Osallisuus- ja asiakkuuslautakunta
Osallisuus- ja asiakkuuslautakunta
Aluevaltuuston päätöksen mukaan lautakunnassa on yhteensä 15 jäsentä. Henkilövalinnat ovat voimassa 31.12.2023 asti. Vaalikauden lopulle valtuusto tekee henkilövalinnat uudestaan.
Lautakunnan tehtävä on edistää hyvinvointialueen asukkaiden ja palvelujen käyttäjien osallistumista ja vaikuttamista hyvinvointialueen toimintaan. Lautakunta pitää huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksista ja menetelmistä hyvinvointialueella. Lautakunta valmistelee aluehallitukselle esityksen osallisuussuunnitelmaksi sekä ehdotuksia osallistumisen ja vaikuttamisen menetelmistä.
Osallisuus- ja asiakkuuslautakunnan jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä
- Pj Liinamaa, Riitta (SDP), varalla Kemppainen, Tiitu (SDP)
- Vpj Kelloniemi, Juhana (PS), varalla Ylinampa, Vesa (PS)
- Alalahti, Maarit (Kesk.), varalla Tarkka, Minna (Kesk.)
- Korva, Merja (Kesk.), varalla Jutila, Jenni (Kesk.)
- Lakkala, Pertti (Kesk.), varalla Rantaniemi, Rauno (Kesk.)
- Lehtiniemi, Olavi (Kesk.), varalla Junnola, Veli-Matti (Kesk.)
- Myllykangas, Matti (Kesk.), varalla Keskitalo, Kalevi (Kesk.)
- Ylisaukko-oja, Tuula (Kesk.), varalla Heikkinen, Eine (Kesk.)
- Kokkonen, Ninni-Ingrid (Kok.), varalla Sipola, Annika (Kok.)
- Lescelius, Marko (Kok.), varalla Mäyrä, Jukka (Kok.)
- Rämö, Outi (SDP), varalla Larinen, Katri (SDP)
- Kontinen, Reijo (Vas.), varalla Niva, Helge (Vas.)
- Korrensalo, Sisko (Vas.), varalla Kallaanvaara, Pirkko (Vas.)
- Heiskanen, Päivi (PS), varalla Puotiniemi, Tiina (PS)
- Pakisjärvi, Jonna (YLsit.), varalla Kotkansalo, Jaana (YLsit.)
Luottamushenkilöiden sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@lapha.fi

Luottamushenkilöiden yhteystiedot
Lautakunnan yhteystietoja


Riitta Liinamaa
aluevaltuutettu, osallisuus- ja asiakkuuslautakunnan puheenjohtaja
Yhteystiedot

Riitta Liinamaa
aluevaltuutettu, osallisuus- ja asiakkuuslautakunnan puheenjohtaja
Yhteystiedot
Lautakunnan esittelijä


Mikko Häikiö
kehitysjohtaja
Kehittämis- ja strategiapalvelut
Yhteystiedot

Mikko Häikiö
kehitysjohtaja
Kehittämis- ja strategiapalvelut
Yhteystiedot
Kokousaikataulu
- ke 21.6.2023 (Teams)
- ti 5.9.2023 Rovaniemi
- to 5.10.2023 Kittilä
- to 9.11.2023 Rovaniemi
- to 14.12.2023 Tornio
Esityslista
Esityslistat poistuvat näkyvistä, kun pöytäkirjat julkaistaan.
Pöytäkirjat
Ajankohtaista aiheesta
-
Osallisuuden aita sai värit KittilässäOsallisuuden aita on osa ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen toimintakykyä ylläpitävää ohjelmaa.
Aita sai väriä ylleen innokkaiden maalaajien toimesta. Kuva: Petra Kannisto.
Osallisuuden aita sai värit Kittilässä
30.8.2023
Osallisuuden aita on osa ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen toimintakykyä ylläpitävää ohjelmaa.
Kittilän Koivukodin pihamaalla ikäihmiset ja heidän läheisensä syövät jätskiä auringonpaisteessa. Valkoinen aita kiertää kodin pihamaata. Maalit ja pensselit on aseteltu valmiiksi sen maalaamista varten.
– Aita voi erottaa ja yhdistää, projektin vetäjä Merja Kuusisto maalailee kielikuvaa osallisuuden aidaksi nimetystä projektista.
Maalaamisen voi aloittaa lempivärillä ja kun pääsee vauhtiin, voi siirtyä seuraavaan väriin. Mukaan aitaprojektiin on kutsuttu myös asukkaiden läheisiä. Harmaapäiset aidanmaalaajat tekevät huolellista työtä aidan äärellä. Ikäihmisten kädet ovat tottuneet arjen työhön ja sitä ne haluavat tehdä edelleen.
Merja Kuusisto – Meillä on Koivukodissa rento, vastaanottavainen ja dynaaminen ilmapiiri. Kun toin idean aitaprojektista esille työpaikalla, henkilökunnan innostus kannusti jalostamaan ideaa. Tässä yhdistyy vahvasti toiminnallisuus ja osallisuus asukkaiden ja hoitajien kesken.
Kuusisto on työskennellyt Kittilässä ikäihmisten parissa nyt kolmen vuoden ajan. Hänellä on hoitajan koulutuksen lisäksi taideterapiaohjaajan koulutus. Ennen Kittillään muuttoaan hän on ohjannut taideterapiaa Rovaniemen hoivayksiköissä oleville ikäihmisille toiminimellä Mielenvire.
– Värit ovat asia, joka jää muistisairaalle mieleen ja ne voivat nostaa muistoja mieleen. Valkoinen ei herätä muistisairaalla juuri reaktioita, Kuusisto paljastaa.
Kuusisto kertoo ikäihmisistä, jotka ovat kuin heränneet uudestaan saatuaan värejä eteensä.
– Eräs vuodepotilaana ollut pappa alkoi puhua jälleen pitkän hiljaisuuden jälkeen, kun pääsi käyttämään värejä paperille. Oranssi väri toi hänen mieleensä lapsuuden ajan postiauton ja hän kertoi muistonsa siitä.
Eläinhahmoja tulossa
Maalit ja pensselit aitaprojektiin saatiin lahjoituksina K-Rauta Leviltä, Levin Raudalta ja Rautixilta.
– Olen hakenut Kittilän kulttuuritoimelta avustusta tähän toimintaan, jota on tarkoitus jatkaa uusilla projekteilla syksyn mittaan.
Aitaan on maalaamisen jälkeen tarkoitus lisätä vielä vanerisia eläinhahmoja, jotka teetetään Kittilän työpajalla. Kittiläläinen taiteilija Reijo Raekallio on maalannut poron siluetin malliksi.
– Työpaja sijaitsee tuossa aivan vieressä. Pidämme tällä tavoin yllä yhteistyötä heidän kanssaan, Kuusisto kertoo.
Osallisuuden aita -projektilla on monta ulottuvuutta. Aitaa voivat asukkaat käydä maalaamassa vielä myöhemminkin hoitajan kanssa, lankku kerrallaan.
– Projekti tuo virkistystä kaikkien arkeen, Kuusisto kuvailee.
Osallisuuden aita sai värit Kittilässä
30.8.2023Osallisuuden aita on osa ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen toimintakykyä ylläpitävää ohjelmaa.30.8.2023
Osallisuuden aita sai värit KittilässäOsallisuuden aita sai värit Kittilässä
Osallisuuden aita on osa ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen toimintakykyä ylläpitävää ohjelmaa.
-
Nuorten hyvinvointi esiin – yläkoululaiset ja toisen asteen opiskelijat pelaavat elokuussa Lapin hyvinvointialueen virtuaalipeliäLapin hyvinvointialue tarjoaa lappilaisille toisen asteen opiskelijoille ja yläkoululaisille mahdollisuuden...
Nuorten hyvinvointi esiin – yläkoululaiset ja toisen asteen opiskelijat pelaavat elokuussa Lapin hyvinvointialueen virtuaalipeliä
31.5.2023
Nuoret pelaamassa Hyvinvointia! -peliä. Kuvaaja Werneri Turunen.
Nuorten hyvinvointi esiin – yläkoululaiset ja toisen asteen opiskelijat pelaavat elokuussa Lapin hyvinvointialueen virtuaalipeliä
31.5.2023
Lapin hyvinvointialue tarjoaa lappilaisille toisen asteen opiskelijoille ja yläkoululaisille mahdollisuuden osallistua palvelustrategian kehittämiseen. Osallistuminen tapahtuu Hyvinvointia! -virtuaalipelin kautta.
Pelin voi tilata jo nyt ennakkoon pelattavaksi elokuussa, koulujen alkaessa. Lapin hyvinvointialue toimittaa pelin tilanneille opettajille ohjeet, pelilinkin sekä johdantovideon aiheeseen.
Peli on pelattavissa Seppo.io-oppimisalustalla selaimen kautta. Peliaika on suunniteltu 45 minuutin oppitunnin mittaiseksi.Hyvinvointia! -peli on toteutettu Lapin hyvinvointialueen ja Kohti nuorten hyvinvointialuetta -hankkeen yhteistyössä.
–Peli mahdollistaa nuorten laajan kuulemisen ja nuorten mielipiteiden keräämisen. Se on helppo, oppitunneilla pelattava virtuaalipeli, jossa opettajilta ei tarvita ennakkoon pelialustan tuntemista, toteaa Laura Saartoala, osallisuuden asiantuntija Nuorten Suomi ry:stä.
Pelin voi tilata jo nyt ennakkoon tästä linkistä.
Nuorten Suomi ry pyrkii edistämään nuorten toimijuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia.Kenen mielipidettä kysytään?
Hyvinvointia! -peli toteutetaan elokuun puolivälissä, 14.–25.8.2023, yhteistyössä Lapin yläkoulujen ja oppilaitosten kanssa. Kohderyhmänä ovat 13–19-vuotiaat nuoret.
Opettaja tai muu ryhmän vetäjä pitää alustuksen, jonka jälkeen peli pelataan pienemmissä ryhmissä keskustellen tai itsenäisesti omalta laitteelta.
– Nuorilla on paljon sanottavaa erityisesti heitä koskevista palveluista. Kohderyhmän nuoret eivät vielä pääse äänestämään aluevaaleissa, joten tarjoamme heille nyt ainutlaatuisen mahdollisuuden vaikuttaa heille suunnattuihin palveluihin, toteaa Lapin hyvinvointialueen osallisuuden ja vaikuttamisen erityisasiantuntija Heljä Rahikkala.
Hyvinvointia! -pelissä nuoret saavat tietoa hyvinvointialueista. Kuvaaja Werneri Turunen.Lapin hyvinvointialue hyödyntää pelin kautta nousevia nuorten mielipiteitä muun muassa valmisteilla olevassa hyvinvointialueen palvelustrategiassa, osallisuusohjelmassa ja hyvinvointisuunnitelmassa.
Nuorten ääntä kuullaan myös Lapin hyvinvointialueen nuorisovaltuustolta. Nuorisovaltuusto on mukana pelin suunnittelussa ja tulosten jatkokäsittelyssä.
Tavoitteena osallistaa satoja nuoria
Virtuaalipelissä nuoret saavat tietoa hyvinvoinnin eri näkökulmista ja pääsevät kertomaan omia näkemyksiään palveluiden kehittämisen tueksi. Lapissa pelattavassa pelissä kysytään nuorten mielipidettä erityisesti alueen palveluverkostoihin ja muihin hyvinvointiin liittyviin asioihin. Tavoitteena on pelin kautta osallistaa satoja nuoria.
Seppo.io on oppimiseen ja koulutukseen suunniteltu oppimisalusta pelillisen opetuksen toteuttamiseen. Peleissä yhdistyvät tavoitteellinen toiminta, oman osaamisen käyttäminen ja yhdessä tekeminen.
Nuorten Suomi on valtakunnallinen nuorisoalan asiantuntijaorganisaatio, joka pyrkii edistämään nuorten toimijuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia.
Lisätietoja:
- Heljä Rahikkala, Erityisasiantuntija, Lapin hyvinvointialue, p. 040 670 4054, helja.rahikkala@lapha.fi
- Laura Saartoala, Osallisuuden asiantuntija, Nuorten Suomi ry, p. 044 012 4609, laura.saartoala@nuortensuomi.fi
Nuorten hyvinvointi esiin – yläkoululaiset ja toisen asteen opiskelijat pelaavat elokuussa Lapin hyvinvointialueen virtuaalipeliä
31.5.2023Lapin hyvinvointialue tarjoaa lappilaisille toisen asteen opiskelijoille ja yläkoululaisille mahdollisuuden...Nuorten hyvinvointi esiin – yläkoululaiset ja toisen asteen opiskelijat pelaavat elokuussa Lapin hyvinvointialueen virtuaalipeliä
Lapin hyvinvointialue tarjoaa lappilaisille toisen asteen opiskelijoille ja yläkoululaisille mahdollisuuden osallistua palvelustrategian kehittämiseen. Osallistuminen tapahtuu Hyvinvointia! -virtuaalipelin kautta. Pelin voi tilata jo nyt ennakkoon pelattavaksi elokuussa, koulujen alkaessa. Lapin hyvinvointialue toimittaa pelin tilanneille opettajille ohjeet, pelilinkin sekä johdantovideon aiheeseen. Peli on pelattavissa Seppo.io-oppimisalustalla selaimen kautta. Peliaika on suunniteltu 45...
-
Osallisuus- ja asiakkuuslautakunnan 2.3.2023 kokoustiedoteLautakunta hyväksyi osallisuuden, osallistumisen ja vaikuttamisen toimenpidesuunnitelman vuodelle 2023.
Osallisuus- ja asiakkuuslautakunnan 2.3.2023 kokoustiedote
7.3.2023
Lautakunta hyväksyi osallisuuden, osallistumisen ja vaikuttamisen toimenpidesuunnitelman vuodelle 2023.
Hyvinvointialueen 2023–2025 valtuustokauden osallisuusohjelma valmistuu vuoden 2023 aikana. Vuodelle 2023 on valmisteltu osallisuuden, osallistumisen ja vaikuttamisen toimenpidesuunnitelma, joka ohjaa vuoden 2023 osallisuusvalmistelua sekä hyvinvointialueen osallisuustyötä.
Toimenpidesuunnitelmassa vuodelle 2023 on asetettu kolme tavoitetta:
- Osallisuuden, osallistumisen ja vaikuttamisen rakenteet on luotu;
- Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen strategian toteuttamisohjelmien valmistelussa on toteutunut sekä
- Osallisuuden, osallistumisen ja vaikuttamisen edistämistyötä on kohdennettu hyvinvointialuestrategian painopisteisiin ja vuoden 2023 kärkitoimenpiteisiin.
Tavoitteiden saavuttamiseksi toimenpidesuunnitelmaan on määritetty keskeiset toimenpiteet, valmistelevat vastuutahot sekä mittarit.
Osallisuus ja asiakkuuslautakunta vastaa hyvinvointialueen osallisuusohjelman laatimisesta
Strategian toteuttamisohjelmien valmistelu on käynnistynyt Lapin hyvinvointialueella. Osallisuusohjelma on yksi Lapin hyvinvointialueen strategian viidestä toteuttamisohjelmasta. Osallisuus- ja asiakkuuslautakunta vastaa sen valmistelusta. Osallisuusohjelmassa kuvataan Lapin hyvinvointialueen osallisuuden, osallistumisen ja vaikuttamisen kokonaisuus.
Hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimet käynnistävät toimintansa
Lapin hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimet ovat nuorivaltuusto, vammaisneuvosto ja vanhusneuvosto. Vaikuttamistoimielimet ovat yksi tapa kuulla asukkaita. Ne edistävät demokratiaa ja myös niiden asukkaiden kuulemista, jotka kokevat tulevansa heikosti kuulluksi.
Hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimet ovat uusi toimintatapa. Ne tuovat esille kyseisen asukasryhmän näkökulmaa ja tarpeita. Vaikuttamistoimielimet osallistuvat hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan. Vaikuttamistoimielinten järjestäytymiskokoukset ovat: vanhusneuvosto 21.3., vammaisneuvosto 29.3. ja nuorisovaltuusto 12.4.
Sodankylän edustajien osallistamisuutiset
Lautakunnan kokouksissa on tapana kuulla paikallisia asiantuntijoita. Sodankylän viestinnän asiantuntija Liisa Kuittinen kertoi lautakunnalle mm. osallistuvasta budjetoinnista, kuntalaisten osallistumisoppaasta sekä muista kuntalaisten osallistumista mahdollista tavoista Sodankylässä. Hyvinvointikoordinaattori Inga Mukku esitteli, miten osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen on huomioitu kunnan hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden suunnittelussa ja minkälaisia osallisuutta edistäviä keinoja kunnan Hytetu-suunnitelma sisältää.
Osallisuus- ja asiakkuuslautakunnan 2.3.2023 kokoustiedote
7.3.2023Lautakunta hyväksyi osallisuuden, osallistumisen ja vaikuttamisen toimenpidesuunnitelman vuodelle 2023.Osallisuus- ja asiakkuuslautakunnan 2.3.2023 kokoustiedote
Lautakunta hyväksyi osallisuuden, osallistumisen ja vaikuttamisen toimenpidesuunnitelman vuodelle 2023.