Kotihoito tarkoittaa kotiin annettavaa hoivaa, huolenpitoa ja toimintakykyä tukevia palveluita. Voit saada kotihoitoa, jos toimintakykysi on alentunut korkean iän, sairauden, vamman tai muun vastaavan syyn vuoksi, tai jos elämäntilanteesi on erityisen haastava.
Kotihoidon työntekijät ovat yleensä lähihoitajia, sairaanhoitajia tai terveydenhoitajia. He voivat auttaa esimerkiksi pukeutumisessa, ruokailussa, peseytymisessä, lääkkeiden ottamisessa ja muissa arjen toiminnoissa. Kotihoitoa voidaan järjestää tarpeidesi mukaan vuorokaudenajasta riippumatta.
Kotihoidon lisäksi voit saada erilaisia tukipalveluja, kuten apua kodin ulkopuolella asiointiin tai ateriapalveluita.
Kenelle ja millä ehdoin
Kotihoitoa myönnetään palvelutarpeen arvioinnin perusteella.
Paikkakuntavalinta
Valitse paikkakunta ja saat näkyviin yhteystiedot, sähköiset palvelut ja muut palveluun liittyvät tiedot.
Valitse paikkakunta:
Ei valittuna paikkakuntaa
Valittuna: Kaikki
Valittuna
Ikääntyvien palveluohjauksen ja -asumisen sekä kotihoidon neuvonta ja asiointi (Kolari)
Kolarin ikääntyvien palveluohjauksen ja -asumisen sekä kotihoidon neuvonta ja asiointi on henkilökohtaista ohjausta, saat tietoa kotipalvelun, omaishoidon tuen sekä palveluasumiseen liittyen.
Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelun kautta voi lähettää viestejä ja kysymyksiä, myös liitteiden lähettäminen on turvallista. Lähetetyt viestit sekä niihin saapuneet vastaukset tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.
Iäkkäiden ja kotihoidon sosiaalipalveluiden neuvonta on henkilökohtaista ohjausta omaan tai läheisen ihmisen ikääntymiseen, arkeen tai toimintakykyyn liittyvissä asioissa. Neuvonnalla tuetaan ikääntyvien hyvinvointia ja itsenäistä selviytymistä omassa kodissaan. Sosiaalihuoltolain mukaan kotipalveluun sisältyvinä tukipalveluina annetaan ateria-, vaatehuolto- ja siivouspalveluja sekä sosiaalista kanssakäymistä edistäviä palveluja. Kotihoidon tukipalveluja ja kotihoitoa voivat tuottaa myös yksityiset palveluntuottajat.
Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelun kautta voi lähettää viestejä ja kysymyksiä, myös liitteiden lähettäminen on turvallista. Lähetetyt viestit sekä niihin saapuneet vastaukset tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.
Palveluohjaaja opastaa ja tarjoaa tietoa ikääntyneille tarkoitetuista palveluista. Palveluohjaaja vastaa myös omaishoidon tukeen liittyvistä asioista. Palveluohjaaja on yhdyshenkilö intervallihoitoon ja palveluasumiseen liittyvissä asioissa.
Ikäihminen itse tai lähiomainen voi soittaa palveluohjaajalle ja pyytää tekemään palvelutarpeen arvioinnin. Palveluohjaaja tulee uuden asiakkaan luokse arviointikäynnille, jolloin kartoitetaan ihmisen sen hetkinen palveluiden tarve ja laaditaan palvelu- ja hoitosuunnitelma.
Seniorineuvolat ovat tarkoitettu yli 65- vuotiaille. Seniorivastaanottoja pidetään Vuotsossa, Torvisessa ja Vuojärvellä. Seniorivastaanotolla saa ohjausta omahoitoon ja siellä voidaan toteuttaa muun muassa verenpainekontrolleja ja kausi-influenssarokotuksia.
Kotiutustiimi on asiakkaan tukena, kun asiakas kotiutuu sairaalasta. Kotiutustiimiin ohjautuvat asiakkaat, jotka eivät ole kotihoidon palvelujen piirissä.
Jakson tavoitteena on tukea kotona selviytymistä, vahvistaa terveyttä ja toimintakykyä sekä tukea osallisuutta ja itsenäisyyttä. Kuntoutumiselle asetetaan yhdessä asiakkaan kanssa tavoitteet, joita kohti pyrimme yhdessä tukien ja auttaen.
Asiakkaan oma aktiivisuus ja osallistuminen päivittäisiin arjen toimintoihin voimavarojen mukaisesti on kuntoutumisen kannalta keskeistä.
Hoitojakson pituutta ja kotikäyntien tarvetta arvioidaan yhdessä asiakkaan, tarvittaessa omaisten ja kotiutustiimin henkilöstön kanssa. Fysioterapeutti arvioi, ohjaa ja toteuttaa asiakkaan kuntoutumista. Mikäli asiakas tarvitsee kotihoidon palvelua kuntouttavan arviointijakson jälkeen, asiakkaalle järjestetään kotihoidon palvelut.
Saat yhteyden kotihoidon työntekijöihin puhelimitse. Kotihoidon työntekijöiden yhteystiedot on tarkoitettu kotihoidon asiakkaille ja heidän omaisilleen. Jos et ole kotihoidon asiakas ja haluat lisätietoja palveluista, ota yhteys ikääntyneiden palveluohjaukseen.
Toivomme yhteydenotot soittoaikoina, koska suurimman osan työajasta kotihoidon työntekijät ovat kotikäynneillä asiakkaiden luona.
Simon ikäihmisten ohjaus ja neuvonta (Senioripiste)
Soittamalla saat neuvontaa ikääntyneiden palveluista. Palveluohjaaja opastaa ja tarjoaa tietoa ikääntyneille tarkoitetuista palveluista. Palveluohjaaja vastaa myös omaishoidon tukeen liittyvistä asioista. Palveluohjaaja on yhdyshenkilö intervallihoitoon ja palveluasumiseen liittyvissä asioissa.
Ikäihminen itse tai lähiomainen voi soittaa palveluohjaajalle ja pyytää tekemään palvelutarpeen arvioinnin.
Yhteystiedot on tarkoitettu olemassa olevien asiakkaiden omaisille. Mikäli haluatte tilata kotihoidon palveluja, ottakaa yhteyttä palveluneuvontaan. Toivomme teidän käyttävän puhelinaikoja, koska suurimman osan työajasta kotihoidon henkilökunta on kotikäynneillä asiakkaiden luona.
Ikääntyneiden palveluohjaajalta saat tietoa kotiin saatavilla olevista sosiaali- ja terveyspalveluista. Hän auttaa kokoamaan elämäntilanteeseen liittyvät palvelut asiakkaan ulottuville. Palveluohjaajan tavoitat arkipäivisin.
Neuvontaa ja ohjausta saat puhelimitse, käymällä paikanpäällä Lapponiassa tai palvelutarpeen arviointikäynnillä kotona.
Avopalveluiden vastaavalta/muistikoordinaattorilta saat neuvontaa sosiaali- ja terveyspalveluista. Saat apua myös muistisairaan ihmisen hoitoon, kuntoutukseen ja kotona asumisen tukemiseen.
Yhteydessä voivat olla ikäihminen itse, omainen, naapuri, tuttava tai sosiaali- ja terveysalalla työskentelevä, joka kohtaa palvelutarpeen arvioinnista hyötyvän ikäihmisen.
Saat yhteyden kotipalvelun lähihoitajiin puhelimitse.
Kotipalvelun lähihoitajat tukevat ja auttavat, kun kotipalvelun tai palveluasumisen asiakas tarvitsee sairauden tai alentuneen toimintakyvyn vuoksi apua kotiin selviytyäkseen arkipäivän askareista ja henkilökohtaisista toiminnoista. Työntekijät seuraavat myös asiakkaan vointia sekä neuvovat palveluihin liittyvissä asioissa asiakkaita ja omaisia.
Kolarin kotihoidon palveluohjaus ja kotisairaanhoitaja
Ota yhteyttä palveluvastaavan, kun koet tarvitsevasi tukea kotona pärjäämiseen. Kotisairaanhoitoon liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä kotisairaanhoitajaan.
Saat soittamalla yhteyden ikääntyneiden palvelujen työntekijöihin. Toiminnan tavoitteena on tukea ja edistää ikääntyvien ylitorniolaisten hyvinvointia ja itsenäistä selviytymistä omassa kodissaan. Asumispalveluja järjestetään niille, jotka eivät selviydy kotihoidossa.
Palveluohjaaja, neuvonta, omaishoitoa tukevat palvelut, tukipalvelut ja palveluasuminen
Saat yhteyden kotihoidon työntekijöihin puhelimitse.
Ota yhteyttä palveluohjaajaan seuraavissa asioissa: palvelutarpeen arvio, kotihoito, tukipalvelut ja ennaltaehkäisevät kotikäynnit. Hoivapalveluiden esihenkilö toimii kotipalvelun työntekijöiden esihenkilönä.
Kemin ikäihmisten palveluneuvonta ja palvelutarpeen arviointi
Palveluneuvonnan ja palvelutarpeen arvioinnin puhelinpalvelusta saat neuvontaa ikääntyneiden sosiaalipalveluista. Palveluneuvonta auttaa myös kaikenikäisiä asiakkaita omaishoitoon liittyvissä asioissa.
Kotihoito Pohjoinen Keskusta Kauppakadusta pohjoiseen sekä Pruntsi (Kauppakatu 26–28) ja Tammenlehvä (Sankarikatu 12), Ruutinranta junarataan saakka, Koivuharjunkadun länsipuoli sekä Haapalankatu.
Kotihoito Pohjoinen alue junanradasta pohjoiseen, Marttala, Tapaninkatu, Mäntylä, Koivuharjunkadun itäpuoli lukuun ottamatta Haapalankatua. Kivikko, Karihaara, Paattio, Vainio, Lautiosaari, Ristikangas, Elijärvi, Kivikangas, Nauska, Pajusaari, Kuivanuoro, Sotisaari.
Silloin kun ei enää pärjää arjessa, ota yhteys palveluneuvontaan. Palvelutarpeen arviointi tehdään joko kotikäynnillä tai puhelimitse. Palveluohjaaja antaa neuvontaa ja ohjausta ikäihmisten terveyden, hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitoon ja edistämiseen.
Neuvonnan numerosta saat tietoa ja ohjausta ikääntyneiden palveluista. Jos sinulla herää huoli omasta tai ikääntyvän läheisen hyvinvoinnista ja itsenäisestä kotona selviytymisestä, ota yhteyttä palveluneuvontaan. Ikääntyneiden palveluihin ohjaudut palvelutarpeen arvioinnin kautta.
Saat tietoa ja ohjausta turvapuhelinpalveluista. Saat apua kotihoidolta turvapuhelimen hankkimisessa yksityiseltä palveluntuottajalta, sekä tilaamisessa, asennuksessa ja käyttöönotossa.
Saat yhteyden Enontekiön kotipalvelun työntekijöihin puhelimitse.
Jos olet Enontekiön kotipalveluiden asiakas, voit soittaa kotipalvelun työntekijöille. Jos olet uusi asiakas, ota ensin yhteys Enontekiön iäkkäiden palveluneuvontaan ja -ohjaukseen.
Rovaniemen ikäihmisten kotihoidon palveluseteliasioiden yhteyshenkilö
Ikäihmisten palvelujen kotihoidon palveluvastaava toimii yhteyshenkilönä kotihoidon ja asumisyksikköön annetun kotihoidon palveluseteliasiakkaille ja -yrittäjille.
Ikäihmisten palveluohjaajalta saat tietoa kotiin saatavilla olevista sosiaali- ja terveyspalveluista. Neuvontaa ja ohjausta saat käymällä paikanpäällä Hyvinvointikeskus Lapponiassa, puhelimitse, sähköpostitse tai palvelutarpeen arviointikäynnillä kotona.
Nestori palvelee ikäihmisiä, heidän omaisiaan ja läheisiään, kun on kysyttävää kotihoidosta, palveluasumisesta, omaishoidon tuesta, ateriapalveluista, kuljetuspalveluista, turvapuhelimista, siivous- ja kodinhoitopalveluista.
Terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palvelut. Ivalon terveyskeskuksessa toimivat lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotto, neuvola, fysioterapia, puheterapeutti, laboratorio, röntgen, hammashoitola, vuodeosasto sekä ympärivuorokautinen päivystys. Palvelut toimivat ajanvarauksella. Terveyskeskuksessa toimii myös seri-tukipiste seksuaaliväkivallan uhreille.
Terveyskeskuksen neuvonnassa sijaitsevat myös kassapalvelut sekä asiakkaille jätettävien kirjeiden ja pakettien noutopiste.
Kotihoitokeskuksesta saat kotipalvelua ja kotisairaanhoidon palvelua. Kotihoidon alueellisissa tiimeissä sinua palvelevat lähihoitajat ja sairaanhoitajat.
Osoite
2. kerros, hissi
Valtakatu
27-29, B,
94100
KEMI
Normaalit aukioloajat
ptv.reservation
Ranuan iäkkäiden palvelut
Palveluohjauksen ja neuvonnan palveluohjaaja paikalla ma - to klo 8 - 9 Hyvinvointikeskuksessa 2. krs.
Kotihoitoon kuuluvat kotiin annettavat palvelut ja kotisairaanhoito. Kotiin annettaviin palveluihin kuuluvat hoiva ja huolenpito, asiakkaan tukeminen arjessa suoriutumisessa ja hänen toimintakykynsä ylläpitäminen. Kotisairaanhoito on terveys- ja sairaanhoitopalvelua, jota asiakas saa tilapäisesti kotonaan sairautensa hoitamiseksi. Kotihoitoa voi tarvittaessa saada kaikkina vuorokaudenaikoina.
Kotihoidon asiakasmaksuihin vaikuttavat esimerkiksi tarvittavan hoidon määrä sekä asiakkaan tulot ja mahdollinen sotainvaliditeetti.
Kotihoidon maksut määräytyvät palveluiden laadun, määrän ja asiakkaan bruttotulojen mukaan.
Tilapäisen kotihoidon hoitajakäynti on 12,20 euroa.
Palveluohjaaja opastaa ja tarjoaa tietoa ikääntyneille tarkoitetuista palveluista. Palveluohjaaja vastaa myös omaishoidon tukeen liittyvistä asioista. Palveluohjaaja on yhdyshenkilö intervallihoitoon ja palveluasumiseen liittyvissä asioissa.
Ikäihminen itse tai lähiomainen voi soittaa palveluohjaajalle ja pyytää tekemään palvelutarpeen arvioinnin. Palveluohjaaja tulee uuden asiakkaan luokse arviointikäynnille, jolloin kartoitetaan ihmisen sen hetkinen palveluiden tarve ja laaditaan palvelu- ja hoitosuunnitelma.
Seniorineuvolat ovat tarkoitettu yli 65- vuotiaille. Seniorivastaanottoja pidetään Vuotsossa, Torvisessa ja Vuojärvellä. Seniorivastaanotolla saa ohjausta omahoitoon ja siellä voidaan toteuttaa muun muassa verenpainekontrolleja ja kausi-influenssarokotuksia.
Kotiutustiimi on asiakkaan tukena, kun asiakas kotiutuu sairaalasta. Kotiutustiimiin ohjautuvat asiakkaat, jotka eivät ole kotihoidon palvelujen piirissä.
Jakson tavoitteena on tukea kotona selviytymistä, vahvistaa terveyttä ja toimintakykyä sekä tukea osallisuutta ja itsenäisyyttä. Kuntoutumiselle asetetaan yhdessä asiakkaan kanssa tavoitteet, joita kohti pyrimme yhdessä tukien ja auttaen.
Asiakkaan oma aktiivisuus ja osallistuminen päivittäisiin arjen toimintoihin voimavarojen mukaisesti on kuntoutumisen kannalta keskeistä.
Hoitojakson pituutta ja kotikäyntien tarvetta arvioidaan yhdessä asiakkaan, tarvittaessa omaisten ja kotiutustiimin henkilöstön kanssa. Fysioterapeutti arvioi, ohjaa ja toteuttaa asiakkaan kuntoutumista. Mikäli asiakas tarvitsee kotihoidon palvelua kuntouttavan arviointijakson jälkeen, asiakkaalle järjestetään kotihoidon palvelut.
Saat yhteyden kotihoidon työntekijöihin puhelimitse. Kotihoidon työntekijöiden yhteystiedot on tarkoitettu kotihoidon asiakkaille ja heidän omaisilleen. Jos et ole kotihoidon asiakas ja haluat lisätietoja palveluista, ota yhteys ikääntyneiden palveluohjaukseen.
Toivomme yhteydenotot soittoaikoina, koska suurimman osan työajasta kotihoidon työntekijät ovat kotikäynneillä asiakkaiden luona.
Simon ikäihmisten ohjaus ja neuvonta (Senioripiste)
Soittamalla saat neuvontaa ikääntyneiden palveluista. Palveluohjaaja opastaa ja tarjoaa tietoa ikääntyneille tarkoitetuista palveluista. Palveluohjaaja vastaa myös omaishoidon tukeen liittyvistä asioista. Palveluohjaaja on yhdyshenkilö intervallihoitoon ja palveluasumiseen liittyvissä asioissa.
Ikäihminen itse tai lähiomainen voi soittaa palveluohjaajalle ja pyytää tekemään palvelutarpeen arvioinnin.
Yhteystiedot on tarkoitettu olemassa olevien asiakkaiden omaisille. Mikäli haluatte tilata kotihoidon palveluja, ottakaa yhteyttä palveluneuvontaan. Toivomme teidän käyttävän puhelinaikoja, koska suurimman osan työajasta kotihoidon henkilökunta on kotikäynneillä asiakkaiden luona.
Ikääntyneiden palveluohjaajalta saat tietoa kotiin saatavilla olevista sosiaali- ja terveyspalveluista. Hän auttaa kokoamaan elämäntilanteeseen liittyvät palvelut asiakkaan ulottuville. Palveluohjaajan tavoitat arkipäivisin.
Neuvontaa ja ohjausta saat puhelimitse, käymällä paikanpäällä Lapponiassa tai palvelutarpeen arviointikäynnillä kotona.
Avopalveluiden vastaavalta/muistikoordinaattorilta saat neuvontaa sosiaali- ja terveyspalveluista. Saat apua myös muistisairaan ihmisen hoitoon, kuntoutukseen ja kotona asumisen tukemiseen.
Yhteydessä voivat olla ikäihminen itse, omainen, naapuri, tuttava tai sosiaali- ja terveysalalla työskentelevä, joka kohtaa palvelutarpeen arvioinnista hyötyvän ikäihmisen.
Saat yhteyden kotipalvelun lähihoitajiin puhelimitse.
Kotipalvelun lähihoitajat tukevat ja auttavat, kun kotipalvelun tai palveluasumisen asiakas tarvitsee sairauden tai alentuneen toimintakyvyn vuoksi apua kotiin selviytyäkseen arkipäivän askareista ja henkilökohtaisista toiminnoista. Työntekijät seuraavat myös asiakkaan vointia sekä neuvovat palveluihin liittyvissä asioissa asiakkaita ja omaisia.
Kolarin kotihoidon palveluohjaus ja kotisairaanhoitaja
Ota yhteyttä palveluvastaavan, kun koet tarvitsevasi tukea kotona pärjäämiseen. Kotisairaanhoitoon liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä kotisairaanhoitajaan.
Saat soittamalla yhteyden ikääntyneiden palvelujen työntekijöihin. Toiminnan tavoitteena on tukea ja edistää ikääntyvien ylitorniolaisten hyvinvointia ja itsenäistä selviytymistä omassa kodissaan. Asumispalveluja järjestetään niille, jotka eivät selviydy kotihoidossa.
Palveluohjaaja, neuvonta, omaishoitoa tukevat palvelut, tukipalvelut ja palveluasuminen
Saat yhteyden kotihoidon työntekijöihin puhelimitse.
Ota yhteyttä palveluohjaajaan seuraavissa asioissa: palvelutarpeen arvio, kotihoito, tukipalvelut ja ennaltaehkäisevät kotikäynnit. Hoivapalveluiden esihenkilö toimii kotipalvelun työntekijöiden esihenkilönä.
Kemin ikäihmisten palveluneuvonta ja palvelutarpeen arviointi
Palveluneuvonnan ja palvelutarpeen arvioinnin puhelinpalvelusta saat neuvontaa ikääntyneiden sosiaalipalveluista. Palveluneuvonta auttaa myös kaikenikäisiä asiakkaita omaishoitoon liittyvissä asioissa.
Kotihoito Pohjoinen Keskusta Kauppakadusta pohjoiseen sekä Pruntsi (Kauppakatu 26–28) ja Tammenlehvä (Sankarikatu 12), Ruutinranta junarataan saakka, Koivuharjunkadun länsipuoli sekä Haapalankatu.
Kotihoito Pohjoinen alue junanradasta pohjoiseen, Marttala, Tapaninkatu, Mäntylä, Koivuharjunkadun itäpuoli lukuun ottamatta Haapalankatua. Kivikko, Karihaara, Paattio, Vainio, Lautiosaari, Ristikangas, Elijärvi, Kivikangas, Nauska, Pajusaari, Kuivanuoro, Sotisaari.
Silloin kun ei enää pärjää arjessa, ota yhteys palveluneuvontaan. Palvelutarpeen arviointi tehdään joko kotikäynnillä tai puhelimitse. Palveluohjaaja antaa neuvontaa ja ohjausta ikäihmisten terveyden, hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitoon ja edistämiseen.
Neuvonnan numerosta saat tietoa ja ohjausta ikääntyneiden palveluista. Jos sinulla herää huoli omasta tai ikääntyvän läheisen hyvinvoinnista ja itsenäisestä kotona selviytymisestä, ota yhteyttä palveluneuvontaan. Ikääntyneiden palveluihin ohjaudut palvelutarpeen arvioinnin kautta.
Saat tietoa ja ohjausta turvapuhelinpalveluista. Saat apua kotihoidolta turvapuhelimen hankkimisessa yksityiseltä palveluntuottajalta, sekä tilaamisessa, asennuksessa ja käyttöönotossa.
Saat yhteyden Enontekiön kotipalvelun työntekijöihin puhelimitse.
Jos olet Enontekiön kotipalveluiden asiakas, voit soittaa kotipalvelun työntekijöille. Jos olet uusi asiakas, ota ensin yhteys Enontekiön iäkkäiden palveluneuvontaan ja -ohjaukseen.
Rovaniemen ikäihmisten kotihoidon palveluseteliasioiden yhteyshenkilö
Ikäihmisten palvelujen kotihoidon palveluvastaava toimii yhteyshenkilönä kotihoidon ja asumisyksikköön annetun kotihoidon palveluseteliasiakkaille ja -yrittäjille.
Vammaispalvelujen toiminta on supistettua ajalla 27.–29.12. eikä asiointia toimipisteissä ole. Puhelinasiointi on avoinna 27.–29.12 klo 9–10.
Kolari
Terveysasema
Avovastaanotto on avoinna vain virka-aikana.
Virka-ajan ulkopuolella terveysaseman vastaanoton puhelut ohjautuvat vuoropäivinä Kittilän, Kolarin tai Muonion päivystävälle sairaanhoitajalle.
Kolarin vuodeosaston toiminta
13.12.2023-21.1.2024 suljettu
Sulun aikana terveyskeskustasoista hoitoa tarvitsevat potilaat hoidetaan naapurikuntien osastoilla.
Kuntoutuspalvelut
27.-29.12.2023 suljettu
Kolarin toimintakeskus
6.12.2023 ja 23.12.2023-1.1.2024 suljettu
Kotihoidon työntekijät kehittävät omaa työtään – teknologia ja tekoäly toimivat työntekijän tukena arjen työssä
8.11.2023
Ikäystävällinen Lappi -hanke toteutti kyselyn Lapin hyvinvointialueen kotihoidon työntekijöille kuluneen kesän ja alkusyksyn aikana. Yli 70 prosenttia kyselyyn vastanneista Lapin hyvinvointialueen kotihoidon työntekijöistä kokee pystyvänsä tekemään työnsä riittävän hyvin tällä hetkellä.
– Kotihoidon työ on niin monipuolista ja vaihtelevaa, ettei siihen ehdi edes leipääntyä, toteavat Marika Harju ja Raisa Similä, jotka molemmat ovat tulleet Ikäystävällinen Lappi -hankkeeseen kehittämään kotona asumista tukevia palveluita suoraan kotihoidon kentältä.
Hankkeessa toteutetun kyselyn mukaan hyvinvointialueella onkin paljon kokeneita kotihoidon työntekijöitä. Vastaajista noin 50 % on työskennellyt kotihoidossa yli 6 vuotta. Kyselyyn vastasi 252 Lapin hyvinvointialueen kotihoidon työntekijää.
Kotihoito ei ole pelkästään fyysisesti asiakkaan kotona tehtävää työtä, vaan teknologia ja etäpalvelut tuovat siihen lisämausteensa. Asiakkaiden terveystiedoista herätteitä tekevää tekoälyä testataan hankkeen tukemana Kemin, Keminmaan ja Simon kotihoidossa. Teknologia myös avaa uusia työn tekemisen tapoja ja mahdollisuuksia esimerkiksi etäkotihoidossa. Lapin hyvinvointialueen kotihoidon toimintaympäristö on moninainen, mikä tarkoittaa myös yksilöllisiä palvelutarpeita. Kotihoidon asiakkuus alkaa aina yksilöllisellä palvelutarpeenarviolla.
– Parasta työssä ovat asiakkaiden kohtaamiset, keskustelut ja luottamuksen saavuttamisen tunne. Jotkut asiakassuhteet kestävät vuosia, toiset vain pienen hetken, Harju ja Similä kertovat.
Lapin hyvinvointialueen kotihoidon työntekijät on otettu mukaan hankkeen toimenpiteiden kehittämiseen erilaisten verkostojen ja työpajojen kautta. Ikäystävällinen Lappi -hankkeessa on työn alla erilaisia kotihoidon työntekijöitä tukevia ratkaisuja, jotka ovat sähköisesti saatavilla hyvinvointialueen työntekijöiden järjestelmässä. Tieto tuo turvaa erilaisiin tilanteisiin ja kehitystä onkin tapahtunut kotihoidossa viimeisten vuosien aikana. Nyt tietoa on runsaasti saatavilla mobiilisti ajasta ja paikasta riippumatta jo useissa Lapin hyvinvointialueen kotihoidon yksiköissä.
Joillekin kotihoito voi olla ainoa sosiaalinen kontakti, joten fyysiset käynnit nähdään tärkeiksi. Asiakkaan yksinäisyyteen puuttumiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn löytyy ratkaisuja, kuten viriketoiminnat ja tapahtumat. Paikalliset kotihoidon työntekijät osaavat kertoa niistä lisää.
Lapin hyvinvointialueella yleisin kotiin annettava teknologia-avusteinen palvelu on turvapuhelin. Lisäksi kotihoidon asiakkaiden kotona asumisen tueksi on käytössä esimerkiksi lääkeautomaatteja turvallisen lääkehoidon toteutumiseksi. Asiakkaita huolestuttaa usein teknologian käyttäminen, mutta Harju ja Similä vakuuttavat, että siihen ei tarvitse erityisiä taitoja. Kotihoidon työntekijät tukevat asiakasta teknologian käytössä ja useimmiten käyttöönotto tapahtuu sujuvasti.
Kotihoidon työntekijät kehittävät omaa työtään – teknologia ja tekoäly toimivat työntekijän tukena arjen työssä
Ikäystävällinen Lappi -hanke toteutti kyselyn Lapin hyvinvointialueen kotihoidon työntekijöille kuluneen kesän ja alkusyksyn aikana. Yli 70 prosenttia kyselyyn vastanneista Lapin hyvinvointialueen kotihoidon työntekijöistä kokee pystyvänsä tekemään työnsä riittävän hyvin tällä hetkellä.
Lapin hyvinvointialue alkaa maksaa matkakorvauksia kotikäynneistä palvelusetelituottajille syyskuusta 2023 alkaen. Korvausta voi hakea yli 5 kilometrin matkoista.
Palvelusetelipalvelujen tuottajat, jotka työskentelevät asiakkaan kotona, voivat jatkossa laskuttaa matkakorvauksia Lapin hyvinvointialueelta. Aiemman käytännön mukaan osassa palveluja matkakorvauksia on voinut laskuttaa asiakkaalta ja osassa matkat ovat olleet omakustanteisia.
Matkakorvausta voi hakea, jos
Palvelua tuottava yritys on rekisteröitynyt Lapin hyvinvointialueen palvelusetelituottajaksi ja asiakkaalle on myönnetty kyseiseen palveluun palveluseteli.
Matka asiakkaan luo on yli 5 kilometriä palveluntuottajan lähimmästä toimipisteestä tai edellisen asiakkaan luota. Korvaus maksetaan 5 kilometriä ylittävältä osalta. Alle 5 kilometrin matkoilta ei makseta matkakorvauksia.
Matkakorvausta voi hakea enintään 50 kilometrin yhdensuuntaiselta matkalta. Mikäli matka on pidempi kuin 50 kilometriä, maksetaan matkakorvaus vain 50 kilometriin asti.
Matkat tulee tehdä lyhyintä reittiä käyttäen ja pyrkien asiakaskäyntien yhdistämiseen.
Matkakorvauksen suuruus on 0,53 euroa/kilometri, ja se tarkistetaan vuosittain Verohallinnon kilometrikorvauksia koskevan päätöksen mukaan.
Esimerkki: Lähihoitaja ajaa asiakkaan A luota (alle 5 km lähimmästä toimipisteestä) asiakkaan B luokse 30 kilometriä ja sen jälkeen asiakkaan C luokse 20 kilometriä ja C:n luota lähimmälle toimipisteelle 7 km. Palveluntuottaja voi laskuttaa molemmista siirtymistä matkakorvauksen 5 kilometriä ylittävältä osalta. Korvauksen määrä on (30 km -5 km) x 0,53 + (20 km - 5 km) x 0,53 + ( 7 km – 5 km) x 0,53 = 22,26 euroa.
Matkakustannusten korvaaminen edellyttää, että palveluntuottaja toimittaa matkalaskun yhteydessä ajopäiväkirjan matkojen todentamiseksi.
Lapin hyvinvointialueen laskutusohjeet toimittajille: Lapha.fi
Lapin hyvinvointialue alkaa maksaa matkakorvauksia kotikäynneistä palvelusetelituottajille syyskuusta 2023 alkaen. Korvausta voi hakea yli 5 kilometrin matkoista.
Koneellisen lääkeannosjakelun palvelusetelin arvo korotetaan 4,40 euroon takautuvasti vuoden 2023 alusta. Muutos ei vaadi asiakkailta toimenpiteitä.
Koneellisen lääkeannosjakelun palvelusetelin arvoa korotetaan takautuvasti 1.1.2023 alkaen. Korotettu palvelusetelin arvo on 4,40 euroa / viikko / asiakas, joka sisältää 10 % arvonlisäveron osuuden. Aiemmasta palvelusetelin arvosta puuttui arvonlisävero.
Kaikille asiakkaille, joille on jo myönnetty annosjakelun palveluseteli, tehdään uudet palvelupäätökset 1.9.2023 alkaen. Vanhat palvelusetelit mitätöidään.
Muutos ei edellytä asiakkailta toimenpiteitä. Palvelu jatkuu katkeamattomana entiseen tapaan palvelusetelipäätösten uusimisesta huolimatta.
Uusille asiakkaille myönnetään korotetun arvon mukainen palveluseteli asiakkuuden alusta alkaen.
Apteekit voivat laskuttaa korotusosan takautuvasti alkuvuoden ajalta. Asiakasmaksuyksikkö ohjaa apteekkeja korjauslaskutukseen liittyen.
Kesän 2023 poikkeusaukioloajat ja sulut sosiaali- ja terveyspalveluissa
26.6.2023
Kesän aikana Lapin hyvinvointialueen palveluissa voi olla muutoksia aukioloajoissa sekä toiminta voi olla supistettua tai väliaikaisesti kiinni. Tänne on koostettu poikkeukset normaalista toiminnasta. Muuten palvelut toimivat normaalisti.
Enontekiö
Päivätoimintakeskus Hyrylä on suljettu 5.7.–2.8.2023.
Enontekiön sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvaruksella 3.–31.7.2023.
Enontekiön kuntoutus on suljettu 10.8.-3.9. Apuvälinepalvelut Muonion kuntoutuksen kautta.
Inari
Inarin Toimintakeskus on suljettu 3.7.–6.8.2023.
Inarin sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvaruksella 3.–31.7.2023.
Kemi
Kemin muistipoliklinikka on suljettu 19.6.-10.7.2023
Kemin haavapoliklinikka on suljettu 10.7.-6.8.2023
Kemin päiväsairaala on suljettu 3.7.-30.7.2023
Kemin avokuntoutus on suljettu 3.-30.7.2023.
Kemin perheneuvola on suljettu 17.-30.7.2023. Myös digipalvelu on suljettu.
Kemin toimintakeskus Leipätehdas on suljettu 26.6.–23.7.2023.
Kemijärvi
Kemijärven Hyvinvointikeskus Lapponian röntgen on auki seuraavasti:
Viikoilla 26-27 (26.6.-7.7.) röntgen avoinna ma-ti ja to-pe klo 9-15, keskiviikkoisin suljettu
Viikolla 28 (10.-14.7.) avoinna ma ja ke klo 8-15.30, pe 8-14.30, tiistaina ja torstaina suljettu
Viikolla 31 (31.7.-4.8) ma-ti klo 9-15, to klo 8-15.30, pe klo 8-14.30, keskiviikkona suljettu
Vammaisten päivätoiminta Kiehispirtissä ja Toimintakeskuksessa on suljettu 26.6.-28.7.2023.
Ikääntyneiden intervalliyksikkö Luhtavillan toimintaa on supistettu 15.6.-6.8.2023.
Keminmaa
Keminmaan muistipoliklinikka on suljettu 28.7- 13.8.2023.
Keminmaan päiväkeskus Rantatupa on suljettu 26.6.-28.7.2023.
Keminmaan sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvarauksella 10.-23.7.2023, kunnanviraston on suljettu.
Keminmaan perheneuvolan psykologin palvelut on suljettu 3.-31.7.2023.
Kittilä
Kittilän sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvaruksella 3.–31.7.2023.
Päivätoiminta Pääskynpesä on suljettu 23.6.–9.8.3023.
Kolari
Kolarin terveyskeskuksen vuodeosasto on suljettu 2.6.–6.8.2023. Sulun aikana terveyskeskustasoista hoitoa tarvitsevat potilaat hoidetaan naapurikunnissa sijaitsevilla osastoilla.
Kolarin suun terveydenhuolto suljettu 13.–14.6. ja 26.6.–23.7. Myös digipalvelu on suljettu. Kiireellisissä asioissa voit ottaa yhteyttä lähimpään hammashoitolaan Muoniossa, Kittilässä tai Pellossa.
Muonion suun terveydenhuolto p. 040 186 4699
Kittilän suun terveydenhuolto p. 040 546 3901
Pellon suun terveydenhuolto p. 040 713 2736
Kolarin sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvaruksella 3.–31.7.2023.
Päivätoiminta Toimari on suljettu 23.6.–16.7.2023.
Muonio
Muonion suun terveydenhuolto on suljettu 10.7.–7.8. Sulun aikana puhelut ohjautuvat Hetan terveysasemalle suun terveydenhuoltoon.
Muonion sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvaruksella 3.–31.7.2023.
Päivätoiminta Naalo on suljettu 3.–31.7.2023
Pelkosenniemi
Pelkosenniemen terveyspalvelut (lääkäri, hoitaja, laboratorio, röntgen, hammashoitola, fysioterapia, neuvola ja vuodeosasto) on suljettu 17.7.–13.8.2023. Päivystävä sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja tavattavissa tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin sulun aikana.
Pelkosenniemi-Savukosken mielenterveyspalvelut on suljettu 3.7.–30.7.2023.
Kiireellisissä tapauksissa yhteydenotot Sodankylän mielenterveystoimiston ajanvaraukseen ma-to klo 8.00–11.00, p. 040 6789566 tai Lapin keskussairaalan mielenterveyspäivystykseen p. 040 715 8400 (24/7)
Pelkosenniemen vammaisten päivätoiminta Toimintapiste on suljettu 10.7.-11.8.2023.
Pello
Pellon tehostettu kotisairaanhoito toimii 5.6.–31.7.2023 aikana supistetusti. Tehostettu kotisairaanhoito on auki vain arkipäivisin kello 8–21. Viikonloppuisin voi tarvittaessa olla yhteydessä vuodeosastolle p. 040 7132 743.
Pellon sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvaruksella 3.–31.7.2023.
Pellon Toimintakeskus on suljettu 3.–31.7.2023.
Niittyvillan päiväkeskus on suljettu 3.-16.7.2023.
Rovaniemi
Rovaniemen muistipoliklinikka ja diabetespoliklinikka on suljettu 3.7.-30.7.2023
Rovaniemen perhesuunnitteluneuvola ja opiskeluterveydenhuolto on suljettu 3.-23.7.2023. Myös digipalvelu on suljettu.
Rovaniemen keskittymistiimi on suljettu 6.-16.7.2023.
Rovaniemen kouluterveydenhuolto on suljettu 26.6.-8.8.2023
Rovaniemen Saarenputaan hammashoitola on suljettu 5.6.-13.8.2023
Muurolan hammashoitola ja Sinetän hammashoitola suljettu koko kesän ajan.
Kesän ajan Rovaniemen suun terveydenhuollon toiminta on keskitetty Piekkarin hammashoitolaan.
Nestorin palveluohjaus on avoinna aamupäivisin kello 9-12 heinäkuun ajan.
Rovaniemien seniorineuvolat on suljettu 1.6.-31.7.2023.
Erkkilänkujan päivätoimintakeskuksen aikuisten päivätoiminta on suljettu 3.-30.7.2023.
Kolpeneen tuki- ja osaamiskeskuksen tilapäishoitoyksikkö Vuoma on suljettu 1.–30.7.2023. Kolpeneen kuntoutuspoliklinikka jaan suunniteltu jaksotoiminta on suljettu 21.6.–6.8.2023. Myllärin paja on suljettu 3.–31.7.2023.
Savukoski
Savukosken terveyspalvelut (lääkäri, hoitaja, laboratorio, hammashoitola, fysioterapia ja neuvola) on suljettu 19.6.–16.7.2023.
Pelkosenniemi-Savukosken mielenterveyspalvelut on suljettu 3.7.–30.7.2023.
Kiireellisissä tapauksissa yhteydenotot Sodankylän mielenterveystoimiston ajanvaraukseen ma-to klo 8.00–11.00, p. 040 6789566 tai Lapin keskussairaalan mielenterveyspäivystykseen p. 040 715 8400 (24/7)
Savukosken sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvarauksella 3.–30.7.2023.
Simo
Simon muistipoliklinikka on suljettu 26.6.-23.7.2023
Simon suun terveydenhuolto on suljettu 26.6.-30.7.2023. Kiireellisissä tapauksissa soita Kemin tai Tornion suun terveydenhuollon ajanvaraukseen. Kemin suun terveydenhuollon ajanvaraus 016 860 4115 ja Tornion suun terveydenhuollon ajanvaraus 016 860 4220
Simon päivätoiminta on suljettu 3.–31.7.2023. Toimintakeskus on suljettu 30.6.–23.7.2023. Työpaja on suljettu 3.7.–4.8.2023.
Simon perheneuvolan psykologin palvelut on suljettu 3.7.-6.8.2023.
Sodankylä
Sodankylän röntgenissä on poikkeusaukiolo 12.6.-13.8.2023, ma-to 8–15, pe 8–14, to 22.6. suljetaan klo 14, suljettu juhannusaattona.
Sodankylän vammaisten päivätoiminta Päivänpaiste on suljettu 10.7.-11.8.2023.
Sodankylän Sopukan vastaanottotoiminta supistuu ajalla 19.6–13.8.
kiireettömiä asioita koskevat puhelut otetaan vastaan arkisin klo 8–12, p. 020 692 881. Käytössä takaisinsoittopalvelu, puhelut pyritään soittamaan takaisin saman päivän aikana.
Sopukan infopiste on auki ma-to klo 8–14 ja pe klo 8–13.
Neuvolan toimisto on suljettu 3.7–30.7. Lastenneuvola (p. 040 685 5942) ja seksuaaliterveysneuvonta (p. 0400 239898, puhelinaika klo 10–11) toimivat supistetusti.
Sodankylän Hannuksenkartanon Veiki-siiven lyhytaikaispaikat suljettu 29.5.–20.8.2023. Suljettuja paikkoja on 7. Korvaavia paikkoja on muualla käytössä 3.
Tervola
Tervolan sosiaalitoimisto on suljettu 10.–23.7.2023.
Tervolan ikääntyneiden päivätoiminta on avoinna tiistaisin ja keskiviikkoisin ajalla 31.5.-5.9.2023.
Tervolan Toimintakeskus on suljettu 3.–31.7.2023.
Tornio
Tornion sosiaalitoimiston neuvonta on suljettu 8.–23.7.2023. Kiireisissä asioissa voit olla yhteydessä puhelimitse 050 5971160 klo 8.00–11.30.
Tornion A-klinikka on suljettu 3.7.–30.7.2023
Tornion A-klinikan ollessa suljettuna kiireelliset avohoitopalvelut järjestetään Länsi-Pohjan keskussairaalan keskitetyn poliklinikan toimesta.
Tornion päiväkeskus Väylän Valo on suljettu 10.-23.7.2023.
Tornion perheneuvola on suljettu 10.-23.7.2023. Ajalla 24.7.–31.7. avoinna ajanvarauksella, puhelinpäivystys tiistaisin ja torstaisin klo 10–12 p. 040 481 3392.
Utsjoki
Utsjoen suun terveydenhuolto on suljettu 3.7.-30.7.2023. Kiireellisissä asioissa soita Inarin suun terveydenhuollon ajanvaraukseen p. 040 830 8936.
Utsjoen sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvaruksella 3.–31.7.2023.
Ylitornio
Ylitornion mielenterveystoimisto on suljettu 10.7.–21.7.2023.
Ylitornion mielenterveystoimiston ollessa suljettuna kiireelliset avohoitopalvelut järjestetään Länsi-Pohjan keskussairaalan keskitetyllä poliklinikalla.
Ylitornion ikääntyneiden päivätoiminta on suljettu 26.6.-30.7.2023. Toimintakeskus Jokipaju on suljettu 3.–30.7.2023
Perheoikeudellisten palvelujen neuvonta ja ohjaus on keskitetty koko Lapin hyvinvointialueella ajalla 26.6.–14.7.2023 numeroihin 040 139 7215 (Meri-Lappi, itäinen ja pohjoinen Lappi) ja 040 137 3950 (Rovaniemen alue, itäinen ja pohjoinen Lappi) soittoaika ma–to 9-11. Perheoikeudelliset palvelut on suljettu 17.–21.7.2023.
Diginepsy chat on suljettu 3.7.-14.8.
Keskussairaalat
Huomaathan, että keskussairaaloiden palveluissa voi olla toiminnan supistuksia kesän aikana. Erityisesti heinäkuussa useita poliklinikkoja on suljettu.