Ikääntyneiden ja palvelujen kohtaaminen oikeissa paikoissa oikeaan aikaan
Tuoreimmat ajankohtaiset H2
Aiheeseen liittyvää
Sisältöjulkaisija
-
Ikääntyneiden palvelujen yhtenäistäminen on onnistunut hyvinLapin hyvinvointialue on ollut tyytyväinen kattavaan RAI-työkaluun.
Ikääntyneiden palvelujen yhtenäistäminen on onnistunut hyvin
27.3.2025
Lapin hyvinvointialue on ollut tyytyväinen kattavaan RAI-työkaluun.
Lapin hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluissa ovat olleet käytössä aluehallituksen hyväksymät yhtenäiset palveluiden myöntämisen perusteet vuoden 2023 alusta alkaen. Ohjeita on selkiytetty vuonna 2024.
Myöntämisperusteet ohjaavat palveluiden järjestämistä hyvinvointialueen strategisten tavoitteiden ja päätösten mukaisesti. Yhtenäisillä perusteilla hyvinvointialue voi varmistaa, että palvelujen järjestäminen toteutuu mahdollisimman yhdenvertaisesti eri puolilla Lappia.
Hyvinvointialue on perehdyttänyt ikääntyneiden palvelujen ammattilaisia hyödyntämään myöntämisen perusteita ja peilaamaan perusteita yksilöllisesti iäkkään kokonaisvaltaiseen elämäntilanteeseen ja toimintakyvyn eri osa-alueiden tunnuslukuihin.
-Tavoitteena on järjestää ja tarjota iäkkään tarpeita vastaavia, voimavaroja ja vahvuuksia tukevia oikea-aikaisia palveluita iäkkäälle sopivalla tavalla, Lapin hyvinvointialueen ikääntyneiden palvelujen johtaja Annukka Marjala toteaa.
Lapin hyvinvointialueella iäkkäiden palvelutarvetta arvioidaan tasavertaisesti ja kokonaisvaltaisesti hyödyntämällä muun muassa kansainvälisesti käytössä olevaa RAI-arviointia. RAI tulee sanoista Resident Assessment Instrument, eli se tarkoittaa asiakkaan arvioinnin välineistöä.
RAI-arviointi kertoo iäkkään fyysisestä, psyykkisestä, kognitiivisesta sekä sosiaalisesta toimintakyvystä. Sen avulla saadaan tietoa myös iäkkään terveydentilasta, olemassa olevista palveluista, läheisten antamasta avusta sekä kotiympäristöön liittyvistä mahdollisista haasteista. Palvelutarpeen selvittämiseen osallistuu tarpeen mukaan moniammatillinen tiimi Lapin hyvinvointialueen ammattilaisia.
RAI-arvioinnin tekeminen on osa ikääntyneen palvelutarpeen arviointia. Työkalun hyödyntämisen lisäksi ammattilaiset selvittävät palvelutarpeen aina iäkkään kanssa vuorovaikutuksessa, kysellen, kuunnellen ja havainnoiden. Työntekijät hyödyntävät lisäksi aiempia asiakirjoja sekä osallistavat mahdollisuuksien mukaan myös läheisiä. Arviointi tuo esille iäkkään vahvuudet ja voimavarat, jolloin hyvinvointialue voi toteuttaa oikeanlaista palvelua oikeaan aikaan.
Asiakkaan toiveiden kuuleminen on keskeistä sekä osana toimintakykyarviointia että osana palvelupäätöstä. RAI-arvioinnin tuloksen ja merkityksen käsittely asiakkaan kanssa kertoo asiakkaalle, mikä on ammattihenkilön tulkinta asiakkaan voimavaroista ja palvelutarpeesta. Samalla asiakas saa perustelut palvelupäätökselle.
-Yhdenmukaisella tavalla toimiessa voimme varmistaa iäkkäiden yhdenvertaisen aseman. Monipuolisen arvioinnin myötä pystymme kohtelemaan iäkkäitä samalla yhdenvertaisesti mutta toisaalta yksilöllisesti palveluita järjestäessä, Marjala toteaa.
Arviointia tehdään aina iäkkään hakiessa palveluja, säännöllisesti palvelujen piirissä puolivuosittain tai jos asiakkaan vointi muuttuu oleellisesti. Yhdenmukaisen ja säännöllisen arvioinnin myötä muutokset toimintakyvyssä ja voinnissa nousevat hyvin esiin, jolloin ammattilaiset voivat hyödyntää arviointitietoa myös ennaltaehkäisevästi.
Lainsäädäntö ohjaa toimintaa
Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista velvoittaa käyttämään RAI-arviointivälineistöä iäkkään palvelutarvetta selvittäessä. Palveluntarpeiden selvittämisestä vastaa sosiaalihuollon tai terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettujen lakien tarkoittama ammattihenkilö, jolla on laaja-alaista asiantuntemusta. Laki myös velvoittaa, että palveluntarpeen selvittämisestä vastaavan työntekijän täytyy toimia iäkkään tarpeita vastaavasti yhteistyössä muiden asiantuntijoiden kanssa.
Sosiaalihuoltolain mukaisten iäkkäiden säännöllisten palvelujen tarve täytyy selvittää lain edellyttämällä tavalla. Ammattilainen tekee yksilöllisen palvelupäätöksen selvitykseen perustuen ja myöntämisperusteisiin peilaten.
Lisätietoja
Lapin hyvinvointialueen ikääntyneiden palvelujen johtaja Annukka Marjala, annukka.marjala@lapha.fi, 040 836 0821
Ikääntyneiden palvelujen yhtenäistäminen on onnistunut hyvin
27.3.2025Lapin hyvinvointialue on ollut tyytyväinen kattavaan RAI-työkaluun.Ikääntyneiden palvelujen yhtenäistäminen on onnistunut hyvin
Lapin hyvinvointialue on ollut tyytyväinen kattavaan RAI-työkaluun.
-
Puhelinnumeromuutoksia Pelkosenniemen ja Savukosken ikääntyneiden palveluohjauksessaUudet numerot ovat käytössä maanantaista 2.9. alkaen.
Puhelinnumeromuutoksia Pelkosenniemen ja Savukosken ikääntyneiden palveluohjauksessa
28.8.2024
Puhelinnumeromuutoksia Pelkosenniemen ja Savukosken ikääntyneiden palveluohjauksessa
28.8.2024
Uudet numerot ovat käytössä maanantaista 2.9. alkaen.
Pelkosenniemen ja Savukosken ikääntyneiden palveluohjauksessa on uusia puhelinnumeroita syyskuun alusta lähtien.
- Pelkosenniemen ikääntyneiden palveluohjaus, p. 040 745 9980
- Savukosken ikääntyneiden palveluohjaus, p. 040 192 9839
Soittoaika maanantaista perjantaihin klo 9–11.
Puhelinnumeromuutoksia Pelkosenniemen ja Savukosken ikääntyneiden palveluohjauksessa
28.8.2024Uudet numerot ovat käytössä maanantaista 2.9. alkaen.Puhelinnumeromuutoksia Pelkosenniemen ja Savukosken ikääntyneiden palveluohjauksessa
Uudet numerot ovat käytössä maanantaista 2.9. alkaen.
-
Päivityksiä sosiaalipalvelujen palvelusetelisääntökirjoihinMuutokset ovat voimassa kesäkuusta 2024.
Päivityksiä sosiaalipalvelujen palvelusetelisääntökirjoihin
28.6.2024
Muutokset ovat voimassa kesäkuusta 2024.
Aluehallitus on vahvistanut toukokuun lopussa useita täsmennyksiä ja muutoksia sosiaalipalveluissa käytössä oleviin palvelusetelisääntökirjoihin.
Palvelusetelisääntökirjojen yleinen osio on päivitetty, ja se liitetään kaikkiin hyvinvointialueen palvelusetelisääntökirjoihin. Keskeisimmät muutokset liittyvät muun muassa hintakattoon, palvelusopimuksen irtisanomisaikaan ja asiakastietojen käsittelyyn, palvelutuottajaksi hakeutumiseen ja palvelutuottajaa koskeviin velvoitteisiin, matkakorvausten laskutuksiin, hintojen muutoksiin ja voimassaoloaikaan sekä palvelujen omavastuuseen.
Tukipalvelujen sääntökirjan muutoksia
Tukipalvelujen palvelusetelisääntökirjan muutokset liittyvät muun muassa asiointipalvelun nimeen sekä siivouspalvelujen palvelukuvaukseen. Asiointipalvelut voidaan muuttaa asiointi- ja saattajapalveluiksi. Siivouspalveluja koskien palveluntuottaja siivoaa omilla välineillään ja pesuaineillaan, jos asiakas ei halua, että siivouksessa käytetään hänen siivousvälineitään.
Ikääntyneiden sääntökirjan muutoksia
Ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen ja ympärivuorokautisen palveluasumisen palvelusetelisääntökirjan muutokset koskevat yhteisöllistä asumista. Työnantajan on huolehdittava, että toimintayksikössä on riittävä määrä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä sekä työvuoron vastuuhoitaja, jolla on tarvittava tutkinto ja lääkehoitovastuu. Henkilökunnan pitää osata tehdä yhteistyötä asiakkaan, omaisten ja muiden yhteistyötahojen kanssa.
Keskeiset muutokset liittyvät myös RAI-arviointiin ja asiakassuunnitelmaan sekä asumisen järjestämiseen. Palveluntuottajan tehtäviin kuuluu asiakkaan palvelutarpeen arviointi ja hoidon tarpeeseen vastaaminen. Toimintakykymittarina käytetään RAI-arviointivälineistöä, jonka pohjalta asiakkaalle laaditaan hoito- ja palvelusuunnitelma yhteistyössä hoitohenkilökunnan, asiakkaan ja omaisten kanssa.
Palvelujen järjestämisessä on huomioitava myös asiakkaan puolison mahdollisuus asua yhdessä puolisonsa kanssa ilman palvelutarvetta.
Kotihoidon sääntökirjan muutoksia
Kotihoidon palvelusetelisääntökirjan muutoksien mukaan palveluntuottaja soveltaa yleisesti hyväksyttyjä hoitosuosituksia ja ikäihmisten palvelujen laatusuosituksia sekä tänä vuonna julkaistavaa Laatusuositusta aktiivisen ja toimintakykyisen ikääntymisen ja kestävien palvelujen turvaamiseksi 2024–2027.
Lääkehoidossa Lapin hyvinvointialue ohjaa asiakkaita lääkeannosjakeluun, johon asiakkaalle myönnetään palveluseteli. Tarkennuksia tehtiin myös arviointiin sekä asiakkaan palvelutarpeen muutoksista ilmoittamiseen.
Tutustu ikääntyneiden palvelujen sääntökirjoihin:
Tukipalvelujen palvelusetelisääntökirja
Ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen ja ympärivuorokautisen palveluasumisen palvelusetelisääntökirja
Päivityksiä sosiaalipalvelujen palvelusetelisääntökirjoihin
28.6.2024Muutokset ovat voimassa kesäkuusta 2024.Päivityksiä sosiaalipalvelujen palvelusetelisääntökirjoihin
Muutokset ovat voimassa kesäkuusta 2024.
-
OnniTV aloittaa Lapin hyvinvointialueella 3.6.2024OnniTV tarjoaa arkiliikuntaa, muistikuntoutusta ja kulttuuria sekä alueellista asiaa ikäihmisille omalta...
OnniTV aloittaa Lapin hyvinvointialueella 3.6.2024
29.5.2024
OnniTV tarjoaa arkiliikuntaa, muistikuntoutusta ja kulttuuria sekä alueellista asiaa ikäihmisille omalta tv-kanavalta.
OnniTV aloittaa Lapin hyvinvointialueella maanantaina 3.6.2024. OnniTV tarjoaa ikäihmisille geriatrista etäkuntoutusta, rentoutusta, muistikuntoutusta, kulttuuria, opetuksellista sisältöä ja musiikkia sekä Lapin hyvinvointialueen ajankohtaisia asioita arkipäivisin klo 11–13.
Ohjelmat sisältävät eri toimintakyvyn tasoille sopivia harjoitteita. Kunto-ohjeita toistetaan viikoittain, jolloin liikesarjat tulevat tutuiksi, muisti vetreytyy ja saadaan paras mahdollinen vaikuttavuus ikäihmisen toimintakykyyn.
Ohjelmasisällöt suunnitellaan yhdessä ikäihmisten kuntoutuksen ja ammattilaisten kanssa, kuntien vanhustyön toimijoiden sekä omais- ja vanhusverkostojen asiantuntijoita kuullen.
Kulttuuri ja oppiminen -osiossa teemat vaihtelevat kuukausittain. Ohjelmassa on muun muassa etäohjattuja museokierroksia, mielen hyvinvointia, yhteislaulua, voimistelua, tanssia, asumisen ohjelmia ja digiopetusta.
- Aloitamme yhteistyön OnniTV:n kanssa innolla, koska haluamme tavoittaa ikääntyneet koko Lapin hyvinvointialueelta. Nyt voimme tarjota kanavan, joka tuo viriketoimintaa ja alueellista asiaa alueemme ikäihmisille, toteaa ikääntyneiden palvelujen vastuualuejohtaja Annukka Marjala.
Ohjelma-aika
Liikunta- ja muistikuntoutus joka arkipäivä klo 11–12
Kulttuuri ja oppiminen joka arkipäivä klo 12–13
- Klo 11.00 istumafysio
- Klo 11.15 muistijumppa
- Klo 11.30 seisomafysio
- Klo 12.00 kulttuuri ja oppiminen.
Kuntoutustunnit ruotsiksi maanantaisin ja perjantaisin klo 10–11.
Kanavat ja näkyvyys
- Antenni-tv:n kanavapaikka 33
- Elisan ja Telian kaapeli-tv:n kanavapaikka 66
- Ålcomin partneroperaattorit kanavapaikka 99
- Elisa Viihteen kanavapaikka 567
- Maxivision-palvelun kanavapaikka 23.
Nettistriimiä voi seurata lähetysaikoina klo 11–13.
Lisätietoa
- OnniTV:n verkkosivuilta
- Asiakaspalvelusta p. 050 551 4066. Avoinna maanantaista perjantaihin klo 10–12.
- sähköpostitse info@onnitv.fi
OnniTV aloittaa Lapin hyvinvointialueella 3.6.2024
29.5.2024OnniTV tarjoaa arkiliikuntaa, muistikuntoutusta ja kulttuuria sekä alueellista asiaa ikäihmisille omalta...OnniTV aloittaa Lapin hyvinvointialueella 3.6.2024
OnniTV tarjoaa arkiliikuntaa, muistikuntoutusta ja kulttuuria sekä alueellista asiaa ikäihmisille omalta tv-kanavalta.