Kesätyöntekijänä Lapin keskussairaalassa
Kesätyöntekijänä Lapin keskussairaalassa
Olen alunperin Pellosta kotoisin, mutta asunut Rovaniemellä jo lähes kymmenen vuotta. Syksyllä 2023 minulla alkoi kolmas vuosi sairaanhoitajaopintojen parissa Lapin ammattikorkeakoulussa. Olen aikaisemmin tehnyt useita vuosia ravintola-alan töitä ja koronavuoden aikana päätin hakea opiskelemaan sairaanhoitajaksi.
Tein alkuvuodesta 2023 työharjoittelun Lapin keskussairaalan kirurgian vuodeosastolla. Mielestäni työ oli monipuolista, mielenkiintoista ja potilasryhmät vaihtelevia. Harjoittelun aikana kävin rekrytointiyksiköstä kysymässä mahdollisuutta kesätöihin, ja kesällä aloitin työt lähihoitajan sijaisena kirurgian vuodeosastolla, jossa työt jatkuvat opiskelun ohella.
Harjoittelun aikana koin työyhteisön mukavaksi. Rovaniemellä asuvana ja työharjoitteluni yksikössä tehneenä ja siellä hyvin viihtyneenä oli loogista hakea samasta paikasta kesätöitä.
Mieleenpainuvinta kesätyössä on ollut uuden oppiminen ja oivaltaminen - kesätyö vahvistikin ammatillista kehittymistäni. Koska minulla ei ole aikaisempaa kokemusta hoitotyöstä, oli kesätyön kautta hieno mahdollisuus päästä luomaan uusia kontakteja sekä oppimaan tulevaa ammattia käytännössä.
Luonnossa voin ladata akkuja
Kesätyössä haasteena oli kesäloman puute, joten minun piti kiinnittää enemmän huomiota omaan jaksamiseeni. Täällä Lapissa onneksi luonto on lähellä, joten sinne on kätevää mennä lataamaan akkuja ja hengähtämään arjen kiireiden keskellä. Varsinkin töissä käyvänä opiskelijana se on itselle tärkeä voimavara.
Vapaa-ajalla tykkään ulkoilla, käydä salilla sekä tanssimassa lavatansseja. Myös käsityöt ovat mieluisa tapa rentoutua. Ystävien kanssa vietetty aika on itselle tärkeää.
Oman alan kesätyö vahvisti ajatustani siitä, että hoitotyö on itselle sopiva ammatti. Aikaisemmasta vuosien asiakaspalvelusta on myös todella paljon hyötyä hoitotyössä. Kesätyö toi varmuutta haaveelleni työskennellä tulevaisuudessa myös ulkomailla.
Suositukseni hoitoalan kesätyötä hakeville ympäri Suomen: Jos olet koskaan miettinyt Lappiin tulemista niin ehdottomasti kannattaa tulla, et varmasti tule katumaan! Täällä on monipuolisesti mahdollisuuksia niin vapaa-ajalle kuin työn suhteen.
Noora Waara, sairaanhoitajaopiskelija, LKS kirurgian vuodeosasto