Navigointivalikko

Palveluntuottajalle

Palveluntuottajalle

Palveluntuottajalle

Tälle sivulle on koottu materiaalia yksityisille palveluntuottajille Lapin hyvinvointialueella. Yritykset voivat tehdä kanssamme yhteistyötä eri kautta. Lapin hyvinvointialueen palvelusetelituottajaksi hakeudutaan PSOP-palvelusetelijärjestelmän kautta (parastapalvelua.fi). Yhteistyö voi alkaa myös palveluntuottajana esimerkiksi kilpailutuksen, hankinnan ja sopimuksen kautta.

Palvelutuottajat-haitari

Lapin hyvinvointialueen palvelutuottajien yhteistyön ja toiminnan ohjeita

Tältä sivulta löydät tietoa yhteistyöstä, ohjeita sekä toimintamalleja Lapin hyvinvointialueen palveluntuottajana toimimiseen. 

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta on tullut voimaan 1.1.2024, ja palvelujen rekisteröintien käsittely on siirtynyt kokonaisuudessaan Lupa- ja valvontavirastolle. Hyvinvointialue ei käsittele ilmoituksia.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen edellyttää, että sekä palveluntuottaja että palveluyksikkö on rekisteröity sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajien ja palveluyksikköjen rekisteriin.

Palveluntuottajan rekisteröinti ei yksin anna oikeutta tuottaa valvontalain mukaisia sosiaali- ja terveyspalveluja. Palveluntuottajan rekisteröinnin lisäksi myös palveluyksiköt on rekisteröitävä.

Ne toimijat, joille on aiemmin myönnetty lupa tai rekisteröity ilmoitus yksityisestä sosiaalipalveluista tai yksityisestä terveydenhuollosta, voivat jatkaa toimintaansa noudattaen valvontalain säännöksiä. Näiden toimijoiden tiedot on siirretty Valveri-rekisteristä Soteri-rekisteriin automaattisesti.

Uudet palveluntuottajat tekevät rekisteröintihakemuksen Soterin kautta. Uudet palveluntuottajat eivät saa aloittaa toimintaansa ennen kuin päätös rekisteröinnistä on tehty.

Jo rekisterissä olevat palveluntuottajat tekevät kaikki muutoshakemukset Soterin uuden sähköisen asioinnin kautta. Uudet hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvat tukipalveluiden tuottajat rekisteröityvät myös Soteriin.

Lupa- ja valvontavirasto ohjeistaa palveluntuottajia rekisteröintiasioissa verkkosivuillaan.

Sosiaali- ja terveydenhuollon rekisteröinnit ja luvat Lupa- ja valvontaviraston sivulla

Lisätietoja Soteri-rekisteristä löytyy Lupa- ja valvontaviraston verkkosivuilta.

Täältä löydät toimintaohjeita yhteistyöhön tai erikoistilanteisiin. Ohjeita on sekä palvelualueittain että koko Lapin hyvinvointialueen yleisiin toimintatapoihin liittyen.

Lapin hyvinvointialue tuottaa osana palveluitaan myös varmennekortteja, eli
sosiaali- ja terveydenhuollon ammattikortteja, toimijakortteja ja organisaatiokortteja

Yksityisten organisaatioiden varmennekorttien palvelumaksut:
•    Varmennekortin tilaaminen (sis. PUK-koodin) 60 €
•    Varakortti 25 € 
•    PUK/aktivointikoodin tilaaminen erikseen 25 €

Hinnat sis. alv 25,5 %

Lisätietoja: 
Tiina Vanhanarkaus, rekisteröintipisteiden yhteyshenkilö
tiina.vanhanarkaus@lapha.fi

Palvelujen turvallisuuden kehittämiseksi on tärkeää saada tietoa vaara- ja haittatilanteista. Tapahtuneeseen johtaneet syyt selvitetään, jotta voidaan välttää vastaavia tapahtumia jatkossa.

Tietoturva- tai tietosuojailmoitus

Tietoturva- tai tietosuojailmoituslomake on palveluntuottajan käyttöön tarkoitettu sähköinen lomake, joka mahdollistaa tietoturvaan tai tietosuojaan liittyvien vaaratapahtumien ilmoittamisen. Ilmoitukset käsittelevät Lapin hyvinvointialueen tietosuoja- tai tietoturvavastaavat.

Täytä lomake (avautuu uuteen ikkunaan): Tietoturvan ja tietosuojan vaaratapahtumailmoitus

Vakavan vaaratapahtuman ilmoittaminen

Valvontalaki velvoittaa palvelutuottajat ilmoittamaan välittömästi salassapitosäännösten estämättä palvelunjärjestäjälle ja valvontaviranomaiselle omassa tai alihankkijan toiminnassa ilmenneet asiakas- ja potilasturvallisuutta olennaisesti vaarantavat epäkohdat sekä asiakas- ja potilasturvallisuutta vakavasti vaarantaneet tapahtumat, vahingot tai vaaratilanteet.

Ostopalvelutuottajia pyydetään ilmoittamaan vakavat vaaratapahtumat Lapin hyvinvointialueelle palvelusta vastaavalle viranhaltijalle ja sähköpostitse kirjaamoon kirjaamo@lapha.fi sekä Lapin aluehallintovirastoon. Kirjaamo välittää tiedon Lapin hyvinvointialueen valvontayksikköön.

Ohje ostopalvelutuottajalle vakavasta vaaratapahtumasta

Asiakas-ja potilasturvallisuusilmoitus

Asiakas- ja potilasturvallisuuslomake on palveluntuottajan käyttöön tarkoitettu sähköinen lomake, jonka avulla palveluntuottajat voivat ilmoittaa Laphan toiminnassa havaitsemistaan asiakas- ja potilasturvallisuuteen liittyvistä vaaratapahtumista. Ilmoitukset saapuvat valvontayksikköön, josta ne välitetään käsiteltäväksi sekä tiedoksi organisaatiossa yksiköiden vastuiden mukaan.

Täytä lomake (avautuu uuteen ikkunaan): Asiakas- ja potilasturvallisuuden vaaratapahtumailmoitus

Osa Lapin hyvinvointialueen yhteyshenkilöistä määritetään palveluntuottajan kanssa tehdyssä sopimuksessa. Yhteyshenkilöt ja yhteistyötahot löytyvät tuolloin hankintasopimuksessa mainitusti.

Lisätietoja palveluntuottajille ja palvelusetelituottajille Lapin hyvinvointialueella antavat seuraavat henkilöt. Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@lapha.fi. Mikäli toisen nimen ensimmäinen kirjain on mainittu, se lisätään etu- ja sukunimen väliin: etunimi.x.sukunimi@lapha.fi.

  • Ikääntyneiden asiakas- ja palveluohjausyksikkö: Rita Oinas 040 548 2039
  • Ikääntyneiden asuminen: Anne K. Mattila 040 724 4025
  • Ikääntyneiden kotona asumista tukevat palvelut: Katja Raatikainen 040 779 0907

Ostopalvelusopimusasiat:

  • Erityisasiantuntija ​​Päivi Väinämö (asumisen palvelut) 040 747 0838
  • Erityisasiantuntija Anneli Ylitalo (kotona asumista tukevat palvelut) 040 723 9735

Vammaisten sosiaalityö ja -ohjaus / asiakkaiden palvelutarpeen muutokset:

  • Vastuuyksikköjohtaja Marjut Eskelinen 040 481 0501
  • Pohjoinen alue (Enontekiö, Inari, Kittilä, Kolari, Muonio, Pello ja Utsjoki): johtava sosiaalityöntekijä Marja Ilpala 040 526 9984
  • Itäinen alue (Kemijärvi, Pelkosenniemi, Salla, Savukoski ja Sodankylä): johtava sosiaalityöntekijä Matti Martiskainen 040 351 7798
  • Kaakkoinen alue (Posio, Ranua ja Rovaniemi): vs. johtava sosiaalityöntekijä Maria Karhunen 0400 579 962
  • Lounainen alue (Kemi, Keminmaa, Simo, Tervola, Tornio ja Ylitornio): johtava sosiaalityöntekijä Pia Koski 040 704 7736

Ostopalvelusopimusasiat:

  • Vammaisten palvelujen vastuuyksikköjohtaja Mirja Kangas 040 660 6970
  • Vastuuyksikköjohtaja Eija R. Lampela 040 620 1168
  • Pohjoinen palvelualue (Enontekiö, Inari, Kittilä, Kolari, Muonio, Pello ja Utsjoki): Suvi Seikkula 040 687 6503
  • Itäinen palvelualue (Kemijärvi, Pelkosenniemi, Salla, Savukoski ja Sodankylä): Merja Onkamo 040 189 9062
  • Kaakkoinen palvelualue (Posio, Ranua ja Rovaniemi): Kaisa-Maria Rantajärvi 040 677 1162
  • Lounainen palvelualue (Kemi, Keminmaa, Simo, Tervola, Tornio ja Ylitornio): Nina Matinlassi 040 648 5455

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen edellyttää, että sekä palveluntuottaja että palveluyksikkö on rekisteröity sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajien ja palveluyksikköjen rekisteriin. Uudet palveluntuottajat tekevät rekisteröintihakemuksen Soterin kautta. Uudet palveluntuottajat eivät saa aloittaa toimintaansa ennen kuin päätös rekisteröinnistä on tehty.

Palveluntuottajaksi voi hakeutua myös hankkeiden ja kilpailutusten kautta. Niistä löydät lisätietoa hankintapalvelujen sivuilta.

Lisäksi palvelusetelituottajaksi voi hakeutua PSOP –järjestelmän kautta. Lisätietoa täältä.

Hankintapalvelujen verkkosivuilta löytyvät ajankohtaiset tiedot, hankintastrategia sekä hankintakalenteri. 

Mahdolliset hankintoihin liittyvät tietopyynnöt pyydämme lähettämään keskitetysti osoitteeseen kirjaamo@lapha.fi, josta pyyntö välitetään hankintapalveluihin. Tietopyynnöstä tulee käydä esille pyytäjän yhteystiedot sekä tarkka kuvaus, mitä tietoja pyyntö koskee. Tietojen luovuttamisessa noudatamme voimassa olevia lakeja ja ohjeita.

Jos yritys keskittyy tiettyyn kohderyhmään tai palveluun, voitte halutessanne kysyä tarkempia neuvoja yhteistyöstä tai käytännön ohjeista Lapin hyvinvointialueen palveluntuottajien yhteyshenkilöiltä. Yhteystiedot löydät tältä samalta verkkosivulta.

Jos kaipaat neuvoja yritystoimintaan tai siihen liittyviin yleisiin käytäntöihin, pyydämme teitä olemaan yhteyksissä kuntien tarjoamiin yrityspalveluihin tai järjestöihin, jotka antavat yritysneuvontaa. 

Tarkemmat yhteyshenkilöt löytyvät tältä samalta verkkosivulta.

Viimeisimmät palveluntuottajille ja palvelusetelituottajille kohdennetut uutiset, tapahtumat ja infot löytyvät verkkosivuiltamme. Suosittelemme myös tilaamaan uutiskirjeemme, jonka kautta lähetetään tietoa suoraan palveluntuottajien sähköpostiin. 

h2-tietoa palveluntuottajille-otsikko

Tietoa palveluntuottajille

nappi-laskutus-ja-laskutusosoitteet

nappi turvasähköposti

Palveluntuottajien uutiskirjeet koottuna

Lue aiemmin julkaistuja uutiskirjeitämme

nappi-tilaa patu uutiskirje

h3-tulevia tapahtumia-otsikko

Tulevia tapahtumia

Sisältöjulkaisija

  1. 22.4.2026: Laskimoperäinen säärihaava ja kompressiohoito -koulutus Rovaniemellä
    Kohderyhmä Lapin hyvinvointialueen alueen terveydenhuollon ammattihenkilöt. Samansisältöinen koulutus...

    Takaisin edelliselle sivulle

    Laskimoperäinen säärihaava ja kompressiohoito -koulutus Rovaniemellä

    Alkaa: 22.4.2026 9.00

    Päättyy: 22.4.2026 15.00

    Paikka: LKS Auditorio Ounasrinteentie 22, Rovaniemi

    Kohderyhmä

    Lapin hyvinvointialueen alueen terveydenhuollon ammattihenkilöt. Samansisältöinen koulutus järjestetään Torniossa 23.4. ja Kemissä 24.4.2026

    Koulutuksen tavoite

    Koulutuksen tavoitteena on vahvistaa osaamista kompressiohoidosta osana laskimoperäisen säärihaavan hoitoa sekä hoitotuotteiden oikeasta valinnasta ja käytöstä.

    Osallistumismaksu

    Koulutus on maksuton.

    Ilmoittautuminen

    Laphan ulkopuoliset osallistujat ilmoittautuvat tämän osallistumislinkin kautta. Sitovat ilmoittautumiset 15.4.2026 mennessä. Mikäli et pääse osallistumaan koulutukseen, peruutathan ilmoittautumisesi, jotta voimme kutsua osallistujan jonosta tilallesi. Koulutuksen osallistujamäärä rajoitettu 50 osallistujaan. Koulutuksessa ei ole etäyhteysmahdollisuutta.

    Ohjelma

    9.00–9.10 Koulutuspäivän avaus, Essity

    9.10–9.45 Luennoitsija avoin

    9.45 -10.15 Luennoitsija avoin

    10.20–10.50 Laskimoperäinen säärihaava ja kompressiohoito potilascase tapauksia ja kompressiohoidon prosessi, Leena Mällinen, haavahoidon asiantuntija, Lapin hyvinvointialue

    11.00–12.00 Lounas (omakustanteinen)

    12.00–12.45 Alaraajahaavapotilaan varhainen turvotuksen hoito, Jarmo Vlasov, Account Manager, Essity

    12.45–13.30 Käytännön sidontaharjoituksia ryhmissä: Compri 2, Ulcer Care, Wrapit, Asiantuntijat, Essity

    13.30–13.45 Kahvitarjoilu

    13.45–14.30 Sidontaharjoitukset jatkuvat Asiantuntijat, Essity

    14.30–15.00 Koulutuksen päätös ja palaute

    Yhteyshenkilö:

    Leena Mällinen, haavahoidon asiantuntija, leena.mallinen@lapha.f

  2. 23.4.2026: Laskimoperäinen säärihaava ja kompressiohoito -koulutus Torniossa
    Kohderyhmä Lapin hyvinvointialueen alueen terveydenhuollon ammattihenkilöt. Samansisältöinen koulutus...

    Takaisin edelliselle sivulle

    Laskimoperäinen säärihaava ja kompressiohoito -koulutus Torniossa

    Alkaa: 23.4.2026 9.00

    Päättyy: 23.4.2026 15.00

    Paikka: Suensaaren palvelukeskus Keskikatu 36 A, Tornio

    Kohderyhmä

    Lapin hyvinvointialueen alueen terveydenhuollon ammattihenkilöt. Samansisältöinen koulutus järjestetään Rovaniemellä 22.4. ja Kemissä 24.4.2026

    Koulutuksen tavoite

    Koulutuksen tavoitteena on vahvistaa osaamista kompressiohoidosta osana laskimoperäisen säärihaavan hoitoa sekä hoitotuotteiden oikeasta valinnasta ja käytöstä.

    Osallistumismaksu

    Koulutus on maksuton.

    Ilmoittautuminen

    Laphan ulkopuoliset osallistujat ilmoittautuvat tämän osallistumislinkin kautta. Sitovat ilmoittautumiset 15.4.2026 mennessä. Mikäli et pääse osallistumaan koulutukseen, peruutathan ilmoittautumisesi, jotta voimme kutsua osallistujan jonosta tilallesi. Koulutuksen osallistujamäärä rajoitettu 50 osallistujaan. Koulutuksessa ei ole etäyhteysmahdollisuutta.

    Ohjelma

    9.00–9.10 Koulutuspäivän avaus, Essity

    9.10–9.45 Luennoitsija avoin

    9.45 -10.15 Luennoitsija avoin

    10.20–10.50 Laskimoperäinen säärihaava ja kompressiohoito potilascase tapauksia ja kompressiohoidon prosessi, Leena Mällinen, haavahoidon asiantuntija, Lapin hyvinvointialue

    11.00–12.00 Lounas (omakustanteinen)

    12.00–12.45 Alaraajahaavapotilaan varhainen turvotuksen hoito, Jarmo Vlasov, Account Manager, Essity

    12.45–13.30 Käytännön sidontaharjoituksia ryhmissä: Compri 2, Ulcer Care, Wrapit, Asiantuntijat, Essity

    13.30–13.45 Kahvitarjoilu

    13.45–14.30 Sidontaharjoitukset jatkuvat Asiantuntijat, Essity

    14.30–15.00 Koulutuksen päätös ja palaute

    Yhteyshenkilö:

    Leena Mällinen, haavahoidon asiantuntija, leena.mallinen@lapha.f

  3. 24.4.2026: Laskimoperäinen säärihaava ja kompressiohoito -koulutus Kemissä
    Kohderyhmä Lapin hyvinvointialueen alueen terveydenhuollon ammattihenkilöt. Samansisältöinen koulutus...

    Takaisin edelliselle sivulle

    Laskimoperäinen säärihaava ja kompressiohoito -koulutus Kemissä

    Alkaa: 24.4.2026 9.00

    Päättyy: 24.4.2026 15.00

    Paikka: Digipolis Paapuuri Tietokatu 6, Kemi

    Kohderyhmä

    Lapin hyvinvointialueen alueen terveydenhuollon ammattihenkilöt. Samansisältöinen koulutus järjestetään Rovaniemellä 22.4. ja Torniossa 23.4.

    Koulutuksen tavoite

    Koulutuksen tavoitteena on vahvistaa osaamista kompressiohoidosta osana laskimoperäisen säärihaavan hoitoa sekä hoitotuotteiden oikeasta valinnasta ja käytöstä.

    Osallistumismaksu

    Koulutus on maksuton.

    Ilmoittautuminen

    Laphan ulkopuoliset osallistujat ilmoittautuvat tämän osallistumislinkin kautta. Sitovat ilmoittautumiset 15.4.2026 mennessä. Mikäli et pääse osallistumaan koulutukseen, peruutathan ilmoittautumisesi, jotta voimme kutsua osallistujan jonosta tilallesi. Koulutuksen osallistujamäärä rajoitettu 50 osallistujaan. Koulutuksessa ei ole etäyhteysmahdollisuutta.

    Ohjelma

    9.00–9.10 Koulutuspäivän avaus, Essity

    9.10–9.45 Luennoitsija avoin

    9.45 -10.15 Luennoitsija avoin

    10.20–10.50 Laskimoperäinen säärihaava ja kompressiohoito potilascase tapauksia ja kompressiohoidon prosessi, Leena Mällinen, haavahoidon asiantuntija, Lapin hyvinvointialue

    11.00–12.00 Lounas (omakustanteinen)

    12.00–12.45 Alaraajahaavapotilaan varhainen turvotuksen hoito, Jarmo Vlasov, Account Manager, Essity

    12.45–13.30 Käytännön sidontaharjoituksia ryhmissä: Compri 2, Ulcer Care, Wrapit, Asiantuntijat, Essity

    13.30–13.45 Kahvitarjoilu

    13.45–14.30 Sidontaharjoitukset jatkuvat Asiantuntijat, Essity

    14.30–15.00 Koulutuksen päätös ja palaute

    Yhteyshenkilö:

    Leena Mällinen, haavahoidon asiantuntija, leena.mallinen@lapha.f

  4. 28.4.2026: Infotilaisuus vammaispalvelulain mukaisten palvelujen hankinnasta
    Lapin hyvinvointialue järjestää tiistaina 28.4.2026 klo 8.30–9.30 kaikille avoimen infotilaisuuden osana...

    Takaisin edelliselle sivulle

    Infotilaisuus vammaispalvelulain mukaisten palvelujen hankinnasta

    Alkaa: 28.4.2026 8.30

    Päättyy: 28.4.2026 9.30

    Paikka: Teams-etäyhteys

    Lapin hyvinvointialue järjestää tiistaina 28.4.2026 klo 8.30–9.30 kaikille avoimen infotilaisuuden osana vammaispalvelulain (675/2023) mukaisten palvelujen kilpailutusta. Hankittavat palvelut järjestetään ja tuotetaan kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Hankinta kattaa kaikki Lapin hyvinvointialueen kunnat. 

    Hankinnan kohteena olevat palveluluokat perustamisvaiheessa
    1. Vammaisen henkilön asumisen tuki   
    2. Vammaisen henkilön henkilökohtainen apu  
    3. Vammaisen henkilön erityinen osallisuuden tuki  
    4. Vammaisten lasten ryhmässä toteutettava lyhytaikainen huolenpito
    5. Kehitysvammaisten henkilöiden työtoiminta
    6. Hengityslaitteen varassa elävät vammaiset henkilöt
    7. Avoimet luokat I ja II (perustetaan tarvittaessa hankintakauden aikana)

    Tilaisuuden tavoitteena on tarjota palveluntuottajille ajantasaista tietoa hankinnan valmistelusta, palveluluokista ja hankintamenettelyn keskeisistä periaatteista. Infotilaisuus on luonteeltaan informatiivinen, eikä siihen sisälly palveluntuottajien kuulemista tai markkinavuoropuhelua. Palveluluokkakohtaiset markkinavuoropuhelut järjestetään myöhemmin hankinnan edetessä.

    Tarkemmat tiedot infotilaisuudesta sekä ohjeet ilmoittautumiseen löytyvät julkisten hankintojen ilmoituskanavasta Hilmasta ja Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalista.

    Ilmoittautuminen

    Infotilaisuus järjestetään Teams-etäyhteydellä.
    •    Ilmoittautuminen pyydetään tekemään 21.4.2026 klo 16.00 mennessä. 
    •    Ilmoittautuneille lähetetään erillinen Teams-kutsu ilmoittautumisajan päätyttyä.

    Kenelle tilaisuus on tarkoitettu?

    Tilaisuus on avoin kaikille palveluntuottajille, joita vammaispalvelulain mukaisten palvelujen tuleva hankintamenettely koskee.
     

  5. 17.9.2026: Haavapäivä 2026
    Kohderyhmä: Terveydenhuollon ammattilaiset ja opiskelijat, erityisammattiryhmät sekä yhteistyökumppanit ...

    Takaisin edelliselle sivulle

    Haavapäivä 2026

    Alkaa: 17.9.2026 8:00

    Päättyy: 17.9.2026 15:30

    Paikka: Lapin koulutuskeskus REDU, auditorio, Rovaniemi

    Kohderyhmä: Terveydenhuollon ammattilaiset ja opiskelijat, erityisammattiryhmät sekä yhteistyökumppanit

    Osallistumismaksu: Koulutus on maksuton ja se sisältää lounaan sekä kahvitarjoilun.

    Ilmoittautuminen: Sitovat ilmoittautumiset 10.9.2026 mennessä. Ilmoittautumislinkki Laphan ulkopuolisille osallistujille lisätään tähän ilmoitukseen myöhemmin. Koulutukseen mahtuu 180 osallistujaa. Koulutukseen on varattu 50 paikkaa Redun opiskelijoille.

    Osallistuminen etänä: Koulutuksessa ei ole etätoteutusta

    Koulutusohjelma julkaistaan myöhemmin

    Yhteyshenkilö:

    Leena Mällinen, leena.mallinen@lapha.fi

h4-ajankohtaista-palveluntuottajille-otsikko

Ajankohtaista palveluntuottajille

Sisältöjulkaisija

  1. Infotilaisuus vammaispalvelulain mukaisten palvelujen hankinnasta palveluntuottajille 28.4.2026
    Tilaisuus on avoin kaikille palveluntuottajille, joita vammaispalvelulain mukaisten palvelujen tuleva...

    Infotilaisuus vammaispalvelulain mukaisten palvelujen hankinnasta palveluntuottajille 28.4.2026

    7.4.2026

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Infotilaisuus vammaispalvelulain mukaisten palvelujen hankinnasta palveluntuottajille 28.4.2026

    7.4.2026

    Tilaisuus on avoin kaikille palveluntuottajille, joita vammaispalvelulain mukaisten palvelujen tuleva hankintamenettely koskee.

    Lapin hyvinvointialue järjestää tiistaina 28.4.2026 klo 8.30–9.30 kaikille avoimen infotilaisuuden osana vammaispalvelulain (675/2023) mukaisten palvelujen kilpailutusta. Hankittavat palvelut järjestetään ja tuotetaan kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Hankinta kattaa kaikki Lapin hyvinvointialueen kunnat.

    Hankinnan kohteena olevat palveluluokat perustamisvaiheessa
    1. Vammaisen henkilön asumisen tuki   
    2. Vammaisen henkilön henkilökohtainen apu  
    3. Vammaisen henkilön erityinen osallisuuden tuki  
    4. Vammaisten lasten ryhmässä toteutettava lyhytaikainen huolenpito
    5. Kehitysvammaisten henkilöiden työtoiminta
    6. Hengityslaitteen varassa elävät vammaiset henkilöt
    7. Avoimet luokat I ja II (perustetaan tarvittaessa hankintakauden aikana)

    Tilaisuuden tavoitteena on tarjota palveluntuottajille ajantasaista tietoa hankinnan valmistelusta, palveluluokista ja hankintamenettelyn keskeisistä periaatteista. Infotilaisuus on luonteeltaan informatiivinen, eikä siihen sisälly palveluntuottajien kuulemista tai markkinavuoropuhelua. Palveluluokkakohtaiset markkinavuoropuhelut järjestetään myöhemmin hankinnan edetessä.

    Ilmoittautuminen

    Infotilaisuus järjestetään Teams-etäyhteydellä.

    Ohjeet ilmoittautumiseen löytyy julkisten hankintojen ilmoituskanavasta Hilmasta ja Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalista.

    • Ilmoittautuminen pyydetään tekemään 21.4.2026 klo 16.00 mennessä. 
    •  Ilmoittautuneille lähetetään erillinen Teams-kutsu ilmoittautumisajan päätyttyä.

    Tervetuloa infoon!

    Infotilaisuus vammaispalvelulain mukaisten palvelujen hankinnasta palveluntuottajille 28.4.2026
    7.4.2026
    Tilaisuus on avoin kaikille palveluntuottajille, joita vammaispalvelulain mukaisten palvelujen tuleva...

    Infotilaisuus vammaispalvelulain mukaisten palvelujen hankinnasta palveluntuottajille 28.4.2026


    Tilaisuus on avoin kaikille palveluntuottajille, joita vammaispalvelulain mukaisten palvelujen tuleva hankintamenettely koskee.

  2. Infotilaisuus autoilijoille Lapin hyvinvointialueen sote-kuljetusten hankinnasta 9.4.2026 ja 5.5.2026 klo 18–19
    Tervia Logistiikka Oy kutsuu autoilijoita mukaan Lapin hyvinvointialueen sote-kuljetusten hankinnan...

    Infotilaisuus autoilijoille Lapin hyvinvointialueen sote-kuljetusten hankinnasta 9.4.2026 ja 5.5.2026 klo 18–19

    1.4.2026

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Infotilaisuus autoilijoille Lapin hyvinvointialueen sote-kuljetusten hankinnasta 9.4.2026 ja 5.5.2026 klo 18–19

    1.4.2026

    Tervia Logistiikka Oy kutsuu autoilijoita mukaan Lapin hyvinvointialueen sote-kuljetusten hankinnan valmisteluun liittyvään markkinakartoitukseen.

    Hankinnasta kiinnostuneille autoilijoille järjestetään infotilaisuudet:

    • torstaina 9.4.2026 klo 18–19 ja
    • tiistaina 5.5.2026 klo 18–19

    Tilaisuuteen ilmoittaudutaan Tarjouspalvelussa ilmoituksen määräaikaan 7.4.2026 klo 12.00 mennessä. Linkki Cloudian Tarjouspalveluun

    Tilaisuudet toteutetaan videon välityksellä Teams-ympäristössä. Linkki tilaisuuteen liittymistä varten ja mahdollinen materiaali lähetetään sähköpostitse ennen tilaisuutta.

    Autoilijoita pyydetään seuraamaan hankintajärjestelmässä julkaistavia tiedotteita mahdollisista aikataulumuutoksista.
     
    Tervetuloa!
    Hankintayksikkö, Tervia Logistiikka Oy

    Infotilaisuus autoilijoille Lapin hyvinvointialueen sote-kuljetusten hankinnasta 9.4.2026 ja 5.5.2026 klo 18–19
    1.4.2026
    Tervia Logistiikka Oy kutsuu autoilijoita mukaan Lapin hyvinvointialueen sote-kuljetusten hankinnan...

    Infotilaisuus autoilijoille Lapin hyvinvointialueen sote-kuljetusten hankinnasta 9.4.2026 ja 5.5.2026 klo 18–19


    Tervia Logistiikka Oy kutsuu autoilijoita mukaan Lapin hyvinvointialueen sote-kuljetusten hankinnan valmisteluun liittyvään markkinakartoitukseen.

  3. Kutsu kommentoimaan: lyhytaikaisen ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluseteli
    Lapin hyvinvointialue ottaa käyttöön uuden palvelusetelin lyhytaikaiseen ympärivuorokautiseen...

    Kutsu kommentoimaan: lyhytaikaisen ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluseteli

    1.4.2026

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Kutsu kommentoimaan: lyhytaikaisen ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluseteli

    1.4.2026

    Lapin hyvinvointialue ottaa käyttöön uuden palvelusetelin lyhytaikaiseen ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Palvelua koskeva uusi palvelusetelisääntökirja ja palvelukuvaus julkaistaan kommentoitavaksi Ota kantaa -palvelussa 2.–10.4.2026. Toivomme palveluntuottajilta palautetta ja kommentteja niiden kehittämiseksi.

    Tästä kommentoimaan: Palvelusetelisääntökirjaluonnos / Lyhytaikainen ympärivuorokautinen palveluasuminen

    Palveluntuottajaksi hakeutuminen avautuu PSOP-järjestelmässä osoitteessa www.parastapalvelua.fi toukokuun aikana.
     

    Kutsu kommentoimaan: lyhytaikaisen ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluseteli
    1.4.2026
    Lapin hyvinvointialue ottaa käyttöön uuden palvelusetelin lyhytaikaiseen ympärivuorokautiseen...

    Kutsu kommentoimaan: lyhytaikaisen ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluseteli


    Lapin hyvinvointialue ottaa käyttöön uuden palvelusetelin lyhytaikaiseen ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Palvelua koskeva uusi palvelusetelisääntökirja ja palvelukuvaus julkaistaan kommentoitavaksi Ota kantaa -palvelussa 2.–10.4.2026. Toivomme palveluntuottajilta palautetta ja kommentteja niiden kehittämiseksi. Tästä kommentoimaan: Palvelusetelisääntökirjaluonnos / Lyhytaikainen ympärivuorokautinen palveluasuminen Palveluntuottajaksi hakeutuminen avautuu PSOP-järjestelmässä...

  4. Tiedote yhteisöllisen asumisen palvelusetelituottajille
    Yhteisöllisen asumisen palvelusetelisääntökirja uudistuu 1.3.2026 alkaen. Yhteisöllisessä asumisessa on...

    Tiedote yhteisöllisen asumisen palvelusetelituottajille

    16.2.2026

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Tiedote yhteisöllisen asumisen palvelusetelituottajille

    16.2.2026

    Yhteisöllisen asumisen palvelusetelisääntökirja uudistuu 1.3.2026 alkaen. Yhteisöllisessä asumisessa on jatkossa kaksi eri palvelutuotetta:

    • Yhteisöllinen asuminen klo 7–22
    • Yhteisöllinen asuminen kaikkina vuorokauden aikoina

    Yhteisöllisen asumisen palveluseteli on kattohintainen ja vuorokausipohjainen. Asiakkaan palvelut tuotetaan asiakassuunnitelman mukaisesti. Palveluntuottaja seuraa ja tarvittaessa raportoi palveluiden toteutumisesta.

    Palveluntuottajaksi hakeutuminen PSOP-järjestelmään

    Palveluntuottajan tulee hakeutua tuottamansa palvelun mukaisesti PSOPjärjestelmään 23.2.2026 mennessä. Uusia liitteitä ei tarvitse hakemukseen lisätä, mikäli palveluntuottaja on jo hyväksytty aikaisemmin Lapin hyvinvointialueen palvelusetelituottajaksi PSOP-järjestelmässä. Lue lisää PSOP-järjestelmästä täältä: Palvelusetelituottajalle

    Aiempi yhteisöllisen asumisen sopimus PSOP-järjestelmässä päätetään, kun palveluntuottaja on tehnyt kaikki kirjaukset helmikuun osalta sekä palvelusetelien veloitukset ja mahdolliset hyvitykset on hoidettu. 

    Lisätietoa palvelusetelisääntökirjoista ja palvelusetelien arvoista:

    Lisätietoja palvelusetelisääntökirjoista ja palvelusetelien arvoista saat sosiaali- ja terveyspalvelujen 18.12.2025 kokouspöytäkirjasta: Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan pöytäkirja 18.12.2025

    Palvelusetelisääntökirjat ja palvelukuvaus:

    Palvelusetelien arvot 1.1.2026 alkaen:

    Palvelusetelien enimmäisarvot, sosiaali- ja terveyslautakunta 18.12.2025 §65

    Lisäämme palvelusetelisääntökirjat liitteineen sivulle Palvelusetelituottajalle, kunhan asiakirjat on tehty saavutettaviksi.


    Lisätietoja:
    Päivi Väinämö, paivi.vainamo@lapha.fi
    Anneli Ylitalo, anneli.ylitalo@lapha.fi

    Tiedote yhteisöllisen asumisen palvelusetelituottajille
    16.2.2026
    Yhteisöllisen asumisen palvelusetelisääntökirja uudistuu 1.3.2026 alkaen. Yhteisöllisessä asumisessa on...

    Tiedote yhteisöllisen asumisen palvelusetelituottajille


    Yhteisöllisen asumisen palvelusetelisääntökirja uudistuu 1.3.2026 alkaen. Yhteisöllisessä asumisessa on jatkossa kaksi eri palvelutuotetta: Yhteisöllinen asuminen klo 7–22 Yhteisöllinen asuminen kaikkina vuorokauden aikoina Yhteisöllisen asumisen palveluseteli on kattohintainen ja vuorokausipohjainen. Asiakkaan palvelut tuotetaan asiakassuunnitelman mukaisesti. Palveluntuottaja seuraa ja tarvittaessa raportoi palveluiden toteutumisesta. Palveluntuottajaksi hakeutuminen...

  5. Tiedote kotihoidon palvelusetelituottajille
    Kotihoidon palvelusetelisääntökirja uudistuu 1.3.2026 alkaen. Kotihoidossa on  jatkossa kaksi eri...

    Tiedote kotihoidon palvelusetelituottajille

    16.2.2026

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Tiedote kotihoidon palvelusetelituottajille

    16.2.2026

    Kotihoidon palvelusetelisääntökirja uudistuu 1.3.2026 alkaen. Kotihoidossa on 
    jatkossa kaksi eri palvelutuotetta:

    • Kotihoito sisältää kotisairaanhoidon
    •  Kotihoito ilman kotisairaanhoitoa

    Kotihoidon palveluseteli on kattohintainen. 

    Palveluntuottajaksi hakeutuminen PSOP-järjestelmään

    Palveluntuottajan tulee hakeutua tuottamansa palvelun mukaisesti PSOP-järjestelmään 23.2.2026 mennessä. Uusia liitteitä ei tarvitse hakemukseen lisätä, mikäli palveluntuottaja on jo hyväksytty aikaisemmin Lapin hyvinvointialueen palvelusetelituottajaksi PSOP-järjestelmässä. Lue lisää PSOP-järjestelmästä täältä: Palvelusetelituottajalle

    Lisätietoa palvelusetelisääntökirjoista ja palvelusetelien arvoista

    Lisätietoja palvelusetelisääntökirjoista ja palvelusetelien arvoista saat sosiaali- ja terveyspalvelujen 18.12.2025 kokouspöytäkirjasta: Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan pöytäkirja 18.12.2025

    Palvelusetelisääntökirjat ja palvelukuvaus:

    Kotihoidon palvelujen palvelusetelisääntökirja, sosiaali- ja terveyslautakunta 18.12.2026 § 63

    Palvelusetelien arvot 1.1.2026 alkaen:

    Palvelusetelien enimmäisarvot, sosiaali- ja terveyslautakunta 18.12.2025 §65

    Lisäämme palvelusetelisääntökirjat liitteineen sivulle Palvelusetelituottajalle, kunhan asiakirjat on tehty saavutettaviksi.


    Lisätietoja:
    Anneli Ylitalo, anneli.ylitalo@lapha.fi
    Päivi Väinämö, paivi.vainamo@lapha.

    Tiedote kotihoidon palvelusetelituottajille
    16.2.2026
    Kotihoidon palvelusetelisääntökirja uudistuu 1.3.2026 alkaen. Kotihoidossa on  jatkossa kaksi eri...

    Tiedote kotihoidon palvelusetelituottajille


    Kotihoidon palvelusetelisääntökirja uudistuu 1.3.2026 alkaen. Kotihoidossa on  jatkossa kaksi eri palvelutuotetta: Kotihoito sisältää kotisairaanhoidon  Kotihoito ilman kotisairaanhoitoa Kotihoidon palveluseteli on kattohintainen.  Palveluntuottajaksi hakeutuminen PSOP-järjestelmään Palveluntuottajan tulee hakeutua tuottamansa palvelun mukaisesti PSOP-järjestelmään 23.2.2026 mennessä. Uusia liitteitä ei tarvitse hakemukseen lisätä, mikäli palveluntuottaja on jo...