Navigation Menu

Perheasioiden sovittelu

Navigation Menu

Ptv Service Display

Perheasioiden sovittelu

Perheasioiden sovittelussa eronneiden vanhempien on mahdollista keskustella kaikista niistä kysymyksistä, joita lasten asioiden järjestämiseen liittyy, ja joista vanhempien on vaikea keskenään päästä yksimielisyyteen. Perheasioiden sovittelussa kiinnitetään erityistä huomiota lasten aseman turvaamiseen ja turvallisen arjen jatkumisen varmistamiseen.

Perheasioiden sovittelussa tavoitellaan lasten asioiden ja arjen käytäntöjen ratkaisemista sekä toimivan yhteistyö- ja rinnakkaisvanhemmuuden edellytysten turvaamista. Sovittelussa voidaan sopia lapsen huoltoon, asumiseen, tapaamisoikeuteen ja elatukseen liittyvistä asioista. Sovitut asiat voi myöhemmin vahvistaa lastenvalvojalla. Perheasioiden sovitteluun voi tulla myös neuvottelemaan lapsen arjen uudelleen järjestelyyn liittyvistä käytännön asioista sekä vanhempien välisestä kommunikaatiosta.

Perheasioiden sovittelu on vapaaehtoista, maksutonta ja luottamuksellista. Sovittelu edellyttää molemmilta vanhemmilta halukkuutta keskustella lasta koskevista asioista.

Perheasioiden sovittelija on ulkopuolinen, puolueeton taho. Sovittelijoina toimivat perheiden kanssa työskentelevät ammattilaiset.

Päiʹǩǩ-kååʹdd vaʹlljummuš

Vaʹlljed päiʹǩǩ-kååʹdd da vuäǯǯak vueiʹnnemnalla õhttvuõtt-teâđaid, liâdǥlaž kääzzkõõzzid da jeeʹres kääzzkõʹsse õhttneei teâđaid.

Vaʹlljed päiʹǩǩ-kååʹdd

  • Puk
  • Enontekiö
  • Inari
  • Kemi
  • Kemijärvi
  • Keminmaa
  • Kittilä
  • Kolari
  • Muonio
  • Pelkosenniemi
  • Pello
  • Posio
  • Ranua
  • Rovaniemi
  • Salla
  • Savukoski
  • Simo
  • Sodankylä
  • Tervola
  • Tornio
  • Utsjoki
  • Ylitornio

Vaʹlljuum: Puk

Tååim nääiʹt

Keskustele lapsesi toisen vanhemman kanssa, miten lapsen huolto, elatus, asuminen ja tapaamiset toteutuisivat lapsen edun mukaisesti. Keskustele myös lapsen kanssa hänen ikänsä ja kehitystasonsa huomioiden, ja ota hänen mielipiteensä huomioon.

Jos sinun ja lapsesi toisen vanhemman on vaikea sopia lasta koskevista asioista eikä asioista sopiminen lastenvalvojalla ole mahdollista, ota yhteyttä asuinalueesi kasvatus- ja perheneuvontaan.

Perheneuvolan neuvonta ja asiointi (Kemi)

Perheneuvolan neuvonta on henkilökohtaista ohjausta, ja auttaa kasvatukseen, kehitykseen ja ihmissuhteisiin liittyvissä ongelmissa. Tavallisimpia yhteydenoton syitä ovat ihmissuhdevaikeudet, parisuhteen ongelmat, elämänkriisit sekä lasten ja nuorten kehitykseen tai koulunkäyntiin liittyvät huolet.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelun kautta voi lähettää viestejä ja kysymyksiä, myös liitteiden lähettäminen on turvallista. Lähetetyt viestit sekä niihin saapuneet vastaukset tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Käytön tuki

Perheneuvolan neuvonta ja asiointi (Tornio)

Perheneuvolan neuvonta on henkilökohtaista ohjausta, ja auttaa kasvatukseen, kehitykseen ja ihmissuhteisiin liittyvissä ongelmissa. Tavallisimpia yhteydenoton syitä ovat ihmissuhdevaikeudet, parisuhteen ongelmat, elämänkriisit sekä lasten ja nuorten kehitykseen tai koulunkäyntiin liittyvät huolet.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelun kautta voi lähettää viestejä ja kysymyksiä, myös liitteiden lähettäminen on turvallista. Lähetetyt viestit sekä niihin saapuneet vastaukset tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Käytön tuki

Yhteydenotto perheneuvolaan (Rovaniemi)

Kasvatus- ja perheneuvola tarjoaa asiantuntija-apua perheille lasten ja nuorten kasvuun ja kehitykseen, vanhemmuuteen ja kasvatukseen sekä perheen ihmissuhteisiin liittyvissä asioissa. Teemme tarvittaessa yhteistyötä perheen muiden yhteistyötahojen kanssa.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Yhteydenotto jätetään kirjallisesti ja perheneuvolan työntekijä ottaa sinun yhteyttä valintasi mukaan puhelimitse tai kirjallisesti Omavirtun kautta. Palvelu on tietoturvallinen ja liitteiden lähettäminen on turvallista. Viestisi tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Käytön tuki

Aanar päärnaivuäpstõk

Päärnaivuäpstõõǥǥ tuâjj lij ooudâsviikkâd vuâlla škooulâkksa päärnai da sij piârrji tiõrvâsvuõđ da pueʹrrvââjjam di tuõʹppjed piârrji kõskksaž jeeʹresnallšemvuõđid.

Teʹlfon

Normaalit aukioloajat

Teʹlfonääiʹjvaʹrrjummuš
  • Monday - Friday 10:00 - 11:00

Enontekiön, Kittilän, Kolarin, Muonion ja Pellon perheneuvonta

Saat yhteyden perheneuvontaan puhelimitse maanantaisin ja keskiviikkoisin.

Perheneuvonta palvelee Enontekiön, Kittilän, Kolarin, Muonion ja Pellon asukkaita.

Normaalit aukioloajat

  • Monday 09:00 - 10:30
  • Wednesday 09:00 - 10:30

Kemin perheneuvola

Perheneuvolasta saat apua kasvatukseen, kehitykseen ja ihmissuhteisiin liittyvissä ongelmissa. Tavallisimpia yhteydenoton syitä ovat ihmissuhdevaikeudet, parisuhteen ongelmat, elämänkriisit sekä lasten ja nuorten kehitykseen tai koulunkäyntiin liittyvät huolet.

Kemin perheneuvola palvelee Kemin, Keminmaan ja Simon asukkaita.

Normaalit aukioloajat

  • Tuesday 10:00 - 12:00
  • Thursday 10:00 - 12:00

Perheneuvola (Kemijärvi, Pelkosenniemi, Salla, Savukoski)

Saat yhteyden perheneuvolaan puhelimitse arkipäivisin.

Soittopyynnön voit jättää tekstiviestillä.

Rovaniemen perheneuvolan ohjaus-, neuvonta- ja ajanvarauspuhelin

Perheneuvolan ohjaus-, neuvonta- ja ajanvarauspuhelimesta tavoitat perheneuvolan työntekijän. Voit saada ohjausta ja neuvontaa myös ilman perheneuvolan asiakkuutta. Rovaniemen perheneuvola palvelee myös Ranuan asukkaita.

Perheneuvolan päivystävä työntekijä ottaa tässä numerossa vastaan ajanvaraustoiveet, jo varattujen asiakasaikojen tarkistamiset, peruutukset ja yhteydenottopyynnöt.

Myös perheneuvolan yhteistyötahot tavoittavat perheneuvolan työntekijät tästä numerosta.

Normaalit aukioloajat

  • Monday - Thursday 08:30 - 10:00

Sodankylän kasvatus- ja perheneuvonta

Saat yhteyden kasvatus- ja perheneuvonnan työntekijöihin puhelimitse arkipäivisin.

Sodankylän kasvatus- ja perheneuvonnassa työskentelee psykologi, sosiaalityöntekijä, psykiatrinen sairaanhoitaja ja puheterapeutti. Lisäksi lastenpsykiatrin vastaanotto on 1-2 kertaa kuukaudessa.

Sodankylän perhekeskuksen neuvonta ja palveluohjaus

Perhekeskuksen neuvonta ja palveluohjaus auttavat löytämään tarvitsemasi palvelun. Saat meiltä apua, kun tarvitset neuvoa ja tukea arjen pulmatilanteissa. Neuvonnassa teemme alustavan arvioinnin. Samalla katsomme, onko tarvetta asiakkuuteen. Yhteistyöllä etsimme ja räätälöimme sopivat ja oikea-aikaiset palvelut.

Normaalit aukioloajat

  • Tuesday 09:00 - 11:00
  • Thursday 09:00 - 11:00

Tervolan perheneuvola ja muistihoitaja

Ota puhelimitse yhteys perheneuvolaan, jos haluat esimerkiksi keskustelutukea vanhemmuuteen ja kasvatukseen liittyvissä asioissa, olet huolissasi lapsen tai nuoren käyttäytymisestä tai kehityksestä, perheesi kohtaa kriisin tai tarvitset tukea parisuhdeasioissa. Perheneuvolan työntekijöinä toimivat psykologi ja sosiaalityöntekijä. Varaa ensimmäinen aika terveydenhoitajan kautta.

Terveydenhoitaja toimii myös muistihoitajana. Ota puhelimitse yhteys muistihoitajaan, jos olet huolissasi omasta tai läheisesi muistista. Muistihoitajaan saat yhteyden arkipäivisin.

Normaalit aukioloajat

  • Monday - Thursday 08:00 - 16:00
  • Friday 08:00 - 15:00

Tornion ja Ylitornion perheneuvola

Saat yhteyden perheneuvolaan puhelimitse arkipäivisin. Jätä vastaajaan soittopyyntö, jonka jälkeen otamme sinuun yhteyttä.

Asiakasvastaanotto tapahtuu ajanvarauksella.

Normaalit aukioloajat

  • Friday 08:00 - 10:00

Inarin sosiaalitoimisto

Sosiaalitoimisto sijaitsee Inarin kunnanviraston 1. kerroksessa.

Inarin sosiaalipalvelujen työntekijät ovat tavattavissa vain ajanvarauksella.

Addrõs

Piiskuntie 2 99800 IVALO

Normaalit aukioloajat

  • Monday - Thursday 09:00 - 15:00
  • Friday 09:00 - 11:00

Kemijärven perhe- ja sosiaalipalvelut

Perhe- ja sosiaalityön palvelujen yksikkö sijaitsee hyvinvointikeskus Lapponian 3. kerroksessa.

Perhe- ja sosiaalipalveluista saat seuraavat palvelut: työikäisten ja lapsiperheiden sosiaalityö, lastensuojelu, perheoikeudelliset palvelut, perheneuvola, päihde- ja mielenterveystyö sekä työllisyyden hoito.

Addrõs

Hyvinvointikeskus Lapponia 3. kerros (käynti takapihalta)

Sairaalakatu 9 98100 KEMIJÄRVI

Kemin perheneuvola

Perheneuvolasta saat apua kasvatukseen, kehitykseen ja ihmissuhteisiin liittyvissä ongelmissa. Tavallisimpia yhteydenoton syitä ovat ihmissuhdevaikeudet, parisuhteen ongelmat, elämänkriisit sekä lasten ja nuorten kehitykseen tai koulunkäyntiin liittyvät huolet.

Kemin perheneuvola palvelee Kemin, Keminmaa ja Simon asukkaita. Asiakastapaamiset järjestämme pääsääntöisesti Kemin perheneuvolan tiloissa, mutta tarvittaessa asiakasta voidaan tavata hänen lähiympäristössään tai etäyhteydellä.

Addrõs

Keskuspuistokatu 28 94100 KEMI

Posion terveyskeskus

Saat posiolaisena terveydenhuollon palvelut omasta terveyskeskuksestasi.

Palvelut tuottavat Coronaria Oy ja Hoivatie Oy.

Addrõs

Sairaalantie 2 A 97900 POSIO

Normaalit aukioloajat

  • Monday - Friday 08:00 - 16:00

Ranuan hyvinvointikeskus/terveyskeskus

Terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palveluita.

Terveyskeskuksesta saat seuraavat palvelut:

  • päivystysvastaanotot
  • laboratorio
  • röntgen
  • neuvola
  • lääkärien ja hoitajien vastaanotot
  • kotisairaanhoito
  • mielenterveys- ja riippuvuuspalvelut
  • fysioterapia
  • hoitotarvikejakelu
  • suun terveydenhuolto
  • akuutti- ja kuntoutusosasto
  • työterveyshuolto
  • ikääntyneiden sosiaalipalvelut
  • perhetyö

Addrõs

Sairaalatie 4 97700 RANUA

Normaalit aukioloajat

  • Monday - Friday 08:00 - 16:00

Rovaniemen perhepalvelukeskus

Korkalonkadulla sijaitseva Perhepalvelukeskus palvelee lapsiperheitä monipuolisesti. Perhepalvelukeskus sijaitsee Rovaniemen keskustassa.

Perhepalvelukeskuksessa toimivat perhetupa, avoin päiväkoti, keskustan neuvola, perhetyö, kuntoutus, perhesosiaalityö, keskittymistiimi sekä perheneuvola.

Addrõs

Korkalonkatu 4 96100 ROVANIEMI

Normaalit aukioloajat

  • Monday 09:00 - 15:30
  • Tuesday 09:00 - 13:00
  • Wednesday 09:00 - 15:30
  • Thursday 09:00 - 13:00
  • Friday 09:00 - 12:00
  • Monday - Friday 08:00 - 15:00
  • Monday - Friday 08:00 - 16:00

Sallan sosiaali- ja terveyskeskus

Sallan sosiaali- ja terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palvelut.

Addrõs

Jungintie 3 98900 SALLA

Suäʹđjel pueʹrrvââjjamkõõskõs Sopukka, Piârkõõskõs

Vuäǯǯak meeʹst vieʹǩǩ jeeʹresnallšem jieʹllemvueʹjjin – huõlkani tõʹst, lij-a tuʹst piâr avi leäk-a õhttu jälsteei, päärnaž, nuõrr, tuâjjâkksaž leʹbe âkksaž ooumaž.

Piârkõõskõõzz sosiaal- da tiõrvâsvuõđhuâl tuâjjliʹžžen toiʹmmjep õhttsažtuâjast tuin da kõskkneen. Mij täävtõs lij, što vuäǯǯak vieʹǩǩ da tueʹrj jåʹttlânji da njueʹbǯlânji. Tuejjeep õhttsažtuâj organisaatioivuiʹm da seäʹbrrkååʹddivuiʹm, kååʹdd pueʹrrvââjjam da tiõrvâsvuõđ ouddneei tuâjain, kååʹdd jeeʹres tåimmsueʹrjivuiʹm da spesiaalpuõccihååidain.

Addrõs

Hyvinvointikeskus Sopukka, 2. kerros

Karistamontie 4 99600 SODANKYLÄ

Normaalit aukioloajat

Piârkõõskõs äävai
  • Monday - Friday 08:00 - 16:00
Kääzzkõsvuäʹpstõs
  • Monday - Friday 09:00 - 11:00

Jeeʹres õhttvuõtt-teâđ

Teʹlfon

Tervolan perheneuvola

Tervolan perheneuvola sijaitsee mielenterveysaseman yhteydessä. Perheneuvola tekee tarpeen mukaan yhteistyötä muiden lapsiperheitä lähellä olevien tahojen, kuten koulun, varhaiskasvatuksen ja neuvolan kanssa.

Addrõs

Tervolan perheneuvola sijaitsee mielenterveysasemalla.

Keskustie 94 95300 TERVOLA

Tornion perhekeskus/Hannulan neuvola

Perhekeskus tarjoaa alueen monialaiset palvelut lapsille, nuorille ja perheille. Perhekeskus sovittaa yhteen lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut, sivistyspalvelut sekä järjestöjen ja seurakunnan palvelut. Hannulan neuvolasta saat myös seniorineuvolan palvelut ja työttömien terveystarkastukset.

Addrõs

Pohjolankatu 7 95420 TORNIO

Normaalit aukioloajat

  • Monday - Thursday 08:00 - 15:30
  • Friday 08:00 - 13:15

Vueiʹttveʹted pieʹllkueiʹmmen ooʒʒõõttâd piâraaʹšši suåvtõõllmõʹšše risttreiddvueʹjjin, räʹtkkjummuš tuʹmmjeʹmmen leʹbe ǥu rätkkjem tuʹmmstõõǥǥ leäʹped juʹn tuejjääm. Suåvtõõllmõõžž vueiʹtte ââʹnned še räʹtkkjem mâŋŋa ouddmiârkkân päärnai kollʼjeejin jeeʹresmiõllsažvuõđ seʹlvvtem diõtt.

Jõs leäk näittlõõttâm, äävleettast leʹbe rekisterõsttum kõskkvuõđâst, tuʹst da piârrjest lij vuõiggâdvuõtt piâssâd suåvtõõllmõʹšše. Suåvtõõllmõʹšše vuässõõttmõš lij naʹddjemnallšem da jiõččtaattlaž.

Suåvtõõlli liâ piârvuäʹpstummuša, piârvuõiggâdvuõʹtte leʹbe päärnaisueʹjjummša harjjnam oummu, koin lij lååʹpp haʹrjjted tän tååim. Piâraaʹšši suåvtõõllmõõžž riâšš sosiaaltåimm jiõččnõʹžžen leʹbe õhttsažtuâjast ouddmiârkkân õutstõõzzi, põrggsi, foondi leʹbe jeeʹres ämmatsiltteem tåimmjeeʹjivuiʹm.

Perheasioiden sovittelu on maksutonta.