Navigation Menu

Sairaalapalvelujen palveluverkkomuutokset

Arviointimenettely

Sairaalapalvelujen palveluverkkomuutokset

Arviointimenettelyn vaikutukset sairaalapalveluihin

Myös valtion asettama arviointiryhmä aikoo esittää sairaaloiden toimintaan liittyviä säästöjä. Ryhmä koostuu pääosin eri ministeriöiden edustajista. Suosituksia voi tulla aluehallituksen ja aluevaltuuston päätöksentekoon jo tämän vuoden aikana. Jos luottamushenkilöt eivät hyväksy muutoksia, valtiovarainministeriö voi puuttua hyvinvointialueen päätöksiin.

Erikoissairaanhoitoon liittyvät toimenpide-ehdotukset 

Arviointiryhmä esitti toimenpide-ehdotuksen, jonka mukaan hyvinvointialue irtisanoisi Mehiläinen Länsi-Pohja Oy:n kanssa solmitun sopimuksen päättymään mahdollisimman pikaisesti, kuitenkin viimeistään 31.12.2027. 

Lisäksi Länsi-Pohjan sairaalan toiminta muutettaisiin vastaamaan lähinnä alueen perusterveydenhuollon tarpeita ja että alueen muut terveyspalvelut mitoitettaisiin tämän mukaisesti. Erikoissairaanhoitoon luettavia palveluita tarjottaisiin perusterveydenhuollon yhteydessä niiltä osin kuin se on toiminnallisesti ja taloudellisesti perusteltua.

Perusterveydenhuollon ja soveltuvia erikoissairaanhoidon palveluita Länsi-Pohjassa olisi;

  • Ympärivuorokautinen, väestölle avoin päivystys
  • Ajanvarauksella toimivat poliklinikat, joiden toiminta jatkuisi pääosin ennallaan esimerkiksi sisätautien, kirurgian ja äitiyspoliklinikan osalta
  • Vuodeosastotoiminta, joka muuttuisi perusterveydenhuoltopainotteiseksi

Länsi-Pohjan sairaalasta siirrettäviä toimintoja Lapin keskussairaalaan tai Oulun Yliopistolliseen sairaalaan;

  • Kaikki kirurgian leikkaus-ja vuodeosastotoiminta
  • Suunnitellut invasiiviset toimenpiteet, joita on esimerkiksi varjoainekuvaukset ja pallolaajennukset
  • Tehovalvonta ja tehohoito
  • Eri erikoisalojen sisäisiä päivystysjärjestelyjä

Länsi-Pohjan sairaalan profiilimuutokset vuoksi ensihoidon riittävästä palvelutasosta on huolehdittava ja poikkeusolojen valmiussuunnittelun kannalta on hyvä, että Länsi-Pohjan sairaalassa säilyy erilaisia muokattavissa olevia toimintamahdollisuuksia.

Ehdotukset ovat valtiovarainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön virkahenkilöiden laatimia, eivät hyvinvointialueen omia linjauksia. Arviointimenettelyn toimenpide-esitykset siirtyvät hyvinvointialueen omaan valmisteluun ja päätöksentekoon.

h4-ajankohtaista aiheesta-otsikko

Ajankohtaista aiheesta

Asset Publisher

  1. Arviointiryhmä on antanut toimenpide-ehdotukset erikoissairaanhoidon osalta Lapin hyvinvointialueella
    Valtion käynnistämän arviointimenettelyn arviointiryhmä on antanut toimenpide-ehdotukset Lapin...

    Arviointiryhmä on antanut toimenpide-ehdotukset erikoissairaanhoidon osalta Lapin hyvinvointialueella

    16.10.2025

    Luuvâ lase

    Kassâkkuu ovdil sivule

    Arviointiryhmä on antanut toimenpide-ehdotukset erikoissairaanhoidon osalta Lapin hyvinvointialueella

    Länsi-Pohjan sairaala.

    16.10.2025

    Valtion käynnistämän arviointimenettelyn arviointiryhmä on antanut toimenpide-ehdotukset Lapin hyvinvointialueen erikoissairaanhoidon osalta. 

    Arviointiryhmä on työskennellyt Lapin hyvinvointialueen parissa elokuusta alkaen. Arviointiryhmän tarkoituksena on tehdä toimenpide-ehdotuksia, jotka tähtäävät talouden tasapainottamiseen.  

    Arviointiryhmä julkaisi 16.10.2025 toimenpide-ehdotukset erikoissairaanhoitoon liittyen. Toimenpide-ehdotukset sisältävät mm. merkittäviä rakenteellisia muutoksia palveluverkkoon. 

    Arviointiryhmän nimeämä työryhmä teki selvityksen ja ehdotukset Lapin hyvinvointialueen erikoissairaanhoidon järjestämisestä ja tuotannosta. Työryhmän ehdotukset edustavat sosiaali- ja terveysministeriön (STM) sekä valtiovarainministeriön (VM) virkahenkilöiden näkemystä.   

    Selvityksessä tehtiin kustannuksia hillitseviä havaintoja, jotka liittyvät mm. erikoissairaanhoidon tehostamiseen, Mehiläinen Länsi-Pohja Oy:n sopimuskokonaisuuteen ja valinnanvapauden myötä syntyviin ostokuluihin. 

    Erikoissairaanhoitoon liittyvät toimenpide-ehdotukset 

    Arviointiryhmä esittää toimenpide-ehdotuksen, jonka mukaan hyvinvointialue irtisanoisi Mehiläinen Länsi-Pohja Oy:n kanssa solmitun sopimuksen päättymään mahdollisimman pikaisesti, kuitenkin viimeistään 31.12.2027. 

    Lisäksi Länsi-Pohjan sairaalan toiminta muutettaisiin vastaamaan lähinnä alueen perusterveydenhuollon tarpeita ja että alueen muut terveyspalvelut mitoitettaisiin tämän mukaisesti. Erikoissairaanhoitoon luettavia palveluita tarjottaisiin perusterveydenhuollon yhteydessä niiltä osin kuin se on toiminnallisesti ja taloudellisesti perusteltua. 

    Arviointiryhmän nimeämä työryhmä laatii täsmentävän lisäselvityksen arviointiryhmän linjausten edellyttämistä toiminnallisista muutoksista ja niiden taloudellisista vaikutuksista. 

    Ehdotukset ovat valtiovarainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön virkahenkilöiden laatimia, eivät hyvinvointialueen omia linjauksia. 

    Mitä seuraavaksi? 

    Toimenpide-ehdotukset siirtyvät seuraavaksi Lapin hyvinvointialueen valmisteluun ja päätöksentekoon. Huomioitavaa on, että arviointimenettelyn aikana hyvinvointialueen päättäjät ja viranhaltijat eivät voi sivuuttaa toimenpide-ehdotuksia, eivätkä tehdä merkittäviä taloudellisia päätöksiä, jotka olisivat ristiriidassa arviointityöryhmän toimenpide-ehdotusten kanssa. 

    – Toimenpide-ehdotukset ovat karuja ja ikäviä. Ymmärrän hyvin, että tämä herättää huolta asukkaissa ja etenkin henkilöstössä. Suurin osa terveyspalveluista tulee kuitenkin säilymään Länsi-Pohjan alueella, vaikka huomattava osa erikoissairaanhoidosta siirtyisikin kauemmas, sanoo hyvinvointialuejohtaja Jari Jokela

    Huoli Länsi-Pohjan työntekijöistä  

    Länsi-Pohjan työntekijöille tieto toimenpide-ehdotuksista on murheellinen. Lapin hyvinvointialue kuulee henkilöstöä ja pitää työntekijät mukana päätöksenteon valmistelussa. 

    Valtaosa väestön tarvitsemasta erikoissairaanhoidon asioinnista jatkuisi Länsi-Pohjassa myös tulevaisuudessa. 

    – Väestön erikoissairaanhoidon palveluja on tarjolla tulevaisuudessakin kattavasti mutta sairaalan työntekijöiden ja perheiden näkökulmasta tämä olisi hirveä isku Länsi-Pohjassa. Täytyy löytää hyvä tie eteenpäin ja tutkia etenemisvaihtoja yhdessä, sanoo toimialajohtaja Miia Palo.  

    Lue tästä kokonaisuudessaan arviointiryhmän toteamus erikoissairaanhoidon järjestämiseen liittyen:

    "Erikoissairaanhoidon järjestämiseen liittyen arviointiryhmä toteaa seuraavaa:

    Lokakuun alusta 2025 voimaantulleen lainsäädännön perusteella hyvinvointialueen ylläpitämän Länsi-Pohjan sairaalan toiminnan on muututtava. Sairaalasta poistuu merkittävä osa aiemmin ylläpidettyjä toimintoja, mm. raskas leikkaustoiminta, ympärivuorokautinen monierikoisalainen päivystys, tehohoito. Lapin aluehallitus on aiemmin linjannut, että Länsi-Pohjan sairaalassa jatketaan kaikkien niiden toimintojen ylläpitämistä, jotka lainsäädäntö mahdollistaa. Lapin hyvinvointialueella ei kuitenkaan ole lainsäädännöllistä velvoitetta ylläpitää Länsi-Pohjan sairaalassa mitään erikoissairaanhoidon toimintoja tai ympärivuorokautista päivystystä. Sairaaloiden erilaisesta lainsäädännöllisestä ja toiminnallisesta roolista seuraa, että Lapin hyvinvointialueen ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella on varmistettava Lapin keskussairaalaan ja Oulun yliopistolliseen sairaalaan osaajien saatavuus kaikissa tilanteissa sekä taloudellisten resurssien riittävyys ylläpitämään lainsäädännössä edellytetyt toiminnot näissä sairaaloissa (sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki 34-34a§, terveydenhuoltolaki 50 § 3 mom.).

    Lapin hyvinvointialueen ja Mehiläinen Länsi-Pohja Oy:n välillä on voimassa oleva, Länsi-Pohjan sairaalaa koskeva palvelusopimus. Sopimuksen taustalla on kuntien ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin ennen sote-uudistuksen voimaantuloa solmima ulkoistussopimus. Alkuperäistä sopimusta on merkittävässä määrin muutettu mm. lainsäädäntömuutosten vuoksi. Sopimusehtojen mukaan sopimus on irtisanottavissa ensimmäisen kerran 30.6.2026, jolloin sopimus päättyisi 31.12.2027.

    Hyvinvointialue on solminut myös muita palvelusopimuksia Länsi-Pohjan sairaalan toimintojen ylläpitämiseksi.

    Yksittäisen potilaan on mahdollista käyttää terveydenhuoltolaissa säädettyä erikoissairaanhoidon valinnanvapautta ja valita hoidon toteuttava julkisen terveydenhuollon yksikkö yhteisymmärryksessä lähetteen tekevän lääkärin kanssa. Tämä koskee ensisijaisesti kiireetöntä erikoissairaanhoitoa.

    Kiireellisessä erikoissairaanhoidossa hoito on annettava sitä tarvitsevalle potilaalle hänen asuinpaikastaan riippumatta. Tämän ns. valinnanvapauslainsäädännön perusteella syntyvä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen ns. ulkohyvinvointilaskutus on Lapin hyvinvointialueen erikoissairaanhoidon kustannuksissa merkittävä tekijä.

    Arviointiryhmä kiinnittää huomiota siihen, että Lapin hyvinvointialueen somaattisen erikoisairaanhoidon tarvevakioidut nettokustannukset ylittivät maan keskimääräiset tarvevakioidut menot noin 15,2 milj. €:lla vuonna 2024. Meri-Lapin kuntien väestön (Kemi, Keminmaa, Tornio, Simo. Tervola, Ylitornio) yhteenlaskettu, sairaaloiden tuottavuustilastosta ilmenevä kustannusten poikkeama tarvevakioidusta keskimääräistä kustannuksesta on noin 17,4 milj. €/vuosi.

    Edellä esitettyyn liittyen arviointiryhmä toteaa, että Lapin somaattisessa erikoissairaanhoidossa on siten tunnistettavissa merkittävää kustannusten hillinnän potentiaalia, joka syntyy useasta eri tekijästä. Näitä tekijöitä ovat mm. kahden sairaalan ylläpitäminen ja tästä syntyvät päällekkäisyydet; erikoissairaanhoidossa havaittavissa oleva ylikapasiteetti ja ylikäyttö; tuottavuustilastoista ilmenevä Lapin keskussairaalan heikko tuottavuus sekä Mehiläinen Länsi-Pohja Oy:n kanssa solmittu, vaikeasti hallittava ja osin läpinäkymätön sopimuskokonaisuus, joka ei enää nykyisellään sopeudu voimassa olevaan lainsäädäntöön eikä myöskään mahdollista riittävää toiminnallista integraatiota. Lisäksi kustannuksiin vaikuttaa merkittävällä tavalla edellä mainittu valinnanvapauslainsäädäntö ja siitä seuraava ns. ulkohyvinvointialuelaskutus.

    Edellä todettuun liittyen arviointiryhmä esittää hyvinvointialueelle hyvinvointialueesta annetun lain 122 §:n tarkoittamana toimenpide-ehdotuksena, että

    - hyvinvointialue irtisanoo edellä mainitun, Mehiläinen Länsi-Pohja Oy:n kanssa solmitun sopimuksen päättymään mahdollisimman pikaisesti, kuitenkin viimeistään 31.12.2027.

    - Länsi-Pohjan sairaalan toiminta muutetaan vastaamaan lähinnä alueen perusterveydenhuollon tarpeita ja että alueen muut terveyspalvelut mitoitetaan tämän mukaisesti. Erikoissairaanhoitoon luettavia palveluita tarjotaan perusterveydenhuollon yhteydessä niiltä osin kuin se on toiminnallisesti ja taloudellisesti perusteltua.

    Toimenpide-ehdotuksiin liittyen arviointiryhmä kiinnittää hyvinvointialueen huomiota jo edellä todettuihin, Meri-Lapin asukkaiden valinnanvapauslainsäädännön perusteella tekemiin hoitopaikan valintoihin. Lapin keskussairaalan toimintojen suunnittelussa ja mitoituksessa tulee ottaa huomioon, että Meri-Lapin kuntien asukkaiden erikoissairaanhoidon käytöstä merkittävä osa kohdistuu Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle ja on oletettavaa, että tämä osuus kasvaa merkittävästi Länsi-Pohjan sairaalan profiilin muuttuessa.

    Arviointiryhmä päätti lisäksi, että aiemmin nimetty arviointiryhmän alatyöryhmä laatii täsmentävän lisäselvityksen edellä esitettyjen linjausten edellyttämistä toiminnallisista muutoksista ja niiden taloudellisista vaikutuksista, tavoitteena saada lisäselvitys valmiiksi arviointiryhmän seuraavaan kokoukseen 29.10.2025 mennessä.

    Arviointiryhmä toteaa, että mikäli hyvinvointialueen päätöksenteko edellä mainittuihin toimenpide-ehdotuksiin liittyen edellyttää, arviointiryhmä palaa tarvittaessa asiaan hyvinvointialueesta annetun lain 122 §:n tarkoittamien toimenpide-ehdotusten muodossa."

    Lue tästä kokonaisuudessaan arviointiryhmän toteamus säästötavoitteisiin liittyen:

    "Talousarvion 2026 ja taloussuunnitelman 2027–2028 sekä sopeuttamisohjelman valmistelusta ja toimitiloihin liittyvistä säästötavoitteista arviointiryhmä toteaa seuraavaa:

    Keväällä 2024 hyväksytyn talouden sopeuttamisohjelman mukaisten sopeuttamistoimien kautta tavoitelluista säästöistä vain vähäinen osa on toteutunut suunnitellusti. Myöskään sopeuttamisohjelmassa kuvatut toteutus- ja seurantavastuut eivät ole toteutuneet. Uusi talouden sopeuttamisohjelma on päätetty valmistella osana vuoden 2026 talousarviota ja vuosien 2027–2028 taloussuunnitelmaa. Arviointiryhmälle toimitettujen tietojen perusteella uuden sopeuttamisohjelman valmistelu on edelleen kesken.

    Arviointiryhmä pitää välttämättömänä, että valmisteltava uusi sopeuttamisohjelma sisältää uskottavat konkreettiset toimenpiteet talouden tasapainottamiseksi vuosina 2026–2028 ja että suunnitelma toimeenpannaan siten, että se vaikuttaa hyvinvointialueen alueen talouteen mahdollisimman nopeasti. Arviointiryhmä toteaa myös, että hyvinvointialueen talouden sopeuttamistoimet ovat kokonaisuus, jossa taloustavoitteiden toteutumatta jääminen jollakin toimialalla tai vastuualueella tulee kattaa muilla toimi- tai vastuualueilla, pelastustoimi mukaan lukien. Arviointiryhmä palaa sopeuttamissuunnitelman sisältöön seuraavissa kokouksissaan.

    Syksyllä 2024 valtiovarainministeriön aloitteesta alkaneessa ns. muutostukiprojektissa todettiin, että Lapin hyvinvointialueella sote-uudistuksen voimaanpanolain perusteella kuntien kanssa solmituissa ns. 3+1 vuoden vuokrasopimuksissa alueen maksama neliövuokra on korkeampi kuin kunnalta tai sairaanhoitopiiriltä siirtyneissä sopimuksissa ja huomattavasti korkeampi kuin alueen itse laatimissa sopimuksissa. Edellä mainitun projektin päätteeksi hyvinvointialuetta suositeltiin määrätietoisesti jatkamaan palveluverkkosuunnitelman toimeenpanoa ja lisäksi tarkastelemaan jokaisen vuokrakohteen tarpeellisuutta osana palveluverkkoa sekä kohteen vuokratasoa.

    Hyvinvointialueella ei ole edetty palveluverkkoa ja toimitiloja koskevien päätösten toimeenpanossa niin, että se antaisi edellytykset välttämättömien, nopeasti vaikuttavien kustannussäästöjen syntymiselle. Palveluverkkotarkastelu on kesken eikä yhteensovitusta keväällä 2024 hyväksytyn sopeutusohjelman perusteella rajoittuvien palveluiden ja käytössä olevien toimitilojen välillä ole tehty.

    Hyvinvointialueen ja alueen kuntien väliset neuvottelut 31.12.2025 päättyvien vuokrasopimusten jatkosta ovat kesken. Neuvotteluissa osa kunnista on esittänyt huomattavia vuokrankorotusvaatimuksia. Hyvinvointialueen toimitilojen keskimääräinen vuokrataso on jo tällä hetkellä huomattavan korkea.

    Hyvinvointialueen ei tule hyväksyä vuokrakustannusten nousua eikä tarpeettomiksi käyneiden tilojen vuokrasopimusten jatkamista. Hyvinvointialueen on välttämätöntä tehostaa tilankäyttöään sekä omissa että vuokratiloissa. Vuokrasopimusten tulee turvata hyvinvointialueelle tarvittava

    liikkumavara, kun olosuhteiden muutokset ja toiminnalliset ratkaisut muuttavat tilantarvetta. Mikäli toiminnallisesti hyväksyttäviä kohtuuhintaisia toimitiloja ei jollakin alueella ole saatavissa, tulee palvelutoiminta sopeuttaa tilanteeseen.

    Edellä mainittuun ja parhaillaan hyvinvointialueella käynnissä olevaan talousarvion 2026 ja taloussuunnitelman 2027–2028 valmisteluun liittyen arviointiryhmä esittää hyvinvointialueelle hyvinvointialueesta annetun lain 122 §:n tarkoittamana toimenpide-ehdotuksena, että

    - hyvinvointialue päättää toimeenpanna palveluverkkoa ja toimitiloja koskevia muutoksia vuoden 2026 talousarvion ja vuosien 2026–2028 taloussuunnitelman hyväksynnän yhteydessä niin, että alueen toimitilakustannuksia saadaan vuonna 2026 alennettua merkittävästi vuoden 2025 tasosta ja että kustannusten lasku jatkuu taloussuunnitelmakaudella."

    Lisätietoja: 

    kaupunkineuvos Jyrki Myllyvirta, arviointiryhmän puheenjohtaja 

    hallitusneuvos Minna-Marja Jokinen, valtiovarainministeriö 

    johtaja Andreas Blanco Sequeiros, sosiaali- ja terveysministeriö 

    Hyvinvointialuejohtaja Jari Jokela, Lapin hyvinvointialue 

    Länsi-Pohjan sairaala. Arviointiryhmä on antanut toimenpide-ehdotukset erikoissairaanhoidon osalta Lapin hyvinvointialueella
    16.10.2025
    Valtion käynnistämän arviointimenettelyn arviointiryhmä on antanut toimenpide-ehdotukset Lapin...
    Länsi-Pohjan sairaala.

    Arviointiryhmä on antanut toimenpide-ehdotukset erikoissairaanhoidon osalta Lapin hyvinvointialueella


    Valtion käynnistämän arviointimenettelyn arviointiryhmä on antanut toimenpide-ehdotukset Lapin hyvinvointialueen erikoissairaanhoidon osalta.  Arviointiryhmä on työskennellyt Lapin hyvinvointialueen parissa elokuusta alkaen. Arviointiryhmän tarkoituksena on tehdä toimenpide-ehdotuksia, jotka tähtäävät talouden tasapainottamiseen.   Arviointiryhmä julkaisi 16.10.2025 toimenpide-ehdotukset erikoissairaanhoitoon liittyen. Toimenpide-ehdotukset sisältävät mm. merkittäviä...

  2. Aluehallitus käsittelee uutta talousraamia, jossa säästöjä löydyttävä 20 miljoonalla jo tavoitteeksi asetetun 20 miljoonan lisäksi
    Taustalla on arviointiryhmän vaatimus Lapin aluehallitus käsittelee maanantaina 29. syyskuuta uutta...

    Aluehallitus käsittelee uutta talousraamia, jossa säästöjä löydyttävä 20 miljoonalla jo tavoitteeksi asetetun 20 miljoonan lisäksi

    25.9.2025

    Luuvâ lase

    Kassâkkuu ovdil sivule

    Aluehallitus käsittelee uutta talousraamia, jossa säästöjä löydyttävä 20 miljoonalla jo tavoitteeksi asetetun 20 miljoonan lisäksi

    25.9.2025

    Taustalla on arviointiryhmän vaatimus

    Lapin aluehallitus käsittelee maanantaina 29. syyskuuta uutta aikaisempaa tiukempaa talousraamia. Taustalla on valtion asettaman arviointiryhmän toimenpide-esitys, että Lapin hyvinvointialue ei saisi tehdä ensi vuonna lainkaan alijäämää. Arviointiryhmän mukaan säästöjä täytyy etsiä myös jo tämän vuoden osalta niin, että tämän vuoden arvioitu alijäämä pienenee.

    Aluehallitus päätti syyskuun alun kokouksessaan raamista, jonka mukaan hyvinvointialueelle kertyisi alijäämää ensi vuonna noin 9 miljoonaa euroa ja kaikista viime vuosien alijäämistä katettaisiin puolet vuoteen 2030 mennessä. Lain mukaan alijäämät pitäisi kattaa vuoteen 2026 mennessä.

    Aluehallitus on jo aiemmin hyväksynyt jatkovalmisteluun säästöesityksiä, jotka liittyivät aiempaan 20 miljoonan euron sopeuttamistavoitteeseen. Nyt hyvinvointialueen täytyy etsiä säästöjä ensi vuoden osalta toisen 20 miljoonan euron verran.

    Arviointiryhmän mukaan on välttämätöntä, että hyvinvointialue uudistaa ja sopeuttaa toimintaansa ja esittää tarvittavat säästötoimet vuoden 2026 talousarviossa. Samalla hyvinvointialueen täytyy valmistella yhdessä arviointiryhmän kanssa tarvittavat uudistukset, joilla saavutetaan tuntuvia säästöjä vuosina 2027 ja 2028.

    – Säästötavoite on kova ja pitkäkestoinen ja vaatii merkittäviä rakenteellisia muutoksia palveluverkkoon. Toisaalta Lapin etäisyydet ovat pitkälti esteenä peruspalveluiden keskittämiselle, aluehallituksen puheenjohtaja Timo Peisa pohtii.

    Käytännön toimia jatkettava edelleen ripeästi

    Hyvinvointialue on mukana valtion arviointimenettelyssä, jonka aikana se ei saa tehdä taloutta koskevia merkittäviä päätöksiä, jotka ovat arviointiryhmän toimenpide-esitysten vastaisia. Aluehallitus käsittelee arviointiryhmän vaatimusten mukaista talousraamia kokouksessaan maanantaina 29.9.

    Samalla aluehallitus käsittelee jo talouden sopeuttamiseen liittyviä käytännön toimenpiteitä kuten koko hyvinvointialuetta koskevien yt-neuvottelujen käynnistämistä. Esityslistalla ovat myös kolmen keminmaalaisen ryhmäkodin korvaaminen ostopalveluilla, Simon Ylikärpän kuukausittaisen vastaanottopalvelun päättäminen sekä Keminmaan muistihoidon vastaanottotoiminnan siirtyminen Länsi-Pohjan keskussairaalan ikäkeskukseen.

    – Lisää käytännön toimenpiteitä tarvitaan edelleen. Mitä pitempään päätökset venyvät, sitä enemmän kustannuksia joudutaan leikkaamaan, toteaa hyvinvointialuejohtaja Jari Jokela.

    Lisätietoja:

    arviointiryhmän toiminta ja toimenpide-esitykset: hallitusneuvos Minna-Marja Jokinen, valtiovarainministeriö, Minna-Marja.Jokinen@gov.fi, 02 9553 0018

    hyvinvointialueen talous: Lapin hyvinvointialueen hyvinvointialuejohtaja Jari Jokela, jari.jokela@lapha.fi, 040 532 3998

    ***

    Lue lisää yt-neuvotteluista:

    Aluehallitus käsittelee ensi viikolla yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämistä

    Lapin hyvinvointialueen aluehallitus käsittelee ensi viikon maanantain kokouksessaan ehdotusta koko henkilöstöä koskevien yhteistoimintaneuvottelujen eli muutosneuvottelujen käynnistämisestä.
    Taustalla on arviointiryhmän asettama yhteensä 40 miljoonan euron säästötavoite ensi vuodelle. Hyvinvointialueen taloutta on sopeutettava merkittävästi, jotta alueen toiminta olisi kestävällä pohjalla. Tavoitteena on parantaa talouden tasapainoa ja kattaa osaa aiempien vuosien alijäämistä tulevien vuosien aikana.

    Talousarviokehyksen valmistelussa on käynyt ilmi, ettei tarvittavaa sopeutusta välttämättä voida toteuttaa ilman henkilöstöön kohdistuvia vaikutuksia. Arvioitujen toimenpiteiden vaikutus koskisi yli kymmentä työntekijää, mikä tarkoittaa, että yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut on käytävä ennen lopullista päätöksentekoa.

    Yhteistoimintaneuvotteluissa käsitellään muun muassa:
    •    mahdollisia muutoksia työn organisoinnissa ja palvelurakenteessa
    •    palvelujen uudelleen järjestämisen periaatteita
    •    henkilöstön asemaan vaikuttavia toimenpiteitä, kuten osa-aikaistamisia, lomautuksia tai irtisanomisia.

    Mikäli aluehallitus päättää muutosneuvottelujen käynnistämisestä, neuvottelut tullaan käymään yhteistoimintalain mukaisesti ja ne voivat sisältää useita erillisiä neuvotteluesityksiä.

    Aluehallitus käsittelee uutta talousraamia, jossa säästöjä löydyttävä 20 miljoonalla jo tavoitteeksi asetetun 20 miljoonan lisäksi
    25.9.2025
    Taustalla on arviointiryhmän vaatimus Lapin aluehallitus käsittelee maanantaina 29. syyskuuta uutta...

    Aluehallitus käsittelee uutta talousraamia, jossa säästöjä löydyttävä 20 miljoonalla jo tavoitteeksi asetetun 20 miljoonan lisäksi


    Taustalla on arviointiryhmän vaatimus Lapin aluehallitus käsittelee maanantaina 29. syyskuuta uutta aikaisempaa tiukempaa talousraamia. Taustalla on valtion asettaman arviointiryhmän toimenpide-esitys, että Lapin hyvinvointialue ei saisi tehdä ensi vuonna lainkaan alijäämää. Arviointiryhmän mukaan säästöjä täytyy etsiä myös jo tämän vuoden osalta niin, että tämän vuoden arvioitu alijäämä pienenee. Aluehallitus päätti syyskuun alun kokouksessaan raamista, jonka mukaan hyvinvointialueelle...