Tervia Logistiikan osakassopimus allekirjoitettiin
Perustamis- ja osakasasiakirjat allekirjoitettiin Kajaanissa YTA-päivien yhteydessä.

Tervia Logistiikan osakassopimus allekirjoitettiin

10.10.2023

Lue lisää

Tervia Logistiikan osakassopimus allekirjoitettiin

10.10.2023

Perustamis- ja osakasasiakirjat allekirjoitettiin Kajaanissa YTA-päivien yhteydessä.

Tervia osuuskunta on Pohjois-Pohjanmaan, Lapin, Kainuun ja Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueiden perustama osuuskuntakonserni, johon kuuluu vuonna 2020 perustettu Tervia Osaajat Oy sekä uusi Tervia Logistiikka Oy, jonka perustamis- ja osakasasiakirjat allekirjoitettiin Kajaanissa YTA-päivien yhteydessä.

”Tervia on käytännön yhteistyön väline pohjoisen hyvinvointialueille. Sen kautta voidaan hankkia sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä ja tuottaa esimerkiksi tärkeitä tukipalveluita. Yhteisissä yrityksissä emme kilpaile keskenämme, vaan jaamme resursseja kaikkien parhaaksi”, kommentoi Tervia Osuuskunnan toimitusjohtaja Erja Jaatinen.

Tervia Osaajat Oy on keskittynyt lääkäriosaamisen jakamiseen ja toimintaa pyritään laajentamaan myös muihin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiryhmiin. Tervia Logistiikka Oy kattaa logistiikka-, kuljetus- ja hankintapalvelut. Yhtiö tulee ensi vaiheessa tuottamaan muun muassa Pohjois-Suomen yhteistyöalueen lakisääteiset liikkumista tukevat matkojen välityspalvelut, kyytien kilpailutukset ja hankinnat. 

Lisätietoja:
Osuuskunnan toimitusjohtaja Erja Jaatinen, 050 412 9433