Navigointivalikko

Omaishoito

Murupolku

Navigointivalikko

Omaishoito

Omaishoito

Omaishoito on ikääntyneen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon järjestämistä kotona siten, että hoitajana toimii omainen tai muu hoidettavan läheinen.

Omaishoitoon liittyy sairauden tai vamman mukanaan tuoma elämänmuutos. Hoitosuhde voi kehittyä hitaasti hoidettavan läheisen avuntarpeen lisääntymisen seurauksena tai äkillisesti sairauskohtauksen, onnettomuuden tai erityistä hoivaa tarvitsevan lapsen syntymän myötä.

Omaishoitoon voi saada taloudellista ja toiminnallista tukea. Omaishoidon tuki on kokonaisuus, joka muodostuu hoidettavalle annettavista tarvittavista palveluista sekä hoitajalle annettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta ja omaishoitoa tukevista palveluista.

Lapin hyvinvointialue tekee päätöksen omaishoidon tuesta ja siihen sisältyvistä palveluista. Hyvinvointialue ja omaishoitaja tekevät omaishoidon tuesta omaishoitosopimuksen. Sopimuksen liitteeksi hyvinvointialue, hoidettava ja omaishoitaja laativat yhdessä hoito- ja palvelusuunnitelman hoidettavalle.

Sisältöjulkaisija

Omaishoito toissijainen banneri

Omaishoidon tuki

Oletko omaishoitaja, hoidettava tai harkitsetko omaishoitajaksi ryhtymistä? Voit saada omaishoitoon taloudellista ja toiminnallista tukea.

Vanhus istuu pyörätuolissa. Kuvan keskipisteessä ovat vanhuksen kädet joita nuorempi nainen pitelee käsissään.

h2-Ajankohtaista aiheesta-otsikko

Ajankohtaista aiheesta

Sisältöjulkaisija

  1. Suun terveys omaishoidossa – ennaltaehkäisevän toimintamallin kehittäminen alkaa Lapissa
    Kehittämistyön tavoitteena on luoda monialainen toimintamalli, joka huomioi eri ammattiryhmien yhteistyön...

    Suun terveys omaishoidossa – ennaltaehkäisevän toimintamallin kehittäminen alkaa Lapissa

    19.8.2025

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Suun terveys omaishoidossa – ennaltaehkäisevän toimintamallin kehittäminen alkaa Lapissa

    19.8.2025

    Kehittämistyön tavoitteena on luoda monialainen toimintamalli, joka huomioi eri ammattiryhmien yhteistyön ja kohderyhmän tavoitettavuuden

    Lapin hyvinvointialueella aletaan kehittämään omaishoidossa asuvien yli 65-vuotiaiden ikääntyvien suun terveyttä kehittämällä toimintamalli, joka tukee ja tarjoaa tietoa omaishoitajille ja omaishoidettaville suun terveyttä edistävistä tekijöistä sekä edistää ikääntyvien hoitoon ohjautumista suun terveydenhuoltoon varhaisemmassa vaiheessa. Tarkoituksena on tuottaa myös ohjausmateriaalia suun terveyden edistämiseksi ja omahoidon tueksi sekä järjestää koulutusta omaishoitajille, omaishoidettaville, sosiaalihuollon asiakas- ja palveluohjauksen ammattilaisille sekä laajemmin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille.

    Kehittämistyötä tehdään monialaisesti eri toimijoiden kesken, johon osallistuvat mm. suun terveydenhuolto, sosiaalihuollon asiakas- ja palveluohjausyksiköt ja omaishoitoyhdistykset. Hanketyö on osana Terveydeksi -kansallinen terveys- ja hyvinvointiohjelmaa ja sen rahoittaa Sosiaali- ja terveysministeriö STM. 

    Suun terveys omaishoidossa – ennaltaehkäisevän toimintamallin kehittäminen alkaa Lapissa
    19.8.2025
    Kehittämistyön tavoitteena on luoda monialainen toimintamalli, joka huomioi eri ammattiryhmien yhteistyön...

    Suun terveys omaishoidossa – ennaltaehkäisevän toimintamallin kehittäminen alkaa Lapissa

    Kehittämistyön tavoitteena on luoda monialainen toimintamalli, joka huomioi eri ammattiryhmien yhteistyön ja kohderyhmän tavoitettavuuden

  2. Oima-tiimillä on uusi postiosoite
    Oima-tiimin postiosoite on vaihtunut Rovaniemen pienteollisuustalo Piekkarille. Toimipisteellä ei ole...

    Oima-tiimillä on uusi postiosoite

    22.5.2025

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Oima-tiimillä on uusi postiosoite

    Rakennuksen ulkoportaikko.

    Oima-tiimin postilaatikko sijaitsee Piekkarin ulkoportaiden juurella (vasemmanpuoleinen laatikko).

    22.5.2025

    Oima-tiimin postiosoite on vaihtunut Rovaniemen pienteollisuustalo Piekkarille. Toimipisteellä ei ole asiakaspalvelua.

    Oima-tiimin uusi postiosoite on Pohjolankatu 2 B, 96100 Rovaniemi. Toimipisteellä ei ole asiakaspalvelua.

    Oima-tiimi palvelee puhelimitse arkipäivisin klo 9–12 perhe- ja omaishoitajien palkkioihin sekä henkilökohtaisen avun palkkoihin liittyvissä asioissa. Oima-tiimi palvelee koko Lapin hyvinvointialueella. Voit lähettää myös sähköpostia Oima-tiimille osoitteeseen oima@lapha.fi.

    Henkilökohtainen apu
    040 649 5032

    Omais- ja perhehoito
    040 721 5269

    Rakennuksen ulkoportaikko. Oima-tiimillä on uusi postiosoite
    22.5.2025
    Oima-tiimin postiosoite on vaihtunut Rovaniemen pienteollisuustalo Piekkarille. Toimipisteellä ei ole...
    Rakennuksen ulkoportaikko.

    Oima-tiimillä on uusi postiosoite

    Oima-tiimin postiosoite on vaihtunut Rovaniemen pienteollisuustalo Piekkarille. Toimipisteellä ei ole asiakaspalvelua.

  3. Esperi Hoitokoti Kasperin tilapäispaikka on jälleen käytettävissä
    Esperi Hoitokoti Kasperin tilapäispaikka Rovaniemellä on jälleen käytettävissä omaishoidon tuen vapaiden...

    Esperi Hoitokoti Kasperin tilapäispaikka on jälleen käytettävissä

    16.5.2025

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Esperi Hoitokoti Kasperin tilapäispaikka on jälleen käytettävissä

    16.5.2025

    Esperi Hoitokoti Kasperin tilapäispaikka Rovaniemellä on jälleen käytettävissä omaishoidon tuen vapaiden aikaisen hoidon järjestämiseksi sekä muun tilapäishoidon järjestämiseksi. Tiedustelut omalta sosiaalityöntekijältä tai -ohjaajalta.

  4. Tärkeä muutos henkilökohtaisen avun työaikakirjauksissa – Oiman käyttökoulutukset alkavat
    Henkilökohtaisen avun työnantaja tekee jatkossa kaikki työaikakirjaukset ja tuntien hyväksynnät sähköisesti...

    Tärkeä muutos henkilökohtaisen avun työaikakirjauksissa – Oiman käyttökoulutukset alkavat

    17.4.2025

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Tärkeä muutos henkilökohtaisen avun työaikakirjauksissa – Oiman käyttökoulutukset alkavat

    Pyörätuolissa istuva nainen hymyilee

    Kuva: Ella-Riikka Isometsä / Visma Oima

    17.4.2025

    Henkilökohtaisen avun työnantaja tekee jatkossa kaikki työaikakirjaukset ja tuntien hyväksynnät sähköisesti suoraan Oima-palvelussa. Tämän muutoksen myötä OmaVirtun käyttö päättyy 31.5.2025.

    Lapin hyvinvointialue ja Oima järjestävät keväällä neljä etäkoulutusta, jotka on suunnattu henkilökohtaisen avun työnantajille ja työntekijöille. Koulutukset toteutetaan Google Meet -alustalla, ja osallistuminen edellyttää tietokoneen tai muun päätelaitteen käyttöä. Kouluttajina toimivat Oiman asiantuntijat, ja mukana on myös Lapin hyvinvointialueen edustajia vastaamassa kysymyksiin.

    Koulutusten tarkoituksena on perehdyttää osallistujat Oima-palvelun käyttöön, sillä henkilökohtaisen avun työnantajat tekevät jatkossa kaikki työaikakirjaukset ja tuntien hyväksynnät sähköisesti Oima-palvelussa. Tämä muutos astuu voimaan 31.5.2025, jolloin OmaVirtun käyttö päättyy. Kirjaukset Oima-palveluun ovat mahdollisia 16.4.2025 alkavasta palkkajaksosta lähtien, jolloin tuntikirjausnäkymä aukeaa Oimassa.

    Lapin hyvinvointialue suosittelee kaikkia Oiman käytön aloittavia työnantajia ja työntekijöitä osallistumaan vähintään yhteen kevään käyttökoulutuksista. Lisäksi OimaOppi-oppimisympäristö tarjoaa videoita ja kirjallisia käyttöohjeita palvelun käyttöön. Koulutuksiin osallistuminen ja palveluun tutustuminen ajoissa varmistavat sujuvan siirtymän uuteen järjestelmään.

    Oiman etäkoulutuksen sisältö:

    • Oiman käytön aloittamisen käytännön asiat
    • Sisäänkirjautuminen Oimaan
    • OimaOppi-oppimisympäristöön tutustuminen
    • Tuntien tarkastelu ja hyväksyntä Oimassa
    • Hyvinvointialueen toimintaohjeen mukaiset kirjaukset Oima-palvelussa

    Koulutukset työnantajille:

    Koulutukset työntekijöille:

    Koulutuksiin tulee ilmoittautua edellisenä päivänä klo 16.00 mennessä. Osallistumislinkki lähetetään sähköpostitse koulutusta edeltävänä päivänä.

    Pyörätuolissa istuva nainen hymyilee Tärkeä muutos henkilökohtaisen avun työaikakirjauksissa – Oiman käyttökoulutukset alkavat
    17.4.2025
    Henkilökohtaisen avun työnantaja tekee jatkossa kaikki työaikakirjaukset ja tuntien hyväksynnät sähköisesti...
    Pyörätuolissa istuva nainen hymyilee

    Tärkeä muutos henkilökohtaisen avun työaikakirjauksissa – Oiman käyttökoulutukset alkavat

    Henkilökohtaisen avun työnantaja tekee jatkossa kaikki työaikakirjaukset ja tuntien hyväksynnät sähköisesti suoraan Oima-palvelussa. Tämän muutoksen myötä OmaVirtun käyttö päättyy 31.5.2025.

  5. Vaikuta Lapin hyvinvointialueen palvelusetelien sääntöihin
    Palvelusetelien sääntökirjaluonnokset ovat otakantaa.fi-palvelussa kommentoitavana sunnuntaihin 30.3.2025...

    Vaikuta Lapin hyvinvointialueen palvelusetelien sääntöihin

    24.3.2025

    Lue lisää

    Takaisin edelliselle sivulle

    Vaikuta Lapin hyvinvointialueen palvelusetelien sääntöihin

    24.3.2025

    Palvelusetelien sääntökirjaluonnokset ovat otakantaa.fi-palvelussa kommentoitavana sunnuntaihin 30.3.2025 asti.

    Lapin hyvinvointialue päivittää palvelusetelillä tuotettavien sosiaalipalveluiden sääntökirjoja. Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten palvelusetelipalvelut toteutetaan.

    Voit kommentoida seuraavia sääntökirjan luonnoksia otakantaa.fi-palvelussa sunnuntaihin 30.3.2025 asti:

    Palveluseteli tarkoittaa, että hyvinvointialue maksaa osan asiakkaan yksityiseltä palveluntuottajalta ostamista palveluista. Hyvinvointialueen viranhaltija päättää palvelusetelin myöntämisestä, ja aluehallitus määrittää sen rahallisen arvon sekä muut käytännöt.

    Osallistu ja vaikuta lopullisiin sääntöihin!
     
Lapha chatbot