Palomiehenä Rovaniemellä
Lapin pelastuslaitoksella yhdistyvät kaupunkiympäristö ja erämaa
Olen kotoisin Pohjois-Savosta, Sonkajärveltä. Opiskelen palomieheksi Kuopion Pelastusopistossa.
Hakeuduin Lapin hyvinvointialueelle kesätöihin, kun kuulin tutuiltani, että täällä on hyvä olla töissä. Lapin pelastuslaitosta on myös kehuttu pelastusalan lehdissä. Pääsin palomiehen sijaiseksi Rovaniemen paloasemalle, jossa olen viihtynyt hyvin. Työyhteisöni on ollut huippuhyvä.
Minua on haastettu työntekijänä, ja olen päässyt tekemään monipuolisesti eri työtehtäviä. Olen saanut työskennellä muun muassa sammutus- ja säiliöauton kuljettajana, savusukeltajana ja puomitikkailla.
Perehdytykseni eri tehtäviin on ollut kattavaa ja aktiivista. Olen pyrkinyt myös itse ottamaan asioista selvää.
Suosittelen Lapin pelastuslaitosta työpaikaksi etenkin silloin, jos haluaa erilaisempaa työympäristöä. Täällä on pitkät välimatkat, vaarat ja tunturit. Kaupunkiympäristö ja erämaa yhdistyvät, ja tehtäväkenttä on laaja. Itse arvostan myös uudistunutta organisaatiokulttuuria ja sitä, että palkka on kilpailukykyinen.
Vapaa-ajalla täällä on parasta luonto sekä metsästys- ja kalastusmahdollisuudet. Myös ihmiset ovat sosiaalisia ja ystävällisiä.
Ennen kesätyötäni pelastuslaitoksella olin käynyt Lapissa vain kerran aiemmin. Valmistumiseni jälkeen voisin hyvin tulla tänne töihin uudestaan.
Lasse Sevon, vs. palomies, Lapin pelastuslaitos, Rovaniemen paloasema