Navigointivalikko

Rokotuspalvelut

Navigointivalikko

Ptv Service Display

Rokotuspalvelut

Rokotuksilla ehkäistään tartuntatauteja. Kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset ovat vapaaehtoisia ja maksuttomia.

Lasten ja nuorten kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvat rokotukset annetaan neuvoloissa sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa.

Aikuisten kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset

Aikuisten olisi hyvä olla ajan tasalla omasta rokotussuojastaan ja tarkistaa, onko saanut kaikki kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet. Esimerkiksi vesirokkorokotetta on tarjottu vuoden 2005 jälkeen syntyneille neuvoloissa. Jos henkilö ei ole sairastanut vesirokkoa, voi rokotteen ottaa vielä aikuisenakin. Lapissa puutiaisaivotulehdusrokoteen eli TBE-rokotteen perussarjaa tarjotaan maksutta kaikille Simon ja osalle Kemin kunnan alueilla asuville (postinumeroalueet 94700, 94830, 94800, 94900, 94720).

Perusterveiden aikuisten vapaaehtoiset rokotukset

Perusterveille aikuisille suositellaan tällä hetkellä koronarokotteiden perussarjaa. Vyöruusurokotetta suositellaan kaikille yli 50-vuotiaille perusterveille aikuisille.

Matkailijarokotteiden, esimerkiksi hepatiittirokotuksen, tarve kannattaa tarkistaa kohdemaan mukaan. Lisätietoja voi kysyä omasta terveydenhuollon yksiköstä.

Erityisryhmille suositeltavat rokotukset

Sairauden, lääkityksen tai iän puolesta riskiryhmiin kuuluvien on erityisen tärkeää pitää huolta omasta rokotussuojasta. Oman rokotustilanteen voi tarkistaa terveydenhuollosta.

Työntekijöiden rokotukset

Eri ammattiryhmien työhön vaadittavat rokotukset voi selvittää työterveyshuollon kautta.

Kenelle ja millä ehdoin

Rokotuspalvelut on tarkoitettu kaikille Lapin hyvinvointialueen asukkaille.

Paikkakuntavalinta

Valitse paikkakunta ja saat näkyviin yhteystiedot, sähköiset palvelut ja muut palveluun liittyvät tiedot.

Valitse paikkakunta

  • Kaikki
  • Enontekiö
  • Inari
  • Kemi
  • Kemijärvi
  • Keminmaa
  • Kittilä
  • Kolari
  • Muonio
  • Pelkosenniemi
  • Pello
  • Posio
  • Ranua
  • Rovaniemi
  • Salla
  • Savukoski
  • Simo
  • Sodankylä
  • Tervola
  • Tornio
  • Utsjoki
  • Ylitornio

Valittuna: Kaikki

Ajan tarkistus ja varaus terveyspalveluihin (Rovaniemi)

Palvelusta voit varata ajan korona- ja influenssarokotteelle, alle 12-vuotiaan lapsen lastenneuvolan (2 vuotta, 3 vuotta, 5 vuotta ja 6 vuotta) ja kouluterveydenhuollon (1. luokka, kouluuntulotarkastus ja 5. luokka) terveystarkastuksiin, opiskeluterveydenhuoltoon, ehkäisyneuvolaan, kutsuntaikäisten ennakkoterveystarkastuksiin sekä diabetestarvikkeiden jakeluun.

Näet palvelussa sinulle kaikki perusterveydenhuollosta sekä suun terveydenhuollosta varatut ajat. Voit siirtää tai perua jo varatun ajan osaan palveluista. Kouluterveydenhoitaja tiedottaa erikseen Wilmassa, kun kyseisiä terveystarkastusaikoja on varattavissa.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelu on tietoturvallinen.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Ajanvaraus influenssa-, korona- ja pneumokokkirokotukseen (Tervola)

Voit varata ajan sähköisesti influenssarokotukseen, koronarokotteen tehosteisiin sekä pneumokokkirokotukseen. Palvelussa voit myös peruuttaa varatun ajan.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Ajanvaraus influenssa- ja koronarokotuksiin (Keminmaa)

Voit varata ajan sähköisesti influenssa- ja koronarokotukseen. Palvelussa voit myös peruuttaa varatun ajan.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Ajanvaraus influenssa- ja koronarokotuksiin (Tornio)

Voit varata ajan sähköisesti korona- ja influenssarokotukseen. Palvelussa voit myös peruuttaa varatun ajan.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Ajanvaraus influenssarokotukseen (Kemi)

Voit varata ajan sähköisesti koronarokotukseen. Palvelussa voit myös peruuttaa varatun ajan.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Ajanvaraus koronarokotukseen (Kemi)

Voit varata ajan sähköisesti koronarokotukseen. Palvelussa voit myös peruuttaa varatun ajan.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Ajanvaraus pneumokokki- ja punkkirokotuksiin (Kemi)

Voit varata ajan sähköisesti pneumokokki- ja punkkirokotuksiin. Palvelussa voit myös peruuttaa varatun ajan.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Ajanvaraus punkkirokotuksiin (Simo)

Voit varata ajan sähköisesti punkkirokotuksiin. Palvelussa voit myös peruuttaa varatun ajan.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Ajanvaraus rokotepalveluihin (Kemijärvi)

Palvelusta voit varata ajan influenssa- ja koronarokotukseen. Voit myös perua varaamasi ajan.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Ajanvaraus rokotepalveluihin (Ranua)

Palvelusta voit varata ajan influenssa- ja koronarokotukseen. Voit myös perua varaamasi ajan.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Ajanvaraus rokotepalveluihin (Salla)

Varaa aika sähköisesti rokotuksiin. Palvelussa näet varaamasi ajat, ja voit siirtää ja perua varatun ajan.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Ajanvaraus terveydenhuoltoon (Inari)

Sähköisestä ajanvarauksesta voi varata ajan röntgeniin ja hoitajan vastaanotolle. Hoitajan vastaanotto: injektiot, korvahuuhtelut, haavanhoidot, ompeleiden poisto. Terveydenhoitajan vastaanotto: rokotukset, kuulon tutkimukset, kutsuntatarkastukset, kouluuntulotarkastukset, 2v, 3v, 5v ja 6v neuvolatarkastukset.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelu on tietoturvallinen.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Ajanvaraus terveydenhuoltoon (Sodankylä)

Palvelussa voi varata ajan korona- ja influenssarokotuksiin, röntgeniin, sydän- ja kuulotutkimuksiin, äitiysneuvolaan ensikäynnille ja 5 v. neuvolatarkastukseen. Voit myös siirtää ja perua varaamasi ajan.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelu on tietoturvallinen.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Ajanvaraus terveyspalveluihin (Enontekiö, Muonio)

Palvelussa voit varata aikoja Muoniossa hammashoitoon, Hetassa hammashoitoon, terveydenhoitajien ja sairaanhoitajien vastaanotolle sekä koronarokotukseen. Voit myös siirtää ja perua jo varatun ajan.

Palvelussa tunnistetietona on henkilötunnus.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Ajanvaraus terveyspalveluihin (Pello)

Palvelusta voit varata aikoja sairaanhoitajan vastaanotolle, sairaanhoitajan puhelinajoille, rokotuksille, röntgeniin, spirometriaan, EKG:hen eli sydänfilmiin ja hammashuollon palveluihin. Voit myös siirtää ja perua jo varatun ajan.

Palvelussa tunnistetietona on henkilötunnus.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Klinik - yhteydenotto terveysasemalle (Kemijärvi)

24h asiointi Klinik -palvelun avulla voit jättää yhteydenottopyynnön terveysasemalle tai neuvolapalveluihin. Yhteydenottoon vastataan mahdollisimman pian, yhden (1) arkipäivän kuluessa. Vaivasta riippuen tuloksena voi olla omahoito-ohje, lääkärin tai hoitajan vastaanotto tai muu kulloinkin sopivin hoidon aloitus.

Palvelun käyttöön tarvitaan henkilötunnus. Palveluun kirjoitettu teksti tallennetaan sellaisenaan potilastietojärjestelmään.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Klinik - yhteydenotto terveyspalveluihin (Salla)

24h asiointi Klinik -palvelun avulla voit jättää yhteydenottopyynnön terveysasemalle, neuvolapalveluihin, opiskeluterveydenhuoltoon, suun terveydenhuoltoon, mielenterveys- ja päihdepalveluihin sekä useille eritystyöntekijöille. Yhteydenottoon vastataan mahdollisimman pian. Vaivasta riippuen tuloksena voi olla omahoito-ohje, lääkärin tai hoitajan vastaanotto tai muu kulloinkin sopivin hoidon aloitus.

Palvelun käyttöön tarvitaan henkilötunnus. Palveluun kirjoitettu teksti tallennetaan sellaisenaan potilastietojärjestelmään.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Rokotusneuvonta (Tornio)

Palvelussa saa henkilökohtaista rokotusneuvontaa ja tietoa omista rokotuksista kirjallisesti.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelun kautta voi lähettää viestejä ja kysymyksiä, myös liitteiden lähettäminen on turvallista. Lähetetyt viestit sekä niihin saapuneet vastaukset tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Käytön tuki

Terveysneuvonta ja -asiointi (Inari)

Terveysneuvonta ja -asiointi on henkilökohtaista neuvontaa kirjallisesti koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon, neuvolapalveluihin, rokotusneuvontaan ja diabeteshoitoon liittyen.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelun kautta voi lähettää viestejä ja kysymyksiä, myös liitteiden lähettäminen on turvallista. Lähetetyt viestit sekä niihin saapuneet vastaukset tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Käytön tuki

Yhteydenotto terveyskeskukseen (Pello)

Yhteydenotto tarjoaa vaihtoehdon terveyskeskukseen soittoon tai käymiseen. Voit olla yhteydessä pitkäaikaissairauksiin liittyvissä asioissa tai tavanomaisissa päivystysluonteisissa ongelmissa (esim. äkilliset hengitystietulehdukset, selkäkivut, nyrjähdykset). Hätätilanteeseen palvelu ei sovellu. Soita silloin 112.

Kun täytät ja lähetät yhteydenottopyynnön terveyskeskukseen, annat samalla luvan ammattilaisen tarvittaessa pyytää konsultaatiota muualta esim. Lapin keskussairaalasta. Lähettämäsi tiedot kirjataan potilastietojärjestelmään. Pyrimme vastaamaan yhteydenottoosi mahdollisimman pian: Kiireellistä reagointia vaativissa asioissa vastaamme saman päivän aikana, jos olet lähettänyt viestin meille arkena kello 13 mennessä. Muissa asioissa vastaamme viimeistään kahden arkipäivän kuluessa.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelun kautta voi lähettää viestejä ja kysymyksiä, myös liitteiden lähettäminen on turvallista. Lähetetyt viestit sekä niihin saapuneet vastaukset tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Käytön tuki

Hetan terveysaseman rokotusneuvonta

Rokotusneuvonnan kautta voit varata ajan kansallisen rokotusohjelman mukaisiin rokotuksiin, matkailijoiden rokotuksiin ja koronarokotuksiin.

Lasten ja koululaisten rokotukset hoituvat ikäkausitarkastuksissa lastenneuvolassa ja kouluterveydenhuollossa. Aikuisten tulee huolehtia ainoastaan ajan tasalla olevasta jäykkäkouristusrokotussuojasta. Matkailijan on hyvä ottaa yhteyttä rokotussuunnitelman laatimiseksi vähintään 1-2 kuukautta ennen matkaa.

Voit saada rokotustodistuksen Kelan OmaKanta-palvelusta.

Puhelin

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
  • Perjantai 08:00 - 14:00

Inarin rokotuspalvelut

Saat yhteyden rokotuksista vastaavaan terveydenhoitajaan puhelimitse arkipäivisin. Voit myös jättää soittopyynnön.

Puhelin

Normaalit aukioloajat

Soittoaika
  • Maanantai - Perjantai 10:00 - 11:00

Karigasniemen terveydenhoitaja

Saat yhteyden terveydenhoitajaan puhelimitse arkipäivisin.

Voit hakeutua Karigasniemessä terveydenhoitajan vastaanotolle äitiys- ja lastenneuvola-, kouluterveydenhuolto-, seniorineuvola-, diabetes- ja rokotusasioissa. Karigasniemen terveydenhoitaja toimii koko kunnan alueella diabetes- ja seulontahoitajana.

Puhelin

Normaalit aukioloajat

Terveydenhoitaja ja terveyskeskuksen ajanvaraus
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
  • Perjantai 08:00 - 14:00

Kemijärven äitiys-, lasten- ja perhesuunnitteluneuvolan terveydenhoitajat

Saat yhteyden äitiys-, lasten ja perhesuunnitteluneuvolan terveydenhoitajiin puhelimitse arkipäivisin.

Neuvolapalveluiden kautta saat myös yleiset ja matkailijoiden rokotuspalvelut.

Puhelin

Keminmaan neuvola

Saat yhteyden neuvolan terveydenhoitajiin puhelimitse arkipäivisin.

Puhelin

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
  • Perjantai 08:00 - 14:00

Kemin äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitajat

Saat yhteyden Kemin äitiys- ja lastenneuvoloiden terveydenhoitajiin puhelimitse arkipäivisin.

Puhelin

Normaalit aukioloajat

Soittoajat
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 09:00

Kittilän matkailuterveysneuvonta ja rokotukset

Matkailuterveysneuvontaan ja rokotuksiin liittyvissä asioissa saat yhteyden terveydenhoitajaan puhelimitse arkipäivisin.

Puhelin

Kittilän terveydenhoitajien ajanvaraus

Voit varata ajan terveydenhoitajalle puhelimitse arkipäivisin. Voit hakeutua tarkastukseen terveydenhoitajalle, jos sinua huolettaa esimerkiksi kolesteroliarvo, ylipaino, verenpaine, verensokeri, muistiongelmat tai haluat muutoin kartoittaa elintapojasi.

Terveydenhoitajilla on käytössä takaisinsoittojärjestelmä.

Puhelin

Kolarin terveyskeskuksen vastaanoton hoitaja

Ota yhteys terveyskeskuksen vastaanoton hoitajaan sekä kiireellisissä että kiireettömissä asioissa. Tavoitat hoitajan puhelimitse arkipäivisin. Numerossa on käytössä takaisinsoittojärjestelmä. Hoitaja neuvoo terveyteen liittyvissä asioissa ja arvioi hoidon tarpeesi.

Kun terveysasema on suljettu, ota kiireellisissä tilanteissa yhteys 116117-päivystysapuun. Päivystysavun kautta saat yhteyden terveydenhuollon ammattilaiseen, joka arvioi hoidon tarpeesi.

Puhelin
  • terveyskeskuksen vastaanoton hoitaja
  • päivystysapu (kiireelliset asiat iltaisin, viikonloppuisin ja arkipyhinä)

Normaalit aukioloajat

Vastaanoton hoitajan soittoajat
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 15:00

Muonion terveyskeskuksen ajanvaraus

Saat yhteyden terveyskeskuksen ajanvaraukseen puhelimitse arkipäivisin. Jokaiselle Muonion kunnan asukkaalle on määritelty oma hoitotiimi. Se, minkä hoitotiimin asiakas olet, määräytyy asuinpaikkasi mukaan. Muoniossa on kaksi hoitotiimiä:

  • Savu-tiimi palvelee Muonion taajama-alueen asukkaita. Alueeseen kuuluvat: Huomisenpolku, Ratsutie, Autiontie, Lompolovuoman länsipuoli, Miljoonatie, Hillatie, Suukoskentie, Oostatie, Pentinpolku, Tuorevaarantie, Puhdistamontie ja taajama-alue.
  • Outa-tiimiin kuuluu Muonion taajama-alueen ympärillä oleva asutus.

Ajanvarausnumerossa on käytössä takaisinsoittopalvelu. Kuuntele takaisinsoittopalvelun viesti loppuun saakka ennen kuin suljet puhelun. Voit jättää soittopyynnön ympäri vuorokauden. Soitamme sinulle takaisin terveysaseman aukioloaikoina.

Kun terveyskeskuksen ajanvaraus on suljettu, soita kiireellisissä tilanteissa 116117-päivystysapuun. Päivystysavun kautta saat yhteyden terveydenhuollon ammattilaiseen, joka arvioi hoidon tarpeesi.

Puhelin
  • terveyskeskuksen ajanvaraus
  • päivystysapu (kiireelliset asiat terveyskeskuksen ollessa suljettu)

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 08:00 - 15:45
  • Perjantai 08:00 - 13:45

Pelkosenniemen neuvolan terveydenhoitaja

Saat yhteyden neuvolan terveydenhoitajaan/kouluterveydenhoitajaan puhelimitse arkipäivisin.

Kouluterveydenhuoltoon liittyvissä asioissa terveydenhoitaja on tavoitettavissa Pelkosenniemen koululla pääsääntöisesti tiistaisin ja torstaisin.

Puhelin

Normaalit aukioloajat

Neuvolan aukioloajat
  • Maanantai 08:00 - 16:00
  • Keskiviikko - Torstai 08:00 - 16:00
  • Perjantai 08:00 - 13:30

Pellon kouluterveydenhoitaja ja opinto-ohjaaja

Saat yhteyden kouluterveydenhoitajaan ja opinto-ohjaajaan puhelimitse arkipäivisin. Tavoitat työntekijät myös Whatsapp-viestillä tai Wilma-viestillä.

Puhelin

Pellon terveyskeskuksen ajanvaraus

Saat yhteyden terveyskeskuksen ajanvaraukseen puhelimitse arkipäivisin. Ajanvarausnumerosta tavoitat oman tiimisi sairaanhoitajan, joka arvioi hoidon tarpeesi ja hoidon kiireellisyyden sekä ohjaa sinut oikeaan hoitopaikkaan. Kuntalaiset on jaettu kahteen tiimiin sukunimen alkukirjaimen perusteella:

  • Vaappu-tiimi (A-L-alkuiset sukunimet)
  • Väylä-tiimi (M-Ö-alkuiset sukunimet)

Jos kotikuntasi on muu kuin Pello, mutta olet valinnut Pellon terveyskeskuksen asiointipaikaksi, kuulut Väylä-tiimiin.

Kun terveyskeskuksen ajanvaraus on suljettu, ota kiireellisissä tilanteissa yhteys 116117-päivystysapuun. Päivystysavun kautta saat yhteyden terveydenhuollon ammattilaiseen, joka arvioi hoidon tarpeesi.

Toimintaohje puhelinpalveluun

Terveyskeskuksen ajanvarausnumerossa on käytössä takaisinsoittojärjestelmä, jossa valitset seuraavista:

1. Vaappu-tiimi

2. Väylä-tiimi

3. Neuvola

4. Ulkopaikkakuntalaiset ja palvelu englanniksi

5. Viranomaislinja

Puhelin
  • terveyskeskuksen ajanvaraus
  • päivystysapu (iltaisin, öisin, viikonloppuisin ja arkipyhinä)

Normaalit aukioloajat

Hoidontarpeen arviointi ja ajanvaraus
  • Maanantai - Tiistai 08:00 - 15:00
  • Keskiviikko 09:00 - 15:00
  • Torstai - Perjantai 08:00 - 15:00
Neuvolan soittoajat
  • Maanantai - Tiistai 08:00 - 09:00
  • Keskiviikko 09:00 - 10:00
  • Torstai - Perjantai 08:00 - 09:00

Ranuan terveyskeskuksen ajanvaraus lääkärien ja hoitajien vastaanotolle

Voit varata ajan lääkärille tai hoitajalle puhelimitse arkipäivisin.

Kun terveyskeskuksen ajanvaraus on suljettu, ota kiireellisissä asioissa yhteys 116117-päivystysapuun. Päivystysavun kautta saat yhteyden terveydenhuollon ammattilaiseen, joka arvioi hoidon tarpeesi.

Puhelin
  • terveyskeskuksen ajanvaraus
  • päivystysapu (kiireelliset asiat terveyskeskuksen ollessa suljettu)

Normaalit aukioloajat

Terveyskeskuksen aukioloajat
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 16:00

Rovaniemen influenssa- ja koronavirusrokotuksen puhelinajanvaraus

Puhelinajanvarauksesta voit varata ajan influenssa- ja koronavirusrokotetta varten.

Puhelin

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 09:00 - 14:00
  • Perjantai 09:00 - 12:30

Sallan sosiaali- ja terveyskeskuksen ajanvaraus

Saat yhteyden terveyskeskuksen ajanvaraukseen puhelimitse arkipäivisin. Hoitaja tekee puhelimessa arvion hoidon tarpeesta ja sen kiireellisyydestä. Tarvittaessa voit saada ajan samalle päivälle joko hoitajalle tai lääkärille.

Kun terveyskeskuksen ajanvaraus on suljettu, ota kiireellisissä tilanteissa yhteys 116117-päivystysapuun. Päivystysavun kautta saat yhteyden terveydenhuollon ammattilaiseen, joka arvioi hoidon tarpeesi.

Puhelin
  • terveyskeskuksen ajanvaraus
  • päivystysapu (kiireelliset asiat terveyskeskuksen ollessa suljettu)

Normaalit aukioloajat

Terveyskeskuksen ajanvaraus
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 16:00

Savukosken neuvolan terveydenhoitaja/kouluterveydenhoitaja

Saat yhteyden neuvolan terveydenhoitajaan/kouluterveydenhoitajaan puhelimitse arkipäivisin. Voit olla yhteydessä terveydenhoitajaan myös koulupsykologin palveluihin liittyvissä asioissa.

Terveydenhoitajalta voit myös tiedustella kohdunkaulan syövän seulonnoista.

Puhelin

Normaalit aukioloajat

Neuvolan aukioloajat
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
  • Perjantai 08:00 - 13:30

Savukosken terveysaseman ajanvaraus

Saat yhteyden terveysaseman ajanvarauksen hoitajaan puhelimitse arkipäivisin. Käytössä on automaattinen puhelinpalvelujärjestelmä. Palvelunumero ei ole koskaan varattuna, eli yksi puhelu riittää. Voit valita, jäätkö odottamaan vuoroasi linjoille vai valitsetko itsellesi takaisinsoiton.

Laboratorion näytteenottoon on aina varattava aika. Varaa aika hyvissä ajoin erityisesti sokerirasituksiin.

Iltaisin ja viikonloppuisin ota kiireellisissä tilanteissa yhteys Sodankylän hyvinvointikeskus Sopukan akuuttivastaanoton ajanvaraukseen.

Yöaikaan ota kiireellisissä tilanteissa yhteys 116117-päivystysapuun. Päivystysavun kautta saat yhteyden terveydenhuollon ammattilaiseen, joka arvioi hoidon tarpeesi.

Toimintaohje puhelinpalveluun:

Puheluusi vastaa aina ensimmäisenä nauhoite. Kuuntele annetut ohjeet loppuun asti ja toimi niiden mukaan. Terveyskeskuksesta otetaan sinuun yhteyttä saman päivän aikana.

Puhelin
  • terveysaseman ajanvaraus
  • Sodankylän akuuttivastaanoton ajanvaraus (iltaisin ja viikonloppuisin)
  • päivystysapu (yöaikainen päivystys)

Normaalit aukioloajat

Terveysaseman aukioloajat
  • Maanantai - Torstai 07:30 - 15:30
  • Perjantai 07:30 - 14:30
Sodankylän akuuttivastaanoton ajanvaraus (iltaisin ja viikonloppuisin)
  • Maanantai - Torstai 14:45 - 21:00
  • Perjantai - Sunnuntai 08:00 - 21:00

Simon terveysaseman vastaanoton ajanvaraus

Voit varata ajan lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotolle puhelimitse arkipäivisin. Kiireettömissä asioissa sekä laboratorion näytteenoton ajanvaraukseen ja tulosten kyselyyn liittyvissä asioissa ota yhteyttä kello 10 jälkeen.

Iltaisin, öisin, viikonloppuisin ja arkipyhinä ota kiireellisissä tilanteissa yhteys 116117-päivystysapuun.

Puhelin
  • terveysaseman vastaanotto
  • päivystysapu (iltaisin, öisin, viikonloppuisin ja arkipyhinä)

Normaalit aukioloajat

Terveysaseman aukioloajat
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 16:00

Sodankylän terveyskeskus - Sopukan kiireettömän hoidon ajanvaraus

Voit varata ajan lääkärin ja hoitajan vastaanotolle soittamalla oman tiimisi asiointi- ja ajanvarausnumeroon. Se, minkä hoitotiimin asiakas olet, määräytyy sukunimesi ensimmäisen kirjaimen mukaan.

Jos sukunimesi alkaa kirjaimella A-L, ota yhteys Kiela-tiimiin. Jos sukunimesi alkaa kirjaimella M-Ö, ota yhteys Siula-tiimiin.

Hoitaja tekee yhteydenoton aikana hoidon tarpeen arvion, jonka perusteella sinut ohjataan joko lääkärin tai hoitajan vastaanotolle.

Puhelin

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 08:00 - 13:00
  • Perjantai 08:00 - 12:00

Terveydenhoitaja

Äitiysneuvolan tavoitteena on edistää sekä syntyvän lapsen että hänen vanhempiensa terveyttä ja hyvinvointia. Terveydentilan seurannan lisäksi terveydenhoitaja tukee muutoinkin perhettä uudessa elämäntilanteessa. Äitiysneuvola auttaa myös perhesuunnittelussa (=ehkäisyneuvonta). Neuvolakäyntiä varten tulee varata aika.

Lastenneuvolatoiminta tähtää lapsen kokonaiskehityksen tukemiseen ja seurantaan. Neuvolatoiminta tarkoittaa terveyden edistämistä, sairauksien ennalta ehkäisemistä ja varhaistoteamista.

Perheillä on lisäksi mahdollisuus saada tarvittaessa maksutonta perhetyötä.

Puhelin

Tervolan terveysaseman kiireetön ajanvaraus (Terveystalo)

Tervolan terveysasemalle voit varata kiireettömän ajan puhelimitse arkipäivisin. Ajanvarausnumerosta voit tiedustella myös laboratorio- ja röntgentutkimusten tuloksia. Tutkimustuloksia koskevat tiedustelut pyydämme soittamaan iltapäivisin.

Tervolan terveyspalvelujen tuottamisesta vastaa Terveystalo.

Puhelin

Normaalit aukioloajat

Kiireettömän ajanvarauksen soittoajat
  • Maanantai - Perjantai 10:00 - 15:00
Laboratorio- ja röntgentutkimuksia koskevat tiedustelut
  • Maanantai - Perjantai 13:00 - 15:00

Tornion Suensaaren neuvola

Voit varata tai perua neuvola-ajan sekä saada ohjausta ja neuvontaa soittamalla neuvolan terveydenhoitajille. Palvelu on tarkoitettu lasta odottaville perheille, neuvolaikäisille lapsille sekä aikuisille.

Voit varata ajan rokotuksiin, seniorineuvolaan ja työttömien terveystarkastukseen toimistosihteeriltä.

Puhelin

Normaalit aukioloajat

Terveydenhoitajat
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 09:00
Toimistosihteeri
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 11:00

Utsjoen terveydenhoitaja

Saat yhteyden terveydenhoitajaan puhelimitse arkipäivisin. Terveydenhoitaja toimii Utsjoki-Nuorgam-alueella. Saat palveluja myös pohjoissaamenkielellä.

Voit ottaa yhteyttä terveydenhoitajaan äitiys- ja lastenneuvola-, ehkäisyneuvola-, koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto, diabetes-, rokotus-, muistineuvola- sekä seniorineuvola-asioissa.

Puhelin

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
  • Perjantai 08:00 - 14:00

Ylitornion terveyskeskuksen puhelinpalvelu

Saat yhteyden terveyskeskuksen puhelinpalveluun arkipäivisin. Saat neuvontaa ja arvion vastaanotolle hakeutumisen tarpeesta.

Jos asiasi koskee reseptejä, laboratorion tai röntgenin ajanvarausta, potilasasiakirjoja tai taksikeskusta, ota yhteys terveyskeskuksen vastaanoton puhelinnumeroon.

Iltaisin, öisin, viikonloppuisin ja arkipyhinä ota kiireellisissä asioissa yhteys 116117-päivystysapuun.

1. alue lääkäri – sairaanhoitaja

Kirkonkylä (virastotalo – Sofiankatu), Tolpinmäki, Koivistonpää, Ojalanpää, Kantomaanpää, Ratasvuoma, Nivanpää, Lohijärvi, Pakisjärvi, Pessalompolo, Meltosjärvi, Raanujärvi

2. alue lääkäri– sairaanhoitaja

Parkkitie – Nuotioranta, Kirkonkylän pohjoisosa (Sahaherrantiestä pohjoiseen) , Niuro, Lutunkuja, Suutarinmäki, Hyllykylä, Kopanmäki, Taroniemi, Purasenvaara, Aavasaksa, Kuivakangas, Kaulinranta

3. alue lääkäri– sairaanhoitaja

Armassaari, Kainuunkylä, Väystäjä, Pekanpää, Rajantie 24 – 410, Tengeliö, Portimo, Etelä-Portimo, Törmäsjärvi, Mellakoski

Puhelin
  • 1. alueen puhelinpalvelu
  • 2. alueen puhelinpalvelu
  • 3. alueen puhelinpalvelu
  • terveyskeskuksen vastaanotto (reseptiasiat, laboratorion ja röntgenin ajanvaraus, potilasasiakirjat ja taksikeskusasiat)
  • päivystysapu (iltaisin, öisin, viikonloppuisin ja arkipyhinä)

Normaalit aukioloajat

Kiireellisen hoidon ajanvaraus
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 16:00
Kiireettömän hoidon ajanvaraus
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 10:00, 13:00 - 14:00
Terveyskeskuksen vastaanoton soittoajat
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 14:00

Ivalon terveyskeskus

Terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palvelut. Ivalon terveyskeskuksessa toimivat lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotto, neuvola, fysioterapia, puheterapeutti, laboratorio, röntgen, hammashoitola, vuodeosasto sekä ympärivuorokautinen päivystys. Palvelut toimivat ajanvarauksella. Terveyskeskuksessa toimii myös seri-tukipiste seksuaaliväkivallan uhreille.

Terveyskeskuksen infopisteessä sijaitsevat myös kassapalvelut sekä asiakkaille jätettävien kirjeiden ja pakettien noutopiste.

Osoite

Sairaalantie 15 99800 IVALO

Normaalit aukioloajat

Terveyskeskuksen aukioloajat
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 16:00
Terveyskeskuksen infopiste
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 15:30
Päivystys

Avoinna ympäri vuorokauden.

Muut yhteystiedot

Sähköposti

neuvonta.terveyskeskus.inari@lapha.fi

Puhelin
  • Jänkä-tiimi (Inari ja Inarin pohjoispuoli, Saariselkä ja lähialueet)
  • Korpi-tiimi (Ivalossa 4-tien itäpuoli, Nellim)
  • Rakka-tiimi (Ivalossa 4-tien länsipuoli ja joen pohjoispuoli)

Karigasniemen terveysasema

Karigasniemen terveysasemalta saat terveydenhoitajan, sairaanhoitajan, lääkärin ja fysioterapeutin palvelut ajanvarauksella.

Osoite

Ylätenontie 123 99950 KARIGASNIEMI

Kemijärven neuvola

Saat neuvolasta terveyspalveluja kaiken ikäisille. Neuvolatoiminta sisältää perhesuunnittelu- ja äitiysneuvolan, lastenneuvolan, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon, aikuisvastaanoton ja erilaiset seulontatutkimukset.

Varaa terveydenhoitajien ja lääkärien neuvolavastaanottoajat oman alueesi terveydenhoitajalta. Neuvolassa on käytössä sähköinen yhteydenotto- ja hoidontarpeenarviointiohjelma Klinik, jonka kautta hoituvat yhteydenotot neuvolapalveluihin ja rokotusneuvontaan.

Osoite

Sairaalakatu 9 98100 KEMIJÄRVI

Keminmaan terveysasema

Vastaanotolta saat pitkäaikaissairauksien määräaikaiskontrollit, lakisääteiset lausunnot ja todistukset sekä avun kiireellisiin terveysongelmiin.

Mehiläinen Terveyspalvelut Oy tuottaa Keminmaan terveyspalvelut.

Osoite

Väylätie 2 94400 KEMINMAA

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 16:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kemin terveysasema

Terveysasemalta saat lääkäreiden ja hoitajien palveluita sekä neuvolan, hammashuollon ja fysioterapian palveluja.

Osoite

Valtakatu 6 94100 KEMI

Normaalit aukioloajat

Aukioloajat
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 16:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kittilän terveyskeskus

Kittilän terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palveluja. Terveyskeskuksessa toimii poliklinikka, lääkärin kiireetön vastaanotto, laboratorio, röntgen, mielenterveystoimisto, fysioterapia, neuvolat sekä akuutti- ja kuntoutusosasto (entiseltä nimeltään vuodeosasto).

Terveyskeskuksen yhteydessä toimii myös hammashoitola. Hammashoitola sijaitsee eteläsiivessä, terveyskeskuksen pääoven oikealla puolella.

Osoite

Sairaalantie 2 99100 KITTILÄ

Normaalit aukioloajat

Poliklinikka ja vastaanotto
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
  • Perjantai 08:00 - 15:00

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • kiireettömän ja kiireellisen hoidon ajanvaraus

Kolarin terveyskeskus

Kolarin terveyskeskuksesta saat terveyspalveluja. Sairaanhoitajan ja lääkärin vastaanotto, hammashoitola, mielenterveystoimisto ja neuvola ovat kaikki saman katon alla. Terveyskeskuksesta saat myös röntgen- ja laboratoriopalveluita. Lisäksi terveyskeskuksessa on ympärivuorokautinen vuodeosasto.

Osoite

Sairaalantie 4B 95900 KOLARI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Muonion terveyskeskus

Muonion terveyskeskuksessa on lääkäreiden ja hoitajien vastaanotot, neuvolat, kuntoutus, hammashoitola, laboratorio, röntgen ja 24-paikkainen vuodeosasto.

Osoite

Pirkantie 11 99300 MUONIO

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 16:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Pelkosenniemen terveyskeskus

Ensiapu ja ajanvarausvastaanoton lisäksi tiloissa toimii laboratorio, röntgen, neuvola ja suun terveydenhuolto.

Osoite

Sodankyläntie 202 A 98500 PELKOSENNIEMI

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 08:00 - 14:45
  • Perjantai 08:00 - 13:30

Pellon neuvola

Pellon neuvolassa työskentelee 2-3 terveydenhoitajaa. Neuvolasta saat äitiys- ja lastenneuvolapalvelut sekä senioriterveydenhoitajan, muistihoitajan ja aikuisvastaanoton palvelut. Palvelemme ajanvarauksella arkipäivisin.

Seniorineuvola ilman ajanvarausta palvelee tiistaisin kello 9:00-11:00.

Neuvola sijaitsee terveyskeskuksen rakennuksessa. Sisäänkäynti tapahtuu terveyskeskuksen pääovesta. Aulan jälkeen käänny oikealle neuvolan käytävälle.

Osoite

Ahjotie 4-6 95700 PELLO

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
  • Perjantai 08:00 - 14:00

Pellon oppilashuolto

Pellon oppilashuollon toimitilat sijaitsevat Meän opinahjossa. Oppilashuollossa työskentelevät kouluterveydenhoitaja, koulupsykologi, koulukuraattori ja opinto-ohjaaja.

Osoite

Meän opinahjo

Ahjotie 8 95700 PELLO

Posion terveyskeskus

Saat posiolaisena terveydenhuollon palvelut omasta terveyskeskuksestasi.

Palvelut tuottavat Coronaria Oy ja Hoivatie Oy.

Osoite

Sairaalantie 2 A 97900 POSIO

Normaalit aukioloajat

Vastaanotto avoinna
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 16:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Ranuan hyvinvointikeskus/terveyskeskus

Terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palveluita.

Terveyskeskuksesta saat seuraavat palvelut:

  • päivystysvastaanotot
  • laboratorio
  • röntgen
  • neuvola
  • lääkärien ja hoitajien vastaanotot
  • kotisairaanhoito
  • mielenterveys- ja riippuvuuspalvelut
  • fysioterapia
  • hoitotarvikejakelu
  • suun terveydenhuolto
  • akuutti- ja kuntoutusosasto
  • työterveyshuolto
  • ikääntyneiden sosiaalipalvelut
  • perhetyö

Osoite

Sairaalatie 4 97700 RANUA

Normaalit aukioloajat

Päivystys ja vastaanotot
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 16:00

Rovaniemen Pulkamontien terveysasema

Pulkamontien terveysasemalla on lääkärin ja hoitajan vastaanotto, laboratorio, kiirepoli sekä fysioterapeuttipalveluja.

Osoite

Pulkamontie 4 96900 SAARENKYLÄ

Normaalit aukioloajat

Terveysasema
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
  • Perjantai 08:00 - 15:00
Laboratorio
  • Maanantai - Torstai 09:00 - 15:00
  • Perjantai 09:00 - 12:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Rovaniemen Rinteenkulman terveysasema

Rinteenkulman terveysasema sijaitsee Rinteenkulman ostoskeskuksen tiloissa. Terveysasemalle pääset hissillä katutasosta ja Rinteenkulman parkkihallin eri kerroksista.

Terveysasemalla on lääkärin ja hoitajan vastaanotto, laboratorio, kiirepoli sekä fysioterapia- ja toimintaterapiapalvelut.

Osoite

Kolmas kerros (eteläpääty)

Koskikatu 25 96200 ROVANIEMI

Normaalit aukioloajat

Terveysasema
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
  • Perjantai 08:00 - 15:00
Laboratorio
  • Maanantai - Perjantai 07:00 - 15:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Rovaniemen Urheilukadun terveysasema

Urheilukadun terveysasemalla on lääkärin ja hoitajan vastaanotto sekä fysioterapiapalveluja.

Terveysasema sijaitsee rakennuksen toisessa kerroksessa.

Osoite

2. krs

Urheilukatu 5-7 96100 ROVANIEMI

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
  • Perjantai 08:00 - 15:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Sallan sosiaali- ja terveyskeskus

Sallan sosiaali- ja terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palvelut.

Osoite

Jungintie 3 98900 SALLA

Savukosken terveysasema

Ensiapu- ja ajanvarausvastaanoton lisäksi terveysasemalla toimivat laboratorio, suun terveydenhuolto, apuvälinepalvelut, fysioterapia ja diabeteshoitotarvikejakelu.

Osoite

Uittotie 2 98800 SAVUKOSKI

Normaalit aukioloajat

Terveysaseman aukioloajat
  • Maanantai - Torstai 07:30 - 15:30
  • Perjantai 07:30 - 14:30

Simon terveysasema

Simon terveysasemalta saat seuraavia perusterveydenhuollon palveluja:

  • lääkäri- ja hoitajapäivystys
  • lääkärin vastaanotto
  • hoitajan vastaanotto
  • laboratorion näytteenotto
  • neuvolapalvelut
  • fysioterapia
  • puheterapia
  • toimintaterapia
  • suun terveydenhuolto
  • mielenterveys- ja päihdepalvelut
  • psykologin vastaanotto
  • työterveyshuollon palvelut

Osoite

Varkkermontie 1 95200 SIMO

Normaalit aukioloajat

Terveysaseman vastaanotto
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 16:00
Laboratorio
  • Maanantai 08:00 - 10:45
  • Keskiviikko - Torstai 08:00 - 10:45

Sodankylän terveyskeskus - hyvinvointikeskus Sopukka

Sodankylän hyvinvointikeskus Sopukka palvelee alueen asukkaita sekä kiireettömissä että kiireellisissä sairaustapauksissa.

Kiireettömät lääkäri- ja hoitajavastaanotot voit varata oman hoitotiimisi kautta. Se, minkä hoitotiimin asiakas olet, määräytyy sukunimesi ensimmäisen kirjaimen mukaan. Äkillisissä sairastapauksissa akuuttivastaanoton hoitaja tekee hoidon tarpeen arvion ja ohjaa tarvittaessa päivystävän lääkärin vastaanotolle.

Osoite

Karistamontie 4 99600 SODANKYLÄ

Normaalit aukioloajat

Sopukan pääoven aukioloajat
  • Maanantai - Perjantai 07:00 - 18:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Terveystalo Tervolan terveysasema

Tervolan terveysasemalta saat perusterveydenhuollon palveluja. Terveysasemalla toimivat äitiys- ja lastenneuvola, hammashoitola, koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto, työterveyshuolto, fysioterapia, mielenterveyspalvelut sekä aikuisten terveysneuvonta.

Terveysaseman 23-paikkainen vuodeosasto tarjoaa ympärivuorokautista perus- ja sairaanhoitoa.

Tervolan terveyspalvelujen tuottamisesta vastaa Terveystalo.

Osoite

Keskustie 78 95300 TERVOLA

Normaalit aukioloajat

Terveysaseman aukioloajat
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
  • Perjantai 08:00 - 14:00
Vuodeosaston vierailuajat
  • Maanantai - Sunnuntai 13:00 - 19:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Utsjoen terveyskeskus

Terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palvelut.

Osoite

Seitatie 1 A 99980 UTSJOKI

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
  • Perjantai 08:00 - 14:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Ylitornion terveyskeskus

Terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palveluja. Ylitornion terveyskeskuksessa toimii poliklinikka, lääkärin kiireetön vastaanotto, laboratorio, röntgen, mielenterveystoimisto, kuntoutus, neuvola ja vuodeosasto.

Osoite

Mellantie 5 95600 YLITORNIO

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 16:00

Rokotuksilla ehkäistään tartuntatauteja. Kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset ovat vapaaehtoisia ja maksuttomia. Alle kouluikäisten rokotukset annetaan neuvolassa. Kouluikäisten rokotuksista huolehtii kouluterveydenhuolto ja opiskelijoiden rokotuksista opiskeluterveydenhuolto. Aikuiset rokotetaan sosiaali- ja terveyskeskuksessa.

Sosiaali- ja terveyskeskus antaa neuvontaa matkailijoiden rokotuksista sekä tarvittavat rokotukset. Rokotusohjelmaan kuulumattomat rokotteet on kustannettava usein itse.

Kansallisen rokotusohjelman rokotukset ovat maksuttomia.

Rokotusohjelman ulkopuolisista rokotuksista, esimerkiksi matkailijarokotuksista, peritään hoitajan vastaanottomaksu. Huomaathan, että nämä rokotteet täytyy ostaa itse.

h4 liittyvät palvelut

Liittyvät palvelut

nappi kausirokotukset

H4 lisätietoa-tietoa-asiakasmaksuista

h4-ajankohtaista-palvelussa

Ajankohtaista palveluissa

Sisältöjulkaisija

  1. Punkkirokotukset Simossa keväällä 2025
    Muistathan, että paras aika suojautua punkkirokotuksella on juuri nyt keväällä!

    Punkkirokotukset Simossa keväällä 2025

    10.3.2025

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Punkkirokotukset Simossa keväällä 2025

    10.3.2025

    Muistathan, että paras aika suojautua punkkirokotuksella on juuri nyt keväällä!

    Rokotukset Simon neuvolassa, Varkkermontie 1, Simo: 

    • ke 2.4. klo 8.30–15.30 
    • ma 5.5. klo 8.30–15.30 

    Simolaiset voivat saada rokotteen myös Kemin neuvolassa seuraavina rokotuspäivinä. Kemin neuvolaan ajanvaraus ainoastaan soittamalla

    • la 29.3. klo 8.15–15.30 
    • la 5.4. klo 8.15–15.30 
    • la 17.5. klo 8.15–15.30 

    Voit varata ajan Simon neuvolassa annettaviin rokotuksiin sähköisestä kalenterista rokotussimo.kehollesi.fi tai soittamalla rokotusnumeroon 016 860 4123. Soitamme takaisin 1–3 arkipäivän kuluessa. Huom! Kemin neuvolassa annettaviin rokotuksiin ajanvaraus vain puhelimessa. 

    Ilmaisiin rokotuksiin puutiaisaivotulehdusta vastaan ovat oikeutettuja Simossa vakituisesti asuvat 3 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat henkilöt tai Simossa vähintään 4 viikkoa kesäaikaan oleilevat, luonnossa liikkuvat 3 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat henkilöt. 

    Maksuton rokotusohjelma kattaa kolme rokoteannosta (perussarja). Myös henkilö, jonka perussarja on kesken, saa täydennysrokotukset ilmaiseksi. Kaksi ensimmäistä annosta annetaan pääsääntöisesti 1–3 kuukauden välein, kolmas annos sitten ensi keväänä. 

    Tehosterokotukset ovat omakustanteisia ja niihin tulee hankkia resepti omalta terveysasemalta. Ulkopaikkakuntalaisten tehosterokotuksia ei pistetä Simossa. 

    Punkkirokotukset Simossa keväällä 2025
    10.3.2025
    Muistathan, että paras aika suojautua punkkirokotuksella on juuri nyt keväällä!

    Punkkirokotukset Simossa keväällä 2025


    Muistathan, että paras aika suojautua punkkirokotuksella on juuri nyt keväällä!

  2. Lintuinfluenssarokotteet riskiryhmiin kuuluville aikuisille tarjolla maaliskuusta 2025 alkaen
    Lapin hyvinvointialue tarjoaa lintuinfluenssarokotteet vain riskiryhmiin kuuluville yli 18-vuotiaille...

    Lintuinfluenssarokotteet riskiryhmiin kuuluville aikuisille tarjolla maaliskuusta 2025 alkaen

    12.3.2025

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Lintuinfluenssarokotteet riskiryhmiin kuuluville aikuisille tarjolla maaliskuusta 2025 alkaen

    12.3.2025

    Lapin hyvinvointialue tarjoaa lintuinfluenssarokotteet vain riskiryhmiin kuuluville yli 18-vuotiaille henkilöille maaliskuusta 2025 alkaen. Rokotusaikoja voi varata Rovaniemelle, Kemiin tai Sodankylään.

    Lintuinfluenssarokotteita suositellaan seuraaville riskiryhmille:

    • turkistilojen työntekijöille, turkistarhaajille ja heidän perheenjäsenilleen
    • siipikarjatilojen työntekijöille, siipikarjatilallisille ja heidän perheenjäsenilleen
    • harrastekanaloiden pitäjille ja heidän perheenjäsenilleen
    • eläinlääkäreille, jotka työskentelevät turkiseläinten, siipikarjan tai luonnonvaraisten lintujen parissa
    • henkilöille, jotka osallistuvat sairaiden ja kuolleiden lintujen tai eläinten käsittelyyn ja hävittämiseen tai tilojen puhdistamiseen, esimerkiksi eläinperäisten sivutuotteiden käsittelylaitoksissa työskentelevät
    • lintujen rengastajille
    • luonnonvaraisten lintujen hoitoloiden työntekijöille
    • kotieläinpihojen ja lintutarhojen henkilöstölle
    • laboratoriotyöntekijöille, jotka käsittelevät lintuinfluenssavirusta tai sitä mahdollisesti sisältäviä näytteitä
    • lintuja käsitteleville riistanhoitajille
    • epäillyn tai varmistetun lintuinfluenssatapauksen lähikontakteille.

    Rokotussarjaan kuuluu kaksi annosta. Toinen annos annetaan aikaisintaan kolmen viikon kuluttua ensimmäisen annoksen jälkeen. Rokotusväli voi kuitenkin olla selvästi pidempikin.

    Varaa rokotusaika

    Kemissä ajan voi varata numerosta 016 860 4123

    Rovaniemellä ajan voi varata soittamalla keskitettyyn ajanvarausnumeroon 016-860 2020

    Sodankylässä ajan voi varata soittamalla omalle tiimille, Kiela-tiimi (sukunimi A-L) 016 860 4841 tai Siula-tiimi (sukunimi M-Ö) 016 860 4842.

    Rokotteella suojaa vakavalta taudilta

    Rokotteella pyritään suojaamaan lintuinfluenssan tartuntariskissä olevia viruksen aiheuttamalta vakavalta taudilta.  Lisäksi tavoitteena on estää tilanne, jossa lintuinfluenssavirus tarttuisi ihmiseen samaan aikaan kausi-influenssaviruksen kanssa, mikä voisi mahdollistaa uuden virustyypin synnyn. 

    Tänä vuonna lintuinfluenssaa on esiintynyt luonnonvaraisissa linnuissa huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna.  Ruokavirasto on toistaiseksi todennut vain yhden tautitapauksen. Ruokavirasto seuraa lintuinfluenssan esiintymistä Suomen luonnonvaraisissa linnuissa ja torjuu taudin leviämistä eläintiloilla.

    Lue lisää lintuinfluenssarokotuksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta
     

    Lintuinfluenssarokotteet riskiryhmiin kuuluville aikuisille tarjolla maaliskuusta 2025 alkaen
    12.3.2025
    Lapin hyvinvointialue tarjoaa lintuinfluenssarokotteet vain riskiryhmiin kuuluville yli 18-vuotiaille...

    Lintuinfluenssarokotteet riskiryhmiin kuuluville aikuisille tarjolla maaliskuusta 2025 alkaen


    Lapin hyvinvointialue tarjoaa lintuinfluenssarokotteet vain riskiryhmiin kuuluville yli 18-vuotiaille henkilöille maaliskuusta 2025 alkaen. Rokotusaikoja voi varata Rovaniemelle, Kemiin tai Sodankylään.

  3. Punkkirokotukset keväällä 2025 Kemin neuvolassa
    Muistathan, että paras aika suojautua punkkirokotuksella on juuri nyt keväällä!

    Punkkirokotukset keväällä 2025 Kemin neuvolassa

    10.3.2025

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Punkkirokotukset keväällä 2025 Kemin neuvolassa

    10.3.2025

    Muistathan, että paras aika suojautua punkkirokotuksella on juuri nyt keväällä!

    Kemissä punkkirokotuksen saa Kemin neuvolassa osoitteessa Valtakatu 6 (käynti Citymarketin puoleisesta päädystä).

    Rokotusajan voi varata Kemin sähköisestä ajanvarauksesta rokotuskemi.kehollesi.fi tai soittamalla numerosta 016 860 4123. Soitamme takaisin 1–3 arkipäivän kuluessa.

    Maksuttomaan punkkirokotteeseen ovat oikeutettuja Kemissä kaikki 3 vuotta täyttäneet, seuraavilla postinumeroalueella asuvat: 94700, 94720, 94800, 94830 ja 94900.

    Rokotuspäivät:

    • la 29.3. klo 8.15–15.30 
    • la 5.4. klo 8.15–15.30 
    • ti 6.5. klo 8.15–15.30 
    • la 17.5. klo 8.15–15.30 
    • ti 3.6. klo 8.15–15.30

    Maksuton rokotusohjelma kattaa kolme rokoteannosta (perussarja). Myös henkilö, jonka perussarja on kesken, saa täydennysrokotukset ilmaiseksi. Kaksi ensimmäistä annosta annetaan pääsääntöisesti 1–3 kuukauden välein, kolmas annos vuoden päästä. 

    Rokotusten perussarjan jälkeen tarvittavat tehosteannokset on maksettava itse. Tehosteannosten reseptin voi pyytää omalta terveysasemalta ja varata sitten pistosajan terveydenhoitajalle rokotusnumerosta tai sähköisestä ajanvarauskalenterista. Huomioithan, että omakustanteinen rokote tulee olla mukana ajanvaraukselle tullessa. 

    Punkkirokotukset keväällä 2025 Kemin neuvolassa
    10.3.2025
    Muistathan, että paras aika suojautua punkkirokotuksella on juuri nyt keväällä!

    Punkkirokotukset keväällä 2025 Kemin neuvolassa


    Muistathan, että paras aika suojautua punkkirokotuksella on juuri nyt keväällä!