Palvelussa voit ilmoittaa sosiaalihuollon tarpeesta eli tehdä huoli-ilmoituksen. Huoli aikuisesta voi syntyä esimerkiksi silloin, kun ihminen vaikuttaa kykenemättömältä huolehtimaan itsestään ja turvallisuudestaan tai lapsen etu sitä välttämättä vaatii. Huolen aiheena voi myös olla aikuisen elämänhallinnan ongelmat tai ikääntyneen kotona selviytyminen. Ilmoituksesi perusteella sosiaalipalvelujen ammattilaiset arvioivat, millaista apua kyseisen henkilön tai perheen elämäntilanteeseen voidaan tarjota.
Voit täyttää ja lähettää ilmoituksen ilman tunnistautumista tai kirjautumista tästä palvelusta suomesta. Jos lähetät ilmoituksen ulkomailta, siirry palveluun Ulkomailta tehty ilmoitus Ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta (Rovaniemi). Huolen kohteena olevalta henkilöltä voi pyytää suostumuksen ottaa yhteyttä sosiaalipalveluihin. Jos suostumusta ei voi saada, yksityishenkilö voi tehdä myös nimettömän ilmoituksen. Jos ilmoittaja jättää yhteystietonsa, sosiaalipalveluiden ammattilaiset voivat pyytää lisätietoja tarvittaessa. Ilmoituksen kohteella on myös oikeus pyytäessään saada tieto, kuka hänestä on ollut huolissaan, ellei erittäin tärkeä yleinen tai yksityinen etu muuta vaadi.
Koska palvelun käyttö ei vaadi tunnistamista tai kirjautumista, ilmoitus ei tallennu lähettäjälle. Palvelu on tietoturvallinen.
Lapsiperheiden sekä lastensuojelun neuvonta ja asiointi
Palvelu tarjoaa tukea, ohjausta ja tietoa lapsiperheen ja lapsen hyvinvointiin liittyvissä huolissa. Voit esimerkiksi keskustella sosiaalialan ammattilaisen kanssa perheen tilanteesta sekä saada tietoa ja ohjausta sosiaalipalveluista. Tavoitteena on edistää perheen hyvinvointia, vahvistaa vanhemmuutta ja varmistaa lasten turvallinen kasvuympäristö.
Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelun kautta voit lähettää viestejä ja kysymyksiä, myös liitteiden lähettäminen on turvallista. Lähetetyt viestit sekä niihin saapuneet vastaukset tallentuvat DigiLapha-palveluun.
Ulkomailta tehty ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta (Rovaniemi)
Palvelussa voit ilmoittaa sosiaalihuollon tarpeesta eli tehdä huoli-ilmoituksen. Huoli aikuisesta voi syntyä esimerkiksi silloin, kun ihminen vaikuttaa kykenemättömältä huolehtimaan itsestään ja turvallisuudestaan tai lapsen etu sitä välttämättä vaatii. Huolen aiheena voi myös olla aikuisen elämänhallinnan ongelmat tai ikääntyneen kotona selviytyminen. Ilmoituksesi perusteella sosiaalipalvelujen ammattilaiset arvioivat, millaista apua kyseisen henkilön tai perheen elämäntilanteeseen voidaan tarjota.
Voit täyttää ja lähettää ilmoituksen ilman tunnistautumista tai kirjautumista tästä palvelusta ulkomailta. Jos teet ilmoitusta suomesta, siirry palveluun Ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta (Rovaniemi). Huolen kohteena olevalta henkilöltä voi pyytää suostumuksen ottaa yhteyttä sosiaalipalveluihin. Jos suostumusta ei voi saada, yksityishenkilö voi tehdä myös nimettömän ilmoituksen. Jos ilmoittaja jättää yhteystietonsa, sosiaalipalveluiden ammattilaiset voivat pyytää lisätietoja tarvittaessa. Ilmoituksen kohteella on myös oikeus pyytäessään saada tieto, kuka hänestä on ollut huolissaan, ellei erittäin tärkeä yleinen tai yksityinen etu muuta vaadi.
Koska palvelun käyttö ei vaadi tunnistamista tai kirjautumista, ilmoitus ei tallennu lähettäjälle. Palvelu on tietoturvallinen.
Perhepalvelujen sosiaaliohjaaja ja perheohjaaja neuvovat sinua perheiden sosiaalipalveluihin liittyvissä asioissa. Saat yhteyden sosiaaliohjaajaan ja perheohjaajaan puhelimitse arkipäivisin.
Kemin, Keminmaan ja Simon sosiaalipalveluiden neuvonta ja palveluohjaus
Voit ottaa yhteyttä palveluohjaukseen esimerkiksi sosiaaliturvaan ja sosiaalipalveluihin liittyvissä asioissa. Jos sinulla ei ole tiedossa asiaa hoitavaa työntekijää, ota ensimmäisenä yhteyttä palveluohjaukseen.
Saat yhteyden lapsiperheiden perhetyöntekijä-sosiaaliohjaajaan puhelimitse arkipäivisin.
Lapsiperheiden perhetyöntekijä-sosiaaliohjaajaan voit ottaa yhteyttä lasten, nuoren ja palveluihin liittyen. Lapsiperhetyöntekijä toteuttaa muun muassa perhetyötä ja lastensuojelun perhetyötä. Voit myös varata tapaamisajan.
Kemin sosiaalitoimisto sijaitsee kaupungin keskustassa lähellä kaupungintaloa. Saat sosiaalipalveluihin liittyvää ohjausta ja neuvontaa paikan päällä sosiaalitoimistossa arkipäivisin.
Sosiaalitoimistossa sijaitsevat seuraavat palvelut: aikuissosiaalityö, perhesosiaalityö, lastensuojelu, jälkihuolto, lastenvalvoja, talousneuvonta, sosiaalinen luototus ja pakolaistyö.
Čujottâs
Keskuspuistokatu
30
94100
KEMI
Táváliih ávusorroomääigih
Neuvonta ja ohjaus
Vuossargâ - Vástuppeivi09:00 - 13:00
Kolarin sosiaalitoimisto
Kolarin sosiaalitoimisto palvelee terveyskeskuksen yhteydessä. Käynti sosiaalitoimistoon tapahtuu terveyskeskuksen parkkipaikalta oikean puoleiseen erillissiipeen, jonka ovessa lukee sosiaalitoimisto.
Čujottâs
Sairaalantie
4 B
95900
KOLARI
Táváliih ávusorroomääigih
Auki ajanvarauksella
Muonion hyvinvointipalveluiden toimisto
Muonion hyvinvointipalvelujen toimisto palvelee sosiaalipalveluihin liittyvissä asioissa.
Čujottâs
Pirkantie
11
99300
MUONIO
Pellon sosiaalitoimisto
Sosiaalitoimistosta saat sosiaalipalveluihin liittyvää ohjausta ja neuvontaa. Sosiaalityöntekijät tukevat sinua ja perhettäsi haastavissa elämäntilanteissa ja järjestävät tarvittavat tukitoimet.
Čujottâs
Opintie
7 B
95700
PELLO
Táváliih ávusorroomääigih
Aukioloajat
Vuossargâ - Vástuppeivi08:00 - 16:00
Posion perusturvatoimisto
Posion perusturvatoimistosta saat sosiaalipalveluita. Perusturvan toimistossa työskentelevät palvelujohtaja, sosiaalityöntekijät, perusturvan toimistosihteerit sekä kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja (paikalla perjantaisin).
Sosiaalitoimiston palvelupisteessä sinua palvelevat toimistosihteerit, sosiaaliohjaaja ja sosiaalityöntekijät. Saat ohjausta ja neuvontaa sosiaalipalveluista sosiaalitoimiston työntekijöiltä.
Sallan sosiaali- ja terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palvelut.
Čujottâs
Jungintie
3
98900
SALLA
Táváliih ávusorroomääigih
Vuossargâ - Tuorâstâh08:00 - 16:00
Vástuppeivi08:00 - 15:00
Savukosken sosiaalitoimisto
Sosiaalipalvelujen toimipiste sijaitsee Savukosken kunnanvirastolla. Sosiaalipalvelujen työntekijät ovat tavoitettavissa puhelimitse ja ajanvarauksella myös paikan päällä.
Vammaispalveluihin liittyvissä asioissa ota yhteys Sodankylän hyvinvointikeskus Sopukkaan: Karistamontie 4 Sodankylä.
Čujottâs
Savukosken kunnanvirasto
Kauppakuja
2 A 1
98800
SAVUKOSKI
Táváliih ávusorroomääigih
Vuossargâ - Vástuppeivi09:00 - 15:00
Simon perhe- ja sosiaalipalvelupiste
Perhe- ja sosiaalipalvelupisteestä saat seuraavat palvelut:
sosiaalityön palvelut
täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki
työllistämistä tukevat palvelut
maahanmuuttajien palvelut
lastensuojelun palvelut
perheneuvolan palvelut
vammaisten palvelut
Čujottâs
Palvelupiste sijaitsee rakennuksen toisessa kerroksessa.
Peerâkuávdáá sosiaal- já tiervâsvuođâhuolâttâs pargen mij porgâp oovtâstpargoost tuin já koskânân. Mii ulmen lii, et uážuh iše já torjuu jotelávt já njyebžilávt. Mij porgâp oovtâstpargo servijguin já servikudijguin, kieldâ pyereestvaijeem já tiervâsvuođâ ovdedeijee pargo, kieldâ sierâ toimâsuorgijguin já spesiaalpyecceitipšoin.
Tervolan sosiaalitoimisto sijaitsee kunnanviraston yhteydessä.
Varaa aika asiointiin suoraan asiaasi hoitavalta henkilöltä.
Čujottâs
Keskustie
81
95300
TERVOLA
Táváliih ávusorroomääigih
Vuossargâ - Vástuppeivi08:30 - 15:00
Tornion sosiaalitoimisto
Sosiaalitoimisto sijaitsee ammattiopisto Lappian Yritystalolla. Sosiaalitoimiston aulassa on asiakkaiden käyttöön tarkoitettu tietokone, jolla voi tulostaa asiapapereita.
Sosiaalitoimistossa sijaitsee työikäisten, perhesosiaalityön, lastensuojelun ja lastenvalvojan palvelut. Saat myös sosiaalipalveluihin liittyvää neuvontaa ja ohjausta asioimalla paikan päällä sosiaalitoimistossa.
Sovittelun voimin kohti toimivaa vanhemmuutta – Lapissa käynnistyi uusi koulutus perheasioiden sovittelijoille
27.10.2025
Lapin hyvinvointialueella käynnistyi yhteistyössä Lapin kesäyliopiston kanssa 22.10. perheasioiden sovittelijoiden perusopintojen koulutus. Koulutuksen myötä helmikuussa valmistuu 24 uutta sovittelijaa eri puolille Lappia vahvistamaan alueellista palveluverkostoa.
Perheasioiden sovittelu on vapaaehtoinen, maksuton ja luottamuksellinen palvelu, jossa eronneet vanhemmat voivat keskustella lapsen huoltoon, asumiseen, tapaamisiin ja elatukseen liittyvistä kysymyksistä puolueettoman sovittelijan tukemana. Tavoitteena on turvata lapsen asema ja arjen jatkuvuus sekä edistää toimivaa yhteistyö- ja rinnakkaisvanhemmuutta. Sovittelua tarjoavat perheneuvolat, perheoikeudelliset palvelut ja Meri-Lapissa perhesosiaalityö matalan kynnyksen ennaltaehkäisevänä tukena perheille.
Perheasioiden sovittelu ja lastenvalvojan palvelut tukevat toisiaan. Lastenvalvoja voi ohjata perheasioiden sovittelun piiriin tai perhe voi itse hakeutua perheasioiden sovitteluun, jonka jälkeen asioista voidaan sopia kirjallisesti lastenvalvojan kanssa.
Sovittelun voimin kohti toimivaa vanhemmuutta – Lapissa käynnistyi uusi koulutus perheasioiden sovittelijoille
Lapin hyvinvointialueella käynnistyi yhteistyössä Lapin kesäyliopiston kanssa 22.10. perheasioiden sovittelijoiden perusopintojen koulutus. Koulutuksen myötä helmikuussa valmistuu 24 uutta sovittelijaa eri puolille Lappia vahvistamaan alueellista palveluverkostoa.
Perheasioiden sovittelu on vapaaehtoinen, maksuton ja luottamuksellinen palvelu, jossa eronneet vanhemmat voivat keskustella lapsen huoltoon, asumiseen, tapaamisiin ja elatukseen liittyvistä kysymyksistä puolueettoman...
Nepsy-osaajat kootaan yhteen – tavoitteena kehittää neuropiirteisten lasten, nuorten ja perheiden varhaista tukea
24.9.2025
Lapin monipuolinen nepsy-osaaminen tuodaan jatkossa helpommin asiakkaiden ja ammattilaisten saataville. Lapin hyvinvointialueen, varhaiskasvatuksen ja koulujen sekä järjestöjen työntekijöitä pyydetään mukaan kehittämistyöhön. Ohessa linkki kyselyyn, jonka avulla kartoitetaan alueen nepsy-osaajia: https://link.webropolsurveys.com/S/59257D8D352C41BA. Kyselyyn on mahdollista vastata 31.10.2025 asti. Lomakkeen avulla kootaan nepsy-osaajat yhteen, kartoitetaan osaamista sekä mahdollisuutta ja halukkuutta olla mukana nepsy-osaajaverkoston toimintamallin kehittämisessä ja nepsy-osaajapoolin toiminnassa (esim. nepsy-valmennus, toimintakyvyn arviointi, kuntoutus, konsultaatio, ryhmänohjaus).
Lapin hyvinvointialueella on käynnistynyt elokuun alussa NepsyTuki Lappi -hanke. NeTu-hanke on osa valtakunnallista Kelan rahoittamaa Kirjo eli kuntoutus neurokirjon lasten ja nuorten arjessa -projektia. Hankkeessa hyödynnetään ja kootaan yhteen jo aiemman kehitystyön tuotoksia.
Lapissa hankkeen tavoitteena on edistää neuropiirteisten lasten ja nuorten varhaisen tuen toteutumista koordinoidun toimintamallin avulla. Hankkeessa on tarkoitus koota nepsy-osaajat yhteen, ja selkeyttää varhaisen, matalankynnyksen tuen saamista eli mitä kautta perheet sekä varhaiskasvatuksen ja peruskoulujen henkilöstö voi olla yhteydessä nepsy-osaajiin.
Kelan tarjoamien valmennusten kysyntä on kasvanut viime vuosien aikana niin paljon, ettei tulevaisuudessa kysynnän määrään ole mahdollista vastata. Lapissa on laajasti nepsy-osaamista ja aiemmin kehitettyjä nepsy-palveluita, mutta niiden löytäminen ja hyödyntäminen vaatii vielä selkeyttämistä.
Mukana myös Tornion varhaiskasvatus ja Rovaniemen peruskoulut
Nepsy-osaajien hyödyntämistä pilotoidaan alustavan suunnitelman mukaan ensi vuoden aikana yhteistyössä Tornion varhaiskasvatuksen ja Rovaniemen peruskoulujen kanssa. Nepsy-osaajien tuen olisi tarkoitus olla apuna myös peruskoulujen oppimisen ja koulunkäynnin uudistumisessa.
Tarkoitus on kehittää toimintamalli, jota voidaan myöhemmässä vaiheessa hyödyntää laajasti Lapin alueella.
Lisätietoja
NeTu-hankkeen toteutumisesta vastaa koordinaattori Kirsi Taskinen (kirsi.taskinen@lapha.fi, 040 641 1553).
Nepsy-osaajat kootaan yhteen – tavoitteena kehittää neuropiirteisten lasten, nuorten ja perheiden varhaista tukea
Lapin monipuolinen nepsy-osaaminen tuodaan jatkossa helpommin asiakkaiden ja ammattilaisten saataville. Lapin hyvinvointialueen, varhaiskasvatuksen ja koulujen sekä järjestöjen työntekijöitä pyydetään mukaan kehittämistyöhön. Ohessa linkki kyselyyn, jonka avulla kartoitetaan alueen nepsy-osaajia: https://link.webropolsurveys.com/S/59257D8D352C41BA. Kyselyyn on mahdollista vastata 31.10.2025 asti. Lomakkeen avulla kootaan nepsy-osaajat yhteen, kartoitetaan osaamista sekä mahdollisuutta ja...
Perheohjaamosta kertaluonteista keskusteluapua perheiden arjen sujumiseen - palvelu avattu Kittilässä ja Rovaniemellä
10.9.2025
Uusi palvelu Perheohjaamo tarjoaa maksutonta keskusteluapua vanhemmille Kittilässä ja Rovaniemellä. Aikoja Perheohjaamoon voi jo varata.
Perheohjaamo tarjoaa kertaluonteista keskusteluapua lasten ja nuorten vanhemmille. Palvelu on maksuton, luottamuksellinen eikä tapaamisista tehdä kirjauksia tai synny asiakkuutta.
Perheohjaamon tavoitteena on tukea vanhempia kohti sujuvaa arkea sekä tarjota keskusteluapua parisuhteeseen ja eroon liittyvissä kysymyksissä. Arjen helpottamiseksi etsitään yhdessä ratkaisuja arkipäivän tilanteisiin, ja vanhemmat saavat konkreettisia keinoja kokeiltavaksi kotiin. Palvelussa saa tarvittaessa myös ohjausta sopivien palveluiden piiriin. Ammattilaisen kanssa käytävä keskustelu voi tarjota uusia näkökulmia ja helpottaa kuormittavaa arkea – joskus pienikin keskustelu vie asioita merkittävästi eteenpäin.
Palvelussa voi valita itselleen sopivan teeman kolmesta vaihtoehdosta:
Perhearki sujuvaksi – vauva- ja pikkulapsiperheet
Elämää nuorten kanssa – koululaisten ja nuorten perheet
Parisuhteen ja eron ensiapupiste
Aiheita voivat olla esimerkiksi nukkumis- ja ruokailurutiinit, lasten tunnetaitojen tukeminen, vanhemman jaksaminen, nuoren itsenäistyminen tai parisuhteeseen ja eroon liittyvät kysymykset.
Miten Perheohjaamo toimii?
Helppo ajanvaraus verkossa
Maksuton palvelu
Ei kirjauksia eikä asiakkuutta
Tapaamiset etäyhteydellä
Rovaniemellä myös lähitapaamisen mahdollisuus (Koskikatu 44-46)
Perheohjaamossa työskentelee lasten, nuorten ja perheiden parissa toimivia ammattilaisia Lapin hyvinvointialueelta, kunnista, järjestöistä ja seurakunnasta.