Lapsen huoltajuudesta ja tapaamisoikeudesta sopiminen

Erotilanteessa vanhempien tulee sopia lapsen huollosta, asumisesta ja tapaamisoikeudesta. Vanhempien tulee keskustella yhdessä lapsen kanssa hänen tulevaisuutta koskevista päätöksistä, jos se on mahdollista lapsen ikä ja kehitystaso huomioon ottaen. Lapsen ajatukset ja toivomukset on otettava huomioon.
Lastenvalvoja antaa tietoa eri vaihtoehdoista ja auttaa sopimuksen laatimisessa. Kirjallinen sopimus lapsen huollosta, asumisesta ja tapaamisoikeudesta vahvistetaan sen hyvinvointialueen lastenvalvojan luona, jolla lapsen kotikunta sijaitsee. Jos asiassa ei päästä yksimielisyyteen, se ratkaistaan tuomioistuimessa.
Jos lapsi on vanhempiensa yhteisessä huollossa, vanhemmat päättävät yhdessä lapsen kannalta merkittävistä asioista. Näihin kuuluvat esimerkiksi lapsen asuinpaikka, terveydenhuolto sekä päivähoito tai koulu. Joissakin tilanteissa voidaan myös sopia tehtävien jaosta huoltajien kesken. Yksinhuoltaja päättää yksin lapsen asioista.
Jos lapsi asuu vain toisen vanhempansa luona, hänellä on oikeus tavata toista vanhempaansa ja pitää vanhempaan yhteyttä vanhempien sopimalla tavalla. Vanhemmat voivat sopia myös lapsen asumisesta vuorotellen kummankin vanhempansa luona.
Paikkakuntavalinta
Valitse paikkakunta ja saat näkyviin yhteystiedot, sähköiset palvelut ja muut palveluun liittyvät tiedot.
Valitse paikkakunta:
Ei valittuna paikkakuntaa
Valittuna: Kaikki
Valittuna
Toimi näin
Keskustele lapsesi toisen vanhemman kanssa, miten lapsen huolto, asuminen ja tapaamiset toteutuisivat lapsen edun mukaisesti. Ennen asioista sopimista selvitä lapsen omat toivomukset ja mielipiteet. Keskustele lapsen kanssa asiasta hänen ikänsä ja kehitystasonsa huomioiden.
Mikäli teidän on vaikea sopia asioista, voitte saada keskusteluapua perheoikeudellisten palveluiden sosiaalityöntekijöiltä tai kasvatus- ja perheneuvonnasta. Lastenvalvojat vahvistavat sopimuksen huoltajuudesta ja tapaamisoikeudesta ja auttavat myös tarvittaessa pääsemään sovinnolliseen ratkaisuun.
Ole yhteydessä perheoikeudellisiin palveluihin joko digipalvelun kautta tai puhelimitse.
Elatusapulaskuri
Elatusapulaskurin avulla voit arvioida lapsen elatusavun määrää. Elatusapulaskuri soveltuu käytettäväksi tilanteessa, jossa lapsi asuu toisen vanhemman luona. Laskurin täyttämiseen tarvitaan kummankin vanhemman tiedot. Laskurin tulos on suuntaa antava. Jos haluat käyttää laskurilla saamaasi laskelmaa tapaamisessasi lastenvalvojan kanssa, tulosta laskurin tulos mukaasi.
Onko sinulla murheita tai vaivaako jokin sinun mieltäsi? Enjaksa - verkkopalvelussa on videoita, jotka voivat auttaa sinua. Näissä käsitellään mm. parisuhdekriisejä, perhe-elämän haasteita ja riippuvuuksia. Videot voivat auttaa huomaamaan uudenlaisia ratkaisuja tilanteesta selviämiseen.
Siirry verkkopalveluun ja aloita kartoittamalla huolesi. Kartoittaminen rajaa ja näyttää sinun tilanteeseesi sopivia videoita.
Verkkopalvelusta pääset myös Pyydä apua -digipalveluun, josta voit pyytää apua ja kysyä neuvoa.
Lastenvalvojat vastaavat avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten isyyden selvittämisestä ja vastaanottavat isyyden/äitiyden tunnustamisen.
Lastenvalvojat auttavat eronneita tai erillään asuvia vanhempia lasta koskevissa kysymyksissä, ja vastaavat lapsen huoltoa, asumista, tapaamisoikeutta ja elatusta koskevien sopimusten valmistelusta ja vahvistamisesta sekä lapsen tuettuun, valvottuun tapaamiseen ja vaihtoon liittyvistä järjestelyistä.
Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Yhteydenotto jätetään kirjallisesti ja lastenvalvoja ottaa sinun yhteyttä valintasi mukaan puhelimitse tai kirjallisesti Omavirtun kautta. Palvelu on tietoturvallinen ja liitteiden lähettäminen on turvallista. Viestisi tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.

Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelun kautta voi lähettää viestejä ja kysymyksiä, myös liitteiden lähettäminen on turvallista. Lähetetyt viestit sekä niihin saapuneet vastaukset tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.

Lastenvalvojat vastaavat avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten isyyden selvittämisestä ja vastaanottavat isyyden/äitiyden tunnustamisen. Lastenvalvojat auttavat eronneita tai erillään asuvia vanhempia lasta koskevissa kysymyksissä, ja vastaavat lapsen huoltoa, asumista, tapaamisoikeutta ja elatusta koskevien sopimusten valmistelusta ja vahvistamisesta sekä lapsen tuettuun, valvottuun tapaamiseen ja vaihtoon liittyvistä järjestelyistä.
Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Yhteydenotto jätetään kirjallisesti ja lastenvalvoja ottaa sinun yhteyttä valintasi mukaan puhelimitse tai kirjallisesti Omavirtun kautta. Palvelu on tietoturvallinen ja liitteiden lähettäminen on turvallista. Viestisi tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.
Lastenvalvojat vastaavat avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten isyyden selvittämisestä ja vastaanottavat isyyden/äitiyden tunnustamisen.
Lastenvalvojat auttavat eronneita tai erillään asuvia vanhempia lasta koskevissa kysymyksissä, ja vastaavat lapsen huoltoa, asumista, tapaamisoikeutta ja elatusta koskevien sopimusten valmistelusta ja vahvistamisesta sekä lapsen tuettuun, valvottuun tapaamiseen ja vaihtoon liittyvistä järjestelyistä.
Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Yhteydenotto jätetään kirjallisesti ja lastenvalvoja ottaa sinun yhteyttä valintasi mukaan puhelimitse tai kirjallisesti Omavirtun kautta. Palvelu on tietoturvallinen ja liitteiden lähettäminen on turvallista. Viestisi tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.
Lastenvalvojat vastaavat avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten isyyden selvittämisestä ja vastaanottavat isyyden/äitiyden tunnustamisen.
Lastenvalvojat auttavat eronneita tai erillään asuvia vanhempia lasta koskevissa kysymyksissä, ja vastaavat lapsen huoltoa, asumista, tapaamisoikeutta ja elatusta koskevien sopimusten valmistelusta ja vahvistamisesta sekä lapsen tuettuun, valvottuun tapaamiseen ja vaihtoon liittyvistä järjestelyistä.
Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Yhteydenotto jätetään kirjallisesti ja lastenvalvoja ottaa sinun yhteyttä valintasi mukaan puhelimitse tai kirjallisesti Omavirtun kautta. Palvelu on tietoturvallinen ja liitteiden lähettäminen on turvallista. Viestisi tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.
Lastenvalvojat vastaavat avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten isyyden selvittämisestä ja vastaanottavat isyyden/äitiyden tunnustamisen.
Lastenvalvojat auttavat eronneita tai erillään asuvia vanhempia lasta koskevissa kysymyksissä, ja vastaavat lapsen huoltoa, asumista, tapaamisoikeutta ja elatusta koskevien sopimusten valmistelusta ja vahvistamisesta sekä lapsen tuettuun, valvottuun tapaamiseen ja vaihtoon liittyvistä järjestelyistä.
Alueellinen yhteydenottopyyntö koskee Posion ja Ranuan kuntien asukkaita.
Yhteydenotto jätetään kirjallisesti. Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Lastenvalvoja ottaa sinun yhteyttä valintasi mukaan puhelimitse tai Omavirtun kautta. Palvelu on tietoturvallinen ja liitteiden lähettäminen on turvallista. Viestisi tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.
Lastenvalvojat vastaavat avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten isyyden selvittämisestä ja vastaanottavat isyyden/äitiyden tunnustamisen.
Lastenvalvojat auttavat eronneita tai erillään asuvia vanhempia lasta koskevissa kysymyksissä, ja vastaavat lapsen huoltoa, asumista, tapaamisoikeutta ja elatusta koskevien sopimusten valmistelusta ja vahvistamisesta sekä lapsen tuettuun, valvottuun tapaamiseen ja vaihtoon liittyvistä järjestelyistä.
Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Yhteydenotto jätetään kirjallisesti ja lastenvalvoja ottaa sinun yhteyttä valintasi mukaan puhelimitse tai kirjallisesti Omavirtun kautta. Palvelu on tietoturvallinen ja liitteiden lähettäminen on turvallista. Viestisi tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.
Saat yhteyden alueelliseen lastenvalvojaan puhelimitse arkipäivisin. Lastenvalvoja auttaa vanhemmuuden selvittämiseen, lapsen tapaamisoikeuteen, huoltajuuteen ja elatusapuun liittyvissä asioissa. Lastenvalvoja toimii Kemijärven, Pelkosenniemen, Sallan, Savukosken ja Sodankylän alueella.
Alueellinen lastenvalvoja (Inari, Sodankylän Vuotso ja Utsjoki)
Saat yhteyden lastenvalvojaan puhelimitse arkipäivisin. Lastenvalvoja toimii Inarin, Sodankylän Vuotson ja Utsjoen alueilla. Lastenvalvoja auttaa vanhemmuuden selvittämiseen, lapsen tapaamisoikeuteen, huoltajuuteen ja elatusapuun liittyvissä asioissa.
lastenvalvoja (Inari, Sodankylän Vuotso ja Utsjoki)
Saat yhteyden lastenvalvojaan puhelimitse. Lastenvalvoja auttaa vanhemmuuden selvittämiseen, lapsen tapaamisoikeuteen, huoltajuuteen ja elatusapuun liittyvissä asioissa.

Alueelliset lastenvalvojat (Rovaniemi, Ranua ja Posio)
Saat yhteyden lastenvalvojiin puhelimitse. Lastenvalvojat toimivat Rovaniemen, Ranuan ja Posion alueella. Lastenvalvojat auttavat vanhemmuuden selvittämiseen, lapsen tapaamisoikeuteen, huoltajuuteen ja elatusapuun liittyvissä asioissa.
Tapaamiset lastenvalvojan kanssa sopimuksen mukaan. Jos haluat toimittaa asiakirjoja postitse lastenvalvojalle, lähetä ne osoitteeseen: Perheoikeudelliset palvelut, Sairaalakatu 9, 98100 KEMIJÄRVI
Jos haluat toimittaa asiakirjoja postitse lastenvalvojalle, lähetä ne Kittilän sosiaalitoimistoon.
Pellon sosiaalitoimisto
Sosiaalitoimistosta saat sosiaalipalveluihin liittyvää ohjausta ja neuvontaa. Sosiaalityöntekijät tukevat sinua ja perhettäsi haastavissa elämäntilanteissa ja järjestävät tarvittavat tukitoimet.
Osoite
Opintie
7 B,
95700
PELLO
Normaalit aukioloajat
Aukioloajat
Maanantai
-
Perjantai
08:00 - 16:00
Lisätiedot
Jos haluat toimittaa asiakirjoja postitse lastenvalvojalle, lähetä ne Kittilän sosiaalitoimistoon.
Pelkosenniemen sosiaalitoimisto
Pelkosenniemen sosiaalitoimistosta saat perheiden, työikäisten ja ikääntyneiden sosiaalipalvelut. Varaa aika henkilökohtaiseen tapaamiseen soittamalla sosiaalityöntekijöille etukäteen.
Vammaisten palveluihin liittyvissä asioissa ota yhteys Sodankylän hyvinvointikeskus Sopukkaan.
Osoite
Käynti sosiaalitoimistoon tapahtuu kirkonpuoleiselta sivulta.
Tapaamiset lastenvalvojan kanssa sopimuksen mukaan. Jos haluat toimittaa asiakirjoja postitse lastenvalvojalle, lähetä ne osoitteeseen: Perheoikeudelliset palvelut, Sairaalakatu 9, 98100 KEMIJÄRVI
Posion perusturvatoimisto
Posion perusturvatoimistosta saat sosiaalipalveluita. Perusturvan toimistossa työskentelevät palvelujohtaja, sosiaalityöntekijät, perusturvan toimistosihteerit sekä kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja (paikalla perjantaisin).
Osoite
Sairaalantie
2 B,
97900
POSIO
Normaalit aukioloajat
Maanantai
09:00 - 11:00, 12:00 - 15:00
Tiistai
09:00 - 11:00, 12:00 - 15:00
Keskiviikko
09:00 - 11:00, 12:00 - 15:00
Torstai
09:00 - 11:00, 12:00 - 15:00
Perjantai
09:00 - 11:00, 12:00 - 15:00
Lisätiedot
Jos haluat toimittaa asiakirjoja postitse lastenvalvojalle, lähetä ne Rovaniemen perheoikeudellisten palvelujen toimistoon.
Ranuan sosiaalitoimisto
Sosiaalitoimiston palvelupisteessä sinua palvelevat toimistosihteerit, sosiaaliohjaaja ja sosiaalityöntekijät. Saat ohjausta ja neuvontaa sosiaalipalveluista sosiaalitoimiston työntekijöiltä.
Osoite
Sairaalatie
4 B,
97700
RANUA
Normaalit aukioloajat
Sosiaalitoimiston aukioloajat
Maanantai
-
Perjantai
09:00 - 15:00
Toimistosihteerien palveluajat
Maanantai
09:00 - 11:00, 12:00 - 15:00
Tiistai
09:00 - 11:00, 12:00 - 15:00
Keskiviikko
09:00 - 11:00, 12:00 - 15:00
Torstai
09:00 - 11:00, 12:00 - 15:00
Perjantai
09:00 - 11:00, 12:00 - 15:00
Lisätiedot
Jos haluat toimittaa asiakirjoja postitse lastenvalvojalle, lähetä ne Rovaniemen perheoikeudellisten palvelujen toimistoon.
Tornion sosiaalitoimisto
Sosiaalitoimisto sijaitsee ammattiopisto Lappian Yritystalolla. Sosiaalitoimiston aulassa on asiakkaiden käyttöön tarkoitettu tietokone, jolla voi tulostaa asiapapereita.
Sosiaalitoimistossa sijaitsee työikäisten, lastensuojelun ja lastenvalvojan palvelut.
Tapaamiset lastenvalvojan kanssa sopimuksen mukaan. Jos haluat toimittaa asiakirjoja postitse lastenvalvojalle, lähetä ne osoitteeseen: Perheoikeudelliset palvelut, Keskuspuistokatu 30, 94100 KEMI.
Rovaniemen perheoikeudelliset palvelut
Perheoikeudelliset palvelut palvelevat vain ajanvarauksella.
Osoite
PL 8216
Hallituskatu
26, 4. krs,
96101
ROVANIEMI
Normaalit aukioloajat
Aukioloajat ajanvarauksella
Maanantai
-
Torstai
08:00 - 16:00
Perjantai
08:00 - 15:00
Simon perhe- ja sosiaalipalvelupiste
Saat palvelupisteestä aikuissosiaalityön, maahanmuuttajien, lastensuojelun, lastenvalvojan, perheneuvolan ja vammaisten palveluja.
Perhe- ja sosiaalipalvelupisteestä saat seuraavia palveluja :
sosiaalityön palvelut
täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki
työllistämistä tukevat palvelut
maahanmuuttajien palvelut
lastensuojelun palvelut
perheneuvolan palvelut
vammaisten palvelut
Osoite
2 krs
Jenssintie
2,
95200
SIMO
Normaalit aukioloajat
Palveluohjaus
Maanantai
-
Perjantai
09:00 - 15:00
Lisätiedot
Tapaamiset lastenvalvojan kanssa sopimuksen mukaan. Jos haluat toimittaa asiakirjoja postitse lastenvalvojalle, lähetä ne osoitteeseen: Perheoikeudelliset palvelut, Keskuspuistokatu 30, 94100 KEMI.
Sodankylän hyvinvointikeskus Sopukka, Perhekeskus
Saat meiltä apua erilaisissa elämäntilanteissa – olet sitten perheellinen tai yksin asuva, lapsi, nuori, työikäinen tai ikäihminen.
Perhekeskuksen sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöinä toimimme tiiviissä yhteistyössä kanssasi ja keskenämme. Tavoitteenamme on, että saat apua ja tukea nopeasti ja joustavasti. Teemme yhteistyötä järjestöjen ja seurakuntien, kunnan hyvinvointia ja terveyttä edistävän työn, kunnan eri toimialojen ja erikoissairaanhoidon kanssa.
Tapaamiset lastenvalvojan kanssa sopimuksen mukaan. Jos haluat toimittaa asiakirjoja postitse lastenvalvojalle, lähetä ne osoitteeseen: Perheoikeudelliset palvelut, Sairaalakatu 9, 98100 KEMIJÄRVI
Tervolan sosiaalitoimisto
Tervolan sosiaalitoimisto sijaitsee kunnanviraston yhteydessä.
Varaa aika asiointiin suoraan asiaa hoitavalta henkilöltä.
Osoite
Keskustie
81,
95300
TERVOLA
Normaalit aukioloajat
Maanantai
-
Perjantai
08:30 - 15:00
Lisätiedot
Tapaamiset lastenvalvojan kanssa sopimuksen mukaan. Jos haluat toimittaa asiakirjoja postitse lastenvalvojalle, lähetä ne osoitteeseen: Perheoikeudelliset palvelut, Keskuspuistokatu 30, 94100 KEMI.
Ylitornion sosiaalitoimisto
Sosiaalitoimisto palvelee kunnanvirastossa.
Sosiaalityöllä tarkoitetaan sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön suorittamaa ohjausta, neuvontaa ja sosiaalisten ongelmien selvittämistä sekä muita tukitoimia, jotka ylläpitävät ja edistävät yksilöiden ja perheen turvallisuutta ja suoriutumista sekä yhteisöjen toimivuutta.
Sosiaalityön keskeisiä osa-alueita ovat:
toimeentulotuki
lastensuojelun tukitoimet
päihdehuolto
lapsen huolto ja tapaamisoikeutta koskevat tehtävät sekä lastenvalvonta
Osoite
Ylitornion kunnanvirasto
Alkkulanraitti
5,
95600
YLITORNIO
Normaalit aukioloajat
Ylitornion kunnanvirasto
Maanantai
-
Perjantai
09:00 - 15:00
Lisätiedot
Tapaamiset lastenvalvojan kanssa sopimuksen mukaan. Jos haluat toimittaa asiakirjoja postitse lastenvalvojalle, lähetä ne osoitteeseen: Perheoikeudelliset palvelut, Keskuspuistokatu 30, 94100 KEMI.
Kemin perheoikeudellisten palvelujen toimisto
Alueellisten lastenvalvojien toimisto (Kemi, Keminmaa, Tornio, Tervola, Simo, Ylitornio). Asiakkaita otetaan sopimuksen mukaan vastaan myös muissa alueen kunnissa.
Osoite
9. kerros
Valtakatu
26,
94100
KEMI
Normaalit aukioloajat
ptv.reservation
Lisätiedot
Jos haluat toimittaa asiakirjoja postitse lastenvalvojalle, lähetä ne osoitteeseen: Perheoikeudelliset palvelut, Keskuspuistokatu 30, 94100 KEMI.
Sallan sosiaali- ja terveyskeskus
Sallan sosiaali- ja terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palvelut.
Osoite
Jungintie
3,
98900
SALLA
Lisätiedot
Tapaamiset lastenvalvojan kanssa sopimuksen mukaan. Jos haluat toimittaa asiakirjoja postitse lastenvalvojalle, lähetä ne osoitteeseen: Perheoikeudelliset palvelut, Sairaalakatu 9, 98100 KEMIJÄRVI
Savukosken sosiaalitoimisto
Sosiaalipalvelujen toimipiste sijaitsee Savukosken kunnanvirastolla. Sosiaalipalvelujen työntekijät ovat tavoitettavissa puhelimitse ja ajanvarauksella myös paikan päällä.
Vammaisten palveluihin liittyvissä asioissa ota yhteys Sodankylän hyvinvointikeskus Sopukkaan: Karistamontie 4 Sodankylä, palveluohjaus p. 0400 694 024.
Tapaamiset lastenvalvojan kanssa sopimuksen mukaan. Jos haluat toimittaa asiakirjoja postitse lastenvalvojalle, lähetä ne osoitteeseen: Perheoikeudelliset palvelut, Sairaalakatu 9, 98100 KEMIJÄRVI
Inarin sosiaalitoimisto
Sosiaalitoimisto sijaitsee Inarin kunnanviraston 1. kerroksessa.
Saat yhteyden alueelliseen lastenvalvojaan puhelimitse arkipäivisin. Lastenvalvoja auttaa vanhemmuuden selvittämiseen, lapsen tapaamisoikeuteen, huoltajuuteen ja elatusapuun liittyvissä asioissa. Lastenvalvoja toimii Kemijärven, Pelkosenniemen, Sallan, Savukosken ja Sodankylän alueella.
Alueellinen lastenvalvoja (Inari, Sodankylän Vuotso ja Utsjoki)
Saat yhteyden lastenvalvojaan puhelimitse arkipäivisin. Lastenvalvoja toimii Inarin, Sodankylän Vuotson ja Utsjoen alueilla. Lastenvalvoja auttaa vanhemmuuden selvittämiseen, lapsen tapaamisoikeuteen, huoltajuuteen ja elatusapuun liittyvissä asioissa.
lastenvalvoja (Inari, Sodankylän Vuotso ja Utsjoki)
Saat yhteyden lastenvalvojaan puhelimitse. Lastenvalvoja auttaa vanhemmuuden selvittämiseen, lapsen tapaamisoikeuteen, huoltajuuteen ja elatusapuun liittyvissä asioissa.
Saat yhteyden lastenvalvojaan puhelimitse. Lastenvalvoja auttaa vanhemmuuden selvittämiseen, lapsen tapaamisoikeuteen, huoltajuuteen ja elatusapuun liittyvissä asioissa.
Alueelliset lastenvalvojat (Rovaniemi, Ranua ja Posio)
Saat yhteyden lastenvalvojiin puhelimitse. Lastenvalvojat toimivat Rovaniemen, Ranuan ja Posion alueella. Lastenvalvojat auttavat vanhemmuuden selvittämiseen, lapsen tapaamisoikeuteen, huoltajuuteen ja elatusapuun liittyvissä asioissa.
Kesän 2023 poikkeusaukioloajat ja sulut sosiaali- ja terveyspalveluissa
26.6.2023
Kesän aikana Lapin hyvinvointialueen palveluissa voi olla muutoksia aukioloajoissa sekä toiminta voi olla supistettua tai väliaikaisesti kiinni. Tänne on koostettu poikkeukset normaalista toiminnasta. Muuten palvelut toimivat normaalisti.
Enontekiö
Päivätoimintakeskus Hyrylä on suljettu 5.7.–2.8.2023.
Enontekiön sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvaruksella 3.–31.7.2023.
Enontekiön kuntoutus on suljettu 10.8.-3.9. Apuvälinepalvelut Muonion kuntoutuksen kautta.
Inari
Inarin Toimintakeskus on suljettu 3.7.–6.8.2023.
Inarin sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvaruksella 3.–31.7.2023.
Kemi
Kemin muistipoliklinikka on suljettu 19.6.-10.7.2023
Kemin haavapoliklinikka on suljettu 10.7.-6.8.2023
Kemin päiväsairaala on suljettu 3.7.-30.7.2023
Kemin avokuntoutus on suljettu 3.-30.7.2023.
Kemin perheneuvola on suljettu 17.-30.7.2023. Myös digipalvelu on suljettu.
Kemin toimintakeskus Leipätehdas on suljettu 26.6.–23.7.2023.
Kemijärvi
Kemijärven Hyvinvointikeskus Lapponian röntgen on auki seuraavasti:
Viikoilla 26-27 (26.6.-7.7.) röntgen avoinna ma-ti ja to-pe klo 9-15, keskiviikkoisin suljettu
Viikolla 28 (10.-14.7.) avoinna ma ja ke klo 8-15.30, pe 8-14.30, tiistaina ja torstaina suljettu
Viikolla 31 (31.7.-4.8) ma-ti klo 9-15, to klo 8-15.30, pe klo 8-14.30, keskiviikkona suljettu
Vammaisten päivätoiminta Kiehispirtissä ja Toimintakeskuksessa on suljettu 26.6.-28.7.2023.
Ikääntyneiden intervalliyksikkö Luhtavillan toimintaa on supistettu 15.6.-6.8.2023.
Keminmaa
Keminmaan muistipoliklinikka on suljettu 28.7- 13.8.2023.
Keminmaan päiväkeskus Rantatupa on suljettu 26.6.-28.7.2023.
Keminmaan sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvarauksella 10.-23.7.2023, kunnanviraston on suljettu.
Keminmaan perheneuvolan psykologin palvelut on suljettu 3.-31.7.2023.
Kittilä
Kittilän sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvaruksella 3.–31.7.2023.
Päivätoiminta Pääskynpesä on suljettu 23.6.–9.8.3023.
Kolari
Kolarin terveyskeskuksen vuodeosasto on suljettu 2.6.–6.8.2023. Sulun aikana terveyskeskustasoista hoitoa tarvitsevat potilaat hoidetaan naapurikunnissa sijaitsevilla osastoilla.
Kolarin suun terveydenhuolto suljettu 13.–14.6. ja 26.6.–23.7. Myös digipalvelu on suljettu. Kiireellisissä asioissa voit ottaa yhteyttä lähimpään hammashoitolaan Muoniossa, Kittilässä tai Pellossa.
Muonion suun terveydenhuolto p. 040 186 4699
Kittilän suun terveydenhuolto p. 040 546 3901
Pellon suun terveydenhuolto p. 040 713 2736
Kolarin sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvaruksella 3.–31.7.2023.
Päivätoiminta Toimari on suljettu 23.6.–16.7.2023.
Muonio
Muonion suun terveydenhuolto on suljettu 10.7.–7.8. Sulun aikana puhelut ohjautuvat Hetan terveysasemalle suun terveydenhuoltoon.
Muonion sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvaruksella 3.–31.7.2023.
Päivätoiminta Naalo on suljettu 3.–31.7.2023
Pelkosenniemi
Pelkosenniemen terveyspalvelut (lääkäri, hoitaja, laboratorio, röntgen, hammashoitola, fysioterapia, neuvola ja vuodeosasto) on suljettu 17.7.–13.8.2023. Päivystävä sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja tavattavissa tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin sulun aikana.
Pelkosenniemi-Savukosken mielenterveyspalvelut on suljettu 3.7.–30.7.2023.
Kiireellisissä tapauksissa yhteydenotot Sodankylän mielenterveystoimiston ajanvaraukseen ma-to klo 8.00–11.00, p. 040 6789566 tai Lapin keskussairaalan mielenterveyspäivystykseen p. 040 715 8400 (24/7)
Pelkosenniemen vammaisten päivätoiminta Toimintapiste on suljettu 10.7.-11.8.2023.
Pello
Pellon tehostettu kotisairaanhoito toimii 5.6.–31.7.2023 aikana supistetusti. Tehostettu kotisairaanhoito on auki vain arkipäivisin kello 8–21. Viikonloppuisin voi tarvittaessa olla yhteydessä vuodeosastolle p. 040 7132 743.
Pellon sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvaruksella 3.–31.7.2023.
Pellon Toimintakeskus on suljettu 3.–31.7.2023.
Niittyvillan päiväkeskus on suljettu 3.-16.7.2023.
Rovaniemi
Rovaniemen muistipoliklinikka ja diabetespoliklinikka on suljettu 3.7.-30.7.2023
Rovaniemen perhesuunnitteluneuvola ja opiskeluterveydenhuolto on suljettu 3.-23.7.2023. Myös digipalvelu on suljettu.
Rovaniemen keskittymistiimi on suljettu 6.-16.7.2023.
Rovaniemen kouluterveydenhuolto on suljettu 26.6.-8.8.2023
Rovaniemen Saarenputaan hammashoitola on suljettu 5.6.-13.8.2023
Muurolan hammashoitola ja Sinetän hammashoitola suljettu koko kesän ajan.
Kesän ajan Rovaniemen suun terveydenhuollon toiminta on keskitetty Piekkarin hammashoitolaan.
Nestorin palveluohjaus on avoinna aamupäivisin kello 9-12 heinäkuun ajan.
Rovaniemien seniorineuvolat on suljettu 1.6.-31.7.2023.
Erkkilänkujan päivätoimintakeskuksen aikuisten päivätoiminta on suljettu 3.-30.7.2023.
Kolpeneen tuki- ja osaamiskeskuksen tilapäishoitoyksikkö Vuoma on suljettu 1.–30.7.2023. Kolpeneen kuntoutuspoliklinikka jaan suunniteltu jaksotoiminta on suljettu 21.6.–6.8.2023. Myllärin paja on suljettu 3.–31.7.2023.
Savukoski
Savukosken terveyspalvelut (lääkäri, hoitaja, laboratorio, hammashoitola, fysioterapia ja neuvola) on suljettu 19.6.–16.7.2023.
Pelkosenniemi-Savukosken mielenterveyspalvelut on suljettu 3.7.–30.7.2023.
Kiireellisissä tapauksissa yhteydenotot Sodankylän mielenterveystoimiston ajanvaraukseen ma-to klo 8.00–11.00, p. 040 6789566 tai Lapin keskussairaalan mielenterveyspäivystykseen p. 040 715 8400 (24/7)
Savukosken sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvarauksella 3.–30.7.2023.
Simo
Simon muistipoliklinikka on suljettu 26.6.-23.7.2023
Simon suun terveydenhuolto on suljettu 26.6.-30.7.2023. Kiireellisissä tapauksissa soita Kemin tai Tornion suun terveydenhuollon ajanvaraukseen. Kemin suun terveydenhuollon ajanvaraus 016 860 4115 ja Tornion suun terveydenhuollon ajanvaraus 016 860 4220
Simon päivätoiminta on suljettu 3.–31.7.2023. Toimintakeskus on suljettu 30.6.–23.7.2023. Työpaja on suljettu 3.7.–4.8.2023.
Simon perheneuvolan psykologin palvelut on suljettu 3.7.-6.8.2023.
Sodankylä
Sodankylän röntgenissä on poikkeusaukiolo 12.6.-13.8.2023, ma-to 8–15, pe 8–14, to 22.6. suljetaan klo 14, suljettu juhannusaattona.
Sodankylän vammaisten päivätoiminta Päivänpaiste on suljettu 10.7.-11.8.2023.
Sodankylän Sopukan vastaanottotoiminta supistuu ajalla 19.6–13.8.
kiireettömiä asioita koskevat puhelut otetaan vastaan arkisin klo 8–12, p. 020 692 881. Käytössä takaisinsoittopalvelu, puhelut pyritään soittamaan takaisin saman päivän aikana.
Sopukan infopiste on auki ma-to klo 8–14 ja pe klo 8–13.
Neuvolan toimisto on suljettu 3.7–30.7. Lastenneuvola (p. 040 685 5942) ja seksuaaliterveysneuvonta (p. 0400 239898, puhelinaika klo 10–11) toimivat supistetusti.
Sodankylän Hannuksenkartanon Veiki-siiven lyhytaikaispaikat suljettu 29.5.–20.8.2023. Suljettuja paikkoja on 7. Korvaavia paikkoja on muualla käytössä 3.
Tervola
Tervolan sosiaalitoimisto on suljettu 10.–23.7.2023.
Tervolan ikääntyneiden päivätoiminta on avoinna tiistaisin ja keskiviikkoisin ajalla 31.5.-5.9.2023.
Tervolan Toimintakeskus on suljettu 3.–31.7.2023.
Tornio
Tornion sosiaalitoimiston neuvonta on suljettu 8.–23.7.2023. Kiireisissä asioissa voit olla yhteydessä puhelimitse 050 5971160 klo 8.00–11.30.
Tornion A-klinikka on suljettu 3.7.–30.7.2023
Tornion A-klinikan ollessa suljettuna kiireelliset avohoitopalvelut järjestetään Länsi-Pohjan keskussairaalan keskitetyn poliklinikan toimesta.
Tornion päiväkeskus Väylän Valo on suljettu 10.-23.7.2023.
Tornion perheneuvola on suljettu 10.-23.7.2023. Ajalla 24.7.–31.7. avoinna ajanvarauksella, puhelinpäivystys tiistaisin ja torstaisin klo 10–12 p. 040 481 3392.
Utsjoki
Utsjoen suun terveydenhuolto on suljettu 3.7.-30.7.2023. Kiireellisissä asioissa soita Inarin suun terveydenhuollon ajanvaraukseen p. 040 830 8936.
Utsjoen sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvaruksella 3.–31.7.2023.
Ylitornio
Ylitornion mielenterveystoimisto on suljettu 10.7.–21.7.2023.
Ylitornion mielenterveystoimiston ollessa suljettuna kiireelliset avohoitopalvelut järjestetään Länsi-Pohjan keskussairaalan keskitetyllä poliklinikalla.
Ylitornion ikääntyneiden päivätoiminta on suljettu 26.6.-30.7.2023. Toimintakeskus Jokipaju on suljettu 3.–30.7.2023
Perheoikeudellisten palvelujen neuvonta ja ohjaus on keskitetty koko Lapin hyvinvointialueella ajalla 26.6.–14.7.2023 numeroihin 040 139 7215 (Meri-Lappi, itäinen ja pohjoinen Lappi) ja 040 137 3950 (Rovaniemen alue, itäinen ja pohjoinen Lappi) soittoaika ma–to 9-11. Perheoikeudelliset palvelut on suljettu 17.–21.7.2023.
Diginepsy chat on suljettu 3.7.-14.8.
Keskussairaalat
Huomaathan, että keskussairaaloiden palveluissa voi olla toiminnan supistuksia kesän aikana. Erityisesti heinäkuussa useita poliklinikkoja on suljettu.
Kesän 2023 poikkeusaukioloajat ja sulut sosiaali- ja terveyspalveluissa
Kesän aikana Lapin hyvinvointialueen palveluissa voi olla muutoksia aukioloajoissa sekä toiminta voi olla supistettua tai väliaikaisesti kiinni. Tänne on koostettu poikkeukset normaalista toiminnasta. Muuten palvelut toimivat normaalisti.
Lapsiperheiden kotipalvelun ehdot ja palvelusetelin arvo määriteltiin aluehallituksessa
6.4.2023
Lapin hyvinvointialue vahvisti lapsiperheiden kotipalveluiden palvelusetelisääntökirjan 1.7.2023 alkaen. Lapsiperheiden kotipalvelun sääntökirjassa määritellään muun muassa palvelun saamisen perusteet sekä ehdot palvelutuottajille.
Lapsiperheiden kotipalveluiden palvelusetelin arvoksi päätettiin 35 euroa tunnilta. Palvelusetelin arvoa korotetaan tarvittaessa kertoimilla, jotka määräytyvät vuorokaudenajan mukaan. Esimerkiksi lauantaina kello 7–18 välillä toteutetulle palvelulle, palvelusetelin arvoa korotetaan 1,2 kertoimella.
Lapin hyvinvointialue järjestää lapsiperheiden kotipalvelun omana toimintana, ostopalveluna ja palvelusetelin avulla. Lapsiperheiden kotipalvelulla tarkoitetaan perheen arjen toimintakykyä turvaavaa ja vahvistavaa palvelua. Kotipalveluita ovat esimerkiksi lapsen hoidon- ja kasvatuksen tukeminen, ateriapalvelut, siivouspalvelut ja vaatehuolto.
Lapsiperheiden kotipalvelun ehdot ja palvelusetelin arvo määriteltiin aluehallituksessa
Lapin hyvinvointialue vahvisti lapsiperheiden kotipalveluiden palvelusetelisääntökirjan 1.7.2023 alkaen. Lapsiperheiden kotipalvelun sääntökirjassa määritellään muun muassa palvelun saamisen perusteet sekä ehdot palvelutuottajille.
Lapsiperheiden kotipalveluiden palvelusetelin arvoksi päätettiin 35 euroa tunnilta. Palvelusetelin arvoa korotetaan tarvittaessa kertoimilla, jotka määräytyvät vuorokaudenajan mukaan. Esimerkiksi lauantaina kello 7–18 välillä toteutetulle palvelulle,...