Varahenkilönä Lapin keskussairaalassa
Lapin keskussairaalan varahenkilöstö on elintärkeä osa sairaalan toimintaa, varmistaen osaavan henkilöstön saatavuuden muun muassa äkillisissä poissaoloissa. Tässä tarinassa tutustumme lähihoitaja Heidi Kultaseen ja hänen kokemuksiinsa varahenkilönä.
Vaihtelevuus on tämän työn suola – Heidin tarina varahenkilönä

eri osastoille mennessään.
Alun perin tulin varahenkilöstöpooliin elokuussa 2022. Olin valmistunut saman vuoden maaliskuussa lähihoitajaksi ja työskentelin vammaisten asumispalveluissa, kun näin työpaikkailmoituksen, jossa haettiin hoitajia Lapin keskussairaalaan varahenkilöiksi. Muistan lukeneeni ilmoitusta ja miettineeni, että tämä paikkahan kuulostaa täydelliseltä minulle. Sain paikan, enkä ollut väärässä – olen viihtynyt tässä työssä tosi hyvin. Välissä olen tehnyt muutamia pidempiä sijaisuuksia, mutta syyskuussa 2024 palasin takaisin varahenkilöstöpooliin.
Kotiyksikköni on kirurgian osasto, lisäksi minua voi varata sisätautien vuodeosastolle ja potilashotelliin. Varahenkilöstössä työskentely mahdollistaa minulle monipuolisen ja vaihtelevan työympäristön, jossa ammattitaito kehittyy koko ajan. Työn parhaita puolia on myös ehdottomasti se, että kiertävänä työntekijänä minulla on paljon työkavereita ja kuulun moneen työyhteisöön. Tunnen aina itseni tervetulleeksi eri osastoille mennessäni.
Meillä varahenkilöstössä työskentelevien kesken on tietynlainen yhteenkuuluvuuden tunne. Työskentelemme ympäri sairaalaa, mutta toisinaan saatamme olla työparina samassa vuorossa. Näistä kohtaamisista tulee aina kotoisa ja lämmin fiilis, kun pääsemme vaihtamaan kuulumisia ja kokemuksia. Tiimillämme on kaksi esihenkilöä, ja he pitävät meistä hyvää huolta. Joustoa on hyvin puolin ja toisin. Perjantaisin saamme aina viikkokirjeen, johon he ovat koostaneet meille tärkeitä ajankohtaisia asioita. Kerran kuussa kokoonnumme yhteen isompaan yhteiseen tapaamiseen.
Tässä tehtävässä työvuorosuunnitteluun voi vaikuttaa enemmän kuin useimmissa muissa palveluyksiköissä. Suunnittelemme työvuoromme vain varahenkilöstöpoolin kesken, joten pienessä tiimissä työvuorotoiveista on helpompi neuvotella ja joustaa. Myös osaamisen kehittämiseen tarjotaan hyviä mahdollisuuksia. Olen kiitollinen siitä, että aina halutessani olen päässyt osallistumaan kiinnostaviin koulutuksiin. Viime aikoina olen täydentänyt osaamistani erityisesti haavakoulutuksissa. Myös kollegoiden kesken jaamme arjessa osaamista aktiivisesti.
Itse olen alanvaihtaja, olen aiemmin työskennellyt tanssinopettajana. Lähdin tähän työhön rohkeasti melko kokemattomana lähihoitajana, mutta tekemällä oppii ja työkaverit kyllä tukevat ja auttavat. Jos haluat kehittää osaamistasi ja nautit uusien haasteiden kohtaamisesta, suosittelen lämpimästi varahenkilön tehtävää. Tässä työssä pitää olla myös sopeutuva ja joustava, ja sietää sitä, että tilanteet voivat vaihtua nopeasti. Mutta juuri se vaihtelevuus on minulle tämän työn suola. Menen työvuoroon minulle osoitettuun yksikköön, hoidan työni hyvin, ja vuoron loputtua työasiat jäävät työpaikalle eivätkä kantaudu kotiin.
Kiinnostuitko varahenkilön työstä?
Hienoa! Laajennamme toimintaamme ja haemme juuri nyt sairaanhoitajia ja terveydenhoitajia vakituiseen työsuhteeseen Osaajakeskuksen varahenkilöstöön. Tehtävät voivat sijoittua hakijoiden toiveiden mukaan sairauksien hoidon ja ehkäisyn vastuualueelle, ikäihmisten palveluihin tai vammaispalveluihin. Työskentelymahdollisuuksia on nyt koko Laphan alueella, kaikissa Lapin kunnissa! Liity monipuoliseen ja jatkuvasti kehittyvään työyhteisöömme!
Hae nyt! (linkki työpaikkailmoitukseen)