Navigation Menu

Peerâaašij sovâttâllâm

Navigation Menu

Ptv Service Display

Perheasioiden sovittelu

Perheasioiden sovittelussa eronneiden vanhempien on mahdollista keskustella kaikista niistä kysymyksistä, joita lasten asioiden järjestämiseen liittyy, ja joista vanhempien on vaikea keskenään päästä yksimielisyyteen. Perheasioiden sovittelussa kiinnitetään erityistä huomiota lasten aseman turvaamiseen ja turvallisen arjen jatkumisen varmistamiseen.

Perheasioiden sovittelussa tavoitellaan lasten asioiden ja arjen käytäntöjen ratkaisemista sekä toimivan yhteistyö- ja rinnakkaisvanhemmuuden edellytysten turvaamista. Sovittelussa voidaan sopia lapsen huoltoon, asumiseen, tapaamisoikeuteen ja elatukseen liittyvistä asioista. Sovitut asiat voi myöhemmin vahvistaa lastenvalvojalla. Perheasioiden sovitteluun voi tulla myös neuvottelemaan lapsen arjen uudelleen järjestelyyn liittyvistä käytännön asioista sekä vanhempien välisestä kommunikaatiosta.

Perheasioiden sovittelu on vapaaehtoista, maksutonta ja luottamuksellista. Sovittelu edellyttää molemmilta vanhemmilta halukkuutta keskustella lasta koskevista asioista.

Perheasioiden sovittelija on ulkopuolinen, puolueeton taho. Sovittelijoina toimivat perheiden kanssa työskentelevät ammattilaiset.

Päikkikode valjiim

Valjii päikkikode já uážuh uáinusân ohtâvuotâtiäđuid, šleđgâlijd palvâlusâid já eres tiäđuid moh kyeskih palvâlusâid.

Valjii päikkikode

  • Puoh
  • Enontekiö
  • Inari
  • Kemi
  • Kemijärvi
  • Keminmaa
  • Kittilä
  • Kolari
  • Muonio
  • Pelkosenniemi
  • Pello
  • Posio
  • Ranua
  • Rovaniemi
  • Salla
  • Savukoski
  • Simo
  • Sodankylä
  • Tervola
  • Tornio
  • Utsjoki
  • Ylitornio

Väljejum: puoh

Poorgâ návt

Keskustele lapsesi toisen vanhemman kanssa, miten lapsen huolto, elatus, asuminen ja tapaamiset toteutuisivat lapsen edun mukaisesti. Keskustele myös lapsen kanssa hänen ikänsä ja kehitystasonsa huomioiden, ja ota hänen mielipiteensä huomioon.

Jos sinun ja lapsesi toisen vanhemman on vaikea sopia lasta koskevista asioista eikä asioista sopiminen lastenvalvojalla ole mahdollista, ota yhteyttä asuinalueesi kasvatus- ja perheneuvontaan.

Perheneuvolan neuvonta ja asiointi

Perheneuvola tarjoaa tukea lapsiperheille erilaisissa arjen haasteissa, kasvatukseen ja perheen hyvinvointiin liittyvissä tilanteissa. Perheneuvolasta voit saada apua esimerkiksi vanhemmuuden ja kasvatuksen kysymyksiin, perheen vuorovaikutusongelmiin, kriisitilanteisiin sekä lapsen kehitykseen, käyttäytymiseen tai tunne-elämään liittyviin huoliin.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelun kautta voit lähettää viestejä ja kysymyksiä, myös liitteiden lähettäminen on turvallista. Lähetetyt viestit sekä niihin saapuneet vastaukset tallentuvat DigiLapha-palveluun.

Táváliih ávusorroomääigih

áávus ijâppiäiválávt

Liitteet ja lisätiedot

Yhteydenotto perheoikeudellisiin palveluihin

Voit asioida seuraaviin palveluihin liittyvissä asioissa: vanhemmuuden selvittäminen, elatus-,​ huolto- ja tapaamissopimusasiat, adoptioneuvonta, selvityksen laatiminen tuomioistuimelle lasten​ huolto- ja tapaamisriidoissa sekä perheasioiden sovittelu.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelun kautta voit lähettää viestejä ja kysymyksiä, myös liitteiden lähettäminen on turvallista. Lähetetyt viestit sekä niihin saapuneet vastaukset tallentuvat DigiLapha-palveluun.

Táváliih ávusorroomääigih

áávus ijâppiäiválávt

Liitteet ja lisätiedot

Kemin perheneuvola

Perheneuvolasta saat apua kasvatukseen, kehitykseen ja ihmissuhteisiin liittyvissä ongelmissa. Tavallisimpia yhteydenoton syitä ovat ihmissuhdevaikeudet, parisuhteen ongelmat, elämänkriisit sekä lasten ja nuorten kehitykseen tai koulunkäyntiin liittyvät huolet.

Kemin perheneuvola palvelee Kemin, Keminmaan ja Simon asukkaita.

Puhelin

Táváliih ávusorroomääigih

Ajanvaraus ja neuvonta
  • Majebargâ 10:00 - 12:00
  • Tuorâstâh 10:00 - 12:00

Perheneuvola (Kemijärvi, Pelkosenniemi, Salla, Savukoski)

Saat yhteyden perheneuvolaan puhelimitse arkipäivisin.

Soittopyynnön voit jättää tekstiviestillä.

Puhelin

Pohjoisen alueen perheneuvolan ohjaus ja neuvonta

Saat yhteyden perheneuvolan ohjaus- ja neuvontanumeroon maanantaisin ja keskiviikkoisin. Numerosta saat neuvontaa vanhemmuuteen, lapsen psyykkiseen kehitykseen sekä perheen vuorovaikutushaasteisiin liittyvissä asioissa.

Neuvonta palvelee Enontekiön, Inarin, Kittilän, Kolarin, Muonion, Pellon ja Utsjoen asukkaita.

Puhelin

Táváliih ávusorroomääigih

Soittoajat
  • Vuossargâ 09:00 - 10:30
  • Koskokko 09:00 - 10:30

Ruávinjaargâ peerâravviittuv stivrim-, ravvim- já äigiväridempuhelin

Peerâravviittuv stivrim-, ravvim- já äigiväridempuhelimist tun juuvsah peerâravviittuv pargee. Tun puávtáh uážžuđ stivrim já ravvim meiddei peerâravviittuv äššigâsvuođâttáá. Ruávinjaargâ peerâravviittâh palvâl meiddei Ranua ässeid.

Peerâravviittuv koccee pargee váldá taan numerist vuástá äigiväridemtuoivuid, jo väridum äššigâsaaigij täärhistmijd, maasâdkesimijd já ohtâvuođâväldimtáttumijd.

Meiddei peerâravviittuv oovtâstpargokyeimih jukseh peerâravviittuv pargeid taan numerist.

Puhelin

Táváliih ávusorroomääigih

Suáittimääigih
  • Vuossargâ - Tuorâstâh 08:30 - 10:00

Suáđikylá peerâkuávdáá ravvim já palvâlemstivrim

Peerâkuávdáá ravvim já palvâlemstivrim išedeh tuu kavnâđ tuu tarbâšem palvâlus. Tun uážuh mist iše, ko tarbâšah ravvuid já torjuu aargâ čuolmâtiilijn. Mij toohâp ravviimist vuáđusteijee árvuštâllâm. Siämmást mij keččâp, lii-uv tust tárbu äššigâsvuotân. Mij uuccâp já heiviittep hiäivulijd já olmâáigásijd palvâlusâid ohtsâšpargoost.

Puhelin
  • Suáđikylá peerâkuávdáá ravvim já palvâlemstivrim

Táváliih ávusorroomääigih

  • Majebargâ 09:00 - 11:00
  • Tuorâstâh 09:00 - 11:00

Suáđikylá šoddâdem- já peerâravvim

Tun uážuh ohtâvuođâ šoddâdem- já peerâravvim pargeid puhelimáin argâpeeivij.

Suáđikylá šoddâdem- já peerâravviimist pargeh psykolog, sosiaalpargee, psykiatrâlâš pyecceitipšoo já sárnumterapeut. Lasseen párnáipsykiatrâ vuástáväldim lii 1-2 tove mánuppaajeest.

Puhelin

Táváliih ávusorroomääigih

Psykiatrisen sairaanhoitajan soittoaika
  • Koskokko 08:00 - 11:00

Tervolan perheneuvola ja muistihoitaja

Ota puhelimitse yhteys perheneuvolaan, jos haluat esimerkiksi keskustelutukea vanhemmuuteen ja kasvatukseen liittyvissä asioissa, olet huolissasi lapsen tai nuoren käyttäytymisestä tai kehityksestä, perheesi kohtaa kriisin tai tarvitset tukea parisuhdeasioissa. Perheneuvolan työntekijöinä toimivat psykologi ja sosiaalityöntekijä. Varaa ensimmäinen aika terveydenhoitajan kautta.

Terveydenhoitaja toimii myös muistihoitajana. Ota puhelimitse yhteys muistihoitajaan, jos olet huolissasi omasta tai läheisesi muistista. Muistihoitajaan saat yhteyden arkipäivisin.

Puhelin

Táváliih ávusorroomääigih

  • Vuossargâ - Tuorâstâh 08:00 - 16:00
  • Vástuppeivi 08:00 - 15:00

Tornion ja Ylitornion perheneuvola

Saat yhteyden perheneuvolaan puhelimitse arkipäivisin ja digipalvelun kautta virka-ajan ulkopuolella. Voit myös jättää vastaajaan soittopyynnön, jonka jälkeen otamme sinuun yhteyttä.

Asiakasvastaanotto tapahtuu ajanvarauksella.

Puhelin

Táváliih ávusorroomääigih

Ajanvarauspuhelin
  • Majebargâ 08:00 - 10:00
  • Koskokko 12:00 - 13:00
  • Tuorâstâh 08:00 - 10:00
Psykologin soittoajat
  • Vástuppeivi 08:00 - 10:00

Aanaar sosiaaltoimâttâh

Sosiaaltoimâttâh lii Aanaar kieldâvirgáduv 1. keerdist.

Čujottâs

Piiskuntie 2 99800 IVALO

Táváliih ávusorroomääigih

  • Vuossargâ - Tuorâstâh 09:00 - 15:00
  • Vástuppeivi 09:00 - 11:00

Kemin perheneuvola

Perheneuvolasta saat apua kasvatukseen, kehitykseen ja ihmissuhteisiin liittyvissä ongelmissa. Tavallisimpia yhteydenoton syitä ovat ihmissuhdevaikeudet, parisuhteen ongelmat, elämänkriisit sekä lasten ja nuorten kehitykseen tai koulunkäyntiin liittyvät huolet.

Kemin perheneuvola palvelee Kemin, Keminmaa ja Simon asukkaita. Asiakastapaamiset järjestämme pääsääntöisesti Kemin perheneuvolan tiloissa, mutta tarvittaessa asiakasta voidaan tavata hänen lähiympäristössään tai etäyhteydellä.

Čujottâs

Keskuspuistokatu 28 94100 KEMI

Posion terveyskeskus

Saat posiolaisena terveydenhuollon palvelut omasta terveyskeskuksestasi.

Palvelut tuottavat Coronaria Oy ja Hoivatie Oy.

Čujottâs

Sairaalantie 2 A 97900 POSIO

Táváliih ávusorroomääigih

Vastaanotto avoinna
  • Vuossargâ - Vástuppeivi 08:00 - 16:00

Eres ohtâvuotâtiäđuh

Puhelin

Ranuan hyvinvointikeskus/terveyskeskus

Terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palveluita.

Terveyskeskuksesta saat seuraavat palvelut:

  • päivystysvastaanotot
  • laboratorio
  • röntgen
  • neuvola
  • lääkärien ja hoitajien vastaanotot
  • kotisairaanhoito
  • mielenterveys- ja riippuvuuspalvelut
  • fysioterapia
  • hoitotarvikejakelu
  • suun terveydenhuolto
  • akuutti- ja kuntoutusosasto
  • työterveyshuolto
  • ikääntyneiden sosiaalipalvelut
  • perhetyö

Čujottâs

Sairaalatie 4 97700 RANUA

Táváliih ávusorroomääigih

Päivystys ja vastaanotot
  • Vuossargâ - Tuorâstâh 08:00 - 16:00
  • Vástuppeivi 08:00 - 15:00

Ruávinjaargâ peerâpalvâlemkuávdáš

Korkalonkatust orroo Peerâpalvâlemkuávdáš palvâl pärniperruid maaŋgâpiälálávt. Peerâpalvâlemkuávdáš lii Ruávinjaargâ kuávdáást.

Peerâpalvâlemkuávdáást tuáimih peerâtupe, ávus peivikiäčču, kuávdáá ravviittâh, peerâpargo, vajoidittem, peerâsosiaalpargo, čokkimtiimi sehe peerâravviittâh.

Čujottâs

Korkalonkatu 4 96100 ROVANIEMI

Táváliih ávusorroomääigih

Ávus peivikiäju palvâlemääigih
  • Vuossargâ 09:00 - 15:30
  • Majebargâ 09:00 - 13:00
  • Koskokko 09:00 - 15:30
  • Tuorâstâh 09:00 - 13:00
  • Vástuppeivi 09:00 - 12:00
Peerâsosiaalpargo palvâlusah
  • Vuossargâ - Vástuppeivi 08:00 - 15:00
Peerâravviittuv palvâlemääigih
  • Vuossargâ - Vástuppeivi 08:00 - 16:00

Sallan sosiaali- ja terveyskeskus

Sallan sosiaali- ja terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palvelut.

Čujottâs

Jungintie 3 98900 SALLA

Táváliih ávusorroomääigih

  • Vuossargâ - Tuorâstâh 08:00 - 16:00
  • Vástuppeivi 08:00 - 15:00

Suáđigil pyereestvaijeemkuávdáš Sopukka, Peerâkuávdáš

Uážuh mist iše jieškote-uvlágán eellimtiilijn - lijjih talle peerâolmooš teikkâ ohtuu ässee, pärni, nuorâ, pargoahasâš teikkâ elilâm olmooš.

Peerâkuávdáá sosiaal- já tiervâsvuođâhuolâttâs pargen mij porgâp oovtâstpargoost tuin já koskânân. Mii ulmen lii, et uážuh iše já torjuu jotelávt já njyebžilávt. Mij porgâp oovtâstpargo servijguin já servikudijguin, kieldâ pyereestvaijeem já tiervâsvuođâ ovdedeijee pargo, kieldâ sierâ toimâsuorgijguin já spesiaalpyecceitipšoin.

Čujottâs

Hyvinvointikeskus Sopukka, 2. kerros

Karistamontie 4 99600 SODANKYLÄ

Táváliih ávusorroomääigih

Peerâkuávdáá ávusorroomääigih
  • Vuossargâ - Vástuppeivi 08:00 - 16:00
Palvâlemuápistem
  • Vuossargâ - Vástuppeivi 09:00 - 11:00

Eres ohtâvuotâtiäđuh

Puhelin

Tervolan perheneuvola

Tervolan perheneuvola sijaitsee mielenterveysaseman yhteydessä. Perheneuvola tekee tarpeen mukaan yhteistyötä muiden lapsiperheitä lähellä olevien tahojen, kuten koulun, varhaiskasvatuksen ja neuvolan kanssa.

Čujottâs

Tervolan perheneuvola sijaitsee mielenterveysasemalla.

Keskustie 94 95300 TERVOLA

Tornion perhekeskus/Hannulan neuvola

Perhekeskus tarjoaa alueen monialaiset palvelut lapsille, nuorille ja perheille. Perhekeskus sovittaa yhteen lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut, sivistyspalvelut sekä järjestöjen ja seurakunnan palvelut. Hannulan neuvolasta saat myös seniorineuvolan palvelut ja työttömien terveystarkastukset.

Čujottâs

Pohjolankatu 7 95420 TORNIO

Táváliih ávusorroomääigih

  • Vuossargâ - Tuorâstâh 08:00 - 15:30
  • Vástuppeivi 08:00 - 13:15

Tuoi pyehtivettee parâkodden moonnâđ perâaašij sovâttâlmân jis tunnust láá ruossârijdoh, talle ko smiettâvettee iäránem tâi talle ko jo leppee tast meridâm. Sovâttâllâm puáhtá kevttiđ meid iäránem maŋa ovdâmerkkân párnái lohtâseijee sierâuáivilij čielgim várás.

Jis tun lah näimilittoost, ávuslittoost tâi registerisum parâkoskâvuođâst, te tust já tuu perrust lii vuoigâdvuotâ peessâđ sovâttâlmân. Sovâttâlmân uásálistem lii luáttámušlâš já rijjâtátulâš.

Sovâttelleeh láá perâravviimân, perâriähtán tâi párnáisuojâlmân hárjánâm ulmuuh, kiäin lii lope tooimâ háárjutmân. Perâaašij sovâttâllâm uárnee sosialtoimâ jiečânávt tâi oovtâstpargoost ovdâmerkkân ovtâstusâiguin, irâttâsâiguin, siätusijguin tâi nuubij áámmáttáiđulij tuáimeiguin.

Perheasioiden sovittelu on maksutonta.

Linkkilista perheoikeudellisten palvelujen ohje