Lappi kannattaa pohjoisten hyvinvointialueiden monipuolista yhteistyötä
Aluevaltuuston päätöstiedote 19.12.2022 pidetystä kokouksesta.

Lappi kannattaa pohjoisten hyvinvointialueiden monipuolista yhteistyötä

22.12.2022

Looǥǥ lââʹzz

Čorggâd reeʹvves čeʹvetme

Lappi kannattaa pohjoisten hyvinvointialueiden monipuolista yhteistyötä

22.12.2022

Aluevaltuuston päätöstiedote 19.12.2022 pidetystä kokouksesta.

Aluevaltuusto hyväksyi Pohjois-Suomen yhteistyöalueen yhteistyösopimuksen. Kaikki Suomen hyvinvointialueet on jaettu viiteen yhteistyöalueeseen. Lain mukaan yhteistyöalueiden täytyy sopia sisäisestä yhteistyöstä aina valtuustokaudeksi kerrallaan. 


Pohjois-Suomen yhteistyöalueeseen kuuluvat Lapin lisäksi Kainuun, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueet. Muut hyvinvointialueet ovat jo hyväksyneet sopimuksen, ja Kainuun aluevaltuusto käsittelee asiaa tiistaina 20. joulukuuta. 


Yhteistyöalueiden tulee edistää muun muassa sote-palvelujen laatua, turvallisuutta, yhdenvertaisuutta ja saatavuutta. Hyvinvointialueiden yhteistyö on tarpeen muun muassa erikoissairaanhoidossa, koulutuksessa, poikkeusoloihin varautumisessa ja sähköisten palvelujen kehittämisessä.  


Pohjoisella alueella on jo aiemmin tehty yhteistyötä muun muassa Nordlabin laboratoriotoiminnassa, Mediecon verkkokoulutuksissa sekä Tervian henkilöstönsaatavuuspalveluissa. Uutena yhteistyömuotona on pohdittu muun muassa yhteistä matkakeskusta.   
 

Lisätietoja:
aluevaltuuston puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä, johanna.ojala-niemela@lapha.fi
hyvinvointialuejohtaja Jari Jokela, jari.jokela@lapha.fi, 040 532 3998

Lisätietoja päätöksistä kokouksen esityslistassa/pöytäkirjassa.

Lappi kannattaa pohjoisten hyvinvointialueiden monipuolista yhteistyötä
22.12.2022
Aluevaltuuston päätöstiedote 19.12.2022 pidetystä kokouksesta.

Lappi kannattaa pohjoisten hyvinvointialueiden monipuolista yhteistyötä


Aluevaltuuston päätöstiedote 19.12.2022 pidetystä kokouksesta.

Tuoreimmat ajankohtaiset H2

Aiheeseen liittyvää

Asset Publisher

  1. Aluevaltuuston kokoustiedote 10.2.2025 pidetystä kokouksesta
    Aluevaltuusto evästi poliittisen organisaatiorakenteen uudistamista ja hyväksyi muutoksia taloussuunnitelmiin.

    Aluevaltuuston kokoustiedote 10.2.2025 pidetystä kokouksesta

    10.2.2025

    Looǥǥ lââʹzz

    Čorggâd reeʹvves čeʹvetme

    Aluevaltuuston kokoustiedote 10.2.2025 pidetystä kokouksesta

    Teksti: Aluevaltuuston kokoustiedote.

    10.2.2025

    Aluevaltuusto evästi poliittisen organisaatiorakenteen uudistamista ja hyväksyi muutoksia taloussuunnitelmiin.

    Aluevaltuusto evästi poliittisen organisaatiorakenteen uudistamista

    Lapin hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti kokouksessaan, että hyvinvointialue voi valmistella toimielinten uudistamista aluehallituksen esityksen pohjalta, mutta aluevaltuusto hyväksyy rakenteen vasta seuraavassa kokouksessaan tai viimeistään huhtikuussa. Kokouksessa tehdyt muutosesitykset huomioidaan soveltuvin osin. Päätös syntyi äänin 5-53. Aluehallituksen alkuperäinen esitys oli, että aluevaltuusto hyväksyisi jo rakennemuutosten päälinjat ja antaisi aluehallituksen tehtäväksi tehdä tarvittavat tarkemmat muutosesitykset hallintosääntöön.

    Aluehallitus esitti muutosten pohjaksi mallia, jossa hyvinvointialue luopuisi osallisuus- ja asiakkuuslautakunnasta ja hyvinvointi- ja yhdyspintalautakunnasta. Tilalle hyvinvointialue perustaisi sosiaali- ja terveyspalvelulautakunnan. Muita lisäyksiä olisivat aluehallituksen alainen konserni- ja tilajaosto sekä tulevaisuus- ja ennakointifoorumi. Esitys foorumin poistamisesta suunnitelmista hävisi äänin 56-3.

    Sosiaali- ja terveyspalvelulautakunnassa olisi 15 jäsentä kuten pelastus- ja valmiuslautakunnassakin. Lautakunta päättäisi erilaisista sosiaali- ja terveyspalvelujen toimintaohjeista ja sosiaalipalvelujen myöntämisperusteista sekä järjestöavustusten jakamisesta talousarvion puitteissa sekä valmistelisi palvelustrategian ja hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelman. Lisäksi lautakunta antaisi lausunnot muun muassa hyvinvointialuestrategiasta ja toiminta- ja taloussuunnitelmasta sekä arvioisi sote-palvelujen laatua, yhteen toimivuutta ja asiakastyytyväisyyttä. Lautakunnan alaisuudessa toimisi nykyinen yksilöasiainjaosto, joka käsittelee yksittäisten asiakkaiden asioita.

    Tulevaisuus- ja ennakointifoorumi kokoontuisi kerran tai kahdesti vuodessa, ja vakituiset jäsenet olisivat hyvinvointialueen johtavia luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita. Hyvinvointialue kutsuisi kokoontumisiin osallistujia tarpeen mukaan esimerkiksi tutkimus-, koulutus- ja kehittämisorganisaatioista. Foorumi neuvoisi hyvinvointialuetta tulevaisuuden ennakoinnissa sekä edistäisi tiedolla johtamista ja yhteistyötä esimerkiksi elinkeinoelämän kanssa.

    Konserni- ja tilajaosto ohjaisi hyvinvointialueen konserneja sekä kehittäisi hyvinvointialueen toimitilojen vuokraamista ja käyttöä.

    Muutosten tavoite on muun muassa selkeyttää päätöksentekoa sekä lisätä osallisuutta, sidosryhmätyötä ja lautakuntien ja vaikuttamistoimielinten merkitystä.

    Muita päätöksiä

    Aluevaltuusto myönsi keskustasta perussuomalaisiin siirtyneelle Tapio Lintulalle eron hyvinvointi- ja yhdyspintalautakunnan jäsenen tehtävästä ja valitsi tilalle Tapio Hietalan ja hänen varalleen Mikko Pyhäjärven. Aluevaltuusto myönsi Ilkka-Petri Välitalolle eron kaikista hyvinvointialueen luottamustoimista. Aluehallituksen uudeksi jäseneksi valittiin Jari Huotari ja hänen varalleen Terje Juutilainen. Uudeksi aluevaltuutetuksi kutsuttiin Marja-Leena Laitinen. Välitalo on pyytänyt eroa, sillä hänet on valittu hyvinvointialueen virkaan. Aiemmin perussuomalaisista eronnut Heli Trög kuuluu jatkossa sitoutumattomien ryhmään.

    Päätettiin, että valtuustoryhmien toiminnan tukemiseen myönnettävät määrärahat sekä niiden maksatus ja mahdollinen takaisinperintä keskitetään aluehallitukselle ja hyvinvointialuejohtajan määräämälle viranhaltijalle. Aluehallitus käsittelee valtuustoryhmien antamat raportit vuodesta 2024 alkaen, ja raportit lisätään jatkossa myös julkisille nettisivuille.

    Hyväksyttiin muutos sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksuhinnastoon vuodelle 2025. Jatkossa säännöllisen kotihoidon asiakasmaksun periminen keskeytyy heti, jos hoitovastuu siirtyy väliaikaisesti omaiselle. Aiemmin maksu on peruttu vasta viiden keskeytyspäivän jälkeen. Omaisen täytyy ilmoittaa keskeytyksestä viimeistään edellisenä päivänä kello 16 mennessä. 

    Hyväksyttiin muutokset talousarvioon, toiminta- ja taloussuunnitelmaan ja talouden sopeuttamisohjelmaan. Suunnitelmissa on ollut vanhentuneita tietoja valtionrahoituksesta. Vuoden 2025 rahoitus on miljoona euroa aiempia tietoja enemmän, vuoden 2026 rahoitus 27 miljoonaa enemmän ja vuoden 2027 rahoitus 23 miljoonaa enemmän. Summat käytetään aiempina vuosina syntyneiden alijäämien kattamiseen.

    Teksti: Aluevaltuuston kokoustiedote. Aluevaltuuston kokoustiedote 10.2.2025 pidetystä kokouksesta
    10.2.2025
    Aluevaltuusto evästi poliittisen organisaatiorakenteen uudistamista ja hyväksyi muutoksia taloussuunnitelmiin.
    Teksti: Aluevaltuuston kokoustiedote.

    Aluevaltuuston kokoustiedote 10.2.2025 pidetystä kokouksesta


    Aluevaltuusto evästi poliittisen organisaatiorakenteen uudistamista ja hyväksyi muutoksia taloussuunnitelmiin.

  2. Aluevaalit 2025 – Ehdokasasettelu ja valittavien valtuutettujen määrä Lapin hyvinvointialueella
    Aluevaaleissa 2025 valittavien valtuutettujen määrä Lapin hyvinvointialueella Sunnuntaina 13.4.2025...

    Aluevaalit 2025 – Ehdokasasettelu ja valittavien valtuutettujen määrä Lapin hyvinvointialueella

    31.1.2025

    Looǥǥ lââʹzz

    Čorggâd reeʹvves čeʹvetme

    Aluevaalit 2025 – Ehdokasasettelu ja valittavien valtuutettujen määrä Lapin hyvinvointialueella

    Kolme henkilöä läppärin ääressä. Kuvan päällä tienviitta, jossa kirjaimet A ja B eri suuntiin osoittavissa nuolissa.

    Aluevaalit järjestetään huhtikuussa 2025.

    31.1.2025

    Aluevaaleissa 2025 valittavien valtuutettujen määrä Lapin hyvinvointialueella

    Sunnuntaina 13.4.2025 toimitettavissa aluevaaleissa valitaan Lapin hyvinvointialueen aluevaltuustoon 59 valtuutettua toimikaudeksi 1.6.2025 – 31.5.2029. Valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen aluevaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua.

    Ehdokasasettelu

    Puolueen, yhteislistan tai valitsijayhdistyksen vaaliasiamiehen on annettava ehdokashakemukset sekä ilmoitukset mahdollisista puolueiden vaaliliitoista ja valitsijayhdistysten yhteislistoista Lapin hyvinvointialueen aluevaalilautakunnalle viimeistään tiistaina 4.3.2025 ennen kello 16.00. Puolueen, vaaliliiton tai yhteislistan ehdokkaita saa olla enintään valittavien valtuutettujen 1,25-kertainen määrä eli Lapin hyvinvointialueella 73. Ehdokashakemuksen sekä vaaliliittoa ja yhteislistaa koskevien ilmoitusten sisällöstä säädetään vaalilain 143 h–143 k §:ssä. Ehdokasasettelussa tarvittavia lomakkeita on saatavana muun muassa oikeusministeriön verkkosivuilta www.vaalit.fi/aluevaalien-ehdokasasettelulomakkeet.

    Ehdokkaan allekirjoittama suostumus ja vakuutus -lomake tulee toimittaa aluevaalilautakunnalle alkuperäisenä. Aluevaalilautakunta tarkastaa ehdokashakemukset kokouksessaan maanantaina 10.3.2025. Vaaliasiamiesten on tarvittaessa täydennettävä tai oikaistava yllä mainittuja asiakirjoja viimeistään keskiviikkona 12.3.2025 ennen klo 16.00. Vaalilain 40 §:ssä tarkoitetut ilmoitukset ehdokkaan poistamisesta sekä ehdokashakemusten peruutukset vaaliasiamiesten on toimitettava aluevaalilautakunnalle viimeistään torstaina 13.3.2025 ennen 
    kello 12.00.

    Ehdokashakemusten jättäminen Lapin hyvinvointialueella

    Aluevaalilautakunnan puolesta yllä mainitut asiakirjat ottaa vastaan aluevaalilautakunnan sihteeri Ville Vitikka (p. 040 623 8270) osoitteessa Lapin hyvinvointialue, Porokatu 39 C, 96400 
    Rovaniemi, seuraavasti:

    • torstaina 27.2.2025 klo 12.00–15.00 (kokoushuone Unni)
    • maanantaina 3.3.2025 klo 13.00–16.00 (kokoushuone Stuorra) sekä
    • tiistaina 4.3.2025 klo 9.00–12.00 ja 13.30–15.59 (kokoushuone Stuorra).

    Asiakirjat voi lähettäjän vastuulla toimittaa myös postitse osoitteella Ville Vitikka, Lapin hyvinvointialue, Porokatu 39 C, 96100 Rovaniemi tai sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@lapha.fi. Jos asiakirjoja toimitetaan sähköisesti, asiakirjat tulee allekirjoittaa hyväksytyllä sähköisellä allekirjoituksella (https://dvv.fi/sahkoinen-allekirjoitus-ohje).

    Rovaniemellä 31.1.2025
    Lapin hyvinvointialueen aluevaalilautakunta

    ***

    Guovlluválggat 2025 – Evttohasásaheapmi ja lahtuid mearri, geat válljejuvvojit guovllustivrii Lappi buresveadjinguovllus

    31.1.2025
    Lahtuid mearri, geat válljejuvvojit guovlluválggain 2025 guovllustivrii Lappi buresveadjinguovllus

    Sotnabeaivve 13.4.2025 doaimmahuvvojit guovlluválggat ja válljejuvvojit Lappi buresveadjinguovllu guovllustivrii 59 lahtu doaibmaáigodahkii 1.6.2025 – 31.5.2029. Guovllustivrra lahtuide válljejuvvojit guovlluválggain oidnon juohke válgalihtu, bellodaga ja oktasašlisttu vuosttaš válljekeahttá báhcán evttohasaid gaskkas várrelahtut seamma olu go guovllustivrra lahtut leat, goittotge unnimusat guokte. Válljenovttastusa, mii lea leamaš olggobealde oktasašlisttu, evttohassan válljejuvvon guovllustivrra lahtus ii leat várrelahttu.

    Evttohasásaheapmi

    Bellodaga, oktasašlisttu dahje válljenovttastusa válgaáššeolmmoš galgá addit evttohasohcamušaid ja almmuhusaid vejolaš bellodagaid válgalihtuid ja válljenovttastusaid oktasašlisttuid birra Lappi buresveadjinguovllu guovlluválgalávdegoddái maŋimustá maŋŋebárgga 4.3.2025 ovdal dii. 16.00. Bellodaga, válgalihtu dahje oktasašlisttu evttohasat ožžot leat eanemusat 1,25-geardásaš mearri dan logus, man olu válljejuvvojit guovllustivrii lahtut, nu ahte Lappi buresveadjinguovllus dat lea 73. Evttohasohcamuša nugo maiddái válgalihtu ja oktasašlisttu guoskevaš sisdoalus mearriduvvo válgalága 143 h–143 k §:in. Skovit, mat dárbbašuvvojit evttohasásaheamis, leat oažžumis earret eará vuoigatvuođaministeriija neahttasiidduin www.vaalit.fi/aluevaalien-ehdokasasettelulomakkeet.

    Evttohasa vuolláičállin miehtama ja nannehus -skovi galgá doaimmahit guovlluválgalávdegoddái álgoálgosaš áššebábirin. Guovlluválgalávdegoddi dárkkista evttohasohcamušaid čoahkkimisttis vuossárgga 10.3.2025. Válgaáššeolbmot galget dárbbu mielde dievasmahttit dahje vuiget ovdalis máinnašuvvon áššegirjjiid maŋimustá gaskavahko 12.3.2025 ovdal dii. 16.00. Válgalága 40 §:s dárkkuhuvvon almmuhusaid evttohasa eret guođđimis  ja evttohasohcamušaid geassimis ruovttoluotta galget válgaáššeolbmot  doaimmahit guovlluválgalávdegoddái maŋimustá duorastaga 13.3.2025 ovdal dii. 12.00.

    Evttohasohcamušaid guođđin Lappi buresveadjinguovllus

    Guovlluválgalávdegotti beales ovdalis máinnašuvvon áššegirjjiid váldá vuostá guovlluválgalávdegotti čálli Ville Vitikka (tel. 040 623 8270) čujuhusas Lappi buresveadjinguovlu, Porokatu 39 C, 96400 
    Roavenjárga, čuovvovaččat:

    • duorastaga 27.2.2025 dii. 12.00–15.00 (čoahkkinlatnja Unni)
    • vuossárgga 3.3.2025 dii. 13.00–16.00 (čoahkkinlatnja Stuorra) ja
    • maŋŋebárgga 4.3.2025 dii. 9.00–12.00 ja 13.30–15.59 (čoahkkinlatnja Stuorra).

    Áššegirjjiid sáhttá sáddejeaddji ovddasvástádusain doaimmahit maiddái boastta fárus čujuhusain Ville Vitikka, Lapin buresveadjinguovlu, Porokatu 39 C, 96100 Roavenjárga dahje e-boasttain čujuhussii kirjaamo@lapha.fi. Jos áššegirjjit doaimmahuvvojit elektrovnnalaččat, áššegirjjiid galgá vuolláičállit dohkálaš elektrovnnalaš vuolláičállagiin (https://dvv.fi/sahkoinen-allekirjoitus-ohje).
    Roavenjárggas 31.1.2025  Lappi buresveadjinguovllu guovlluválgalávdegoddi

    ***

    Kuávluvaaljah 2025 – Iävtukkâsasâttâllâm já valjimnáál airâsij meeri Laapi pyereestvaijeemkuávlust

    31.1.2025

    Kuávluvaaljâin 2025 valjimnáál airâsij meeri Laapi pyereestvaijeemkuávlust

    Kuávluvaaljâin, moh toimâttuvvojeh pasepeeivi 13.4.2025, väljejuvvojeh Laapi pyereestvaijeemkuávlu kuávlustiivrân 59 airâsid toimâpajan 1.6.2025 – 31.5.2029. Airâsáid väljejuvvojeh väriairâseh kuávluvaaljâin jyehi valjâlito, piäláduv já ohtsâšlisto vuossâmuin valjiihánnáá pááccám iävtukkâsâin siämmáš meeri ko airâseh láá, kuittâg ucemustáá kyehti. Ohtsâšlisto ulguubeln orroo väljejeijeeseervi iävtukkâssân väljejum airâsist ij lah väriaairâs.

    Iävtukkâsasâttâllâm

    Piäláduv, ohtsâšlisto tâi väljejeijeeseervi valjâäššiolmooš kalga adeliđ iävtukkâsucâmušâid já almottâsâid máhđulijn piäláduvâi valjâlittoin já väljejeijeeseervij ohtsâšlistoin Laapi pyereestvaijeemkuávlu kuávluvaljâlävdikoodán majemustáá majebaargâ 4.3.2025 ovdil tijme 16.00. Piäláduv, valjâlito tâi ohtsâšlisto iävtukkâsah uážžuh leđe enâmustáá valjimnáál airâsijn 1,25-kiärdásâš meeri ađai Laapi pyereestvaijeemkuávlust 73. Iävtukkâsucâmuš sehe valjâliiton já ohtsâšliiston kyeskee almottâsâi siskáldâsâst asâttuvvoo valjâlaavâ 143 h–143 k §:st. Iävtukkâsasâttâlmist tárbulijd luámáttuvâid finnee ovdâmerkkân riehtiministeriö nettisiijđoin www.vaalit.fi/aluevaalien-ehdokasasettelulomakkeet.

    Iävtukkâs vuáláčäällim miettâm já táhádâs -luámáttuv kalga toimâttiđ kuávluvaljâlävdikoodán algâalgâlâžžân. Kuávluvaljâlävdikodde täärhist iävtukkâsucâmušâid čuákkimstis vuossaargâ 10.3.2025. Valjâäššiulmuuh kalgeh táárbu mield tievâsmittiđ tâi vuoigiđ paajaabeln mainâšum äššikiirjijd majemustáá koskoho 12.3.2025 ovdil tme 16.00. Valjâlaavâ 40 §:st uáivildum almottâsâid iävtukkâs meddâlistmist sehe iävtukkâsucâmušâi maassâdkesimijd valjâäššiulmuuh kalgeh toimâttiđ kuávluvaljâlävdikoodán majemustáá tuorâstuv 13.3.2025 ovdil tijme 12.00.

    Iävtukkâsucâmušâi kyeđđim Laapi pyereestvaijeemkuávlust

    Kuávluvaljâlävdikode peeleest paajaabeln mainâšum äššikiirjijd váldá vuástá kuávluvaljâlävdikode čällee Ville Vitikka (p. 040 623 8270) čujottâsâst Laapi pyereestvaijeemkuávlu, Porokatu 39 C, 96400 Ruávinjargâ, čuávuvávt:

    • tuorâstuv 27.2.2025 tme 12.00–15.00 (čuákkimviste Unni)
    • vuossaargâ 3.3.2025 tme 13.00–16.00 (čuákkimviste Stuorra) sehe
    • majebaargâ 4.3.2025 tme 9.00–12.00 já 13.30–15.59 (čuákkimviste Stuorra).

    Äššikiirjijd puáhtá vuolgâtteijee ovdâsvástádâssáin toimâttiđ meid poostâ peht čujottâssáin Ville Vitikka, Laapi pyereestvaijeemkuávlu, Porokatu 39 C, 96100 Ruávinjargâ/Rovaniemi tâi šleđgâpoostâ peht čujottâsân kirjaamo@lapha.fi. Jis äššikirjeh toimâttuvvojeh šleđgâlávt, te äššikiirjijd kalga vuáláčäälliđ tuhhiittum šleđgâlijn vuáláčalluin (https://dvv.fi/sahkoinen-allekirjoitus-ohje).

    Ruávinjaargâst 31.1.2025 Laapi pyereestvaijeemkuávlu kuávluvaljâlävdikodde

    ***

    Vuʹvddvaal 2025 – Võboršiiʹǩǩi piijjmõš da vaʹlljuum välddõsniiʹǩǩi mieʹrr Lappi pueʹrrvââjjamvuuʹdest

    31.1.2025

    Vuʹvddvaalin 2025 vaʹlljuum välddõsniiʹǩǩi mieʹrr Lappi pueʹrrvââjjamvuuʹdest

    Vuʹvddvaalin, koid tååimtet pâʹsspeeiʹv 13.4.2025, vaʹlljeet Lappi pueʹrrvââjjamvuuʹd vuʹvddvälddõʹsse 59 välddõsneʹǩǩed tåimmpââjas 1.6.2025–31.5.2029. Välddõsniiʹǩǩid vaʹlljeet väärrvälddõsniiʹǩǩid juõʹǩǩ vuʹvddvaalin mieʹldd leämmaž vaal-leett, peällõõǥǥ da õhttsažliist vuõssmõs vaʹlljeeǩani pääccam võboršiiʹǩǩin seämma meäʹr ko välddõsniiʹǩǩid, kuuitâǥ uuʹccmõsân kueʹhtt. Õhttsažliist åålǥpeäʹlnn leämmaž vaʹlljeemõhttõõzz võboršeʹǩǩen vaʹlljuum välddõsneeʹǩǩest ij leäkku väärrvälddõsneǩ.

    Võboršiiʹǩǩi piijjmõš

    Peällõõǥǥ, õhttsažliist leʹbe vaʹlljeemõhttõõzz vaaläʹššooumaž âlgg uʹvdded võboršeǩooccmõõžžid di iʹlmmtõõzzid vueiʹtlvaž peällõõǥǥi vaal-leettain da vaʹlljeemõhttõõzzi õhttsažliistin Lappi pueʹrrvââjjamvuuʹd vuʹvddvaal-luʹvddkådda mââimõõzzâst mââibaarǥ 4.3.2025 ouddâl čiâss 16.00. Peällõõǥǥ, vaal-leett leʹbe õhttsažliist võboršeeʹǩǩ vuäǯǯa leeʹd jäänmõsân vaʹlljuum võboršiiʹǩǩi 1,25-vuârrsaž mieʹrr leʹbe Lappi pueʹrrvââjjamvuuʹdest 73. Võboršeǩooccmõõžž di vaal-leett da õhttsažliist kuõskki iʹlmmtõõzzi siiskõõzzâst šiõtteet vaal-lääʹjj 143 h–143 k §:in. Lomaakk, koid taarbšet võboršiiʹǩǩi piijjmõõžžâst, lie vuäǯǯamnalla jeäʹrbi mieʹldd vuõiggâdvuõttministeria neʹttseeidain www.vaalit.fi/aluevaalien-ehdokasasettelulomakkeet.

    Võboršeeʹǩǩ vuâllaǩeeʹrjtem miâsttmõš da ååsktõs -lomaakk âlgg tååimted vuʹvddvaal-luʹvddkådda alggveärliʹžžen. Vuʹvddvaal-luʹvddkåʹdd tääʹrǩast võboršeǩooccmõõžžid såbbreʹstes vuõssaarǥ 10.3.2025. Vaaläʹššoummu âʹlǧǧe taarb mieʹldd tiuddeed leʹbe vuõiǥeed pâʹjjen peäggtum äʹššǩiiʹrjid mââimõõzzâst seärad 12.3.2025 ouddâl čiâss 16.00. Vaaläʹššoummu âʹlǧǧe tååimted vaal-lääʹjj 40 §:st jurddum iʹlmmtõõzzid võboršeeʹǩǩ meädda välddmõõžžâst di võboršeǩloǥstõõǥǥi jårrâsttmõõžžid vuʹvddvaal-luʹvddkådda mââimõõzzâst neljdpeeiʹv 13.3.2025 ouddâl čiâss 12.00.

    Võboršeǩooccmõõžži kuâđđmõš Lappi pueʹrrvââjjamvuuʹdest

    Vuʹvddvaal-luʹvddkååʹdd peäʹlest pâʹjjen peäggtum äʹššǩiiʹrjid väldd vuâstta vuʹvddvaal-luʹvddkååʹdd piisar Ville Vitikka (teʹl. 040 623 8270) addrõõzzâst Lappi pueʹrrvââjjamvuʹvdd, Porokatu 39 C, 96400 Ruäʹvnjargg, nääiʹt:

    • neljdpeeiʹv 27.2.2025 čiâss 12.00–15.00 (sååbbarlõnnj Unni)
    • vuõssaarǥ 3.3.2025 čiâss 13.00–16.00 (sååbbarlõnnj Stuorra) di
    • mââibaarǥ 4.3.2025 čiâss 9.00–12.00 da 13.30–15.59 (sååbbarlõnnj Stuorra).

    Äʹššǩiiʹrjid vuäitt vuõltteei vaʹstteʹmmen tååimted še pååʹšt mieʹldd addrõõzzin Ville Vitikka, Lappi pueʹrrvââjjamvuʹvdd, Porokatu 39 C, 96100 Ruäʹvnjargg leʹbe neʹttpooʹštin addrõʹsse kirjaamo@lapha.fi. Jõs äʹššǩiiʹrjid tååimtet liâđǥlânji, äʹššǩiiʹrjid âlgg vuâllaǩeeʹrjted primmum liâđǥlaž vuâllaǩeeʹrjtõõzzin (https://dvv.fi/sahkoinen-allekirjoitus-ohje).

    Ruäʹvnjaarǥâst 31.1.2025
    Lappi pueʹrrvââjjamvuuʹd vuʹvddvaal-luʹvddkåʹdd

    Kolme henkilöä läppärin ääressä. Kuvan päällä tienviitta, jossa kirjaimet A ja B eri suuntiin osoittavissa nuolissa. Aluevaalit 2025 – Ehdokasasettelu ja valittavien valtuutettujen määrä Lapin hyvinvointialueella
    31.1.2025
    Aluevaaleissa 2025 valittavien valtuutettujen määrä Lapin hyvinvointialueella Sunnuntaina 13.4.2025...
    Kolme henkilöä läppärin ääressä. Kuvan päällä tienviitta, jossa kirjaimet A ja B eri suuntiin osoittavissa nuolissa.

    Aluevaalit 2025 – Ehdokasasettelu ja valittavien valtuutettujen määrä Lapin hyvinvointialueella


    Aluevaaleissa 2025 valittavien valtuutettujen määrä Lapin hyvinvointialueella Sunnuntaina 13.4.2025 toimitettavissa aluevaaleissa valitaan Lapin hyvinvointialueen aluevaltuustoon 59 valtuutettua toimikaudeksi 1.6.2025 – 31.5.2029. Valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen aluevaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen...

  3. Lapin aluevaltuuston kokoustiedote 16.12.2024 pidetystä kokouksesta
    Synnytyksistä tulee maksuttomia. Hyvinvointialue pystyy kattamaan muut alijäämänsä, mutta ei...

    Lapin aluevaltuuston kokoustiedote 16.12.2024 pidetystä kokouksesta

    16.12.2024

    Looǥǥ lââʹzz

    Čorggâd reeʹvves čeʹvetme

    Lapin aluevaltuuston kokoustiedote 16.12.2024 pidetystä kokouksesta

    Hyvinvointialueen loiste-logo ja teksti:

    16.12.2024

    Synnytyksistä tulee maksuttomia. Hyvinvointialue pystyy kattamaan muut alijäämänsä, mutta ei siirtymätasauksesta johtuvaa rahoitusvajetta.

    Synnytykset maksuttomiksi

    Aluevaltuusto hyväksyi sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksuhinnaston vuodelle 2025. Synnytyksiin liittyvistä hoitojaksoista ei peritä maksua ensi vuonna. Hyvinvointialueen laskelmien mukaan synnyttäjien asiakasmaksut saadaan katettua, jos Meri-Lapin alueelta tai muilta hyvinvointialueilta tulee Lapin keskussairaalaan vajaa sata synnyttäjää enemmän kuin tilanteessa, jossa asiakasmaksuja ei poistettaisi. Myös veteraanien ja pitkäaikaistyöttömien lääkäripalvelut ja alle 25-vuotiaiden ehkäisy ovat jatkossakin maksuttomia.

    Lääkärintodistuksista perittävät maksut ja muut korotukset perustuvat sosiaali- ja terveysministeriön asettamiin enimmäismaksuihin. Esimerkiksi perusterveydenhuollon maksut nousevat ensi vuoden alusta 22,5 prosentilla ja erikoissairaanhoidon maksut 45 prosentilla. Asiakas voi seurata vuosittaisen 762 euron maksukaton täyttymistä ja hakea vapautusta tai kohtuullistamista asiakasmaksuihin.

    Muutosesitys, että erikoissairaanhoidon poliklinikkamaksuja ei korotettaisi, hävisi äänestyksen äänin 29-27, 3 tyhjää.

    Hyvinvointialue pystyy kattamaan muut alijäämänsä, mutta ei siirtymätasauksesta johtuvaa rahoitusvajetta

    Lapin hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyi ensi vuoden talousarvion, joka tähtää nollatulokseen. Hyvinvointialue ei pysty kattamaan kaikkia vuosina 2023 ja 2024 syntyneitä alijäämiä lain puitteissa eli vuoteen 2026 mennessä. Hyvinvointialue ei saa katettua kokonaan siirtymätasauksesta johtuvaa osuutta, joka on noin 60 prosenttia kertyneistä alijäämistä eli noin 108 miljoonaa euroa.

    Lappi järjestää lakisääteiset palvelut, mutta joutuu sen vuoksi rikkomaan lakisääteistä velvollisuutta kattaa alijäämät tiukalla aikataululla. Tilanne on sama lähes kaikilla hyvinvointialueilla.

    ─ Tässä luottamushenkilöt ovat joutuneet valitsemaan, mitä lainsäädäntöä ei noudateta, ja näin ei pitäisi oikeusvaltiossa olla, hyvinvointialuejohtaja Jari Jokela toteaa.

    Hyvinvointialueen rahoitus koostuu enimmäkseen laskennallisesta valtionrahoituksesta sekä lisäksi asiakasmaksuista ja projektirahoituksista. Siirtymätasaus leikkaa Lapin valtionrahoitusta ensi vuonnakin lähes 50 miljoonaa. Siirtymätasaus leikkaa Lapin rahoitusta, sillä ennen sote-uudistusta Lapin kunnat ovat ilmoittaneet käyttäneensä sote- ja pelastuspalvelujen järjestämiseen vähemmän rahaa kuin mitä nykyisen lainsäädännön perusteet edellyttäisivät.

    Hyvinvointialue lisää resursseja ennaltaehkäisevään työhön kuten kasvatus- ja perheneuvolatoimintaan ja nuorten ennaltaehkäisevään terveystyöhön. Tavoite on pienentää muun muassa erikoissairaanhoidon ja lastensuojelun kustannuksia. Vuodeosastojen sekä vammaisten ja ikääntyneiden asumispalvelujen rakennetta kevennetään, ja toisaalta kotihoitoa, kotisairaalatoimintaa, digitaalisia palveluja ja eri toimijoiden yhteistyötä vahvistetaan.

    Lisää henkilöstökustannuksia aiheutuu uuden vammaispalvelulain, TE-uudistuksen sekä työllisyyden monialaiseen edistämiseen liittyvän TYM-lain myötä tarvittavasta lisähenkilöstöstä. Toisaalta asumispalvelujen henkilöstömitoitus laskee. Valtakunnalliset palkkojen korotukset nostavat henkilöstökuluja merkittävästi. Henkilöstökuluja pyritään pienentämään muun muassa sairaslomia ja vuokratyövoimaa vähentämällä ja omaa sijaispankkia hyödyntämällä.

    Synnytykset ja lastentautien ympärivuorokautinen osastotoiminta sekä psykiatrian päivystys ja tahdosta riippumaton hoito lakkaavat Länsi-Pohjan keskussairaalasta vuodenvaihteessa. Päivystävien erikoisalojen lääkärityö ja akuuttiklinikan toiminta siirtyvät Mehiläinen Länsi-Pohjalta hyvinvointialueen omaksi toiminnaksi. Jos eduskunta hyväksyy uuden sairaalaverkkolain, hyvinvointialue joutuu valmistautumaan useiden sairaalapalvelujen keskittämiseen Länsi-Pohjan keskussairaalasta Lapin keskussairaalaan.

    Aluevaltuusto äänesti, pitäisikö valtuustoryhmien toimintatukeen varattu noin 175 000 euroa käyttää palvelujen tuottamiseen. Toimintatuki päätettiin säilyttää äänin 32-23, 4 tyhjää. Aluevaltuusto päätti äänin 15-44, että kuntouttavaan työtoimintaan ja päivätoimintaan osallistuville vammaisille maksetaan ensi vuonnakin työosuusrahaa, jonka kustannukset ovat noin 200 000 euroa. Kokouksessa esitettiin 400 000 euron määrärahaa väestönsuojeluvalmiuden parantamiseen, mutta esitys kaatui äänin 47-10, 2 tyhjää. Aslak-helikopterin toiminnan varmistamiseksi kokouksessa esitettiin 100 000 euron määrärahaa, mutta esitys kaatui äänin 39-19, yksi tyhjä.

    Aiempina vuosina syntynyt alijäämä on tarkoitus kattaa viimeistään vuonna 2030, mikä tarkoittaa, että säästökohteita on etsittävä jatkuvasti lisää. Talouden sopeuttamistoimet jatkuvat heti alkuvuodesta.

    Monipuolisia investointeja ympäri Lappia

    Aluevaltuusto hyväksyi päivitetyn investointisuunnitelmaesityksen vuosille 2025–2028 sekä investointisuunnitelmaesityksen vuosille 2026–2029. Investointisuunnitelma vuodelle 2026 on noin 150 miljoonaa ja koko suunnitelmakaudelle 2026–2029 yhteensä noin 430 miljoonaa. Lainanottovaltuuden tarve vuodelle 2025 on noin 74 miljoonaa euroa.

    Vuoden 2025 ja 2026 suurimpia rakennushankkeita ovat muun muassa Lapin keskussairaalan laajennushankkeesta aiheutuvat muutostyöt muualle sairaalaan, Länsi-Pohjan keskussairaalan tilamuutokset ja perusparannukset, Rovaniemen, Kemijärven ja Ivalon pelastusasemat sekä Rovaniemen kehitysvammaisten asumisyksikkö. Suurimpia pitkäaikaisilla sopimuksilla toteutettavia kohteita ovat Rovaniemen ikäihmisten Näsmä 2 -palveluasunnot, Savukosken Saukoti, Kemin ja Rovaniemen kehitysvammaisten yksiköt ja Rovaniemen päiväkeskus, sijaishuoltoyksikkö Tiippana, Tornion ikääntyneiden Ruskakoti sekä Enontekiön Luppokodin ja ensihoidon tilat. Pienempiä kohteita ovat Karesuvannon terveysasema ja Sodankylän pelastuslaitoksen kalustosuoja.

    Myös it-järjestelmät sekä terveys- ja pelastuspalvelujen laite- ja kalustohankinnat ovat suuria investointeja. Esimerkiksi sammutusautoja oltaisiin hankkimassa vuonna 2025 ja 2026 Inariin, Ivaloon, Pelloon, Muonioon, Tornioon ja Ylitorniolle sekä säiliöautoja Kittilään, Sodankylään ja Ylitornioon.

    Investointien toteuttamisesta tehdään erilliset päätökset.

    Muita päätöksiä

    Määrättiin aluevaltuuston sihteeriksi hallintosihteeri Mari Haataja ja hänen varahenkilökseen hallintopäällikkö Rauni Jokelainen.

    Hyväksyttiin aluevaltuuston kokousaikataulu keväälle 2025. Kokouksia järjestetään mahdollisuuksien mukaan eri paikkakunnilla ja niihin järjestetään etäosallistumismahdollisuus.

    Merkittiin tiedoksi luottamushenkilöiden ja ylimmän johdon ajantasaiset sidonnaisuusilmoitukset.

    Merkittiin tiedoksi tarkastuslautakunnan väliarviointi sekä tarkastuslautakunnan itsearviointiraportti.

    Hyväksyttiin selvitys organisaation madaltamiseksi ja johtajien ja esihenkilöiden vähentämiseksi. Esitetyistä toimenpiteistä päätetään erikseen siltä osin, kun ne eivät sisälly ensi vuoden talousarvioon. Organisaatiouudistusten tavoite on säästää jo ensi vuonna noin 1,8 miljoonaa. Työryhmä ehdottaa, että vuoden 2025 alusta lähtien hallinto- ja tukipalvelut sekä kehittämis- ja strategiapalvelut yhdistettäisiin. Sosiaali- ja terveyspalvelujen organisaatiota madallettaisiin niin, että tasoja olisi pääsääntöisesti enintään neljä. Ensihoitopalvelut ja tilannekeskus yhdistettäisiin pelastuspalvelujen kanssa. Lisäksi vuoden 2026 alussa sosiaalipalvelut- ja terveyspalvelut yhdistettäisiin yhdeksi toimialaksi. Ehdotukset luottamushenkilöorganisaation muutoksista valmistellaan tammikuun loppuun mennessä.

    Hyväksyttiin muutoksia hallintosääntöön. Pelastustoimen toimiala kattaa jatkossa sekä pelastus- että ensihoitopalvelut. Aluehallitus voi jatkossa halutessaan siirtää toimivaltaansa kuuluvan merkittävän asian aluevaltuustolle poliittisen kannan muodostamiseksi. Aluevaltuusto päättää jatkossa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluyksikön ja pelastusaseman perustamisesta ja pysyvästä sulkemisesta.

    Päätettiin keventää ikääntyneiden asumispalvelujen rakennetta Itäisellä ja Lounaisella alueella talouden tasapainottamissuunnitelman mukaisesti. Kemin Nestorin laitoshoito ja palvelukoti sekä Iltarusko-palvelukoti lakkautetaan. Tornion Suensaaren palvelukeskuksen laitoshoito muutetaan ympärivuorokautisen ja lyhytaikaisen palveluasumisen yksiköksi. Sodankylässä Nutukkaan toiminta ikääntyneiden asumispalveluyksikkönä päättyy vuoden 2025 loppuun mennessä. Nutukkaan tiloihin siirretään vammaisten asumispalveluyksikkö Mesikämmenen toiminta sekä hyvinvointialueen toimistotiloja. Nutukkaan päätös syntyi kahden äänestyksen jälkeen. Asiaa ei palautettu valmisteluun, vaan käsittelyä päätettiin jatkaa äänin 37-19, 3 tyhjää. Nutukkaan jatkaminen vaikeasti muistisairaiden asumispalveluyksikkönä sai 19 ääntä ja lopettaminen 38 ääntä, kaksi äänesti tyhjää.

    Päätettiin jatkaa vuodelle 2024 hyväksytyn ensihoidon palvelutasopäätöksen voimassaoloa toistaiseksi. Sairaalaverkon ja palveluverkon muutokset edellyttävät palvelutasopäätöksen päivittämistä ensi vuoden aikana.

    Merkittiin tiedoksi osavuosikatsaus tammi-syyskuulta. Edellytetään, että talouden sopeuttamistoimissa edetään osallistavasti, tehokkaasti, rohkeasti ja ripeästi.

    Hyväksyttiin muutoksia vuoden 2024 talousarvioon. Talousarvion alijäämä kasvaa noin 73 miljoonasta noin 89 miljoonaan. Kulut kasvavat perheiden ja työikäisten sekä vammaisten palveluissa sekä hallinto- ja tukipalveluissa. Valtion rahoitus on kasvanut 3,4 miljoonalla.

    Päätettiin, että aluehallitus päättää talouden sopeuttamisohjelmaan tehtävistä välttämättömistä päivityksistä lainaottovaltuuden saamista varten.

    Merkittiin tiedoksi aluevaltuutettu Heli Trögin eroaminen perussuomalaisten valtuustoryhmästä.

    Hyvinvointialueen loiste-logo ja teksti: Lapin aluevaltuuston kokoustiedote 16.12.2024 pidetystä kokouksesta
    16.12.2024
    Synnytyksistä tulee maksuttomia. Hyvinvointialue pystyy kattamaan muut alijäämänsä, mutta ei...
    Hyvinvointialueen loiste-logo ja teksti:

    Lapin aluevaltuuston kokoustiedote 16.12.2024 pidetystä kokouksesta


    Synnytyksistä tulee maksuttomia. Hyvinvointialue pystyy kattamaan muut alijäämänsä, mutta ei siirtymätasauksesta johtuvaa rahoitusvajetta.

  4. Aluevaltuuston kokoustiedote 28.10.2024 pidetystä kokouksesta
    Aluevaltuusto päätti erikoissairaanhoitoa ja vuodeosastoja koskevista muutoksista. Aluehallitus päättää...

    Aluevaltuuston kokoustiedote 28.10.2024 pidetystä kokouksesta

    29.10.2024

    Looǥǥ lââʹzz

    Čorggâd reeʹvves čeʹvetme

    Aluevaltuuston kokoustiedote 28.10.2024 pidetystä kokouksesta

    koristeellinen.

    29.10.2024

    Aluevaltuusto päätti erikoissairaanhoitoa ja vuodeosastoja koskevista muutoksista. Aluehallitus päättää omaan toimivaltaansa kuuluvista muutoksista lähiviikkoina.

    Lapin hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyi sosiaali- ja terveyspalvelujen palveluverkkomuutosten suunnitelman sekä omaan toimivaltaansa kuuluvat palvelujen saatavuuteen ja saavutettavuuteen liittyvät muutokset. Hallintosäännön mukaan aluevaltuusto päättää muun muassa palvelujen pysyvästä lakkauttamisesta sekä vuodeosastojen toiminnan korvaamisesta muilla palveluilla.

    Nykyisenlainen erillisenä yksikkönä toimiva vuodeosastotoiminta lakkaa Simossa ja Utsjoella. Kolarin, Sallan ja Pelkosenniemen vuodeosastot ovat olleet jo suljettuina. Suljettavien vuodeosastojen palvelut korvataan lähimmän vuodeosaston sekä kotisairaalan, kotihoidon, palveluasumisen ja ensihoidon yhteistyöllä. Osa Rovaniemen potilaista hoidetaan Tervolan vuodeosastolla. Posion vuodeosastotoiminnan muutokset edellyttävät neuvotteluja palveluntuottajan kanssa. Aluevaltuusto päätti yksimielisesti, että se myöntää virkajohdolle valtuudet neuvotella vuodeosaston lakkauttamisesta.

    Utsjoen vuodeosasto korvataan terveyskeskukseen sijoittuvalla yhdistelmäpalvelulla, jossa ikääntyneiden lyhytaikaisten asumispalvelujen lisäksi tarjotaan myös terveysperusteista ympärivuorokautista palvelua. Yksikön toiminnassa huomioidaan myös kielelliset oikeudet. Simon ja Kemin Sauvosaaren sairaalan nykyiset vuodeosastot yhdistetään yhteiseksi uudeksi yksiköksi Länsi-Pohjan keskussairaalan tiloihin.

    Ensi vuoden alusta lähtien Lapissa on yksi sairaalapalvelujen kokonaisuus kahdessa toimipisteessä, Kemissä ja Rovaniemellä. Esimerkiksi kirurgian, kardiologian ja mahasuolikanavan tähystysten osalta on vain yksi jono, josta potilas ohjataan siihen toimipisteeseen, jossa häntä voidaan parhaiten palvella.

    Tahdosta riippumaton psykiatrinen hoito keskitetään Lapin keskussairaalaan. Päätös syntyi äänin 31-24 (2 tyhjää, 2 poissa). Ortopedian viikonloppupäivystys, synnytykset ja lastenosasto keskitetään Lapin keskussairaalaan, mutta naistentautien kiireetön leikkaustoiminta sekä poliklinikkatoiminta jatkuvat molemmissa toimipisteissä. Aluevaltuusto pohti, pitäisikö Länsi-Pohjan keskussairaalan osaamista turvata lasten- ja naistentauteihin sekä odottavien äitien hoitoon erikoistuneilla sairaanhoitajilla ja kätilöillä. Aluevaltuusto päätti kuitenkin äänin 31-26 (2 poissa), että lisäystä ei tarvita.

    Suunnitelman mukaan hyvinvointialue perustaa uuden sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen yhteisen resurssiohjaus- ja tilannekeskuksen. Toiminta sijoittuu Rovaniemelle rakennettavan pelastusaseman yhteyteen ja voi olla osittain monipaikkaista. Äänin 31-22 (3 tyhjää, 3 poissa) hylättiin vastaehdotus, jonka mukaan resurssiohjaus- ja tilannekeskuksen toiminta hoidetaan monipaikkaisesti Lapin alueella.

    Aluevaltuusto pohti, pitääkö muutoksista tehdä tarkempia vaikutusarviointeja sekä varmistaa henkilöstön ja tilojen riittävyys palvelutarpeen muuttuessa, mutta esitys kaatui äänin 43-13 (2 tyhjää, 1 poissa).

    Sen sijaan aluevaltuusto hyväksyi yksimielisesti, että palveluasumispaikkoja vähennetään vasta sitä mukaa, kun jonotilanne on kohtuullinen. Vähennyksistä huolimatta jonotusaika saa olla korkeintaan kolme kuukautta, ja vähennykset eivät saa aiheuttaa kuormitusta vuodeosastoille. Myös kotihoidon jonot tulee huomioida, sillä ne voivat lisätä palveluasumisen tarvetta.

    Aluevaltuuston nyt hyväksymä suunnitelma korvaa aluevaltuuston huhtikuussa tekemät palveluverkkomuutoksia koskevat päätökset.

    Aluehallitus päättää palvelumuutoksista, jos vastaavaa palvelua jää kuntaan

    Hallintosäännön mukaan aluehallitus päättää sellaisista palvelujen saatavuuteen liittyvistä muutoksista, joissa palvelu ei lakkaa kunnan alueelta kokonaan. Tällaisia ovat esimerkiksi asumispalveluyksikön lakkauttaminen silloin, jos kuntaan jää vastaavaa asumispalvelutoimintaa joko omana tai ostopalveluna.

    Yksi aluehallituksen toimivaltaan kuuluvista päätöksistä on Sodankylän Nutukkaan asumispalveluyksikön lakkauttaminen. Aluevaltuusto halusi kuitenkin ohjata aluehallituksen toimintaa ja päätti äänin 25-30 (yksi tyhjä, kolme poissa) että aluevaltuusto ei tässä vaiheessa hyväksy Nutukkaan lakkauttamista.

    Lisäksi aluevaltuusto päätti äänin 23-34 (kaksi poissa), että se haluaa ottaa kantaa Lounaisen palvelualueen ikäihmisten asumispalveluihin vasta, kun suunnitelmat ympärivuorokautisista palveluyksiköistä ovat tarkentuneet.

    Aluehallituksen tulevia päätöksiä ohjaa myös aluevaltuuston päätös, että asumispalveluyksikköjen osalta paikkamääriä ei tarkastella palvelualueittain. Näin toteutuu paremmin jo aiemmin tehty linjaus, jonka mukaan ikäihmisten palveluasuminen järjestetään ensisijaisesti omassa kotikunnassa. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen äänin 25-31 (yksi tyhjä, kaksi poissa).

    Aluehallitus päättää omaan toimivaltaansa kuuluvista muutoksista lähiviikkoina.

     

    Muita päätöksiä

    Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi palveluverkon muutosten valmistelua varten saadut lausunnot ja muut kannanotot, niistä laaditun yhteenvedon sekä vaikutusten arvioinnin. Kannanotot huomioidaan muutosten jatkovalmistelussa ja toimeenpanossa.

    Päätettiin puoltaa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen poikkeuslupahakemuksia. Pohjois-Pohjanmaa pyytää ministeriöltä lupaa järjestää ympärivuorokautista perusterveydenhuoltoa Oulaisissa ja Kuusamossa.

    Hyväksyttiin ikääntyneiden turvalaitteista perittävät asiakasmaksut, jotka tulevat voimaan marraskuun 2024 alusta. Maksut vaihtelevat turvapuhelimen 20 eurosta kuukaudessa raskaamman seurannan Tupu-pakettiin, joka maksaa asiakkaalle 70 euroa kuukaudessa.

    Hyväksyttiin saamen kielen lautakunnan toimenpide-esitykset vuodelle 2025 saamenkielisten palveluiden kehittämiseksi.

    Merkittiin tiedoksi aluehallituksen lausunto toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2023 antaa aihetta.

    Päätettiin käyttää optiokausi ja hankkia tilintarkastuspalvelut KPMG Oy Ab:lta myös tilikaudelle 2025.

    koristeellinen. Aluevaltuuston kokoustiedote 28.10.2024 pidetystä kokouksesta
    29.10.2024
    Aluevaltuusto päätti erikoissairaanhoitoa ja vuodeosastoja koskevista muutoksista. Aluehallitus päättää...
    koristeellinen.

    Aluevaltuuston kokoustiedote 28.10.2024 pidetystä kokouksesta


    Aluevaltuusto päätti erikoissairaanhoitoa ja vuodeosastoja koskevista muutoksista. Aluehallitus päättää omaan toimivaltaansa kuuluvista muutoksista lähiviikkoina.

  5. Aluevaltuuston päätöstiedote 16.9.2024 pidetystä kokouksesta
    Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi kasvaneen alijäämäennusteen. Hallintosääntöön täydennyksiä: aluevaltuusto...

    Aluevaltuuston päätöstiedote 16.9.2024 pidetystä kokouksesta

    16.9.2024

    Looǥǥ lââʹzz

    Čorggâd reeʹvves čeʹvetme

    Aluevaltuuston päätöstiedote 16.9.2024 pidetystä kokouksesta

    koristeellinen aluevaltuuston päätöstiedote.

    16.9.2024

    Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi kasvaneen alijäämäennusteen. Hallintosääntöön täydennyksiä: aluevaltuusto päättää pysyvistä palveluverkkomuutoksista.

    Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi kasvaneen alijäämäennusteen

    Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi tammi-kesäkuun osavuosikatsauksen. Hyvinvointialueen tämän vuoden alijäämäennuste on kasvanut 73 miljoonasta 89 miljoonaan. Suurimmat talousarvion ylitykset ovat erikoissairaanhoidon, vammaispalvelujen ja lastensuojelun ostopalveluissa. Ostopalvelujen hinnat ovat nousseet esimerkiksi yliopistosairaaloiden osalta yli 7 prosenttia ja monien sosiaalipalvelujen osalta lähes 20 prosenttia.

    Monet talouden sopeuttamisohjelman toimenpiteet ovat edenneet, mutta vaikutukset eivät vielä näy kustannuksissa. Jo päätettyjä talouden sopeuttamistoimia toteutetaan suunnitelmallisesti, ripeästi ja hallitusti loppuvuoden aikana sekä osana vuoden 2025 talousarvion valmistelua.

    Hallintosääntöön täydennyksiä: aluevaltuusto päättää pysyvistä palveluverkkomuutoksista

    Aluevaltuusto hyväksyi muutoksia hallintosääntöön. Aluevaltuusto päättää jatkossa esimerkiksi soteaseman, terveyskeskuksen, sairaalan tai pelastusaseman perustamisesta ja sulkemisesta. Toiminnan keskeytyksistä enintään kolmen kuukauden ajaksi, aukioloajoista ja muista käytännön järjestelyistä päättää toimialajohtaja. Mikäli laissa tai muissa säädöksissä ei toisin säädetä, muista palvelujen saavutettavuuteen liittyvistä muutoksista päättää aluehallitus. Muut hallintosäännön muutokset koskevat muun muassa luottamushenkilöiden palkkioiden alentamista kymmenellä prosentilla aiempaan verrattuna. Muut muutokset tulevat voimaan lokakuussa ja palkkiomuutokset vuoden 2025 alusta.

    Muita päätöksiä

    Hyväksyttiin hyvinvointialueen osallisuusohjelma muutamin tarkennuksin sekä hyvinvointi- ja turvallisuuskertomus ja -suunnitelma.  

    Merkittiin tiedoksi palveluverkkomuutosten valmistelun käynnistyminen ja aikataulusuunnitelma. Palveluverkkopäätökset käsitellään uudelleen ilman kuntiin liittyvistä kaksoisrooleista aiheutuvia esteellisyyksiä. Lappilaisten ja sidosryhmien on mahdollisuus antaa lausuntonsa palveluverkkoon liittyen syyskuun loppuun mennessä. Aluevaltuuston käsittelyyn esitykset etenevät lokakuussa.

    Hyväksyttiin hallinto-oikeudelle toimitettava lausunto äänin 37-20. Lausunto koskee huhtikuun aluevaltuuston kokouksessa käsiteltyjen asioiden valmistelussa tapahtuneita mahdollisia jääviyksiä. Huhtikuun aluevaltuuston päätöksistä on tehty useampia valituksia hallinto-oikeuteen.

    Lisätietoja

    aluevaltuuston puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä, johanna.ojala-niemela@lapha.fi

    hyvinvointialuejohtaja Jari Jokela, jari.jokela@lapha.fi, 040 532 3998  

    https://lapha.fi/tietoameista/esityslistat-ja-poytakirjat

    koristeellinen aluevaltuuston päätöstiedote. Aluevaltuuston päätöstiedote 16.9.2024 pidetystä kokouksesta
    16.9.2024
    Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi kasvaneen alijäämäennusteen. Hallintosääntöön täydennyksiä: aluevaltuusto...
    koristeellinen aluevaltuuston päätöstiedote.

    Aluevaltuuston päätöstiedote 16.9.2024 pidetystä kokouksesta


    Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi kasvaneen alijäämäennusteen. Hallintosääntöön täydennyksiä: aluevaltuusto päättää pysyvistä palveluverkkomuutoksista.

Kaikki ajankohtaiset - Nappi