Psykologina Kemin kouluilla
Psykologina Kemin kouluilla
Toimin koulupsykologina (uudelta nimikkeeltä opiskeluhuollon psykologina) Kemissä Hepolan, Karihaaran ja Sauvosaaran kouluilla sekä Pohjantähti-Opistolla. Työviikkoni koostuu siten, että vietän viikossa yhden päivän jokaisessa koulussa ja kaksi päivää minulla on niin sanotusti ”toimistopäiviä”. Toimistopäivinä työlistallani on muun muassa erilaisia kirjallisia töitä, tutkimuksia ja palavereita. Tarvittaessa olen toimistopäivinä myös koulujen käytettävissä, ja usein suurin osa ajasta meneekin kentällä eli eri kouluissa.
Työni jakautuu kahteen osaan. Ensinnäkin työni on oppilashuollollista tukea, yhteisöllistä oppilashuoltoa eli pyritään yhdessä auttamaan koko koulun ilmapiiriä esimerkiksi konsultoimalla opettajia, keksimällä konsteja luokkarauhan edistämiseksi sekä hyvinvointitaitotuntien pitämistä oppilaille.
Lisäksi työni on yksilötuen tarjoamista tarvittaessa, mikäli oppilas kokee esimerkiksi jännitystä, huolta tai ahdistusta, ja haluaa päästä puhumaan asiasta matalalla kynnyksellä. Tarvittaessa olen mukana myös teettämässä psykologisia tutkimuksia, mikäli oppilas tarvitsee tukea esimerkiksi jonkin oppimisvaikeuden vuoksi. Länsi-Pohjan alueella on avoimen dialogin malli, eli ilman lähetettä on ollut mahdollista päästä erikoissairaanhoidon piiriin, mikäli on tarve. Tämä tarkoittaa omassa työssäni sitä, ettei akuuttina kiireapuna tarvitse niinkään olla, minkä vuoksi mahdollisuus tehdä yhteisöllistä työtä on helpompaa.
Koulut mukavia yhteistyökumppaneita
Parasta työssäni on ihmiskontaktit, sillä työni on varsin käytännönläheistä ihmisten auttamista. On hienoa huomata, kun oppilas alkaa kukoistamaan esimerkiksi koulun tekemän muutoksen ansiosta – tämän takia tätä työtä tehdään! Pienilläkin asioilla voi olla suuri vaikutus.
Arvostan työssäni myös kollegoitani. Vaikka minulla on useampi eri työpiste, yhteispeli toimii ja olen päässyt hyvin mukaan koulujen arkeen ja työporukoihin. Näemme työkavereiden kanssa varsin tiiviisti. Koulukohtaisesti teen yhteistyötä myös kuraattoreiden kanssa, esimerkiksi työpareina ja toisiamme konsultoimalla. Koulut ovatkin mukava yhteistyökumppani. Kokoonnumme noin kerran kuussa koko Lounaisen Lapin kuraattoreiden ja koulupsykologien kanssa yhteen jakamaan kuulumiset ja päivittämään viimeaikaiset tiedot opiskeluhuollon toiminnasta alueella. Esihenkilön tuki on myös merkittävä omassa työssä.
Pienellä paikkakunnalla yllättäviä etuja
Työskentelen Kemissä, olen aiemmin myös asunut siellä, mutta nykyään asun Keminmaalla. Noin kymmenen kilometrin työmatka taittuu varsin nopeasti autolla moottoritietä pitkin. Kemikin on kaupunkina varsin tiivis eli välimatkat eivät ole este, vaikka työskentelen useammassa koulussa. Kaikki sijaitsevat melko lähellä toisiaan, ja palvelutkin ovat lähellä.
Vaikka kaupunki on pieni, tekemistä silti löytyy. Ulkoilma ja luonto antavat erinomaiset mahdollisuudet esimerkiksi liikkumiselle. Itse harrastan jalkapalloa, futsalia, frisbeegolfia ja sählyä. Kun muutin Kemiin, laitoin paikalliseen Facebookin puskaradioryhmään kyselyä, olisiko alueella vapaamuotoista sählyporukkaa, johon pääsisi mukaan pelaamaan. Samana päivänä sain vastauksen: ”Olet varmaan meidän uusi alakerran naapuri!”. Niin olin, ja pääsin samaan sählyporukkaan pelaamaan.
Pienellä paikkakunnalla asuessa voi siis olla yllättäviäkin etuja. Jos vähänkään kiinnostaa muuttaa Lappiin, suosittelen lämpimästi. Ei haittaa, vaikka tulee vain kokeilemaan, saa ainakin vaihtelua elämään!
Petteri Ruuhijärvi, opiskeluhuollon psykologi, Kemi