Navigation Menu

Navigation Menu

Rokotuspalvelut

Navigation Menu

Rokotuspalvelut

Rokotuspalvelut

Rokotuksilla ehkäistään tartuntatauteja. Kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset ovat vapaaehtoisia ja maksuttomia.

Lasten ja nuorten kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvat rokotukset annetaan neuvoloissa sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa.

Aikuisten kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset

Aikuisten olisi hyvä olla ajan tasalla omasta rokotussuojastaan ja tarkistaa, onko saanut kaikki kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet. Esimerkiksi vesirokkorokotetta on tarjottu vuoden 2005 jälkeen syntyneille neuvoloissa. Jos henkilö ei ole sairastanut vesirokkoa, voi rokotteen ottaa vielä aikuisenakin.

Perusterveiden aikuisten vapaaehtoiset rokotukset

Perusterveille aikuisille suositellaan tällä hetkellä koronarokotteiden perussarjaa. Vyöruusurokotetta suositellaan kaikille yli 50-vuotiaille perusterveille aikuisille.

Matkailijarokotteiden, esimerkiksi hepatiittirokotuksen, tarve kannattaa tarkistaa kohdemaan mukaan. Lisätietoja voi kysyä omasta terveydenhuollon yksiköstä.

Erityisryhmille suositeltavat rokotukset

Sairauden, lääkityksen tai iän puolesta riskiryhmiin kuuluvien on erityisen tärkeää pitää huolta omasta rokotussuojasta. Oman rokotustilanteen voi tarkistaa terveydenhuollosta.

Työntekijöiden rokotukset

Eri ammattiryhmien työhön vaadittavat rokotukset voi selvittää työterveyshuollon kautta.

Kiäs já maggaar iävtuiguin

Rokotuspalvelut on tarkoitettu kaikille Lapin hyvinvointialueen asukkaille.

Päikkikode valjiim

Valjii päikkikode já uážuh uáinusân ohtâvuotâtiäđuid, šleđgâlijd palvâlusâid já eres tiäđuid moh kyeskih palvâlusâid.

Valjii päikkikode:

Ajanvaraus influenssa- korona- ja pneumokokkirokotukseen (Tervola)

Voit varata ajan sähköisesti influenssarokotukseen, koronarokotteen tehosteisiin sekä pneumokokkirokotukseen. Palvelussa voit myös peruuttaa varatun ajan.

Ajanvaraus pneumokokki- ja punkkirokotuksiin (Kemi)

Voit varata ajan sähköisesti pneumokokki- ja punkkirokotuksiin. Palvelussa voit myös peruuttaa varatun ajan.

Ajanvaraus punkkirokotuksiin (Simo)

Voit varata ajan sähköisesti punkkirokotuksiin. Palvelussa voit myös peruuttaa varatun ajan.

Yhteydenotto terveyskeskukseen (Pello)

Yhteydenotto tarjoaa vaihtoehdon terveyskeskukseen soittoon tai käymiseen. Voit olla yhteydessä pitkäaikaissairauksiin liittyvissä asioissa tai tavanomaisissa päivystysluonteisissa ongelmissa (esim. äkilliset hengitystietulehdukset, selkäkivut, nyrjähdykset). Hätätilanteeseen palvelu ei sovellu. Soita silloin 112.

Kun täytät ja lähetät yhteydenottopyynnön terveyskeskukseen, annat samalla luvan ammattilaisen tarvittaessa pyytää konsultaatiota muualta esim. Lapin keskussairaalasta. Lähettämäsi tiedot kirjataan potilastietojärjestelmään. Pyrimme vastaamaan yhteydenottoosi mahdollisimman pian: Kiireellistä reagointia vaativissa asioissa vastaamme saman päivän aikana, jos olet lähettänyt viestin meille arkena kello 13 mennessä. Muissa asioissa vastaamme viimeistään kahden arkipäivän kuluessa.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelun kautta voi lähettää viestejä ja kysymyksiä, myös liitteiden lähettäminen on turvallista. Lähetetyt viestit sekä niihin saapuneet vastaukset tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.

Käytön tuki

Ajanvaraus terveydenhuoltoon (Inari)

Sähköisestä ajanvarauksesta voi varata ajan röntgeniin ja hoitajan vastaanotolle. Hoitajan vastaanotto: injektiot, korvahuuhtelut, haavanhoidot, ompeleiden poisto. Terveydenhoitajan vastaanotto: rokotukset, kuulon tutkimukset, kutsuntatarkastukset, kouluuntulotarkastukset, 2v, 3v, 5v ja 6v neuvolatarkastukset.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelu on tietoturvallinen.

Ajanvaraus terveydenhuoltoon (Sodankylä)

Palvelussa voi varata ajan korona- ja influenssarokotuksiin, röntgeniin, sydän- ja kuulotutkimuksiin, äitiysneuvolaan ensikäynnille ja 5 v. neuvolatarkastukseen. Voit myös siirtää ja perua varaamasi ajan.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelu on tietoturvallinen.

Ajanvaraus rokotepalveluihin (Kemijärvi)

Palvelusta voit varata ajan influenssa- ja koronarokotukseen. Voit myös perua varaamasi ajan.

Ajanvaraus koronarokotukseen (Kemi)

Voit varata ajan sähköisesti koronarokotukseen. Palvelussa voit myös peruuttaa varatun ajan.

Ajanvaraus influenssarokotukseen (Kemi)

Voit varata ajan sähköisesti koronarokotukseen. Palvelussa voit myös peruuttaa varatun ajan.

Ajanvaraus rokotepalveluihin ja diabetestarvikejakeluun (Rovaniemi)

Varaa aika sähköisesti korona- ja influenssarokotteelle sekä diabetestarvikkeiden jakeluun. Näet palvelussa sinulle varatut ajat, ja voit siirtää tai perua jo varatun ajan.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelu on tietoturvallinen.

Ajanvaraus rokotepalveluihin (Salla)

Varaa aika sähköisesti rokotuksiin. Palvelussa näet varaamasi ajat, ja voit siirtää ja perua varatun ajan.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi.

Ajanvaraus influenssa- ja koronarokotuksiin (Keminmaa)

Voit varata ajan sähköisesti influenssa- ja koronarokotukseen. Palvelussa voit myös peruuttaa varatun ajan.

Ajanvaraus influenssa- ja koronarokotuksiin (Tornio)

Voit varata ajan sähköisesti korona- ja influenssarokotukseen. Palvelussa voit myös peruuttaa varatun ajan.

Ajanvaraus terveyspalveluihin (Pello)

Palvelusta voit varata aikoja sairaanhoitajan vastaanotolle, sairaanhoitajan puhelinajoille, rokotuksille, röntgeniin, spirometriaan, EKG:hen eli sydänfilmiin ja hammashuollon palveluihin. Voit myös siirtää ja perua jo varatun ajan.

Palvelussa tunnistetietona on henkilötunnus.

Ajanvaraus terveyspalveluihin (Enontekiö, Muonio)

Palvelussa voit varata aikoja Muoniossa hammashoitoon, Hetassa hammashoitoon, terveydenhoitajien ja sairaanhoitajien vastaanotolle sekä koronarokotukseen. Voit myös siirtää ja perua jo varatun ajan.

Palvelussa tunnistetietona on henkilötunnus.

Terveysneuvonta ja -asiointi (Inari)

Terveysneuvonta ja -asiointi on henkilökohtaista neuvontaa kirjallisesti koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon, neuvolapalveluihin, rokotusneuvontaan ja diabeteshoitoon liittyen.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelun kautta voi lähettää viestejä ja kysymyksiä, myös liitteiden lähettäminen on turvallista. Lähetetyt viestit sekä niihin saapuneet vastaukset tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.

Käytön tuki

Rokotusneuvonta (Tornio)

Palvelussa saa henkilökohtaista rokotusneuvontaa ja tietoa omista rokotuksista kirjallisesti.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelun kautta voi lähettää viestejä ja kysymyksiä, myös liitteiden lähettäminen on turvallista. Lähetetyt viestit sekä niihin saapuneet vastaukset tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.

Käytön tuki

Klinik - yhteydenotto terveyspalveluihin (Salla)

24h asiointi Klinik -palvelun avulla voit jättää yhteydenottopyynnön terveysasemalle, neuvolapalveluihin, opiskeluterveydenhuoltoon, suun terveydenhuoltoon, mielenterveys- ja päihdepalveluihin sekä useille eritystyöntekijöille. Yhteydenottoon vastataan mahdollisimman pian. Vaivasta riippuen tuloksena voi olla omahoito-ohje, lääkärin tai hoitajan vastaanotto tai muu kulloinkin sopivin hoidon aloitus.

Palvelun käyttöön tarvitaan henkilötunnus. Palveluun kirjoitettu teksti tallennetaan sellaisenaan potilastietojärjestelmään.

Klinik - yhteydenotto terveysasemalle (Kemijärvi)

24h asiointi Klinik -palvelun avulla voit jättää yhteydenottopyynnön terveysasemalle tai neuvolapalveluihin. Yhteydenottoon vastataan mahdollisimman pian, yhden (1) arkipäivän kuluessa. Vaivasta riippuen tuloksena voi olla omahoito-ohje, lääkärin tai hoitajan vastaanotto tai muu kulloinkin sopivin hoidon aloitus.

Palvelun käyttöön tarvitaan henkilötunnus. Palveluun kirjoitettu teksti tallennetaan sellaisenaan potilastietojärjestelmään.

Inarin rokotuspalvelut

Saat yhteyden rokotuksista vastaavaan terveydenhoitajaan puhelimitse arkipäivisin. Voit myös jättää soittopyynnön.

Soittoaika
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 09:00

Keminmaan neuvola

Neuvolasta saat terveyspalveluja kaiken ikäisille.

  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 08:00 - 16:00
  • Vástuppeeivi 08:00 - 14:00

Utsjoen terveydenhoitaja

Saat yhteyden terveydenhoitajaan puhelimitse arkipäivisin. Terveydenhoitaja toimii Utsjoki-Nuorgam-alueella. Saat palveluja myös pohjoissaamenkielellä.

Voit ottaa yhteyttä terveydenhoitajaan äitiys- ja lastenneuvola-, ehkäisyneuvola-, koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto, diabetes-, rokotus-, muistineuvola- sekä seniorineuvola-asioissa.

  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 08:00 - 16:00
  • Vástuppeeivi 08:00 - 14:00

Kittilän matkailuterveysneuvonta ja rokotukset

Matkailuterveysneuvontaan ja rokotuksiin liittyvissä asioissa saat yhteyden terveydenhoitajaan puhelimitse arkipäivisin.

Pellon terveyskeskuksen ajanvaraus

Saat yhteyden terveyskeskuksen ajanvaraukseen puhelimitse arkipäivisin. Muina aikoina kiireellisissä tilanteissa saat yhteyden päivystävään sairaanhoitajaan joka päivä ympäri vuorokauden.

Ajanvarausnumerosta tavoitat oman tiimisi sairaanhoitajan, joka arvioi hoidon tarpeesi ja hoidon kiireellisyyden sekä ohjaa sinut oikeaan hoitopaikkaan. Kuntalaiset on jaettu kahteen tiimiin sukunimen alkukirjaimen perusteella:

  • Vaappu-tiimi (A-L-alkuiset sukunimet)
  • Väylä-tiimi (M-Ö-alkuiset sukunimet)

Jos kotikuntasi on muu kuin Pello, mutta olet valinnut Pellon terveyskeskuksen asiointipaikaksi, kuulut Väylä-tiimiin.

Terveyskeskuksen ajanvarausnumerossa on käytössä takaisinsoittojärjestelmä, jossa valitset seuraavista:

1. Vaappu-tiimi

2. Väylä-tiimi

3. Neuvola

4. Ulkopaikkakuntalaiset ja palvelu englanniksi

5. Viranomaislinja

Hoidontarpeen arviointi ja ajanvaraus
  • Vuossaargâ - Majebaargâ 08:00 - 15:00
  • Koskoho 09:00 - 15:00
  • Tuorâstuv - Vástuppeeivi 08:00 - 15:00
Päivystävä sairaanhoitaja
Neuvolan soittoajat
  • Vuossaargâ - Majebaargâ 08:00 - 09:00
  • Koskoho 09:00 - 10:00
  • Tuorâstuv - Vástuppeeivi 08:00 - 09:00

Muonion terveyskeskuksen ajanvaraus

Saat yhteyden terveyskeskuksen ajanvaraukseen puhelimitse arkipäivisin. Jokaiselle Muonion kunnan asukkaalle on määritelty oma hoitotiimi. Se, minkä hoitotiimin asiakas olet, määräytyy asuinpaikkasi mukaan. Muoniossa on kaksi hoitotiimiä:

  • Savu-tiimi palvelee Muonion taajama-alueen asukkaita. Alueeseen kuuluvat: Huomisenpolku, Ratsutie, Autiontie, Lompolovuoman länsipuoli, Miljoonatie, Hillatie, Suukoskentie, Oostatie, Pentinpolku, Tuorevaarantie, Puhdistamontie ja taajama-alue.
  • Outa-tiimiin kuuluu Muonion taajama-alueen ympärillä oleva asutus.

Ajanvarausnumerossa on käytössä takaisinsoittopalvelu. Kuuntele takaisinsoittopalvelun viesti loppuun saakka ennen kuin suljet puhelun. Voit jättää soittopyynnön ympäri vuorokauden. Soitamme sinulle takaisin terveysaseman aukioloaikoina.

Virka-ajan ulkopuolella kiireellisissä asioissa soita Muonion vuodeosaston päivystävälle sairaanhoitajalle. Muonion terveysasema palvelee päivystysasioissa myös enontekiöläisiä silloin, kun oman kunnan terveysasemat ovat kiinni.

  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 08:00 - 15:45
  • Vástuppeeivi 08:00 - 13:45

Hetan terveysaseman rokotusneuvonta

Rokotusneuvonnan kautta voit varata ajan kansallisen rokotusohjelman mukaisiin rokotuksiin, matkailijoiden rokotuksiin ja koronarokotuksiin.

Lasten ja koululaisten rokotukset hoituvat ikäkausitarkastuksissa lastenneuvolassa ja kouluterveydenhuollossa. Aikuisten tulee huolehtia ainoastaan ajan tasalla olevasta jäykkäkouristusrokotussuojasta. Matkailijan on hyvä ottaa yhteyttä rokotussuunnitelman laatimiseksi vähintään 1-2 kuukautta ennen matkaa.

Voit saada rokotustodistuksen Kelan OmaKanta-palvelusta.

  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 08:00 - 16:00
  • Vástuppeeivi 08:00 - 14:00

Ylitornion terveyskeskuksen puhelinpalvelu

Saat yhteyden terveyskeskuksen puhelinpalveluun arkipäivisin. Saat neuvontaa ja arvion vastaanotolle hakeutumisen tarpeesta.

Jos asiasi koskee reseptejä, laboratorion tai röntgenin ajanvarausta, potilasasiakirjoja tai taksikeskusta, ota yhteys terveyskeskuksen vastaanoton puhelinnumeroon.

Iltaisin, öisin, viikonloppuisin ja arkipyhinä ota kiireellisissä asioissa yhteys Länsi-Pohjan keskussairaalan akuuttiklinikalle.

1. alue lääkäri – sairaanhoitaja

Kirkonkylä (virastotalo – Sofiankatu), Tolpinmäki, Koivistonpää, Ojalanpää, Kantomaanpää, Ratasvuoma, Nivanpää, Lohijärvi, Pakisjärvi, Pessalompolo, Meltosjärvi, Raanujärvi

2. alue lääkäri– sairaanhoitaja

Parkkitie – Nuotioranta, Kirkonkylän pohjoisosa (Sahaherrantiestä pohjoiseen) , Niuro, Lutunkuja, Suutarinmäki, Hyllykylä, Kopanmäki, Taroniemi, Purasenvaara, Aavasaksa, Kuivakangas, Kaulinranta

3. alue lääkäri– sairaanhoitaja

Armassaari, Kainuunkylä, Väystäjä, Pekanpää, Rajantie 24 – 410, Tengeliö, Portimo, Etelä-Portimo, Törmäsjärvi, Mellakoski

Kiireellisen hoidon ajanvaraus
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 16:00
Kiireettömän hoidon ajanvaraus
  • Vuossaargâ 08:00 - 10:00, 13:00 - 14:00
  • Majebaargâ 08:00 - 10:00, 13:00 - 14:00
  • Koskoho 08:00 - 10:00, 13:00 - 14:00
  • Tuorâstuv 08:00 - 10:00, 13:00 - 14:00
  • Vástuppeeivi 08:00 - 10:00, 13:00 - 14:00
Terveyskeskuksen vastaanoton soittoajat
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 14:00

Kolarin terveyskeskuksen vastaanoton hoitaja

Ota yhteys terveyskeskuksen vastaanoton hoitajaan sekä kiireellisissä että kiireettömissä asioissa. Tavoitat hoitajan puhelimitse arkipäivisin. Numerossa on käytössä takaisinsoittojärjestelmä. Hoitaja neuvoo terveyteen liittyvissä asioissa ja arvioi hoidon tarpeesi.

Iltaisin, viikonloppuisin ja arkipyhinä ota kiireellisissä tilanteissa yhteys terveyskeskuksen osastolle.

Vastaanoton hoitajan soittoajat
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 09:00 - 15:00
Terveyskeskuksen osasto (myös arkipyhät)
  • Vuossaargâ - Majebaargâ 15:00 - 08:00
  • Majebaargâ - Koskoho 15:00 - 08:00
  • Koskoho - Tuorâstuv 15:00 - 08:00
  • Tuorâstuv - Vástuppeeivi 15:00 - 08:00
  • Vástuppeeivi - Vuossaargâ 15:00 - 08:00

Ranuan terveyskeskuksen ajanvaraus lääkärien ja hoitajien vastaanotolle

Voit varata ajan lääkärille tai hoitajalle puhelimitse arkipäivisin.

Kun terveyskeskus on suljettu, ota kiireellisissä asioissa yhteys akuutti- ja kuntoutusosaston vastaavaan sairaanhoitajaan.

Terveyskeskuksen aukioloajat
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 16:00

Savukosken terveysaseman ajanvaraus

Saat yhteyden terveysaseman ajanvarauksen hoitajaan puhelimitse arkipäivisin. Käytössä on automaattinen puhelinpalvelujärjestelmä. Palvelunumero ei ole koskaan varattuna, eli yksi puhelu riittää. Voit valita, jäätkö odottamaan vuoroasi linjoille vai valitsetko itsellesi takaisinsoiton.

Laboratorion näytteenottoon on aina varattava aika. Varaa aika hyvissä ajoin erityisesti sokerirasituksiin.

Iltaisin ja viikonloppuisin ota kiireellisissä tilanteissa yhteys Sodankylän hyvinvointikeskus Sopukan akuuttivastaanoton ajanvaraukseen. Yöaikaan ota yhteys Lapin keskussairaalan päivystyspoliklinikalle.

Savukosken terveyskeskuksen avovastaanotto on suljettu ajalla 1.7.-28.7.2024. Tarvittaessa ota yhteys Pelkosenniemen terveyskeskuksen ajanvaraukseen: p. 040 563 8131.

Toimintaohje puhelinpalveluun:

Puheluusi vastaa aina ensimmäisenä nauhoite. Kuuntele annetut ohjeet loppuun asti ja toimi niiden mukaan. Terveyskeskuksesta otetaan sinuun yhteyttä saman päivän aikana.

Terveysaseman aukioloajat (toistaiseksi suljettu perjantaisin)
  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 08:00 - 14:45
Sodankylän akuuttivastaanoton ajanvaraus (iltaisin ja viikonloppuisin)
  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 14:45 - 21:00
  • Vástuppeeivi - Pasepeeivi 08:00 - 21:00
Lapin keskussairaalan päivystyspoliklinikka (yöaikainen päivystys)
  • Vuossaargâ - Majebaargâ 21:00 - 08:00
  • Majebaargâ - Koskoho 21:00 - 08:00
  • Koskoho - Tuorâstuv 21:00 - 08:00
  • Tuorâstuv - Vástuppeeivi 21:00 - 08:00
  • Vástuppeeivi - Lávurduv 21:00 - 08:00
  • Lávurduv - Pasepeeivi 21:00 - 08:00
  • Pasepeeivi - Vuossaargâ 21:00 - 08:00

01.07.2024 - 28.07.2024 Savukosken avovastaanotto

Simon terveysaseman vastaanoton ajanvaraus

Voit varata ajan lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotolle puhelimitse arkipäivisin. Kiireettömissä asioissa sekä laboratorion näytteenoton ajanvaraukseen ja tulosten kyselyyn liittyvissä asioissa ota yhteyttä kello 10 jälkeen.

Iltaisin, öisin, viikonloppuisin ja arkipyhinä ota kiireellisissä tilanteissa yhteys Länsi-Pohjan keskussairaalan akuuttiklinikalle.

Terveysaseman aukioloajat
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 16:00

Tervolan terveysaseman kiireetön ajanvaraus (Terveystalo)

Tervolan terveysasemalle voit varata kiireettömän ajan puhelimitse arkipäivisin. Ajanvarausnumerosta voit tiedustella myös laboratorio- ja röntgentutkimusten tuloksia. Tutkimustuloksia koskevat tiedustelut pyydämme soittamaan iltapäivisin.

Tervolan terveyspalvelujen tuottamisesta vastaa Terveystalo.

Kiireettömän ajanvarauksen soittoajat
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 10:00 - 15:00
Laboratorio- ja röntgentutkimuksia koskevat tiedustelut
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 13:00 - 15:00

Karigasniemen terveydenhoitaja

Saat yhteyden terveydenhoitajaan puhelimitse arkipäivisin.

Voit hakeutua Karigasniemessä terveydenhoitajan vastaanotolle äitiys- ja lastenneuvola-, kouluterveydenhuolto-, seniorineuvola-, diabetes- ja rokotusasioissa. Karigasniemen terveydenhoitaja toimii koko kunnan alueella diabetes- ja seulontahoitajana.

Terveydenhoitaja ja terveyskeskuksen ajanvaraus
  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 08:00 - 16:00
  • Vástuppeeivi 08:00 - 14:00

Kittilän terveydenhoitajien ajanvaraus

Voit varata ajan terveydenhoitajalle puhelimitse arkipäivisin. Voit hakeutua tarkastukseen terveydenhoitajalle, jos sinua huolettaa esimerkiksi kolesteroliarvo, ylipaino, verenpaine, verensokeri, muistiongelmat tai haluat muutoin kartoittaa elintapojasi.

Terveydenhoitajilla on käytössä takaisinsoittojärjestelmä.

Pellon oppilashuollon puhelinasiointi

Saat yhteyden kouluterveydenhoitajaan ja opinto-ohjaajaan puhelimitse arkipäivisin. Tavoitat työntekijät myös Whatsapp-viestillä tai Wilma-viestillä.

Sallan sosiaali- ja terveyskeskuksen ajanvaraus

Saat yhteyden terveyskeskuksen ajanvaraukseen puhelimitse arkipäivisin ja arki-iltaisin. Hoitaja tekee puhelimessa arvion hoidon tarpeesta ja sen kiireellisyydestä. Tarvittaessa voit saada ajan samalle päivälle joko hoitajalle tai lääkärille.

Arki-iltaisin hoitaja tekee hoidon tarpeen arvion, jonka perusteella sinut ohjataan puhelimitse itsehoitoon, kiireettömään ajanvaraukseen tai lääkäripäivystykseen. Sallassa ei ole vastaanottoa iltaisin. Ilta-aikaan lääkäripäivystys on Kemijärvellä Hyvinvointikeskus Lapponiassa ja Lapin keskussairaalassa Rovaniemellä.

Yöaikaan ota kiireellisissä tilanteissa puhelimitse yhteys Lapin keskussairaalan päivystyspoliklinikalle.

Terveyskeskuksen ajanvaraus
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 16:00
Hoidon tarpeen arviointi arki-iltaisin
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 16:00 - 21:00

Sodankylän terveyskeskus - Sopukan kiireettömän hoidon ajanvaraus

Voit varata ajan lääkärin ja hoitajan vastaanotolle soittamalla oman tiimisi asiointi- ja ajanvarausnumeroon. Se, minkä hoitotiimin asiakas olet, määräytyy sukunimesi ensimmäisen kirjaimen mukaan.

Jos sukunimesi alkaa kirjaimella A-L, ota yhteys Kiela-tiimiin. Jos sukunimesi alkaa kirjaimella M-Ö, ota yhteys Siula-tiimiin.

Hoitaja tekee yhteydenoton aikana hoidon tarpeen arvion, jonka perusteella sinut ohjataan joko lääkärin tai hoitajan vastaanotolle.

Kiireettömän hoidon ajanvaraus
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 14:00

Terveydenhoitaja

Äitiysneuvolan tavoitteena on edistää sekä syntyvän lapsen että hänen vanhempiensa terveyttä ja hyvinvointia. Terveydentilan seurannan lisäksi terveydenhoitaja tukee muutoinkin perhettä uudessa elämäntilanteessa. Äitiysneuvola auttaa myös perhesuunnittelussa (=ehkäisyneuvonta). Neuvolakäyntiä varten tulee varata aika.

Lastenneuvolatoiminta tähtää lapsen kokonaiskehityksen tukemiseen ja seurantaan. Neuvolatoiminta tarkoittaa terveyden edistämistä, sairauksien ennalta ehkäisemistä ja varhaistoteamista.

Perheillä on lisäksi mahdollisuus saada tarvittaessa maksutonta perhetyötä.

Kemijärven äitiys-, lasten- ja perhesuunnitteluneuvolan terveydenhoitajat

Varaa terveydenhoitajien ja lääkärien neuvolavastaanottoajat oman alueesi terveydenhoitajalta.

Neuvolapalveluiden kautta saat myös yleiset ja matkailijoiden rokotuspalvelut.

Tornion Suensaaren neuvola

Voit varata tai perua neuvola-ajan sekä saada ohjausta ja neuvontaa soittamalla neuvolan terveydenhoitajille. Palvelu on tarkoitettu lasta odottaville perheille, neuvolaikäisille lapsille sekä aikuisille. Voit myös varata ajan seniorineuvolaan ja työttömien terveystarkastukseen.

Rokotusasioissa ota yhteyttä seniorineuvolan ja työttömien terveystarkastuksen numeroon.

Terveydenhoitajat
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 09:00
Seniorineuvola ja työttömien terveystarkastus, rokotukset
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 11:00

Rovaniemen influenssa- ja koronavirusrokotuksen puhelinajanvaraus

Puhelinajanvarauksesta voit varata ajan influenssa- ja koronavirusrokotetta varten.

  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 09:00 - 14:00
  • Vástuppeeivi 09:00 - 12:30

Savukosken neuvolan terveydenhoitaja/kouluterveydenhoitaja

Saat yhteyden neuvolan terveydenhoitajaan/kouluterveydenhoitajaan soittamalla arkipäivisin. Voit olla yhteydessä terveydenhoitajaan myös koulupsykologin palveluihin liittyvissä asioissa.

Terveydenhoitajalta voi myös tiedustella kohdunkaulan syövän seulonnoista.

Neuvolan aukioloajat
  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 08:00 - 16:00
  • Vástuppeeivi 08:00 - 13:30

Pelkosenniemen neuvolan terveydenhoitaja

Saat yhteyden neuvolan terveydenhoitajaan/kouluterveydenhoitajaan puhelimitse arkipäivisin.

Kouluterveydenhuoltoon liittyvissä asioissa terveydenhoitaja on tavoitettavissa Pelkosenniemen koululla pääsääntöisesti tiistaisin ja torstaisin.

Neuvolan aukioloajat
  • Vuossaargâ 08:00 - 16:00
  • Koskoho - Tuorâstuv 08:00 - 16:00
  • Vástuppeeivi 08:00 - 13:30

Kemin äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitajat

Kemin äitiys- ja lastenneuvoloiden terveydenhoitajat

  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 11:00 - 12:00

Muonion terveyskeskus

Muonion terveyskeskuksessa on lääkäreiden ja hoitajien vastaanotot, neuvolat, kuntoutus, hammashoitola, laboratorio, röntgen ja 24-paikkainen vuodeosasto.

Čujottâs

Pirkantie 11, 99300 MUONIO

  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 16:00

Eres ohtâvuotâtiäđuh

Puhelin

Keminmaan terveysasema

Mehiläinen Terveyspalvelut Oy hoitaa Keminmaan kunnan terveyspalvelut. Vastaanotolta saat pitkäaikaissairauksien määräaikaiskontrollit, lakisääteiset lausunnot ja todistukset sekä avun kiireellisiin terveysongelmiin.

Čujottâs

Väylätie 2, 94400 KEMINMAA

  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 16:00

Eres ohtâvuotâtiäđuh

Puhelin

Ylitornion terveyskeskus

Terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palveluja. Ylitornion terveyskeskuksessa toimii poliklinikka, lääkärin kiireetön vastaanotto, laboratorio, röntgen, mielenterveystoimisto, kuntoutus, neuvola ja vuodeosasto.

Čujottâs

Mellantie 5, 95600 YLITORNIO

Ajanvaraus
  • Vuossaargâ 08:00 - 10:00, 13:00 - 14:00
  • Majebaargâ 08:00 - 10:00, 13:00 - 14:00
  • Koskoho 08:00 - 10:00, 13:00 - 14:00
  • Tuorâstuv 08:00 - 10:00, 13:00 - 14:00
  • Vástuppeeivi 08:00 - 10:00, 13:00 - 14:00
Päivystysajanvaraus
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 16:00

Eres ohtâvuotâtiäđuh

Puhelin

Ivalon terveyskeskus

Terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palvelut. Ivalon terveyskeskuksessa toimivat lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotto, neuvola, fysioterapia, puheterapeutti, laboratorio, röntgen, hammashoitola, vuodeosasto sekä ympärivuorokautinen päivystys. Palvelut toimivat ajanvarauksella. Terveyskeskuksessa toimii myös seri-tukipiste seksuaaliväkivallan uhreille.

Terveyskeskuksen neuvonnassa sijaitsevat myös kassapalvelut sekä asiakkaille jätettävien kirjeiden ja pakettien noutopiste.

Čujottâs

Sairaalantie 15, 99800 IVALO

Terveyskeskuksen aukioloajat
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 16:00
Terveyskeskuksen neuvonta
  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 11:30 - 15:15
  • Vástuppeeivi 11:30 - 14:00
Päivystys

Eres ohtâvuotâtiäđuh

Šleđgâpostâ

neuvonta.terveyskeskus.inari@lapha.fi

Puhelin

Kemin terveysasema

Terveysasemalta saat lääkäreiden ja hoitajien palveluita sekä neuvolan, hammashuollon ja fysioterapian palveluja.

Čujottâs

Valtakatu 6, 94100 KEMI

Aukioloajat
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 16:00

Eres ohtâvuotâtiäđuh

Puhelin

Kolarin terveyskeskus

Kolarin terveyskeskuksesta saat terveyspalveluja. Sairaanhoitajan ja lääkärin vastaanotto, hammashoitola, mielenterveystoimisto ja neuvola ovat kaikki saman katon alla. Terveyskeskuksesta saat myös röntgen- ja laboratoriopalveluita. Lisäksi terveyskeskuksessa on ympärivuorokautinen vuodeosasto.

Čujottâs

Sairaalantie 4B, 95900 KOLARI

Eres ohtâvuotâtiäđuh

Puhelin

Pelkosenniemen terveyskeskus

Ensiapu ja ajanvarausvastaanoton lisäksi tiloissa toimii laboratorio, röntgen, neuvola ja suun terveydenhuolto.

Čujottâs

Sodankyläntie 202 A, 98500 PELKOSENNIEMI

  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 08:00 - 14:45
  • Vástuppeeivi 08:00 - 13:30

Ranuan hyvinvointikeskus/terveyskeskus

Terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palveluita.

Terveyskeskuksesta saat seuraavat palvelut:

  • Päivystysvastaanotot
  • Laboratorio
  • Röntgen
  • Neuvola
  • Lääkärien ja hoitajien vastaanotot
  • Kotisairaanhoito
  • Mielenterveyspalvelut
  • Päihdetyön palveluita
  • Fysioterapia
  • Hoitotarvikejakelu
  • Suun terveydenhuolto
  • Akuutti- ja kuntoutus osasto
  • Työterveyshuolto
  • Iäkkäiden sosiaalipalvelut
  • Perhetyö

Čujottâs

Sairaalatie 4, 97700 RANUA

Päivystys ja vastaanotto
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 16:00

Eres ohtâvuotâtiäđuh

Puhelin

Savukosken terveysasema

Ensiapu- ja ajanvarausvastaanoton lisäksi terveysasemalla toimivat laboratorio, suun terveydenhuolto, apuvälinepalvelut ja diabeteshoitotarvikejakelu.

Čujottâs

Uittotie 2, 98800 SAVUKOSKI

Terveysaseman aukioloajat (toistaiseksi suljettu perjantaisin)
  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 08:00 - 14:45

Simon terveysasema

Simon terveysasemalta saat seuraavia perusterveydenhuollon palveluja:

  • lääkäri- ja hoitajapäivystys
  • lääkärin vastaanotto
  • hoitajan vastaanotto
  • laboratorion näytteenotto
  • neuvolapalvelut
  • fysioterapia
  • puheterapia
  • toimintaterapia
  • suun terveydenhuolto
  • mielenterveys- ja päihdepalvelut
  • psykologin vastaanotto
  • työterveyshuollon palvelut

Čujottâs

Varkkermontie 1, 95200 SIMO

Terveysaseman vastaanotto
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 16:00
Laboratorio
  • Vuossaargâ 08:00 - 10:45
  • Koskoho - Tuorâstuv 08:00 - 10:45

Terveystalo Tervolan terveysasema

Tervolan terveysasemalta saat perusterveydenhuollon palveluja. Terveysasemalla toimivat äitiys- ja lastenneuvola, hammashoitola, koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto, työterveyshuolto, fysioterapia, mielenterveyspalvelut sekä aikuisten terveysneuvonta.

Tervolan terveyspalvelujen tuottamisesta vastaa Terveystalo.

Čujottâs

Keskustie 78, 95300 TERVOLA

  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 08:00 - 16:00
  • Vástuppeeivi 08:00 - 14:00

Eres ohtâvuotâtiäđuh

Puhelin

Utsjoen terveyskeskus

Terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palvelut.

Čujottâs

Seitatie 1 A, 99980 UTSJOKI

  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 16:00

Eres ohtâvuotâtiäđuh

Puhelin

Karigasniemen terveysasema

Karigasniemen terveysasemalta saat terveydenhoitajan, sairaanhoitajan, lääkärin ja fysioterapeutin palvelut ajanvarauksella.

Čujottâs

Ylätenontie 123, 99950 KARIGASNIEMI

Kittilän terveyskeskus

Kittilän terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palveluita. Tarvittaessa sinut ohjataan edelleen jatkotutkimuksiin ja -hoitoihin.

Kittilän terveyskeskuksessa toimii poliklinikka, lääkärin kiireetön vastaanotto, laboratorio, röntgen, mielenterveystoimisto, fysioterapia, neuvolat ja akuutti- ja kuntoutusosasto (entiseltä nimeltään vuodeosasto).

Čujottâs

Sairaalantie 2, 99100 KITTILÄ

Poliklinikka ja vastaanotto
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 16:00
Terveyskeskuksen asiointipiste
  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 08:00 - 13:00
  • Vástuppeeivi 08:00 - 12:00
Akuutti- ja kuntoutusosasto (entinen vuodeosasto)
Virtu.fi-viesteihin ja Omaolo-oirearvioihin vastaamme
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 16:00

Eres ohtâvuotâtiäđuh

Puhelin

Pellon neuvola

Pellon neuvolassa työskentelee 2-3 terveydenhoitajaa. Neuvolasta saat äitiys- ja lastenneuvolapalveluita sekä senioriterveydenhoitajan, muistihoitajan ja aikuisvastaanoton palveluja. Palvelemme ajanvarauksella arkipäivisin.

Diabeteshoitotarvikejakelun ajat ovat tiistaisin ja torstaisin kello 10:00-11:00.

Seniorineuvola ilman ajanvarausta palvelee tiistaisin kello 9:00-11:00.

Neuvola sijaitsee terveyskeskuksen rakennuksessa. Sisäänkäynti tapahtuu terveyskeskuksen pääovesta. Aulan jälkeen käänny oikealle neuvolan käytävälle.

Čujottâs

Ahjotie 4-6, 95700 PELLO

  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 08:00 - 16:00
  • Vástuppeeivi 08:00 - 14:00

Pellon oppilashuolto

Pellon oppilashuollon toimitilat sijaitsevat Meän opinahjossa. Oppilashuollossa työskentelevät kouluterveydenhoitaja, koulupsykologi, koulukuraattori ja opinto-ohjaaja.

Čujottâs

Meän opinahjo

Ahjotie 8, 95700 PELLO

Posion terveyskeskus

Saat posiolaisena terveydenhuollon palvelut omasta terveyskeskuksestasi.

Palvelut tuottavat Coronaria Oy ja Hoivatie Oy.

Čujottâs

Sairaalantie 2 A, 97900 POSIO

Vastaanotto avoinna
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 16:00

Eres ohtâvuotâtiäđuh

Puhelin

Rovaniemen Rinteenkulman terveysasema

Rinteenkulman terveysasema sijaitsee Rinteenkulman ostoskeskuksen tiloissa. Terveysasemalle pääset hissillä katutasosta ja Rinteenkulman parkkihallin eri kerroksista.

Terveysasemalla on lääkärin ja hoitajan vastaanotto, laboratorio, kiirepoli sekä fysioterapia- ja toimintaterapiapalvelut.

Čujottâs

Kolmas kerros (eteläpääty)

Koskikatu 25, 96200 ROVANIEMI

Terveysasema
  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 08:00 - 16:00
  • Vástuppeeivi 08:00 - 15:00
Laboratorio
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 07:00 - 15:00

Eres ohtâvuotâtiäđuh

Puhelin

Rovaniemen Pulkamontien terveysasema

Pulkamontien terveysasemalla on lääkärin ja hoitajan vastaanotto, laboratorio, kiirepoli sekä fysioterapeuttipalveluita.

Čujottâs

Pulkamontie 4, 96900 SAARENKYLÄ

Terveysasema
  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 08:00 - 16:00
  • Vástuppeeivi 08:00 - 15:00
Laboratorio
  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 09:00 - 15:00
  • Vástuppeeivi 09:00 - 12:00

Eres ohtâvuotâtiäđuh

Puhelin

Rovaniemen Urheilukadun terveysasema

Urheilukadun terveysasemalla on lääkärin ja hoitajan vastaanotto sekä fysioterapiapalveluja.

Terveysasema sijaitsee rakennuksen toisessa kerroksessa.

Čujottâs

2. krs

Urheilukatu 5-7, 96100 ROVANIEMI

  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 08:00 - 16:00
  • Vástuppeeivi 08:00 - 15:00

Eres ohtâvuotâtiäđuh

Puhelin

Sallan sosiaali- ja terveyskeskus

Sallan sosiaali- ja terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palvelut.

Čujottâs

Jungintie 3, 98900 SALLA

Sodankylän terveyskeskus - hyvinvointikeskus Sopukka

Sodankylän hyvinvointikeskus Sopukka palvelee alueen asukkaita sekä kiireettömissä että kiireellisissä sairaustapauksissa.

Kiireettömät lääkäri- ja hoitajavastaanotot voit varata oman hoitotiimisi kautta. Se, minkä hoitotiimin asiakas olet, määräytyy sukunimesi ensimmäisen kirjaimen mukaan. Äkillisissä sairastapauksissa akuuttivastaanoton hoitaja tekee hoidon tarpeen arvion ja ohjaa tarvittaessa päivystävän lääkärin vastaanotolle.

Čujottâs

Karistamontie 4, 99600 SODANKYLÄ

Sopukan pääoven aukioloajat
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 07:00 - 18:00

Eres ohtâvuotâtiäđuh

Puhelin

Kemijärven neuvola

Saat neuvolasta terveyspalveluja kaiken ikäisille. Neuvolatoiminta sisältää perhesuunnittelu- ja äitiysneuvolan, lastenneuvolan, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon, aikuisvastaanoton ja erilaiset seulontatutkimukset.

Varaa terveydenhoitajien ja lääkärien neuvolavastaanottoajat oman alueesi terveydenhoitajalta. Neuvolassa on käytössä sähköinen yhteydenotto- ja hoidontarpeenarviointiohjelma Klinik, jonka kautta hoituvat yhteydenotot neuvolapalveluihin ja rokotusneuvontaan.

Čujottâs

Sairaalakatu 9, 98100 KEMIJÄRVI

Rokotuksilla ehkäistään tartuntatauteja. Kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset ovat vapaaehtoisia ja maksuttomia. Alle kouluikäisten rokotukset annetaan neuvolassa. Kouluikäisten rokotuksista huolehtii kouluterveydenhuolto ja opiskelijoiden rokotuksista opiskeluterveydenhuolto. Aikuiset rokotetaan sosiaali- ja terveyskeskuksessa.

Sosiaali- ja terveyskeskus antaa neuvontaa matkailijoiden rokotuksista sekä tarvittavat rokotukset. Rokotusohjelmaan kuulumattomat rokotteet on kustannettava usein itse.

Kansallisen rokotusohjelman rokotukset ovat maksuttomia.

Rokotusohjelman ulkopuolisista rokotuksista, esimerkiksi matkailijarokotuksista, peritään hoitajan vastaanottomaksu. Huomaathan, että nämä rokotteet täytyy ostaa itse.

Inarin rokotuspalvelut

Saat yhteyden rokotuksista vastaavaan terveydenhoitajaan puhelimitse arkipäivisin. Voit myös jättää soittopyynnön.

Soittoaika
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 09:00

Keminmaan neuvola

Neuvolasta saat terveyspalveluja kaiken ikäisille.

  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 08:00 - 16:00
  • Vástuppeeivi 08:00 - 14:00

Utsjoen terveydenhoitaja

Saat yhteyden terveydenhoitajaan puhelimitse arkipäivisin. Terveydenhoitaja toimii Utsjoki-Nuorgam-alueella. Saat palveluja myös pohjoissaamenkielellä.

Voit ottaa yhteyttä terveydenhoitajaan äitiys- ja lastenneuvola-, ehkäisyneuvola-, koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto, diabetes-, rokotus-, muistineuvola- sekä seniorineuvola-asioissa.

  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 08:00 - 16:00
  • Vástuppeeivi 08:00 - 14:00

Kittilän matkailuterveysneuvonta ja rokotukset

Matkailuterveysneuvontaan ja rokotuksiin liittyvissä asioissa saat yhteyden terveydenhoitajaan puhelimitse arkipäivisin.

Pellon terveyskeskuksen ajanvaraus

Saat yhteyden terveyskeskuksen ajanvaraukseen puhelimitse arkipäivisin. Muina aikoina kiireellisissä tilanteissa saat yhteyden päivystävään sairaanhoitajaan joka päivä ympäri vuorokauden.

Ajanvarausnumerosta tavoitat oman tiimisi sairaanhoitajan, joka arvioi hoidon tarpeesi ja hoidon kiireellisyyden sekä ohjaa sinut oikeaan hoitopaikkaan. Kuntalaiset on jaettu kahteen tiimiin sukunimen alkukirjaimen perusteella:

  • Vaappu-tiimi (A-L-alkuiset sukunimet)
  • Väylä-tiimi (M-Ö-alkuiset sukunimet)

Jos kotikuntasi on muu kuin Pello, mutta olet valinnut Pellon terveyskeskuksen asiointipaikaksi, kuulut Väylä-tiimiin.

Terveyskeskuksen ajanvarausnumerossa on käytössä takaisinsoittojärjestelmä, jossa valitset seuraavista:

1. Vaappu-tiimi

2. Väylä-tiimi

3. Neuvola

4. Ulkopaikkakuntalaiset ja palvelu englanniksi

5. Viranomaislinja

Hoidontarpeen arviointi ja ajanvaraus
  • Vuossaargâ - Majebaargâ 08:00 - 15:00
  • Koskoho 09:00 - 15:00
  • Tuorâstuv - Vástuppeeivi 08:00 - 15:00
Päivystävä sairaanhoitaja
Neuvolan soittoajat
  • Vuossaargâ - Majebaargâ 08:00 - 09:00
  • Koskoho 09:00 - 10:00
  • Tuorâstuv - Vástuppeeivi 08:00 - 09:00

Muonion terveyskeskuksen ajanvaraus

Saat yhteyden terveyskeskuksen ajanvaraukseen puhelimitse arkipäivisin. Jokaiselle Muonion kunnan asukkaalle on määritelty oma hoitotiimi. Se, minkä hoitotiimin asiakas olet, määräytyy asuinpaikkasi mukaan. Muoniossa on kaksi hoitotiimiä:

  • Savu-tiimi palvelee Muonion taajama-alueen asukkaita. Alueeseen kuuluvat: Huomisenpolku, Ratsutie, Autiontie, Lompolovuoman länsipuoli, Miljoonatie, Hillatie, Suukoskentie, Oostatie, Pentinpolku, Tuorevaarantie, Puhdistamontie ja taajama-alue.
  • Outa-tiimiin kuuluu Muonion taajama-alueen ympärillä oleva asutus.

Ajanvarausnumerossa on käytössä takaisinsoittopalvelu. Kuuntele takaisinsoittopalvelun viesti loppuun saakka ennen kuin suljet puhelun. Voit jättää soittopyynnön ympäri vuorokauden. Soitamme sinulle takaisin terveysaseman aukioloaikoina.

Virka-ajan ulkopuolella kiireellisissä asioissa soita Muonion vuodeosaston päivystävälle sairaanhoitajalle. Muonion terveysasema palvelee päivystysasioissa myös enontekiöläisiä silloin, kun oman kunnan terveysasemat ovat kiinni.

  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 08:00 - 15:45
  • Vástuppeeivi 08:00 - 13:45

Hetan terveysaseman rokotusneuvonta

Rokotusneuvonnan kautta voit varata ajan kansallisen rokotusohjelman mukaisiin rokotuksiin, matkailijoiden rokotuksiin ja koronarokotuksiin.

Lasten ja koululaisten rokotukset hoituvat ikäkausitarkastuksissa lastenneuvolassa ja kouluterveydenhuollossa. Aikuisten tulee huolehtia ainoastaan ajan tasalla olevasta jäykkäkouristusrokotussuojasta. Matkailijan on hyvä ottaa yhteyttä rokotussuunnitelman laatimiseksi vähintään 1-2 kuukautta ennen matkaa.

Voit saada rokotustodistuksen Kelan OmaKanta-palvelusta.

  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 08:00 - 16:00
  • Vástuppeeivi 08:00 - 14:00

Ylitornion terveyskeskuksen puhelinpalvelu

Saat yhteyden terveyskeskuksen puhelinpalveluun arkipäivisin. Saat neuvontaa ja arvion vastaanotolle hakeutumisen tarpeesta.

Jos asiasi koskee reseptejä, laboratorion tai röntgenin ajanvarausta, potilasasiakirjoja tai taksikeskusta, ota yhteys terveyskeskuksen vastaanoton puhelinnumeroon.

Iltaisin, öisin, viikonloppuisin ja arkipyhinä ota kiireellisissä asioissa yhteys Länsi-Pohjan keskussairaalan akuuttiklinikalle.

1. alue lääkäri – sairaanhoitaja

Kirkonkylä (virastotalo – Sofiankatu), Tolpinmäki, Koivistonpää, Ojalanpää, Kantomaanpää, Ratasvuoma, Nivanpää, Lohijärvi, Pakisjärvi, Pessalompolo, Meltosjärvi, Raanujärvi

2. alue lääkäri– sairaanhoitaja

Parkkitie – Nuotioranta, Kirkonkylän pohjoisosa (Sahaherrantiestä pohjoiseen) , Niuro, Lutunkuja, Suutarinmäki, Hyllykylä, Kopanmäki, Taroniemi, Purasenvaara, Aavasaksa, Kuivakangas, Kaulinranta

3. alue lääkäri– sairaanhoitaja

Armassaari, Kainuunkylä, Väystäjä, Pekanpää, Rajantie 24 – 410, Tengeliö, Portimo, Etelä-Portimo, Törmäsjärvi, Mellakoski

Kiireellisen hoidon ajanvaraus
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 16:00
Kiireettömän hoidon ajanvaraus
  • Vuossaargâ 08:00 - 10:00, 13:00 - 14:00
  • Majebaargâ 08:00 - 10:00, 13:00 - 14:00
  • Koskoho 08:00 - 10:00, 13:00 - 14:00
  • Tuorâstuv 08:00 - 10:00, 13:00 - 14:00
  • Vástuppeeivi 08:00 - 10:00, 13:00 - 14:00
Terveyskeskuksen vastaanoton soittoajat
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 14:00

Kolarin terveyskeskuksen vastaanoton hoitaja

Ota yhteys terveyskeskuksen vastaanoton hoitajaan sekä kiireellisissä että kiireettömissä asioissa. Tavoitat hoitajan puhelimitse arkipäivisin. Numerossa on käytössä takaisinsoittojärjestelmä. Hoitaja neuvoo terveyteen liittyvissä asioissa ja arvioi hoidon tarpeesi.

Iltaisin, viikonloppuisin ja arkipyhinä ota kiireellisissä tilanteissa yhteys terveyskeskuksen osastolle.

Vastaanoton hoitajan soittoajat
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 09:00 - 15:00
Terveyskeskuksen osasto (myös arkipyhät)
  • Vuossaargâ - Majebaargâ 15:00 - 08:00
  • Majebaargâ - Koskoho 15:00 - 08:00
  • Koskoho - Tuorâstuv 15:00 - 08:00
  • Tuorâstuv - Vástuppeeivi 15:00 - 08:00
  • Vástuppeeivi - Vuossaargâ 15:00 - 08:00

Ranuan terveyskeskuksen ajanvaraus lääkärien ja hoitajien vastaanotolle

Voit varata ajan lääkärille tai hoitajalle puhelimitse arkipäivisin.

Kun terveyskeskus on suljettu, ota kiireellisissä asioissa yhteys akuutti- ja kuntoutusosaston vastaavaan sairaanhoitajaan.

Terveyskeskuksen aukioloajat
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 16:00

Savukosken terveysaseman ajanvaraus

Saat yhteyden terveysaseman ajanvarauksen hoitajaan puhelimitse arkipäivisin. Käytössä on automaattinen puhelinpalvelujärjestelmä. Palvelunumero ei ole koskaan varattuna, eli yksi puhelu riittää. Voit valita, jäätkö odottamaan vuoroasi linjoille vai valitsetko itsellesi takaisinsoiton.

Laboratorion näytteenottoon on aina varattava aika. Varaa aika hyvissä ajoin erityisesti sokerirasituksiin.

Iltaisin ja viikonloppuisin ota kiireellisissä tilanteissa yhteys Sodankylän hyvinvointikeskus Sopukan akuuttivastaanoton ajanvaraukseen. Yöaikaan ota yhteys Lapin keskussairaalan päivystyspoliklinikalle.

Savukosken terveyskeskuksen avovastaanotto on suljettu ajalla 1.7.-28.7.2024. Tarvittaessa ota yhteys Pelkosenniemen terveyskeskuksen ajanvaraukseen: p. 040 563 8131.

Toimintaohje puhelinpalveluun:

Puheluusi vastaa aina ensimmäisenä nauhoite. Kuuntele annetut ohjeet loppuun asti ja toimi niiden mukaan. Terveyskeskuksesta otetaan sinuun yhteyttä saman päivän aikana.

Terveysaseman aukioloajat (toistaiseksi suljettu perjantaisin)
  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 08:00 - 14:45
Sodankylän akuuttivastaanoton ajanvaraus (iltaisin ja viikonloppuisin)
  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 14:45 - 21:00
  • Vástuppeeivi - Pasepeeivi 08:00 - 21:00
Lapin keskussairaalan päivystyspoliklinikka (yöaikainen päivystys)
  • Vuossaargâ - Majebaargâ 21:00 - 08:00
  • Majebaargâ - Koskoho 21:00 - 08:00
  • Koskoho - Tuorâstuv 21:00 - 08:00
  • Tuorâstuv - Vástuppeeivi 21:00 - 08:00
  • Vástuppeeivi - Lávurduv 21:00 - 08:00
  • Lávurduv - Pasepeeivi 21:00 - 08:00
  • Pasepeeivi - Vuossaargâ 21:00 - 08:00

01.07.2024 - 28.07.2024 Savukosken avovastaanotto

Simon terveysaseman vastaanoton ajanvaraus

Voit varata ajan lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotolle puhelimitse arkipäivisin. Kiireettömissä asioissa sekä laboratorion näytteenoton ajanvaraukseen ja tulosten kyselyyn liittyvissä asioissa ota yhteyttä kello 10 jälkeen.

Iltaisin, öisin, viikonloppuisin ja arkipyhinä ota kiireellisissä tilanteissa yhteys Länsi-Pohjan keskussairaalan akuuttiklinikalle.

Terveysaseman aukioloajat
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 16:00

Tervolan terveysaseman kiireetön ajanvaraus (Terveystalo)

Tervolan terveysasemalle voit varata kiireettömän ajan puhelimitse arkipäivisin. Ajanvarausnumerosta voit tiedustella myös laboratorio- ja röntgentutkimusten tuloksia. Tutkimustuloksia koskevat tiedustelut pyydämme soittamaan iltapäivisin.

Tervolan terveyspalvelujen tuottamisesta vastaa Terveystalo.

Kiireettömän ajanvarauksen soittoajat
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 10:00 - 15:00
Laboratorio- ja röntgentutkimuksia koskevat tiedustelut
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 13:00 - 15:00

Karigasniemen terveydenhoitaja

Saat yhteyden terveydenhoitajaan puhelimitse arkipäivisin.

Voit hakeutua Karigasniemessä terveydenhoitajan vastaanotolle äitiys- ja lastenneuvola-, kouluterveydenhuolto-, seniorineuvola-, diabetes- ja rokotusasioissa. Karigasniemen terveydenhoitaja toimii koko kunnan alueella diabetes- ja seulontahoitajana.

Terveydenhoitaja ja terveyskeskuksen ajanvaraus
  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 08:00 - 16:00
  • Vástuppeeivi 08:00 - 14:00

Kittilän terveydenhoitajien ajanvaraus

Voit varata ajan terveydenhoitajalle puhelimitse arkipäivisin. Voit hakeutua tarkastukseen terveydenhoitajalle, jos sinua huolettaa esimerkiksi kolesteroliarvo, ylipaino, verenpaine, verensokeri, muistiongelmat tai haluat muutoin kartoittaa elintapojasi.

Terveydenhoitajilla on käytössä takaisinsoittojärjestelmä.

Pellon oppilashuollon puhelinasiointi

Saat yhteyden kouluterveydenhoitajaan ja opinto-ohjaajaan puhelimitse arkipäivisin. Tavoitat työntekijät myös Whatsapp-viestillä tai Wilma-viestillä.

Sallan sosiaali- ja terveyskeskuksen ajanvaraus

Saat yhteyden terveyskeskuksen ajanvaraukseen puhelimitse arkipäivisin ja arki-iltaisin. Hoitaja tekee puhelimessa arvion hoidon tarpeesta ja sen kiireellisyydestä. Tarvittaessa voit saada ajan samalle päivälle joko hoitajalle tai lääkärille.

Arki-iltaisin hoitaja tekee hoidon tarpeen arvion, jonka perusteella sinut ohjataan puhelimitse itsehoitoon, kiireettömään ajanvaraukseen tai lääkäripäivystykseen. Sallassa ei ole vastaanottoa iltaisin. Ilta-aikaan lääkäripäivystys on Kemijärvellä Hyvinvointikeskus Lapponiassa ja Lapin keskussairaalassa Rovaniemellä.

Yöaikaan ota kiireellisissä tilanteissa puhelimitse yhteys Lapin keskussairaalan päivystyspoliklinikalle.

Terveyskeskuksen ajanvaraus
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 16:00
Hoidon tarpeen arviointi arki-iltaisin
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 16:00 - 21:00

Sodankylän terveyskeskus - Sopukan kiireettömän hoidon ajanvaraus

Voit varata ajan lääkärin ja hoitajan vastaanotolle soittamalla oman tiimisi asiointi- ja ajanvarausnumeroon. Se, minkä hoitotiimin asiakas olet, määräytyy sukunimesi ensimmäisen kirjaimen mukaan.

Jos sukunimesi alkaa kirjaimella A-L, ota yhteys Kiela-tiimiin. Jos sukunimesi alkaa kirjaimella M-Ö, ota yhteys Siula-tiimiin.

Hoitaja tekee yhteydenoton aikana hoidon tarpeen arvion, jonka perusteella sinut ohjataan joko lääkärin tai hoitajan vastaanotolle.

Kiireettömän hoidon ajanvaraus
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 14:00

Terveydenhoitaja

Äitiysneuvolan tavoitteena on edistää sekä syntyvän lapsen että hänen vanhempiensa terveyttä ja hyvinvointia. Terveydentilan seurannan lisäksi terveydenhoitaja tukee muutoinkin perhettä uudessa elämäntilanteessa. Äitiysneuvola auttaa myös perhesuunnittelussa (=ehkäisyneuvonta). Neuvolakäyntiä varten tulee varata aika.

Lastenneuvolatoiminta tähtää lapsen kokonaiskehityksen tukemiseen ja seurantaan. Neuvolatoiminta tarkoittaa terveyden edistämistä, sairauksien ennalta ehkäisemistä ja varhaistoteamista.

Perheillä on lisäksi mahdollisuus saada tarvittaessa maksutonta perhetyötä.

Kemijärven äitiys-, lasten- ja perhesuunnitteluneuvolan terveydenhoitajat

Varaa terveydenhoitajien ja lääkärien neuvolavastaanottoajat oman alueesi terveydenhoitajalta.

Neuvolapalveluiden kautta saat myös yleiset ja matkailijoiden rokotuspalvelut.

Tornion Suensaaren neuvola

Voit varata tai perua neuvola-ajan sekä saada ohjausta ja neuvontaa soittamalla neuvolan terveydenhoitajille. Palvelu on tarkoitettu lasta odottaville perheille, neuvolaikäisille lapsille sekä aikuisille. Voit myös varata ajan seniorineuvolaan ja työttömien terveystarkastukseen.

Rokotusasioissa ota yhteyttä seniorineuvolan ja työttömien terveystarkastuksen numeroon.

Terveydenhoitajat
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 09:00
Seniorineuvola ja työttömien terveystarkastus, rokotukset
  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 08:00 - 11:00

Rovaniemen influenssa- ja koronavirusrokotuksen puhelinajanvaraus

Puhelinajanvarauksesta voit varata ajan influenssa- ja koronavirusrokotetta varten.

  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 09:00 - 14:00
  • Vástuppeeivi 09:00 - 12:30

Savukosken neuvolan terveydenhoitaja/kouluterveydenhoitaja

Saat yhteyden neuvolan terveydenhoitajaan/kouluterveydenhoitajaan soittamalla arkipäivisin. Voit olla yhteydessä terveydenhoitajaan myös koulupsykologin palveluihin liittyvissä asioissa.

Terveydenhoitajalta voi myös tiedustella kohdunkaulan syövän seulonnoista.

Neuvolan aukioloajat
  • Vuossaargâ - Tuorâstuv 08:00 - 16:00
  • Vástuppeeivi 08:00 - 13:30

Pelkosenniemen neuvolan terveydenhoitaja

Saat yhteyden neuvolan terveydenhoitajaan/kouluterveydenhoitajaan puhelimitse arkipäivisin.

Kouluterveydenhuoltoon liittyvissä asioissa terveydenhoitaja on tavoitettavissa Pelkosenniemen koululla pääsääntöisesti tiistaisin ja torstaisin.

Neuvolan aukioloajat
  • Vuossaargâ 08:00 - 16:00
  • Koskoho - Tuorâstuv 08:00 - 16:00
  • Vástuppeeivi 08:00 - 13:30

Kemin äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitajat

Kemin äitiys- ja lastenneuvoloiden terveydenhoitajat

  • Vuossaargâ - Vástuppeeivi 11:00 - 12:00
Rokotuspalvelut

h4 liittyvät palvelut

Liittyvät palvelut

nappi kausirokotukset

H4 lisätietoa

h4-ajankohtaista-palvelussa

Ajankohtaista palveluissa

Asset Publisher

  1. Rovaniemen alueella edelleen akuuttia B-hepatiittia
    Lapissa, Rovaniemen alueella, edelleen akuutteja B-hepatiitti tapauksia. Hyvinvointialue ohjeistaa...

    Rovaniemen alueella edelleen akuuttia B-hepatiittia

    25.4.2024

    Luuvâ lase

    Takaisin edelliselle sivulle

    Rovaniemen alueella edelleen akuuttia B-hepatiittia

    25.4.2024

    Lapissa, Rovaniemen alueella, edelleen akuutteja B-hepatiitti tapauksia. Hyvinvointialue ohjeistaa asukkaitaan leviämisen ehkäisemiseksi.

    B-hepatiitti on viruksen aiheuttama maksatulehdus. Hepatiitti B tarttuu suojaamattomassa seksissä sekä veren välityksellä, esimerkiksi ruiskujen ja neulojen yhteiskäytössä. Hepatiitti B-tartuntoja voidaan ehkäistä välttämällä verialtistusta. Tärkeää on puhtaiden välineiden käyttö. Kondomi puolestaan suojaa seksitartunnoilta. 

    Akuutin B-hepatiitin infektion oireita ovat: 

    • Pahoinvointi
    • Ripuli
    • Oksentelu tai vatsakipu
    • Ihon, silmänvalkuaisten tai limakalvojen keltaisuus
    • Lihas- ja nivelkivut

    Rovaniemellä Osallisuuskeskus OODIssa voit käydä testauttamassa anonyymisti C-hepatiitin ja hivin. Lisäksi voit saada laboratoriolähetteen B-hepatiittiin ja ilmaisen hepatiittirokotteen itsellesi ja läheisellesi, jos kuulut riskiryhmään. Lisäksi osallisuuskeskuksessa sijaitsee neulojen vaihtopiste. 

    Osallisuuskeskus OODI, Kansankatu 13 

    • ma klo 11–15 
    • ti klo 12–15 
    • ke klo 11–15 
    • to klo 12–15  
    • pe klo 11–14 

    Neulojen ja ruiskujen vaihto avoinna tiistaisin ja perjantaisin.

    Jos epäilet akuuttia B-hepatiitin aiheuttamaa infektiota, voit olla yhteydessä suoraan omalle terveysasemallesi. Yhteystiedot löydät osoitteesta lapha.fi/seksitaudit 

    Rinteenkulman terveysasemalla toimii hiv-poli, jossa on mahdollisuus testata pikatestillä anonyymisti hiv. Hiv-polilta voit saada laboratoriolähetteen B- ja C-hepatiittien testaamiseksi. 

    Hiv-poli, Rinteenkulman terveysasema, Koskikatu 25, 3. kerros, huone 16 

    To klo 15–16 

    Rovaniemen alueella edelleen akuuttia B-hepatiittia
    25.4.2024
    Lapissa, Rovaniemen alueella, edelleen akuutteja B-hepatiitti tapauksia. Hyvinvointialue ohjeistaa...

    Rovaniemen alueella edelleen akuuttia B-hepatiittia


    Lapissa, Rovaniemen alueella, edelleen akuutteja B-hepatiitti tapauksia. Hyvinvointialue ohjeistaa asukkaitaan leviämisen ehkäisemiseksi.

  2. Punkkirokotukset Kemissä ja Simossa keväällä 2024
    Kansallisessa rokotusohjelmassa TBE- eli puutiaisaivotulehdusrokotteen saavat maksutta 3 vuotta täyttäneet...

    Punkkirokotukset Kemissä ja Simossa keväällä 2024

    19.2.2024

    Luuvâ lase

    Takaisin edelliselle sivulle

    Punkkirokotukset Kemissä ja Simossa keväällä 2024

    19.2.2024

    Kansallisessa rokotusohjelmassa TBE- eli puutiaisaivotulehdusrokotteen saavat maksutta 3 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat henkilöt, joilla on kotikunta Suomessa ja jotka asuvat vakinaisesti Simossa tai Kemissä.

    Kemissä maksuttoman rokotuksen saa postinumeroalueilla 94700, 94720, 94800, 94830 ja 94900 asuvat. 

    Maksuttoman rokotuksen saavat myös henkilöt, jotka asuvat pitkäaikaisesti loma-asunnossa näillä riskialueilla.  Rokote on sitä tarpeellisempi, mitä enemmän oleskelee ja liikkuu luonnossa sulan maan aikana. 

    Aiemmin rokottamaton henkilö saa kolme maksutonta rokoteannosta. Myös henkilö, jonka perussarja on kesken, saa täydennysrokotukset ilmaiseksi osana kansallista rokotusohjelmaa. 

    Simossa rokotuksia annetaan ajanvarauksella 

    Rokotuspäivät: 

    • ti 26.3.2024 
    • ke 3.4.2024 
    • ke 17.4.2024 
    • pe 26.4.2024 
    • ke 15.5.2024 

    Simon neuvolassa, Varkkermontie 1, Simo. 

    Voit varata ajan sähköisessä ajanvarausjärjestelmässä osoitteesta rokotussimo.kehollesi.fi tai soittamalla arkisin takaisinsoittojärjestelmään 016 860 4123. Sinulle soitetaan takaisin 1–3 arkipäivän kuluessa.

    Ota Kela-korttisi mukaan ja huomioi helposti riisuttava vaatetus rokotuskäynnille. 

    Kemissä rokotuksia annetaan ajanvarauksella 

    Rokotuspäivät: 

    • ti 12.3.2024 
    • ke 20.3.2024 
    • ti 16.4.2024 
    • ke 24.4.2024 
    • ti 21.5.2024 

    Kemin neuvolassa, Valtakatu 6, 94100 Kemi (Käynti neuvolaan Citymarketin puoleisesta päädystä). 

    Voit varata ajan sähköisessä ajanvarausjärjestelmässä osoitteesta rokotuskemi.kehollesi.fi tai soittamalla arkisin takaisinsoittojärjestelmään 016 860 4123. Sinulle soitetaan takaisin 1–3 arkipäivän kuluessa.

    Ota Kela-korttisi mukaan ja huomioi helposti riisuttava vaatetus rokotuskäynnille. 

    Tehosteannokseen tarvitset reseptin ja ostat rokotteen itse apteekista  

    Jos olet saanut jo punkkirokotteen perussarjan eli kolme annosta ja tarvitset tehosteannoksen, voit pyytää reseptin terveysasemalta. Osta rokote apteekista ja varaa aika rokotukseen yllä olevien ohjeiden mukaisesti. 

    Muiden riskialueiden rokotussuositukset 

    Terveyden ja hyvinvoinninlaitos suosittaa rokotuksen ottamista myös rokotusohjelman ulkopuolisilla alueille asuville. Rokotettava kustantaa rokotuksen itse. Joissakin tilanteissa työnantaja vastaa työntekijän suojaamisesta, jolloin rokotustarve arvioidaan työterveyshuollossa. Omakustanteiseen rokotukseen tarvitaan resepti, jota voi pyytää terveyskeskuksesta.

    Punkkirokotukset Kemissä ja Simossa keväällä 2024
    19.2.2024
    Kansallisessa rokotusohjelmassa TBE- eli puutiaisaivotulehdusrokotteen saavat maksutta 3 vuotta täyttäneet...

    Punkkirokotukset Kemissä ja Simossa keväällä 2024


    Kansallisessa rokotusohjelmassa TBE- eli puutiaisaivotulehdusrokotteen saavat maksutta 3 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat henkilöt, joilla on kotikunta Suomessa ja jotka asuvat vakinaisesti Simossa tai Kemissä.

  3. Pneumokokkirokotuspäiviä Kemissä helmikuussa 2024
    Kemin neuvolassa annetaan pneumokokkirokotuksia torstaina 22.2. ja torstaina 29.2.2024. Rokotukseen voi...

    Pneumokokkirokotuspäiviä Kemissä helmikuussa 2024

    5.2.2024

    Luuvâ lase

    Takaisin edelliselle sivulle

    Pneumokokkirokotuspäiviä Kemissä helmikuussa 2024

    5.2.2024

    Kemin neuvolassa annetaan pneumokokkirokotuksia torstaina 22.2. ja torstaina 29.2.2024.

    Rokotukseen voi varata ajan sähköisessä ajanvarausjärjestelmässä rokotuskemi.kehollesi.fi tai soittamalla arkisin p. 016 860 4123. Käytössä on takaisinsoittojärjestelmä. Soitamme takaisin 1-3 arkipäivän kuluessa.

    Rokotuksia annetaan Kemin neuvolassa, Valtakatu 6, 94100 Kemi. Käynti neuvolaan Citymarketin puoleisesta päädystä.

    Pneumokokkirokotteet kansallisessa rokotusohjelmassa

    Kansallisessa rokotusohjelmassa pneumokokkirokotteet ovat maksuttomia seuraaville henkilöille:

    • kantasolusiirteen saaneille
    • alle 75-vuotiaille vaikeaa munuaissairautta sairastaville (GFR ≤ 30, nefroottinen oireyhtymä)
    • alle 75-vuotiaille voimakkaasti immuunipuutteisille
    • 65–84-vuotiaille astmaa tai keuhkoahtaumatautia sairastaville

    Pneumokokkirokotuspäiviä Kemissä helmikuussa 2024
    5.2.2024
    Kemin neuvolassa annetaan pneumokokkirokotuksia torstaina 22.2. ja torstaina 29.2.2024. Rokotukseen voi...

    Pneumokokkirokotuspäiviä Kemissä helmikuussa 2024


    Kemin neuvolassa annetaan pneumokokkirokotuksia torstaina 22.2. ja torstaina 29.2.2024. Rokotukseen voi varata ajan sähköisessä ajanvarausjärjestelmässä rokotuskemi.kehollesi.fi tai soittamalla arkisin p. 016 860 4123. Käytössä on takaisinsoittojärjestelmä. Soitamme takaisin 1-3 arkipäivän kuluessa. Rokotuksia annetaan Kemin neuvolassa, Valtakatu 6, 94100 Kemi. Käynti neuvolaan Citymarketin puoleisesta päädystä. Pneumokokkirokotteet kansallisessa rokotusohjelmassa Kansallisessa...