Navigointivalikko

Navigointivalikko

Työikäisten kotihoito

Navigointivalikko

Työikäisten kotihoito

Työikäisten kotihoito

Kotihoito tarkoittaa kotiin annettavaa hoivaa, huolenpitoa ja toimintakykyä tukevia palveluita. Voit saada kotihoitoa, jos toimintakykysi on alentunut sairauden, vamman tai muun vastaavan syyn vuoksi, tai jos perhe- tai elämäntilanteesi on erityisen haastava.

Kotihoidon työntekijät ovat yleensä lähihoitajia, sairaanhoitajia tai terveydenhoitajia. He voivat auttaa esimerkiksi pukeutumisessa, ruokailussa, peseytymisessä, lääkkeiden ottamisessa ja muissa arjen toiminnoissa. Kotihoitoa voidaan järjestää tarpeidesi mukaan vuorokaudenajasta riippumatta.

Kenelle ja millä ehdoin

Kotihoitoa myönnetään palvelutarpeen arvioinnin perusteella.

Paikkakuntavalinta

Valitse paikkakunta ja saat näkyviin yhteystiedot, sähköiset palvelut ja muut palveluun liittyvät tiedot.

Valitse paikkakunta:

Aikuissosiaalityön neuvonta ja asiointi (Rovaniemi)

Aikuissosiaalityön neuvonta on henkilökohtaista ohjausta esimerkiksi arkielämän hallintaan, talouteen, asumiseen, päihteettömyyteen ja kuntoutukseen liittyen.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelun kautta voi lähettää viestejä ja kysymyksiä, myös liitteiden lähettäminen on turvallista. Lähetetyt viestit sekä niihin saapuneet vastaukset tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Käytön tuki

Sosiaalipalvelujen neuvonta (Salla)

Sosiaalipalveluiden neuvonta on henkilökohtaista ohjausta, saat tietoa sosiaalipalveluista ja etuuksista sekä ohjausta sopiviin palveluihin.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelun kautta voi lähettää viestejä ja kysymyksiä, myös liitteiden lähettäminen on turvallista. Lähetetyt viestit sekä niihin saapuneet vastaukset tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Käytön tuki

Työikäisten sosiaalipalvelujen neuvonta ja asiointi (Tornio, Tervola, Ylitornio)

Työikäisten neuvonta on henkilökohtaista ohjausta, saat tietoa sosiaalipalveluista ja etuuksista sekä ohjausta sopiviin palveluihin.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelun kautta voi lähettää viestejä ja kysymyksiä, myös liitteiden lähettäminen on turvallista. Lähetetyt viestit sekä niihin saapuneet vastaukset tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Käytön tuki

Sosiaalipalvelujen neuvonta (Ylitornio)

Sosiaalipalveluiden neuvonta on henkilökohtaista ohjausta, saat tietoa sosiaalipalveluista ja etuuksista sekä ohjausta sopiviin palveluihin.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelun kautta voi lähettää viestejä ja kysymyksiä, myös liitteiden lähettäminen on turvallista. Lähetetyt viestit sekä niihin saapuneet vastaukset tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Käytön tuki

Posion sosiaalityöntekijät

Saat yhteyden sosiaalityöntekijöihin puhelimitse arkipäivisin.

Pelkosenniemen perheiden ja työikäisten sosiaalityöntekijä

Saat yhteyden perheiden ja työikäisten palvelujen sosiaalityöntekijään puhelimitse arkipäivisin.

Kemijärven työikäisten sosiaalityö

Saat yhteyden työikäisten sosiaalipalveluiden sosiaalityöntekijään puhelimitse arkipäivisin.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 09:00 - 10:00

Kemijärven työikäisten sosiaaliohjaus

Saat yhteyden työikäisten sosiaalipalveluiden sosiaaliohjaajiin puhelimitse arkipäivisin.

Inarin ja Utsjoen työikäisten palvelujen sosiaalityöntekijä

Saat yhteyden työikäisten palvelujen sosiaalityöntekijään puhelimitse arkipäivisin. Sosiaalityöntekijä palvelee sekä Inarin että Utsjoen asukkaita.

Normaalit aukioloajat

Soittoajat
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 10:00

Enontekiön kotipalvelu

Saat yhteyden Enontekiön kotipalvelun työntekijöihin puhelimitse.

Jos olet Enontekiön kotipalveluiden asiakas, voit soittaa kotipalvelun työntekijöille. Jos olet uusi asiakas, ota ensin yhteys Enontekiön iäkkäiden palveluneuvontaan ja -ohjaukseen.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Tornion kotihoidon ohjaajat

Saat yhteyden kotihoidon ohjaajiin puhelimitse.

Jos et ole kotihoidon asiakas ja haluat lisätietoja kotihoidon palveluista, ota yhteys ikääntyneiden palveluohjaukseen.

Kittilän työikäisten palvelujen sosiaaliohjaaja

Saat yhteyden työikäisten palvelujen sosiaaliohjaajaan puhelimitse arkipäivisin.

Kemijärven kotihoito

Lisätietoja kotihoidon palveluista saat kotihoidon osastonhoitajalta puhelimitse.

Jos olet uusi asiakas, ota ensi yhteyttä palveluohjaukseen.

Kemin ja Simon sosiaalipalveluiden neuvonta ja palveluohjaus

Voit ottaa yhteyttä palveluohjaukseen esimerkiksi sosiaaliturvaan ja sosiaalipalveluihin liittyvissä asioissa. Jos sinulla ei ole tiedossa asiaa hoitavaa työntekijää, ota ensimmäisenä yhteyttä palveluohjaukseen.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai 09:00 - 11:00, 12:00 - 13:30
  • Tiistai 09:00 - 11:00, 12:00 - 15:00
  • Keskiviikko 09:00 - 11:00, 12:00 - 15:00
  • Torstai 09:00 - 11:00, 12:00 - 15:00
  • Perjantai 09:00 - 11:00, 12:00 - 15:00

Kemin kotihoito

Kotihoito on jaettu alueisiin, jossa on omat tiimit ja tiimeillä esihenkilöt. Ole yhteydessä puhelimitse oman asuinalueesi kotihoitoon tai arkisin toimistoaikana kotihoidon esihenkilöön tai kotihoitokeskuksen palvelupäällikköön.

  • K-Tiimi: uudet asiakkaat, jotka ovat kuntoutus- tai arviointijaksolla (koko kaupungin alue)
  • Kotihoito eteläinen keskusta: Sauvosaari Kauppakadusta etelään (lukuun ottamatta Pruntsia ja Tammenlehvää)
  • Kotihoito eteläinen: Syväkangas, Takajärvi, Oklaholma, Siikakangas, Ritikka, Kittilänjärvi, Tervaharju, Junko, Peurasaari, Haukkari, Järppi, Nälli, Hepola, Rytikari, Ajos, Marostenmäki
  • Kotihoito pohjoinen keskusta: Kauppakadusta pohjoiseen sekä Pruntsi ja Tammenlehvä, Ruutinranta junarataan saakka, Koivuharjunkadun länsipuoli sekä Haapalankatu
  • Kotihoito pohjoinen alue: junaradasta pohjoiseen, Marttala, Tapaninkatu, Mäntylä, Koivuharjunkadun itäpuoli (lukuun ottamatta Haapalankatua), Kivikko, Karihaara, Paattio, Vainio, Lautiosaari, Ristikangas, Elijärvi, Kivikangas, Nauska, Pajusaari, Kuivanuoro, Sotisaari

Normaalit aukioloajat

Kotihoitokeskuksen esihenkilöt
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 11:00
Kotihoidon tiimien hoitajat
  • Maanantai - Sunnuntai 07:00 - 21:30

Kittilän kotihoito

Saat yhteyden kotihoidon työntekijöihin puhelimitse.

Normaalit aukioloajat

Kotihoidon palveluvastaavan soittoajat
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 11:00

Kolarin kotihoidon palveluohjaus ja kotisairaanhoitaja

Ota yhteyttä palveluvastaavan, kun koet tarvitsevasi tukea kotona pärjäämiseen. Kotisairaanhoitoon liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä kotisairaanhoitajaan.

Inarin kotihoito

Kotihoidon palveluista saat tietoa palveluohjaajalta ja -vastaavalta. Palveluohjaajan ja palveluvastaavan tavoitat puhelimitse arkipäivisin.

Keminmaan kotihoidon palveluohjaajat

Silloin kun ei enää pärjää arjessa, ota yhteys palveluneuvontaan. Palvelutarpeen arviointi tehdään joko kotikäynnillä tai puhelimitse. Palveluohjaaja antaa neuvontaa ja ohjausta ikäihmisten terveyden, hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitoon ja edistämiseen.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 11:00

Muonion työikäisten ja vammaisten palvelujen sosiaaliohjaaja

Saat yhteyden työikäisten ja vammaisten palvelujen sosiaaliohjaajaan puhelimitse arkipäivisin. Sosiaaliohjaaja ohjaa ja neuvoo sosiaalipalveluihin liittyvissä asioissa.

Normaalit aukioloajat

Soittoajat
  • Tiistai - Keskiviikko 09:00 - 15:00
  • Perjantai 09:00 - 15:00

Pellon kotihoito

Saat yhteyden kotihoidon työntekijöihin puhelimitse.

Ota yhteyttä palveluohjaajaan seuraavissa asioissa: palvelutarpeen arvio, kotihoito, tukipalvelut ja ennaltaehkäisevät kotikäynnit. Hoivapalveluiden esihenkilö toimii kotipalvelun työntekijöiden esihenkilönä.

Normaalit aukioloajat

Kotihoidon päivystyspuhelin
  • Maanantai - Sunnuntai 07:00 - 21:00
Kotihoidon yöpäivystys
  • Maanantai - Tiistai 21:00 - 07:00
  • Tiistai - Keskiviikko 21:00 - 07:00
  • Keskiviikko - Torstai 21:00 - 07:00
  • Torstai - Perjantai 21:00 - 07:00
  • Perjantai - Lauantai 21:00 - 07:00
  • Lauantai - Sunnuntai 21:00 - 07:00
  • Sunnuntai - Maanantai 21:00 - 07:00

Rovaniemen sosiaalipalveluiden puhelinneuvonta

Puhelinasiointi arkipäivisin. Puhelusta ei veloiteta erillisiä palvelumaksuja. Käytössä on takaisinsoittojärjestelmä.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 15:00

Sodankylän aikuissosiaalityö ja sosiaaliohjaus

Saat yhteyden puhelimitse aikuissosiaalityön sosiaaliohjaajaan ja sosiaalityöntekijään.

Sosiaalityössä ja -ohjauksessa kartoitamme tuen tarpeesi ja rakennamme yhdessä tarpeitasi vastaavan sosiaalipalveluiden kokonaisuuden.

Sodankylän kotihoito

Saat yhteyden kotihoidon työntekijöihin puhelimitse.

Normaalit aukioloajat

kotihoidon soittoajat Avoinna ympäri vuorokauden.
palveluvastaavien soittoajat
  • Maanantai - Torstai 13:00 - 15:00
  • Perjantai 08:00 - 10:00

Sodankylän sosiaalitoimiston ohjaus, neuvonta ja ajanvaraus

Saat yhteyden sosiaalitoimistoon puhelimitse arkipäivisin. Palvelemme sosiaalipalvelujen neuvontaan ja ajanvaraukseen liittyvissä asioissa.

Normaalit aukioloajat

Soittoajat
  • Tiistai 09:00 - 11:00
  • Torstai 09:00 - 11:00

Pelkosenniemen kotihoito

Saat yhteyden kotihoidon työntekijöihin puhelimitse.

Normaalit aukioloajat

Kotihoidon soittoajat Avoinna ympäri vuorokauden.

Ranuan kotisairaanhoitajat

Saat yhteyden kotisairaanhoitajiin puhelimitse.

Ranuan sosiaaliohjaaja

Sosiaaliohjaaja neuvoo ja ohjaa sosiaalihuoltolain mukaisiin palveluihin liittyvissä asioissa.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 09:00 - 11:00

Sallan sosiaalityöntekijä

Sosiaalityöntekijältä saat apua aikuissosiaalityöhön, lastensuojeluun sekä lapsiperheiden palveluihin liittyen.

Sosiaalityöntekijän tavoitat puhelimitse. Tapaamiset ajanvarauksella.

Normaalit aukioloajat

Puhelinaika
  • Tiistai 10:00 - 11:00

Sallan kotihoito

Saat yhteyden kotihoidon työntekijöihin puhelimitse.

Normaalit aukioloajat

Palveluvastaavien soittoajat
  • Maanantai - Torstai 09:00 - 11:00
  • Perjantai 13:00 - 14:00

Savukosken sosiaalityöntekijä

Saat yhteyden sosiaalityöntekijään puhelimitse arkipäivisin.

Normaalit aukioloajat

Ajanvaraukset toimistosihteeriltä. Päivystys keskiviikkoisin klo 9-11 sosiaalitoimistossa.
  • Keskiviikko 09:00 - 11:00

Savukosken sosiaaliohjaaja

Saat yhteyden sosiaaliohjaajaan puhelimitse arkipäivisin. Sosiaaliohjaaja toimii sosiaalisen tuen, neuvonnan ja ohjauksen tehtävissä.

Normaalit aukioloajat

Soittoajat
  • Maanantai - Tiistai 10:00 - 14:00
  • Perjantai 09:30 - 11:00

Tervolan sosiaalityöntekijät

Saat yhteyden sosiaalityöntekijöihin puhelimitse arkipäivisin.

  • sosiaalityöntekijä (lapsiperheiden palvelut, lastensuojelu ja työikäisten palvelut)
  • sosiaalityöntekijä (lapsiperheiden palvelut, työikäisten palvelut, vammaispalvelut ja päihdepalvelut)
  • lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 16:00

Tervolan sosiaaliohjaaja

Sosiaaliohjaajalta saat puhelimitse neuvontaa ja tukea esimerkiksi palvelujen käyttöön tai sosiaalisiin ongelmiin liittyvissä asioissa.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 09:00 - 15:00
  • Perjantai 09:00 - 14:00

Tornion sosiaaliohjaus ja neuvonta

Saat ohjausta ja neuvontaa sosiaalipalveluihin liittyvissä asioissa. Neuvonta on avoinna arkipäivisin.

Normaalit aukioloajat

Neuvonta
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 11:30
Palveluohjaus
  • Maanantai - Perjantai 12:00 - 16:00

Tornion työikäisten sosiaalityö

Saat yhteyden työikäisten sosiaalipalvelujen työntekijöihin puhelimitse arkipäivisin.

  • sosiaalityöntekijä, työikäiset, päihdepalvelut, erityisryhmien asumispalvelut, toimeentulotuki
  • sosiaaliohjaaja, toimeentulotuki, työikäiset, päihdepalvelut
  • sosiaaliohjaaja, työikäiset, päihdepalvelut, työllisyydenhoito, toimeentulotuki

  • sosiaalityöntekijä, tiimivastaava, työikäiset, päihdepalvelut, erityisryhmien asumispalvelut, toimeentulotuki

Normaalit aukioloajat

Puhelinaika
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 10:00

Ylitornion sosiaalityö

Sosiaalityöntekijöiltä saat puhelimitse ohjausta ja neuvontaa sosiaalipalveluihin sekä sosiaalisiin ongelmiin liittyvissä asioissa.

  • sosiaalityöntekijä (lapsiperheet ja lastensuojelu, päihdehuolto, kuntouttava työtoiminta, toimeentulotuki)
  • sosiaalityöntekijä (lapsiperhepalveluiden, työikäisten ja ikääntyneiden sosiaalityö)
  • lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä, lastensuojelu, lähiesihenkilö

Normaalit aukioloajat

Sosiaalityöntekijöiden puhelinaika
  • Maanantai - Perjantai 09:30 - 10:30

Ylitornion sosiaaliohjaaja

Saat yhteyden sosiaaliohjaajaan puhelimitse arkipäivisin. Sosiaaliohjaaja neuvoo lapsiperheiden ja aikuisten palveluihin sekä toimeentulotukeen liittyvissä asioissa.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 09:30 - 10:30

Pellon työikäisten palvelujen sosiaaliohjaaja

Saat yhteyden työikäisten palvelujen sosiaaliohjaajaan puhelimitse arkipäivisin.

Kolarin työikäisten palvelujen sosiaaliohjaaja

Saat yhteyden työikäisten palvelujen sosiaaliohjaajaan puhelimitse arkipäivisin.

Normaalit aukioloajat

Soittoajat
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 11:00

Inarin työikäisten palvelujen sosiaaliohjaaja

Saat yhteyden työikäisten palvelujen sosiaaliohjaajaan puhelimitse arkipäivisin.

Utsjoen työikäisten palvelujen sosiaaliohjaaja

Saat yhteyden työikäisten palvelujen sosiaaliohjaajaan puhelimitse arkipäivisin.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 15:00

Enontekiön perheiden ja työikäisten palvelujen sosiaaliohjaaja

Saat yhteyden perheiden ja työikäisten palvelujen sosiaaliohjaajaan puhelimitse arkipäivisin.

Keminmaan kotihoito

Saat yhteyden kotihoidon työntekijöihin puhelimitse.

Simon ja Tornion vammaispalvelut

Saat yhteyden vammaispalvelujen sosiaaliohjaajiin ja sosiaalityöntekijään puhelimitse arkipäivisin.

Normaalit aukioloajat

Soittoajat
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 10:00

Pelkosenniemen palvelukoti Onnela ja kotipalvelu

Palvelukoti Onnela on tehostetun palveluasumisen yksikkö Pelkosenniemellä. Palvelukodissa on kaksi osastoa, Jokitörmä ja Metsäpirtti.

Palvelukodin kiinteistössä toimii myös kotihoidon yksikkö.

Osoite

Turjalantie 2, 98500 PELKOSENNIEMI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Sallan sosiaali- ja terveyskeskus

Sallan sosiaali- ja terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palvelut.

Osoite

Jungintie 3, 98900 SALLA

Inarin sosiaalitoimisto

Sosiaalitoimisto sijaitsee Inarin kunnanviraston 1. kerroksessa.

Osoite

Piiskuntie 2, 99800 IVALO

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 09:00 - 15:00
  • Perjantai 09:00 - 11:00

Enontekiön sosiaalitoimisto

Enontekiön sosiaalipalvelujen toimisto sijaitsee kunnanviraston tiloissa Hetassa. Voit sopia tapaamisen etukäteen soittamalla sosiaalityöntekijöille.

Osoite

Kunnanvirasto, 1. kerros

Ounastie 165, 99400 ENONTEKIÖ

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00

Rovaniemen sosiaalipalvelukeskus

Sosiaalipalvelukeskus palvelee sosiaalipalveluihin liittyvissä asioissa. Sosiaalipalvelukeskus sijaitsee kaupungin keskustassa.

Osoite

Rovakatu 1, 96100 ROVANIEMI

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 09:00 - 15:30
  • Perjantai 09:00 - 15:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kemin kotihoitokeskus

Kotihoitokeskuksesta saat kotipalvelua ja kotisairaanhoidon palvelua. Kotihoitokeskus sijaitsee rakennuksen toisessa kerroksessa, johon pääset hissillä.

Kotihoitokeskus palvelee vain ajanvarauksella.

Osoite

Valtakatu 27-29 B, 94100 KEMI

Posion kotihoito

Kotipalvelu ja kotisairaanhoito palvelu on hoivaa ja huolenpitoa, asukkaan tukemista arjessa ja hänen oman toimintakykynsä vahvistamista. Palveluun voi sisältyä tukipalveluita.

Palvelun tuottaa Coronaria Oy.

Osoite

Sairaalantie 2 C, 97900 POSIO

Kittilän hoitotarvikehakemus

Voit tulostaa ja täyttää lomakkeen korvauksetta jaettavista hoitotarvikkeista.

Kittilän hoitotarvikehakemus

Lomakkeen toimitustiedot

Kittilän kotihoidon ohjaaja

Valtatie 15 99100 KITTILÄ

Kittilän terveyskeskus/aikuisneuvola

Sairaalantie 2 99100 KITTILÄ

Inarin sähköisen puolesta asioinnin sopimus

Voit tulostaa ja täyttää sähköisen puolesta asioinnin sopimuslomakkeen.

Inarin sähköisen puolesta asioinnin sopimus

Hakemus kotihoitoon

Voit täyttää PDF-hakemuksen joko sähköisesti tai tulostamalla ja täyttämällä sen käsin.

Hakemus ja mahdolliset liitteet palautetaan postitse, postiosoitteet ovat lomakkeella.

Hakemus kotihoitoon

Lapin hyvinvointialueen lääkelistalomake

Voit täyttää lääkelistasi sähköiselle lomakkeelle. Lomakkeen voi myös tulostaa ja täyttää lääkelistan käsin.

Lapin hyvinvointialueen lääkelistalomake

Kotihoitoon kuuluvat kotiin annettavat palvelut ja kotisairaanhoito. Kotiin annettaviin palveluihin kuuluvat hoiva ja huolenpito, asiakkaan tukeminen arjessa suoriutumisessa ja hänen toimintakykynsä ylläpitäminen. Kotisairaanhoito on terveys- ja sairaanhoitopalvelua, jota asiakas saa tilapäisesti kotonaan sairautensa hoitamiseksi. Kotihoitoa voi tarvittaessa saada kaikkina vuorokaudenaikoina.

Kotihoidon asiakasmaksuihin vaikuttavat esimerkiksi tarvittavan hoidon määrä sekä asiakkaan tulot ja mahdollinen sotainvaliditeetti.

Kotihoidon maksut määräytyvät palveluiden laadun, määrän ja asiakkaan bruttotulojen mukaan.

Tilapäisen kotihoidon hoitajakäynti on 13,40 euroa.

Posion sosiaalityöntekijät

Saat yhteyden sosiaalityöntekijöihin puhelimitse arkipäivisin.

Pelkosenniemen perheiden ja työikäisten sosiaalityöntekijä

Saat yhteyden perheiden ja työikäisten palvelujen sosiaalityöntekijään puhelimitse arkipäivisin.

Kemijärven työikäisten sosiaalityö

Saat yhteyden työikäisten sosiaalipalveluiden sosiaalityöntekijään puhelimitse arkipäivisin.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 09:00 - 10:00

Kemijärven työikäisten sosiaaliohjaus

Saat yhteyden työikäisten sosiaalipalveluiden sosiaaliohjaajiin puhelimitse arkipäivisin.

Inarin ja Utsjoen työikäisten palvelujen sosiaalityöntekijä

Saat yhteyden työikäisten palvelujen sosiaalityöntekijään puhelimitse arkipäivisin. Sosiaalityöntekijä palvelee sekä Inarin että Utsjoen asukkaita.

Normaalit aukioloajat

Soittoajat
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 10:00

Enontekiön kotipalvelu

Saat yhteyden Enontekiön kotipalvelun työntekijöihin puhelimitse.

Jos olet Enontekiön kotipalveluiden asiakas, voit soittaa kotipalvelun työntekijöille. Jos olet uusi asiakas, ota ensin yhteys Enontekiön iäkkäiden palveluneuvontaan ja -ohjaukseen.

Normaalit aukioloajat

Avoinna ympäri vuorokauden.

Tornion kotihoidon ohjaajat

Saat yhteyden kotihoidon ohjaajiin puhelimitse.

Jos et ole kotihoidon asiakas ja haluat lisätietoja kotihoidon palveluista, ota yhteys ikääntyneiden palveluohjaukseen.

Kittilän työikäisten palvelujen sosiaaliohjaaja

Saat yhteyden työikäisten palvelujen sosiaaliohjaajaan puhelimitse arkipäivisin.

Kemijärven kotihoito

Lisätietoja kotihoidon palveluista saat kotihoidon osastonhoitajalta puhelimitse.

Jos olet uusi asiakas, ota ensi yhteyttä palveluohjaukseen.

Kemin ja Simon sosiaalipalveluiden neuvonta ja palveluohjaus

Voit ottaa yhteyttä palveluohjaukseen esimerkiksi sosiaaliturvaan ja sosiaalipalveluihin liittyvissä asioissa. Jos sinulla ei ole tiedossa asiaa hoitavaa työntekijää, ota ensimmäisenä yhteyttä palveluohjaukseen.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai 09:00 - 11:00, 12:00 - 13:30
  • Tiistai 09:00 - 11:00, 12:00 - 15:00
  • Keskiviikko 09:00 - 11:00, 12:00 - 15:00
  • Torstai 09:00 - 11:00, 12:00 - 15:00
  • Perjantai 09:00 - 11:00, 12:00 - 15:00

Kemin kotihoito

Kotihoito on jaettu alueisiin, jossa on omat tiimit ja tiimeillä esihenkilöt. Ole yhteydessä puhelimitse oman asuinalueesi kotihoitoon tai arkisin toimistoaikana kotihoidon esihenkilöön tai kotihoitokeskuksen palvelupäällikköön.

  • K-Tiimi: uudet asiakkaat, jotka ovat kuntoutus- tai arviointijaksolla (koko kaupungin alue)
  • Kotihoito eteläinen keskusta: Sauvosaari Kauppakadusta etelään (lukuun ottamatta Pruntsia ja Tammenlehvää)
  • Kotihoito eteläinen: Syväkangas, Takajärvi, Oklaholma, Siikakangas, Ritikka, Kittilänjärvi, Tervaharju, Junko, Peurasaari, Haukkari, Järppi, Nälli, Hepola, Rytikari, Ajos, Marostenmäki
  • Kotihoito pohjoinen keskusta: Kauppakadusta pohjoiseen sekä Pruntsi ja Tammenlehvä, Ruutinranta junarataan saakka, Koivuharjunkadun länsipuoli sekä Haapalankatu
  • Kotihoito pohjoinen alue: junaradasta pohjoiseen, Marttala, Tapaninkatu, Mäntylä, Koivuharjunkadun itäpuoli (lukuun ottamatta Haapalankatua), Kivikko, Karihaara, Paattio, Vainio, Lautiosaari, Ristikangas, Elijärvi, Kivikangas, Nauska, Pajusaari, Kuivanuoro, Sotisaari

Normaalit aukioloajat

Kotihoitokeskuksen esihenkilöt
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 11:00
Kotihoidon tiimien hoitajat
  • Maanantai - Sunnuntai 07:00 - 21:30

Kittilän kotihoito

Saat yhteyden kotihoidon työntekijöihin puhelimitse.

Normaalit aukioloajat

Kotihoidon palveluvastaavan soittoajat
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 11:00

Kolarin kotihoidon palveluohjaus ja kotisairaanhoitaja

Ota yhteyttä palveluvastaavan, kun koet tarvitsevasi tukea kotona pärjäämiseen. Kotisairaanhoitoon liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä kotisairaanhoitajaan.

Inarin kotihoito

Kotihoidon palveluista saat tietoa palveluohjaajalta ja -vastaavalta. Palveluohjaajan ja palveluvastaavan tavoitat puhelimitse arkipäivisin.

Keminmaan kotihoidon palveluohjaajat

Silloin kun ei enää pärjää arjessa, ota yhteys palveluneuvontaan. Palvelutarpeen arviointi tehdään joko kotikäynnillä tai puhelimitse. Palveluohjaaja antaa neuvontaa ja ohjausta ikäihmisten terveyden, hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitoon ja edistämiseen.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 11:00

Muonion työikäisten ja vammaisten palvelujen sosiaaliohjaaja

Saat yhteyden työikäisten ja vammaisten palvelujen sosiaaliohjaajaan puhelimitse arkipäivisin. Sosiaaliohjaaja ohjaa ja neuvoo sosiaalipalveluihin liittyvissä asioissa.

Normaalit aukioloajat

Soittoajat
  • Tiistai - Keskiviikko 09:00 - 15:00
  • Perjantai 09:00 - 15:00

Pellon kotihoito

Saat yhteyden kotihoidon työntekijöihin puhelimitse.

Ota yhteyttä palveluohjaajaan seuraavissa asioissa: palvelutarpeen arvio, kotihoito, tukipalvelut ja ennaltaehkäisevät kotikäynnit. Hoivapalveluiden esihenkilö toimii kotipalvelun työntekijöiden esihenkilönä.

Normaalit aukioloajat

Kotihoidon päivystyspuhelin
  • Maanantai - Sunnuntai 07:00 - 21:00
Kotihoidon yöpäivystys
  • Maanantai - Tiistai 21:00 - 07:00
  • Tiistai - Keskiviikko 21:00 - 07:00
  • Keskiviikko - Torstai 21:00 - 07:00
  • Torstai - Perjantai 21:00 - 07:00
  • Perjantai - Lauantai 21:00 - 07:00
  • Lauantai - Sunnuntai 21:00 - 07:00
  • Sunnuntai - Maanantai 21:00 - 07:00

Rovaniemen sosiaalipalveluiden puhelinneuvonta

Puhelinasiointi arkipäivisin. Puhelusta ei veloiteta erillisiä palvelumaksuja. Käytössä on takaisinsoittojärjestelmä.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 15:00

Sodankylän aikuissosiaalityö ja sosiaaliohjaus

Saat yhteyden puhelimitse aikuissosiaalityön sosiaaliohjaajaan ja sosiaalityöntekijään.

Sosiaalityössä ja -ohjauksessa kartoitamme tuen tarpeesi ja rakennamme yhdessä tarpeitasi vastaavan sosiaalipalveluiden kokonaisuuden.

Sodankylän kotihoito

Saat yhteyden kotihoidon työntekijöihin puhelimitse.

Normaalit aukioloajat

kotihoidon soittoajat Avoinna ympäri vuorokauden.
palveluvastaavien soittoajat
  • Maanantai - Torstai 13:00 - 15:00
  • Perjantai 08:00 - 10:00

Sodankylän sosiaalitoimiston ohjaus, neuvonta ja ajanvaraus

Saat yhteyden sosiaalitoimistoon puhelimitse arkipäivisin. Palvelemme sosiaalipalvelujen neuvontaan ja ajanvaraukseen liittyvissä asioissa.

Normaalit aukioloajat

Soittoajat
  • Tiistai 09:00 - 11:00
  • Torstai 09:00 - 11:00

Pelkosenniemen kotihoito

Saat yhteyden kotihoidon työntekijöihin puhelimitse.

Normaalit aukioloajat

Kotihoidon soittoajat Avoinna ympäri vuorokauden.

Ranuan kotisairaanhoitajat

Saat yhteyden kotisairaanhoitajiin puhelimitse.

Ranuan sosiaaliohjaaja

Sosiaaliohjaaja neuvoo ja ohjaa sosiaalihuoltolain mukaisiin palveluihin liittyvissä asioissa.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 09:00 - 11:00

Sallan sosiaalityöntekijä

Sosiaalityöntekijältä saat apua aikuissosiaalityöhön, lastensuojeluun sekä lapsiperheiden palveluihin liittyen.

Sosiaalityöntekijän tavoitat puhelimitse. Tapaamiset ajanvarauksella.

Normaalit aukioloajat

Puhelinaika
  • Tiistai 10:00 - 11:00

Sallan kotihoito

Saat yhteyden kotihoidon työntekijöihin puhelimitse.

Normaalit aukioloajat

Palveluvastaavien soittoajat
  • Maanantai - Torstai 09:00 - 11:00
  • Perjantai 13:00 - 14:00

Savukosken sosiaalityöntekijä

Saat yhteyden sosiaalityöntekijään puhelimitse arkipäivisin.

Normaalit aukioloajat

Ajanvaraukset toimistosihteeriltä. Päivystys keskiviikkoisin klo 9-11 sosiaalitoimistossa.
  • Keskiviikko 09:00 - 11:00

Savukosken sosiaaliohjaaja

Saat yhteyden sosiaaliohjaajaan puhelimitse arkipäivisin. Sosiaaliohjaaja toimii sosiaalisen tuen, neuvonnan ja ohjauksen tehtävissä.

Normaalit aukioloajat

Soittoajat
  • Maanantai - Tiistai 10:00 - 14:00
  • Perjantai 09:30 - 11:00

Tervolan sosiaalityöntekijät

Saat yhteyden sosiaalityöntekijöihin puhelimitse arkipäivisin.

  • sosiaalityöntekijä (lapsiperheiden palvelut, lastensuojelu ja työikäisten palvelut)
  • sosiaalityöntekijä (lapsiperheiden palvelut, työikäisten palvelut, vammaispalvelut ja päihdepalvelut)
  • lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 16:00

Tervolan sosiaaliohjaaja

Sosiaaliohjaajalta saat puhelimitse neuvontaa ja tukea esimerkiksi palvelujen käyttöön tai sosiaalisiin ongelmiin liittyvissä asioissa.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 09:00 - 15:00
  • Perjantai 09:00 - 14:00

Tornion sosiaaliohjaus ja neuvonta

Saat ohjausta ja neuvontaa sosiaalipalveluihin liittyvissä asioissa. Neuvonta on avoinna arkipäivisin.

Normaalit aukioloajat

Neuvonta
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 11:30
Palveluohjaus
  • Maanantai - Perjantai 12:00 - 16:00

Tornion työikäisten sosiaalityö

Saat yhteyden työikäisten sosiaalipalvelujen työntekijöihin puhelimitse arkipäivisin.

  • sosiaalityöntekijä, työikäiset, päihdepalvelut, erityisryhmien asumispalvelut, toimeentulotuki
  • sosiaaliohjaaja, toimeentulotuki, työikäiset, päihdepalvelut
  • sosiaaliohjaaja, työikäiset, päihdepalvelut, työllisyydenhoito, toimeentulotuki
  • sosiaaliohjaaja, työikäiset, päihdepalvelut, työllisyydenhoito, toimeentulotuki
  • sosiaaliohjaaja, työikäiset, päihdepalvelut, työllisyydenhoito, toimeentulotuki
  • sosiaaliohjaaja, työikäiset, päihdepalvelut, työllisyydenhoito, toimeentulotuki
  • sosiaalityöntekijä, tiimivastaava, työikäiset, päihdepalvelut, erityisryhmien asumispalvelut, toimeentulotuki

Normaalit aukioloajat

Puhelinaika
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 10:00

Ylitornion sosiaalityö

Sosiaalityöntekijöiltä saat puhelimitse ohjausta ja neuvontaa sosiaalipalveluihin sekä sosiaalisiin ongelmiin liittyvissä asioissa.

  • sosiaalityöntekijä (lapsiperheet ja lastensuojelu, päihdehuolto, kuntouttava työtoiminta, toimeentulotuki)
  • sosiaalityöntekijä (lapsiperhepalveluiden, työikäisten ja ikääntyneiden sosiaalityö)
  • lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä, lastensuojelu, lähiesihenkilö

Normaalit aukioloajat

Sosiaalityöntekijöiden puhelinaika
  • Maanantai - Perjantai 09:30 - 10:30

Ylitornion sosiaaliohjaaja

Saat yhteyden sosiaaliohjaajaan puhelimitse arkipäivisin. Sosiaaliohjaaja neuvoo lapsiperheiden ja aikuisten palveluihin sekä toimeentulotukeen liittyvissä asioissa.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 09:30 - 10:30

Pellon työikäisten palvelujen sosiaaliohjaaja

Saat yhteyden työikäisten palvelujen sosiaaliohjaajaan puhelimitse arkipäivisin.

Kolarin työikäisten palvelujen sosiaaliohjaaja

Saat yhteyden työikäisten palvelujen sosiaaliohjaajaan puhelimitse arkipäivisin.

Normaalit aukioloajat

Soittoajat
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 11:00

Inarin työikäisten palvelujen sosiaaliohjaaja

Saat yhteyden työikäisten palvelujen sosiaaliohjaajaan puhelimitse arkipäivisin.

Utsjoen työikäisten palvelujen sosiaaliohjaaja

Saat yhteyden työikäisten palvelujen sosiaaliohjaajaan puhelimitse arkipäivisin.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 15:00

Enontekiön perheiden ja työikäisten palvelujen sosiaaliohjaaja

Saat yhteyden perheiden ja työikäisten palvelujen sosiaaliohjaajaan puhelimitse arkipäivisin.

Keminmaan kotihoito

Saat yhteyden kotihoidon työntekijöihin puhelimitse.

Simon ja Tornion vammaispalvelut

Saat yhteyden vammaispalvelujen sosiaaliohjaajiin ja sosiaalityöntekijään puhelimitse arkipäivisin.

Normaalit aukioloajat

Soittoajat
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 10:00
Työikäisten kotihoito

H4 lisätietoa

h4 liittyvät palvelut

Liittyvät palvelut

nappi kotisairaanhoito

h4 liitetiedostot

Liitetiedostot

nappi hakemukset ja ilmoitukset sosiaalipalveluihin

h4-ajankohtaista-palvelussa

Ajankohtaista palveluissa

Sisältöjulkaisija

  1. Palveluntuottajien matkakorvaukset yhtenäistyvät
    Lapin hyvinvointialue alkaa maksaa matkakorvauksia kotikäynneistä palvelusetelituottajille syyskuusta 2023...

    Palveluntuottajien matkakorvaukset yhtenäistyvät

    5.9.2023

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Palveluntuottajien matkakorvaukset yhtenäistyvät

    5.9.2023

    Lapin hyvinvointialue alkaa maksaa matkakorvauksia kotikäynneistä palvelusetelituottajille syyskuusta 2023 alkaen. Korvausta voi hakea yli 5 kilometrin matkoista.

    Palvelusetelipalvelujen tuottajat, jotka työskentelevät asiakkaan kotona, voivat jatkossa laskuttaa matkakorvauksia Lapin hyvinvointialueelta. Aiemman käytännön mukaan osassa palveluja matkakorvauksia on voinut laskuttaa asiakkaalta ja osassa matkat ovat olleet omakustanteisia. 

    Matkakorvausta voi hakea, jos 

    • Palvelua tuottava yritys on rekisteröitynyt Lapin hyvinvointialueen palvelusetelituottajaksi ja asiakkaalle on myönnetty kyseiseen palveluun palveluseteli. 
       
    • Matka asiakkaan luo on yli 5 kilometriä palveluntuottajan lähimmästä toimipisteestä tai edellisen asiakkaan luota. Korvaus maksetaan 5 kilometriä ylittävältä osalta. Alle 5 kilometrin matkoilta ei makseta matkakorvauksia. 
       
    • Matkakorvausta voi hakea enintään 50 kilometrin yhdensuuntaiselta matkalta. Mikäli matka on pidempi kuin 50 kilometriä, maksetaan matkakorvaus vain 50 kilometriin asti.
       
    • Matkat tulee tehdä lyhyintä reittiä käyttäen ja pyrkien asiakaskäyntien yhdistämiseen. 

    Matkakorvauksen suuruus on 0,53 euroa/kilometri, ja se tarkistetaan vuosittain Verohallinnon kilometrikorvauksia koskevan päätöksen mukaan. 

    Esimerkki: Lähihoitaja ajaa asiakkaan A luota (alle 5 km lähimmästä toimipisteestä) asiakkaan B luokse 30 kilometriä ja sen jälkeen asiakkaan C luokse 20 kilometriä ja C:n luota lähimmälle toimipisteelle 7 km.  Palveluntuottaja voi laskuttaa molemmista siirtymistä matkakorvauksen 5 kilometriä ylittävältä osalta. Korvauksen määrä on (30 km -5 km) x 0,53 + (20 km - 5 km) x 0,53  + ( 7 km – 5 km) x 0,53 = 22,26 euroa. 

    Matkakustannusten korvaaminen edellyttää, että palveluntuottaja toimittaa matkalaskun yhteydessä ajopäiväkirjan matkojen todentamiseksi. 

    Lapin hyvinvointialueen laskutusohjeet toimittajille: Lapha.fi  

    Palveluntuottajien matkakorvaukset yhtenäistyvät
    5.9.2023
    Lapin hyvinvointialue alkaa maksaa matkakorvauksia kotikäynneistä palvelusetelituottajille syyskuusta 2023...

    Palveluntuottajien matkakorvaukset yhtenäistyvät

    Lapin hyvinvointialue alkaa maksaa matkakorvauksia kotikäynneistä palvelusetelituottajille syyskuusta 2023 alkaen. Korvausta voi hakea yli 5 kilometrin matkoista.

  2. Koneellisen lääkeannosjakelun palvelusetelin arvoon korotus
    Koneellisen lääkeannosjakelun palvelusetelin arvo korotetaan 4,40 euroon takautuvasti vuoden 2023 alusta....

    Koneellisen lääkeannosjakelun palvelusetelin arvoon korotus

    15.8.2023

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Koneellisen lääkeannosjakelun palvelusetelin arvoon korotus

    Annosjaeltuna lääkkeitä nauhassa.

    Kuva: STM

    15.8.2023

    Koneellisen lääkeannosjakelun palvelusetelin arvo korotetaan 4,40 euroon takautuvasti vuoden 2023 alusta. Muutos ei vaadi asiakkailta toimenpiteitä.  

    Koneellisen lääkeannosjakelun palvelusetelin arvoa korotetaan takautuvasti 1.1.2023 alkaen. Korotettu palvelusetelin arvo on 4,40 euroa / viikko / asiakas, joka sisältää 10 % arvonlisäveron osuuden. Aiemmasta palvelusetelin arvosta puuttui arvonlisävero.

    Kaikille asiakkaille, joille on jo myönnetty annosjakelun palveluseteli, tehdään uudet palvelupäätökset 1.9.2023 alkaen. Vanhat palvelusetelit mitätöidään.

    Muutos ei edellytä asiakkailta toimenpiteitä. Palvelu jatkuu katkeamattomana entiseen tapaan palvelusetelipäätösten uusimisesta huolimatta.

    Uusille asiakkaille myönnetään korotetun arvon mukainen palveluseteli asiakkuuden alusta alkaen.

    Apteekit voivat laskuttaa korotusosan takautuvasti alkuvuoden ajalta. Asiakasmaksuyksikkö ohjaa apteekkeja korjauslaskutukseen liittyen.

    Lisätietoja

    Annosjaeltuna lääkkeitä nauhassa. Koneellisen lääkeannosjakelun palvelusetelin arvoon korotus
    15.8.2023
    Koneellisen lääkeannosjakelun palvelusetelin arvo korotetaan 4,40 euroon takautuvasti vuoden 2023 alusta....
    Annosjaeltuna lääkkeitä nauhassa.

    Koneellisen lääkeannosjakelun palvelusetelin arvoon korotus

    Koneellisen lääkeannosjakelun palvelusetelin arvo korotetaan 4,40 euroon takautuvasti vuoden 2023 alusta. Muutos ei vaadi asiakkailta toimenpiteitä.  

  3. Muutoksia Sodankylän seniorivastaanottojen toiminnassa
    Kotihoidon seniorivastaanotot Sodankylässä päättyvät Rajalassa, Seipäjärvellä ja Syväjärvellä 1.8.2023....

    Muutoksia Sodankylän seniorivastaanottojen toiminnassa

    18.7.2023

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Muutoksia Sodankylän seniorivastaanottojen toiminnassa

    18.7.2023

    Kotihoidon seniorivastaanotot Sodankylässä päättyvät Rajalassa, Seipäjärvellä ja Syväjärvellä 1.8.2023. alkaen vähentyneen asiakasmäärän vuoksi.

    Seniorivastaanotto jatkuvat Vuotsossa, Torvisessa ja Vuojärvellä normaaliin tapaan.

    Lisätiedot:
    Palveluvastaava Sari-Anna Maijala 040 173 9466 
    Osastonhoitaja Anne Pystynen 040 522 3009

    ****
    Rievdadusat Soađegili Senioravuostáiváldimiid doaimmas

    Ruovttudivššu Senioravuostáiváldimat Soađegilis nohket Rajalas, Seipäjärvis ja Syväjärvis 1.8.2023 rájes áššehasmeari geahppáneami dihte.

    Senioravuostáiváldimat joatkašuvvet Vuohčus, Torvinenis ja Vuojärvis dego ovdalge.

    Lassediedut: 
    Bálvalusovddasvástideaddji Sari-Anna Maijala 040 173 9466
    Ossodatbuohccedikšár Anne Pystynen 040 522 3009
     
    Muutoksia Sodankylän seniorivastaanottojen toiminnassa
    18.7.2023
    Kotihoidon seniorivastaanotot Sodankylässä päättyvät Rajalassa, Seipäjärvellä ja Syväjärvellä 1.8.2023....

    Muutoksia Sodankylän seniorivastaanottojen toiminnassa

    Kotihoidon seniorivastaanotot Sodankylässä päättyvät Rajalassa, Seipäjärvellä ja Syväjärvellä 1.8.2023. alkaen vähentyneen asiakasmäärän vuoksi. Seniorivastaanotto jatkuvat Vuotsossa, Torvisessa ja Vuojärvellä normaaliin tapaan. Lisätiedot: Palveluvastaava Sari-Anna Maijala 040 173 9466  Osastonhoitaja Anne Pystynen 040 522 3009 **** Rievdadusat Soađegili Senioravuostáiváldimiid doaimmas Ruovttudivššu Senioravuostáiváldimat Soađegilis nohket Rajalas, Seipäjärvis ja Syväjärvis...

  4. Sodankylän kotihoidon puhelinnumerot ja soittoajat muuttuvat
    Uusi käytäntö tulee voimaan 1.6.2023 alkaen.

    Sodankylän kotihoidon puhelinnumerot ja soittoajat muuttuvat

    30.5.2023

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Sodankylän kotihoidon puhelinnumerot ja soittoajat muuttuvat

    30.5.2023

    Uusi käytäntö tulee voimaan 1.6.2023 alkaen.

    Sámegillii vuolábealde

    Sodankylän kotihoidon puhelinajat ovat 1.6.2023 alkaen 

    • maanantaista torstaihin 13-15
    • perjantaisin 8-10

    Vastuuhoitajien numerot ovat

    • Kirkonkylän alue 0400 388 058, 040 837 6465 ja 0400 388 038
    • Syväjärvi 0400 730 242 ja 0400 388 070
    • Sivukylät, pohjoinen 040 195 5990
    • Sivukylät, etelä ja itä 040 145 1489
    • Kylälaakson rivitalot 040 576 0085
    • Vasantien rivitalot 0400 388 026
    • Hannuksenkartanon rivitalot 0400 547 826

    Sairaanhoitajat tekevät säännöllisen käynnin asiakkaan luona vähintään kolmen kuukauden välein tai tarpeen vaatiessa kuukausittain. 

    ***

    Soađegili ruovttudivššu telefonnummarat ja telefonáiggit nuppástuvvet 1.6.2023 rájes

    Telefonáiggit leat:

    • mánnodagas duorastahkii 13-15
    • bearjadaga 8-10

    Vástideaddji buohccedivššáriid telefonnummarat leat: 

    • Girkosiidda guovlu 0400 388 058, 040 837 6465 ja 0400 388 038
    • Syväjärvi 0400 730 242 ja 0400 388 070
    • Doaresbeal gilit, davvi 040 195 5990
    • Doaresbeal gilit, lulli ja nuorta 040 145 1489
    • Kylälaakso ráidodálut 040 576 0085
    • Vasantie ráidodálut 0400 388 026
    • Hannuksenkartano 0400 388 026

    Buohccedivššárat fitnet áššehasaid luhtte unnimusat oktii golmma mánus dahje dárbbu mielde oktii mánus.
     
    Sodankylän kotihoidon puhelinnumerot ja soittoajat muuttuvat
    30.5.2023
    Uusi käytäntö tulee voimaan 1.6.2023 alkaen.

    Sodankylän kotihoidon puhelinnumerot ja soittoajat muuttuvat

    Uusi käytäntö tulee voimaan 1.6.2023 alkaen.

  5. Lääkkeiden annosjakelun palveluseteli käyttöön Lapin hyvinvointialueella
    Palvelusetelillä saat säännölliset lääkkeesi annospusseihin lajiteltuna valitsemastasi apteekista.

    Lääkkeiden annosjakelun palveluseteli käyttöön Lapin hyvinvointialueella

    19.5.2023

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Lääkkeiden annosjakelun palveluseteli käyttöön Lapin hyvinvointialueella

    Annosjaeltuja lääkkeitä nauhassa.

    Kuva: STM

    19.5.2023

    Palvelusetelillä saat säännölliset lääkkeesi annospusseihin lajiteltuna valitsemastasi apteekista.

    Sámegillii vuolábealde.
    Sämikielân vyelni.
    Sääʹmǩiõʹlle vueʹlnn.

    Lapin hyvinvointialue on ottanut käyttöön palvelusetelin lääkkeiden annosjakeluun. Lääkkeiden annosjakelu tarkoittaa, että saat säännöllisesti käyttämäsi lääkkeet valmiiksi annospusseihin pakattuna. Apteekki toimittaa lääkkeet kahden viikon erissä.  

    Palveluseteli lääkeannosjakeluun voidaan myöntää, jos 

    • olet säännöllisen hoivan ja hoidon piirissä kotihoidossa tai asumispalveluissa ja  
    • lääkkeesi soveltuvat koneelliseen lääkeannosjakeluun.  

    Jos olet jo hyvinvointialueen järjestämän lääkkeiden annosjakelun piirissä, sinulle myönnetään palveluseteli. Saat palvelusetelistä erillisen päätöksen. Muutos ei edellytä sinulta toimenpiteitä. 

    Jos et ole vielä annosjakelun piirissä, hoitoyksikkösi selvittää lääkkeidesi soveltuvuuden annosjakeluun ja voitko saada palvelusetelin.  

    Tämän jälkeen hoitoyksikkösi auttaa sinua valitsemaan sopivan apteekin, joka toimittaa lääkkeet. Oma hoitoyksikkösi ja apteekki auttavat sinua tekemään tarvittavat sopimukset ja asiakirjat. Palveluseteliä voit käyttää vain niissä apteekeissa, jotka hyvinvointialue on hyväksynyt palveluntuottajiksi. 

    Kun sinulla on palveluseteli, apteekki ei laskuta sinulta annosjakelun kustannuksia. Maksat itse apteekille käyttämiesi lääkkeiden hinnan. Lääkityksen muutokset saadaan annosjakeluun yleensä kahden viikon kuluessa. Sillä aikaa oma hoitoyksikkösi jakaa muuttuneet lääkkeet. 

    Jos et halua palveluseteliä, hyvinvointialue järjestää palvelun muulla tavoin. 

    Lisätietoa saat omasta hoitoyksiköstäsi tai oman paikkakuntasi ikääntyneiden palveluneuvonnasta. 

    ****

    Dálkasiid attusjuohkima bálvalanseđel adnui Lappi buresveadjinguovllus

    Bálvalanseđeliin oaččut iežat jeavddalaš dálkasiid, mat leat sorterejuvvon attusseahkaide du válljen apteaikkas.

    Lappi buresveadjinguovlu lea váldán adnui bálvalanseđela dálkasiid attusjuohkimii. Dálkasiid attusjuohkin máksá dan, ahte oaččut iežat dálkasiid, maid geavahat jeavddalaččat, gárvvisin páhkkejuvvon attusseahkaide. Apteaika doaimmaha guovtti vahku dálkasiid hávális.

    Bálvalanseđela lea vejolaš mieđihit dálkkasattusjuohkimii, jos

    • leat jeavddalaš fuolaheami ja divššu olis ruovttudivššus dahje ássanbálvalusain ja
    • du dálkasat heivejit automáhtalaš attusjuohkimii mašiinnain.

    Jos don leat juo buresveadjinguovllu ordnen dálkasiid attusjuohkima olis, dutnje mieđihuvvo bálvalanseđel. Oaččut bálvalanseđela birra sierra mearrádusa. Don it dárbbat dahkat maidege nuppástusa ovdii.

    Jos it leat vuos attusjuohkima olis, iežat dikšobáiki čielggada heivejitgo du dálkasat attusjuohkimii ja sáhtátgo oažžut bálvalanseđela.

    Dan maŋŋel iežat dikšobáiki veahkeha du válljet heivvolaš apteaikka, mii doaimmaha dálkasiid. Iežat dikšobáiki ja apteaika veahkehit du dahkat dárbbašlaš soahpamušaid ja áššebáhpiriid. Bálvalanseđela sáhtát geavahit dušše dain apteaikkain, maid buresveadjinguovlu lea dohkkehan bálvalusbuvttadeaddjin.

    Go dus lea bálvalanseđel, apteaika ii daga rehkega goluin, mat bohtet attusjuohkimis. Mávssát apteikii ieš daid dálkasiid ovddas, maid geavahat. Jos dálkkodeapmi nuppástuvvá, dalle nuppástusat bohtet attusjuohkimii dábálaččat guovtti vahku siste. Dan botta iežat dikšobáiki juohká nuppástuvvan dálkasiid.

    Jos it háliit bálvalanseđela, dalle buresveadjinguovlu ordne bálvalusa eará ládje.

    Lassedieđuid oaččut iežat dikšobáikkis dahje iežat báikegotti ahkeolbmuid bálvalanrávvemis.

    ****

    Talkkâsij adosjyehim palvâlusseeddâl kevttimân Laapi pyereestvaijeemkuávlust

    Palvâlussedâláin uážuh merikoskâsijd talkkâsijdâd adossehháid šlajâttâllummin jieijâd valjim apteekist.
    Laapi pyereestvaijeemkuávlu lii váldám kiävtun palvâlusseeddâl talkkâsij adosjyehimân. Talkkâsij adosjyehim meerhâš tom, ete uážuh merikoskâsávt tuu kevttim talkkâsijd valmâšin adossehháid pakkaattummin. Apteek tooimât talkkâsijd kyehti oho eerijn. 

    Palvâlusseeddâl puáhtá mieđettiđ talhâsadosjyehimân, jis

    • tun uážuh njuolgâduslii tipšom já huolâttem päikkitipšoost tâi aassâmpalvâlusâin já 
    • tuu talkkâseh heivejeh maašinlâš talhâsadosjyehimân. 

    Jis tust lii jo pyereestvaijeemkuávlu ornim talkkâsij adosjyehim, tunjin mieđettuvvoo palvâlusseeddâl. Tun uážuh palvâlussedâlist sierâ miärádâs. Nubástus ij vaađâ tust tooimâid.

    Jis tun jieh vala uážu adosjyehim, tuu tipšomohtâdâh čielgâd tuu talkkâsij hiäivulâšvuođâ adosjyehimân já puávtáh-uv uážžuđ palvâlusseeddâl. 

    Taan maŋa tuu tipšomohtâdâh iššeed tuu valjiđ hiäivulii apteek, mii tooimât talkkâsijd. Jieijâd tipšomohtâdâh já apteek išedává tuu tarbâšum sopâmušâi já äššikiirjij tohâmist. Palvâlusseeddâl puáhtá kevttiđ tuše tain apteekijn, maid pyereestvaijeemkuávlu lii tuhhiittâm palvâluspyevtitteijen.

    Apteek ij piejâ tunjin reekkig adosjyehim koloin ko tust lii palvâlusseeddâl. Tun máávsáh jieš apteekân tuu kevttim talkkâsij hade. Tálhudem nubástusah jyevdih adosjyehimân táválávt kyehti oho siste. Ton ääigi jieijâs tipšomohtâdâh juáhá muttum talkkâsijd.

    Jis jieh haalijd palvâlusseeddâl, pyereestvaijeemkuávlu uárnee palvâlus eres vuovvijn.

    Uážuh lasetiäđuid jieijâd tipšomohtâduvâst tâi jieijâd päikkikode vuorâsij palvâlemravviimist.
     
    ****

    Taalkâsmieʹri juâkkmõõžž kääzzkõs-seteeʹl vääʹldet ââʹnnma Lappi pueʹrrvââjjamvuuʹdest

    Kääzzkõs-seteeʹlin vuäǯǯak talkksääd, koid vääldak mieʹrrkõõski, tuu vaʹlljeem apteekkast. Apteekkast šlajjeet taalkâsmieʹrid valmmšen siâkki sizz.

    Lappi pueʹrrvââjjamvuʹvdd lij välddam ââʹnnma kääzzkõs-seteeʹl taalkâsmieʹri juâkkmõʹšše. Taalkâsmieʹri juâkkmõš miârkkšââvv tõn, što vuäǯǯak talkksid, koid vääldak mieʹrrkõõski, valmmšen paʹǩǩuum siâkkin. Siâkki seʹst lie taalkâsmeäʹr, koid vääldak õhttân vuâra. Apteekk tååimat kueiʹt neäʹttel talkksid vuârstes. 

    Kääzzkõs-seteeʹl taalkâsmieʹri juâkkmõʹšše vueiʹtet miõttâd, jõs

    • leäk meäʹrmeâldlaž hoiʹddjummuž da hååid pirrsest dommhååidast leʹbe jälstemkääzzkõõzzin da 
    • talkksääd ââʹnte mašinallaš taalkâsmieʹri juâkkmõʹšše. 

    Jõs vuäǯǯak juʹn pueʹrrvââjjamvuuʹd jäʹrjstem taalkâsmieʹri juâkkmõõžž, tuʹnne miõđât kääzzkõs-seteeʹl. Vuäǯǯak kääzzkõs-seteeʹlest pååđtuʹmmstõõǥǥ. Muuttâs ij ooudâld tuʹst tååimaid.

    Jõs jiõk vuäǯǯ veâl taalkâsmieʹri juâkkmõõžž, tuu håiddamjuâǥǥas seʹlvvat talkksääd ââʹntummuž taalkâsmieʹri juâkkmõʹšše da vuäitak-a vuäǯǯad kääzzkõs-seteeʹl. 

    Tän mâŋŋa tuu håiddamjuâǥǥas vieʹǩǩat tuu vaʹlljeed suåppi apteekk, kååʹtt tååimat talkksid. Jiijjad håiddjuâǥǥas da apteekk vieʹǩǩte tuu tuejjeed tarbbsallaš suåppmõõžžid da äʹššǩiiʹrjid. Kääzzkõs-seteeʹl vuäitak ââʹnned tåʹlǩ tõin apteekkain, koid pueʹrrvââjjamvuʹvdd lij priimmâm kääzzkõspuuʹtʼteeʹjen.

    Ko tuʹst lij kääzzkõs-setel, apteekk ij laaskât tuʹst taalkâsmieʹri juâkkmõõžž koolaid. Määusak jiõčč apteekka tuu ââʹnnem talkksi hââʹdd. Talkksi muttsid vuäǯǯat taalkâsmieʹri juâkkmõʹšše takainalla kueiʹt neäʹttel seʹst. Tõn poodd jiijjad håiddjuâǥǥas juâkk mottjam talkksid.

    Jõs jiõk haaʹled kääzzkõs-seteeʹl, pueʹrrvââjjamvuʹvdd jääʹrjast kääzzkõõzz jeeʹresnalla.

    Lââʹssteâđaid vuäǯǯak håiddjuâkksastad leʹbe päiʹǩǩ-kååddad âkkõõvvâm oummi kääzzkõsvuäʹpstummšest.
     
    Annosjaeltuja lääkkeitä nauhassa. Lääkkeiden annosjakelun palveluseteli käyttöön Lapin hyvinvointialueella