Palvelupäällikkönä Sodankylässä

Palvelupäällikkönä Sodankylässä


Turvallista, yhteisöllistä ja elämäntäyteistä

 

En ole alkuperäinen lappilainen. Muutimme puolisoni kanssa Etelä-   Suomesta Sodankylään vuonna 2007 töiden perässä, sillä varauksella, että   ainahan täältä pääsee pois. Sillä tiellä olemme edelleen. 

 Alun perin tulin sairaanhoitajan töihin Sodankylän terveyskeskuksen   vuodeosastolle. Siitä olen työkokemuksen ja koulutuksen myötä ajautunut   töihin ikääntyneiden palveluihin, ja tällä hetkellä toimin hyvinvointialueella   palvelupäällikkönä. 

Lapissa elämä on turvallista, yhteisöllistä ja elämäntäyteistä. Perheeseemme kuuluu kolme kouluikäistä lasta, ja olen todella tyytyväinen, että he saavat asua ja kasvaa rauhallisessa ympäristössä. Yhteisöllisyys on pienellä paikkakunnalla todella hienoa. Täältä löytyvät myös kaikki tarvittavat palvelut. Työ, elinkeino ja elämä pyörivät leppoisasti töiden, lasten koulunkäynnin ja harrastusten ympärillä.

 

Selkeät vuodenajat, ihanat pakkaskelit


Pidän työstäni Lapin hyvinvointialueella. Työni on mielenkiintoista ja monipuolista. Olen saanut työskennellä hyvän ja ammattitaitoisen tiimin kanssa. Omaa näkemystäni ja kokemustani olen saanut laajentaa todella paljon, kun olen päässyt tutustumaan ja perehtymään eri kuntiin ja yksiköihin. On paljon omasta aktiivisuudesta ja motivaatiosta kiinni, miten ja mihin asti toivoo omassa työssään etenevänsä.
 
Harrastusten suhteen tarjonta on täällä erittäin monipuolinen ja kustannustaso kohtuullinen. Itse harrastan vapaa-ajallani crossfitia Suomen pohjoisimmalla salilla Jängällä. Lisäksi kuskaan ja huollan lapsiani eri harrastuksissa ja turnauksissa. Jos joskus löydämme kalenterista vapaan viikonlopun, suuntaamme mökille kotiseudulle Kuusamoon

Lapissa on selkeät vuodenajat ja ihanat pakkaskelit talvella. Kylä, jossa kaikki tuntevat kaikki, voi olla jonkun mielestä rasite, mutta itse pidän sitä rikkautena ja yhtenä pienen paikkakunnan eduista. Täällä on hyvin toimivat ja yksilölliset palvelut myös muualla kuin sosiaali- ja terveysalalla. 

Uusille työnhakijoille haluan sanoa, että kannattaa tulla kokeilemaan, aina täältä pääsee pois. Mutta voi myös käydä kuten minulle, ja löytääkin täältä kodin.
 

                         Maaret Siikaluoma, asumisen palvelujen palvelupäällikkö, Sodankylä