"Tällä hetkellä jo olette joutuneet laittamaan potilaita pois hoitolistailta vaikka he tarvitsevat vielä teiltä hoitoa. Tämä ajaa siihen että rasitamme enemmän tk-tason palveluita ja siitä alaspäin. Se että potilas soittaa tai asiakas jatkuvasti tälle tasolle kun ei saa hoitoa niin tämä ei ole oikein. Potilas taikka asiakas kun joutuu jatkuvasti kysymään asioiden perään tämä rasittaa palveluita ja ruuhkauttaa. Ikäihmiset ja vammaiset kaikki eivät voi käyttää digipalveluita tai etsiä laphan sivuilta palvelua taikka numeroa. Kun te leikkaatte muistakaa se että sen leikkauksen päässä on aina ihminen jolla on hätä tai pitkäaikaissairaus tai hän on ikäihminen/ vammainen." Firefox
"Kunnon panostus omaishoidontukeen! Reilu korvaus vähentää muita palveluita esim. vammaispalveluista ja mahdollistaa omaishoitajalle esimerkiksi osa-aikatyön tekemisen 100%:n työn sijaan ja jää aikaa hoitaa omaista -> tilapäisenhoidon väheneminen. Lisäksi omaishoidon tukeen ns. Kevyen tuen luokka, jolla voitaisiin korvata esimerkiksi henkilökohtaisen avun ja kuljetusten kuluja. Mehiläisen ostopalvelujen vähentäminen tällä! Omaisena voisin esim. avustaa vammaista aikuista lastani asioinnissa jne." Oh
"Lapsiperheiden palveluissa panostettaisiin varhaisen tuen palveluihin ja moniammatilliseen työhön kuten perheneuvolaan, opiskeluhuoltoon ja perhesosiaalityöhön. Myös lastensuojelun osalta hyvinvointialue vähentäisi kodin ulkopuolelle ja laitoshoitoon sijoitettavien lasten määrää ja lisäisi vuorostaan perhehoidon osuutta". Mikäli lapsi/nuori täytyy lastensuojelulain mukaisesti sijoittaa kodin ulkopuolelle täytyy sijoituspaikan olla lapsen tarpeiden ja oireilun mukainen. Useimmiten perhehoitoa ei ole sopiva sijoitusmuoto esim. psyykkisesti oireilevalle ja päihteitä käyttävälle nuorelle. Säästöjä ei voida ajatella toteutettavan lasten/nuorten turvallisuuden ja hyvinvoinnin kustannuksella. Mikäli halutaan tulevaisuudessa vähentää sijoitusten määrää tulee ehkäisevään työhön osoittaa lisää resursseja. Työntekijöitä tulee lisätä kotipalveluun -ja perhetyöhön eli kenttätyöntekijöitä tarvitaan lisää. Säästöjä löytyy purkamalla päällekkäisiä esimiesjärjestelyjä. Sosiaalipalveluissa tärkeimpiä esimiehiä ovat johtava sos.tt, joita esim. lastensuojelun sostt. voivat tarvittaessa nopeasti konsultoida ja jotka ovat työntekijän saatavilla. Palvelupäälliköiden tehtävä on jäänyt epämääräiseksi? Onko tarvetta näin moniportaiselle esimiesjärjestelylle? Ongelmana tuntuu olevan, että hyvinvointialueelle siirrossa esimiehiä tuli lisää ja työntekijöitä pyritään vähentämää. Mikäli oikeasti halutaan säästöjä ehkäisevässä perhetyössä tulee olla riittävästi työtekijöitä. Karsikaan ensisijaisesti päällekkäisiä esimiehiä." Paula Kettunen
"Hei! Olen pöyristynyt talouden sopeuttamisohjelmasta eräiden vanhusten hoitoon liittyvien toimenpiteiden osalta. " ikääntyneiden ... ympärivuorokautisen asumisen paikkoja vähennettäisiin. Tilalle sosiaalipalvelut etsisi edullisempia asumismuotoja kuten yhteisöllistä asumista sekä tukisi kotona asumista ja lisäisi kuntouttavaa toimintaa." Jo tällä hetkellä ympärivuorokautiseen hoitoon päätyvät ovat erittäin huonokuntoisia, en näe mitään realistista mahdollisuutta ympärivuorokautisen hoidon vähentämisessä. Tavallisimpia syitä päätyä tehostettuun palveluasumiseen, on muistisairauden vaikeat käytösoireet tai itsenäisen liikuntakyvyn puute, ja tästä syystä yöaikainen valvonta ja apu ovat perusteltuja. Jos ikääntyvä väki säilyy parempikuntoisena, niin se on realistinen syy, joka laitoshoitoa vähentää. Ennalta ehkäisevin toimin ympärivuorokautinen hoito vähenee, ja tähän tulee panostaa. Ei leikata siitä, mikä on välttämätön ja inhimillisyyden raja. Omaishoitajat (usein iäkkäät ja huonokuntoiset) tekevät valtavan työn halvalla. Omaishoitajien terveydentilaan ja jaksamiseen (mm. jaksohoidot, päivätoiminta) tulisi kiinnittää erityishuomio. Ohituskaistalle heidän terveysongelmien ratkominen, julkinen terveydenhuolto on heidän työterveyshuoltonsa ja sen tulee olla ripeää, jotta työkyky säilyy! Ainoana paikkauskeinona esitetään kuntoutusta ja sujuvia kotiutusprosesseja. Tämä edellyttää riittävää lääkäri-, fysioterapia- ja kuntoutushoitajien määrää kotihoidon potilailla ja kapasiteettia kehittämistyöhön mm. kaatumisten ehkäisyyn, ravitsemushoitoon, kokonaisvaltainen geriatriseen arvioon ja ennakoiviin hoitosuunnitelmiin. Tällä hetkellä kotihoidon lääkärien potilasnuppimäärä (Rovaniemellä) on huomattavan paljon suurempi verrattuna esimerkiksi Oulun kaupungin ja Pihlajalinnan vastuulääkärimallin vastaavaan lukuun (300-400 potilas per lääkäri täyttä työaikaa tekevillä). Potilasvastaanottoja on jouduttu karsimaan merkittävästi ja ennalta ehkäisevää työtä on tekemättä valtava määrä pelkästään lääkärien työpanoksen osalta. Erittäin tärkeää on myös se, mitä tehdään ennen kuin potilaat päätyvät kotihoidon ja edelleen palveluasumisen potilaiksi. Muistisairausdiagnostiikan varhentaminen ja hoitajien kouluttaminen muistisairautta sairastavien potilaiden hoitoon on tuonut merkittäviä säästöjä mm. Uudessa kaupungissa. Suosittelen tutustumaan Uuden kaupungin kehittämistyöhön geriatristen potilaiden kohdalla. Siellä sisältöjä parantamalla on saavutettu huomattavat säästöt. "Lapissa on muuta Suomea ikääntyvämpi ja sairastavampi väestö", tämä olisi syy kehittää ehkäisevää työtä, ei peruste tallata vanhusten oikeuksia inhimilliseen elämään!" Reetta Korteniemi, geriatri, ger.pkl Rovaniemi
"Perheneuvola (mikäli tällä tarkoitetaan yhdistettyjä neuvolakäyntejä perheille) ei tue perheiden yksilöllisiä tarpeita lainkaan. Yhdistetyillä käynneillä mitataan vain lasten pituus sekä paino, käynneillä ei keskitytä yksilöllisesti perheiden mahdollisiin vaikeuksiin ja tuen tarpeisiin. Yhdistetyt käynnit lisäävät perheiden syrjäytymistä eivätkä tuo mahdollisia huolia ja ongelmia ajoissa esille."
Maiju
"Lopetetaan ennemmin vaikka kaikki erikoissairaanhoito ja siirretään ne Ouluun, mutta pidetään huolta vanhusten, vammaisten ja muiden turvallisesta asumisesta Lapissa. Palveluasumista ei voi vähentää tilanteessa, jossa tarve vain kasvaa lappilaisten ikääntyessä! Riittämätön asumispalvelu näkyy päivystyksissä ja osastohoidon tarpeessa. Huonot palvelut pakottaa työssäkäyviä läheisiä siirtymään työstä omaishoitajiksi. Lasten sijoituspaikkoja #8211 laitospaikkojakaan #8211 ei voi vähentää ennen kuin ennaltaehkäisevien palvelujen parantuminen todetaan vähentäneen tarvetta."
Inhimillinen Lappi
Hei, vammaispalveluiden taksikuljetuksia tulisi suhteuttaa toimintakykyyn ja matkan pituuteen. Asiakkaat käyttävät palveluhenkilöstön mukaan myönnettyjä kuljetuspalveluita ns. "turhiin matkoihin". Asiakkaan tilannetta ja kuljetuspalveluiden tarvetta tulisi arvioida kyvykkyytenä kulkea/liikkua eripituisia ja paikkakohtaisia matkoja, esimerkiksi alle kilometrin tuttu reitti, joka lähellä kotia, mikäli on liikuntakykyä ja asiakas pystyy reitin toimintakykynsä mukaan turvallisesta kulkemaan. Asiakas voi kulkea taksilla n. 400–500 metriä vain, koska hän ei halua kävellä. Kyseessä ei ole toimintakyvystä johtuva pystymättömyys.
Säästöä
"Perhehoidon lisääminen, laitoshoidon ja asumispaikkojen vähentäminen, Rovaniemikeskeisyys... Ajatuksena siis hoitaa asiakkaat ja potilaat kotiin antamalla sinne palveluita.. Taitavat hyvinvointialueen ihmiset unohtua sinne kotiinsa ja palvelut jäävät saamatta, mikä huomataan sitten vasta kun joku alkaa kaipaamaan ihmistä ja häkeen tulee ilmoitus. Ei perhehoito ole usein riittävää myöskään lastensuojelussa, kodin ulkopuolelle sijoitettaville ja laitoishoidolle on kovasti tarvetta (ei tarvitse kuin uutisointia seurata). Kotona osataan hyvin taitavasti peittää ongelmat, jotka jäävät huomaamatta ammattilaisiltakin, ei ammattilaisetkaan voi olla 24/7 kenenkään kotona, eivätkä perheet halua vieraita jatkuvasti kotiinsa. Ammattilaiset eivät osaa myöskään ennustaa.......Omana tuotantona laitoshoidot eivät toimi, jos ei sinne saada riittävästi ammattitaitoista väkeä töihin; muiden yksikköjen varaan ei voida laskea esim. sairausloman sijaisuuksia. Digipalveluita on jo ihan hyvin. On olemassa aina kaiken ikäisiä ihmisiä, jotka eivät koskaan opi digipalveluiden käyttöä ja lähipiiriä ei ole auttamassa ja nämä eivät monesti hakeudu minkään palveluiden piiriin itsestään. Ihmisillä on erilaisia sairauksista johtuvia oppimisvaikeuksia, siksipä vähintään paperilomake tai nopeasti puhelimeen vastaava ammattilainen tulee olemaan aina tarpeen. Päättäjäportaassa kannattaisi ensin ottaa selvää millaista ja millaisilla koulutuksilla henkilökohtaista apua annetaan, onko palvelu aina laadukasta... Ja näitä avustajiakaan ei ole saatavavilla riittävästi. Tämä ei ole ratkaisu. Ei täältä Länsi-Pohjasta lähdetä Rovaniemelle päivystykseen. Mielummin menemme vaikka Ouluun, koska sinne menee ainakin hyvä tie ja Yliopistosairaalan palvelut saatavilla. Rovaniemi hoidatakoon pohjoisimpia kuntia vain. Tilaongelma onkin haastava, ettei työntekijöitä laiteta valmiiksi homeisiin tiloihin työskentelemään ja sairastumaan. Hometaloja riittää. Reilusti vähemmän pikkujohtajia ja palkoista säästöjä saadaan sekä samalla lisää työntekijöitä perustöihin. Rivityöntekijöiltä ei palkkoja saa enää huonontaa. Tässä taidetaan tehdä historiaa kaatamalla aiemmin pitkään kehitetty hyvinvointivaltio. Alkaa tulevaisuudessa näkyä pohjoisen katukuvassakin asunnottomuutena, päihteiden käyttäjien ja rikoksien lisääntymisenä. Ihmisillä ongelmat tulevat kasaantumaan entisestään kun palveluiden laatu huononee tai palvelua ei ole lainkaan."
Kenen suuntaan syyttävä sormi osoitetaan kun yhteiskunnassa voidaan pahoin......
"Kotona asumista tukevia palveluja ja sosiaalista kuntoutusta/ohjaajapalvelua tulisi tarjota Laphan omana toimintana tai ostopalveluna. Tarve palvelulle, jossa syrjäytymisvaarassa olevat tavoitetaan 1-2 kertaa viikossa ja heidän arjen sujuvuutta voidaan tukea. On henkilöitä, jotka eivät pääse kauppaan itse, eivät osaa tehdä ruokaa tai eivät pysty kulkemaan esimerkiksi kuntouttavassa työtoiminnassa. Nämä ovat henkilöitä, jotka ovat hyvin lähellä asumispalveluihin siirtymistä, mutta kotona asumista voitaisiin tukea ja tämä säästäisi asumispalveluista. Henkilöillä mt- ja päihdeongelmaa, osaamattomuutta tukien hakemisessa. Sosiaalisen kuntoutuksen lisäksi tarvitsevat välivuokrausasuntoa, välitystiliä ja sosiaalityön sekä terveydenhuollon palveluita."
Sos.tt.
"Korvataan ikääntyneiden ja vammaisten pitkäaikainen laitoshoito ympärivuorokautisella palveluasumisella tai muilla kevyemmillä palveluilla" Mitenhän tämä sitten aiotaan käytännössä tehdä? Oma kokemukseni vammaispalveluiden osalta on se, että asiakkaita asuu enemmän liian kevyellä kuin liian raskaalla tuella, ja vahvasti tuetulle asumiselle olisi nykyistä enemmän, ei vähemmän, tarvetta."
Huolestunut
"Terveydenhuollossa on paljon sen toimintaa ja prosesseja ohjaavia suosituksia, joita tulisi hyödyntää palveluintegraation suunnittelemisessa ja kehittämisessä. Tulisi ohjata myös sosiaalihuollon palveluiden ja prosessien kehittämistä. Ne ovat kaikille organisaatiossa käytettävissä. Käytetäänkö? Tässä yksi niistä: https://www.kaypahoito.fi/imk01098 Miten tämän suosituksen käyttö Laphalla näkyy terveydenhuollossa? Palvelurakenteen mutta myös häiriökysynnän keventämistä, on myös se, että ihmisiä ei päädy sosiaali ja terveydenhuollon prosesseihin sen vuoksi, ettei saa tarkoituksenmukaisia ja riittäviä tukitoimia tai ne ovat riittämättömiä. Myös tukitoimia varten tehdään seulontoja, arviointeja ja selvityksiä, suunnitelmia ja hallintopäätöksiä. Arvioinnit voivat olla osin jopa samoja kuin terveydenhuollossa käytössä olevat arvioinnit."
Neuropsykiatristen ongelmien hoito
"Eipä kaduta muutto etelämmäksi, toiselle hyvinvointialueelle. Kyllä ikäihmisillä tulee karmeat ajat. Ennen pääsi rahalla asumaan laitokseen, jos kotona ei enää pärjännyt tukitoimin. Miten käy jatkossa, kun tarvetta ei pysty[ä kattamaan. Miksi johtajia ja kaikenmaailman päättäjiä piti palkata suurin määrin, ei kaikille ole riittävästi järkevää työtä palkkansa eteen. Sinne on uponnut miljoonat, jotka nyt pitäis leikata. Vähentäkää menoja, "kynänpyörittelijät" ulos!!!! Kiitos!"
Onneksi lapset ja muuttokin tehtynä ;)
"Julmaa kohtelua ikäihmisiä kohtaan. Monilla ei ole omaisia, joilta apua saa. Joutuvat sit jatkossa vaan makaamaan ja odottamaan kuolemaa. Pienien kuntien terveyskeskuksissa saa hyvää palvelua ja hoitoon pääsee hyvin. Kaupungeissa saa odottaa viikkoja. Voiskohan miettiä myös valtuutetujen palkkioita!! Isota rahat vievät, niistä ei puhuta. Omahyväistä väkeä."
Omaismummo
"Hyvinvointialueelle siirryttäessä johtajien palkat nousi huomattavasti. Johtajien palkoista pois 20% tehtävän kuvat ei oleellisesti muuttuneet. Osastonhoitajat ja sairaanhoitajat siirrettiin projekti/koordinaattori tehtäviin sekä osa päällikkötehtäviin joita eivät edes osaa hoitaa sitä työtä, niin takaisin ammattia vastaavaan työhön omalla palkalla. Työtehtävien yhdistäminen omille aloille oleville päälliköille. Näin säästämme palkoissa ja saamme vahvistusta hoitaja pulaan. Korkeapalkkaisten lisääntyminen paisui kuin pullataikina!!!ei ihme että rahat loppuu..." Lapha29
"Jos johtoportaasta aletaan kevennykset. Turhia johtajia mutta tekijöitä puuttuu!" Vetsa
"Miksi Kolarin vuodeosasto lakkautusuhan alla? Pelastaako se Laphan alijäämän.? Kolari on matkailukunta ja ehkä joskus kaivoskuntakin. Täällä tarvitaan vuodeosasto!!! Syyksi ilmoitettu henkilöstöpula on vain tekopeliä. Eihän ole edes haettu työntekijöitä. Samalla voisitte lakkauttaa täältä muutaman lääkärinviran ja varsinkin osastonhoitajan viran. (virassa oleva osastonhoitaja ei tohi ottaa mihinkään kantaa. Onko hänen käsketty olla hiljaa vai onko muuten mykkä.?) Ja sosiaalipuolen toimet voi myös siirtää muualle. Mitä me niilläkää johan nekin netissä hoituu. Lapha olisi voinut kyllä toimia avoimemmin Kolarin tapauksessa, kysymyksiin on minusta vastattu kiertäen ja kaartaen syitä keksien. Kuka se virkamiespäätöksentekijä on joka näitä sulkupäätöksiä on tehnyt, siitäkään ei ole selvyyttä tai ainakaan sitä ei ole julkisesti kerrottu. Kolarissa on ollut toimiva vuodeosasto ja sen paikkalukua on pienennetty työntekijäpulan(lue huonon ,olemattoman työntekijän rekrytoinnin) vuoksi. Ja nyt sen tuloksena osasto on alueen pienipiä osastoja ja antaa Laphalle hyvän syyn lakkauttaa. Kuntanahan Kolari ei todellakaan ole pienin. Ja osaston työntekijät tässä myös kärsii. Ovat usean vuoden olleet vähän kuin heittopusseja. Olisin halukas tietämään, onko Kolarin lisäksi muita kuntia lapinläänissä, jossa vuodeosaston lakkautus uhkaa ja sen miksi joku toinen kunta saa pitää osaston. Työntekijäpulaa ei voi käyttää syynä, kun sitä ei ole yritettykkään hoitaa. Täytyy olla muitakin syitä." Ihmettelen
"Säästötoimenpiteet eivät kyllä helpota ainakaan ikäihmisten tilannetta, jo nyt laitospaikkoja odottaa kotona pärjäämättömät vanhukset. Nämä kuntouttus ym. toimenpiteet eivät auta yhtään jos vanhus ei pääse edes sängystä ylös ominavuin eli on ns. jalaton. Kyllä on karmea kohtalo sairailla ja ikä-ihmisillä, kun kuvitellään, että säästämällä ja leikkaamalla jo nyt niukista palveluista, tilanne paranee. Aivan liian optimistiset tavoitteet. Todellisuus ja kuvitelmat ole eri asia. Tietysti hoidon priorisointi = kuolemaan jättäminen yksin kotiin auttaa, myös ns. suurten ikäluokkien poistuminen tuonpuoleiseen on merkittävä säästötekijä teille hyvinvointialueiden valtuutetuille. Eikö tämän uudistuksen pitänyt olla hyvä ratkaisu kaikkeen ongelmaan terveydenhoitoalalla. Yleinen usko ihmisillä on, että päällikkötason porukkaa on ihan liikaa kovalla palkalla tekemässä niitä päällekkäisiä töitä. Mutta johtaja / päällikkötason henkilö ei ole siellä kotona vanhuksen vaippoja vaihtamassa. Jo nyt palvelut on ylihinnoiteltu ja monelle liian kalliita. No hyvinvointi Suomi on mennyttä kalua muutenkin." Auringonkukka
"Sairaanhoitajana Ruotsissa ja Suomessa kertoi kyllä jo erittäin hyvin tästä tilanteesta, kiitos siitä! Onko Roilla jo pakkomielle saada Länskä nurin? Ihmetyttää mistä tämä jatkuva ahnehtiminen ja kaiken omiminen on saanut alkunsa vai onko vielä niin paljon tietämättömyyttä siitä millaista teollisuutta tällä Merilapin alueella kaiken kaikkiaan on ja lisää on tulossa, niin uutta tehdasta kuin Naton varastoaluetta Veitsiluotoon, Tornioon kaavaillaan lisäteollisuutta, mm pienydinvoimalaa ja satama-alueeseenkin. Kaikki nämä ehdottomasti vaatii oman Länsi-Pohjan sairaalan kaikkine palveluineen jos ei jollain taholla ole sitten päämääränä vain ja ainoastaan näännyttää kaikkien muiden suunnitelmat konsanaan kuten se näyttää siltä? Kyllä niitä lapsiakin on tulossa lisää Merilappiin kunhan nuoret perheet saa asua ja elää rauhassa, miettiä positiivisia asioita ilman että tämä ainainen uhka pohjoisesta on olemassa. Meillä on täällä perheille hyvät puitteet, elkää te siellä pilatko muiden asioita jos joku omissanne mättää ettekä pääse päämäärinne! Kenellekään ei liene epäselvää, että on sitten millainen avohaava tahansa tai lapsivesi jo tullut eikä jostain ihmeen syystä Länskään ei päästä, matkamme vie satavarmasti Ouluun, ei kahta sanaa, kukaan ei lähde Rovaniemelle. Joskus tulee jopa niinkin hassu ajatus mieleen, että kun puhutaan huonosta itsetunnosta vaikkapa siinä suhteessa, että katsotaan se ainut vetonaulanne jotenkin out of really business, ettei anneta muidenkaan kehittyä nk oikeilla töillä, kaikkia ihmeellistä sitä tuleekin mieleen ! Mitkä ovat asialliset palautteet, sekö että kehutaan Länskän alasajoa vai kirjoitus joka tukee Länskän ehdotonta olemista jatkossakin koko isolle Merilapin alueelle, tämä siksi, että todellakin toivon että tämä kommentti näkyy siellä, kiitos! Toivon myös että järki voittaa eikä kilpailu, kenelle jotain ja yhdelle kaikki?" Merilappi53
"Mihin tarvitaan erikseen johtavaa sosiaalityöntekijää jos vammaispalveluissa on viranomaistoiminnasta vastaava päällikkö? Tai toisin päin? Eikö jokainen viranhaltija edelleen tulisi vastata oman viranomaistoiminnan asianmukaisuudesta aivan itse koulutukseensa, kokemukseensa, perehdytykseensä ja johtamiseen perustuen? Ja näiden toteutumisesta vastannee edelleen kyseisestä henkilöstöstä vastuussa oleva esihenkilö. Näinhän toimitaan muillakin vastuualueilla, etenkin terveydenhuollossa. Ei muillakaan alueilla ole erillistä päällikköä tai johtajaa vastuualueen tai yksikön palvelutoiminnan osa-alueen johtamiseen. Jos olisi, niin tarpeita kyllä löytyisi joka suunnasta. Kyllä sitä osaamisen ja toiminnan edellytysten johtamista tulee miettiä kestävämmällä tavalla kuin mitä vammaispalvelut nyt kaavailee. Viranomaistyön (niin ohjauksen kuin arvioinninkin) johtaminen kuuluu yksiselitteisesti osaksi esihenkilöiden tehtävää ja omavalvontaa. Näin se on muillakin vastuualueilla ja oli kunta-aikana. Kunta-ajalta Laphalle on siirtynyt johtajiksi viranhaltijoita, jotka edelleen johtavat toimintaa ja joilla tulisi tämä osaaminen olla hallussa. Ei muuta kuin Teams kehiin ja osaamista levittämään vammaispalveluiden vastuualueella. Jos muut vastuualueet ja esihenkilöt pystyy tähän, niin kyllä vammaispalvelutkin pystyvät! Se mitä vammaispalveluista oikeasti puuttuu, on selkeät prosessit ja toimintaa (myös hakijoiden) ohjaavat asiakirjat. Mallinnetaan prosessit ja päivitetään omavalvontaa ohjaavat suunnitelmat, ohjaa toimintaa vallan virheettömästi ja yhdenmukaisesti. Mikäli Lapha haluaa sekä vastata palvelua tarvitsevien asiakkaiden palvelutarpeisiin, tuottaakseen riittävät ja tarkoituksenmukaiset palvelut oikea-aikaisesti, ehkäistäkseen kasautuvia palvelutarpeita, mutta myös säästöt huomioiden, tulee sosiaalipalveluissa ensimmäisenä lopettaa se vuosia kestänyt asiakkaiden luukuttaminen viranhaltijalta toiselle, asenteella "ei kuulu minulle". Halpaa tai inhimillistä, ei ole sellaisenkaan sosiaalipalvelun toteuttaminen, jossa asiakas kiertää eri arviointeja (korkeasti palkatulta) viranhaltijalta toiselle, kuukausi kaupalla päästäkseen palveluun jota tarvitsee, siksi, että ei ohjaudu suoraan oikeaan paikkaan arvioitavaksi tai sitten ei sovi sen yksikön "tuotteisiin". Sekin on vaikuttanut erikoiselta, että sosiaalipalveluissa toisen sosiaalityöntekijän palvelutarpeen arvioinnin mukaisia tietoja ei voida käyttää asiakkaan palveluihin ohjaamisessa, ja toisen yksikön hallintopäätöksessä, vaan jokaisen yksikön viranhaltijat omassa yksikössään aloittavat ikäänkuin alusta, aivan kuin mitään tietoa asiakkaasta ei olisi saatavilla. Tällaisen tupla-tripla-arviointityön tulppaaminen on aivan verrattavissa siihen säästötoimenpiteeseen, jossa pyritään vähentämään turhia näytteenottoja esim. potilaan siirtyessä perusterveydenhuollosta ja erikoissairaanhoitoon. Sosiaalipalveluissakaan siis tuskin tarvitaan päällikköä ja johtajaa joka nurkkaan johtamaan eri asiaa tai tehtävän osaa. Sellainen johtaminen ei ole tuonut viime vuonna muutosta sen enempää asiakkaiden palveluiden, kuin henkilöstönkään riittävyyteen. Ja on kummallista jos näitä tarvittavia muutoksia ei voitaisi tehdä vastuuyksikön johtajan tai vastuualuejohtajan johdolla, jotka tähän tehtävään kelpoisia toimivaltaisia viranhaltijoita ja tällaisella esihenkilömäärällä. Viranomaistyön johtaminen vammaispalveluissa ei myöskään viime vuonnakaan tainnut tuoda lisää osaamista sinne peruslainsäädännön parissa työskenteleville viranhaltijoille, eikä ainakaan palveluihin hakeutuville asiakkaille. Olisi järkevämpää perustaa vaikkapa yksi yhteinen palveluohjaus- ja arviointiyksikkö aikuissosiaalipalveluihin, josta ohjataan erityislainsäädännön piiriin mikäli palvelutarpeen arvioinnissa asiakkaalla on siihen oikeus. Palvelutarpeen arviointiakin voivat tehdä myös muut ammattiryhmät kuin sosiaalityöntekijät, esim. erityissosiaaliohjaajat. Onko tätä kartoitettu? Moni sosiaaliohjaaja tekee jopa laadukkaampia arviointeja ja täsmällisempiä suunnitelmia kuin sosiaalityössä. Yhteisellä arviointiyksiköllä voitaisiin saada aikaan jopa aitoa yhteistyötä vastuualueiden ja yksiköiden välillä ja päästäisiin ehkä siitä vastuun pompottelusta viranhaltijalta toiselle, asiakkaiden luukuttamisesta ja eroon turhista sijoituksista raskaisiin palveluihin, oli sitten kysymys lastensuojelusta, vammaispalveluista, mielenterveys- tai päihdepalveluista. Eikä näihin muutoksiin edes tarvita nykyistä kummempaa muutosta, vaan osaavat työntekijät ja väestön palvelutarpeisiin vastaavat palvelut, hyvät palvelupolut ja ohjaus ja neuvonta." Asiakkaan palvelutarpeen arviointi on jotain muuta kuin gradutyö johon ei olisi käytettävissä ajantasaista tietoa
"Kevennetään palvelurakennetta perumalla Lapha ja KOKO SOTE. On viisautta osata myös pakittaa kun huomataan, että uudistus on susi jo syntyessään. Ne itseään viisaiksi luulevat ja vallanhimoon sokaistuneet päättäjät ja johtajattaret siirtyköön rivitöihin. Tämän päivän egoistisuus näissäkin asioissa ällöttää, omaa etua vain tavoittelevat!" Järki hoiii
"Nämä kaikki kommentit täytyy printata teidän tuleviin kokouksiinne, ei näitä kukaan kirjoita hetken mielijohteesta, ei, nämä tulee tuoda esille, muuten tällaiset kommenttiosiot on pelkkää silmänlumetta, annetaan muka "mahdollisuus" vaikuttaa, mutta tosiasiassa deletoidaan taivaan tuuliin. Näin ei saa käydä. Ei olla niin tyhmiä, ei olla tyhmiä lainkaan!" Merilappi53
"Vahvistetaan kuntouttavaa toimintaa toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja raskaamman tuen välttämiseksi. ehdotus: palkataan kotihoitoon liikuntaneuvojia. Edistetään perheiden palveluiden monialaista työtä yhdessä kuntien ja kolmannen sektorin kanssa. Hyvä ajatus, yhteistyötä tarvitaan, mutta mistä kolmannen sektorin toimijoita saadaan mukaan Suunnitellaan ja otetaan käyttöön uusia asumispalvelukonsepteja kuten yhteisöllistä asumista #8211 toimitaan aktiivisesti yhdessä kuntien ja muiden yhteistyökumppanien kanssa. Tarvitaan erilaisia asumismuotoja, haastetta tähänkin riittää. Kovasti mainontaa ja koulutusta tarvitaan, miten järjestetään yhteisöllistä asumista, mistä saadaan yrittäjiä." Parempaa palvelua Lappilaisille
"Ikääntyvien määrä nousee, tehostetut puretaan, kotiin tuetaan. Jännä kun meillä täällä pohjoisessa on pitkät välimatkat niin niitä jonottavia vanhuksia on vaan siellä osastoilla odottamassa paikkaa. Palveluita syrjäseuduille ei saada riittävästi jos ollenkaan. Ei taida päättäjillä olla omakohtaisia kokemuksia esim vanhusten hoidosta tai palvelujärjestelmästä. Lakkautusuhan alla olevat osastot voisivat aivan hyvin toimia vaikka vanhusten väliaikaissijoituspaikkoina. Ei tarttis rakentaa esim uusia tiloja tms." Lakkautusuhan terkkarit yhteisöllisasumismuotoon
"Nyt näyttää siltä että suurimpia säästöjä tavoitellaan ikäihmisten laitoshoidon ja palveluasumisen purkamisella ja samanlaiset suunnitelmat on varattu myös vammaisille ihmisille. Onko tuosta tehty ollenkaan tarkempaa tutkimusta onko tuo edes mitenkään mahdollista järjestää. Helppo se on laskea kuinka paljon halvemmaksi kotihoito tulisi mutta kuinka monen ihmisen kohdalla se ylipäätään on mahdollista ja turvallista järjestää. Kuka ottaa vastuun näiden uusien järjestelyjen turvallisuusriskeistä. Kyllä minä sen ymmärrän että säästöjä pitää hakea mutta kyllä näissä suunnitelmissa pitää olla realistisia. Nyt tuntuu että nämä suunnitelmat on hätäpäissään hatusta tempaistuja viritelmiä joilla ei ole realistista pohjaa. Esittäkää lukuja kuinka paljon ihmisiä pitää siirtää kevennettyyn hoitoon että nuo miljoonat säästyy ja kuka on se päättäjä joka päättää ketä siirretään ja minne. Kuinka paljon noista hallintomenoista ollaan säästämässä tulevaisuudessa. Kallispalkkaisia johtajia tuolla koneistossa näyttää riittävän ja muhkeita kokouspalkkioita nostelevat mutta onko he oikeasti sitten tärkeitä ihmisiä tässä kokonaisuudessa. Hoitohenkilökunta ja muutenkin suorittava porras on varmasti tarpeellisia ja palkkansa ansaitsevat mutta nuita piällysmiehiä tuolla näyttää vilisevän kyllä aivan liikaa tähän Lapin väkilukuun suhteutettuna." Eläkeukko
"Tuetaan kyläyhdistyksiä palkkaamaan ketteriä digi-, kotiapu-ja asiointiaputyöntekijöitä kylille. Nämä toimisivat varhaisen tuen antajina ja turvallisuuden tunnetta lähellä kotia. Pienillä panoksilla voitaisiin ennalta ehkäistä ikääntyneiden ja muidenkin haasteita, kun/jos palveluja karsitaan. Kyläyhteisöt ovat käyttämätön voimavara!" Maarit Niva
"Mielestäni kuljetuspalveluja (taksikortti) käyttävien tarpeet tulisi arvioida, onko palvelu edelleen tarpeellinen." Tammy
"Säästöjä syntyisi, kun ikääntyneiden pitkäaikainen laitoshoito purettaisiin ja vammaisten laitoshoitoa vähennettäisiin. Lisäksi ikääntyneiden, vammaisten sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujien ympärivuorokautisen asumisen paikkoja vähennettäisiin."
"Toki säästöjä syntyy, mutta miten käy laitoshoitoa tarvitsevien ihmisten? Eivät he päätöksellä kuntoudu kotona pärjääviksi. Lappilainen ihminen ei lähde laitoshoitoon liian aikaisin, hän yrittää selvitä kotona viimeiseen saakka ja sitten kun on pakko, siirtyy laitokseen. Väestö ikääntyy eivätkä nuoret ihmiset jää hoitamaan kotiin iäkkäitä vanhempiaan. Se on myös rahallisesti mahdoton tehtävä. Myös yksinelävien määrä lisääntyy, ei ole enää tukiverkostoa. Ovatko edullisemmat asumismuodot kuitenkaan edullisemmat? Ne ovat voittoa tavoittelevien yritysten tarjoamia palveluja, joissa on vaarana, että tulosta tavoitellessa tingitään hoidon ja huolenpidon laadussa. Ikääntyneet, vammaiset, mielenterveys- ja päihdekuntoutujat kuuluvat siihen ihmisryhmään, jolla ei ole kykyjä ja voimavaroja lähteä vaatimaan parannusta hoidon laatuun. Eri hoitoalojen tukihenkilöt on hyvä ajatus, mutta Lappi on laaja alue. Tuleeko heidän toiminta-alueesta niin laajaa, etteivät he pysty hoitamaan sitä? Kyseiset asiakasryhmät eivät ole niitä, jotka tulevat autetuiksi Teams-palaverilla kerran kuukaudessa. He tarvitsevat konkreettista apua jokapäiväiseen elämään. Vähennetään teoreetikoita ja lisätään maalaisjärjellä, ihmisten parissa toimivien henkilöiden määrää palkkalistoilla." Lapinpöllö
"Liikuntaneuvontaa kotihoitoon, ehdotus liikuntaneuvojien palkkaaminen. Vuosittain joka kolmas 65 vuotta täyttänyt ja joka toinen 80 vuotta täyttänyt henkilö kaatuu. Kaatumisista aiheutuu eriasteisia vammoja ja yli 1000 henkilöä kuolee vuosittain kaatumisen seurauksena. Vaikka iäkkäät naiset kaatuvat miehiä useammin, miehet menehtyvät kaatumisista seuraaviin vammoihin naisia useammin. Yhden lonkkamurtuman ensimmäisen vuoden hoito maksaa yhteiskunnalle noin 30 000 euroa.
- Kaatumisen vaarassa olevien henkilöiden tunnistaminen ja kaatumisten ehkäisytoimien suunnittelu sekä toteutus on moniammatillista yhteistyötä.
- Kaatumisia ja kaatumisvammoja voidaan ehkäistä sekä moni- että yksiosaisilla ohjelmilla.
- Kotona asuvien iäkkäiden kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyssä olennaista on monipuolinen liikuntaharjoittelu. Harjoittelun osana pitää aina olla tasapainoa parantavia ja lihasvoimaa lisääviä harjoitteita.
- Yksilöllisesti suunnitellut ja toteutetut asumisen, asunnon ja elinympäristön muutostyöt ovat tärkeä osa kaatumisten ehkäisyä korkeassa kaatumisvaarassa olevilla iäkkäillä.
- Pitkäaikais- tai sairaalahoidossa olevien iäkkäiden kaatumisia voidaan parhaiten ehkäistä yksilöllisiin vaaratekijöihin kohdennetuilla, useampia ehkäisytoimia ja liikuntaharjoittelua sisältävällä ohjelmalla. (Lähde: Kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyn fysioterapiasuositus)
Stepit:
- Tunnista kaatumisvaarassa oleva henkilö.
- Tee kaatumisvaaran arviointi.
- Suunnittele yhdessä asiakkaasi kanssa kaatumisia ehkäisevä yksilöllinen ohjelma.
- Toimi yhteistyössä moniammatillisen tiimin kanssa.
- Poista kotiympäristön riskitekijät.
- Arvioi asiakkaan apuvälineiden tarve.
- Seuraa, arvioi ja kirjaa. Kaatumisten ehkäisy edellyttää yksilöllistä kaatumisvaaran arviointia. Kaatumisten ehkäisemiseksi tarvitaan usein moniammatillisesti toteutettuja toimenpiteitä, kuten liikuntaharjoittelua sekä lääkityksen ja ravitsemuksen tarkistamista." Kaatumisten ehkäisyllä säästöjä
"Vanhuspalvelulain mukaan asiakkaalla on oikeus osallistua hoitonsa suunnitteluun ja mahdollisuus saada tietoa omasta hoidostaan. Kaikki asiakkaan hoitoon osallistuvat toteuttavat tahollaan asiakas- ja palveluohjausta sekä huolehtivat omalta osaltaan asiakasturvallisuuden toteutumisesta. Varmista, että asiakkaan palvelut vastaavat hänen yksilöllistä palveluntarvettaan myös silloin, kun asiakkaan elämäntilanteessa tai terveydentilassa tapahtuu muutoksia. Asiakkaan hoidon ja palvelun turvallisuuteen sekä asiakkaan tapaturmavaaraan ja väkivallan uhkaan voidaan vaikuttaa henkilöstön toimintatapoja muuttamalla ja toimivalla yhteistyöllä. Asiakkaan palvelujen turvallisuus tulee varmistaa poikkeuksetta. Asiakkaalla on oikeus hyvään hoitoon ja kohteluun ilman syrjintää. Asiakasta tulee kohdella aina niin, ettei hänen ihmisarvoaan loukata ja että hänen yksityisyyttään ja vakaumustaan kunnioitetaan. Asiakkaan turvallisuuden edistäminen estää ja vähentää inhimillistä kärsimystä aiheuttavia tapahtumia. Kolarin vuodeosaston sulku ei tue asukkaiden kuulemista, eikä Lapha strategiaa. Päätös sulusta tehtiin ennen asukkaiden kuuntelua. Miten pitkien etäisyyksien Lapissa palveluverkon karsiminen ja keskittäminen vaikuttaa asukkaisiin, hoitohenkilökuntaan ja alueiden elinvoimaan. Potilaiden kuljettaminen naapurikuntiin tai kauemmas ei ole inhimillistä potilaalle eikä läheisille. Vaikutusten ennakkoarviointi pitäisi tehdä ennen päätöksiä. Missä potilaat aiotaan hoitaa, kun vuodeosastopaikkoja vähennetään. Kuormittuuko keskussairaala sellaisista potilaista, jotka eivät keskussairaalahoitoa tarvitse. Vievätkö he hoitopaikan sellaiselta, joka keskussairaalapaikkaa todella tarvitsee. Lisääkö vuodeosastojen sulut sairaalasiirtoja, ambulanssi- ja taksiliikennettä." Lähipalvelujen karsiminen, onko todellista säästöä
"SHL-kuljetuskortti, ne jotka sitä myöntävät pitäisi olla jokainen sosiaalialan ammatilisia. Myös kriteerit täytyy huomioida. Unohdetaan ensisijainen liikkumisen muoto KÄVELY ja palveluliikenne. Jos tuloraja ylittyy täytyy miettiä todella tarkkaan mitä tekee, voisiko asiakas tilata normaalisti taksin? Kehitysvammapuolen asiakkaita on kävellyt päivätoimintaan aiemmin Sodankylässä (n.1 km). Nyt he kulkevat kyseisellä kortilla vaikka osa pystyisi kävelemään. Tämä kävely myös tukisi asiakkaan toimintakykyä ja näin säästetään pitkällä aikavälillä kun fyysinen toimintakyky pidetään yllä." Ihmettelijä
"Lastensuojelu: Suomessa on säästetty vuosikymmeniä hidastelemalla huostaanotoissa, ja liian moni lapsi on kuollut. Miten aijote jatkossa suojella lapsi jos entisestään vähennätte huostaanottoja? Oleteko huomioineet että hallituksen säästötoimet viivat ajas köyhimmät perhert antamaan lapsensa pois jotta edes lapset saisivat katon ppän päälle ja ruokaa.? Miten lisäätte mielenterveyspalveluja nuorten tyttöjen itsemurha yritykset kovassa nousissa."
"Hyvä nimimerkki ”Kaatumisten ehkäisyllä säästöjä” Kiitos oivallisesta kommentistasi. Meillä on juuri tuollaista ohjelmaa toteutettu ja hyvällä menestyksellä. Mutta nyt kun kaikenlaisia huhuja on liikkeellä pilvin pimein, on kuulunut sellaistakin, että tämä ohjelma, jota on toteutettu vuodeosaston ja kotipalvelun yhteistuumin, olisi lakkautusuhan alla siksi, ettei sitä muualla toteuteta. Kuitenkin juuri antamiesi perustelujen vuoksi se pitäisi levittää kaikkiin hyvinvointialueen osa-alueisiin yksin tai yhdessä toisen kanssa ja saavuttaa valtaisia säästöjä ja mielihyvää ikääntyvissä ihmisissä, jotka jatkavat elämäänsä kotioloissa fysioterapeuttisen ja liikunnallisen neuvonnan ja ohjannan, arvioinnin ja tarvittavan lääkinnällisen hoidon avulla. Niin ja tietenkin turvapuhelimen nappi ranteessa tai kaulassa siltä varalta, että kuitenkin sattuisi kaatumaan. Olennaistahan on myös nopea apu." marjorie
"Kuntoutuksen ja liikunnan merkitys tärkeää. Uimahalli loistavaa liikuntaa ikäihmisille myös erityisryhmille. Kerhomuotoista fysioterapiaa mm. ravitsemuksen, painon hallinnan, liikunnan yhteinen kotona asumista tukevaa toimintaa. Ihmisen tekemänä ei Digi sillä kaikkia ei tavoita." Henna Lukkari