Navigation Menu

Päätöksenteko tutuksi

aluevaalit päätöksenteko tutuksi otsikko

Päätöksenteko tutuksi

Miten päätöksenteko hyvinvointialueella tapahtuu? Mikä merkitys on aluevaaleilla? Ketkä päätöksiä tekevät, entä kuka voi vaikuttaa ja millaisia vaikuttamismahdollisuuksia on?

Tutustu päätöksenteon vaiheisiin, tärkeimpiin toimijoihin ja eri rooleihin sekä aluevaalien merkitykseen Lapin hyvinvointialueella.

Hyvinvointialue lyhyesti

Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa vuoden 2023 alussa. Suomessa on 21 hyvinvointialuetta, ja niiden toiminta on järjestetty itsehallinnon periaatteiden mukaisesti. Hyvinvointialueet vastaavat sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen palvelujen järjestämisestästa omalla alueellaan.

Hyvinvointialueiden rahoitus tulee pääosin valtiolta, ja valtioneuvosto ohjaa ja arvioi alueiden toimintaa vuosittain. Hyvinvointialueilla on alueellinen itsehallinto , mutta ei verotusoikeutta. Siksi ne ovat riippuvaisia valtion rahoituksesta.

Valtio on tärkeässä roolissa hyvinvointialueiden toiminnassa ja päätöksenteossa. Hallitus varmistaa, että lait ja rahoitus tukevat toimintaa. Lisäksi hallitus edistää palvelujen uudistamista ja varmistaa, että tärkeät lainsäädäntöhankkeet etenevät.

aluevaalit tiesitkö että 2

TIESITKÖ, ETTÄ
Lapin hyvinvointialue vastaa
koko Lapin julkisista sosiaali- ja terveyspalveluista?

aluevaalit päätöksenteko tutuksi

Päätöksenteon roolit

Alueen asukkaat

Lapin hyvinvointialueen poliittinen päätöksenteko toteutuu siten, että lappilaisena voit halutessasi saada äänesi kuuluviin terveydenhuollon, sosiaalipalvelujen ja pelastuslaitoksen palveluja koskevissa päätöksissä.

Voit esimerkiksi asettua ehdokkaaksi neljän vuoden välein pidettäviin aluevaaleihin ja tulla valituksi aluevaltuustoon. Voit myös vaikuttaa äänestämällä vaaleissa. Lappilaisten vaaleilla valitsema valtuusto käyttää ylintä päätösvaltaa hyvinvointialueella.

On myös muita tapoja, jotka mahdollistavat vaikuttamisen ja osallistumisen vaalien välillä. Hyvinvointialue toivoo asukkailta aktiivista osallistumista. Tämä voi tapahtua esimerkiksi näillä tavoilla:

  • Asukaskyselyt ja -tapahtumat: Hyvinvointialue järjestää tilaisuuksia, joissa voit kertoa mielipiteesi ja toiveesi palveluista.
  • Palautejärjestelmät: Alueella on kanavia, joiden kautta voit antaa palautetta palveluista tai tehdä aloitteita.
  • Vaikuttamistoimielimet: Lakisääteiset vanhus- ja vammaisneuvostot sekä nuorisovaltuusto tuovat esiin erityisryhmien näkökulmia ja tarpeita päätöksenteossa. Jäsenet näihin valitaan Lapin kunnissa toimivien vastaavien toimielinten jäsenistä. Lisäksi Saamelaiskäräjät nimeävät edustajansa.
  • Vuorovaikutus ja yhteydenpito valtuutettujen kanssa: Valtuutetuille voit suoraan kertoa toiveistasi ja huolistasi.

Aluevaltuutetut

Aluevaltuutetut vaikuttavat päättäjinä moniin tärkeisiin asioihin hyvinvointialueella. Valtuustotyö on monipuolista ja sillä on vaikutusta lappilaisten arkeen. 

Valtuutettuna voit antaa panoksesi siihen, että Lapissa terveydenhuollon, sosiaalipalvelujen ja pelastuslaitoksen palvelut vastaavat tarpeita, ja pääset kehittämään aluetta Lapin erityispiirteiden perusteella.

Aluevaltuutetun keskeisiä vaikuttamismahdollisuuksia:

  • Palvelujen kehittäminen ja järjestäminen
    Aluevaltuutettuna voit osallistua päätöksiin siitä, millaisia palveluja Lapin hyvinvointialueella tarjotaan ja missä ne sijaitsevat. Tämä koskee esimerkiksi terveyskeskuksia, sairaaloita, pelastuspalveluja ja vanhusten hoitoa.
  • Budjetin ja resurssien kohdentaminen
    Valtuutettuna olet päättämässä alueen budjetista eli siitä, kuinka paljon rahaa käytetään eri palveluihin. Tämä on tärkeää, koska rahoitus vaikuttaa suoraan palvelujen laatuun ja saatavuuteen. Valtuutettuna voit vaikuttaa siihen, millä osa-alueilla palveluja kehitetään tai mihin suunnataan lisää resursseja, kuten työntekijöitä, laitteita tai erityistä osaamista.
  • Hyvinvointialueen strategian luominen
    Aluevaltuutettuna osallistut hyvinvointialueen strategian suunnitteluun. Strategia määrittää pitkän aikavälin tavoitteet ja painopisteet, esimerkiksi sen, miten palvelut sopeutetaan Lapin ikääntyvälle väestölle tai miten ennaltaehkäiseviä palveluja alueella lisätään.
  • Vaikuttaminen lautakunnissa
    Valtuutetut voivat toimia myös lautakunnissa. Lautakunnissa käsitellään tarkemmin sosiaalipalveluihin, terveydenhuoltoon tai pelastustoimeen liittyviä asioita, ja jäsenenä voit perehtyä tarkemmin tietyn alan asioihin ja esittää kehitysideoita.
  • Asukkaiden äänen kuuleminen ja edustaminen
    Aluevaltuutetut ovat tärkeä linkki asukkaiden ja aluehallinnon välillä. Valtuutettuna edustat lappilaisia ja voit tuoda esille asioita, jotka ovat asukkaille tärkeitä.
  • Yhteistyö muiden päättäjien kanssa
    Aluevaltuustossa päätökset tehdään yhdessä, joten yhteistyö muiden valtuutettujen kanssa on tärkeää. Vaikuttaminen tapahtuu keskustelujen ja neuvottelujen kautta. Valtuutettuna voit tehdä aloitteita palveluista tai muutoksista ja keskustella niistä muiden kanssa.

aluevaalit tiesitkö että 3

TIESITKÖ, ETTÄ
Lapin aluevaltuuston kokouksia
voi seurata verkossa?

aluevaalit aluevaltuusto

Aluevaltuusto

Aluevaltuusto on hyvinvointialueella ylin päättävä elin. Lapin 59-jäseninen aluevaltuusto valitaan aluevaaleilla. Aluevaltuutetut edustavat kaikkia lappilaisia.

Aluevaltuustolla on laaja valta ja vastuu siitä, miten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastuspalvelut Lapissa järjestetään. Aluevaltuusto kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Kokoukset ja päätökset ovat julkisia, joten voit seurata toimintaa.

Aluevaltuusto asettaa hyvinvointialueen aluehallituksen ja muut toimielimet sekä valitsee hyvinvointialuejohtajan.

Aluehallitus

Hyvinvointialueen aluehallitus johtaa hyvinvointialueen toimintaa, hallintoa ja taloutta. Aluehallituksen jäsenet ovat aluevaltuuston valitsemia.

Aluehallitus valmistelee asiat, jotka tulevat valtuuston päätettäväksi. Aluehallitus myös huolehtii siitä, että aluevaltuuston tekemät päätökset toteutetaan käytännössä, ja että palvelut toimivat lappilaisten arjessa.

Lautakunnat ja jaokset

Hyvinvointialueella on lautakuntia ja jaoksia. Lautakunnat tekevät tarkempia päätöksiä omilla tehtäväalueillaan ja kehittävät aluevaltuuston päättämän tehtävänannon mukaisesti. Lautakuntatyön kautta on mahdollista tuoda syvempää asiantuntemusta ja lappilaistaen näkökulmaa päätöksentekoon.

Viranhaltijat ja asiantuntijat

Viranhaltijat ja asiantuntijat toimivat päätösten valmistelijoina, avustavat luottamushenkilöitä päätöksenteossa ja hoitavat operatiivisia asioita. He tekevät esityksiä, toteuttavat päätöksiä ja varmistavat, että palvelut ovat lappilaisten saatavilla.