Henkilökohtaisena avustajana Kemissä
Henkilökohtaisena avustajana Kemissä työskentelevän Annin työpäiviin kuuluu vaihtelevia työtehtäviä ja parhaita asiakkaita sekä työkavereita

kanssa ulkoilusta
Simossa asuva, Kuivaniemeltä kotoisin oleva Anni Linnatie on opiskellut hoiva-avustajaksi ja työskentelee nyt viidettä vuotta henkilökohtaisena avustajana Kemissä, Henkilökohtainen apu - HAVUssa, vammaisten palveluissa. Anni harrastaa erilaisia käsitöitä, nauttii koirien kanssa ulkoilusta ja on aivan hurahtanut sienestykseen!
Henkilökohtaisen avustajan työpäivät muotoutuvat asiakkaan tarpeiden mukaan
Annin työpäivien sisältö vaihtelee merkittävästi ja harvoin on samanlaisia työpäiviä. Henkilökohtaisen avustajan tehtävät muodostuvat aina asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaisesti, joten henkilökohtainen avustaja voi olla mukana esimerkiksi päivittäisissä toimissa asiakkaan kotona tai vapaa-ajalla. Päivittäisissä toimissa asiakkaan kotona autetaan esimerkiksi peseytymisessä, ruoanlaitossa, kodin perussiisteydestä ja kauppa-asioissa. Vapaa-ajan toiminnassa avustetaan asiakkaita monenlaisin tavoin kodin ulkopuolella, kuten esimerkiksi käymällä yhdessä elokuvissa, uimahallissa, kuntosalilla tai vaikkapa ravintolassa. Henkilökohtaiset avustajat mahdollistavat myös asiakkaiden toiveita reissuille pääsemisestä.
-Me olemme käyneet yhdessä asiakkaiden kanssa esimerkiksi Kemissä festareilla, Rovaniemellä teatterissa, Ranualla eläinpuistossa ja Tervolassa tansseissa, Anni kertoo.
Henkilökohtaisen avustajan työhön kuuluu tietenkin myös toimistohommia, kuten asiakaskalenterin täyttöä, sähköposteihin vastailua ja asiakasaikojen varaamista. Yhteistyötä tehdään päivittäin asiakkaiden omaisten, palvelukotien ja muiden ammattilaisten kanssa.
Henkilökohtaisen avustajan työn parhaita puolia ovat vilpittömyys ja onnellisuus

Henkilökohtainen
apu-HAVU:ssa Kemissä
-Parasta työssäni on ehdottomasti asiakkaat ja työkaverit, myös työn vaihtelevuus on suuri plussa. Olemme erittäin tiivis työporukka ja puhallamme kaikki yhteen hiileen ja autamme toisia tiukan paikan tullen. Asiakkaissa parasta on heidän vilpittömyys ja onnellisuus, kun heille mahdollistetaan kivoja kokemuksia meidän avullamme, Anni kuvailee
Anni kertoo, että monelle tulee yllätyksenä se, kuinka paljon erilaisia asioita teemme asiakkaiden kanssa.
-Olen onnekas että työni on kivaa ja niin vaihtelevaa.
Kysyimme vielä lopuksi, mikä on parasta Lapissa. Annin mielestä Lapissa on parasta rauhallisuus, luonto ja metsät.