Talouspalvelut
Lapin hyvinvointialueen talouspalvelut
Rahoituksesta
Hyvinvointialueen rahoitus tulee pääosin valtiolta. Rahoituksen käytöstä päättää aluevaltuusto.
Rahoituksen taso tarkistetaan vuosittain. Valtion talousarvioesityksen yhteydessä julkaistaan rahoituslaskelma ja kertakorvauksen suuruus.
Laadimme vuosittain talousarvion ja -suunnitelman. Lisäksi laadimme talouden seurantaan talousraportit kuukausittain sekä osavuosikatsaukset kvartaaleittain.
Talouspalveluihimme kuuluu kirjanpito, laskutus, raportointi ja muut taloushallinnon tehtävät. Aluevaltuusto hyväksyy toiminta- ja taloussuunnitelmat.
Osavuosikatsaukset
Osavuosikatsaus Q3 vuonna 2023 (pdf)
Talousraportit
Käytössä vain sähköiset ostolaskut
Lapin hyvinvointialueella on käytössä ainoastaan sähköiset ostolaskut.
Talousarvio vuodelle 2024
Kevääksi 2024 valmistellaan talouden sopeuttamisohjelma, jolla taloutta sopeutetaan pysyvästi vähintään 98 miljoonalla eurolla vuodessa. Jo vuonna 2024 sopeuttamista täytyy toteutua 47 miljoonan euron edestä. Vuonna 2024 tehtävien sopeuttamistoimien jälkeen toimintakulut olisivat kaikkiaan 1,063 miljardia. Nyt esitettävistä karsintatoimenpiteistä huolimatta vuoden 2024 talousarvio jää noin 39 miljoonaa miinukselle. Alijäämät tulee kattaa vuoteen 2026 mennessä. Talouden sopeuttamisohjelma vaatii suuria toiminnan muutoksia, jotka tuodaan valtuuston päätöksentekoon kevään aikana.
Lue aluehallituksen talousarviotiedote
Talousarvio 2024 ja taloussuunnitelma 2024-2026, pdf
Investointeja lainanottovaltuudella
Lapin hyvinvointialue on saanut valtioneuvostolta lainanottovaltuutta 77 miljoonaa euroa, johon sisältyy varsinaista lainaa 32 miljoonaa euroa ja investointeja vastaavia sopimuksia 45 miljoonaa euroa.
Merkittävä osa lainanottovaltuuteen vaikuttavista investointitarpeista muodostuu uusista rakennusten ja tilojen pitkäaikaisista vuokrasopimuksista. Kustannuksiltaan näistä suurimmat ovat Rovaniemen pelastusasema (22 miljoonaa euroa) sekä Rovaniemelle toteutettava ikäihmisten ympärivuorokautisen asumisen yksikkö (16 miljoonaa euroa). Lainanottovaltuutta käytetään myös laite- ja kalustoinvestointeihin.
Vuoden 2024 lainanottovaltuutta voidaan käyttää myös myöhempinä vuosina, kun kyseessä on vuoden 2024 aikana käynnistettäviä hankkeita varten nostettavista pitkäaikaisista lainoista. Lainamäärästä arvioidaan nostettavan vuoden 2024 aikana 25 miljoonaa euroa.
Lainanottovaltuuden saamisen ehtona on, että hyvinvointialueen on laadittava talouden tasapainottamisohjelma lainanhoitokyvyn varmistamiseksi. Ohjelma tulee toimittaa valtiovarainministeriölle 23.2.2024 mennessä, ja sen toteutumista seurataan puolivuosittain. Valtiovarainministeriö voi hylätä ohjelman tai edellyttää ohjelman täydentämistä, jos toimenpiteet eivät ole riittäviä lainanhoitokyvyn varmistamiseksi.
Ajankohtaista aiheesta
-
Lapin hyvinvointialue toimittaa lainanhoitokyvyn varmistamista koskevat laskelmat valtiovarainministeriölleLapin aluehallitus hyväksyi kokouksessaan 8.5.2024 hyvinvointialueen lainanhoitokykyä varmistavat laskelmat...
Lapin hyvinvointialue toimittaa lainanhoitokyvyn varmistamista koskevat laskelmat valtiovarainministeriölle
13.5.2024
Lapin hyvinvointialue toimittaa lainanhoitokyvyn varmistamista koskevat laskelmat valtiovarainministeriölle
13.5.2024
Lapin aluehallitus hyväksyi kokouksessaan 8.5.2024 hyvinvointialueen lainanhoitokykyä varmistavat laskelmat toimitettavaksi valtiovarainministeriölle.
Lapin aluehallitus hyväksyi kokouksessaan 8.5.2024 hyvinvointialueen lainanhoitokykyä varmistavat laskelmat toimitettavaksi valtiovarainministeriölle. Lainanhoitokykyä osoittavat vaihtoehtoiset laskelmat nivoutuvat yhteen tarkennetun talouden sopeuttamisohjelman kanssa. Sopeuttamisohjelmalla haetaan ratkaisuja samalla sekä talouden alijäämään että henkilöstöpulaan.
Lainanhoitokyvyn osoittamiseksi tehdyissä laskelmissa on otettu huomioon valtion kehysriihen ja julkisen talouden suunnitelman vaikutukset menojen vähennyksinä ja tulojen lisäyksinä varovaisuuden periaatteella laskettuina. Valtionrahoitus on laskettu valtiovarainministeriön 29.4.2024 julkaiseman painelaskelman mukaisena.
Lapin hyvinvointialueen lainanhoitokyky on riittävä laskelmien kaikissa vaihtoehdoissa. Sopeuttamistoimien eurovaikutusten määrä eri vuosina riippuu siitä, missä määrin hyvinvointialue voi toteuttaa toimenpiteet vaarantamatta hyvinvointialueen kykyä järjestää palveluja lainmukaisesti.
Lapin hyvinvointialue toimittaa lainanhoitokyvyn varmistamista koskevat laskelmat valtiovarainministeriölle
13.5.2024Lapin aluehallitus hyväksyi kokouksessaan 8.5.2024 hyvinvointialueen lainanhoitokykyä varmistavat laskelmat...Lapin hyvinvointialue toimittaa lainanhoitokyvyn varmistamista koskevat laskelmat valtiovarainministeriölle
Lapin aluehallitus hyväksyi kokouksessaan 8.5.2024 hyvinvointialueen lainanhoitokykyä varmistavat laskelmat toimitettavaksi valtiovarainministeriölle.
-
Kehysriihen linjaukset heikentävät Lapin erikoissairaanhoidon palveluja ja pahentavat henkilöstöpulaa tuomatta säästöjäHallitus teki kehysriihessä 16.4.2024 perusterveydenhuollon yöpäivystyksiin sekä tiettyjen sairaaloiden...
Kehysriihen linjaukset heikentävät Lapin erikoissairaanhoidon palveluja ja pahentavat henkilöstöpulaa tuomatta säästöjä
13.5.2024
Kehysriihen linjaukset heikentävät Lapin erikoissairaanhoidon palveluja ja pahentavat henkilöstöpulaa tuomatta säästöjä
Länsi-Pohjan keskussairaala
13.5.2024
Hallitus teki kehysriihessä 16.4.2024 perusterveydenhuollon yöpäivystyksiin sekä tiettyjen sairaaloiden erikoissairaanhoitoon kohdistuneita päätöksiä, joiden tavoitteena on hallituksen mukaan tasapainottaa julkisia menoja ja vastata terveydenhuollon henkilöstöpulaan.
Lapin hyvinvointialueen toiminta- ja talouslukuihin pohjautuvat alustavat laskelmat osoittavat, että kehysriihessä ehdotettujen toimien yhteisvaikutus tarkoittaa Lapissa todennäköisesti lisääntyviä kustannuksia sekä edelleen hankaloituvaa henkilöstöpulaa. Linjausten mukaisilla muutoksilla heikennettäisiin palvelujen saavutettavuutta ja saatavuutta pidentämällä hoitomatkoja sekä hoidon jatkuvuutta. Hyvinvointialueen oma esitys optimoisi kahden sairaalan mallia, josta on tehty päätökset hyvinvointialueen aluevaltuustossa. Päätösten keskiössä on Lapin ja lappilaisten etu.
–Esitetyt muutokset vaatisivat uudelleenjärjestelyjä, jotka eivät lopulta toisi lainkaan säästöjä. Lähipalveluista säädetään laissa ja kehysriihen osoittamat säästötoimet eivät ole riittävä peruste muuttaa potilaiden ja heidän läheisiinsä vaikuttavaa lähihoidon järjestämistä. Lapin hyvinvointialue pyrkii tekemään parhaat ratkaisut niin potilaan, henkilöstön kuin taloudellisen näkökulman valossa. Kehysriihen linjaukset eivät tue tätä, toteaa terveysjohtaja Miia Palo.
Akuuttiklinikan toiminnan supistaminen tarkoittaa merkittäviä heikennyksiä lappilaisten hoidon saatavuuteen
Hallituksen linjauksen mukaan vuoden 2026 alusta alkaen Kemissä voisi jatkaa pelkästään perusterveydenhuollon yöpäivystystä. Nykyisen Länsi-Pohjan erikoissairaanhoidon yhteispäivystyksen eli Akuuttiklinikan toiminnan rajaaminen vain perusterveydenhuollon yöpäivystykseen tarkoittaisi merkittävää heikennystä alueen asukkaiden hoitoon akuuteissa tilanteissa ja vaarantaisi alueen varautumiskyvyn esimerkiksi suuronnettomuustilanteissa. Pitkien välimatkojen alueilla, kuten Lapissa, alueellinen varautuminen ja kyky hoitaa kriittisesti sairaat päivystyspotilaat myös jatkossa Kemissä, ovat elintärkeitä kokonaisuuksia.
Tällä hetkellä Kemissä toimii Länsi-Pohjan Keskussairaalan yhteydessä alueen Akuuttiklinikka, jossa on yleislääketieteen ja akuuttilääketieteen erikoisalojen päivystys sekä sairaalassa lisäksi useiden erikoisalojen lääkäripäivystys. Erikoisalapäivystys tarvitaan päivystyspotilaiden tutkimiseen ja hoitamiseen akuuttiklinikalla, potilaiden tarvitsemien päivystyksellisten toimenpiteiden tekemiseen, osastoilla olevien potilaiden hoitamiseen sekä muun kuin päiväkirurgisen leikkaustoiminnan mahdollisten komplikaatioiden hoitamiseen.
Leikkaustoiminnan osalta kehysriihi esittää, että vuoden 2026 alusta alkaen Kemissä voi tehdä edelleen päiväkirurgisia leikkauksia, mutta ei raskaampia, ympärivuorokautista leikkaussalivalmiutta edellyttäviä leikkauksia. Linjauksen mukaan esimerkiksi tekonivelleikkauksia, selkäleikkauksia tai suurta osaa päivystyksellisistä leikkauksista ei olisi mahdollista hoitaa Kemin sairaalassa.
Kemin leikkaustoiminnan rajaaminen vain päiväkirurgiaan tarkoittaa käytännössä kaiken päivystyksellisen kirurgian, raskaamman kirurgian sekä lyhytkirurgisen hoidon sekä näihin liittyvän osastohoidon siirtämistä Rovaniemen sairaalaan. Jos yön yli vaativaa seurantaa edellyttävä kirurgia loppuu Länsi-Pohjan Keskussairaalasta, Lapin Keskussairaalaan siirtyy yhden vuoden aikana noin 1900 tällä hetkellä Kemissä tehtävää kirurgista toimenpidettä. Vastaavasti Lapin Keskussairaalasta tulisi siirtää noin 1000 päiväkirurgista toimenpidettä tehtäväksi Länsi-Pohjan Keskussairaalassa.
Potilasryhmien hoidon siirtäminen enenevässä määrin Lapin Keskussairaalaan johtaisi kahden uuden leikkaussalin lisäresurssien tarpeeseen sekä vuodeosastopaikkojen järjestämiseen kokonaisen uuden vuodeosaston verran. Länsi-Pohjassa vähenevät sekä päivystävien lääkäririnkien tarve, kuvantamisen ja tukipalveluiden käyttö, jotka tuovat säästöjä henkilöstökuluissa. Kuitenkin lisääntyneen ensihoidon tarpeen ja kuljetuskustannusten vuoksi laskelmat osoittavat, että kustannussäästöä tällä yhtälöllä ei saavuteta.
Lapin hyvinvointialueen tekemät laskelmat kumoavat kehysriihen esittämät säästövaikutukset
Lapin hyvinvointialueen kolmen vuoden toiminta- ja talouslukujen keskiarvolaskelmia hyödyntäen on laskettu, että Länsi-Pohjan toiminnan supistaminen tuo Länsi-Pohjan osalta kustannussäästöä ensimmäisen vuoden aikana noin 5,5 miljoonaa euroa. Lapin keskussairaalalle lisäkustannuksia aiheutuu noin 5,5 miljoonaa euroa henkilöstömäärän kasvaessa ja ensihoidon kulujen noustessa.
Laskennallinen säästö olisi Lapin hyvinvointialueella virhemarginaalin sisään jäävä 52 000 euroa, mutta lisätyövoiman tarve olisi lisääntyneiden kuljetusten ja päivystyspotilaiden siirtojen vuoksi noin 30 henkilötyövuotta ensihoitoon. Lisäksi laskelmasta puuttuvat vielä kertaluonteiset investoinnit, kuten uusi vuodeosasto Lapin Keskussairaalaan ja potilaiden liikkumisesta sairaaloiden välillä aiheutuvat matkakulut, jotka edelleen lisäävät kustannuksia.
Vuoropuhelua hallituksen kanssa jatketaan
–Epätietoisuus tulevista toimista aiheuttaa jo nyt ahdistusta Lapin hyvinvointialueen asukkaille ja alueen sairaaloissa työskenteleville. Toivomme käytännöllistä harkintaa esimerkiksi yön yli seurantaa vaativien kirurgisten potilaiden leikkaustoiminnan mahdollistamiseksi Länsi-Pohjan Keskussairaalassa ja kriittisen valmius- ja varautumistoiminnon ylläpitämiseksi Kemin alueella, somaattisen erikoissairaanhoidon johtaja Anu Maksimow kertoo.
Hallitus on ilmaissut jatkavansa yhteistä valmistelua ja vuoropuhelua hyvinvointialueiden kanssa erikoissairaanhoidon työnjaon kehittämisestä ja henkilöstöpulaan vastaamisesta. Lapin hyvinvointialueen toiminta- ja talouslukuihin pohjautuvat alustavat laskelmat osoittavat, että kehysriihessä ehdotettujen toimien yhteisvaikutus tarkoittaa Lapin alueella merkittävästi lisääntyviä kustannuksia sekä edelleen hankaloituvaa henkilöstöpulaa.
Kehysriihen linjaukset heikentävät Lapin erikoissairaanhoidon palveluja ja pahentavat henkilöstöpulaa tuomatta säästöjä
13.5.2024Hallitus teki kehysriihessä 16.4.2024 perusterveydenhuollon yöpäivystyksiin sekä tiettyjen sairaaloiden...Kehysriihen linjaukset heikentävät Lapin erikoissairaanhoidon palveluja ja pahentavat henkilöstöpulaa tuomatta säästöjä
Hallitus teki kehysriihessä 16.4.2024 perusterveydenhuollon yöpäivystyksiin sekä tiettyjen sairaaloiden erikoissairaanhoitoon kohdistuneita päätöksiä, joiden tavoitteena on hallituksen mukaan tasapainottaa julkisia menoja ja vastata terveydenhuollon henkilöstöpulaan.
-
Hyvinvointialuejohtajat: Perustason palvelujen vahvistaminen ei saa vaarantua lisäsopeutuksien vuoksiHyvinvointialuejohtajat kannattavat sitä, että palvelujen järjestämisen edellytyksiä parannetaan...
Hyvinvointialuejohtajat: Perustason palvelujen vahvistaminen ei saa vaarantua lisäsopeutuksien vuoksi
18.4.2024
Hyvinvointialuejohtajat: Perustason palvelujen vahvistaminen ei saa vaarantua lisäsopeutuksien vuoksi
18.4.2024
Hyvinvointialuejohtajat kannattavat sitä, että palvelujen järjestämisen edellytyksiä parannetaan esimerkiksi henkilöstömitoituksia helpottamalla. Alueet tarvitsevat nyt työrauhaa kehittää ja uudistaa asukkaiden tarvitsemia palveluja.
Suomen taloudellinen tilanne on tiukka, ja hyvinvointialueet osallistuttavat osaltaan talouden tasapainottamiseen. Samalla on kuitenkin ymmärrettävä, että rahoituksen väheneminen johtaa myös palveluiden saatavuuden heikkenemiseen.
Kehysriihessä päätetyt lisäsopeutukset hyvinvointialueiden talouteen ovat huomattavia, ja lisäsäästöt kohtelevat alueita eri tavoin. Uudet päätökset vähentävät hyvinvointialueiden rahoitusta nettomääräisesti yhteensä noin 350 miljoonaa euroa vuonna 2025 ja noin 550 miljoonaa euroa vuonna 2028.
- Rahoituksen määrä oli jo toiminnan alussa liian vähäinen ja se on muuttunut uudistuksen jälkeen useasti. Alueiden alijäämät ovat merkittäviä, ja lisäsäästöt tulevat väistämättä kasvattamaan paineita alueellisten lisämuutosohjelmien toteuttamiseen, sanoo H23-verkoston puheenjohtaja Sanna Svahn.
Velvoittavan lainsäädännön purkaminen on oikea suunta, mutta rahoituksen leikkauksista koituvat muutokset on vaikea toteuttaa
Keinoja säätelevien normien purku ja velvoittavan lainsäädännön väljentäminen ovat oikea suunta antaa hyvinvointialueille liikkumavaraa kehittää palveluja. Esimerkiksi ympärivuorokautisen hoivan henkilömitoituksen väljentäminen 0,65:stä 0,6:een on tervetullut linjaus, jota tulee kuitenkin samanaikaisesti vahvistaa tarkastelemalla sitä, keiden muiden kuin sote-ammattilaisten työpanos on laskettavissa mitoitukseen ja kuinka huomioidaan teknologiaa hyödyntävät ratkaisut. Mitoitusmuutokset johtavat sopimusten tarkasteluun palveluntuottajien kanssa ja muutokset eivät tuo helpotusta välittömästi.
Kehysriihessä ehdotetut julkisten palveluiden rajaukset ovat pienimuotoisia, ja toteutettavissa tällä hetkellä lähinnä jonoon asettamisella. Suomessa ei ole julkisten palveluiden palveluvalikoimaa ja jatkokeskustelu julkisilla varoilla tuotettavista palveluista tarvitaan.
Hyvinvointialueiden lakisääteisten tehtävien muutokset vähentävät merkittävästi hyvinvointialueiden valtion rahoitusta. Erityisesti hoitotakuun keventämisellä tavoiteltu kustannusvaikutus, 132 milj. euroa, on merkittävä.Perusterveydenhuollon hoitotakuun pääsyn kriteereitä pitäisi uudistaa laajasti, mutta hoitoon pääsyä perustasolla ei pidä pitkittää. Uudet palveluiden tuotantotavat, kuten digitaaliset vastaanotot pitää huomioida osana hoitotakuun toteuttamista.
Lainsäädännön muutosten tulisi mahdollistaa perustason palvelujen vahvistaminen
Osa kaavailluista muutoksista on ristiriidassa hyvinvointialueille asetettujen tavoitteiden kanssa. Hyvinvointialuejohtajat kantavat huolta lisäsopeutusten kohdistumisesta ihmisten arkeen.
Nyt tehdyillä linjauksilla voi olla kauaskantoisiakin vaikutuksia palvelujen saatavuuteen ja laatuun, eivätkä päätökset tarjoa riittävästi ratkaisuja henkilöstöpulasta johtuviin ongelmiin ja resurssien tarkoituksenmukaiseen kohdentamiseen.
Palvelujärjestelmän suurimmat kustannukset ovat ympärivuorokautisissa toiminnoissa kuten erityisryhmien asumispalveluissa ja sairaaloiden vuodeosastohoidossa. Pitkällä tähtäimellä näiden toimintojen kriittinen tarkastelu voi vapauttaa voimavaroja kohdennettavaksi muun perustason toiminnan vahvistamiseen.
Hyvinvointialuejohtajat odottavat valtiolta merkittäviä lainsäädäntömuutoksia, joiden myötä lakisääteisten tehtävien suorittamisen keinovalikoima on nykyistä joustavampi ja uusien palvelumuotojen kokeilu helpompaa. Ainoastaan tätä kautta hyvinvointialueet voivat onnistua niille asetuissa tavoitteissa.
H23-verkoston jäsenet:
Timo Aronkytö, Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Matti Bergendahl, HUS-yhtymä
Marina Erhola, Pirkanmaan hyvinvointialue
Harri Hagman, Kymenlaakson hyvinvointialue
Jari Jokela, Lapin hyvinvointialue
Juha Jolkkonen, Helsinki
Tommi Niemi, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Marina Kinnunen, Pohjanmaan hyvinvointialue
Kristiina Kariniemi-Örmälä, Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
Marko Korhonen, Pohjois-Savon hyvinvointialue
Katja Virta, Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue
Kirsi Leivonen, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue
Sally Leskinen, Etelä-Karjalan hyvinvointialue
Jukka Lindberg, Kainuun hyvinvointialue
Ilkka Luoma, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Max Lönnqvist, Itä-Uudenmaan hyvinvointialue
Tarmo Martikainen, Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Olli Naukkarinen, Kanta-Hämeen hyvinvointialue
Santeri Seppälä, Etelä-Savon hyvinvointialue
Sanna Svahn, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Jan Tollet, Keski-Suomen hyvinvointialue
Kirsi Varhila, Satakunnan hyvinvointialue
Petri Virolainen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueHyvinvointialuejohtajat: Perustason palvelujen vahvistaminen ei saa vaarantua lisäsopeutuksien vuoksi
18.4.2024Hyvinvointialuejohtajat kannattavat sitä, että palvelujen järjestämisen edellytyksiä parannetaan...Hyvinvointialuejohtajat: Perustason palvelujen vahvistaminen ei saa vaarantua lisäsopeutuksien vuoksi
Hyvinvointialuejohtajat kannattavat sitä, että palvelujen järjestämisen edellytyksiä parannetaan esimerkiksi henkilöstömitoituksia helpottamalla. Alueet tarvitsevat nyt työrauhaa kehittää ja uudistaa asukkaiden tarvitsemia palveluja.