Ajanvarauksen muutos, mammografiatutkimus (Rovaniemi)
Saitko seulontakutsun? Jos saamasi seulontamammografia-aika ei sovi, voit vaihtaa sen verkkopalvelussa.
Palveluun tarvittavat kirjautumistiedot saat seulontakutsukirjeestä.
Syöpäseulonnoilla eli joukkotarkastuksilla pyritään löytämään syövän esiasteita ja varhaisvaiheen syöpiä sekä vähäoireisia syöpiä, joita hoitamalla voidaan ehkäistä vakavampi sairaus. Seulonta kuuluu ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon ja sen tavoitteena on syövän aiheuttamien kuolemien vähentäminen.
Seulontoihin osallistuminen on vapaaehtoista ja maksutonta. Päätös osallistua tai olla osallistumatta ei vaikuta muiden terveyspalveluiden saantiin.
Rintasyöpäseulontaan kutsutaan kaikki 50-69-vuotiaat naiset kahden vuoden välein. Tutkimusvuorossa olevat saavat henkilökohtaisen kutsun kirjeitse. Kun saat kutsukirjeen, toimi kirjeessä olevien ohjeiden mukaisesti. Kirje sisältää ohjeet ajan vaihtamiseksi. Seulonta suoritetaan mammografiakuvauksella. Testitulos ilmoitetaan henkilökohtaisella kirjeellä.
Kohdunkaulan syövän seulontaan kutsutaan kaikki 30-65-vuotiaat naiset viiden vuoden välein. Tutkimusvuorossa olevat saavat henkilökohtaisen kutsun kirjeitse. Kun saat kutsukirjeen, toimi kirjeessä olevien ohjeiden mukaisesti. Kirje sisältää ohjeet ajan vaihtamiseksi. Seulonta suoritetaan ottamalla näyte kohdun kaulaosasta. Testitulos ilmoitetaan henkilökohtaisella kirjeellä.
Suolistosyöpäseulontoihin kutsutaan vuonna 2024 60-70-vuotiaat. Seulontaan kutsutaan kahden vuoden välein aina niinä vuosina, kun kutsuttava täyttää parillisen määrän vuosia. Tutkimusvuorossa olevat saavat henkilökohtaisen kutsun kirjeitse. Kun saat kutsukirjeen, toimi kirjeessä olevien ohjeiden mukaisesti. Seulonta suoritetaan kotona otettavalla ulostekokeella, joka postitetaan laboratorioon. Testitulos ilmoitetaan henkilökohtaisella kirjeellä.
Raskaana oleville naisille tarjotaan varhaisraskauden yleistä ultraäänitutkimusta sekä tutkimuksia sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien havaitsemiseksi.
Valitse paikkakunta ja saat näkyviin yhteystiedot, sähköiset palvelut ja muut palveluun liittyvät tiedot.
Valitse paikkakunta
Valittuna: Kaikki
Kutsuttavat saavat kutsukirjeen, jossa on henkilökohtainen tutkimusaika ja ohjeet tutkimusajan vaihtamiseksi. Jos sinulla on voimassa oleva turvakielto, kutsukirjettä ei voida lähettää ja sinun tulee olla itse yhteydessä seuraaviin numeroihin tutkimusajan varaamiseksi:
Rintasyöpäseulonta: Terveystalo ajanvaraus ti-pe 9-16 p. 045 7734 9976
Kohdunkaulan- ja suolistosyövän seulonta: Fimlab asiakaspalvelu p. 03 3117 4445
Saitko seulontakutsun? Jos saamasi seulontamammografia-aika ei sovi, voit vaihtaa sen verkkopalvelussa.
Palveluun tarvittavat kirjautumistiedot saat seulontakutsukirjeestä.
Yhteydenotto tarjoaa vaihtoehdon terveyskeskukseen soittoon tai käymiseen. Voit olla yhteydessä pitkäaikaissairauksiin liittyvissä asioissa tai tavanomaisissa päivystysluonteisissa ongelmissa (esim. äkilliset hengitystietulehdukset, selkäkivut, nyrjähdykset). Hätätilanteeseen palvelu ei sovellu. Soita silloin 112.
Kun täytät ja lähetät yhteydenottopyynnön terveyskeskukseen, annat samalla luvan ammattilaisen tarvittaessa pyytää konsultaatiota muualta esim. Lapin keskussairaalasta. Lähettämäsi tiedot kirjataan potilastietojärjestelmään. Pyrimme vastaamaan yhteydenottoosi virka-aikana tunnin parin kuluessa, jos olet lähettänyt viestin meille klo 13 mennessä.
Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelun kautta voi lähettää viestejä ja kysymyksiä, myös liitteiden lähettäminen on turvallista. Lähetetyt viestit sekä niihin saapuneet vastaukset tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.
Avoinna ympäri vuorokauden.
Palvelun asiakastuki teknisissä ongelmissa.
Saat yhteyden äitiys-, lasten- ja ehkäisyneuvolan sekä seulontatutkimusten terveydenhoitajaan puhelimitse arkipäivisin.
Saat yhteyden seulontahoitajiin puhelimitse arkipäivisin. Soitamme sinulle takaisin, jos emme ehdi vastaamaan.
Saat yhteyden terveydenhoitajaan puhelimitse arkipäivisin.
Voit hakeutua Karigasniemessä terveydenhoitajan vastaanotolle äitiys- ja lastenneuvola-, kouluterveydenhuolto-, seniorineuvola-, diabetes- ja rokotusasioissa. Karigasniemen terveydenhoitaja toimii koko kunnan alueella diabetes- ja seulontahoitajana.
Saat yhteyden seulontahoitajaan puhelimitse arkipäivisin. Soitamme takaisin, jos emme ehdi heti vastaamaan.
Saat yhteyden seulontahoitajaan puhelimitse arkipäivisin.
Valitse takaisinsoittojärjestelmästä hoitaja Paula Tapojärvi. Hoitaja soittaa sinulle takaisin sovittuna aikana.
Saat yhteyden kohdunkaulansyövän seulonnan ajanvaraukseen ja suolistosyövän seulontahoitajaan puhelimitse arkipäivisin.
Saat yhteyden seulontahoitajaan puhelimitse arkipäivisin.
Saat yhteyden seulontahoitajaan puhelimitse arkipäivisin. Seulontahoitaja palvelee kohdunkaulan- ja suolistosyövän seulontoihin liittyvissä asioissa.
Kun soitat seulontahoitajalle, kuuntele nauhoite ja valitse "neuvola" painamalla pyydettyä numeroa. Voit jättää soittopyynnön hoitajalle arkipäivisin.
Voit tiedustella lisätietoja mammografiaseulonnoista sekä tehdä ajanvarauksiin muutoksia puhelimitse arkipäivisin.
Palvelun tuottaa Terveystalo.
Saat yhteyden seulontahoitajaan puhelimitse arkipäivisin.
Saat yhteyden seulontahoitajaan puhelimitse arkipäivisin.
Saat yhteyden seulontahoitajiin puhelimitse arkipäivisin.
Saat yhteyden terveyskeskuksen ajanvaraukseen puhelimitse arkipäivisin. Iltaisin, öisin, viikonloppuisin ja arkipyhinä ota kiireellisissä tilanteissa yhteys hoidon tarpeen arviointiin.
Ajanvarausnumerosta tavoitat oman tiimisi sairaanhoitajan, joka arvioi hoidon tarpeesi ja hoidon kiireellisyyden sekä ohjaa sinut oikeaan hoitopaikkaan. Kuntalaiset on jaettu kahteen tiimiin sukunimen alkukirjaimen perusteella:
Jos kotikuntasi on muu kuin Pello, mutta olet valinnut Pellon terveyskeskuksen asiointipaikaksi, kuulut Väylä-tiimiin.
Terveyskeskuksen ajanvarausnumerossa on käytössä takaisinsoittojärjestelmä, jossa valitset seuraavista:
1. Vaappu-tiimi
2. Väylä-tiimi
3. Neuvola
4. Ulkopaikkakuntalaiset ja palvelu englanniksi
5. Viranomaislinja
Jos sinulla on kysyttävää rintasyövän tai paksusuolen syövän seulonnoista, ota yhteyttä terveyskeskuksen poliklinikalle.
Saat yhteyden seulontahoitajiin puhelimitse arkisin.
Saat yhteyden seulontahoitajiin puhelimitse arkipäivisin.
Voit tiedustella lisätietoja papa-seulonnoista sekä tehdä ajanvarauksiin muutoksia puhelimitse keskiviikkoisin.
Palvelun tuottaa Pihlajalinna.
Saat yhteyden seulontahoitajaan puhelimitse arkipäivisin.
Neuvolan perhetyöntekijään ja terveydenhoitajaan saat yhteyden soittamalla arkipäivisin.
Terveydenhoitajalta voit myös tiedustella kohdunkaulansyövän ja suolistosyövän seulonnoista.
Saat yhteyden neuvolan terveydenhoitajaan/kouluterveydenhoitajaan soittamalla arkipäivisin. Voit olla yhteydessä terveydenhoitajaan myös koulupsykologin palveluihin liittyvissä asioissa.
Terveydenhoitajalta voi myös tiedustella kohdunkaulan syövän seulonnoista.
Saat yhteyden terveysaseman ajanvarauksen hoitajaan puhelimitse arkipäivisin. Käytössä on automaattinen puhelinpalvelujärjestelmä. Palvelunumero ei ole koskaan varattuna, eli yksi puhelu riittää. Voit valita, jäätkö odottamaan vuoroasi linjoille vai valitsetko itsellesi takaisinsoiton.
Laboratorion näytteenottoon on aina varattava aika. Varaa aika hyvissä ajoin erityisesti sokerirasituksiin.
Iltaisin ja viikonloppuisin ota kiireellisissä tilanteissa yhteys Sodankylän hyvinvointikeskus Sopukan akuuttivastaanoton ajanvaraukseen. Yöaikaan ota yhteys Lapin keskussairaalan päivystyspoliklinikalle.
Puheluusi vastaa aina ensimmäisenä nauhoite. Kuuntele annetut ohjeet loppuun asti ja toimi niiden mukaan. Terveyskeskuksesta otetaan sinuun yhteyttä saman päivän aikana.
Saat yhteyden diabetes-, INR-, sydän- ja seulontahoitajiin puhelimitse arkipäivisin.
Kohdunkaulansyövän seulonnoista saat lisätietoa soittamalla joko seksuaaliterveysneuvolaan tai neuvolan toimistoon. Rintasyövän ja suolistosyövän seulonnoista saat lisätietoa soittamalla oman hoitotiimisi ajanvarausnumeroon. Se, minkä hoitotiimin asiakas olet, määräytyy sukunimesi ensimmäisen kirjaimen mukaan.
Sekä neuvolat että terveyskeskuksen ajanvaraus palvelevat arkipäivisin.
Kiireetön ajanvaraus lääkäreille ja hoitajille
Laboratoriotulosten kysely
Marevan-hoidon ohjeistus
Reseptien uusinnat
Spirometriat
Kuulotutkimukset
Saat yhteyden neuvolan terveydenhoitajiin puhelimitse arkipäivisin.
Neuvolan terveydenhoitajat palvelevat äitiys- ja lastenneuvolaan sekä ehkäisyyn ja perhesuunnitteluun liittyvissä asioissa. Voit olla yhteydessä terveydenhoitajiin myös kohdunkaulansyövän seulonnoista.
Saat yhteyden suolistosyövän seulontojen terveydenhoitajaan puhelimitse arkipäivisin.
Saat yhteyden neuvolan terveydenhoitajaan puhelimitse arkipäivisin.
Terveydenhoitaja on paikalla neuvolassa tiistaisin, keskiviikkoisin ja parittomilla viikoilla torstaisin.
Saat yhteyden kohdunkaulan- ja suolistosyövän seulontatutkimusten hoitajiin puhelimitse arkipäivisin.
Saat yhteyden seulontahoitajiin puhelimitse arkipäivisin.
Hetan terveysasemalla on lääkärin vastaanotto, hammashoitola, laboratorio, neuvolat ja kuntoutus.
Kuntokatu 4 99401 ENONTEKIÖ
Enontekiön asukkaiden rintasyöpäseulontojen paikka sijaitsee Muoniossa. Tarkemmat ohjeet löydät kutsukirjeestä.
Mehiläinen Terveyspalvelut Oy hoitaa Keminmaan kunnan terveyspalvelut. Vastaanotolta saat pitkäaikaissairauksien määräaikaiskontrollit, lakisääteiset lausunnot ja todistukset sekä avun kiireellisiin terveysongelmiin.
Väylätie 2 94400 KEMINMAA
Keminmaan asukkaiden rintasyöpäseulontojen paikka sijaitsee Kemissä. Tarkemmat ohjeet löydät kutsukirjeestä.
Ensiapu ja ajanvarausvastaanoton lisäksi tiloissa toimii laboratorio, röntgen, neuvola ja suun terveydenhuolto.
Sodankyläntie 202 A 98500 PELKOSENNIEMI
Pelkosenniemen asukkaiden rintasyöpäseulontojen paikka sijaitsee Kemijärvellä. Tarkemmat ohjeet löydät kutsukirjeestä.
Pellon neuvolassa työskentelee 2-3 terveydenhoitajaa. Neuvolasta saat äitiys- ja lastenneuvolapalveluita sekä senioriterveydenhoitajan, muistihoitajan ja aikuisvastaanoton palveluja. Palvelemme ajanvarauksella arkipäivisin.
Diabeteshoitotarvikejakelun ajat ovat tiistaisin ja torstaisin kello 10:00-11:00.
Seniorineuvola ilman ajanvarausta palvelee tiistaisin kello 9:00-11:00.
Neuvola sijaitsee terveyskeskuksen rakennuksessa. Sisäänkäynti tapahtuu terveyskeskuksen pääovesta. Aulan jälkeen käänny oikealle neuvolan käytävälle.
Ahjotie 4-6 95700 PELLO
Kohdunkaulan syövän seulontoja tai diabeetikkojen silmänpohjakuvauksia koskevissa asioissa ota yhteyttä neuvolaan.
Pellon terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palvelut. Lääkärin ja sairaanhoitajan kiireetön vastaanotto toimii ajanvarauksella. Asiakkaan yhteydenoton perusteella tehdään hoidontarpeen arviointi, jossa määritellään muun muassa hoidon kiireellisyys ja suunnitellaan tarkoituksenmukainen jatkohoito.
Kiirevastaanotolla annetaan äkillisen sairastumisen, vamman tai kroonisen sairauden vaikeutumisen edellyttämää välitöntä arviota ja hoitoa. Hoidontarpeen arvio tehdään joko puhelimessa tai sen tekee päivystävä hoitaja vastaanotolla. Päivystysluonteisissa asioissa hoidon tarpeen arvio voidaan tehdä myös sähköisen yhteydenottokanavan kautta.
Poliklinikan lisäksi terveyskeskuksessa sijaitsevat myös neuvola, röntgen, vuodeosasto, fysioterapia, kotisairaanhoidon ja kotipalvelun toimistot sekä Nordlabin laboratoriopalvelut.
Rakennus on esteetön ja yksikerroksinen. Ulko-ovista oikean puoleisin on automaattisesti avautuva.
Ahjotie 4-6 95700 PELLO
Jos sinulla on kysyttävää rintasyövän tai paksusuolen syövän seulonnoista, ota yhteyttä terveyskeskuksen poliklinikalle.
Sallan sosiaali- ja terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palvelut.
Jungintie 3 98900 SALLA
Sallan asukkaiden rintasyöpäseulontojen paikka sijaitsee Kemijärvellä. Tarkemmat ohjeet löydät kutsukirjeestä.
Ensiapu- ja ajanvarausvastaanoton lisäksi terveysasemalla toimivat laboratorio, suun terveydenhuolto, apuvälinepalvelut, fysioterapia ja diabeteshoitotarvikejakelu.
Uittotie 2 98800 SAVUKOSKI
Savukosken asukkaiden rintasyöpäseulontojen paikka sijaitsee Kemijärvellä. Tarkemmat ohjeet löydät kutsukirjeestä.
Simon terveysasemalta saat seuraavia perusterveydenhuollon palveluja:
Varkkermontie 1 95200 SIMO
Simon asukkaiden rintasyöpäseulontojen paikka sijaitsee Kemissä. Tarkemmat ohjeet löydät kutsukirjeestä.
Tervolan terveysasemalta saat perusterveydenhuollon palveluja. Terveysasemalla toimivat äitiys- ja lastenneuvola, hammashoitola, koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto, työterveyshuolto, fysioterapia, mielenterveyspalvelut sekä aikuisten terveysneuvonta.
Tervolan terveyspalvelujen tuottamisesta vastaa Terveystalo.
Keskustie 78 95300 TERVOLA
Tervolan asukkaiden rintasyöpäseulontojen paikka sijaitsee Kemissä. Tarkemmat ohjeet löydät kutsukirjeestä.
Terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palvelut.
Seitatie 1 A 99980 UTSJOKI
Utsjoen asukkaiden rintasyöpäseulontojen paikka sijaitsee Inarissa. Tarkemmat ohjeet löydät kutsukirjeestä.
Seulontatutkimuksia järjestetään tiettyjen tautien ja poikkeamien toteamiseksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Rintasyöpäseulontaan kutsutaan kaikki 50–69-vuotiaat naiset 20–26 kuukauden välein. Kohdunkaulan syövän seulontaan kutsutaan kaikki 30–65-vuotiaat naiset viiden vuoden välein. Suolistosyövän seulontaan kutsutaan vuodesta 2022 alkaen 60–68-vuotiaat. Seulonta laajenee asteittain, siten että vuonna 2031 seulontaan kutsutaan 56–74-vuotiaat. Raskaana oleville naisille tarjotaan varhaisraskauden yleistä ultraäänitutkimusta sekä tutkimuksia sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien havaitsemiseksi.
Seulontoihin osallistuminen on vapaaehtoista ja maksutonta. Päätös osallistua tai olla osallistumatta ei vaikuta muiden terveyspalveluiden saantiin. Osallistujille tulee tarjota riittävästi tietoa seulontatutkimuksen vaikutuksista ja mahdollisista riskeistä.
Seulontoihin osallistuminen on maksutonta.
Valtioneuvoston asetus seulonnoista
29.1.2024
Lapin hyvinvointialueella on tullut muutoksia syöpäseulontojen toteuttajiin vuonna 2024. Tästä artikkelista näet tarkemmin eri seulontojen näytteenottoja toteuttavat tahot.
Kohdunkaulan syövän seulonnat toteuttaa vuonna 2024 Fimlab, ja seulonta muuttuu HPV-tutkimusmenetelmään pohjautuvaksi. Rovaniemen asukkaille kohdunkaulan syövän seulonnan näytteenoton toteuttaa Pihlajalinna. Asiakkaalta näyte otetaan samalla tavalla kuin ennenkin.
Lapin hyvinvointialueen asukkaille suolistosyövän seulonnat toteuttaa Fimlab ja rintasyövän seulonnat Terveystalo.
Lisätietoja seulontatutkimuksista löydän Lapin hyvinvointialueen seulontatutkimukset-verkkosivulta.
Lapin hyvinvointialueella on tullut muutoksia syöpäseulontojen toteuttajiin vuonna 2024. Tästä artikkelista näet tarkemmin eri seulontojen näytteenottoja toteuttavat tahot.
28.12.2023
Lapin hyvinvointialueella astuvat voimaan uudet asiakasmaksut 1.1.2024 alkaen.
Jatkossa perusterveydenhuollon käyntimaksu on 23 euroa. Maksu peritään korkeintaan kolme kertaa vuodessa. Terveyskeskuspäivystyksen käyntimaksu on 31,60 euroa. Erikoissairaanhoidon poliklinikan käyntimaksu on 46 euroa.
Hammaslääkärin käyntimaksu on 14,60 euroa, suuhygienistin käyntimaksu on 11,30 euroa ja erikoishammaslääkärin käyntimaksu 21,50 euroa.
Kuntoutuksen käyntimaksu on 12,80 euroa. Neuvonta ja apuvälinepalvelut ovat maksuttomia.
Neuvolat sekä oppilas- ja opiskeluhuolto ovat maksuttomia.
Sosiaalityö- ja sosiaaliohjaus on maksutonta. Muiden sosiaalipalvelujen maksuista voit kysyä lisää sosiaalityöntekijältäsi.
Vuoden aikana perittävien asiakasmaksujen enimmäismäärä eli maksukatto on 762 euroa.
Maksujen yhteismäärää laskettaessa huomioidaan kalenterivuoden (1.1.–31.12.) aikana käyttämiesi palvelujen asiakasmaksut. Jos maksujen yhteismäärä ylittää 762 euroa, ovat maksukattoon sisältyvät palvelut tämän jälkeen kalenterivuoden loppuun saakka maksuttomia.
Maksujen yhteismäärää laskettaessa katsotaan, milloin palvelu on saatu. Ei sen mukaan, mikä on laskun eräpäivä tai laskun maksupäivä.
Maksu käyttämättä jätetystä palvelusta on 56,70 euroa 1.1.2024 alkaen. Maksu peritään, jos jätät ennalta sovitun ajan perumatta tai jätät saapumatta sinulle varatulle ajalle ilman hyväksyttävää syytä. Maksu koskee myös laboratorio- ja kuvantamiskäyntejä, lyhytaikaisia hoitoja ja asumispalvelupaikkoja sekä potilashotellia. Maksua ei peritä alle 18-vuotiailta.
Lapin hyvinvointialueella veteraanien ja pitkäaikaistyöttömien lääkäripalvelut sekä alle 25-vuotiaiden ehkäisy ovat jatkossakin maksuttomia.
Lisäksi asiakas voi saada alennusta tai vapautusta tietyistä maksuista, jos hänen toimeentulonsa on niiden vuoksi vaarassa. Lapin hyvinvointialue arvioi asiakkaan hakemuksen perusteella, täyttyvätkö maksun alentamisen edellytykset. Jos edellytykset täyttyvät, maksua täytyy alentaa. Hyvinvointialueen on annettava asiakkaalle muutoksenhakukelpoinen päätös maksun alentamisesta tai perimättä jättämisestä.
Lapin hyvinvointialueella astuvat voimaan uudet asiakasmaksut 1.1.2024 alkaen.