Sairaanhoitajana Savukoskella

Työntekijät kertovat - Suvi Pitkänen

Lapin ilmapiiri huokuu rauhaa ja ystävällisyyttä

 

sairaanhoitaja Suvi Pitkänen.Olen kohta 40-vuotias, luontoa ja ulkoilua rakastava sairaanhoitaja Vantaalta. Minulla on kaksi isompaa lasta ja aviomies. Harrastan luonnossa liikkumista; polkujuolksua, suunnistusta ja vaellusta.
 
Olin monta vuotta haaveillut muuttavani Lappiin, mutta se ei ollut muun elämäni kannalta mahdollista. Tyttäreni aloitti ammattikoulun etelässä ja myös aviomiehelläni oli sellainen tilanne, ettei muutto tullut kysymykseen. Keväällä avautui kuitenkin tilaisuus lähteä kokeilemaan elämää Lapissa kesäksi, ja siihen päätin tarttua.

Työhöni kuuluu pääsääntöisesti sairaanhoidolliset työt Savukosken kotisairaanhoidossa. Tehtäväni ovat esimerkiksi haavanhoitoja, verinäytteiden ottoa, palvelutarpeen arviointia
ja lisäksi päivittäistä auttamista asiakkaiden arjessa, kuten lääkehoidon toteutumisessa, hygienian hoidossa ja ravitsemuksessa. Lisäksi olemme tehneet kotihoidon kehittämistyötä yhdessä koko tiimin kanssa.


Soutumatka asiakkaan luokse hymyilyttää


Kokemuksena työskentely Lapissa on ollut mahtava, ja se on ylittänyt omat odotukseni. Tulin hakemaan rauhaa ja luonnon läheisyyttä, ja sitä olen saanut. Yleinen ilmapiiri ja elämäntyyli huokuu täällä rauhaa ja ystävällisyyttä. Jokainen on valmis auttamaan ihan ventovierastakin, mikä on ollut näin ulkopuolelta tulleena ihanaa nähdä ja itse kokea.

Mieleenpainuvin kokemukseni tänä kesänä on ollut soutumatka asiakkaan luokse. Se oli sellainen erikoisuus, joka jaksaa edelleen hymyilyttää, eikä sellaista varmasti hetkeen tule vastaan.

Toivon, että voisin tulla Lapin hyvinvointialueelle töihin jatkossakin. Toivon myös, että joskus pääsen muuttamaan tänne lopullisesti, mutta siihen saattaa mennä vielä useampi vuosi.

Ennen sitä saatan palata Lappiin nauttimaan kesästä tai katsomaan, millainen se talvi täällä on.
 

Suvi Pitkänen, sairaanhoitaja, Savukoski