Navigointivalikko

Kumppanuussopimukset

Kumppanuussopimukset sisältö

Kumppanuussopimukset

Lapin hyvinvointialueen myöntämissä avustuksissa ja kumppanuus- ja yhteistyösopimuksissa noudatetaan Lapin hyvinvointialueen avustusperiaatteet ja avustuskäytännöt (pdf) -asiakirjassa määriteltyjä yleisiä periaatteita ja menettelytapoja.

Lapin hyvinvointialue tukee järjestöjen toimintaedellytyksiä myöntämällä toiminta-avustuksia ja kerta-avustuksia sekä tekemällä avustusperustaisia kumppanuussopimuksia, muita kumppanuussopimuksia ja sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyviä yhteistyösopimuksia.

Hyvinvointialueen kumppanuus- ja yhteistyösopimukset

Avustusperustainen kumppanuussopimus

Avustusperustaisia kumppanuussopimuksia voidaan tehdä sellaisen toiminnan tukemisesta, joka tukee olennaisesti hyvinvointialueen järjestämiä sosiaali- ja terveyspalveluja. Avustusperusteisessa kumppanuussopimuksessa sovitaan toimintaan myönnettävästä rahallisesta avustuksesta sekä muista tukimuodoista ja yhteistyöstä. Avustettava toiminta voi toteutua yhden tai useamman Lapin kunnan alueella.

Avustusperustaisen kumppanuussopimuksen tekemisen edellytyksenä on, että avustettavan toiminnan perusrahoitus perustuu STEA-avustukseen, ESR-hankerahoitukseen, ELY-keskuksen myöntämään avustukseen tai muuhun vastaavaan rahoitukseen. Hyvinvointialueen myöntämä tuki on täydentävää julkista rahoitusta.

Avustusperustaiset kumppanuussopimukset tehdään aina harkinnanvaraisesti yhteisen sopimisen perusteella. Hyvinvointialue neuvottelee kumppanuussopimuksista erikseen. Määräaikaiseen hanketoimintaan liittyvä avustusperustainen kumppanuussopimus tehdään ehdollisesti koko hankekaudelle ja vahvistetaan vuosittain osana hyvinvointialueen talousarviota. Jatkuvan toiminnan tukemisesta neuvotellaan hyvinvointialueen kanssa vuosittain.

Muu kumppanuussopimus

Muita kumppanuussopimuksia voidaan tehdä sellaisen toiminnan tukemisesta, joka tukee olennaisesti hyvinvointialueen järjestämiä sosiaali- ja terveyspalveluita. Muissa kumppanuussopimuksissa sovitaan toiminnan tukemisesta muuten kuin rahallisesti sekä muusta yhteistyöstä (esim. asiantuntijatuki, tilojen käyttö, yhteiskehittäminen). Tuettava toiminta voi toteutua yhden tai useamman Lapin kunnan alueella.

Muut kumppanuussopimukset tehdään aina harkinnanvaraisesti yhteisen sopimisen perusteella. Hyvinvointialue neuvottelee kumppanuussopimuksista erikseen. Kumppanuussopimuksissa sovitaan lähtökohtaisesti yhteistyöstä, joka ulottuu koko STEA-, ESR-, ELY-keskuksen myöntämän tai muun vastaavan myönnetyn rahoituksen ajalle.

Sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvä yhteistyösopimus

Sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyviä yhteistyösopimuksia voidaan tarvittaessa tehdä sellaisen järjestölähtöisen toiminnan tukemisesta, joka on hyvinvointialueen järjestämisvastuulla olevia sosiaali- ja terveyspalveluita tukevaa ja tarkoituksenmukaisesti täydentävää palvelua. Tuettava toiminta voi toteutua yhden tai useamman Lapin kunnan alueella.
Sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvät yhteistyösopimukset tehdään aina harkinnanvaraisesti yhteisen sopimisen perusteella. Hyvinvointialue neuvottelee yhteistyösopimuksista erikseen.

Kumppanuusavustusten hakeminen

Neuvottelemme kumppanuussopimuksista ympäri vuoden. Vuoden 2025 kumppanuusavustusten haku avautuu 25.11.2024. Hae tästä

Asavustuksen hakijat voivat tutustua etukäteen hakulomakkeen pdf-versioon 

Kumppanuuksia koskevat tiedustelut voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen marika.mathlein@lapha.fi

 

Lisätietoja antaa:

Sisältöjulkaisija

Marika Mathlein

asiantuntija, järjestöyhteistyö

Tutkimus- ja kehittämispalvelut

Yhteystiedot

Marika Mathlein

asiantuntija, järjestöyhteistyö

Tutkimus- ja kehittämispalvelut

Yhteystiedot


Matkapuhelinnumero

040 487 3478

Sähköposti

marika.mathlein@lapha.fi

Marika Mathlein

asiantuntija, järjestöyhteistyö

Tutkimus- ja kehittämispalvelut

Yhteystiedot


Matkapuhelinnumero

040 487 3478

Sähköposti

marika.mathlein@lapha.fi

h4-ajankohtaista aiheesta-otsikko

Ajankohtaista aiheesta

Sisältöjulkaisija

  1. Lapin hyvinvointialue solmi kumppanuuden Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun kanssa
    Lapin hyvinvointialue, Lapin yliopisto ja Lapin ammattikorkeakoulu ovat solmineet uuden, kolmikantaisen...

    Lapin hyvinvointialue solmi kumppanuuden Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun kanssa

    7.2.2025

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Lapin hyvinvointialue solmi kumppanuuden Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun kanssa

    Rehtori Riitta Rissanen, hyvinvointialuejohtaja Jari Jokela ja hallintojohtaja Ari Konu yhden pöydän ääressä allekirjoittamassa kumppanuussopimusta.

    Rehtori Riitta Rissanen, hyvinvointialuejohtaja Jari Jokela ja hallintojohtaja Ari Konu allekirjoittavat kumppanuussopimuksen. Kuva: Ville Rinne.

    7.2.2025

    Lapin hyvinvointialue, Lapin yliopisto ja Lapin ammattikorkeakoulu ovat solmineet uuden, kolmikantaisen kumppanuussopimuksen. Yhteistyö vahvistaa sote-palveluihin liittyvää tutkimus-, koulutus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa Lapissa.

    Lapin hyvinvointialue järjestää Lapin julkiset sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut kaikissa Lapin 21 kunnassa. Välimatkat palvelujen äärelle ovat Lapissa pidemmät kuin missään muualla Suomessa. 

    Sosiaali- ja terveyspalvelujen toimintaympäristössä koetaan parhaillaan suuria muutoksia. Lapin hyvinvointialuejohtaja Jari Jokela toteaa, että sopimus laajentaa ja syventää yhteistyötä pohjoisten korkeakoulujen kanssa.

    – Keskitymme yhteistyössä erityisesti digitalisaatioon, hyvinvointiin ja palvelutuotantoon. Kumppaneina etsimme yhdessä uusia ratkaisuita sote-palveluiden parantamiseksi ja lappilaisten hyvinvoinnin tukemiseksi, Jokela kertoo.

    Sopimuksen painopisteet tukevat hyvinvointialueen olemassa olevaa strategiaa ja palvelutehtävää. 

    Korkeakoulut täydentävät toistensa osaamista

    Kumppanuussopimus määrittelee yhteistyölle kolme painopistettä, jotka ovat 1) digitaalinen transformaatio etäisyyksien hallinnassa, 2) hyvinvoivat yksilöt ja yhteisöt sekä 3) alueellisesti ja yhteiskunnallisesti kestävä, vastuullinen ja vaikuttava palvelutuotanto. 

    Lapin yliopisto ja Lapin hyvinvointialue ovat tehneet jo pitkään monipuolista yhteistyötä. Yliopiston hallintojohtaja Ari Konu on tyytyväinen sopimuksen painopisteisiin, sillä monitieteiset teemat kiinnittyvät luontevasti useiden tiedekuntien ja yksiköiden toimintaan. Samalla ne antavat selvät suuntaviivat tulevaisuuden yhteistyölle. 

    – Tunnetuinta sote-alaan liittyvää osaamistamme on sosiaalityön koulutus- ja tutkimustoiminta. Mutta erityisosaamista löytyy myös muualta, kuten esimerkiksi lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisesta, johtamisesta, palvelumuotoilusta ja hyvinvointioikeudesta, Konu kertoo.

    Lapin ammattikorkeakoulu on alueellisesti merkittävä sote-alan kouluttaja ja TKI-toimija. Ammattikorkeakoulu on jo aiemmin solminut Lapin hyvinvointialueen kanssa kumppanuuden, jossa kehitetään terveys- ja hyvinvointipalvelujen johtamista ja palveluita sekä parannetaan palveluiden saatavuutta. 

    Ammattikorkeakoulun rehtori Riitta Rissasen mukaan yhteisen kumppanuuden painopisteet ovat hyvin yhdenmukaiset ammattikorkeakoulun omien strategisten valintojen kanssa. Yhteiset valinnat saavat aikaan vaikuttavuutta ja vahvistavat osaamista. Myös tutkimus- ja kehittämistoiminnassa avautuu uusia mahdollisuuksia ammattikorkeakoulun uuden soveltavan tutkimuksen ohjelman kautta, erityisesti hyvinvointia edistävissä kestävissä ratkaisuissa.

    – Vahvistuvan kumppanuuden myötä myös erityisesti IT- ja teknologiaosaamisemme tulee luonnollisesti mukaan yhteistyöhön, ja voimme käyttää kehittämislaboratorioitamme, kuten FrostBit Software Labia, digitaalisten ratkaisuiden rakentamiseen ja testaamiseen, Rissanen kertoo.

    Sopimuksen kolme painopistettä 

    Ensimmäinen painopiste digitaalinen transformaatio etäisyyksien hallinnassa tarkoittaa, että kumppanit kehittävät tarpeisiin perustuvia teknologisia ja digitaalisia ratkaisuita. Tutkimustoiminnan avulla lisätään ymmärrystä siitä, miten transformaatio vaikuttaa työhön, palveluihin ja yhteisöihin. Työssä huomioidaan myös digitaalisten palvelujen ja prosessien johtaminen. 

    Hyvinvoivat yksilöt ja yhteisöt -painopiste pitää sisällään toimenpiteitä, joilla tuetaan monipuolisesti Lapin asukkaiden hyvinvoinnin, terveyden ja arjen turvallisuuden edistämistä kaikissa elämänvaiheissa. Osana tätä myös tarkastellaan, miten johtamisella voidaan edistää työelämän hyvinvointia. 

    Kolmas painopiste, alueellisesti ja yhteiskunnallisesti kestävä, vastuullinen ja vaikuttava palvelutuotanto, sisältää taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden ja vastuullisuuden näkökulmat. Se tarkoittaa, että tarkastellaan palveluprosessien ja -ohjauksen suorituskykyä sekä palvelujen vaikuttavuutta ja hiilineutraaliuutta. TKI-toiminnassa paneudutaan kestävyys- ja vastuullisuusosaamiseen, palvelujen järjestämisen ja tuottamisen oikeudellisiin kysymyksiin, sote-integraatioon, tiedolla johtamiseen sekä saamen kielten ja saamelaiskulttuurin kysymyksiin. 

    Sovittujen yhteistyömuotojen keinovalikoima on laaja. Siihen kuuluu ennakoivaa yhteistyötä, joka tarkoittaa koulutus-, tutkimus- ja kehittämistarpeiden tunnistamista ja tulevaisuustietoisuuden kehittämistä. Koulutus- ja kehittämistoiminnan osalta yhteistyö tarkoittaa räätälöityjä koulutuksia, avoimen yliopiston ja ammattikorkeakoulun opintoja, tutkintokoulutuksia, kehittämisprojekteja, projektitoimeksiantoja ja työharjoitteluita. Tutkimustoimintaan kuuluvat tilaustutkimukset ja selvitykset, opinnäytteet, tutkimushankkeet, soveltava tutkimus sekä verkostojen rakentaminen ja kehittäminen. Viimeinen yhteistyön muoto, rekrytointi- ja alumniyhteistyö, pitää sisällään erilaisten tapahtumien järjestämisen ja mentoroinnin. 

    Kumppanuussopimus on voimassa neljä vuotta. Sopimuksen liitteeksi laaditaan toimintasuunnitelma, jossa kuvataan yhteistyön toimenpiteet tarkemmin. Toimintasuunnitelma laaditaan ja tarkistetaan vuosittain.

    Kumppanuussopimuksen allekirjoittivat hyvinvointialuejohtaja Jari Jokela, Lapin yliopiston hallintojohtaja Ari Konu ja Lapin ammattikorkeakoulun rehtori Riitta Rissanen.

    Rehtori Riitta Rissanen, hyvinvointialuejohtaja Jari Jokela ja hallintojohtaja Ari Konu yhden pöydän ääressä allekirjoittamassa kumppanuussopimusta. Lapin hyvinvointialue solmi kumppanuuden Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun kanssa
    7.2.2025
    Lapin hyvinvointialue, Lapin yliopisto ja Lapin ammattikorkeakoulu ovat solmineet uuden, kolmikantaisen...
    Rehtori Riitta Rissanen, hyvinvointialuejohtaja Jari Jokela ja hallintojohtaja Ari Konu yhden pöydän ääressä allekirjoittamassa kumppanuussopimusta.

    Lapin hyvinvointialue solmi kumppanuuden Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun kanssa


    Lapin hyvinvointialue, Lapin yliopisto ja Lapin ammattikorkeakoulu ovat solmineet uuden, kolmikantaisen kumppanuussopimuksen. Yhteistyö vahvistaa sote-palveluihin liittyvää tutkimus-, koulutus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa Lapissa.

  2. Lapin hyvinvointialue valitsi Terveystalon kumppanikseen tuottamaan digialustan
    Terveystalo tuottaa Lapin hyvinvointialueen digitaalisten palvelujen asiointialustan. Lapin...

    Lapin hyvinvointialue valitsi Terveystalon kumppanikseen tuottamaan digialustan

    9.12.2024

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Lapin hyvinvointialue valitsi Terveystalon kumppanikseen tuottamaan digialustan

    Kämmen jonka päällä teksti Digipalvelut ja pinkki loiste-elementti.

    9.12.2024

    Terveystalo tuottaa Lapin hyvinvointialueen digitaalisten palvelujen asiointialustan. Lapin hyvinvointialueen aluehallitus päätti asiasta kokouksessaan 13.11.2024.

    Lapin hyvinvointialueen strategian mukaisesti hyvinvointialueen tavoitteena on yhdistää sosiaali- ja terveyshuollon digipalvelut merkittäväksi palvelukanavaksi ja yhtenäistää palveluprosessit. Käyttöön otettava digialusta on tässä keskeinen.

    – Olemme erittäin iloisia, että Lapin hyvinvointialue valitsi Terveystalon digialustan tuottajaksi. On hienoa päästä kehittämään alueen asukkaiden palveluja yhdessä hyvinvointialueen kanssa, sanoo Terveystalon julkisten digipalvelujen liiketoimintajohtaja Jani Kykyri.

     Lapin hyvinvointialueen asukkaille digialusta tarkoittaa sitä, että sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyviä asioitaan voi jatkossa hoitaa yhden sovelluksen kautta esimerkiksi mobiililaitteilla. Muun muassa erilaiset etävastaanotot ja palveluihin ohjaaminen voivat tapahtua digialustan kautta. Digitaalisesti voi myös ottaa yhteyttä ja kysyä neuvoa, jolloin moni vaiva ja asiointi hoituu kokonaan etänä.

    – Asiakkaalle digialusta sujuvoittaa ja usein nopeuttaa asiointia. Hyvinvointialueelle digiratkaisu tuo tehokkuutta ja laatua. Myös ammattilaiset hyötyvät sujuvuudesta ja uudesta työkalusta, Kykyri sanoo.

    Lapin hyvinvointialueen digitaaliset palvelut yhdestä kanavasta

    Lapin hyvinvointialueen Digitaaliset palvelut -yksikkö kilpailutti digiasiointialustan kilpailullisella neuvottelumenettelyllä, joka mahdollisti joustavan vuoropuhelun tarjoajien kanssa. Menettelyn avulla digialustan vaatimukset voitiin räätälöidä käyttäjälähtöisesti ja Lapin erityispiirteet huomioiden.

    – Meillä on jo pitkään tehty hyvin edistyksellistä kehitystyötä digitaalisten palvelujen osalta. Nyt tehty päätös tulee entisestään edistämään alueemme digikehitystä sekä tähän liittyviä palveluja. Visiomme on, että lähitulevaisuudessa digitaaliset palvelut voisivat tulla yhden kanavan kautta, kertoo Lapin hyvinvointialueen tietohallintojohtaja Mikko Päkkilä.

    Digialusta sisältää mobiilisovelluksen ja web-käyttöliittymän hyvinvointialueen palveluihin. Alusta otetaan käyttöön vaiheittain vuoden 2025 aikana.

    Kämmen jonka päällä teksti Digipalvelut ja pinkki loiste-elementti. Lapin hyvinvointialue valitsi Terveystalon kumppanikseen tuottamaan digialustan
    9.12.2024
    Terveystalo tuottaa Lapin hyvinvointialueen digitaalisten palvelujen asiointialustan. Lapin...
    Kämmen jonka päällä teksti Digipalvelut ja pinkki loiste-elementti.

    Lapin hyvinvointialue valitsi Terveystalon kumppanikseen tuottamaan digialustan


    Terveystalo tuottaa Lapin hyvinvointialueen digitaalisten palvelujen asiointialustan. Lapin hyvinvointialueen aluehallitus päätti asiasta kokouksessaan 13.11.2024.

  3. Turvallisuusohjeita Lapin matkailijoille julkaistu
    Uusi turvallisuusesite ja animaatiovideo tarjoavat matkailijoille selkeät ohjeet ja vinkit turvallisempaan...

    Turvallisuusohjeita Lapin matkailijoille julkaistu

    19.11.2024

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Turvallisuusohjeita Lapin matkailijoille julkaistu

    19.11.2024

    Uusi turvallisuusesite ja animaatiovideo tarjoavat matkailijoille selkeät ohjeet ja vinkit turvallisempaan Lapin-lomaan.

    Lapin pelastuslaitos on luonut matkailijoille suunnatut turvallisuusohjeet Lapin-lomalle. Ohjeissa kehotetaan matkailijoita varautumaan talvisiin olosuhteisiin ulkoillessa sekä liikenteessä, tutustumaan majoituksien tulisijojen sekä saunan turvalliseen käyttöön ja testaamaan palovaroittimet. Lisäksi siinä annetaan vinkkejä talviaktiviteettien turvallisuuteen, kuten pulkkailuun ja retkeilyyn. Turvallisuusohjeilla pyritään ennaltaehkäisemään mahdollisia matkailuun liittyviä onnettomuuksia.

    Ohjeesta on saatavilla painettava esite, digiesite sekä animaatiovideo. Materiaalit löytyvät Lapin pelastuslaitoksen verkkosivuilta.

    Lapin pelastuslaitokselta toivotaan, että erityisesti matkailualan toimijat ottaisivat materiaalit käyttöönsä ja jakaisivat materiaaleja turisteille omien palvelujensa yhteydessä. Parhaiten matkailijat tavoitetaan paikoista ja palveluista, joita he käyttävät vieraillessaan Lapissa. Lapin pelastuslaitos painattaa jaettavia turvallisuusesitteitä Rovaniemen, Kittilän ja Ivalon lentokentille marraskuun aikana sekä julkaisee somekanavissaan turvallisuusaiheisia lyhytvideoita.

    Materiaaleja kannattaa ottaa myös käyttöön Airbnb-asunnoissa. Esitteen tai qr-koodilla varustetun julisteen voi tulostaa oman vuokrakohteen pöydälle tai esittelykansioon. Tällä tavalla toimimalla tavoitettaisiin mahdollisimman iso osa matkailijoista. Myös jokainen lappilainen voi osallistua osaltaan esimerkiksi jakamalla turvallisuusohjeita sosiaalisessa mediassa ja tarvittaessa puuttumalla onnettomuusalttiiseen käyttäytymiseen neuvomalla, tai vaarallisissa tilanteissa soittamalla hätänumeroon.

    – Lapin matkailusesonki on meidän kaikkien yhteinen ponnistus. Kestävään matkailuun kuuluu myös turvallisuudesta huolehtiminen. Pelastuslaitos haluaa rohkaista kaikkia toimimaan vastuullisesti ja ennaltaehkäisemään matkailuun liittyviä onnettomuuksia, kertoo turvallisuuskouluttaja Riku Mäenpää Lapin pelastuslaitokselta.

    Matkailijoiden turvallisuusmateriaaleja saa painattaa ja jakaa vapaasti. Myös muokkaaminen esimerkiksi eri kieliversioiksi on sallittua. Tärkeintä on, että turvallisuusviesti leviää mahdollisimman laajasti matkailijoille.

    Viime vuonna pilotti

    Lapin pelastuslaitos tuotti viime vuonna matkailijoille suunnatun turvallisuusesitteen pilotin. Esitteellä oli erittäin kova kysyntä ja se nähtiin tarpeelliseksi.

    Tänä vuonna esitteen sisältöä vielä hienosäädettiin ja se laitettiin kieliversioineen jaettavaksi Lapin pelastuslaitoksen verkkosivuille. Turvallisuusviestinnältä toivottiin myös monikanavaisuutta, joten tänä vuonna Lapin pelastuslaitos tilasi myös turvallisuusanimaation matkailijoille.

    – Toivomme, että animaatio tavoittaa matkailijoita, mutta erityisesti matkailijoiden lapsia. Lapsilla on hyvät hoksottimet ja he usein muistuttavat meitä aikuisia toimimaan ohjeiden mukaan, kertoo turvallisuuskouluttaja Riku Mäenpää Lapin pelastuslaitokselta.

    Lapin poliisilaitos, Lapin hyvinvointialue, Rovaniemen kaupunki, Visit Rovaniemi, Kemijoki Oy, Lapland Safaris, Finavia, Liikenneturva ja Lapin Vapaaehtoinen pelastuspalvelu ovat olleet mukana ideoimassa tämän vuoden materiaalien sisältöjä.

    Turvallisuusohjeita Lapin matkailijoille julkaistu
    19.11.2024
    Uusi turvallisuusesite ja animaatiovideo tarjoavat matkailijoille selkeät ohjeet ja vinkit turvallisempaan...

    Turvallisuusohjeita Lapin matkailijoille julkaistu


    Uusi turvallisuusesite ja animaatiovideo tarjoavat matkailijoille selkeät ohjeet ja vinkit turvallisempaan Lapin-lomaan.