Fysioterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, jonka tarkoituksena on liikunta-, toiminta- ja työkyvyn parantaminen. Fysioterapia perustuu potilaan haastatteluun ja tutkimiseen sekä niiden pohjalta tehtyyn kliiniseen päättelyyn.
Fysioterapiaan kuuluu ohjausta, neuvontaa, terapeuttista harjoittelua ja manuaalista terapiaa. Fysioterapiassa hoidetaan esimerkiksi tuki- ja liikuntaelimistön kipuja sekä erilaisia liikunta- ja rasitusvammoja. Hoidossa korostuu potilaan oma aktiivisuus. Fysioterapeutti tutkii potilaan asentoa, arvioi liikkuvuutta ja pyrkii löytämään ongelman aiheuttajan. Hän tekee potilaalle harjoitusohjelman ja ohjaa ja neuvoo harjoitteiden tekemisessä. Fysioterapeutti myös arvioi hoidon edistymistä jokaisella käynnillä.
Palveluun tullaan terveydenhuollon ammattilaisen lähetteellä tai suosituksesta.
Paikkakuntavalinta
Valitse paikkakunta ja saat näkyviin yhteystiedot, sähköiset palvelut ja muut palveluun liittyvät tiedot.
Valitse paikkakunta:
Ei valittuna paikkakuntaa
Kemin Omaolo-palvelut
Voit asioida Kemin sosiaali- ja terveydenhuollossa Omaolo-palvelun kautta. Osaa Omaolon palveluista voit käyttää itsenäisesti. Osan palveluista ammattilainen ohjaa sinulle, jolloin saat kutsun täyttää esitietokyselyn.
Voit asioida Sodankylän sosiaali- ja terveydenhuollossa Omaolo-palvelun kautta. Omaolo on kansallinen digitaalinen palvelukanava.
Kun täytät arvion, Omaolo antaa sinulle joko itsehoito-ohjeita tai ohjaa sinut hoidon piiriin esimerkiksi lähimpään terveyskeskukseesi. Voit täyttää seuraavat arvioinnit itsenäisesti:
* Kaikki oirearviot (16 eri oirearviota)
* Kaikki palveluarviot (arvio henkilökohtaisesta avusta, arvio liikkumisesta kodin ulkopuolella ja arvio omaishoitotilanteesta)
* Lasten ja nuorten suun terveydenhuollon esitietolomake
* Elämäntilannemittari (3X10D)
Ammattilainen aktivoi palvelun, kun esitietolomakkeen täyttäminen on ajankohtaista sinulle tai perheellesi. Saat terveydenhuollon ammattilaiselta linkin, jonka kautta pääset täyttämään ja lähettämään esitietolomakkeen Omaolossa.
Yhteydenotto tarjoaa vaihtoehdon terveyskeskukseen soittoon tai käymiseen. Voit olla yhteydessä pitkäaikaissairauksiin liittyvissä asioissa tai tavanomaisissa päivystysluonteisissa ongelmissa (esim. äkilliset hengitystietulehdukset, selkäkivut, nyrjähdykset). Hätätilanteeseen palvelu ei sovellu. Soita silloin 112.
Kun täytät ja lähetät yhteydenottopyynnön terveyskeskukseen, annat samalla luvan ammattilaisen tarvittaessa pyytää konsultaatiota muualta esim. Lapin keskussairaalasta. Lähettämäsi tiedot kirjataan potilastietojärjestelmään. Pyrimme vastaamaan yhteydenottoosi virka-aikana tunnin parin kuluessa, jos olet lähettänyt viestin meille klo 13 mennessä.
Palvelu vaatii tunnistautumisen, jotta voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Palvelun kautta voi lähettää viestejä ja kysymyksiä, myös liitteiden lähettäminen on turvallista. Lähetetyt viestit sekä niihin saapuneet vastaukset tallentuvat omalle asiointitilillesi Omavirtuun.
24h asiointi Klinik -palvelun avulla voit jättää yhteydenottopyynnön terveysasemalle, neuvolapalveluihn, opiskeluterveydenhuoltoon, suun terveydenhuoltoon, mielenterveys- ja päihdepalveluihin sekä useille eritystyöntekijöille. Yhteydenottoon vastataan mahdollisimman pian. Vaivasta riippuen tuloksena voi olla omahoito-ohje, lääkärin tai hoitajan vastaanotto tai muu kulloinkin sopivin hoidon aloitus.
Palvelun käyttöön tarvitaan henkilötunnus. Palveluun kirjoitettu teksti tallennetaan sellaisenaan potilastietojärjestelmään.
Tervolan fysioterapia ja apuvälineet (Terveystalo)
Fysioterapiaan voit varata ajan puhelimitse. Hoitoihin pääsee pääasiassa oman terveyskeskuksen lääkärin tai keskussairaalan lääkärin lähetteellä. Tutkimukseen ja ohjaukseen voi terveydenhoitaja suositella tai asiakas voi ottaa itse yhteyttä fysioterapeuttiin.
Apuvälinelainaamosta saa lainaksi liikkumista ja kotona selviytymistä helpottavia apuvälineitä. Apuvälinetarpeen arviointia tarvitsevat voivat varata ajan suoraan fysioterapeutille joko itse tai ajan voi varata asiakasta hoitava henkilöstö.
Saat yhteyden fysioterapiaan. Fysioterapiaosaston lainausvaraston kautta tapahtuu apuvälineiden lainaus ja palautus. Kyynärsauvalainaus tapahtuu poliklinikan kautta.
Fysioterapiassa on käytössä palvelunumero ja takaisinsoittojärjestelmä. Soita numeroon ja fysioterapiaosastolta soitetaan sinulle takaisin mahdollisimman pian.
Takaisinsoittojärjestelmän valinnat ovat:
1. Fysioterapia-ajan peruutus - valitse, kenen fysioterapeutin ajasta on kyse
2. Ajanvaraus
3. Apuvälineet
4. Muut asiat
Huomio lisäksi seuraavaa:
- Sovittu takaisinsoitto tulee tuntemattomasta numerosta.
- Asiakaspalvelu ei voi soittaa takaisin, jos puhelinnumerosi on salainen tai oman numeron lähetys on estetty.
Vaihtoehtoisesti voit olla meihin yhteydessä myös tekstiviestitse. Kirjoita viestiin lyhyesti asiasi ja nimesi.
Fysioterapiaosastolla toteutetaan myös ohjaus- ja neuvontakäyntejä erilaisiin tuki- ja liikuntaelin ongelmiin sekä selkäasiakkaiden ohjaus- ja neuvontakäynnit sovitun hoitoketjun mukaisesti. Lisäksi toteutamme koululaisten ryhtitarkastukset. Neuvontavastaanotolle pääsee lääkärin tai hoitajan lähetteellä tai ottamalla suoraan yhteyttä fysioterapiaosastolle.
Kolarin kuntoutus- ja apuvälinepalveluiden neuvontaa sekä asiointi puhelimitse
Fysioterapiaan osana kuuluvat apuvälinepalvelut. Terveyskeskuksen fysioterapiassa on apuvälinelainaamo. Apuvälineiden lainaus perustuu aina yksilölliseen tarvearvioon.
Fysioterapian on lääkinnällistä kuntoutusta terveydentilan, toimintakyvyn ja elämänlaadun parantamiseksi. Fysioterapialla hoidetaan muun muassa tuki- ja liikuntaelinten kipuja ja liikuntavammoja.
Fysioterapiassa tehdään arvioita, saat harjoitusohjelmia ja ohjausta niiden suorittamiseen, neuvontaa ja seurantaan.
Fysioterapia ylläpitää ja parantaa eri-ikäisten ihmisten työ- ja toimintakykyä yhteistyössä asiakkaan ja muiden kuntoutukseen osallistuvien kanssa. Tavoitteena on kuntoutua mahdollisimman omatoimiseen selviytymiseen omassa elinympäristössään.
Saat soittamalla yhteyden kuntoutuspalveluiden työntekijään.
Tarvitset toiminta-, fysio- ja puheterapiaan lähetteen terveydenhuollon ammattilaiselta joko perusterveydenhuollosta, erikoissairaanhoidosta tai kuntoutussuunnitelmasi perusteella. Arvioinnin apuvälineen tarpeesta tekee terveydenhuollon ammattihenkilö, esimerkiksi fysioterapeutti tai toimintaterapeutti.
Apuvälinepalvelussa voit asioida palveluaikoina ilman ajanvarausta. Jos apuvälinetarvetta on arvioitava tarkemmin tai sovitettava useampaa apuvälinettä, varataan sinulle aika apuvälinearvioon tai apuvälinesovitukseen.
Mehiläinen Terveyspalvelut Oy hoitaa Keminmaan kunnan terveyspalvelut. Vastaanotolta saat pitkäaikaissairauksien määräaikaiskontrollit, lakisääteiset lausunnot ja todistukset sekä avun kiireellisiin terveysongelmiin.
Tervolan terveyspalvelujen tuottamisesta vastaa Terveystalo.
Osoite
Keskustie
78,
95300
TERVOLA
Normaalit aukioloajat
Maanantai
-
Torstai
08:00 - 18:00
Perjantai
08:00 - 16:00
Muut yhteystiedot
Karesuvannon terveysasema
Karesuvannon terveysasemalla on terveydenhoitajan vastaanotto ja kotisairaanhoitaja. Lääkäri käy terveysasemalla viikoittain pitämässä vastaanottopäivän.
Terveyskeskus tarjoaa perusterveydenhuollon palvelut kuntalaiselle. Ylitornion terveyskeskuksessa toimii poliklinikka, lääkärin kiireetön vastaanotto, laboratorio, röntgen, mielenterveystoimisto, kuntoutus, neuvola ja vuodeosasto.
Kittilän terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palveluita. Tarvittaessa sinut ohjataan edelleen jatkotutkimuksiin ja -hoitoihin.
Kittilän terveyskeskuksessa toimii poliklinikka, lääkärin kiireetön vastaanotto, laboratorio, röntgen, mielenterveystoimisto, fysioterapia, neuvolat ja akuutti- ja kuntoutusosasto (entiseltä nimeltään vuodeosasto).
Osoite
Sairaalantie
2,
99100
KITTILÄ
Normaalit aukioloajat
Poliklinikka ja vastaanotto
Maanantai
-
Perjantai
08:00 - 16:00
Terveyskeskuksen asiointipiste
Maanantai
-
Torstai
08:00 - 13:00
Perjantai
08:00 - 12:00
Akuutti- ja kuntoutusosasto (entinen vuodeosasto)
Auki 24/7
Virtu.fi-viesteihin ja Omaolo-oirearvioihin vastaamme
Terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palvelut. Ivalon terveyskeskuksessa toimivat lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotto, monipuolinen neuvola, fysioterapia, puheterapeutti, laboratorio, röntgen, hammashoitola, vuodeosasto sekä ympärivuorokautinen päivystys. Palvelut toimivat ajanvarauksella, jonka yhteydessä tehtävän hoidon tarpeen arvioinnin perusteella hoitaja ohjaa potilaan tarkoituksenmukaiseen hoitoon joko lääkärille tai muulle terveysalan ammattilaiselle.
Fysioterapiasta saat apua, kun fyysinen toimintakykysi on heikentynyt kivun, sairauden tai vamman takia.
Fysioterapeutti arvioi tilanteesi ja laatii kanssasi yksilöllisen ja tavoitteellisen suunnitelman. Tässä otetaan huomioon voimavarasi, ja se millaisia palveluita voidaan tarjota. Saat omaan tilanteeseesi sopivaa tietoa, jotta pystyt tekemään terveyttäsi edistäviä valintoja.
Tornion terveyskeskuksessa on vastaanottopalvelut, laboratorionpalvelut sekä röntgen, suun terveydenhuolto, kuntoutus, vuodeosasto, psykiatrinen poliklinikka, ikäihmisten palvelut ja vammaispalvelut.
Mehiläinen Länsi-Pohja Oy:n vastuulla ovat kiire- ja ajanvarausvastaanotto, kuntoutuspalvelut, röntgen sekä suun terveydenhuolto.
Kolarin terveyskeskuksesta saat terveyspalveluja. Sairaanhoitajan ja lääkärin vastaanotto, hammashoitola, mielenterveystoimisto ja neuvola ovat kaikki saman katon alla. Terveyskeskuksesta saat myös röntgen- ja laboratoriopalveluita. Terveyskeskuksessa on ympärivuorokautinen vuodeosasto.
Pellon terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palvelut. Lääkärin ja sairaanhoitajan kiireetön vastaanotto toimii ajanvarauksella. Asiakkaan yhteydenoton perusteella tehdään hoidontarpeen arviointi, jossa määritellään muun muassa hoidon kiireellisyys ja suunnitellaan tarkoituksenmukainen jatkohoito.
Kiirevastaanotolla annetaan äkillisen sairastumisen, vamman tai kroonisen sairauden vaikeutumisen edellyttämää välitöntä arviota ja hoitoa. Hoidontarpeen arvio tehdään joko puhelimessa tai sen tekee päivystävä hoitaja vastaanotolla. Päivystysluonteisissa asioissa hoidon tarpeen arvio voidaan tehdä myös sähköisen yhteydenottokanavan kautta.
Poliklinikan lisäksi terveyskeskuksessa sijaitsevat myös neuvola, röntgen, vuodeosasto, fysioterapia, kotisairaanhoidon ja kotipalvelun toimistot sekä Nordlabin laboratoriopalvelut.
Rakennus on esteetön ja yksikerroksinen. Ulko-ovista oikean puoleisin on automaattisesti avautuva.
Osoite
Ahjotie
4-6,
95700
PELLO
Normaalit aukioloajat
Maanantai
-
Perjantai
08:00 - 16:00
Lauantai
09:00 - 14:00
Muut yhteystiedot
Sallan sosiaali- ja terveyskeskus
Sallan sosiaali- ja terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palvelut.
Osoite
Jungintie
3,
98900
SALLA
Muut yhteystiedot
Utsjoen terveyskeskus
Terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palvelut.
Fysioterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, jonka tarkoituksena on kivun poistaminen sekä liikunta-, toiminta- ja työkyvyn parantaminen. Fysioterapia perustuu potilaan haastatteluun ja tutkimiseen sekä niiden pohjalta tehtyyn kliiniseen päättelyyn. Fysioterapiaan kuuluu ohjausta, neuvontaa, terapeuttista harjoittelua ja manuaalista terapiaa.
Fysioterapiassa hoidetaan esimerkiksi tuki- ja liikuntaelimistön kipuja sekä erilaisia liikunta- ja rasitusvammoja. Hoidossa korostuu potilaan oma aktiivisuus.
Fysioterapeutti tutkii potilaan asentoa, arvioi liikkuvuutta ja pyrkii löytämään ongelman aiheuttajan. Hän tekee potilaalle harjoitusohjelman ja ohjaa ja neuvoo harjoitteiden tekemisessä. Fysioterapeutti myös arvioi hoidon edistymistä jokaisella käynnillä.
Fysioterapian käyntimaksu on 11,60 euroa.
Jos et pääsekään tulemaan sinulle varatulle vastaanotolle, muista perua ajanvaraus. Perumatta tai käyttämättä jätetystä palvelusta perimme 51,50 euron maksun.
Tervolan fysioterapia ja apuvälineet (Terveystalo)
Fysioterapiaan voit varata ajan puhelimitse. Hoitoihin pääsee pääasiassa oman terveyskeskuksen lääkärin tai keskussairaalan lääkärin lähetteellä. Tutkimukseen ja ohjaukseen voi terveydenhoitaja suositella tai asiakas voi ottaa itse yhteyttä fysioterapeuttiin.
Apuvälinelainaamosta saa lainaksi liikkumista ja kotona selviytymistä helpottavia apuvälineitä. Apuvälinetarpeen arviointia tarvitsevat voivat varata ajan suoraan fysioterapeutille joko itse tai ajan voi varata asiakasta hoitava henkilöstö.
Saat yhteyden fysioterapiaan. Fysioterapiaosaston lainausvaraston kautta tapahtuu apuvälineiden lainaus ja palautus. Kyynärsauvalainaus tapahtuu poliklinikan kautta.
Fysioterapiassa on käytössä palvelunumero ja takaisinsoittojärjestelmä. Soita numeroon ja fysioterapiaosastolta soitetaan sinulle takaisin mahdollisimman pian.
Takaisinsoittojärjestelmän valinnat ovat:
1. Fysioterapia-ajan peruutus - valitse, kenen fysioterapeutin ajasta on kyse
2. Ajanvaraus
3. Apuvälineet
4. Muut asiat
Huomio lisäksi seuraavaa:
- Sovittu takaisinsoitto tulee tuntemattomasta numerosta.
- Asiakaspalvelu ei voi soittaa takaisin, jos puhelinnumerosi on salainen tai oman numeron lähetys on estetty.
Vaihtoehtoisesti voit olla meihin yhteydessä myös tekstiviestitse. Kirjoita viestiin lyhyesti asiasi ja nimesi.
Fysioterapiaosastolla toteutetaan myös ohjaus- ja neuvontakäyntejä erilaisiin tuki- ja liikuntaelin ongelmiin sekä selkäasiakkaiden ohjaus- ja neuvontakäynnit sovitun hoitoketjun mukaisesti. Lisäksi toteutamme koululaisten ryhtitarkastukset. Neuvontavastaanotolle pääsee lääkärin tai hoitajan lähetteellä tai ottamalla suoraan yhteyttä fysioterapiaosastolle.
Kolarin kuntoutus- ja apuvälinepalveluiden neuvontaa sekä asiointi puhelimitse
Fysioterapiaan osana kuuluvat apuvälinepalvelut. Terveyskeskuksen fysioterapiassa on apuvälinelainaamo. Apuvälineiden lainaus perustuu aina yksilölliseen tarvearvioon.
Fysioterapian on lääkinnällistä kuntoutusta terveydentilan, toimintakyvyn ja elämänlaadun parantamiseksi. Fysioterapialla hoidetaan muun muassa tuki- ja liikuntaelinten kipuja ja liikuntavammoja.
Fysioterapiassa tehdään arvioita, saat harjoitusohjelmia ja ohjausta niiden suorittamiseen, neuvontaa ja seurantaan.
Fysioterapia ylläpitää ja parantaa eri-ikäisten ihmisten työ- ja toimintakykyä yhteistyössä asiakkaan ja muiden kuntoutukseen osallistuvien kanssa. Tavoitteena on kuntoutua mahdollisimman omatoimiseen selviytymiseen omassa elinympäristössään.
Saat soittamalla yhteyden kuntoutuspalveluiden työntekijään.
Tarvitset toiminta-, fysio- ja puheterapiaan lähetteen terveydenhuollon ammattilaiselta joko perusterveydenhuollosta, erikoissairaanhoidosta tai kuntoutussuunnitelmasi perusteella. Arvioinnin apuvälineen tarpeesta tekee terveydenhuollon ammattihenkilö, esimerkiksi fysioterapeutti tai toimintaterapeutti.
Apuvälinepalvelussa voit asioida palveluaikoina ilman ajanvarausta. Jos apuvälinetarvetta on arvioitava tarkemmin tai sovitettava useampaa apuvälinettä, varataan sinulle aika apuvälinearvioon tai apuvälinesovitukseen.
Kesän 2023 poikkeusaukioloajat ja sulut sosiaali- ja terveyspalveluissa
1.6.2023
Kesän aikana Lapin hyvinvointialueen palveluissa voi olla muutoksia aukioloajoissa sekä toiminta voi olla supistettua tai väliaikaisesti kiinni. Alle on koostettu poikkeukset normaalista toiminnasta. Muuten palvelut toimivat normaalisti.
Enontekiö
Päivätoimintakeskus Hyrylä on suljettu 5.7.–2.8.2023.
Enontekiön sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvaruksella 3.–31.7.2023.
Inari
Inarin Toimintakeskus on suljettu 3.7.–6.8.2023.
Inarin sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvaruksella 3.–31.7.2023.
Kemi
Kemin muistipoliklinikka on suljettu 19.6.-10.7.2023
Kemin haavapoliklinikka on suljettu 10.7.-6.8.2023
Kemin päiväsairaala on suljettu 3.7.-30.7.2023
Kemin avokuntoutus on suljettu 3.-30.7.2023.
Kemin perheneuvola on suljettu 17.-30.7.2023.
Kemin toimintakeskus Leipätehdas on suljettu 26.6.–23.7.2023.
Kemijärvi
Vammaisten päivätoiminta Kiehispirtissä ja Toimintakeskuksessa on suljettu 26.6.-28.7.2023.
Ikääntyneiden intervalliyksikkö Luhtavillan toimintaa on supistettu 15.6.-6.8.2023.
Keminmaa
Keminmaan muistipoliklinikka on suljettu 3.7.-30.7.2023
Keminmaan päiväkeskus Rantatupa on suljettu 26.6.-28.7.2023.
Keminmaan sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvarauksella 10.-23.7.2023, kunnanviraston on suljettu.
Keminmaan perheneuvolan psykologin palvelut on suljettu 3.-31.7.2023.
Kittilä
Kittilän sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvaruksella 3.–31.7.2023.
Päivätoiminta Pääskynpesä on suljettu 23.6.–9.8.3023.
Kolari
Kolarin terveyskeskuksen vuodeosasto on suljettu 2.6.–6.8.2023. Sulun aikana terveyskeskustasoista hoitoa tarvitsevat potilaat hoidetaan naapurikunnissa sijaitsevilla osastoilla.
Kolarin suun terveydenhuolto suljettu 13.–14.6. ja 26.6.–23.7. Sulun aikana voi ottaa yhteyttä lähimpään hammashoitolaan Muoniossa, Kittilässä tai Pellossa.
Muonion suun terveydenhuolto p. 040 186 4699
Kittilän suun terveydenhuolto p. 040 546 3901
Pellon suun terveydenhuolto p. 040 713 2736
Kolarin sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvaruksella 3.–31.7.2023.
Päivätoiminta Toimari on suljettu 23.6.–16.7.2023.
Muonio
Muonion suun terveydenhuolto on suljettu 10.7.–7.8. Sulun aikana puhelut ohjautuvat Hetan terveysasemalle suun terveydenhuoltoon.
Muonion sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvaruksella 3.–31.7.2023.
Päivätoiminta Naalo on suljettu 3.–31.7.2023
Pelkosenniemi
Pelkosenniemen terveyspalvelut (lääkäri, hoitaja, laboratorio, röntgen, hammashoitola, fysioterapia, neuvola ja vuodeosasto) on suljettu 17.7.–6.8.2023. Päivystävä sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja tavattavissa tiistaisin ja torstaisin sulun aikana.
Pelkosenniemi-Savukosken mielenterveyspalvelut on suljettu 3.7.–30.7.2023.
Kiireellisissä tapauksissa yhteydenotot Sodankylän mielenterveystoimiston ajanvaraukseen ma-to klo 8.00–11.00, p. 040 6789566 tai Lapin keskussairaalan mielenterveyspäivystykseen p. 040 715 8400 (24/7)
Pelkosenniemen vammaisten päivätoiminta Toimintapiste on suljettu 10.7.-11.8.2023.
Pello
Pellon tehostettu kotisairaanhoito toimii 5.6.–31.7.2023 aikana supistetusti. Tehostettu kotisairaanhoito on auki vain arkipäivisin kello 8–21. Viikonloppuisin voi tarvittaessa olla yhteydessä vuodeosastolle p. 040 7132 743.
Pellon sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvaruksella 3.–31.7.2023.
Pellon Toimintakeskus on suljettu 3.–31.7.2023.
Niittyvillan päiväkeskus on suljettu 3.-16.7.2023.
Rovaniemi
Rovaniemen muistipoliklinikka ja diabetespoliklinikka on suljettu 3.7.-30.7.2023
Rovaniemen perhesuunnitteluneuvola ja opiskeluterveydenhuolto on suljettu 3.-23.7.2023
Rovaniemen kouluterveydenhuolto on suljettu 26.6.-8.8.2023
Rovaniemen Saarenputaan hammashoitola on suljettu 5.6.-13.8.2023
Muurolan hammashoitola ja Sinetän hammashoitola suljettu koko kesän ajan.
Kesän ajan Rovaniemen suun terveydenhuollon toiminta on keskitetty Piekkarin hammashoitolaan.
Rovaniemien seniorineuvolat on suljettu 1.6.-31.7.2023.
Erkkilänkujan päivätoimintakeskuksen aikuisten päivätoiminta on suljettu 3.-30.7.2023.
Kolpeneen tuki- ja osaamiskeskuksen tilapäishoitoyksikkö Vuoma on suljettu 1.–30.7.2023. Kolpeneen kuntoutuspoliklinikka jaan suunniteltu jaksotoiminta on suljettu 21.6.–6.8.2023. Myllärin paja on suljettu 3.–31.7.2023.
Savukoski
Savukosken terveyspalvelut (lääkäri, hoitaja, laboratorio, hammashoitola, fysioterapia ja neuvola) on suljettu 19.6.–16.7.2023.
Pelkosenniemi-Savukosken mielenterveyspalvelut on suljettu 3.7.–30.7.2023.
Kiireellisissä tapauksissa yhteydenotot Sodankylän mielenterveystoimiston ajanvaraukseen ma-to klo 8.00–11.00, p. 040 6789566 tai Lapin keskussairaalan mielenterveyspäivystykseen p. 040 715 8400 (24/7)
Simo
Simon muistipoliklinikka on suljettu 26.6.-23.7.2023
Simon suun terveydenhuolto on suljettu 3.7.-30.7.2023. Kiireellisissä tapauksissa soita Rovaniemen suun terveydenhuollon ajanvaraukseen p. 016 860 2010
Simon päivätoiminta on suljettu 3.–31.7.2023. Toimintakeskus on suljettu 30.6.–23.7.2023. Työpaja on suljettu 3.7.–4.8.2023.
Simon perheneuvolan psykologin palvelut on suljettu 3.7.-6.8.2023.
Sodankylä
Sodankylän röntgenissä on poikkeusaukiolo 12.6.-13.8.2023, ma-to 8–15, pe 8–14, to 22.6. suljetaan klo 14, suljettu juhannusaattona.
Sodankylän vammaisten päivätoiminta Päivänpaiste on suljettu 10.7.-11.8.2023.
Sodankylän Sopukan vastaanottotoiminta supistuu ajalla 19.6–13.8.
kiireettömiä asioita koskevat puhelut otetaan vastaan arkisin klo 8–12, p. 020 692 881. Käytössä takaisinsoittopalvelu, puhelut pyritään soittamaan takaisin saman päivän aikana.
Sopukan infopiste on auki ma-to klo 8–14 ja pe klo 8–13.
Neuvolan toimisto on suljettu 3.7–30.7. Lastenneuvola (p. 040 685 5942) ja seksuaaliterveysneuvonta (p. 0400 239898, puhelinaika klo 10–11) toimivat supistetusti.
Sodankylän Hannuksenkartanon Veiki-siiven lyhytaikaispaikat suljettu 29.5.–20.8.2023. Suljettuja paikkoja on 7. Korvaavia paikkoja on muualla käytössä 3.
Tervola
Tervolan ikääntyneiden päivätoiminta on avoinna tiistaisin ja keskiviikkoisin ajalla 31.5.-5.9.2023.
Tervolan Toimintakeskus on suljettu 3.–31.7.2023.
Tornio
Tornion sosiaalitoimiston neuvonta on suljettu 8.–23.7.2023. Kiireisissä asioissa voit olla yhteydessä puhelimitse 050 5971160 klo 8.00–11.30.
Tornion A-klinikka on suljettu 3.7.–30.7.2023
Tornion A-klinikan ollessa suljettuna kiireelliset avohoitopalvelut järjestetään Länsi-Pohjan keskussairaalan keskitetyn poliklinikan toimesta.
Tornion päiväkeskus Väylän Valo on suljettu 10.-23.7.2023.
Tornion perheneuvola on suljettu 10.-23.7.2023. Ajalla 24.7.–31.7. avoinna ajanvarauksella, puhelinpäivystys tiistaisin ja torstaisin klo 10–12 p. 040 481 3392.
Utsjoki
Utsjoen suun terveydenhuolto on suljettu 3.7.-30.7.2023. Kiireellisissä asioissa soita Inarin suun terveydenhuollon ajanvaraukseen p. 040 830 8936.
Utsjoen sosiaalitoimisto palvelee vain ajanvaruksella 3.–31.7.2023.
Ylitornio
Ylitornion mielenterveystoimisto on suljettu 10.7.–21.7.2023.
Ylitornion mielenterveystoimiston ollessa suljettuna kiireelliset avohoitopalvelut järjestetään Länsi-Pohjan keskussairaalan keskitetyllä poliklinikalla.
Ylitornion ikääntyneiden päivätoiminta on suljettu 26.6.-30.7.2023. Toimintakeskus Jokipaju on suljettu 3.–30.7.2023
Perheoikeudellisten palvelujen neuvonta ja ohjaus on keskitetty koko Lapin hyvinvointialueella ajalla 26.6.–14.7.2023 numeroihin 040 139 7215 ja 040 137 3950 soittoaika ma–to 9-11. Perheoikeudelliset palvelut on suljettu 17.–21.7.2023.
Keskussairaalat
Huomaathan, että keskussairaaloiden palveluissa voi olla toiminnan supistuksia kesän aikana. Erityisesti heinäkuussa useita poliklinikkoja on suljettu.