Johdon blogi: Vuosi uutta aikaa
Aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Melaluodon puheenvuoro aluevaltuuston kokouksessa 18.12.2023....

Johdon blogi: Vuosi uutta aikaa

22.12.2023

Lue lisää
Tapani Melaluoto henkilökuva.

Johdon blogi: Vuosi uutta aikaa

22.12.2023

Aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Melaluodon puheenvuoro aluevaltuuston kokouksessa 18.12.2023. Puheenvuoro liittyi talousarvio- ja taloussuunnitelmaesitykseen.

Vuosi uutta aikaa

Aloitin puheenvuoroni viime vuonna tässä samassa hetkessä Suomen talouden tilanteella. Silloin VM:n viranhaltijat olivat peränneet yhdeksän miljardin euron säästötoimenpiteitä valtiontalouteen. Meillä oli käsittelyssä talousarvioesitys, joka päätyi 43 miljoonan euron alijäämään. Silloin arvioin, ettei tilanne olisi kovin huono ja että valtiolta tulevalla lisärahoituksella, ns kertakorvauksella katetaan suuri osa alijäämästä. Pieleen meni se arvio!

Nyt kun vuosi on kahlettu, on alijäämänäkymä paljon isompi emmekä voi tuudittautua siihen, että valtio meidät ”pelastaa”. Se mitä valtionrahoitus tulee lopulta olemaan, on sumuverhon alla. Hyvinvointialueiden taloutta arvioidaan vuoden 2023 tilinpäätöstietojen jälkeen. Alkuperäinen lupaus on ollut, että jälkikäteistarkistuksen perusteella hyvinvointialueet saavat lisärahoituksen. Hyvinvointialueiden alijäämä tulee olemaan 1-1,5 miljardia. Toivottavasti valtio pitää lupauksen ja hoitaa jälkirahoituksen. 

Suosituksia uudistamiseen

Lisähuolta aiheuttaa valtiovarainministerin viime viikon viesti, jonka mukaan valtiontalouteen tarvitaan satojenmiljoonien eurojen lisäleikkauksia. Tähän viittaa myös se, että valtion tarkastusvirasto on arvioinut, etteivät hallituksen päättämät sopeutustoimet tuo haettua säästöä valtion talouteen. Lapin hyvinvointialueen lähtötilannetta on vaikeuttanut myös se, että meille tullut rahoitus oli jo lähtötilanteessa noin 50 miljoonaa euroa pienempi kuin kriteerit olisivat edellyttäneet.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tekee vuosittain arvion sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä hyvinvointialueella. Syksyllä julkaistun Lappia koskevan asiantuntija-arvion johtopäätösten lopussa todetaan, että Lapin hyvinvointialueella ollaan alun organisoitumisen jälkeen siirtymässä realiteettien äärelle. Alijäämäennuste ennakoi palvelurakenteeseen kipeitäkin muutoksia, vähenevän ammattihenkilöstön uudelleen allokointia ja toivottavasti myös ennakkoluulottomia ongelmien ratkaisuja. Pitkät välimatkat haastavat, toisaalta teknologiset ratkaisut helpottavat palvelujen järjestämistä. Investointi asiakas- ja potilasjärjestelmien yhtenäistämiseen parantaa tiedolla johtamisen lisäksi työhyvinvointia ja palvelun laatua.

Ministeriöt käyvät vuosittain hyvinvointialueiden kanssa neuvottelut. Lapin hyvinvointialueen neuvottelu pidettiin 13.11.2023. Toimenpidesuosituksina saimme seuraavat matkaeväät kotiin tuotavaksi: 

  • alueen on merkittävästi vauhditettava päätöksentekoa toiminnan ja palveluiden uudistamiseksi sekä talouden tasapainottamiseksi
  • alueen on kevennettävä palvelurakennetta ja palveluverkkoa sekä lisättävä digitaalisten palveluiden käyttöä 
  • alueen tulee tarkistaa sairaalapalvelujen työnjakoa vastaamaan palvelutarpeen mukaista palveluiden saatavuutta ja kustannusvaikuttavuutta
  • alueen on tunnistettava, suunniteltava sekä toimeenpantava tarvittavat toimet vuokratyön käytön vähentämiseksi
  • alueen on nopeutettava ja vahvistettava YTA-yhteistyötä

Tutun kuuloisia asioita kaikki.

Pelastustoimi on saanut omat suosituksensa toiminnan uudistamisesta ja onnettomuuksien määrän vähentämisestä. Yksi suositus toimenpiteeksi on puolittaa tulipalot vuoteen 2030 mennessä.

Tuo edellä kertomani on se iso kuva ja tilanne, josta me tätä matkaa jatkamme.

Konkareiden arvioita

Mielenkiinnolla luin Pohjoisen konkaripoliitikkojen Hannes Mannisen ja Tapani Töllin hetki sitten kirjoittaman arvion uudistuksesta. He totesivat mm, että sote-menojen kasvu ei johdu uudistuksesta. Heidän mukaansa vuodelle 2024 esitetyt valtion nettomenot kasvavat todellisuudessa vain yhden miljardin verran ja se tarkoittaa 4,3 prosentin kasvua. Historiallisessa katsannossa se on aivan normaali sote-menojen kasvu. Mannisen ja Töllin mukaan väitteet sote-kustannusten noususta useilla miljardeilla on väärinkäsitys. Sekaannuksen perussyy on se, että soteuudistus valmisteltiin aikana, johon osuivat koronavuodet, Venäjän hyökkäys Ukrainaan, korkojen nopea nousu ja inflaation kiihtyminen jopa 7 prosenttiin. Niiden tapahtumien perusteella kukaan ei pystynyt arviomaan kuntien sote-menojen todellista nousua vuonna 2022. Siksi hyvinvointialueiden ja valtion budjetin laatijoiden syyttäminen vuoden 2023 rahoituksen alimitoituksesta on perusteetonta.

Maan hallituksen 1,2 miljardin euron säästötavoitetta sote-menoissa kirjoittajat pitävät epärealistisena. Väestön ikääntyminen lisää menoja ja palkkakustannusten nousu vie noin puolet rahoitusraamien lisäyksistä vuosittain.

Lapissa fokus palvelujen järjestämiseen ja talouden sopeuttamiseen

Lapissa on keskusteltu paljon omasta etenemisestämme palvelujen järjestämisohjelman ja talouden sopeuttamisohjelman valmistelussa. On totta, ettemme ole olleet etujoukoissa. Siihen on olemassa hyviä syitäkin. Näen kuitenkin, että meidän on hyvä jättää taustapeiliin katsominen vähemmälle. Syiden ja syyllisten etsimiseen ei kannata aikaa tuhlata. Se ei vie asioitamme yhtään eteenpäin. Katse on syytä suunnata tulevaan ja katsoa eteenpäin. 

Joulutauon jälkeen focus on oltava palvelujen järjestämisohjelman ja muiden tärkeiden ohjelmien valmiiksi saattamisessa. Olemme päättäneet, että talouden sopeuttaminen viedään tiiviissä yhteydessä palvelujen järjestämisohjelman tekemisen kanssa. Hyvinvointialueen johdon, toimialajohtajien ja vastuualuejohtajien tekemisen painopiste tulee olla tässä työssä heti, kun siirrymme uuteen vuoteen. Nyt on eletty vuosi uutta aikaa ja positiivisella tavalla voi ajatella, että vuoden kokemusten perusteella meillä on paremmat edellytykset ja valmiudet valmistella ja päättää tarvittavista uudistuksista. Kokonaisuus ja tilanne on paremmin tiedossa kuin puoli vuotta tai vuosi sitten.

Talousarvioesitys edellyttää lisäsopeuttamista

Nyt päätettävänä oleva talousarvioesitys on rohkeasti tehty ja on isolta osin vielä auki. Esityksen alijäämä on merkittävästi pienempi kuin tänä vuonna tuleva alijäämä. Alijäämän arvioidaan puolittuvan. Aluehallituksen antaman valmisteluohjeen mukaisesti talousarviossa on esitetty 25 miljoonan euron talouden tasapainottamistoimenpiteet. Mutta vielä auki oleva osuus on 47 miljoona euroa ja sen toteutumiseen pitää hakea ja päättää toimenpiteet heti keväällä. Tehtävä ei tule olemaan helppo ja tulee vaatimaan rohkeutta tehdä muutoksia ja uudistuksia palvelujen järjestämiseen ja organisaatioon.

Joudumme tasapainoilemaan talouden sopeuttamisen paineessa ja lakisääteisten palvelujen vaatimuksissa. On suuri vaara, että näiden kahden asian toteuttaminen samanaikaisesti on epärealistinen tehtävä. Aika näyttää kuinka työssä onnistumme.

Nostoja menestystekijöistä

Nostan esiin pari asiaa, joilla on iso merkitys onnistuaksemme työssä. Hyvinvointialuestrategiassa on nostettu vahvasti esiin hyvä johtaminen. Hyvä johtaminen lähtee meistä päätöksentekijöistä, hyvinvointialuejohtajasta, toimialajohtajista, vastuualuejohtajista, tulosyksikköjohtajista, kaikista esihenkilöistä. Johtamisen edistämiseen on tulossa useita hankkeita, joiden tavoitteena on tuoda eväitä hyvään johtamiseen ja esihenkilötyöhön. Tämä on aivan keskeinen menestystekijä. Tässä kokouksessa päätetään myös henkilöstöohjelmasta, jossa on suuri määrä eväitä hyvään henkilöstöpolitiikkaan.

Toinen asia, jonka nostan esiin on yhdyspintatyö monien kumppaneidemme kanssa. Erityisesti kuntakentän kanssa tehtävä yhteistyö on keskeinen menestystekijä. Kuntakentällä on valtavan iso merkitys ja vaikutusmahdollisuus siihen, miten hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyö onnistuu. Kun kunnat onnistuvat tässä työssä sataa se meidän laariin. Ja kun hyvinvointialue onnistuu työssään sataa se kuntien laariin. Näillä kahdella toimijalla on keskeinen merkitys siihen, miten elinvoimainen ja kiinnostava alue Lapin maakunta on. Olemme mitä suuremmissa määrin samassa veneessä.

Organisaatiollamme täytyy olla tuntosarvet pystyssä kaiken aikaa. Monet asiat ovat pieniä, mutta pienilläkin asioilla saattaa olla iso merkitys. Kerron esimerkin. Henkilöstöjaosto päätti viime kokouksessa muuttaa vuorotyölisien maksamisajankohdan samaan yhteyteen varsinaisen palkan maksamisen kanssa. Tällä toimenpiteellä saadaan aikaan vuositasolla arviolta 700 000 euron säästö. Vastaavia asioita on varmasti muitakin ja ne meidän on löydettävä. 

Hyvää joulun aikaa

Olemme eläneet tätä uutta aikaa vajaan vuoden. Vuosi on ollut työntäyteinen. Sitä tulee olemaan myös ensi vuosi. Toivon, että pystymme tekemään hyvää yhteistyötä ja kannustamaan hyvinvointialueemme henkilöstöä hyvään työhön. Olen aivan varma, että sillä on iso vaikutus henkilöstön työhyvinvointiin ja jaksamiseen.
Kiitän hyvinvointialueen henkilöstöä ja päättäjiä hyvästä työstä. Olemme ottaneet ensimmäiset askeleet uudessa organisaatiossa ja toiminnassa. Yhdessä tekemällä ja yhteen hiileen puhaltamalla saamme aikaan Suomen parhaan hyvinvointialueen, jossa hyvinvointialue on lappilaisille turvallinen kumppani läpi elämän ja jossa ihmiset ja palvelut kohtaavat oikeissa paikoissa oikeaan aikaan.

Nyt on aika ladata akkuja.

Toivotan kaikille rauhallista joulua ja hyvää tulevaa vuotta!

Lue kaikki johdon blogit 

Tapani Melaluoto henkilökuva. Johdon blogi: Vuosi uutta aikaa
22.12.2023
Aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Melaluodon puheenvuoro aluevaltuuston kokouksessa 18.12.2023....
Tapani Melaluoto henkilökuva.

Johdon blogi: Vuosi uutta aikaa


Aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Melaluodon puheenvuoro aluevaltuuston kokouksessa 18.12.2023. Puheenvuoro liittyi talousarvio- ja taloussuunnitelmaesitykseen.