Yhteydenotto sosiaalihuollon tuen tarpeen arvioimiseksi (Rovaniemi)
Ota asiakkaan suostumuksella tai yhdessä asiakkaan kanssa yhteyttä sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen.
Ikäihmisten sosiaalityö auttaa, jos olet yli 65-vuotias ja sinulla on esimerkiksi vaikea perhetilanne, pulmia asumisessa tai taloudellisia ongelmia.
Sosiaalipalvelujen työntekijät neuvovat sinut oikeiden palveluiden ja tukien piiriin.
Valitse paikkakunta ja saat näkyviin yhteystiedot, sähköiset palvelut ja muut palveluun liittyvät tiedot.
Valitse paikkakunta:
Ota asiakkaan suostumuksella tai yhdessä asiakkaan kanssa yhteyttä sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen.
Iäkkäiden sosiaalipalveluiden neuvonta on henkilökohtaista ohjausta omaan tai läheisen ihmisen ikääntymiseen, arkeen tai toimintakykyyn liittyvissä asioissa. Neuvonnalla tuetaan ikääntyvien hyvinvointia ja itsenäistä selviytymistä omassa kodissaan.
Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelun kautta voi lähettää viestejä ja kysymyksiä, myös liitteiden lähettäminen on turvallista. Lähetetyt viestit sekä niihin saapuneet vastaukset tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.

Ikääntyneiden sosiaalipalveluiden neuvonta on henkilökohtaista ohjausta omaan tai läheisen ihmisen ikääntymiseen, arkeen tai toimintakykyyn liittyvissä asioissa. Neuvonnalla tuetaan ikääntyvien hyvinvointia ja itsenäistä selviytymistä omassa kodissaan.
Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Kysymyksiä voit laittaa kirjallisesti ja saat myös vastauksen kirjallisena. Palvelu on tietoturvallinen ja liitteiden lähettäminen on turvallista. Viestisi tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.
Ikääntyneiden sosiaalipalveluiden neuvonta on henkilökohtaista ohjausta omaan tai läheisen ihmisen ikääntymiseen, arkeen tai toimintakykyyn liittyvissä asioissa. Neuvonnalla tuetaan ikääntyvien hyvinvointia ja itsenäistä selviytymistä omassa kodissaan.
Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelun kautta voi lähettää viestejä ja kysymyksiä, myös liitteiden lähettäminen on turvallista. Lähetetyt viestit sekä niihin saapuneet vastaukset tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.
Palvelussa voit ilmoittaa sosiaalihuollon tarpeesta eli tehdä huoli-ilmoituksen, kun kyse on ikääntyneestä henkilöstä. Huoli voi syntyä esimerkiksi silloin, kun ihminen vaikuttaa kykenemättömältä huolehtimaan itsestään ja turvallisuudestaan.
Voit täyttää ja lähettää ilmoituksen ilman tunnistautumista tai kirjautumista. Huolen kohteena olevalta henkilöltä voi pyytää suostumuksen ottaa yhteyttä sosiaalipalveluihin. Jos suostumusta ei voi saada, yksityishenkilö voi tehdä myös nimettömän ilmoituksen. Jos ilmoittaja jättää yhteystietonsa, sosiaalipalveluiden ammattilaiset voivat pyytää lisätietoja tarvittaessa. Ilmoituksen kohteella on myös oikeus pyytäessään saada tieto, kuka hänestä on ollut huolissaan, ellei erittäin tärkeä yleinen tai yksityinen etu muuta vaadi.
Koska palvelun käyttö ei vaadi tunnistamista tai kirjautumista, ilmoitus ei tallennu lähettäjälle. Palvelu on tietoturvallinen.
Palvelussa voit ilmoittaa sosiaalihuollon tarpeesta eli tehdä huoli-ilmoituksen ikääntyneestä henkilöstä. Huoli voi syntyä esimerkiksi silloin, kun ihminen vaikuttaa kykenemättömältä huolehtimaan itsestään ja turvallisuudestaan.
Voit täyttää ja lähettää ilmoituksen ilman tunnistautumista tai kirjautumista. Huolen kohteena olevalta henkilöltä voi pyytää suostumuksen ottaa yhteyttä sosiaalipalveluihin. Jos suostumusta ei voi saada, yksityishenkilö voi tehdä myös nimettömän ilmoituksen. Jos ilmoittaja jättää yhteystietonsa, sosiaalipalveluiden ammattilaiset voivat pyytää lisätietoja tarvittaessa. Ilmoituksen kohteella on myös oikeus pyytäessään saada tieto, kuka hänestä on ollut huolissaan, ellei erittäin tärkeä yleinen tai yksityinen etu muuta vaadi.
Koska palvelun käyttö ei vaadi tunnistamista tai kirjautumista, ilmoitus ei tallennu lähettäjälle. Palvelu on tietoturvallinen.
Palvelussa voit ilmoittaa sosiaalihuollon tarpeesta eli tehdä huoli-ilmoituksen. Huoli aikuisesta voi syntyä esimerkiksi silloin, kun ihminen vaikuttaa kykenemättömältä huolehtimaan itsestään ja turvallisuudestaan tai lapsen etu sitä välttämättä vaatii. Huolen aiheena voi myös olla aikuisen elämänhallinnan ongelmat tai ikääntyneen kotona selviytyminen. Ilmoituksesi perusteella sosiaalipalvelujen ammattilaiset arvioivat, millaista apua kyseisen henkilön tai perheen elämäntilanteeseen voidaan tarjota.
Voit täyttää ja lähettää ilmoituksen ilman tunnistautumista tai kirjautumista. Huolen kohteena olevalta henkilöltä voi pyytää suostumuksen ottaa yhteyttä sosiaalipalveluihin. Jos suostumusta ei voi saada, yksityishenkilö voi tehdä myös nimettömän ilmoituksen. Jos ilmoittaja jättää yhteystietonsa, sosiaalipalveluiden ammattilaiset voivat pyytää lisätietoja tarvittaessa. Ilmoituksen kohteella on myös oikeus pyytäessään saada tieto, kuka hänestä on ollut huolissaan, ellei erittäin tärkeä yleinen tai yksityinen etu muuta vaadi.
Koska palvelun käyttö ei vaadi tunnistamista tai kirjautumista, ilmoitus ei tallennu lähettäjälle. Palvelu on tietoturvallinen.
Palvelussa voit ilmoittaa sosiaalihuollon tarpeesta eli tehdä huoli-ilmoituksen, kun kyse on ikääntyneestä henkilöstä. Huoli voi syntyä esimerkiksi silloin, kun ihminen vaikuttaa kykenemättömältä huolehtimaan itsestään ja turvallisuudestaan.
Voit täyttää ja lähettää huoli-ilmoituksen ilman tunnistautumista tai kirjautumista. Jos ilmoittaja on joku muu kuin huolen kohde itse, ilmoittajan pitää kertoa omat yhteystietonsa. Tarvittaessa kunnan työntekijä voi pyytää lisätietoja. Lisäksi ilmoituksen kohteella on oikeus pyytäessään saada tieto, kuka hänestä on ollut huolissaan, ellei erittäin tärkeä yleinen tai yksityinen etu muuta vaadi.

Palveluohjaaja opastaa ja tarjoaa tietoa ikääntyneille tarkoitetuista palveluista. Palveluohjaaja vastaa myös omaishoidon tukeen liittyvistä asioista ja toimii yhdyshenkilönä intervallihoitoon ja palveluasumiseen liittyvissä asioissa. Yhteydenottaja voi olla ikääntynyt itse tai hänen lähiomaisensa.
Saat yhteyden ikääntyneiden palveluohjaajaan puhelimitse arkipäivisin.
Jos tarvitset neuvontaa ikäihmisten sosiaalipalveluista, ota yhteys ikääntyneiden palveluohjaukseen puhelimitse arkipäivisin.
Saat yhteyden ikääntyneiden sosiaalipalvelujen työntekijöihin puhelimitse arkipäivisin. Voit tarvittaessa varata ajan henkilökohtaiseen tapaamiseen.
Ikäihmisten palveluista sekä niihin hakeutumisesta saat tietoa ja ohjausta ottamalla yhteyttä Nestoriin puhelimitse arkipäivisin.
Ota yhteys sosiaalipäivystykseen kiireellisissä tilanteissa. Sosiaalipäivystys on avoinna joka päivä ympäri vuorokauden.
Lapin sosiaalipäivystys palvelee koko Lapin alueella.
Palveluohjaaja opastaa ja tarjoaa tietoa ikääntyneille tarkoitetuista palveluista. Palveluohjaaja vastaa myös omaishoidon tukeen liittyvistä asioista sekä toimii yhdyshenkilönä intervallihoitoon ja palveluasumiseen liittyvissä asioissa. Tavoitat palveluohjaajan puhelimitse arkipäivisin.
Ikäihminen itse tai lähiomainen voi soittaa palveluohjaajalle ja pyytää tekemään palvelutarpeen arvioinnin.
Palveluneuvonnan ja palvelutarpeen arvioinnin puhelinpalvelusta saat neuvontaa ikääntyneiden sosiaalipalveluista. Palveluneuvonta auttaa myös kaikenikäisiä asiakkaita omaishoitoon liittyvissä asioissa.
Saat neuvontaa ja ohjausta ikäihmisten palveluista puhelimitse. Yhteyden saat arkipäivisin.
Ikääntyneiden palveluohjaajalta saat tietoa kotiin saatavilla olevista sosiaali- ja terveyspalveluista. Hän auttaa kokoamaan elämäntilanteeseen liittyvät palvelut asiakkaan ulottuville. Palveluohjaajan tavoitat arkipäivisin.
Neuvontaa ja ohjausta saat puhelimitse, käymällä paikanpäällä Lapponiassa tai palvelutarpeen arviointikäynnillä kotona.
Jos tarvitset neuvontaa ikääntyneiden sosiaalipalveluista, ota soittamalla yhteys ikääntyneiden palveluohjaukseen. Palveluohjaajat tavoitat arkipäivisin.
Neuvonnan numerosta saat tietoa ja ohjausta ikääntyneiden palveluista. Jos sinulla herää huoli omasta tai ikääntyvän läheisen hyvinvoinnista ja itsenäisestä kotona selviytymisestä, ota yhteyttä palveluneuvontaan. Ikääntyneiden palveluihin ohjaudut palvelutarpeen arvioinnin kautta.
Sosiaaliohjaajalta saat puhelimitse neuvontaa ja tukea esimerkiksi palvelujen käyttöön tai sosiaalisiin ongelmiin liittyvissä asioissa.
Palveluohjaajalta saat ohjausta ja neuvontaa sosiaalipalveluihin liittyvissä asioissa. Palveluohjaajan tavoitat puhelimitse arkipäivisin.
Saat yhteyden ikääntyneiden palveluihin puhelimitse arkipäivisin.
Soita Enontekiön vanhustenhuollon palvelupäällikölle, jos tarvitset lisätietoja tai neuvontaa iäkkäiden palveluista.
Saat yhteyden vammaisten ja ikääntyneiden palvelujen työntekijöihin puhelimitse arkipäivisin.
Kun koet tarvitsevasi tukea kotona pärjäämiseen, ota yhteyttä Kolarin ikääntyneiden palvelujen palveluvastaavaan.
Avopalveluiden vastaavalta/muistikoordinaattorilta saat neuvontaa sosiaali- ja terveyspalveluista. Saat apua myös muistisairaan ihmisen hoitoon, kuntoutukseen ja kotona asumisen tukemiseen.
Yhteydessä voivat olla ikäihminen itse, omainen, naapuri, tuttava tai sosiaali- ja terveysalalla työskentelevä, joka kohtaa palvelutarpeen arvioinnista hyötyvän ikäihmisen.
Saat yhteyden sosiaaliohjaajaan puhelimitse arkipäivisin.
Palveluohjaajilta saat tietoa ikäihmisten palveluista. Tavoitat palveluohjaajat puhelimitse arkipäivisin.
Ohjaus ja neuvonta on tarkoitettu yli 65-vuotiaille, jotka eivät vielä ole ikääntyneiden palvelujen piirissä.
Palveluohjaajaan saat yhteyden soittamalla arkipäivisin.
Sallan sosiaali- ja terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palvelut.
Jungintie 3, 98900 SALLA
Kemin ikääntyneiden asiakas- ja palveluohjauksen toimipiste palvelee arkipäivisin ajanvarauksella.
Asiakas- ja palveluohjauksessa neuvomme ja ohjaamme kemiläisiä ikääntyneitä ja heidän omaisiaan esimerkiksi ikääntyneiden sosiaalipalveluista, yksityisten palveluista sekä kolmannen sektorin toiminnasta.
Toimipiste sijaitsee katutasossa.
Valtakatu 27-29, 94100 KEMI
Hyvinvointikeskus Lapponia tarjoaa seuraavat palvelut:
Lapponiassa käy säännöllisin väliajoin erikoislääkäreistä kardiologi, psykiatri ja psykologi.
Sairaalakatu 9, 98100 KEMIJÄRVI
Nestori palvelee ikäihmisiä, heidän omaisiaan ja läheisiään, kun on kysyttävää kotihoidosta, palveluasumisesta, omaishoidon tuesta, ateriapalveluista, kuljetuspalveluista, turvapuhelimista, siivous- ja kodinhoitopalveluista.
Sisäänkäynti Kauppatorin puoleisesta ovesta.
Pohjolankatu 2 A, 96100 ROVANIEMI
Sosiaalipalvelujen toimipiste sijaitsee Savukosken kunnanvirastolla. Sosiaalipalvelujen työntekijät ovat tavoitettavissa puhelimitse ja ajanvarauksella myös paikan päällä.
Vammaisten palveluihin liittyvissä asioissa ota yhteys Sodankylän hyvinvointikeskus Sopukkaan: Karistamontie 4 Sodankylä, palveluohjaus p. 0400 694 024.
Savukosken kunnanvirasto.
Kauppakuja 2 A 1, 98800 SAVUKOSKI
Saat henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa vanhus- ja hoitopalveluista. Varaa aika puhelimitse asiointia varten.
Sairaalakatu 1, 95400 TORNIO
Sosiaalitoimistosta saat puhelinpalvelua puhelinaikoina sekä henkilökohtaista palvelua varaamalla ajan etukäteen.
Valtatie 15, 99100 KITTILÄ
Pelkosenniemen sosiaalitoimistosta saat perheiden, työikäisten ja ikääntyneiden sosiaalipalvelut. Varaa aika henkilökohtaiseen tapaamiseen soittamalla sosiaalityöntekijöille etukäteen.
Vammaisten palveluihin liittyvissä asioissa ota yhteys Sodankylän hyvinvointikeskus Sopukkaan.
Käynti sosiaalitoimistoon tapahtuu kirkonpuoleiselta sivulta.
Turjalantie 2, 98500 PELKOSENNIEMI
Saat meiltä apua erilaisissa elämäntilanteissa – olet sitten perheellinen tai yksin asuva, lapsi, nuori, työikäinen tai ikäihminen.
Perhekeskuksen sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöinä toimimme tiiviissä yhteistyössä kanssasi ja keskenämme. Tavoitteenamme on, että saat apua ja tukea nopeasti ja joustavasti. Teemme yhteistyötä järjestöjen ja seurakuntien, kunnan hyvinvointia ja terveyttä edistävän työn, kunnan eri toimialojen ja erikoissairaanhoidon kanssa.
Hyvinvointikeskus Sopukka, 2. kerros
Karistamontie 4, 99600 SODANKYLÄ
Tervolan sosiaalitoimisto sijaitsee kunnanviraston yhteydessä.
Varaa aika asiointiin suoraan asiaasi hoitavalta henkilöltä.
Keskustie 81, 95300 TERVOLA
Sosiaalitoimisto sijaitsee Utsjoen terveyskeskuksen yhteydessä. Sosiaalitoimistosta saat ohjausta ja neuvontaa sosiaalityön palveluista.
Seitatie 1, 99980 UTSJOKI
Enontekiön sosiaalipalvelujen toimisto sijaitsee kunnanviraston tiloissa Hetassa. Voit sopia tapaamisen etukäteen soittamalla sosiaalityöntekijöille.
Kunnanvirasto, 1. kerros
Ounastie 165, 99400 ENONTEKIÖ
Sosiaalitoimisto sijaitsee Inarin kunnanviraston 1. kerroksessa.
Piiskuntie 2, 99800 IVALO
Kolarin sosiaalitoimisto palvelee terveyskeskuksen yhteydessä. Varaa aika etukäteen puhelimitse tai verkkoasioinnin kautta.
Sairaalantie 4 B, 95900 KOLARI
Posion perusturvatoimistosta saat sosiaalipalveluita. Perusturvan toimistossa työskentelevät palvelujohtaja, sosiaalityöntekijät, perusturvan toimistosihteerit sekä kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja (paikalla perjantaisin).
Sairaalantie 2 B, 97900 POSIO
Sosiaalitoimistosta saat sosiaalipalveluihin liittyvää ohjausta ja neuvontaa. Sosiaalityöntekijät tukevat sinua ja perhettäsi haastavissa elämäntilanteissa ja järjestävät tarvittavat tukitoimet.
Opintie 7 B, 95700 PELLO
Sosiaalitoimiston palvelupisteessä sinua palvelevat toimistosihteerit, sosiaaliohjaaja ja sosiaalityöntekijät. Saat ohjausta ja neuvontaa sosiaalipalveluista sosiaalitoimiston työntekijöiltä.
Sairaalatie 4 B, 97700 RANUA
Voit täyttää PDF-hakemuksen joko sähköisesti tai tulostamalla ja täyttämällä sen käsin.
Hakemus ja mahdolliset liitteet palautetaan postitse, postiosoitteet ovat lomakkeella.
Hakemus ikääntyneiden tukipalveluihinVoit täyttää PDF-hakemuksen joko sähköisesti tai tulostamalla ja täyttämällä sen käsin.
Hakemus ja mahdolliset liitteet palautetaan postitse, postiosoitteet ovat lomakkeella.
Hakemus ikääntyneiden asumispalveluihinVoit täyttää PDF-ilmoituksen joko sähköisesti tai tulostamalla ja täyttämällä sen käsin.
Hakemus ja mahdolliset liitteet palautetaan postitse, postiosoitteet ovat lomakkeella.
Ilmoitus sosiaalihuollon tarpeestaVoit täyttää PDF-ilmoituksen joko sähköisesti tai tulostamalla ja täyttämällä sen käsin.
Hakemus ja mahdolliset liitteet palautetaan postitse, postiosoitteet ovat lomakkeella.
Yhteydenotto sosiaalihuollon tuen tarpeen arvioimiseksiSosiaalipalvelujen neuvonta, sosiaalityö ja sosiaaliohjaus ovat maksuttomia palveluja.
Palveluohjaaja opastaa ja tarjoaa tietoa ikääntyneille tarkoitetuista palveluista. Palveluohjaaja vastaa myös omaishoidon tukeen liittyvistä asioista ja toimii yhdyshenkilönä intervallihoitoon ja palveluasumiseen liittyvissä asioissa. Yhteydenottaja voi olla ikääntynyt itse tai hänen lähiomaisensa.
Saat yhteyden ikääntyneiden palveluohjaajaan puhelimitse arkipäivisin.
Jos tarvitset neuvontaa ikäihmisten sosiaalipalveluista, ota yhteys ikääntyneiden palveluohjaukseen puhelimitse arkipäivisin.
Saat yhteyden ikääntyneiden sosiaalipalvelujen työntekijöihin puhelimitse arkipäivisin. Voit tarvittaessa varata ajan henkilökohtaiseen tapaamiseen.
Ikäihmisten palveluista sekä niihin hakeutumisesta saat tietoa ja ohjausta ottamalla yhteyttä Nestoriin puhelimitse arkipäivisin.
Ota yhteys sosiaalipäivystykseen kiireellisissä tilanteissa. Sosiaalipäivystys on avoinna joka päivä ympäri vuorokauden.
Lapin sosiaalipäivystys palvelee koko Lapin alueella.
Palveluohjaaja opastaa ja tarjoaa tietoa ikääntyneille tarkoitetuista palveluista. Palveluohjaaja vastaa myös omaishoidon tukeen liittyvistä asioista sekä toimii yhdyshenkilönä intervallihoitoon ja palveluasumiseen liittyvissä asioissa. Tavoitat palveluohjaajan puhelimitse arkipäivisin.
Ikäihminen itse tai lähiomainen voi soittaa palveluohjaajalle ja pyytää tekemään palvelutarpeen arvioinnin.
Palveluneuvonnan ja palvelutarpeen arvioinnin puhelinpalvelusta saat neuvontaa ikääntyneiden sosiaalipalveluista. Palveluneuvonta auttaa myös kaikenikäisiä asiakkaita omaishoitoon liittyvissä asioissa.
Saat neuvontaa ja ohjausta ikäihmisten palveluista puhelimitse. Yhteyden saat arkipäivisin.
Ikääntyneiden palveluohjaajalta saat tietoa kotiin saatavilla olevista sosiaali- ja terveyspalveluista. Hän auttaa kokoamaan elämäntilanteeseen liittyvät palvelut asiakkaan ulottuville. Palveluohjaajan tavoitat arkipäivisin.
Neuvontaa ja ohjausta saat puhelimitse, käymällä paikanpäällä Lapponiassa tai palvelutarpeen arviointikäynnillä kotona.
Jos tarvitset neuvontaa ikääntyneiden sosiaalipalveluista, ota soittamalla yhteys ikääntyneiden palveluohjaukseen. Palveluohjaajat tavoitat arkipäivisin.
Neuvonnan numerosta saat tietoa ja ohjausta ikääntyneiden palveluista. Jos sinulla herää huoli omasta tai ikääntyvän läheisen hyvinvoinnista ja itsenäisestä kotona selviytymisestä, ota yhteyttä palveluneuvontaan. Ikääntyneiden palveluihin ohjaudut palvelutarpeen arvioinnin kautta.
Sosiaaliohjaajalta saat puhelimitse neuvontaa ja tukea esimerkiksi palvelujen käyttöön tai sosiaalisiin ongelmiin liittyvissä asioissa.
Palveluohjaajalta saat ohjausta ja neuvontaa sosiaalipalveluihin liittyvissä asioissa. Palveluohjaajan tavoitat puhelimitse arkipäivisin.
Saat yhteyden ikääntyneiden palveluihin puhelimitse arkipäivisin.
Soita Enontekiön vanhustenhuollon palvelupäällikölle, jos tarvitset lisätietoja tai neuvontaa iäkkäiden palveluista.
Saat yhteyden vammaisten ja ikääntyneiden palvelujen työntekijöihin puhelimitse arkipäivisin.
Kun koet tarvitsevasi tukea kotona pärjäämiseen, ota yhteyttä Kolarin ikääntyneiden palvelujen palveluvastaavaan.
Avopalveluiden vastaavalta/muistikoordinaattorilta saat neuvontaa sosiaali- ja terveyspalveluista. Saat apua myös muistisairaan ihmisen hoitoon, kuntoutukseen ja kotona asumisen tukemiseen.
Yhteydessä voivat olla ikäihminen itse, omainen, naapuri, tuttava tai sosiaali- ja terveysalalla työskentelevä, joka kohtaa palvelutarpeen arvioinnista hyötyvän ikäihmisen.
Saat yhteyden sosiaaliohjaajaan puhelimitse arkipäivisin.
Palveluohjaajilta saat tietoa ikäihmisten palveluista. Tavoitat palveluohjaajat puhelimitse arkipäivisin.
Ohjaus ja neuvonta on tarkoitettu yli 65-vuotiaille, jotka eivät vielä ole ikääntyneiden palvelujen piirissä.
Palvelutarpeenarviointi.
Palveluohjaajaan saat yhteyden soittamalla arkipäivisin.
Lapin hyvinvointialue etsii hankekumppaneita omaishoidon toimintamallien kehittämiseen
15.5.2024
Vuosille 2025–2027 valmisteltavassa hankkeessa kehitetään toimintamalleja, joilla edistetään omaishoitajien terveyttä sekä vahvistetaan omaishoitajien voimavaroja ja jaksamista. Kuva: STM
15.5.2024
Aiheesta kiinnostuneita sekä omaishoitajia kutsutaan nyt kahteen työpajaan suunnittelemaan kehittämishankkeen sisältöjä.
Lapin hyvinvointialueen Ikääntyneiden palvelujen yksikössä valmistellaan terveyden edistämisen määrärahasta haettavaa hanketta vuosille 2025–2027. Hankkeessa kehitetään toimintamalleja, joilla edistetään omaishoitajien terveyttä sekä vahvistetaan omaishoitajien voimavaroja ja jaksamista.
Omaishoidon toimintamallien kehittämisestä kiinnostuneita, hankekumppanuudesta tai hankkeen osatoteutuksesta kiinnostuneita sekä omaishoitajia kutsutaan nyt kahteen työpajaan suunnittelemaan kehittämishankkeen sisältöjä. Ensimmäisessä työpajassa 22.5.2024 määritetään kehittämishaaste ja toisessa työpajassa 27.5.2024 käsitellään hankkeen tavoitteita. Etäyhteydellä järjestettäviin työpajoihin ei edellytetä ennakkoilmoittautumista.
Omaishoidon kehittämishankkeen suunnittelu, työpaja 1 (22.5.2024 klo 12–14)
Omaishoidon kehittämishankkeen suunnittelu, työpaja 2 (27.5.2024 klo 9–11)
Rita Oinas
rita.oinas@lapha.fi
vastuuyksikköjohtaja
Ikääntyneiden palvelut
Rea Karanta
rea.karanta@lapha.fi
kehittämispäällikkö
Kehittämis- ja innovaatiopalvelut
Lisätietoja terveyden edistämisen määrärahasta (linkki avautuu THL:n sivuille).
Aiheesta kiinnostuneita sekä omaishoitajia kutsutaan nyt kahteen työpajaan suunnittelemaan kehittämishankkeen sisältöjä.
13.5.2024
Oletko omaishoitaja tai autatko läheistäsi arjen toiminnoissa? Tervetuloa saamaan uusia työvälineitä arkeen työnohjauksesta. Ilmoittaudu mukaan 19.5. mennessä!
Työnohjauksessa voit pohtia ja tarkastella omaa työtäsi omaishoitajana. Sinulla on mahdollisuus jakaa kokemuksiasi työn, omaishoitotyön ja muun elämän vuoropuhelusta työnohjaajan sekä halutessasi vertaistesi kesken.
Tapaamisissa käsitellään esimerkiksi omaa jaksamista keskustellen sekä erilaisten harjoitusten ja välitehtävien avulla.
Työnohjaajana toimii ratkaisukeskeinen työnohjaaja Marja Keväjärvi. Hänellä on vuosien kokemus omaishoitajien työnohjauksesta Oulun seudulla sekä paljon kokemusta ja näkemystä elämänpolun eri vaiheista sekä niissä tukena toimimisesta.
Työnohjaus voidaan toteuttaa joko lähitapaamisena tai verkossa. Voit hakeutua ryhmään tai työnohjaukseen Napapiirin omaishoitajat ry:n verkkosivuilla.
Ilmoittaudu mukaan 19.5.2024 mennessä. Ilmoittautuneisiin ollaan yhteydessä kesäkuun aikana.
Saat lisätietoa myös sähköpostitse katri.mustakangas@napapiirinomaishoitajat.fi tai puhelimitse 0400 987 633.
”Ihana henkireikä mun elämässä.”
”Täällä mennään eteenpäin eikä koko ajan vellota ongelmia.”
Napapiirin omaishoitajat ry. on saanut omaishoitajien työnohjaukselliseen toimintaan toiminta-avustusta Lapin hyvinvointialueelta, minkä vuoksi osallistuminen on omaishoitajille tai läheisestään huolehtivalle maksutonta.
Osallistuaksesi sinun ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen eikä virallinen sopimusomaishoitaja.
Oletko omaishoitaja tai autatko läheistäsi arjen toiminnoissa? Tervetuloa saamaan uusia työvälineitä arkeen työnohjauksesta. Ilmoittaudu mukaan 19.5. mennessä!
Etäkotihoitoa toteutetaan Lapin hyvinvointialueen jokaisella palvelualueella.
7.5.2024
Etäkotihoito on tärkeä osa Lapin hyvinvointialueen palveluita. Tavoitteena on vuoteen 2025 mennessä toteuttaa 10 % kotihoidon käynneistä etänä ja mahdollistaa etäkotihoito koko hyvinvointialueella.
Etäkotihoito on erityisesti niille asiakkaille suunnattua kotihoitoa, jotka eivät välttämättä tarvitse fyysistä apua jokaisella käynnillä. Etäkotihoidossa kotihoito ottaa asiakkaaseen videopuheluyhteyden tabletin avulla etukäteen sovittuna ajankohtana. Etäkotihoitoa varten kotiin annettava tabletti on helppokäyttöinen, eikä sen käyttö vaadi asiakkaalta teknistä osaamista. Hoitajan ottaessa yhteyttä videopuhelu voidaan tarvittaessa avata automaattisesti.
Etäkotihoidon käynnillä voidaan esimerkiksi muistuttaa ja valvoa lääkkeenottoa, seurata ravinnonsaantia, muistuttaa suunhoidosta, seurata asiakkaan vointia sekä tukea ja harjoitella liikkumista. Etäkotihoidon käyntien lisäksi tabletit mahdollistavat asiakkaan ja läheisten yhteydenpidon videopuhelun välityksellä.
Asiakkaan soveltuvuutta etäkotihoitoon tarkastellaan arviointijakson aikana, ja jatkuvaa arviointia tehdään koko asiakkuuden ajan. Tyypillisesti asiakkaalla on osa hoitokäynneistä etänä ja osa fyysisinä käynteinä.
Lounais-Lapissa etäkotihoito on käynnistynyt jokaisella paikkakunnalla. Etäkotihoitoa toteutetaan keskitetysti pääosin Torniosta ja Kemistä.
Kaakkois-Lapissa etäkotihoitoa toteutetaan myös jokaisella paikkakunnalla. Etäkotihoidon soitot toteutetaan keskitetysti Rovaniemeltä myös Ranualle. Posiolla Coronaria hoitaa etäkäynnit kokonaisulkoistuksen mukaisesti.
Pohjoisen Lapin palvelualueella etäkotihoidon käynnit aloitettiin tämän vuoden maaliskuussa. Soittoja tehdään keskitetysti Kittilästä ja Kolarista. Kun käynnit saadaan pyörimään näillä kahdella paikkakunnalla, laajennetaan toimintaa myös muille pohjoisen alueen paikkakunnille, esimerkiksi Pellossa etäkotihoidon soitot on suunnitelmissa aloittaa touko-kesäkuussa
Itäisen Lapin palvelualueella etäkotihoitoa toteutetaan pienimuotoisesti Kemijärvellä ja Sodankylässä. Toiminnan laajentaminen on suunnitteilla.
Kotiin annettavien digitaalisten palvelujen suunnittelija Hanne Lindström: hanne.lindstrom@lapha.fi