyvällä yhteistyöllä varmistamme, että Lapin maakunnan asukkaat saavat hyvää palvelua.

     

    Tapani Melaluoto
    aluehallituksen puheenjohtaja

     

    Lue kaikki johdon blogit >

    Johdon blogi: H-hetki on käsillä
    29.12.2022
    Aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Melaluoto jatkaa johdon blogisarjaa.

    Johdon blogi: H-hetki on käsillä


    Aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Melaluoto jatkaa johdon blogisarjaa.

  3. Lapin hyvinvointialueen tavoite: Lapissa eletään hyvää ja turvallista elämää
    Lapin hyvinvointialueella on nyt hyvinvointialuestrategia, jonka on hyväksynyt aluevaltuusto.

    Lapin hyvinvointialueen tavoite: Lapissa eletään hyvää ja turvallista elämää

    13.2.2023

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Lapin hyvinvointialueen tavoite: Lapissa eletään hyvää ja turvallista elämää

    Tunturimaisema Kittilästä. Keltainen taivas. Talvinen autotie nousee tunturin päälle.

    Meillä on nyt yhteinen suunta, jota kohti mennä. Kuvassa talvinen tie Kittilästä. Kuva: Lapin materiaalipankki, Markus Kiili.

    13.2.2023

    Lapin hyvinvointialueella on nyt hyvinvointialuestrategia, jonka on hyväksynyt aluevaltuusto.

    Lapin hyvinvointialueen tavoitteena on, että ihmiset ja palvelut kohtaavat oikeissa paikoissa oikeaan aikaan ja että Lapissa eletään hyvää ja turvallista elämää. 
    Strategia toimii pohjana päätöksenteolle ja sitä ovat olleet valmistelemassa, ja nyt päättämässä, vaaleilla valitut aluevaltuutetut. Strategiaa on käsitelty sekä aluehallituksessa että aluevaltuustossa useita eri kertoja.


    Strategiatyöhön ovat päässeet vaikuttamaan kansalaisten lisäksi monet eri tahot lausuntojen ja kuulemisten välityksellä. Erityisesti Lapin kunnat ovat aktiivisesti ottaneet kantaa koko strategiakokonaisuuteen ja tuoneet siihen merkittävällä tavalla asukkaidensa näkökulmaa.

    Lue strategia kokonaisuudessaan täältä.


    5 painopistettä: asiakkaiden ja henkilöstön kokemus, hyvä johtaminen, talouden tasapaino ja vaikuttavuus toiminnassa 

    Strategia on pohja kaikelle sille työlle, jota Lapin hyvinvointialue tekee lappilaisten ja asiakkaittensa eteen. Strategian painopisteeksi on nostettu asiakkaiden ja henkilöstön kokemus, vaikuttavuus toiminnassa, hyvä johtaminen sekä tasapainoinen talous. Lapin hyvinvointialue haluaa olla yhdenvertainen, vastuullinen, luotettava ja inhimillinen toimija.


    Tästä eteenpäin strategiatyössä keskitytään strategian tavoitteiden ja arvojen viemiseen osaksi arjen käytäntöjä. Strategian toteutumista tullaan aktiivisesti seuraamaan ja arvioimaan. Erityisesti haetaan lappilaisilta itseltään kokemuksia ja palautetta siitä, miten strategian koetaan arjen tasolla onnistuvan. 
     
    Kevään 2023 yhtenä tärkeimmistä tehtävistä tulee olemaan strategiaa toimeenpanevien toteuttamisohjelmien laatiminen. Kansalliset strategiset tavoitteet, koskien sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä Pelastuslaitosta, huomioidaan valmistelussa.

    Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa: lue, mitkä 5 ohjelmaa Lapin hyvinvointialueelle on tulossa 

     
    Lapin hyvinvointialueen aluevaltuusto on linjannut, että Lapissa tulee olemaan viisi eri strategian toteuttamisohjelmaa. Ohjelmien valmistelu tapahtuu laajan osallistamisen periaatteella. Saamen kielen ja kulttuurin mukaiset palvelut huomioidaan kaikissa ohjelmissa. Talouden tasapainon näkökulma sisältyy vahvasti myös ohjelmatyöhön. 

    Palvelustrategiassa linjataan hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvien palvelujen tavoitteet ja toimenpiteet, ottaen huomioon väestön tarpeet, Lapin olosuhteet, palvelujen saavutettavuus ja saatavuus sekä tasapainoinen talous. 

    • Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden suunnitelmassa painopisteenä ovat sellaiset varhaiset toimenpiteet ja ennaltaehkäisy, joilla vaikutetaan väestön tunnistettuihin tarpeisiin ja hyvinvointi- ja terveyseroihin.  
    • Yhteisenä toteuttamisohjelmana valmistellaan Pelastuslaitoksen ja ensihoidon palvelutasopäätös sekä päivystyksellisten palveluiden ja valmiussuunnitelman tarkemmat linjaukset. 
    • Osallisuusohjelmassa konkretisoidaan kansalaisten ja asiakkaiden mahdollisuudet osallistumiseen ja vaikuttamiseen Lapin hyvinvointialueen toiminnan kehittämiseen. 
    • Henkilöstöohjelma tulee sisältämään monipuolisia keinoja tulevaisuuden työvoiman saatavuuden haasteisiin vastaamiseksi ja se laaditaan yhteistyössä henkilöstön kanssa.   

     
    Palvelustrategiassa halutaan vahvasti näkyvän peruspalvelujen vahvistaminen sekä ennaltaehkäisevä työ  


    Lapin hyvinvointialueen aluevaltuusto linjasi strategian hyväksyessään nyt alkavaa ohjelmatyötä. Palvelustrategian osalta jatkotyön linjauksia ovat muun muassa peruspalvelujen vahvistaminen, ennaltaehkäisevän työn korostaminen, lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut sekä hoidon ja palvelujen yhteensovittaminen. Kokonaisuudessaan on tärkeää turvata hoidon ja palvelujen jatkuvuus jokaisen asiakkaan ja potilaan kohdalla. 
     
    Tavoitteena jatkossa on palvelurakenteen keventäminen, jota toimiva palveluverkko sekä digitalisaation hyödyntäminen tukevat siten, että palvelujen saatavuus ja saavutettavuus pystytään turvaamaan lappilaisille hyvin myös tulevaisuudessa.

    Lisätietoja:

    strategiajohtaja Sirkka-Liisa Olli, sirkka-liisa.olli@lapha.fi p. 0406629916

    hyvinvointialuejohtaja Jari Jokela, jari.jokela@lapha.fi, p. 0405323998

    Tunturimaisema Kittilästä. Keltainen taivas. Talvinen autotie nousee tunturin päälle. Lapin hyvinvointialueen tavoite: Lapissa eletään hyvää ja turvallista elämää
    13.2.2023
    Lapin hyvinvointialueella on nyt hyvinvointialuestrategia, jonka on hyväksynyt aluevaltuusto.
    Tunturimaisema Kittilästä. Keltainen taivas. Talvinen autotie nousee tunturin päälle.

    Lapin hyvinvointialueen tavoite: Lapissa eletään hyvää ja turvallista elämää


    Lapin hyvinvointialueella on nyt hyvinvointialuestrategia, jonka on hyväksynyt aluevaltuusto.

  4. Ikääntyneiden palveluasumisen kilpailutus seuraaville vuosille
    Aluehallituksen päätöstiedote 16.11.2022 pidetystä kokouksesta

    Ikääntyneiden palveluasumisen kilpailutus seuraaville vuosille

    11.12.2022

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Ikääntyneiden palveluasumisen kilpailutus seuraaville vuosille

    11.12.2022

    Aluehallituksen päätöstiedote 16.11.2022 pidetystä kokouksesta

    Aluehallitus kilpailuttaa ikääntyneiden ympärivuorokautisia asumispalveluja. Sopimuskausi on kaksivuotinen keväästä 2023 kevääseen 2025. Sen jälkeen on mahdollista sopia vielä yhdestä lisävuodesta.

    Hyvinvointialue hyödyntää ostopalveluja, jos palveluja ei ole mahdollista järjestää omana tuotantona tai palveluseteliyrityksiä hyödyntämällä.

    Ikääntyneiden palveluasumisen kilpailutus seuraaville vuosille
    11.12.2022
    Aluehallituksen päätöstiedote 16.11.2022 pidetystä kokouksesta

    Ikääntyneiden palveluasumisen kilpailutus seuraaville vuosille


    Aluehallituksen päätöstiedote 16.11.2022 pidetystä kokouksesta

Kaikki ajankohtaiset - Nappi