Rokotusohjelma puutiaisaivokuumetta vastaan laajenee Kemissä
Rokotusohjelma puutiaisaivokuumetta vastaan laajenee Kemissä
17.1.2024
Kansallinen rokotusohjelma puutiaisaivotulehdusta vastaan laajenee tänä vuonna. Rokotusohjelman alue laajenee Kemissä niin, että se kattaa Takajärvi-Haukkarin, Tervaharju, Syväkangas (94700), Pikku Berliini-Hepolan (94830), Veitsiluodon (94800), Ajoksen (94900) ja Peurasaaren (94720) postinumeroalueet kokonaisuudessaan.
Rokotuksia jatketaan entisellään Simossa ja Kemin eteläisissä osissa.
Rokotusta voi tiedustella oman alueen terveysasemalta
Rokotuksiin ovat oikeutettuja alueiden vakituiset asukkaat ja pitkäaikaiset loma-asukkaat
Kansallisen rokotusohjelman rokotukset ovat maksuttomia, ja niihin ovat oikeutettuja kaikki alueen kolme vuotta täyttäneet vakituiset asukkaat ja pitkäaikaiset loma-asukkaat. Rokote on sitä tarpeellisempi, mitä enemmän oleskelee ja liikkuu luonnossa sulan maan aikana.
Perusrokotussarjaan kuuluu kolme annosta, ja se on hyvä aloittaa viimeistään kevään alussa, jotta ehtii saamaan kaksi annosta ennen kesää. Kolmas rokoteannos annetaan 9–12 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta.
Perussarjan jälkeen tarvittavat tehosteannokset eivät toistaiseksi kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan vaan ovat omakustanteisia. Ensimmäistä tehostetta suositellaan kolmen vuoden kuluttua perussarjasta.
17.1.2024
Rokotusohjelma puutiaisaivokuumetta vastaan laajenee Kemissä
Kansallinen rokotusohjelma puutiaisaivotulehdusta vastaan laajenee tänä vuonna. Rokotusohjelman alue laajenee Kemissä niin, että se kattaa Takajärvi-Haukkarin, Tervaharju, Syväkangas (94700), Pikku Berliini-Hepolan (94830), Veitsiluodon (94800), Ajoksen (94900) ja Peurasaaren (94720) postinumeroalueet kokonaisuudessaan. Rokotuksia jatketaan entisellään Simossa ja Kemin eteläisissä osissa. Rokotusta voi tiedustella oman alueen terveysasemalta Rokotuksiin ovat oikeutettuja alueiden...
Tuoreimmat ajankohtaiset H2
Aiheeseen liittyvää
Sisältöjulkaisija
-
Simon neuvolassa toteutetaan yksi punkkirokotuspäivä hiihtolomaviikollaSimon neuvolassa toteutetaan yksi punkkirokotuspäivä hiihtolomaviikolla (vk 10) keskiviikkona 5.3.2025. ...
Simon neuvolassa toteutetaan yksi punkkirokotuspäivä hiihtolomaviikolla
11.2.2025
Simon neuvolassa toteutetaan yksi punkkirokotuspäivä hiihtolomaviikolla (vk 10) keskiviikkona 5.3.2025.
Rokotusajan voi varata Simon sähköisestä ajanvarauksesta rokotussimo.kehollesi.fi tai puhelimitse numerosta 016 860 4123 (sinulle soitetaan takaisin 1–3 arkipäivän kuluessa)
Maksuttomiin rokotuksiin puutiaisaivotulehdusta vastaan ovat oikeutettuja Simossa vakituisesti asuvat 3 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat henkilöt tai Simossa vähintään 4 viikkoa kesäaikaan oleilevat, luonnossa liikkuvat 3 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat henkilöt.
Maksuton rokotusohjelma kattaa kolme rokoteannosta (perussarja). Myös henkilö, jonka perussarja on kesken, saa täydennysrokotukset ilmaiseksi. Kaksi ensimmäistä annosta annetaan pääsääntöisesti 1–3 kuukauden välein, kolmas annos sitten ensi keväänä.
Rokotusten perussarjan jälkeen tarvittavat tehosteannokset on maksettava itse. Tehosteannosten reseptin voi pyytää omalta terveysasemalta ja varata sitten pistosajan terveydenhoitajalle rokotusnumerosta tai sähköisestä ajanvarauskalenterista. Huomioithan, että omakustanteinen rokote tulee olla mukana ajanvaraukselle tullessa. Ulkopaikkakuntalaisten tehosteannoksia ei pistetä Simossa, ainoastaan perussarja.
Simon neuvolassa toteutetaan yksi punkkirokotuspäivä hiihtolomaviikolla
11.2.2025Simon neuvolassa toteutetaan yksi punkkirokotuspäivä hiihtolomaviikolla (vk 10) keskiviikkona 5.3.2025. ...Simon neuvolassa toteutetaan yksi punkkirokotuspäivä hiihtolomaviikolla
Simon neuvolassa toteutetaan yksi punkkirokotuspäivä hiihtolomaviikolla (vk 10) keskiviikkona 5.3.2025. Rokotusajan voi varata Simon sähköisestä ajanvarauksesta rokotussimo.kehollesi.fi tai puhelimitse numerosta 016 860 4123 (sinulle soitetaan takaisin 1–3 arkipäivän kuluessa) Maksuttomiin rokotuksiin puutiaisaivotulehdusta vastaan ovat oikeutettuja Simossa vakituisesti asuvat 3 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat henkilöt tai Simossa vähintään 4 viikkoa kesäaikaan oleilevat, luonnossa...
-
Pienten lasten RS-virusta ehkäistään vasta-aineellaLokakuussa alkaa uuden vasta-aineen, nirsevimabin, antaminen alle 3 kuukauden ikäisille vauvoille ja...
Pienten lasten RS-virusta ehkäistään vasta-aineella
8.10.2024
Lokakuussa alkaa uuden vasta-aineen, nirsevimabin, antaminen alle 3 kuukauden ikäisille vauvoille ja riskiryhmiin kuuluville alle 1-vuotiaille lapsille. Tavoitteena on estää vakavia RS-virusinfektioita ja sairaalahoitoja.
RS-virus on yleisin syy pienten lasten sairaalahoitoa vaativiin hengitystieinfektioihin. Suomessa noin 1000 alle yksivuotiasta lasta joutuu vuosittain sairaalaan RS-viruksen takia. Erityisen suuri riski on alle 3 kuukauden ikäisillä vauvoilla, joista 15 prosenttia tarvitsee tehohoitoa.
Nirsevimabi ehkäisee tehokkaasti RSV-infektioita
Nirsevimabi on pitkävaikutteinen vasta-aine, joka suojaa lapsia RS-virukselta koko talven ajan. Se on turvallinen valmiste, joka on estänyt 80–90 prosenttia sairaalahoidoista maissa, joissa sitä on jo käytetty. Valmisteen ottaminen on vapaaehtoista ja maksutonta.
Vasta-aineen antaminen Lapissa
Lapissa nirsevimabia tarjotaan kaikille 1.8.2024 jälkeen syntyneille vauvoille ja riskiryhmiin kuuluville alle 1-vuotiaille lapsille. Riskiryhmiin kuuluvat:
- alle 29 raskausviikolla syntyneet keskoset
- 29-36 raskausviikoilla syntyneet joilla on perheessä leikki-ikäisiä sisaruksia
- bronkopulmonaalista dysplasiaa eli keskosen kroonista keuhkosairautta sairastavat
- vakava kirurgisia toimenpiteitä vaativa sydänsairaus
- Downin syndroomaa sairastavat lapset
- vaikeaa immuunipuutosta sairastavat lapset
Nirsevimabi annetaan kerta-annoksena pistoksena lihakseen. Kaikille Lapissa talvikaudella 2024–25 aikana syntyville vauvoille tarjotaan sitä pian syntymän jälkeen sairaalassa ja vanhemmille vauvoille neuvolakäynnillä.
Lapin hyvinvointialueen infektioylilääkäri Markku Broas pitää tärkeänä, että vastasyntyneet saavat vasta-aineen RSV-infektiota vastaan.
– Vasta-aine antaa vastasyntyneelle hyvän suojan RSV-infektiota vastaan ensimmäisen RSV-epidemiakauden ajan. Valmiste on sekä tehokas että turvallinen, ja suosittelen sitä lämpimästi perheille, Broas toteaa.
Pienten lasten RS-virusta ehkäistään vasta-aineella
8.10.2024Lokakuussa alkaa uuden vasta-aineen, nirsevimabin, antaminen alle 3 kuukauden ikäisille vauvoille ja...Pienten lasten RS-virusta ehkäistään vasta-aineella
Lokakuussa alkaa uuden vasta-aineen, nirsevimabin, antaminen alle 3 kuukauden ikäisille vauvoille ja riskiryhmiin kuuluville alle 1-vuotiaille lapsille. Tavoitteena on estää vakavia RS-virusinfektioita ja sairaalahoitoja.
-
Rokotusohjelma puutiaisaivokuumetta vastaan laajenee KemissäKansallinen rokotusohjelma puutiaisaivotulehdusta vastaan laajenee tänä vuonna. Rokotusohjelman alue...
Rokotusohjelma puutiaisaivokuumetta vastaan laajenee Kemissä
17.1.2024
Kansallinen rokotusohjelma puutiaisaivotulehdusta vastaan laajenee tänä vuonna. Rokotusohjelman alue laajenee Kemissä niin, että se kattaa Takajärvi-Haukkarin, Tervaharju, Syväkangas (94700), Pikku Berliini-Hepolan (94830), Veitsiluodon (94800), Ajoksen (94900) ja Peurasaaren (94720) postinumeroalueet kokonaisuudessaan.
Rokotuksia jatketaan entisellään Simossa ja Kemin eteläisissä osissa.
Rokotusta voi tiedustella oman alueen terveysasemalta
Rokotuksiin ovat oikeutettuja alueiden vakituiset asukkaat ja pitkäaikaiset loma-asukkaat
Kansallisen rokotusohjelman rokotukset ovat maksuttomia, ja niihin ovat oikeutettuja kaikki alueen kolme vuotta täyttäneet vakituiset asukkaat ja pitkäaikaiset loma-asukkaat. Rokote on sitä tarpeellisempi, mitä enemmän oleskelee ja liikkuu luonnossa sulan maan aikana.
Perusrokotussarjaan kuuluu kolme annosta, ja se on hyvä aloittaa viimeistään kevään alussa, jotta ehtii saamaan kaksi annosta ennen kesää. Kolmas rokoteannos annetaan 9–12 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta.
Perussarjan jälkeen tarvittavat tehosteannokset eivät toistaiseksi kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan vaan ovat omakustanteisia. Ensimmäistä tehostetta suositellaan kolmen vuoden kuluttua perussarjasta.
Rokotusohjelma puutiaisaivokuumetta vastaan laajenee Kemissä
17.1.2024Kansallinen rokotusohjelma puutiaisaivotulehdusta vastaan laajenee tänä vuonna. Rokotusohjelman alue...Rokotusohjelma puutiaisaivokuumetta vastaan laajenee Kemissä